keskiviikko 15. toukokuuta 2019

Ilmainen vinkki Nordealle ja OP:lle

Tein runsas vuosi sitten suhteellisen perustavanlaatuisen vertailun Nordnetin eri pohjoismaiden hinnastojen välillä (kts. Nordnetin hinnasto - Suomalaiset asiakaskunnan paarialuokka? ). Lopputuloksena oli, että suomalaiset joutuvat hieman asiakasprofiilista riippuen mutta kuitenkin lähes poikkeuksetta valitettavasti maksamaan enemmän kuin muiden pohjoismaiden asukkaat. Erityisesti tavallinen piensijoittaja maksaa Suomessa paljon enemmän kuin Ruotsissa. Tässä jutussa ei ole samaa kansainvälistä tai omituisen epäreilulta tuntuvan asetelman ihmettelyn aspektia, sillä vertailen vain hieman Nordean ja OP:n kaupankäyntihinnastoja. Pieni odottamaton, ja kuluttajille kommunikoiduissa hinnastoissa näkymätön yllätys tästä päällisin puolin lähes identtisten hinnastojen vertailusta kuitenkin löytyy.

Nordean (ylempänä) ja OP:n kaupankäyntihinnastot
Yllä on kuvakaappaukset sekä Nordean että OP:n hinnastoista. Kuten näkyy, molemmissa on sama perusasetelma:
  • välityspalkkiokatto 1%, mikä luultavasti useimmille se kiinnostavin kohta
  • 5 välityspalkkiotasoa joilla kullakin pankkien välillä vertailtaessa
    • samat euromääräiset vaatimustasot
    • samat minimipalkkiot ja prosentit Suomessa ja Ruotsissa
Eroja hinnastotaulukossa löytyy lähinnä kahdessa asiassa:
  • Nordean etuna on se, että mikäli käy kohtalaisen paljon kauppaa niin, että pääsee korkeammille tasoille, ulkomaan kauppojen minimihinnat ovat matalammat.
  • OP:n etuna on se, että omistaja-asiakkaana (joita luulisi olevan kutakuinkin kaikkien OP:n kautta osakekauppaa käyvien) ei tarvitse tehdä yksi kauppa vuosineljänneksen aikana päästäkseen tasolle 3.
Luulisin, että varsinkin tyypilliselle piensijoittajalle jälkimmäisellä on enemmän merkitystä, mikä saa OP:n hinnaston näyttämään paremmalta. Toisaalta säilytyspalkkioiden osalta Nordea vaikuttaisi olevan lähtökohtaisesti hieman edullisempi, mutta niihin ei pitäisi vuodessa kovin montaa euroa mennä OP:llakaan.

Vaan sittenpä tullaan yhteen seikkaan, jota OP:n hinnastoissa ei näytetä kerrottavan lainkaan, ja jonka Nordea näyttäisi kommunikoivan omassa hinnastossaan VÄÄRIN, ja vieläpä itselleen epäedullisella tavalla! Nordean sivuilla lukee seuraavasti:
"Ei-euromääräisten osakkeiden valuuttakaupan palkkio on 0,3 %."
Selvittelin asiaa myös OP:lta, ja kun asia lopulta ohjautui asiasta tietävälle ihmiselle, vastaus kuului, että hekin perivät 0,3%:n palkkion valuutanvaihdosta. Tässä on vain se erikoinen juttu, että Nordean kaupankäyntityökalussa myynti- ja ostotoimeksiantojen välisten valuutanvaihtohintojen väli eli ns. spreadi vaikuttaisi olevan vain tasan tarkkaan tuon 0,3%:n verran. Ellei Nordean kaupankäyntityökalu valehtele, tuo tarkoittaa siis sitä, että Nordea oikeasti perisikin vain 0,15%:n palkkiota valuutanvaihdosta! Nordea siis vaikuttaisi ilmoittavan hinnastossaan kaksinkertaisen hinnan valuutanvaihdolle, kuin mitä he todellisuudessa perivät! OP:lta varmistelin, olisiko heillä asia samalla tavalla, mutta ilmeisesti heillä valuutanvaihdosta oikeasti peritään 0,3% palkkiota.

Nordealle ja OP:lle luultavasti kelpaavat uudet asiakkaat? No, Nordealle voi tässä yhteydessä todeta, että yksi oivallinen keino siinä olisi se, että hintojen ei ilmoitettaisi olevan korkeampia kuin ne todellisuudessa ovatkaan! OP:lle taas voisi antaa vinkkinä, että tällainenkin asia on hyvä mainita hinnastoissa. Siinä säästyy aikaa ja rahaa, kun ei tarvitse asiakaspalvelun resursseja tuhlata tällaiseen turhanpäiten. Ja OP:lle myös sellainen vinkki ja toive, että jos Nordea perii vain puolet OP:n perimästä valuutanvaihtopalkkiosta, olisi asiakkaan kannalta mukava, jos hinnasto muuttuisi myös tältä osin Nordeaa vastaavaksi.

Tämän jutun kirjoittaja on vaihtanut päivittäisasiointinsa noin vuosi sitten Nordeasta OP:hen, mutta omistaa yhä Nordean osakkeita.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



lauantai 13. huhtikuuta 2019

Populismia ja "populismia"

Populismille alttiita lintuja
(Budapest, heinäkuu 2013)
Tänä viikonloppuna suomalaiset äänestävät taas eduskuntavaaleissa. Gallup-tuloksissa yksi huomattava asia on Perussuomalaisten kannatuksen nousu, mille tuoreimmassa Kauppalehdessä pohdittiin syitä. Samalla jutussa viitattiin myös "populististen liikkeiden" nousuun. Ehkäpä populismi on lisääntynytkin, mutta itse näkisin, että vielä enemmän on lisääntynyt siitä puhuminen - ja monesti kyseenalaisin perustein.

En tiedä, onko kyse vain omasta pienestä mediakuplastani, mutta välillä on tuntunut siltä, että suomalaisesta ja eurooppalaisesta politiikasta puhuttaessa koko populismi-termi olisi lähestulkoon varattu maahanmuuttokriittisille puolueille. Se tuntuu oudolta, ja saa näkemään tilanteen kutakuinkin näin: 
  • Kun Kokoomuksen edustaja veronalennuksia ihan vain koska työnteon tulee olla kannattavaa, sitä ei juuri koskaan kutsuta populistiseksi kommentiksi.
  • Kun Vasemmistoliiton edustaja vaatii parempaa sosiaaliturvaa, jotta tavallinen ihminen pärjäisi, sitäkään harvemmin kutsutaan populismiksi.
  • Mutta kun Perussuomalaisten edustaja vaatii tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa, se onkin sitten merkki siitä, että koko puolue on populistinen.

Mikä tässä erottaa Perussuomalaiset muista puolueista - varsinkaan nyt Timo Soinin jälkeisessä kokoonpanossaan? Jos joku esittää omat todelliset näkemyksensä ja tavoitteensa ilman tarkoituksellisen harhaanjohtavia yksinkertaistuksia ja mahdollisimman rehellisesti sellaisina kuin ne ovat, onko sitä mitään syytä leimata populismiksi? Ja jos ei ole, onko jokin syy olettaa, että Perussuomalaiset tai kaikki muissa Euroopan maissa vaikuttavat "populistiset liikkeet" toimisivat useammin tästä poiketen kuin perinteisempien valtapuolueiden edustajat? Vai onko populismiin viittaamisesta tullut vain yksi tapa sanoa, että "he ovat väärässä ajatellessaan noin"? Eikö tuollainen "me-he"-erottelu ole juuri sellainen asia, millä populismi-leimaa välillä perustellaan? Eikö tässä olla jo aika lähellä sitä, että populisteiksi leimaajat olisivatkin itse asiassa itse käyttämänsä määritelmän nojalla itse populisteja?

En väitä, etteikö politiikassa esiintyisi populistista retoriikkaa. Enkä väitä, etteikö se voisi joillakin poliitikoilla tai jopa puolueilla mahdollisesti tavallisempaa kuin toisilla. Tuntuisi kuitenkin järkevämmältä kohdistaa populismin leimakirves heikkoon, vääristelevällä tavalla yksinkertaistavaan tai perusteettoman tarkoitushakuiseen ja älyllisesti epärehelliseen argumentaatioon sen sijaan että määriteltäisiin kokonaisia poliittisia liikkeitä tai edes yksittäisiä poliitikkoja leimallisesti populistisiksi.

Meillä poliittinen kenttä ei onneksi tunnu olevan yhtä pahasti jumissa kuin mitä se on vaikuttanut Ruotsin puolella viime vuosina olleen perinteisempien puolueiden kieltäytyessä yhteistyöstä Ruotsidemokraattien kanssa. Olisi hyvä pitää Suomessa tilanne siltä osin terveempänä myös jatkossa. Perusteettomalla tavalla yleistävä leimakirveiden heiluttelu ei edistä rakentavaa keskustelua, eikä siten myöskään paranna poliittisen toimintaympäristön toimivuutta.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



Aiheeseen liittyviä tekstejä...