Yhteiskunnat ympäri maailmaa ovat joutuneet hyvin vaikeiden valintojen eteen koronaviruksen aiheuttaman pandemian takia. Valinnoissa ja näkemyksissä on osaltaan vastakkain ihmisten terveys ja yhteiskunnan terveys. Pääsääntöisesti maat ovat valinneet ihmisten terveyden, mikä on hyvä asia, sillä emmehän me elä taloutta varten, vaan talous on ihmisiä varten. Kuitenkin jos talous voi huonosti, niin voivat ihmisetkin, mikä lopulta haittaa myös ihmisten terveyttä monin tavoin. Talouttakaan ei tulisi siis uhrata kovin pitkäksi aikaa.
Yhtä, länsimaissa nyt laajalti vallalla olevaa virusstrategiaa ajatellen keskeistä asiaa en kuitenkaan ole tartuttavuutta käsittelevissä jutuissa huomannut. Suomessa, kuten ilmeisesti monissa muissakin Euroopan maissa on jatkuvasti puhuttu vain siitä, että taudin etenemistä pyritään vain hidastamaan sen sijaan, että sitä yritettäisiin varsinaisesti pysäyttää. Tämä tarkoittaa sitä, että pikkuhiljaa yksi R-lukuun vaikuttavista tekijöistä alkaa nousta aina vain suurempaan rooliin. Tämä tekijä on laumasuoja, ja se on se, jonka pitäisi viimeistään saada viruksen leviämisen kääntymään laskuun.
Jotta laumasuoja olisi merkittävä, täytyy tartunnan saaneiden ihmisten määränkin vain valitettavasti olla merkittävä. Jos 10% kansasta on saanut tartunnan, tulisi R-luvunkin vastaavasti tällöin olla pudonnut noin 10% (jos teen tässä jonkin perusteettoman oletuksen, toivottavasti joku epidemiologiaa paremmin tunteva voi oikaista virheeni tämän suhteen). R0-luvuksi on esitetty joissain lähteissä noin kolmen luokkaa, joskin itse pidän uskottavampana jossain lähteissä esitettyjä korkeampia arvoja. Jos R0 on kuitenkin esimerkiksi ollut 3 ilman mitään epidemian vastaisia toimenpiteitä, tällöin väestöstä noin 66%:n pitäisi saada tartunta, jotta R laskisi niin alas, että viruksen leviäminen tyrehtyisi ilman minkäänlaisia leviämisen vastaisia toimenpiteitä. Vastaavasti lievillä, käytännössä jokseenkin kaiken normaalin elämän vielä sallivilla rajoituksilla ehkäpä tuo luku olisi saatavissa lähelle 50%:a. Tai jos lähdetään syvemmälle maallikon analyysissä, ehkäpä voidaan olettaa, että alkuvaiheessa epidemiaa tartuntoja saavat enemmän he, jotka kiinnittävät vähemmän huomiota sosiaaliseen etäisyyteen, käsihygieniaan yms. Tämä taas tarkoittaa sitä, että siinä vaiheessa kun esimerkiksi väestöstä on 30% saanut tartunnan, jäljellä olevien 70%:n kohdalla R-luku on keskimäärin matalampi ihan yksilötasolla, mikä osaltaan myös madaltaa koko väestön R-lukua tuossa vaiheessa. Niin ollen ehkäpä leviäminen voisi periaatteessa tyrehtyä jo väestön 50%:n osuuden paikkeilla.
Joka tapauksessa jos R laskee 1:n alle vasta, kun 50-60% väestöstä olisi saanut tartunnan, pienessä Suomessakin 2,5-3 miljoonan ihmisen pitäisi saada tartunta ennen kuin epidemia alkaisi hiipua. Ja jotta terveydenhuolto ei kuormittuisi liikaa, poikkeuslakiolot tulisi säilyttää kaiketi siihen asti, että kymmeniä prosentteja väestöstä on saanut tartunnan, eli hyvinkin pitkään. Lopputuloksena väestön enemmistö on saanut tartunnan, vaikka on uhrattu myös iso osa taloudesta, ja talouden murenemisen ja poikkeusolojen seurauksena on samalla luultavasti kärsinyt myös valitettavan monen mielenterveys ja muu terveys.
Mutta tarvitseeko sen välttämättä olla näin? Hallitus on THL:n sanoman perässä ilmoittanut tavoitteeksi vain epidemian etenemisen hillitsemisen, mutta esimerkiksi Kiina onnistui tyrehdyttämään sen. Samassa on onnistuttu ilmeisen hyvin myös Etelä-Koreassa ja ilmeisesti myös Singaporessa ja jopa pohjoismaisessa tutussamme Islannissa, vaikka ei näissä maissa ole tehty likimainkaan niin järeitä toimenpiteitä kuin Kiinassa. Näissä maissa yksi ydintekijä on ollut laaja testaus. Jos nämä maat ovat onnistuneet saamaan taudin etenemisen hallintaan, eikö se voisi onnistua myös Suomessa? Eikö se voisi olla ainakin tavoitteena?
On toki totta, että rokotetta saataneen odottaa vielä vähintään ensi vuoteen (eli aivan liian pitkään tätä hetkeä ajatellen), eikä vielä ole selvää laajalti todettua näyttöä toimivasta ja laajasti saatavilla olevista lääkkeistä (vaikka mm. Fujifilmin tytäryhtiön lääke on osoittanut lupaavia merkkejä). Niin pitkään kuin tällaista rokotukseen tai lääkkeisiin pohjautuvaa tietä ulos kriisistä ei ole, ei taudin leviämisen hetkellinen laannuttaminen tarkoittaisi sitä, etteikö se voisi alkaa uudelleen levitä esimerkiksi rajojen avaamisen jälkeen. Mutta riittävän laajoilla testaamisilla ja karanteenitoimenpiteillä se olisi mahdollista säilyttää aisoissa, mikäli se saataisiin hallintaan.
Vaikka hallitus on kiitettävän määrätietoisesti puuttunut kriisiin, voisi olla hyvä, jos toimien tavoitteista kommunikoitaisiin vielä astetta selkeämmin. Onko tavoitteena siis, että valtaosa väestöstä saa tartunnan? Jos on, tartunnan leviämiselle optimaalinen tahti olisi sellainen, joka pysyisi turvallisesti terveydenhuollon kapasiteetin rajoissa, mutta muuten mahdollisimman nopea, jotta ihmisten ja talouden ei tarvitsisi kestää poikkeustoimia turhan tiukkoina ja turhan pitkään. Erittäin haastavaksi tuon sopivan tahdin saavuttamisen vain tekee tietysti koko taudin leviämisen eksponentiaalinen luonne: aluksi hitaalta tuntuva leviämisvauhti voi silti tarkoittaa terveydenhuollon täyttä ylikuormittumista muutamaa viikkoa myöhemmin.
Väestöstä on kuitenkin tällä hetkellä tartunnan saanut vahvistetusti vain 0,02%, mikä tarkoittaa, että vaikka todellisten tartuntojen määrä olisi 10-kertainen virallisiin tähänastisiin tilastoihin nähden, väestön enemmistön läpikäymiseen on pitkä, ja monella tapaa tuskallinen matka. Jos lähdettäisiin siitä oletuksesta, että tapauksista olisi vain 15% tilastoitu, vain 15% tilastoiduista tarvitsisi sairaalahoitoa, ja 40% sairaalahoitoa tarvitsevista tarvitsisi tehohoitoa (tuo 40% näyttäisi olevan tämänhetkinen tilanne Suomessa), tällä tavalla laskettuna 3 miljoonasta 68 000 tarvitsisi sairaalahoitoa, ja 27 000 tehohoitoa. Jos tehohoito kestää 2 viikkoa, tuo tarkoittaisi 54 000 tehohoitoviikkoa, ja jos tehohoitopaikkoja on uutisissa mainittu 1000 paikkaa (ja kaikki varattuna koronapotilaille), tätä kestäisi pyöreästi vuoden ajan. Voidaanko yhteiskunta todella pysäyttää suurelta osin lähestulkoon noin pitkäksi aikaa? Ajatusta ei myöskään ainakaan lievennä ajatus siitä, että tauti saattaa joidenkin uutisten perusteella tulla joskus samoille ihmisille uudestaankin. Siksi sitä toivoisi, että myös taudin leviämisen pysäyttäminen olisi pöydällä ainakin vaihtoehtona. Jos taudin pysäyttäminen asetettaisiin viralliseksi tavoitteeksi, ehkä suomalaiset ottaisivat aiempaa vahvemmin sen kuuluisan sisunsa käyttöön ja ottaisivat aiempaakin enemmän tosissaan kaikki sosiaaliseen etäisyyteen ja muuhun taudin leviämisen nujertamiseen tähtäävät toimenpiteet.
