Inflaation uutisoinnista

Bensiinin hinta oli
erityisen kallis viime kesäkuussa

Kirjoitin aikoinaan blogini järjestyksessään toisen kirjoituksen 13,5 vuotta sitten kielenkäytöllisestä aiheesta, joka tuntuu nyt taas ajankohtaiselta (kts. "Suomen vienti laski maanantaina 36%"). Tuolloin takana oli talousmaailmaa järistänyt finanssikriisi, kun taas nyt taloudessa on jyllännyt kovin inflaatio 40 vuoteen. Yhteistä tilanteille on se, että yhdenlaisissa taloutta kuvaavissa lukemissa on nähty vuoden aikana dramaattisia muutoksia, mikä on näkynyt sitten myös uutisoinnissa.

Moni asia on kallistunut viimeisen vuoden ajan huomattavasti, mikä on näkynyt kuukaudesta toiseen vuositason inflaatiota raportoivina uutisina. Toisinaan tämä on myös ilmaistu jokseenkin samalla tavalla kuin mitä kritisoin 13,5 vuoden takaisessa kirjoituksessani, eli esim. niin, että "Hinnat nousivat tammikuussa 8,4%", vaikka eihän tuo hintojen nousu tietenkään pelkän tammikuun aikana ole tapahtunut, vaan verrattuna edellisen vuoden vastaavaan kuukauteen. 

Jos hinnat olisivat hypänneet 10% keskellä vuotta 2022 mutta olisivat pysyneet ja pysyisivät muuten muuttumattomina vuodet 2021-2023, uutisoinnin pääasiallisen tarkastelun kohteena oleva vuosi-inflaatio pysyisi vuoden verran 10%:ssa, kunnes tippuisi 0%:iin. Aivan näin ei ole tietysti käynyt, mutta kun katsoo tilastokeskuksen tiedoista kuluttajahintaindeksin kehitystä (kts. alla), suurin hintapyrähdys näyttäisi tapahtuneen alkuvuosipuoliskolla 2022. Kun nyt edetään vuotta 2023 eteenpäin, nuo suurimman hintapyrähdyksen kuukaudet tulevat vuositason tarkastelussa pian vertailukohteeksi, joten vuositason inflaatio laskenee lähikuukausina huomattavasti.

Onko uutisointi sitten antanut totuudenmukaisimman kuvan kehityksestä? Yleensä uutisissa kyllä selvästi mainitaan, että kyse on vuositason vertailusta, joten vaikka käytettäisiin kritisoimaani "hinnat nousivat joulukuussa"-tyylistä ilmaisua, kunnolla lukiessa merkittävää väärinkäsityksen vaaraa ei yleensä ole. Ilmaisutavoilla on kuitenkin merkitystä: vaikka varsinaista väärinkäsitystä ei syntyisikään, ilmaisut synnyttävät mielikuvajälkiä myös silloin, kun lukija ymmärtää, mitä tarkoitetaan - ja tämä koskee myös näitä uutisia kirjoittavia toimittajia. 

Toinen asia on se, mihin tilastoiden osalta on mielekästä keskittyä. Vaikka hintatason seuraamisessa onkin tavallisesti perusteltua käyttää vuositason vertailua, näin mittavan inflaation erityisoloissa lyhyemmän aikavälin tarkkailun merkitys kasvaa. 

Onko näillä kahdella tekijällä, eli osin kyseenalaisella kielen käytöllä ja mahdollisesti liiallisella vuosi-inflaatioon keskittymisellä sitten merkitystä? Kun samalla tavalla esille tuotua sanomaa toistetaan riittävästi, siitä voi syntyä yleisesti omaksuttu todellisuuden kuva. Tällaista on englanniksi toisinaan kutsuttu termillä "conventional wisdom". En oikein tiedä, mikä sille olisi hyvä suomenkielinen vastine, mutta sillä viitataan laajalti jaettuun näkemykseen, jonka paikkansa pitävyys voi todellisuudessa olla mitä tahansa täyden faktan tai silkan pupun väliltä. Jälkimmäisestä klassisena entisaikojen esimerkkinä toimii uskomus litteästä maasta, mutta tässä yhteydessä ei tietenkään ole tällaisesta selkeästä tietämättömyydestä tai väärinymmärryksestä kyse: kyllähän inflaatio on todellista, ja myös inflaatiosta esitetyt lukemat ovat todellisia. Ne ovat kuitenkin myös vain eräänlaisia osatotuuksia, ja kun näitä osatotuuksia tarkastellaan pääpiirteissään samaan tapaan tavallisina ja vauhdikkaan inflaation aikoina, saattaa siitä syntyä jonkinlainen keskittymisharhan aiheuttama vinouma. Se taas saattaa johtaa siihen, että niin yksilöt kuin instituutiotkin saattavat mitoittaa muutokseen reagoimisensa väärin, esim. siirtymällä alireagoimisesta nopeasti ylireagointiin.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Kolme huonoa perustelua hitasille

Blogisti kuvassa.
(10.7.2008)

Helsingin Sanomat haastatteli minua Hitas-järjestelmään liittyen 9.1. ilmestyneeseen numeroonsa (sarjassaan toinen tabloidimuotoisista julkaisuista). Haluan hieman täsmentää haastattelustani mahdollisesti syntynyttä kuvaa.  Ensisijainen tavoitteeni ei ole nylkeä kaikin keinoin hyötyä irti järjestelmästä, vaan että järjestelmä tuotaisiin alas. Järjestelmästä luopumisen puolesta olen kirjoittanut blogissani useampaan otteeseen jo lähes kolmen vuoden ajan, mutta arpajaisiin on tullut osallistuttua vasta selvästi myöhemmin (kts. Jos et voi voittaa heitä, liity heihin).

Sinänsä kuulun kyllä hyvin pitkälti järjestelmän kohderyhmään: vaikka HS:n jutusta mahdollisesti välittyikin toisenlainen kuva, olemme keskituloisia asuntovelallisia, minkä lisäksi arpajaisiin osallistumisen tarkoituksena on ollut myös muuttaa asuntoon, ei vain jättää sitä vuokralle. Välttämätöntä tarvetta asunnon saamiselle ei toki ole, mutta vielä vähemmän sitä on niillä asunnon saaneilla, jotka tienaavat moninkertaisesti oman tulotasoni verran tai jotka ovat ostaneet jonkin niistä ylimpien kerroksien kaksikerroksista luksusasunnoista, joita emme itse edes hakeneet. Lopputulema on selvä: järjestelmä ei tarjoa sosiaalisin perustein määritettyä mahdollisuutta asuntoon, vaan arpajaisilla määritetyn mahdollisuuden ylimääräiseen hyötyyn.

Mielenkiintoista hitasissa on se, miten sen olemassaoloa perustellaan kolmella tavalla tilanteesta riippuen. Kun poliitikko puhuu äänestäjäkunnalle, muistetaan monesti mainita sanayhdistelmä "kohtuuhintainen asuminen". Hitas-järjestelmän ulkopuolisiin asuntoihin järjestelmän vaikutus on kuitenkin ennemminkin hintoja nostava kuin niitä laskeva, joten kyse on koko kaupunkia ajatellen lähinnä populistisesta sanahelinästä.

Alueellisen segregaation välttäminen on jo huomattavasti järkevämpi, joskin harvemmin käytetty perustelu. Siihen on kuitenkin hitasia selvästi parempikin keino eli sosiaalinen vuokra-asuntotuotanto. Se kohdistuu keskituloisten sijasta matalatuloisiin, sen kohdalla ei tarvita arpajaisia, sillä tarveharkintaisuuden määrittämiselle on paljon paremmat edellytykset, eikä se liioin ole hitasin kaltainen asukkaita paikoilleen lukitseva ja likaisiin kytkykauppoihin motivoiva ongelmapesäke.

Sitten on vielä kolmas jokseenkin yhtä heikko, mutta ehkä kuitenkin se todellisin perustelu. Apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä iloitsee (HS 8.1.), miten järjestelmä hillitsee "tavoiteltujen veronmaksajien muuttovirtaa kehyskuntiin", ja HS:n pääkirjoituksessa vastaavasti 10.1. muistutetaan, ettei hitas-järjestelmän tarkoitus olekaan tukea yhteiskunnan vähäosaisimpia, vaan että kyse on "aseesta taistelussa keskiluokkaisista perheistä". Tästä herää kuitenkin pari kysymystä. Toteutuuko tämäkään tavoite, vai käykö yhtä usein niin, että joku paremmin tienaava veronmaksaja jää esimerkiksi Espoon puolelle, kun esimerkiksi eläkkeelle jäänyt hitas-osakas ei voi myydä houkuttelevaa asuntoaan järkevään hintaan eteenpäin tai että hitas-asunnon arpajaisista saanut vie paikan enemmän veroa maksavalta? Toisekseen perustelu haiskahtaa valtakunnan tasolla hyvinvointitappiota tuottavalle "kuntaprotektionismille": miksi muutenkin vetovoimaisen Helsingin on sallittua käyttää tällaista vippaskonstia ja vieläpä kiusaamalla omia asukkaitaan kankeaan sääntelyyn jumiutuvilla asuntomarkkinoilla?

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Blogin 2-vuotiskatsaus

Lokki avaamassa ääntään (16.3.2011)

Olen nyt pitänyt tätä blogia kaksi vuotta. Kokeilevan alun jälkeen tästä muodostuikin astetta vakavampi harrastus: toisen vuoden kirjoitustahti osoittautui näköjään keskimäärin täsmälleen samaksi kuin ensimmäisenäkin vuonna: 30 kirjoitusta vuodessa. Ei se erityisen paljon ole, mutta silti enemmän kuin olisin blogia aloittaessani osannut arvata.

Ainakin yksi kaveri on kysynyt, miksi oikeastaan kirjoitan blogia. Tuohon on vaikea antaa suoraa vastausta. Raha se syy ei ainakaan sellaisenaan ole. Toisin kuin yllättävän moni juuri julkaistuun Blogibarometriin (kts. toissapäivän tiedote) osallistuneista muoti-, kauneus-, ruoka- ja sisustusblogeista, tästä blogista ei tuloja kerry.

Yksi keskeisimpiä motivaation lähteitä kirjoittamiselle on oikeastaan halu vaikuttaa - koko blogiajatushan lähti liikkeelle Helsingin Sanomien mielipideosastolle kirjoittamistani teksteistä. Toinen syy kirjoittamiselle on omien ajatusten ja mielipiteiden selkiyttäminen jo itsellenikin. Samalla voi myös seurata, muuttuvatko omat mielipiteet ajan kuluessa. Kirjoittaminen voi yksinkertaisesti olla mukavaa ja yhteiskunnallisista asioista kirjoittaessa oppii sivussa ainakin välillä väkisinkin myös jotakin uutta. Tämä on tietysti hieno asia ja hyvä ominaisuus harrastukselle.

Mielipiteistä on tietysti myös mukava saada palautetta, mitä ei kuitenkaan ole kovin paljon tullut. Yksi merkittävä syy tähän on se, että tämä blogi on itsenäinen, eikä siten yhtä helposti löydettävissä kuin vaikkapa Uuden Suomen sivuille kirjoitetut kannanotot. Toinen tekijä on se, että itsenäisen blogin ympärille ei myöskään synny samanlaista yhteisöllisyyttä kuin useita rekisteröityneitä käyttäjiä omaavilla sivustoilla. Tämä ilmennee alhaisempana kiinnostuksena kommentoida sekä kommenttien anonyymiytenä. Olen itse asiassa ehtinyt kokea tämän eron konkreettisesti, kun aloin viime joulukuussa kirjoittaa tekstejä myös verkkolehti Piksuun. Vaikka se ei olekaan yhtä tunnettu kuin Uusi Suomi, ovat tekstini silti saaneet siellä suhteessa enemmän palautetta. Koska Piksu on kuitenkin talousasioihin keskittynyt, kaikki tekstini eivät sinne sovellu, ja toisaalta itsenäisemmän blogin pitämisessä on joka tapauksessa oma viehätyksensä.

Vaikka kirjoittaisin jatkossa myös muualle, aion jatkaa myös tämän blogin pitämistä. Niin ollen nyt ottaisin erityisen mielelläni vastaan palautetta, liittyi se sitten blogin pitämiseen yleensä, tähän nimenomaiseen blogiin, tai joihinkin aiempiin juttuihini. Olisi myös mukava kuulla ketkä tätä blogia sattuvat lukemaan, joten myös simppelit tervehdykset ovat erittäin tervetulleita.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Poliitikon suhde mediaan

Aamulehden julkaisemasta Jussi Halla-ahoa esittävästä kuvasta on syntynyt eriskummallinen jupakka (kts. Aamulehden juttu), mistä on väännetty lehdissä ja internetin keskustelupalstoilla jo 1,5 viikon ajan. Jotkut toteavat Halla-ahon olevan herkkähipiäinen, kun taas toiset toimittajien olevan Halla-ahoa tarkoituksella mustamaalaavia opportunisteja, jotka tarkoituksella kiusaavat kuvilla. Jotkut päivittelevät toimittajien keskittyvän tällaisten kuvajuttujen kaltaisiin turhuuksiin ja toteavat Halla-ahon ravistelevan mediaa virkistävällä tavalla, kun taas toisten mielestä Halla-aho voisi keskittyä itse asiaan kiukuttelun sijasta.

Mitkä kannanotot ovat lähimpänä totuutta? Kumpi kaipaa enemmän ravistelua, media vai Halla-aho? Ja mikä siinä kuvassa siis oli oikeastaan vialla? Katsotaanpa.

Halla-aho itse ei ole käsittääkseni vieläkään maininnut, mikä kuvassa varsinaisesti on vikana, mutta nettikeskusteluiden perusteella kyse ei niinkään ole kuvan varsinaisesta sisällöstä, vaan siitä, että Aamulehden julkaisemassa muodossa (oikeanpuoleinen versio yllänäkyvästä kuvaparista) kuva on laadultaan kelvoton. Toisin kuin osa Halla-ahoa puolustavista tuntuu ajattelevan, en usko tässä kuitenkaan olleen tarkoituksena saada Halla-aho näyttämään jotenkin erityisen epäedustavalta valkonaamalta, vaan syy on todennäköisemmin siinä, että Aamulehti on käyttämällään julkaisujärjestelmällä muokannut kuvaa tavalla, joka ehkä jotenkuten sopii painotuotteeseen, mutta heikosti verkkoon. On toki ehkä hieman erikoista, että vaikka aiheesta on väännetty jo näinkin kauan, Helsingin Sanomien tämänaamuisessakin jutussa edelleen esitettiin Halla-ahon kimpaantumisen syyksi tämä paremmannäköinen versio kuvasta ilman mainintaa siitä mahdollisuudesta, että suuttumus olisikin johtunut kuvanlaadusta. Toimittajien taustatyössä, tyylitajussa tai molemmissa on siis ehkä petraamisen varaa, mutta kyllä Halla-ahon käytös tuntuu silti omituisemmalta.

Jos katsotaan, minkälaisia kuvia muista poliitikoista on mediassa esiintynyt, Halla-aholla olisi syytä olla kuviinsa hyvin tyytyväinen. Esimerkiksi tämän Jutta Urpilaisesta julkaistun kuvan ja muiden vastaavien perusteella on ihan oikeasti perusteltua epäillä, että toisinaan toimittajat julkaisevat poliitikoista tarkoituksella kiusallisia kuvia, ja sellaista voi olla jossain määrin perusteltuakin kritisoida asian pinnallisuudesta huolimatta. Halla-ahon kuvan kohdalla on kuitenkaan vaikea nähdä mitään syytä tällaiselle kiukuttelulle, jossa ei edes suostuta kertomaan, mikä kuvassa on vialla.

Itse kuva nyt on sinänsä sivuseikka. Kyse on tuoreesta kansanedustajasta, joten varsinaisesti kysymys on siitä, miten hän hoitaa kansanedustajan tehtävänsä sekä siitä, miten kommunikaatio toimii kansan ja tämän valitseman edustajan välillä. Jotkut ovat kritisoineet sitä, että lehdet tekevät juttuja tällaisista yhdentekevistä asioista (mistä käy esimerkkinä myös kuukauden takainen kina Helsingin Sanomien kanssa). Niin yhdentekevästä asiasta ei kuitenkaan ole kyse kuin yksi kuva, sen aiheuttama harmistus tai epäonnistunut puhelinhaastattelu, sillä kyllähän se on huomattavaa, jos kansanedustaja pistää tällä tavalla lehdistölle kampoihin: se tuntuu poikkeukselliselta ja nostaa yleisemmällä tasolla kysymyksen poliitikon velvollisuudesta kommunikoida ajatuksiaan kansalle.

Halla-aho on itse todennut aiheesta seuraavasti: "Minä en tee Aamulehdellä yhtikäs mitään, joten voin sanella sille sellaisia reunaehtoja kuin haluan". Kommentti herättää oikeastaan kysymyksen siitä, kumpi oli ensin: onko Halla-ahon omituiselta vaikuttava fiksaatio hänen itsensä sanoin "tarkoituksellisen huonosta" kuvasta naamioitu tällaiseen itseä korokkeelle nostavaan periaatteeseen vai onko kuvaa vain käytetty eräänlaisena punaisena sillinä ja tekosyynä tuon periaatteen toteuttamiseksi. Kumpi tahansa on lähempänä totuutta, onhan Halla-aho tuossa kuitenkin tavallaan oikeassa. Perinteisesti kansanedustajaehdokas on käytännössä tarvinnut lehdistöä ja televisiota, jotta ehdokkaasta olisi riittävästi tietoa valinnan tekemiseksi. Nykyään internet tarjoaa aivan uudet keinot äänestäjäkunnan löytymiseksi. Koska vaaleissa mitataan vain suosiota, riittää periaatteessa, että tietty ihmisryhmä löytää tämän suosikkinsa äänestämisen kohteeksi. Jotkut näkevätkin Halla-ahon toiminnan nimenomaan virkistävänä poikkeuksena: hän näyttää perinteiselle medialle närhen munat ja kommunikoi suoraan kannattajiensa kanssa.

Vaikka poliitikon aktiivisuus netissä ja kommunikointi suoraan äänestäjien kanssa on erittäin kannatettava asia, kyllä perinteisellä medialla on politiikassa perusteltu rooli. Yksi syy tähän on se, että joskus poliitikon pitää pystyä ottamaan näkyvästi kantaa myös itselleen vähemmän miellyttäviin aiheisiin. Mikäli poliitikon kommunikaatio äänestäjäkunnan kanssa rajoittuu enimmäkseen vain nettikeskusteluihin ajatuksiltaan samanmielisten kanssa, voi syntyä illuusio siitä, miten suurta kannatusta omat ajatukset todellisuudessa nauttivat. Näin ollen tulee myös huomattava vaara siihen, että poliitikosta tulee entistä vahvemmin yhden asian puolesta puhuja. Tämän välttämiseksi ja äänestäjäkunnan tiedottamiseksi on mielestäni täysin perusteltua tuoda Halla-ahon yhteistyöhaluttomuus julki myös lehdistön uutisoinnissa.

Halla-ahon kärkevistä kirjoituksista on ehkä joskus kaiveltu turhankin tarkoitushakuisesti häijyltä kuuluvia lauseita kontekstistaan irrotettuina. Hän lienee myös tottuneempi ilmaisemaan itseään kirjallisesti, joten viimeaikainen mediaryöpytys voi ottaa koville. Niin ollen ei ehkä ole ihme, että hänelle on syntynyt jokseenkin penseä suhde tiedotusvälineiden edustajia kohtaan. Siitä huolimatta kyllä demokratia ja jopa Halla-aho itse tarvitsevat perinteistä mediaa. Uskoisin hänen pääsevän myös itse huomattavasti helpommalla olemalla vähemmän ehdoton tämän kuvajutun kaltaisten pikkuseikkojen suhteen. Jos joku lehtijuttu sitten sattuukin harrastamaan perusteetonta mustamaalausta irrottamalla tekstejä tai sanomisia asiayhteyksistään, Halla-aholla löytyy kyllä keinoja väärinkäsitysten oikaisemiseksi - mitä hän ei ole tässä kuvajupakassa kuitenkaan kunnolla tehnyt. Perinteisellä medialla on toki suurempi näkyvyys, jolloin negatiivinen julkisuus voi jäädä jossain määrin elämään oikaisuista huolimatta, mutta toisaalta sosiaalisella mediallakin on joitakin keinoja rangaista kaupallisia toimijoita ainakin pahimmista ylilyönneistä, mikä vahvistanee lehdistön itsekritiikkiä.

Halla-aho on nyt kansanedustaja, eikä kansanedustajan vain kannata aloittaa omaa jihadiaan mediaa kohtaan, vaikka joskus niin tekisikin mieli.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Naamakirjan tulevaisuus

Viime aikoina on lisääntynyt huomattavasti kriittisyys Facebook-yhteisöpalvelua kohtaan. Suurimmalta osin kritiikki on kohdistunut tietoturvaan ja yksityisyydensuojaan, mutta monet tuntuvat myös uskovan ihmisten vain kyllästyvän palveluun. Esimerkiksi Helsingin Sanomat pohti aihetta 27.8. otsikolla "Menestystarina vai kupla?" Väittäisin menestystarinan olevan varma, ja ainoan potentiaalisen kuplan piilevän Facebookin markkina-arvossa. HS:n teksti oli kuitenkin suhteellisen neutraali ja kantaaottamaton juttu, mitä ei voi sanoa 20.8. julkaistusta Talouselämästä, jonka kansijuttu huusi näkyvästi: "Facebook-huuma menee ohi." Tämän alla oli vielä rohkea ja ehkä tarkoituksellisen provosoivakin teksti: "Yli miljoona suomalaista on jo luonut profiilinsa Facebookiin. Seuraavaksi he haluavat sieltä pois." Niinkö todella?

Perusteltu kritiikki on tietysti aina tervetullutta, sillä se auttaa kehittämään palveluita kohti parempaa ja toisaalta opettaa käyttäjiä varovaisuuteen. Välillä kuitenkin tuntuu, etteivät Facebookin suurimmat kritisoijat tai sen tuhoa povaavat oikeastaan kunnolla tiedä, mistä puhuvat. Ei ole kovin yllättävää, että Talouselämän perustelemattoman kriittisen jutun kirjoittajakin tunnustautuu "Facebook-neitsyeksi". Hän ei tästä Facebookin ulkopuolisen taustastaan (ja asiavirheistään) huolimatta kuitenkaan kyseenalaista omaa kritiikkiään missään vaiheessa, vaan toistaa tekstissäänkin faktana otsikkonsa väittämän Facebook-huuman menemisestä ohi. En olisi odottanut Talouselämältä ihan tällaista journalismia.

Myönnetään, että huuma on toki hyvin epämääräinen käsite. Ehkä kännyköistäkin katoaa jossain vaiheessa se "huuma", mutta kyllä ne ovat silti tulleet jäädäkseen. Ja aivan yhtä lailla jäädäkseen on tullut myös ilmiö, jota on alettu kutsua sosiaaliseksi mediaksi, ja minkä näkyvin ilmentymä Facebook nykyään on paitsi Suomessa, myös maailmanlaajuisesti. Se, mitä Facebook edustaa, ei ole vain pelkkä villitys, vaan vastaa useiden ihmisten todellisiin tarpeisiin olla osa jotakin yhteisöä, kertoa itsestään ja kommunikoida tuttavapiirien kesken. Vaikka monet Facebookin sisäiset ilmiöt varmasti ovatkin osa sitä hetkellistä "huumaa" tai uutuudenviehätystä ja sellaisina hiljalleen väistyvätkin, yhteisöpalvelun ydin on jotakin paljon enemmän ja paljon pysyvämpää.

Jonkinlainen "naamakirja" tulee aina olemaan

Sosiaalinen media ei siis varmasti ole poistumassa mihinkään, ja jonkinlaisia "naamakirjoja" tulee aina olemaan, vaikka yksittäiset palvelut saattavatkin toki kuihtua pois. Mutta onko Facebook sitten tullut jäädäkseen? Koska kysyntää Facebookin kaltaiselle palvelulle kyllä riittää, vaihtoehdoiksi Facebookin kaatumisen syiksi jää oikeastaan vain jollain tavalla ihmisten tarpeisiin paremmin tai vähemmän ärsyttävällä tavalla vastaava korvaaja tai bisnesmahdollisuuksien heikkous. Kummastakaan ei näy toistaiseksi erityisemmin merkkejä. Varsinkaan bisnesmahdollisuuksien suhteen ei pitäisi olla mitään ongelmia. Miljardiyleisölle riittää markkinoitavaa ja sitä kautta mainostuloja, mitä käyttäjien profilointi tehostaa huomattavasti. Tuloja lienee kehitettävissä myös muistakin lähteistä kuin pelkistä mainostuloista, kunhan kaikki tavalliseen käyttöön liittyvät toiminnot säilyvät kuitenkin ilmaisina.

Korvaajastakaan ei ole liioin tietoa. Toistaiseksi tilanne näyttää olevan pikemminkin päinvastoin. Pari vuotta sitten Facebook ohitti MySpacen kävijämääriltään suurimpana yhteisöpalveluna, ja jatkaa edelleen kasvuaan. Pientä rutinaa yksityisyyden suojasta tai tietoturvasta ilmenee toisinaan, mutta sekin vaikuttaa enimmäkseen suhteellisen äänekkään vähemmistön älähtelyltä. Suuri enemmistö ei näe asiassa ongelmaa, muttei toisaalta koe sen arvoiseksi siitä lähteä väittelemäänkään.

Onko Facebook sitten ominaisuuksiltaan kuitenkaan juuri se ihanteellisin mahdollinen yhteisöpalvelu? Tai tuleeko se jatkossa olemaan? Ehkä ei. Yhteisöpalvelun arvo on kuitenkin pohjimmiltaan puhtaasti sen käyttäjissä, ja Facebook on käyttäjämäärillään osoittanut olevansa muita nykyisiä palveluja vetävämpi konsepti. Facebook on 500 miljoonalla aktiivisella käyttäjällään kasvanut sellaisiin leijonan mittoihin, että mikäli jokin uusi täysin mullistavaan ideaan perustuva palvelu haluaa viedä sen paikan, on sillä melkoinen taival kuljettavana.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

"Suomen vienti laski maanantaina 36%"

Tänään on kulunut tasan vuosi Lehman Brothersin konkurssista, jota seurasi finanssikriisin kriittisin ajanjakso. Monet pohtivat nyt, mitä kriisistä on opittu, ja noudatetaanko mahdollisia oppeja mitenkään käytännössä. Globaali talous kaikkine vuorovaikutussuhteineen on kuitenkin niin monimutkainen rakennelma, että sen ilmiöitä on jokseenkin mahdotonta kovin tarkasti ennustaa, mistä johtuen myös sen kontrollointi on hyvin vaikeaa. Vaikka kontrollointia saataisiinkin parannettua, voimakkaita suhdannekäänteitä tulee varmasti jatkossakin.

Hyvin merkittävä rooli suhdannevaihteluissa on psykologialla: kun näkymistä tulee negatiivisemmat, ruvetaan varovaisemmiksi, minkä seurauksena investoinnit vähenevät ja pelot laskusta toteuttavat osittain itse itseänsä. Merkittävässä roolissa mielikuvien luomisessa on medialla ja sillä, miten talousasioista uutisoidaan. Tähän liittyykin yksi omituinen käytäntö, joka on käynyt kriisin rajusti heiluttamien talouslukujen myötä poikkeuksellisen ilmeiseksi.

Yläpuolella näkyy kuvitelluista luvuista koottu kuvaaja, joka voi esittää nyt vaikkapa Suomen vientiä. Kuvaaja on jokaisen kuun osalta selvästi nousujohteinen. Eikö tämä tarkoita sitä, että talous olisi kasvanut muun muassa heinäkuussa? Käytännössä suuri ellei jopa suurin osa talousjulkaisuja voisi kuitenkin otsikoida, että "Suomen vienti laski heinäkuussa 42%." Syy tähän on se, että kyseisenkaltainen ilmaus on jostakin syystä vakiintunut tarkoittamaan peräkkäisten vuosien välisiä erotuksia.

Alapuolella on selvennyksen vuoksi samoista keksityistä luvuista koottu kuvaaja pidemmältä ajanjaksolta. Tuosta nähdään, että jälkimmäisen heinäkuun (esim. 2009) arvo on 42% edeltävää heinäkuuta alempana. Ei tuo muutos kuitenkaan todellisuudessa ole tapahtunut heinäkuussa vaan koko kuluneen vuoden aikana.

Silloin kun ei olla juuri koettu jyrkkää talouskäännettä, on monien talouslukujen osalta toki mielekkäintäkin verrata edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan, koska sesonkien vaikutus voi olla alasta riippuen hyvinkin merkittävä. On kuitenkin vaikea ymmärtää, miksi uutisoinnissa käytetään jatkuvasti tällä tavalla valheellista otsikointia (esim. www.yle.fi: Suomen vienti kutistui 41 prosenttia toukokuussa). Itse jutuissa kyllä yleensä kerrotaan, että vertailukohta on edellisen vuoden vastaava ajankohta, mutta tällöinkin käytetään tyypillisesti tätä kummallista arkijärjen vastaista kielimuotoa ( esim. Tekniikka & Talous : sekä vienti että tuonti supistuivat toukokuussa 41 prosenttia viimevuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.).

Yksi huvittavimmista esimerkeistä on tullut vastaan Helsingin Sanomien taloussivuilla 11.7., kun Juhana Rossi kirjoitti: "Alkuvuoden aikana jokaisena kuukautena Suomen vienti on supistunut vähintään yli 30 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajankohdasta." Eikö yhtä lailla voisi sanoa, että Suomen vienti kutistui päivittäin yli 30% kaikkien alkuvuoden 181 vuorokauden aikana? Niin absurdi kuin koko lause onkin, ainoa syy, miksi näin ei sanota, tuntuu olevan se, että tilastointia tapahtuu vain kuukausittain.

Onko tästä erikoisesta kielenkäytöstä sitten muuta haittaa kuin kaltaiseni pilkunviilaajan mielenrauhan järkkyminen? Taloutta ja sen uutisia tarkemmin seuraavat toki yleensä tietävät, milloin on kyse vuosi- ja milloin kuukausimuutoksista, mutta en usko saman pätevän kaikkiin lukijoihin. Jos maallikko lukee vaikkapa asuntojen hintojen laskeneen 4% toukokuussa, hän saattaa ainakin aluksi ajatella tuon muutoksen todella tapahtuneen toukokuun aikana eli verrattuna huhtikuun tilanteeseen. Tämä käsitys taas antaa tilanteesta todellisuutta huomattavasti synkemmän kuvan.

Yleisemmällä tasolla tämäntapainen uutisointi saa kaikkien lukujen muutokset vaikuttamaan suuremmilta kuin ne oikeasti ovat, mikä pätee yhtä lailla nousukaudella kuin taantumassakin. Kun otetaan lisäksi huomioon markkinapsykologian vaikutus yleiseen talouskehitykseen, on periaatteessa mahdollista, että tällainen kielenkäyttö aiheuttaa niin taantumien kuin myös noususuhdanteessa tapahtuvan ylikuumenemisenkin voimistumista.

Oli asialla todellisia vaikutuksia ihmisten taloudelliseen käyttäytymiseen tai ei, miksei siis voida käyttää täsmällisempiä ilmaisutapoja? En keksi kuin kaksi syytä: raflaavammat otsikot sekä otsikoiden ja muun ilmaisun tiivistäminen. Ensimmäinen syy nyt on vähintäänkin arveluttava, mutta ei toinenkaan perustelu kovin vankalla pohjalla ole. Uutisten leipätekstissä voi hyvin käyttää erilaisia pidempiä ilmaisuja, kuten "vienti oli heinäkuussa 36 % alemmalla tasolla kuin vuotta aiemmin". Jos taas otsikoinnissakin halutaan korostaa juuri vuosimuutosta ja tehdä se mahdollisimman tiiviisti, voisi käyttää esimerkiksi ilmausta "Suomen kesäkuun vienti kutistui 36%".

Kielenkäytön lisäksi talousuutisoinnissa on mielestäni melko kyseenalaista, miten paljon tässäkin suhdannetilanteessa halutaan tyypillisesti korostaa juuri vuosimuutoksia. Ei ole ihme, että viime syksynä tapahtuneen maailmanlaajuisen taloudellisen täysseisahduksen jäljiltä ollaan kuukaudesta toiseen huomattavasti edellistä vuotta alempana. Nyt, kun ollaan kuitenkin päästy jo Lehman Brothersin konkurssin vuosipäivään asti, ja taloudessa on vieläpä nähty orastavia merkkejä positiivisesta käänteestä, voidaankin pian odottaa huomattavasti miellyttävämmännäköisiä vuosimuutosprosentteja. Suuri osa tästä johtuu kuitenkin vain siitä, että vuodentakaiset luvutkin ovat tällöin alhaisia. En ole koulutukseni puolesta millään tapaa talouden asiantuntija, mutta eivätkö suhdannevaihtelujen vaikutukset talouslukuihin olekin huomattavasti sesonkivaihteluja suuremmat? Eikö siksi tällaisina aikoina tulisikin keskittyä enemmän suhdannehuippuun vertaamiseen sekä kuukausimuutoksiin jatkuvan vuosimuutosten toistamisen sijaan?

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>