Yle, julkista kyselyittesi data!

Yksi tuoreimmista rasismikeskustelun käänteistä on Ylen teettämä tutkimus suomalaisten suhtautumisesta rasismiin (kts. tänään julkaistu Ylen juttu). Rasismia ei tule hyväksyä, mutta rasismiakin suurempi ongelma saattaa maassamme olla yleisemmän tason yhteiskunnallinen polarisaatio. Se ei onneksi ole samaa tasoa kuin esim. Yhdysvalloissa, mutta silti tuntuu, että myös mm. Yle voisi tehdä parempaa työtä sen ehkäisemisessä.

Yllä näkyy yksi Ylen artikkelissa esitetyistä graafeista. Otsikosta tulee vaikutelma, että se olisi väittämä, johon kysyjät olisivat voineet vastata "Kyllä" tai "ei". Tekstin sisällöstä päätellen kyse on kuitenkin siitä, että kyselyyn vastanneet ovat saaneet kertoa, kuinka tärkeää se heidän mielestään on, että “Suomessa ei hyväksytä rasismia missään muodossa”. Tuo ero kysymyksen asettelussa voi muuttaa prosenttilukemia merkittävästi. Herääkin kysymys: miksei kaikkia näitä tasoja ole sisällytetty samaan kuvaajaan? Se onnistuisi hyvin helposti, kuten näkyy samaisen uutisen toisessa kuvaajassa:

Kaiken kaikkiaan näyttää siltä, että tutkimustuloksista poimitaan vain joitakin kohtia, ja niitäkin vähän eri tavoin. Se herättää kysymyksen, millä perusteilla päätökset poiminnoista tehdään. Tuovatko poiminnat tutkimusten esittämiseen liikaa subjektiivisuutta? Voiko poiminnoissa olla myös tarkoituksenmukaista pyrkimystä luoda kyselyn tuloksista tietynlainen viesti? Perussuomalaisten kannattajien keskuudessa tällainen epämääräisyys voi näyttäytyä kirjoittajan agendaisuutena, mitä ei yhtään helpota myöskään se, että perussuomalaisten lukemiin viitataan epämääräisesti “Lähes puolet perussuomalaisista vastasi, että tämä ei ole lainkaan tärkeää tai ei kovin tärkeää” ilman että prosenttilukemia paljastetaan lainkaan. Tällainen voi edistää polarisaatiota ja ylläpitää keskustelukulttuurin tulehtuneisuutta.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun kyselytutkimuksesta uutisoidaan tavalla, joka saa ihmettelemään, mitä ne luvut tai kysymykset siellä taustalla oikein tarkalleen ottaen ovat. Erityisesti poliittisesti näin aran aiheen kohdalla tällaiseen asiaan olisi syytä kiinnittää erityistä huomiota, mutta oli tutkimuksen aihe mikä tahansa, eikö Ylen kaltaisen julkisen yhteiskunnallisen toimijan olisi perusteltua jakaa koko taustalla oleva data, tai ainakin niistä kootut tilastot kokonaisuudessaan uutisten yhteyteen niille, jotka haluavat perehtyä tuloksiin tarkemmin? Se poistaisi pohjaa agendaisuusepäilyltä ja jättäisi vähemmän tilaa myös vahingossa syntyville tilastojen väärintulkinnoille. Eli miten olisi Yle: mitä jos ensi alkuun julkistaisitte tämän tutkimuksen tulokset kokonaisuudessaan ja sitten ottaisitte osaksi prosessejanne, että tekisitte samalla tavoin jatkossa kaikille vastaaville tutkimuksille?

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Huonoja puolustuksia varainsiirtoverolle

Oravaakin ketuttaisi maksaa
joka kerta pesää vaihtaessa.
(Helsinki, heinäkuu 2023)

Kymmenen vuotta sitten listasin blogitekstissäni 3 huonoa perustelua Hitasille. Muutama päivä sitten julkaistu Taloussanomien artikkeli varainsiirtoverosta luopumisesta herätti nyt kirjoittamaan vastaavanlaisen kirjoituksen varainsiirtoverosta. Varainsiirtovero tosin poikkeaa hitaksesta siltä osin, että varainsiirtoveroa tuntuu vielä harvempi sellaisenaan perustelevan. Siksi olemassaolon perustelemisen sijasta listaankin tässä huonoja puolustuksia sille, miksi varainsiirtoverosta ei luovuttaisi.

“Ei mistään veroista ole ennenkään luovuttu koskaan poistettu”

Tämä kuulostaa enemmänkin fatalistiselta veroista kiukuttelulta, mutta useammissa kommenteissa tätä on nähty. Lienee selvää, ettei tämä ole edes varsinainen puolustus verolle, mutta on syytä silti todeta, että veroista on kyllä luovuttukin. Esimerkiksi varallisuusverosta luovuttiin 2005, ja liikevaihtovero korvautui aikoinaan järkevämmin toimivalla arvonlisäverolla. 

“Varainsiirtovero jos poistuu, niin joku muu vero tulee tilalle, tai verotus kiristyy, on kun hölömöläisten täkin jatkamista, toisesta päästä leikataan ja toiseen päähän liitetään.”

Tämä on samansuuntaista yleistä verotuksesta kitisemistä kuin edellinenkin, joten tuntuu turhalta edes vastata tällaiseen, mutta todetaan silti asia, minkä pitäisi olla itsestäänselvyys: sillä on yhteiskunnan toimivuuden kannalta todella ratkaiseva merkitys, miten niitä veroja kerätään mm. siksi, että verotus ohjaa käyttäytymistä.

“Jos on varaa ostaa koti, on varaa maksaa varainsiirtovero”

Jos elintasoeroja halutaan tasata, siihen on paljon parempia keinoja. Varainsiirtovero on tulonsiirto omistusasunnosta toiseen muuttavilta ei ainoastaan niille, jotka eivät omista omaa asuntoaan, vaan myös niille, jotka hankkivat oman kodin vain kerran.

“Pitäähän keinottelua hillitä”

Tätä näkee perusteluissa toisinaan. Mutta mikä on tarkalleen ottaen se haitallinen keinottelu, mitä varainsiirtovero ehkäisee? Kuten VATT:kin on todennut:

“Esimerkiksi lapsiperhe ei muuta isompaan asuntoon, vaikka lapsiluku kasvaa, ja vanhemmat jäävät asumaan tarpeisiinsa nähden liian suuren asuntoon, kun lapset muuttavat omilleen. Verosta aiheutuu haittaa ihmisille ja asunnot ovat tehottomassa käytössä.”

Tämä kaikki on oikeastaan itsestäänselvää: jos jokin maksaa tuhansia tai kymmeniätuhansia euroja, sellaista valtavaa kuluerää pyrkii välttämään, ja asuntojen tapauksessa se aiheuttaa paljon tehottomuutta. Jos joku sitten löytäisi verotuksen kevennyttyä lisää markkinarakoa, missä “keinotella”, ja kun esim. ns. asuntoflippauksen suosio kasvaisi aiemmasta, eikö se vain parantaisi asuntomarkkinoiden tehokkuutta, hinnoittelua, ja sitä kautta jopa asumisen laatua, ja olisi siten tavallisen asunnon ostajankin etu? 

“Jostain vastaava vero on saatava”

Veron fiskaalinen merkitys lieneekin se selkein puolustus varainsiirtoverolle. Verotuloja valtio todella kaipaa, ja näinä aikoina ehkä aiempaakin enemmän. Mutta sama tulo on saatavissa myös muualta. Varainsiirtoveron merkitys valtion budjetissa on noin prosentin luokkaa. Tämä summa olisi pienin veronkorotuksin saatavissa suurimmista verotulolähteistä eli ansiotulo- ja pääomaverotuksesta ja/tai arvonlisäverosta. Ja verotulo olisi saatavissa myös kohdistamalla lisää verotusta muuttamisen sijasta itse asumiseen. Kiinteistövero on suhteellisen neutraali vero, joka ei ohjaa ihmisten käyttäytymistä tai asuntokauppaa, kun ei sitä oikein pääse pakoon, ja siten se on varainsiirtoveroa parempi vaihtoehto kasvattaa valtion verokertymää. Lisäksi voisi ottaa käyttöön uudenlaisia verotyökaluja, kuten esimerkiksi 11 vuotta sitten ehdottamani arvonnousuvero. Tietyssä mielessä arvonnousuvero asettuu kiinteistöveron ja luovutusvoitoista maksettavan pääomaveron välimaastoon: se olisi kiinteistöveron tapaan säännöllisesti maksettava vero, mutta se kohdistuisi vain laskennalliseen tuottoon, eikä pelkkään vieläkin teoreettisemmalta pohjalta laskettuun kiinteistön arvoon. Kaiken kaikkiaan tuntuu, että aika moni vaihtoehto olisi parempi kuin varainsiirtovero, joka vain ajaa välttämään muuttamista.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Trumpistien argumentit ja QAnon-liike

Euroopassa on moni ihmetellyt, miten Donald Trumpilla on voinut Yhdysvalloissa riittää niin laajaa kannatusta. Mutta ehkä tätäkin huomionarvoisempaa tällä puolella Atlanttia on se, miten intohimoisia Trumpin kannattajia löytyy myös Euroopasta, mukaanlukien Suomesta. Usein varsinkin intohimoisimpien Trumpin kannattajien kohdalla näkyy myös QAnon-liikkeen vaikutus, ja sosiaalisen median viestejä seuratessa syntyy vaikutelma, että kyse ei ole myöskään mitenkään erityisen marginaalisesta ilmiöstä. 

Katsotaanpa erinäisiä Trumpia puolustavia argumentteja, ja mikä niissä on pielessä.

"BLM-liikkeenkin annettiin aiheuttaa sekasortoa, joten miksi kongressin valtaus on nyt niin iso ongelma?"

Ei BLM-liikkeen mielenosoituksiin liittyviä väkivaltaisuuksia ole hyväksytty, mutta BLM-liikkeen esille tuomat ongelmat ovat laajalti tunnustettuja. Trump ei näitä ongelmia ole luonut, vaan niillä on pitkä historia, mutta Trump vain syvensi retoriikallaan kesän mielenosoitusten vastakkainasetteluasetelmaa ja pitkitti siten levottomuuksia.

BLM-liikkeen olennaisin ero kongressin valtaukseen on kuitenkin se, että kongressin valtausta ei käytännössä olisi tapahtunut ellei Trump olisi viikkokausia paasannut jatkuvasti vaalivilpistä sekä lopulta vielä kutsunut kannattajansa marssimaan kongressiin. Siinä missä Trump luultavasti toimillaan pahensi BLM-mellakoita, joita olisi toki tullut ilmankin Trumpia, kongressin valtaus oli nimenomaan Trumpin aikaansaannos.

"Trump on syytön mellakointiin"

Eihän Trump toki ihmisiä mellakoimaan käskenyt, mutta hänelle tuskin tuli yllätyksenä, että päivittäinen aggressiivinen vaalivilpistä vouhottaminen, "I won by a lot"-tyylinen twiittailu ja lopulta suora agitointi kongressiin suuntautuviin mielenosoituksiin johti lopulta levottomuuksiin. On syytä uskoa, että se oli oikeastaan nimenomaan hänen toiveensa, sillä kesti huomattavan myöhään ennen kuin hän kehotti mielenosoittajia rauhoittumaan tai menemään kotiinsa.

"Trumpilla vahvempi kannatus, mikä näkyy vaalitapahtumissa!"

Mielenosoittajien ja kongressin valtaajien avulla Trump pystyi ikään kuin taas osoittamaan, miten vahvaa hänen kannatuksensa on. Samasta toimii monien Trumpin kannattajien mielestä osoituksena se, millainen innostunut osanotto Trumpin vaalitapahtumissa on ollut. Samalla unohtuu kuitenkin, ettei joidenkin fanaattisuus ole sellaisenaan osoitus laajasta kannatuksesta. Fanaattista kannatusta ovat saaneet myös itsemurhalahkojen johtajat sekä toisaalta myös Adolf Hitler. Intohimoisen kannatuksen vastapuolena on se, että siinä missä jotkut kannattavat intohimoisesti, toiset myös vastustavat vastaavalla intohimolla.

"Mutta Trump sai ennätyssaaliin ääniä!"

Niin, paitsi että Biden sai vielä enemmän. Kun väestö kasvaa, ääniä annetaan enemmän. Kun äänestämisestä tehdään helpompaa, ääniä annetaan enemmän. Ja ennen kaikkea: jos motivaatio äänestystuloksen suhteen on riittävän suuri, ääniä annetaan enemmän.

Nämä vaalit olivat äänestys ennen kaikkea äänestys Trumpista. Jossain tutkimuksessa suurin syy äänestää Bidenia oli se, että "hän ei ole Trump", kun taas Trumpin äänestämisessä "hän ei ole Biden" oli huomattavasti harvinaisempi syy. Ottaen huomioon Trumpin poikkeuksellisuuden, tämä ei ole yllättävää. Trump aiheuttaa niin vahvoja tunteita, ettei ole yllättävää, että vuoden 2020 vaalit saivat aikaan poikkeuksellisen suuren äänestysprosentin. Ja kun äänestysprosentti on korkea, on helposti häviäjänkin äänisaalis korkeampi kuin aiempien vaalien voittajien.

Yhdysvaltain presidenttivaalien äänestysprosentit 2000-luvulla

"Mutta oli vaalivilppiä!"

Vaalivilppiväitösten osalta voisi esittää tämän yksinkertaisen kysymyksen: jotta se toimisi, kuinka suuren ihmisjoukon täytyisikään olla osallisena operaatiossa? 

Eikö pelkkä vaalivilppi vaatisi vähintään satojen ihmisten osallisuuden? Ja jos samaa operaatiota pitäisi ajaa eri osavaltioissa, eikö se vaatisi helposti pikemminkin tuhansien ihmisten osallisuuden? Kuinka todennäköistä olisi, että tässä ei tapahtuisi siinä määrin virheitä, vuotamisia ym., että tieto niistä ei löytäisi reittiään myös salaliittoteoreetikoiden parjaaman "valtamedian" tietoon? Tai jos tieto päätyisi tällaisten medioiden tietoon, miksi ihmeessä he sitä tietoa panttaisivat? Siksikö, että hekin olisivat osa salaliittoa? Ja olisivatko myös kansainväliset vaalitarkkailijat osa salaliittoa? Jos tällaisiin uskoo, sehän tarkoittaisi käytännössä jo sitä, että salaliittoon osallisten määrä pitäisi laskea maailmanlaajuisesti sadoissatuhansissa ellei jopa miljoonissa. Ja hekö kaikki pitäisivät suunsa supussa? Ja ihan vain siksi, että saataisiin vaihdettua salaliiton osallisille mieluisa presidentti? Kuka tätä koko operaatiota johtaisi? Kompurointia tapahtuu hyvin yksinkertaisissakin, pienissä, avoimissa ja laillisissakin organisaatioissa, joten mitenhän kummassa tällainen jättimäinen salaliitto pysyisi kasassa?

"Trump oli jo johdossa!"

Samanlaista äänestystilanteen kehitystä tapahtuu jokaisissa vaaleissa - ei ainoastaan Yhdysvalloissa vaan myös mm. Suomessa. Eri puolueiden kannattajat asuvat erilaisilla alueilla ja eri puolueiden kannattajilla on keskimäärin toisistaan poikkeavat tavat äänestää: toiset äänestävät enemmän ennakkoon, toiset vähemmän. Tästä seuraa jokaisissa vaaleissa asetelma, jossa tilanne muuttuu ääntenlaskennan edetessä huomattavasti.

"Trump sai talouden kasvamaan." 

Onko se ihme, jos talous nousee, kun velkaantumistahtia vauhditetaan mm. veronalennuksilla entisestään jo selvästi ennen kuin koronasta tai merkittävistä muista ongelmista oli tietoakaan? Neljän vuoden presidenttikausi on todella lyhyt aikaväli talouden pitkän aikavälin kehitystä ajatellen, ja kiihtyvä velkaantuminen aikana, jolloin taloudessa pyyhkii ihan mukavasti muutenkin ei välttämättä ole ihan parasta talouspolitiikkaa.

"Korona luotiin tarkoituksella, jotta kirjeäänestyksestä saataisiin yleisempää, jotta vaalivilppi helpottuisi, jotta Trump saataisiin pois vallasta, jotta Trump ei voisi tuhota "syvän valtion" salaliittoa."

Tämä koko väite nyt on salaliittoteorioden syvästä päästä ja "sakeudessaan" eli absurdiudessaan sitä luokkaa, ettei taida kaivata edes erillistä selitystä, miksi näin ei voi olla. Tämä on kuitenkin esimerkki siitä, minkälaiseen ajatteluun salaliittoteoriointi voi pahimmillaan ajaa. Samalla se tuo omalla tavallaan esille sitä, mikä osaltaan voi salaliittoteorioissa houkutella: kun jokin elämänmenossa kismittää tai oman elämän hallinnassa on puutteita, voi olla palkitsevaa, kun voi olla luomassa omaa maailmanmenoa selittävää narratiivia ja olla osana saman kaikupohjan jakavaa yhteisöä. Psykologisesti kyse voi olla osittain samasta kuin syömishäiriöissä: syntyy ajattelutapa, joka on todellisuudesta vieraantunut, mutta houkutteleva siksi, että se on näennäisesti omassa kontrollissa.

"Trumpia ja QAnonilaisia sensuroidaan, minkä täytyy tarkoittaa, että totuus halutaan salata!"

Suvaitsevaisuus ei voi tarkoittaa, että
suvaitsemattomuutta pitäisi suvaita.
Sananvapaus ei myöskään
saa tarkoittaa sitä, etteikö sanoistaan
voisi olla vastuussa.

Ei, sensurointi ei ole osoitus halusta salata jotakin myyttistä totuutta. Sensurointi on toki monesti ongelmallista, ja välillä siinä varmasti tapahtuu ylilyöntejä, jos sensurointi kohdistuu esimerkiksi sisältöön, joka on mahdollisesta typeryydestään huolimatta pohjimmiltaan vain mielipiteiden esittämistä. 

Johonkin raja on kuitenkin vedettävä. Yksi näistä rajoista on rikokseen yllyttäminen. Trumpin viestintä ajoi ihmisiä väkivaltaisuuksiin kongressissa, ja on hyvät perusteet epäillä, että samaa voisi tapahtua myös jatkossa, ja tällaisen ennaltaehkäisy on täysin perusteltu tavoite.

"Sananvapaus on menetetty"

Sananvapaus on edelleen voimassa. Mielipiteitä saa esittää. Päättäjiä saa kritisoida. Satiiria voi tehdä. Ei näistä asioista joudu esimerkiksi vankilaan. Väkivaltaan yllyttämisellä on kuitenkin voitava olla seurauksensa myös yllyttäjälle. Tavallisella kansalaisella se seuraus voi olla vankilakin, mutta Yhdysvaltain presidentin kohdalla syytteen alaiseksi saaminen ei ole niin yksinkertaista. Se, että valehteluun, eripuran viljelyyn ja nyt lopuksi käytännössä myös väkivaltaan yllyttämiseen pohjautuvasta toiminnasta on joutunut jäähylle joiltakin yksityisten yritysten luomilta sosiaalisen median alustoilta, on vielä aika pieni seuraus.

Tätä aikaa kuvastaa se, että someyritysten suorittaman moderoinnin merkittävin uhka ei välttämättä ole edes someyritysten entistä suuremmaksi kasvava valta, vaan sen aikaansaama polarisaatio. Salaliittoteoreetikot saavat siitä omalla tavallaan lisää bensaa liekkeihinsä ja moni muukin voi kokea, että nyt tietynlaiset äänet vaimennetaan. Toisaalta mikäli mitään moderointia ei tehtäisi, eli esimerkiksi Trumpin yhtään viestiä ei olisi aiemmin merkitty näin

ja Trump saisi edelleen jatkaa vapaasti kannatusjoukkojensa villitsemistä Twitterissä (ja vahvemmin oman kuplansa muodostavassa Parlerissa), se olisi luultavasti vielä huonompi vaihtoehto. Siis suo siellä, vetelä täällä. 

Kahtiajakautuneisuus ja yhteisen ymmärryksen puute on myrkkyä yhteiskunnan kehitykselle, ja siksi tärkeintä olisi saada parannettua yleistä keskusteluympäristöä ja palautettua luottamus sinne, mistä se on perusteettomasti monien mielissä menetetty. Se on valitettavasti kaikkea muuta kuin yksinkertaista. Suomessa tilanne ei ole onneksi yhtä paha kuin Yhdysvalloissa, mutta sama kaksijakoisuus tuntuu saaneen Trumpin kaudella entistä vahvempaa jalansijaa myös täällä. On syytä toivoa, että tämä kehitys saataisiin Bidenin presidenttikaudella kääntymään kohti parempaa molemmilla puolin Atlanttia.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Ajatusleikkihaaste asuntopolitiikasta keskusteleville

Nyt mietintämyssy päähän.
(Rooma, heinäkuu 2008)

Viikko sitten käsiteltiin erityisesti Helsingin Sanomien artikkeleissa ja mielipidepalstalla taas kaupungin edullisia vuokra-asuntoja koskevia sääntöjä. Keskustelu taisi lähteä käytännössä nimimerkin Ärsyyntynyt äiti Helsingistä mielipidekirjoituksesta Hyvätuloiset ystävättäreni asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa puoli-ilmaiseksi. Sitä seuranneissa artikkeleissa ja mielipidekirjoituksissa on selvinnyt muun muassa, että näitä vuokrataloja esiintyy aivan kaupungin halutuimmillakin alueilla, ja että edullisen kaupungin asunnon vuokra-oikeuden voi siirtää eteenpäin omaiselleen. 

Yleisesti ottaen oli kyse sitten edullisista vuokra-asunnoista tai hitas-järjestelmästä, näissä keskusteluissa esiintyy lähes aina väite, ettei tukea olisi, kun rahaa ei kerran anneta, eikä asioita anneta täysin ilmaiseksi. Molemmissa tapauksissa pätee kuitenkin sama asia: kun tarjotaan jotain selvästi alihintaan, ne markkinahintaan verrattuna puuttuvat eurot ovat käytännössä tukea. Eli jos kaupunkilainen maksaa 500 euron vuokraa kaupungin asunnosta, josta vapailla markkinoilla maksettaisiin 1000 euroa, kaupungilta jää saamatta 500 euroa. Ja ei, tuo summa ei ole pois jostain tyhjiöstä, joka ei kenenkään elämään vaikuttaisi, vaan pois yhteisestä kassasta. Helsingillä on 56 000 vuokra-asuntoa, ja jos noista maksetaan vaikkapa keskimäärin 300 euroa markkinahintaa vähemmän, se on 16,8 miljoonaa euroa jokaikinen kuukausi. Jos tuon jakaisi tasaisesti kaikille helsinkiläisille,  siitä riittäisi jokaiselle vauvasta vaariin yli 300 euroa enemmän vuodessa. Niin kauan kuin kyseessä on todelliseen tarpeeseen vastaaminen, muiden kaupunkilaisten tuki on jossain muodossa käytännössä välttämätöntä, mutta entä kun siellä tuetuissa asunnoissa asuu hyvätuloinen, joka ei tukea varsinaisesti tarvitse? Onko perusteltua, että moni heikompituloinen kustantaa parempituloisen asumisen hyvällä sijainnilla?

Mielestäni on ilmeistä, että nämä ovat asuntopolitiikassa epäkohtia. Osa aihepiiriin liittyvistä mielipideosastokirjoituksista tai muista kommenteista ei tunnu kuitenkaan näkevän asian kokonaiskuvaa. Siksipä haluaisinkin nyt haastaa kaikkia omasta asuntopoliittisesta näkemyksestään riippumatta pieneen ajatusleikkiin:

Laajenna oma asuntopoliittinen näkemyksesi koskemaan koko asuntokantaa! Ja jos se tuntuu mahdottomalta, etsi ratkaisu, joka on lähimpänä sitä. Toimisiko se? Tulisiko ongelmia?  

Ajatusleikki 1: pelkästään kaupungin vuokra-asuntoja

Niin HS:n paperiversiossa 21.9. olleessa mielipidekirjoituksessa kuin joissakin asiaa käsitelleissä kommenteissakin haetaan ratkaisuksi sitä, että niitä edullisia vuokra-asuntoja tehtäisiin lisää. Jos se kerran on niin ilmiselvä, ja ainoa oikea ratkaisu, eikö sitten paras olisi, jos koko markkinalla ei muita asuntoja olisikaan? Kaikki menisi ns. omakustanneperiaatteella, eli käytännössä asunnon vuokran (tai hitas-järjestelmän tapauksessa myyntihinnan) määrittäisi vain ja ainoastaan asunnon koko. Keskusta-asunnosta merenrantanäkymällä maksettaisiin siis sama euromäärä kuin samankokoisesta asunnosta kaupungin laitamilla kaukana palveluista ja mukavista ulkoilumahdollisuuksista. Mitä tästä seuraisi? Koska hyvien alueiden asuntoihin olisi tolkuttoman suuri kysyntä, niissä eivät asukkaat vaihtuisi juuri koskaan. Tavallisesti moni saattaa vuokrata omaa kotiaan esim. ulkomaan komennuksen, muun pitkän ulkomaan matkan tai kesällä mökillä asumisen ajaksi, mutta mikäli kaikki asunnot olisivat kaupungin edullisia vuokra-asuntoja ja vaikka asuntoja saisi vuokrata samaan hintaan eteenpäin, moni saattaisi jättää sen tekemättä, koska ei kokisi saatavaa vuokraa riittävän hyväksi korvaukseksi siitä, että antaa oman asuntonsa jonkun muun käyttöön. Tämä johtaisi asuntojen seisomiseen tyhjänä. Tyhjänä saattaisivat seisoa myös heikompien alueiden asunnot, kun taas keskusta-alueilla asuntoihin muodostuisi luultavasti pimeät vuokramarkkinat. 

Kuulostaako perusteettoman kärjistetyltä? Pitäähän ihmisillä olla vuokraamisen lisäksi myös mahdollisuus omistaa oma kotinsa? Eli olisiko ratkaisu se, että olisi vain säännellyin hinnoin vuokrattavia vuokra-asuntoja sekä omistusasuntoja, joissa ihmiset asuvat itse? Se ei estäisi pimeiden vuokramarkkinoiden syntymistä. Samalla se ajaisi yhä useammat ostamaan oman asunnon, kun säännellyiltä markkinoilta ei vuokra-asuntoa yksinkertaisesti saa, vaikka olisi varaa maksaa. Kuulostaako mahdottomalta? Ei tarvitse kuin katsoa naapuriimme Ruotsiin, niin tuo on kutakuinkin arkitodellisuutta. Siellä vapaita vuokramarkkinoita ei käytännössä ole, ihmiset odottavat vuokra-asuntoihin pääsyä vuosikymmeniä(!!), pimeät vuokramarkkinat vaivaavat lieveilmiöineen ja asuntojen myyntihinnat ovat ruotsalaisten hieman isompaan varallisuuteenkin suhteutettuna selvästi Suomen asuntojen myyntihintoja kalliimpia. Ei näytä erityisen haluttavalta mallilta!

Tuntuuko yhä turhalta liioittelulta? Että eihän niitä vapaita vuokra-asuntomarkkinoita tarvitsisi kokonaisuudessaan poistaa, kunhan vain säänneltyhintaisten määrää suhteessa kasvatettaisiin? Mutta eivätkö kaikki edellämainitut ongelmat pätisi joka tapauksessa, vaikkakin pienemmässä mittakaavassa? Hyviin alueisiin kohdistuu ylikysyntää ja asuntoja vuokrataan pimeästi eteenpäin. Ja kun kaikille ei riitä edullisia vuokra-asuntoja ja markkinaehtoisia asuntoja on yhä vähemmän saatavilla, niiden markkinaehtoisten asuntojen vuokrat eivät laske, vaan pikemminkin päinvastoin: ne nousevat yhä korkeammiksi, ja sitä useampi haluaa tai jopa joutuu valitsemaan omistusasumisen.

Ajatusleikki 2: ei ollenkaan kaupungin vuokra-asuntoja

Vastavuoroisesti on syytä käsitellä myös edellisen ajatusleikin vastakohta, eli se, ettei kaupungin vuokra-asuntoja olisi lainkaan. Käytännössähän tämä tarkoittaisi sitä, että nykyistä useammille tarvitsisi maksaa asumistukea. Siinä sellaisenaan ei ole juuri ongelmaa: tuki vaan vaihtaisi muotoa.  Byrokratian tarve lisääntyisi yhtäällä, mutta toisaalta sitä myös poistuisi toisaalta.

Moni tuntuu ajattelevan, että jos on paljon säännellynhintaisia edullisia vuokra-asuntoja, markkinaehtoisten asuntojen vuokrat seuraisivat perässä. Käytännössä kun asuntoja määritetään vuokrahinnaltaan säännellyksi, se vähentää markkinaehtoisten vuokra-asuntojen tarjontaa, mikä taas nostaa niiden hintaa. Toisin sanoen mikäli ei olisi lainkaan kaupungin vuokra-asuntoja, markkinaehtoiset vuokrat olisivat luultavasti nykyistä matalampia. Kaupungin vuokra-asunnoista luopuminen olisi siis tältä osin askel parempaan suuntaan.

Alueellisen segregaation kannalta kaupungin vuokra-asuntojen täysi puuttuminen voisi kuitenkin olla ongelmallista. Jos kaikki asunnot olisivat markkinahintaisia, ihmiset keskittyisivät nykyistä vahvemmin tietyille alueille tulotason perusteella. Voi kuitenkin kysyä, tarvitaanko kaupungin vuokra-asuntoja niille kaikista kalleimmille alueille? Ja erityisesti tarvitseeko kaupungin asuntoon päässeellä säilyä oikeus edulliseen vuokraan siinäkin vaiheessa, kun varaa olisi helposti maksaa markkinahintaistakin vuokraa? Asunnosta ulosheittämisessä ei liene mieltä mm. siksi, että se loisi turhan vahvan insentiivin olla nostamatta tulotasoaan, mutta eikö ansiotason noustessa voisi vastaavasti vuokran nostaa markkinaehtoiselle tasolle? Silloin mahdollinen päätös muuttaa asunnosta pois perustuisi omiin mieltymyksiin ja tarpeisiin, ei niinkään pakkoon, ja poismuuton jäljiltä asunto voisi päätyä jollekulle, joka sitä enemmän tarvitsee.

Ajatusleikki 3: pelkkiä hitas-asuntoja

Tämä ei suoraan liity tuohon äskettäiseen vuokra-asuntojen lähtökohtaan, mutta sama ajatusleikkilähtöajatus pätee myös tähän. Monet ovat olleet sitä mieltä, että asuntomarkkinoiden ja itse hitas-järjestelmänkin ongelmiin ratkaisu olisi se, että hitas-asuntoja rakennettaisiin enemmän, joten vedetäänpä tuokin lähtöajatus tappiinsa, eli oletetaan, että markkinoilta ei löytyisi mitään muuta kuin hitas-asuntoja. Mitä tuo tarkoittaisi käytännössä?

Hitas-järjestelmän yksi erikoisuus on se, että asuntojen lähtöhintatasot vaihtelevat huomattavasti rakennusajankohdasta ja muista tekijöistä johtuen. Yhtä lailla kuin säännellyissä vuokra-asunnoissakin, asuntojen sijainti ei kuitenkaan vaikuta kovinkaan paljon hintaan, vaikka vapailla markkinoilla sillä on valtava merkitys. Kun sijainti ei vaikuta hintaan, muilta osin vaihtelevista hinnoista huolimatta keskeisille alueille kohdistuisi jälleen valtava ylikysyntä, joten niihin ei käytännössä juuri pääsisi muuten kuin saamalla arvalla uuden asunnon uudesta kohteesta. Lopputuloksena asunnot eivät kohdistuisi ihmisten oikeiden preferenssien mukaan, kun keskustaa enemmän arvostava ei pääsisi keskustaan, ja keskustaa vähemmän arvostava ei luopuisi keskustan alueella olevasta asunnostaan, koska ei saisi siitä mitään taloudellista hyötyä. Mikäli vuokramarkkinat pysyisivät sääntelemättöminä, pelkkien hitas-asuntojen kaupungissa voisi helposti käydä niin, että hyvin iso osa keskustasta halvalla saatuja asuntoja päätyisikin vuokratuiksi sellaisille ihmisille, jotka todella arvostavat keskustasijaintia, kun taas asuntojen omistajat ostaisivat oman kotinsa sellaiselta alueelta, jossa hitas-asuntojen hinnat ovat käytännössä markkinahintaisia. Lopputuloksena voisi olla erikoinen tilanne, jossa parhaimmilla alueilla sijaitsevat asunnot olisivat suurimmalta osin vuokralla. Ja näin keskusta-asuntoarvan saaneet saisivat siis markkinahintaa halvemman asumisen sijasta käytännössä silkkaa rahaa suoraan yhteiskunnalta eli muiden kaupunkilaisten kustannuksella!

Jollakulla saattaa tässä kohtaa herätä ajatus, että niiden hitas-asuntojen vuokraaminen pitäisi kieltää, ja markkinoilla pitäisi olla vain hitas-asuntoja, joissa ihmiset asuvat itse, sekä säänneltyjä vuokra-asuntoja, joita ei voi ostaa. Siitä voisi kuitenkin seurata pimeät vuokramarkkinat, jotka vain koostuisivat kahdesta osasta: edelleenvuokratuista säännellyistä vuokra-asunnoista ja vuokratuista hitas-asunnoista. Ja vaikka pimeät vuokramarkkinat saisikin jotenkin pidettyä kurissa, seurauksena olisi silti joka tapauksessa hitas-asuntoja, jotka olisivat tyhjillään, koska niitä ei saa vuokrata, ja toisaalta ihmisiä asumassa paikoissa, jotka eivät vastaa parhaiten omia tarpeita. Kumpikaan näistä ei varsinaisesti olisi kenenkään etu.

Summa summarum:

Sääntely ja erilaiset tukijärjestelmät aiheuttavat lähes aina jonkinlaisia haitallisia lieveilmiöitä. Ne voivat toki myös aiheuttaa positiivisia seurauksia, jolloin jos positiiviset tekijät ovat suurempia kuin järjestelmän haittapuolet, kokonaisuus on tietysti kannatettava. On kuitenkin yleisemmin ottaen mietittävä, mihin tarpeeseen kutakin rakennelmaa tarvitaan. Asunto- ja tukipolitiikassa kysymys pitäisi kaiketi pohjimmiltaan olla kahdesta asiasta: 

1. Ihmisillä pitää olla mahdollisuus kotiin.
2. Erilaisia ihmisiä olisi hyvä asua eri puolilla kaupunkia ainakin siinä määrin, etteivät ongelmat kasaannu tietyille alueille.

Ensimmäisen toteutumiseksi ei varsinaisesti tarvittane tuettuja asuntoja, sillä yhteiskunnalla on myös muita toimeentulon tukemisen mekanismeja. Jälkimmäistä ajatellen edullisemmat vuokra-asunnot ovat perusteltuja, ja kun tämä on perusteltuna olemassa, ehkä järjestelmän voi samalla nähdä toimivana mekanismina myös ensimmäisen kohdan toteuttamisessa. 

Vaikka järjestelmällä olisi perustelunsa, ei se kuitenkaan tarkoita sitä, että siihen liittyvät ongelmat ratkeaisivat yksinkertaisesti laajentamalla järjestelmää, mitä moni tuntuu niin hitas-järjestelmän kuin edullisten vuokra-asuntojenkin kohdalla ehdottavan. Hitasin kohdalla järjestelmä on mielestäni haitallinen kaikilla alueilla, joilla hitas-sääntely pääsee vaikuttamaan, ja pyrkimykset laajentaa järjestelmää vain syventäisivät tätä haitallisuuden kuoppaa. Vaikka jonkin tukijärjestelmän, kuten edullisten vuokra-asuntojen tarjoamisen kokonaisvaikutus olisikin jossakin toteutetun käytön laajuudssa positiivinen, laajemmalle levitettynä sen kokonaisvaikutus voisi muuttua jo negatiivisen puolelle. Ja vaikka järjestelmä olisi nykyisessä mittakaavassaan hyödyllinen, on silti aina hyvä tuoda esille sen epäkohtia, sillä epäkohtia korjaamalla saadaan parannettua paitsi kyseisen järjestelmän legitimiteettiä, myös koko yhteiskunnan toimintaa.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Vapaaehtoinen vero ja sen seuraukset

Olisiko kerjuukupeista 
pieneksi lumipalloilmiöksi?
(5.1.2013, Helsinki)

Robert Janssonin HS:n mielipidepalstalla muutama viikko sitten esille nostama ajatus vapaaehtoisesta verosta herätti jonkin verran keskustelua. Jotkut puolsivat, jotkut viittasivat muutenkin olemassaoleviin hyväntekeväisyys-mahdollisuuksiin, ja veroprofessorit pitivät HS:n mukaan ajatusta ongelmallisena tai "aikuisviihteenä" (kts. "lisävero sisältäisi kolme ongelmaa" ). Onko idea tuhoon tuomittu, vai voisiko siitä olla jopa laajempaakin hyötyä kuin tähän astisissa kommenteissa on tullut esille?

Lähdetään liikkeelle potentiaalisista ongelmista. En tiedä, onko professorien sanomisia taivuteltu HS:n jutussa tarkoitushakuisesti negatiiviseen suuntaan (mm. kutsumalla määritettäviä asioita ongelmiksi) tai onko toimittaja mahdollisesti osittain syöttänyt sanoja heidän suihinsa, mutta yllä linkatun jutun ongelmat ovat ainakin jokseenkin mitättömiä:

1. "Ensimmäinen liittyy tuloverotukseen, jota voidaan muuttaa viisi vuotta jälkikäteen. Voisiko esimerkiksi omia jälkiverojaan maksaa perumalla aiemmin maksamansa vapaaehtoiset lisäverot?"
• Tähän voisi olla yksinkertainen vastaus esimerkiksi ei. Tämä on pelkkä määrittelykysymys, ei ongelma.
2. "Miten lisäverot näkyisivät kaikille avoimissa julkisissa verotiedoissa, osana muita veroja vai omana kohtanaan?"
• Jälleen pelkkä määrittelykysymys.
3. oimisivatko lisäverot eräänlaisena imagonkiillotuksena, jolla "hyvä verokansalainen" saattaisi esimerkiksi näyttäytyä verohallinnon silmissä tavallista puhtoisempana, jopa välttää verotarkastukset?"
• Jos joku voisi käyttää ja käyttäisikin ylimääräisiä veromaksuja imagonkiillotukseen, mitä haittaa siitä olisi? Valtio saisi lisää rahaa budjettiin ja "hyvä verokansalainen" hyvän mielen. Ei tämä tietenkään tarkoittaisi erityisasemaa verotarkastuksien osalta.

Yllämainittujen "ongelmien" lisäksi professorit puhuivat verotuksen määritelmästä ja luonteesta:

"Tulovero on pakkosuoritus, joka on maksettava veronalaisesta tulosta. Jos vielä veroja saisi ohjata haluamaansa kohteeseen, mennään yhä kauemmas veron normaalista määritelmästä."

"Verotuksen koko luonne on, että vero ei ole miltään osin vapaaehtoinen suoritus. Mielestäni tällainen ajatus ei ole realismia", Linnakangas sanoo.

Eihän tuo ole kuin pelkkää semantiikkaa. Voisihan vapaaehtoista maksua kutsua halutessaan toisellakin nimellä. Varsinaisiin ongelmiin ei siis ainakaan tuossa artikkelissa päästy.

Olisiko sitten muita ongelmia? Mietitään ensin suorimmat seuraukset. Käytännössä on tietysti kyseenalaista, tulisiko vapaaehtoisista veroista missään määrin merkittävää tulovirtaa valtiolle. Merkittävien tulojen puute ei kuitenkaan vielä tekisi siitä haitallista. Lisäksi verojen ohjaaminen haluttuun kohteeseen ei käytännössä voisi toteutua täysimääräisesti, koska se väkisin vähentäisi perinteisistä pakollisista verotuloista allokoituja varoja näihin kohteisiin. Mutta ei sekään tekisi järjestelmästä haitallista, ja tarvittaessa voisi olla antamatta koko kohdistusvalintavaihtoehtoa. Kolmantena tulee byrokratian lisääntyminen, mutta voiko yksi rasti ruutuun -tyyppinen valintavaihtoehto esitäytetyssä veroilmoituksessa todella olla niin merkittävä lisä, että sen pitäisi olla esteenä? Tuskinpa vain - vaikka rastin seurana olisi vielä se toinen, tilastollisesti kerättävä ruksi kohdistustoivetta varten.

Vapaaehtoisen veron valtiolle tuomien verotulojen suuruus olisi siis toki epävarma, mutta eiköhän sen tuomat tulot kuitenkin helposti kattaisi sen tuomat olemattomat byrokratiakustannukset. Vaan entä jos kuvaa katsotaan hieman laajemmin? Olisiko tällä tavalla kerätyllä verolla jotain muita suoraan verokertymään tai järjestelmän ylläpitoon liittymättömiä seurauksia?

Yksi kysymys on, miten vapaaehtoisen veron olemassaolo vaikuttaisi suomalaisten veromoraaliin yleisemmällä tasolla. Eli käytännössä: olisiko sillä vaikutusta harmaan talouden laajuuteen tai raharikkaiden pyrkimyksiin kiertää veroja viemällä tulonsa ulkomaille? Vaikutus riippuisi todennäköisesti vapaaehtoisen veron maksamisen suosiosta. Jos vapaaehtoinen vero tuottaisi jossain määrin merkittäviä summia, ja kävisi ilmi, että monet varakkaat antaisivat ylimääräistä yhteisten asioiden hoitoon, harmaan talouden kiusauksille ei luultavasti antauduttaisi niin helposti, ja muiden varakkaiden olisi entistä nihkeämpi perustella itselleen saati muille omaa veronkiertoaan. Toisaalta vaikka vapaaehtoinen vero ei tuottaisikaan merkittäviä lisäverotuottoja, tuskin se varsinaisesti heikentäisikään yleistä veronmaksuvalmiutta.

Toinen kysymys on, miten asia nähtäisiin ulkomailla. Vastaavaa vapaaehtoista maksua ei taida olla käytössä missään muussa valtiossa maailmassa. Mikäli annettaisiin mahdollisuus ylimääräiseen vapaaehtoiseen veronmaksuun ja edes jotenkin mainittava määrä ihmisiä eli käytännössä rahaa tarttuisi siihen, se voisi tehdä varsin hyvää koko Suomi-brändille: korruptoitumaton, maailman parhaan peruskoulun omaava äitiyspakkauksilla jo syntymästä lähtien tasa-arvoisuuteen panostava Suomi on maa, jossa moni maksaa verojakin vapaaehtoisesti. Sellaista ihmeestä voisi olla moni kiinnostunut!

Kyllä vapaaehtoisesti maksettavan veron potentiaaliset hyödyt mielestäni ylittävät siihen mahdollisesti liittyvät riskitekijät. Siksi sille olisi hyvä antaa mahdollisuus.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Suurjohtajien uskottavuus

Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa jatkaa vakuutteluaan (kts. Siilasmaa puolustaa johtajasopimusta). Hän kertoo, kuinka kolmen vuoden takainen johtajasopimus, nyt tehty myynti ja Elopin palkkiot ovat kaikki ajaneet osakkeenomistajien ja suomalaisten etua. Varmemmaksi vakuudeksi hän täsmentää vielä näiden asioiden olevan "äärimmäisen monimutkaisia, vaikeita sopimuksia ja monimutkaista kieltä", joita he eivät harmillisesti "ole osanneet selittää paremmin." Mutta onko kyse siitä, ettei ole osattu selittää, vai onko niin, että sitä järkevää selitystä ei itse asiassa olekaan?

Siilasmaa perustelee Helsingin Sanomien jutussa palkkioita kansainvälisillä palkkiokäytännöillä. Voi olla, että sopimus vastaa kansainvälisiä käytäntöjä, voi olla että ei. Joka tapauksessa kansainväliset käytännöt on sellaisenaan hyvin ohut, lähestulkoon "mutta kun muutkin"-tyylinen perustelu. Toki voi sanoa, että oikeiden johtajien houkutteluun tarvitaan riittävät palkkiot. Jokainen yritys ja palkkaus on kuitenkin erillinen tapaus ja Nokian tapauksessa olisi pitänyt ottaa huomioon se, että se todennäköisin ostajaehdokas on samasta osoitteesta kuin se omasta kotimaastaan kauas muuttava ja luultavasti jossain vaiheessa takaisin kotimantereelleen kaipaava johtajakin. Samaten on huomioitava, että lähtökohtaisesti Nokiaa ei ollut tai ei ainakaan olisi pitänyt olla tarkoitus vain saattaa myyntikuntoon vaan luoda bisnestä. Jos esimerkiksi verrataan Motorolan myyntiin, siinä suurten palkkioiden taustalla oli yrityksen pelastaminen myyntikuntoon, ei sen markkina-arvon tuhoaminen.

Järkevämpi perustelu suurelle yrityskauppakorvaukselle voisi olla se, että se motivoi suurjohtajan myymään yrityksen (tai sen osan) silloin, kun se on osakkeenomistajille parhaaksi, vaikka johtaja itse periaatteessa mielellään jatkaisikin tehtävässään. Mutta oliko tässä tapauksessa näin? Elop oli kaukana kotoa, ostajana oli se vanha tuttu työnantaja, tehtävä tulee siirtymäajan pysymään jokseenkin samana, minkä jälkeen siitä tulee vain entistä houkuttelevampi, ja taskussa on myös mittava kasa osakkeita, joten myynnistä on muutenkin varmasti mukava saada maksimaalinen summa.

Siilasmaa kertoo olevansa "jopa vähän ylpeä" siitä, että sai Microsoftin maksamaan 70% Elopin palkkiosta. Toisin sanoen puhuttaessa pyöreästi 5 miljardin sopimuksesta, ylpeys syntyy siitä, että 5 miljardin maksaja maksaa myös 10 miljoonaa? Eli siitä, että kauppasummaan saatiin kokonaiset 0,2% lisää!

Tehdäänpä pari asiaa selväksi. Yhden johtajan palkkiosumma on Nokian ja varsinkin Microsoftin kannalta itsessään mitätön. Yleisen työmoraalin ja suurjohtajiin suhtautumisen merkitystä kuitenkin löytyy. Ja erityisesti merkitystä voi syntyä johtajalle annettujen insentiivien suhteen: Elop saa suurimmat rahat nimenomaan tilanteessa, jossa puhelinliiketoiminta myydään, mikä tarkoittaa sitä, että ainakin puhtaasti taloudellisessa mielessä Elopin kannatti tähdätä juuri siihen. Tähän ei vaikuta se, maksaako Nokia palkkiosta 30% vai 100%.

Kun kokonaisuutta katsoo, ei Windows-strategiassa, sen täytäntöönpanossa, Elopin palkkauksen yksityiskohdissa tai juuri muissakaan viime vuosien päätöksissä tunnu olevan juuri mieltä. Kun virheitä ei juuri koskaan myönnetä, eikä ole sitä vakuuttavaa selitystä, minkä puutosta Siilasmaa harmittelee, jää vain mahdollinen sokea usko "huippujohtajien" vakuutteluun.

Mutta jos tarkastellaan esim. viimeisimpien vuosien tapahtumia, onko näihin suurjohtajiin luottamista? Casimir Ehrnrooth ja Jorma Ollila piilottelevat rahojaan veroparatiiseissa sijaitstevilla tileillä. Kun asiasta kysytään, koko tilin tai vaihtoehtoisesti niillä olevien rahojen olemassaoloa ei muisteta. Mika Vehviläinen junailee omituisen henkilökohtaisen edun ja samalla sopivasti veroja välttelevän hyväveli-diilin, ja toteaa jälkikäteen, että olisi pitänyt myös miettiä, "miltä asiat näyttää". Olli-Pekka Kallasvuo sählää Nokian johdossa ollessaan ensitöikseen tullissa, Elop antaa tuon tuostakin melko selviksi valheiksi osoittautuneita lausuntoja (viimeisimpänä heinäkuun väite myyntiajatuksesta ), ja Siilasmaalta pääsi puolestaan Elopin sopimuksesta annettuun lausuntoon liittyen hänen omien sanojensa mukaan "työtapaturma".

On ymmärrettävää, että aina sanat eivät ehkä yllättävissäkin haastattelutilanteissa osu aivan kohdalleen, mutta tuollaisessa asemassa asiat ja sanojen asettelu tulisi vain yksinkertaisesti hallita paremmin. Monet tapaukset saavatkin koko "huippujohtaja"-termin kuulostamaan pikemminkin vitsiltä. Kun nämä johtajat kertovat jotain ilman, että samalla annetaan vakuuttavaa perustelua, tuntuuko siltä, että väitteeseen tulisi uskoa?

Ps. Elopille muuten tiedoksi, että vaikka ex-vaimo vaatisi puolikasta siitä noin 20 miljoonan loppukorvauksesta, ei se tarkoita sitä, että se oma puolikas olisi aivan pakko pitää kokonaan.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Koulukiusaamisen puolesta?

Yläkoulun opettaja Antti Korhosen potkut Alppilassa tuovat mieleen viime vuosina käydyn keskustelun koulukiusaamisesta ja sen seurauksista. Koulukiusauksen varsinaiset syyt ovat useimmiten kiusaavan oppilaan kotona, mutta avaimet sen jatkumisen estämiseen ovat kouluilla.

Monesti on ihmetelty, miksei kiusaamiseen kouluissa puututa. Korhosen potkut antavat siihen yhden vastauksen. Siihen ei puututa, koska ei ole valtuuksia tarvittaviin toimenpiteisiin. Toisaalta kun osa vanhemmistakin saattaa käydä kimppuun "liiallisesta" puuttumisesta, on vain helpompi olla tekemättä mitään. Korhosen potkut tekevätkin opettajista entistä varovaisempia ja antavat oppilaille entistä enemmän mahdollisuuksia toimia oman mielensä mukaan. Tämä tarkoittaa paitsi yleistä rauhattomuutta, myös koulukiusaamisen lisääntymistä, mikä voi jatkuessaan olla hyvin vahingollista hyvin monille. Tilanteesta kärsivät lopulta kaikki oppilaista opettajiin. Tästä näkökulmasta voisi oikeastaan sanoa, että Korhoselle annetut potkut olivat toimi koulukiusaamisen säilyttämisen puolesta.

Vaan voisiko Korhosen tapaus katkaista kamelin selän? Voisiko tapaus motivoida opettajien valtuuksia ja ehkä velvollisuuksiakin lisääviin muutoksiin, joilla kehitys olisi mahdollista saada käännettyä?

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

"Jos ministerikään ei viitsi..."

Heidi Hautalan oviremontista on noussut meteli - ja ihan aiheesta. Hautala ei ole ainoastaan ministeri, vaan myös harmaan talouden ministerityöryhmän jäsen, mistä johtuen hänen pitäisi tietää miten työtä teettäessä tulisi toimia.

Työn teettäminen - liikaa yksityiskohtia?

Hautalalla ja remontoijalla on omat näkemyksensä siitä, miten asiat ovat tapahtuneet. Kumpikaan versioista ei liene kovin täsmällinen, mutta totuuden täytyy löytyä jostain versioiden välimaastosta. Hautalan omista kommenteistakin selviää, ettei tässä ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan olla edetty. Blogissaan hän esimerkiksi myöntää seuraavaa: "Minä tein virheen siinä, että en pyytänyt kuittia käteismaksusta."

Oliko remontin hinta sitten lähempänä Hautalan väitettä 100 eurosta vai remontoijan väitettä 600-650 eurosta? Suhteellinen ero on järjetön, mutta osoittaa lähinnä vain sen, miten kaukana tarinat ovat toisistaan.  Monimiljonääri Niklas Herlinin esimerkki jos jokin osoittaa, että raha ei ole ainoa motivaattori jättää verovelvollisuuksia hoitamatta. Hän kirjoittaa blogissaan, kuinka vasta kotitalousvähennys teki mahdolliseksi teettää työtä laillisesti. Vaikka Hautalalla ei olekaan Herlinin rikkauksia, hänelläkään on oviremontissa tuskin ollut kyse rahasta, vaan viitsimisestä.

Ydinkysymys kuuluukin: jos harmaan talouden työryhmässä työskentelevä ministeri ei jaksa hoitaa verovelvollisuuksia oikeaoppisesti, miksi tavallinen mattimeikäläinen jaksaisi? Ja jos Hautalan asemassa oleva selviäisi verovelvollisuuksien kiertämisestä säikähdyksellä, miksi tavallisen kansalaisenkaan tarvitsisi asialla päätään vaivata? Vaikka oviremontti olisi ollut vain 100 euron hintainen, se heikentää pahasti tavallisen kansalaisen veronmaksumoraalia, ja sitä kautta oven hinta saattaa menetettyjen verotulojen myötä nousta 10 miljoonaan euroon.

Voisiko tapauksesta kuitenkin seurata jotakin hyvääkin? Jos ministeritason ihminen ei jaksa, viitsi tai pahimmassa tapauksessa edes osaa hoitaa työn teettämistä oikeaoppisesti, se on signaali, joka pitäisi ottaa vakavissaan. Paitsi että kotitalousvähennyksen tason vuodentakainen heikennys voisi olla syytä perua ainakin osittain, verovelvollisuuksien hoitamisesta olisi syytä tehdä huomattavasti helpompaa. Ei riitä, että verojen hoitaminen on taloudellisesti siedettävää. Sen pitää olla myös helppoa. Tässä on yksi keskeisistä haasteista, mihin harmaan talouden työryhmän tulisi puuttua.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Abu-Hanna ja Enkeli-Elisa

Nainen ja lapsi
(21.8.2010)

Umayya Abu-Hannan suurta huomiota saaneesta "Lottovoitto jäi lunastamatta"-jutusta syntyneet reaktiot ovat vaihdelleet ääripäästä toiseen suomalaisuuden häpeästä oikeaan rasismiin. Tarkemmin tapausta tarkastellessa on alkanut tuntua, että Abu-Hanna tekee kuitenkin oikeastaan jossain määrin samaa kuin Minttu Vettenterä, jonka fiktiiviseksi paljastunut luomus "Enkeli-Elisa" oli pinnalla aiemmin vuonna 2012. Siinä missä Vettenterä puhui koulukiusaamisesta, Abu-Hanna kirjoittaa rasismista. Minttu loi keksityn Enkeli-Elisan, ja Abu-Hanna vähintäänkin värittää todellisuutta, kertoo niistä vain omalle agendalleen sopivat puolet, sekä vaikuttaisi pahimmillaan kirjoittavan suoranaisia valheita oli se sitten tarkoituksellista tai ei.

Enkeli-Elisan valheellisuutta ei tarvitse erikseen perustella, sillä Vettenterä on sen itse myöntänyt. Abu-Hannan kirjoitusten uskottavuudelta vie pohjaa ainakin kaksi tapausta. Ensinnäkin Abu-Hanna tekee todella pahasti harhaanjohtavan kuvauksen parin vuoden takaisesta tapauksesta, jossa hänen tyttärensä halusi linnan juhliin:

"Muo­vi­tia­ras­sa ja vai­pas­sa lap­si sa­noi: "Äi­ti! Mä­kin ha­luun lin­naan sen ku­nin­gat­ta­ren kaa!" Pie­nen ete­lä­af­rik­ka­lais-suo­ma­lai­sen ty­tön tah­to tul­la juh­liin ja sa­mas­tua nais­pre­si­dent­tiin oli mi­nus­ta kii­tos Tar­ja Ha­lo­sel­le sii­tä, mi­tä tä­mä edus­ti. Kir­joi­tin epi­so­din la­pul­le ja ojen­sin sen pre­si­den­til­le juh­lien kät­te­lys­sä.

Abu-Han­na an­toi pre­si­den­til­le vi­hai­sen kir­jeen tyt­tä­rel­tään, ot­si­koi­tiin leh­dis­sä. Me­dia­ta­ri­nas­sa esiin­tyi kun­nioit­ta­va, hy­vää tah­to­va Suo­mi ja sen sym­bo­li­na Suo­men pre­si­dent­ti. Kut­sut­tu tum­ma, eri­lai­nen nai­nen taas oli opet­ta­nut pie­nen lap­sen­sa­kin jo vi­haa­maan Suo­mea."

Hienosti ja tunteisiin vetoavastihan Abu-Hanna kirjoittaa, mutta miten tämä "episodi" oli oikeastaan ilmaistu kirjeessä? Siinä kerrottiin, että "koska presidentti ei kutsunut häntä, hän ei aio kutsua presidenttiä omiin juhliinsa". Tämä on se, mitä Abu-Hanna itse kertoi tuolloin kirjeestä, ja tuosta "vihainen" on mielestäni varsin luonteva tulkinta, mikä ei edes juuri kaipaa iltapäivälehtimäistä totuuden värittämistä. Toki voi olla ja luultavasti onkin niin, että tuo oli vain pieni osa kirjettä, ja sitä kautta iltalehtimäistä otsikointia. Se ei kuitenkaan poista sitä asiaa, että asiasta olisi uutisoitu luultavasti jokseenkin samalla tavalla, vaikka taustalla olisi ollut syntyperäisen suomalaisen vaaleaihoinen suomalainen lapsi. Koska suorana lähetyksenä näytettävässä kättelymaratonissa ei yksinkertaisesti ole mahdollisuutta alkaa kerätä kirjeitä kaikilta vastaantulijoilta, ei ole mikään ihme, että paljon pienemmistäkin "etikettivirheistä" raportoiva media siihen tarttui. Siksi saatiin myös juttu "vihaisesta kirjeestä", mutta sillä ei ole juuri mitään tekemistä ihonvärin kanssa. Vielä vähemmän se tarkoittaa sitä, että olisi väitetty, että lasta olisi opetettu vihaamaan Suomea.

Parin vuoden tapaa löytyy puolestaan tapaus, jossa Jussi Halla-ahon ja Abu-Hannan kohtaamisesta löytyi kaksi varsin erilaista tulkintaa: Umayya Abu-Hanna ja kohtaamisongelma. Tuskin Halla-ahonkaan tulkinta on täysin totuudenmukainen, mutta kun ottaa esimerkiksi kirjeselkkauksen huomioon, eiköhän Halla-ahon kuvaus ole lähempänä totuutta. Veikkaisin, että Halla-aho kyllä vastasi kysyttäessä ja uskoisin, että H-A ja A-H eivät myöskään kohdanneet päiväkodilla päivittäin.

Mitä Abu-Hannan kirjoituksista ja Vettenterän Enkeli-Elisasta voi sitten todeta? Koulukiusaus voi olla vakava ongelma ja se on tietysti väärin, jos Abu-Hannan lasta on haukuttu neekeriksi. Heidän esille tuomansa ongelmat ovat todellisia ja siksi on hyvä, että niitä tuodaan esille. Liioittelulla tai suoranaisella valehtelulla ne voivat saada myös hetkellisesti paljon suurempaa huomiota ja yleisen vireen puuttua asioihin. Mutta kun valheet tai vähintäänkin liioitteleva tyyli esittää asioita tulevat ilmi, se vie pohjaa koko sanomalta. Olisiko siis kuitenkin parempi tarkastella ympäristöä avoimesti erilaiset näkökulmat huomioon ottaen ja kirjoittaa objektiivisuuteen pyrkien avoimen rehellisesti ilman itsetarkoituksellista sensaatiohakuisuutta? Eikö se olisi kaikkien etu?

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Pääomatulojen 30% ei ole palkkatulojen 30%

- Pääomatulot - 
Verottajan aarreaitta vai pelkkiä hiluja?

Joka vuosi verotietojen julkistuksen jälkeen moni ihmettelee sitä, kuinka pääomavero on pieni suhteessa jo tavallisenkin suuruisen ja erityisesti suuren palkkatulon verotukseen. Päivittely voi olla perusteltua, mutta järjestelmän kritiikille antaa enemmän pontta se, jos tehdään vertailu oikeiden lukujen välillä. Pääomatuloista puhuttaessa näkyvä veroprosentti on nimittäin vain harvoin verottajalle tuloista maksettu prosenttilukema. Vaikka verovelvollisen kaikki tulot tulisivat Suomen verottajalle käsiteltäväksi eikä ulkomaille tai sijoitusyhtiöiden taseisiin, 28% (tai tämän vuoden verotietoihin tuleva 30-32%) on hyvin harvoin suoraan palkkatulojen kanssa vertailukelpoinen totuus. Vertailukelpoisempi luku voi käytännössä olla tätä suurempi tai pienempi riippuen tilanteesta.

Todellisuudessa viime vuoden pääomatuloissa näkyvä 28% voi tarkoittaa ansiotuloihin verrattuna tulojen alkuperästä riippuen selvästi suurempaa lukua kuten esimerkiksi 46,72%, 46,67% tai 40,50%, mutta toisaalta myös matalempia lukuja kuten 26%, 22,4% tai 16,8%. Nämä luvut eivät ole tuulesta temmattuja, vaan pohjautuvat erilaisiin tilanteisiin vuoden 2011 verotuksessa. Mutta miten tämä näkyy käytännössä? Miten Wahlroosin kaltaisen vuodesta toiseen kärjessä tulokärjessä keikkuvan "28%" suhtautuu Passeli-studiosta tunnetun yrityksensä myyneen tilastojen huipulle kirinneen Heikki Taipaleen 28%:iin? Entäpä listaamattomasta yrityksestä tulonsa saavaan veronmaksajaan? Katsotaanpa:

1. Wahlroosin ja muiden toistuvasti tilastojen kärjessä keikkuvien tienestit koostunevat enimmäkseen:
• Listattujen yhtiöiden osingoista, joista henkilökohtainen vero on 0,7*28% eli 19,6%, mikä vastaa 26%:n yhteisöveron vaikutus huomioiden palkkatuloihin verrattuna prosenttilukemaa 40,5%. Vuodesta 2012 eteenpäin luku on käytännössä hieman suurempi n. 41,4%.
• Tämä on toki edelleen vähemmän kuin suurista palkkatuloista, mutta huomattavasti enemmän kuin verotiedoissa näkyvä 28%.
2. Heikki Taipaleen ja muiden yrityksensä myynnillä rikastuneiden veroprosentti lienee lähes poikkeuksetta tuota verotiedoissa näkyvää 28%:a pienempi:
• Mikäli yritys on omistettu yli 10 vuotta, kauppahinnasta on hankintameno-olettaman ansiosta korkeintaan 60% veronalaista. Tämä tarkoittaa veroprosentin olevan alimmillaan vaivaiset 16,8% olettaen että yritykseen laitettu rahallinen panostus on alun perin ollut verrattain olematon.
• Mikäli yritys on omistettu alle 10 vuotta, kauppahinta on korkeintaan 80-prosenttisesti veronalainen, jolloin todellinen veroprosentti voi alimmillaan jäädä 22,4%:ään. 
• Mikäli oma investointi suhteessa myyntihintaan on yli 20% tai yli 40% yli kymmenen vuoden omistuksesta, jää veroprosentiksi puhdas pääomatulon veroprosentti eli 28%. Tällaiset tapaukset kohdistunevat enimmäkseen vain listattujen osakkeiden myynnistä koituneisiin tuloihin, eivätkä siten luultavasti muodosta kovin merkittävää osaa verotilastojen korkeatuloisimpien tuloista.
• Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Taipaleen verotiedoissa näkyvä 32,8 miljoonaa verotettavaa euroa tarkoittaa sitä, että todellisuudessa hän luultavasti ansaitsi myynnistä noin 54,7 miljoonaa, mistä jää 16,8%:n verojen jälkeen taskuun mojovat 45,5 miljoonaa.
3. Listaamattomista yrityksistä tulonsa saavat:
• Maksavat pääomatuloistaan henkilökohtaisesti 0 euroa, mutta saavat nostaa sitä vain yrityksen taloudellisesta tilanteesta riippuvaisen summan. Käytännössä tämä tarkoittaa 26%:n vertailukelpoista prosenttia pääomatulojen osalta.
• Mikäli tulot ylittivät 90 000 € (tai 2012 lähtien 60 000 €), lopputuotto on joka tapauksessa nostettava 70-prosenttisesti palkkatulona. Tämä tarkoittaa, että mikäli listaamattoman yrityksen tuotoilla keikkuu verotilastojen kärjessä, tuloista suurin osa on palkkatuloa, ja myös tilastoissa näkyvä veroprosentti siten melko suuri.

Yhteenvetona:

• Yhteistä kaikille kolmelle on se, että todelliset tienestit ovat yleensä verotiedoissa näkyviä suuremmat. 
• Palkkatuloon verrattavissa oleva veroprosentti on kuitenkin puolestaan kokonaisuutta ajatellen enimmäkseen tuota verotilastoissa näkyvää lukua suurempi. 
• Verotiedoissa näkyviä lukemia ajatellen tätä korostaa omalta osaltaan se, että vaikka tappiot täysin perustellusti vähentävätkin maksettavan veron määrää, käsittääkseni ne eivät kuitenkaan vähennä verotiedoissa näkyvien tulojen määrää, mikä lienee syynä sille, että verotiedoissakin voi näkyä alle 28%:n olevia veroprosentteja myös suurituloisilla
• Poikkeuksen tästä muodostavat yrityksensä myynnillä rikastuneet, jotka pääsevät monesti puolestaan verotuksessa halvemmalla.

Verotiedoissa näkyvä lukema ei siis kerro kovinkaan suoraan tulojen ja maksettujen verojen suhdetta.  Lisäksi on myös huomioitava, että nämä esimerkit ottavat huomioon ainoastaan Suomen verottajan silmien alla itselle tuloutetut tulot. Todelliset tulot voivat siten monella olla vielä suuremmat.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Kilometrikorvauskeskustelun punaiset sillit

Olen seurannut valtion kilometrikorvausten kohtuullistamiseen tähtäävästä uudistuksesta käytyä keskustelua. Kirjoituksissa on tullut vastaan lukuisia väärinkäsityksiä ja suuria kilometrikorvauksia puoltavia virheargumentteja. Käyn tässä läpi niistä muutamia:

1. "Pitäisikö työmatkat maksaa jatkossa täysin itse?"
Ei. Tämä on selvä väärinkäsitys. Nyt puhutaan kilometrikorvauksista ei työmatkavähennyksestä.

2. "Auto X maksaa 30 000 euroa, joten kilometrikorvaus on päinvastoin liian pieni. "
Ei kilometrikorvauksen tarkoitus ole kustantaa kallista uutta autoa, vaan toimivan auton käyttökustannukset. Jos haluaa ajaa 30 000 euron autolla 10 000 euron auton sijasta, siitä pitää olla valmis maksamaan itse.

3. "Autovakuutus maksaa niin ja niin paljon ja huoltoonkin menee paljon rahaa."
Kilometrikorvauksien tarkoitus ei ole kustantaa auton omistamista, vaan sen käyttö. Vakuutukset ja katsastukset joutuu maksamaan autostaan, vaikkei ajaisikaan töikseen. Siksi ei ole perusteltua, että kilometrikorvauksilla pitäisi voida kattaa myös vakuutuksen kaltaiset kiinteät kustannukset tai auton ajallisesta ikääntymisestä koituvat arvonalenemiset.

4. "Kilometrikorvauksen maksaa yritys, eikä se tule verorahoista."
Kilometrikorvauksen maksaa kyllä työnantaja, mutta jos sen verottomuus on ylimitoitettu, kilometrikorvauksien nauttija maksaa saamistaan rahoista perusteettoman vähän veroa. Tämän maksavat käytännössä nahoissaan muut veronmaksajat, joten käytännössä lopputulema on sama: kilometrikorvaukset kustannetaan yhteisin verovaroin.

5. "Autoilijaa verotetaan muutenkin tolkuttomasti, kun taas julkisella kulkijaa vain tuetaan! "
Ei tässä ole kysymys julkista liikennettä käyttävän ja yksityisautoilijan välisestä vastakkainasettelusta, vaan tavallisen mahdollisesti autoa käyttävän palkansaajan sekä kilometrikorvauksia saavan palkansaajan tasa-arvoisuudesta. Itse kokonaan oman auton käyttökustannukset maksava maksaa korkeat autoilun verot, mutta ei saa kilometrikorvauksia.

6. "Matkailu on vaivalloista, ja siitä pitää saada korvaus. "
Näin voi varmasti olla. Tuon korvauksen kuuluu kuitenkin olla verollista palkkaa, ei kilometrikorvauksia. Kilometrikorvausten on tarkoitus vain kattaa kulut.


Kohta 1 on puhdas väärinkäsitys, mutta muiden kohdalla tulee toisinaan vaikutelma älyllisestä epärehellisyydestä: ei haluta myöntää asioita, kun kalikka kalahtaa omaan nilkkaan.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Hitas-järjestelmän väistämättömät ongelmat

Lasse Männistö (kok) otti keskiviikkona Helsingin Sanomien mielipidepalstalla kantaa Hitas-järjestelmän lopettamiseksi (ks. Hitas-tuotanto on lopetettava). Tämä oli erittäin piristävää luettavaa. Itse olin myös kirjoittanut samaan lehteen samasta aiheesta lähes samalla otsikolla vajaat kaksi vuotta sitten (ks. Hitas-järjestelmä on lopetettava). Koska kirjoituksen takana oli tällä kertaa kansanedustaja, mielipidekirjoitus sai nyt aikaan hieman laajempaakin keskustelua, mikä on vain hyvä asia.

Tämän päivän lehdessä Silvia Modig (vas) esitti vastapuheenvuoron Hitas-järjestelmän pelastamiseksi. Hän esitti huolen alueellisesta eriarvoistumisesta, minkä välttäminen onkin aivan oikein kaupunkisuunnittelun keskeinen tehtävä. Modigin toive "keskittyä Hitas-järjestelmän todelliseen kehittämiseen, jotta epäkohdat olisi saatu poistettua" on kuitenkin haihattelua. Hitas-järjestelmän ongelmia voi osittain lievittää, mutta kokonaan niistä ei voi mitenkään päästä eroon. Joidenkin ongelmien tilkitseminen saa aikaan toisenlaisia ongelmia, ja joistakin ongelmista on järjestelmän luonteen takia mahdotonta eroon.

Tarkastellaanpa jälleen kerran Hitasin omituisuuksia siltä kantilta, mihin oikeasti voi puuttua, ja mihin ei.

1. EI VOI KORJATA: Peruslähtökohta on, että Hitas tekisi omistusasumisesta edullisempaa, mutta se ei sitä yleisellä tasolle tee. Jos tehdään yksinkertaistettu esimerkki, todellisuus lienee jopa päinvastainen. Oletetaan, että ihmisillä on valmius maksaa asunnosta keskimäärin 100 rahayksikköä, puolet asunnoista on Hitas-tuotantoa ja puolet tavallista asuntotuotantoa, ja asuntopinta-alaa on jaossa keskimäärin 100 yksikköä per talous. Jos Hitas-ostaja saa 100 rahayksiköllä 110 pinta-alayksikköä, tavallisesta yhtiöstä ostajalle jää vain 90 pinta-alayksikköä 100 rahayksiköllä. Tämä oli todellisuutta yksinkertaistava esimerkki, mutta periaate tulee selväksi: hitas-järjestelmän ulkopuolinen maksaa asumisestaan enemmän olettaen, että Hitas on tarkoituksensa mukaisesti muita asuntoja edullisempia.
2. EI VOI KORJATA: Vaikka asuntokaupoissa pysyttäisiinkin Hitas-rajoitusten mukaisissa hinnoissa, voi varsinkin suotuisa alueellinen hintakehitys aiheuttaa hyvin helposti epähedelmällisen pattitilanteen, jossa asunnosta ei Hitas-hinnan alhaisuuden takia ole mitään järkeä luopua.
3. EI VOI KORJATA: Koska hinnat ovat edulliset, kysyntä ja tarjonta eivät usein kohtaa, ja kaikille halukkaille ei asuntoja riitä. Tämä taas johtaa siihen, että ihmiset valitsevat toisinaan asuntonsa sillä perusteella, missä sattuu arpaonni osumaan, vaikka jokin muu asuinalue olisi todellisuudessa vastannut paremmin tarpeita.
4. EI VOI KORJATA: Koska myyntihinta on rajoitettu, asunnosta tai edes yhtiöstä ei ole taloudellisesti kannattavaa pitää huolta samalla tapaa kuin jos myyntihinta ei olisi rajoitettu.
5. EI VOI JÄRKEVÄSTI KORJATA: Tavallisesta sosiaalisesta asuntotuotannosta poiketen Hitas-järjestelmään kuuluvia asuntoja ei ole kohdistettu vähäosaisille, vaan kuka tahansa voi sellaisen ostaa. Niin ollen osa asunnoista menee vähävaraisten nenän edestä rikkaille. Tarvekartoitus olisi kuitenkin byrokraattisesti aivan liian raskasta ja silti väistämättä tehotonta ja jopa korruptioaltista: varallisuus- ja tulotilanne voi muuttua esim. perinnön tai uralla etenemisen vuoksi, ja omia läheisiä tekisi helposti mieli suosia.
6. VAIKEA KORJATA: Järjestelmään kuuluvien asuntojen ylin mahdollinen myyntihinta on periaatteessa rajoitettu markkinahintaindeksin avulla, mutta sääntöä kierretään pimeillä absurdeilla kytkykaupoilla, joissa esim. huonekaluista pyydetään kymmeniä tuhansia. Valvontaa ja tehokeinoja voi lisätä, mutta sekin maksaa, eikä keinojen tehosta ole takeita.
7. VOI LIEVITTÄÄ: Hitas-asunnoista löytyy myös ylellisiä lukaaleja, joita ei voi oikein väittää "kohtuuhintaisen asumisen mahdollistajiksi". 139-neliöinen kattokerrosasunto tuskin on kenenkään "tarve", kuten on tuskin korkealta avautuva upea merinäköalakaan. Hitas-asuntojen maksimikokoa voisi siis periaatteessa rajoittaa.
8. VOI LIEVITTÄÄ: Hitas-asuntojen päätyminen vuokra-asunnoiksi on järjestelmän tarkoituksen vastaista, mutta sitä on jo lievitetty mielestäni niin paljon kuin on järkevästi mahdollista. Rajoitus ostaa uusi Hitas-asunto vain silloin, jos ei sellaista entuudestaan omista, rajoittaa jatkossa Hitas-asuntojen keräämisen vuokraamistarkoituksessa. Yhden asunnon vuokraamista ei kuitenkaan tule mielestäni pyrkiä kieltämään, koska jo elämäntilanne voi siihen kannustaa.

Alueellinen segregaatio on perusteltu huoli, mutta Hitas-järjestelmä on sen torjumiseksi mielestäni väärä ja tehoton keino. Hitas-asunnotkin ovat omistusasuntoja, joten niistä kilpailevat samat ihmiset kuin muistakin omistusasunnoista, eivät varsinaisesti köyhät. Arpajaisonnekkaat, olivat sitten varakkaita tai keskituloisia, voivat päästä hyötymään, mutta niin hitas-osakkaat kuin järjestelmän ulkopuolisetkin kärsivät järjestelmän ongelmista.

Edellä mainittuihin mielipidekirjoituksiin viitaten tulisikin ensimmäisenä lopettaa uusi Hitas-tuotanto, ja sen jälkeen ajaa hallitusti alas koko järjestelmä.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Poliitikon suhde mediaan

Aamulehden julkaisemasta Jussi Halla-ahoa esittävästä kuvasta on syntynyt eriskummallinen jupakka (kts. Aamulehden juttu), mistä on väännetty lehdissä ja internetin keskustelupalstoilla jo 1,5 viikon ajan. Jotkut toteavat Halla-ahon olevan herkkähipiäinen, kun taas toiset toimittajien olevan Halla-ahoa tarkoituksella mustamaalaavia opportunisteja, jotka tarkoituksella kiusaavat kuvilla. Jotkut päivittelevät toimittajien keskittyvän tällaisten kuvajuttujen kaltaisiin turhuuksiin ja toteavat Halla-ahon ravistelevan mediaa virkistävällä tavalla, kun taas toisten mielestä Halla-aho voisi keskittyä itse asiaan kiukuttelun sijasta.

Mitkä kannanotot ovat lähimpänä totuutta? Kumpi kaipaa enemmän ravistelua, media vai Halla-aho? Ja mikä siinä kuvassa siis oli oikeastaan vialla? Katsotaanpa.

Halla-aho itse ei ole käsittääkseni vieläkään maininnut, mikä kuvassa varsinaisesti on vikana, mutta nettikeskusteluiden perusteella kyse ei niinkään ole kuvan varsinaisesta sisällöstä, vaan siitä, että Aamulehden julkaisemassa muodossa (oikeanpuoleinen versio yllänäkyvästä kuvaparista) kuva on laadultaan kelvoton. Toisin kuin osa Halla-ahoa puolustavista tuntuu ajattelevan, en usko tässä kuitenkaan olleen tarkoituksena saada Halla-aho näyttämään jotenkin erityisen epäedustavalta valkonaamalta, vaan syy on todennäköisemmin siinä, että Aamulehti on käyttämällään julkaisujärjestelmällä muokannut kuvaa tavalla, joka ehkä jotenkuten sopii painotuotteeseen, mutta heikosti verkkoon. On toki ehkä hieman erikoista, että vaikka aiheesta on väännetty jo näinkin kauan, Helsingin Sanomien tämänaamuisessakin jutussa edelleen esitettiin Halla-ahon kimpaantumisen syyksi tämä paremmannäköinen versio kuvasta ilman mainintaa siitä mahdollisuudesta, että suuttumus olisikin johtunut kuvanlaadusta. Toimittajien taustatyössä, tyylitajussa tai molemmissa on siis ehkä petraamisen varaa, mutta kyllä Halla-ahon käytös tuntuu silti omituisemmalta.

Jos katsotaan, minkälaisia kuvia muista poliitikoista on mediassa esiintynyt, Halla-aholla olisi syytä olla kuviinsa hyvin tyytyväinen. Esimerkiksi tämän Jutta Urpilaisesta julkaistun kuvan ja muiden vastaavien perusteella on ihan oikeasti perusteltua epäillä, että toisinaan toimittajat julkaisevat poliitikoista tarkoituksella kiusallisia kuvia, ja sellaista voi olla jossain määrin perusteltuakin kritisoida asian pinnallisuudesta huolimatta. Halla-ahon kuvan kohdalla on kuitenkaan vaikea nähdä mitään syytä tällaiselle kiukuttelulle, jossa ei edes suostuta kertomaan, mikä kuvassa on vialla.

Itse kuva nyt on sinänsä sivuseikka. Kyse on tuoreesta kansanedustajasta, joten varsinaisesti kysymys on siitä, miten hän hoitaa kansanedustajan tehtävänsä sekä siitä, miten kommunikaatio toimii kansan ja tämän valitseman edustajan välillä. Jotkut ovat kritisoineet sitä, että lehdet tekevät juttuja tällaisista yhdentekevistä asioista (mistä käy esimerkkinä myös kuukauden takainen kina Helsingin Sanomien kanssa). Niin yhdentekevästä asiasta ei kuitenkaan ole kyse kuin yksi kuva, sen aiheuttama harmistus tai epäonnistunut puhelinhaastattelu, sillä kyllähän se on huomattavaa, jos kansanedustaja pistää tällä tavalla lehdistölle kampoihin: se tuntuu poikkeukselliselta ja nostaa yleisemmällä tasolla kysymyksen poliitikon velvollisuudesta kommunikoida ajatuksiaan kansalle.

Halla-aho on itse todennut aiheesta seuraavasti: "Minä en tee Aamulehdellä yhtikäs mitään, joten voin sanella sille sellaisia reunaehtoja kuin haluan". Kommentti herättää oikeastaan kysymyksen siitä, kumpi oli ensin: onko Halla-ahon omituiselta vaikuttava fiksaatio hänen itsensä sanoin "tarkoituksellisen huonosta" kuvasta naamioitu tällaiseen itseä korokkeelle nostavaan periaatteeseen vai onko kuvaa vain käytetty eräänlaisena punaisena sillinä ja tekosyynä tuon periaatteen toteuttamiseksi. Kumpi tahansa on lähempänä totuutta, onhan Halla-aho tuossa kuitenkin tavallaan oikeassa. Perinteisesti kansanedustajaehdokas on käytännössä tarvinnut lehdistöä ja televisiota, jotta ehdokkaasta olisi riittävästi tietoa valinnan tekemiseksi. Nykyään internet tarjoaa aivan uudet keinot äänestäjäkunnan löytymiseksi. Koska vaaleissa mitataan vain suosiota, riittää periaatteessa, että tietty ihmisryhmä löytää tämän suosikkinsa äänestämisen kohteeksi. Jotkut näkevätkin Halla-ahon toiminnan nimenomaan virkistävänä poikkeuksena: hän näyttää perinteiselle medialle närhen munat ja kommunikoi suoraan kannattajiensa kanssa.

Vaikka poliitikon aktiivisuus netissä ja kommunikointi suoraan äänestäjien kanssa on erittäin kannatettava asia, kyllä perinteisellä medialla on politiikassa perusteltu rooli. Yksi syy tähän on se, että joskus poliitikon pitää pystyä ottamaan näkyvästi kantaa myös itselleen vähemmän miellyttäviin aiheisiin. Mikäli poliitikon kommunikaatio äänestäjäkunnan kanssa rajoittuu enimmäkseen vain nettikeskusteluihin ajatuksiltaan samanmielisten kanssa, voi syntyä illuusio siitä, miten suurta kannatusta omat ajatukset todellisuudessa nauttivat. Näin ollen tulee myös huomattava vaara siihen, että poliitikosta tulee entistä vahvemmin yhden asian puolesta puhuja. Tämän välttämiseksi ja äänestäjäkunnan tiedottamiseksi on mielestäni täysin perusteltua tuoda Halla-ahon yhteistyöhaluttomuus julki myös lehdistön uutisoinnissa.

Halla-ahon kärkevistä kirjoituksista on ehkä joskus kaiveltu turhankin tarkoitushakuisesti häijyltä kuuluvia lauseita kontekstistaan irrotettuina. Hän lienee myös tottuneempi ilmaisemaan itseään kirjallisesti, joten viimeaikainen mediaryöpytys voi ottaa koville. Niin ollen ei ehkä ole ihme, että hänelle on syntynyt jokseenkin penseä suhde tiedotusvälineiden edustajia kohtaan. Siitä huolimatta kyllä demokratia ja jopa Halla-aho itse tarvitsevat perinteistä mediaa. Uskoisin hänen pääsevän myös itse huomattavasti helpommalla olemalla vähemmän ehdoton tämän kuvajutun kaltaisten pikkuseikkojen suhteen. Jos joku lehtijuttu sitten sattuukin harrastamaan perusteetonta mustamaalausta irrottamalla tekstejä tai sanomisia asiayhteyksistään, Halla-aholla löytyy kyllä keinoja väärinkäsitysten oikaisemiseksi - mitä hän ei ole tässä kuvajupakassa kuitenkaan kunnolla tehnyt. Perinteisellä medialla on toki suurempi näkyvyys, jolloin negatiivinen julkisuus voi jäädä jossain määrin elämään oikaisuista huolimatta, mutta toisaalta sosiaalisella mediallakin on joitakin keinoja rangaista kaupallisia toimijoita ainakin pahimmista ylilyönneistä, mikä vahvistanee lehdistön itsekritiikkiä.

Halla-aho on nyt kansanedustaja, eikä kansanedustajan vain kannata aloittaa omaa jihadiaan mediaa kohtaan, vaikka joskus niin tekisikin mieli.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Tiukempi aselaki: ihmishenkien pelastaja?

Viime vuosien surulliset ampumavälikohtaukset ovat aiheellisesti nostattaneet keskustelun aselain uudistamisesta. Tästä on tietysti syntynyt vastakkainasettelu aseiden harrastajien ja vastustajien välille. Yhdet haluaisivat kieltää aseet kokonaan, kun taas toisten mielestä nykytilanne on hyvä. Kokonaisuutta tarkastellessa kyse voi olla kuitenkin muustakin kuin tasapainosta turvallisuuden ja harrastamisen vapauden välillä, sillä syy-seuraus-suhteet eivät välttämättä ole aina niin ilmeisiä, kuin voisi kuvitella.

Aiheuttavatko luvalliset aseet merkittävästi ongelmia?

Aseharrastajat vetoavat enimmäkseen kahteen tekijään:

1. Rikolliset saavat käsiinsä kyllä luvattomiakin aseita.
2. Aseiden harrastajat ovat vastuuntuntoista porukkaa.
   

Kohta 2 pitää epäilemättä suurimman osan kohdalla paikkansa. Myös kohta 1 pitää ainakin jossain määrin paikkansa. Mielestäni on kuitenkin järkevää pyrkiä katsomaan asiaa myös laajemmassa mittakaavassa. Koska tällaisten lakimuutosten lopulliset vaikutukset tullaan näkemään huomattavasti hitaammin kuin esim. verouudistusten kohdalla, tulee pyrkiä huomioimaan myös vähemmän itsestäänselviä, epäsuoria vaikutuksia.

Tarkastellaan ensin tuota selkeämmin mitattavissa ja arvioitavissa olevaa kohtaa 1. Luvattomilla aseilla tehdään toki enemmän rikoksia kuin luvallisilla, mutta laillisten aseiden saatavuus vaikuttaa myös laittomien aseiden saatavuuteen: laillinen ase voidaan esimerkiksi varastaa tai periä, jolloin siitä tulee luvaton. Itse asiassa suurin osa luvattomista aseista on alunperin ollut luvallisia (lähde). Jos luvallisten aseiden määrä vähenisi, vähenisi siis ajan myötä hyvin todennäköisesti myös luvattomien aseiden määrä, vaikka aseiden salakuljetus samalla luultavasti lisääntyisikin.

Kohdan 2 vastuuntuntoisuutta onkin hankalampi mitata. Myös vastuuntuntoisellakin harrastustoiminnalla voi kuitenkin olla negatiivisia vaikutuksia ympäristöön. Tuskin on tavatonta, että suhteellisen vastuuntuntoinenkin aseharrastaja esittelee ylpeänä asettaan aseharrastuksen ulkopuolisillekin tuttavilleen. Tämä voi synnyttää jossakussa aseharrastusta kohtaan hieman kieroutuneemman kipinän, jonka suurin painotus ei ole niinkään metsästämisessä tai tarkkuusammunnassa, vaan aseen omistamisessa itsessään esimerkiksi itsetunnon kohottajana. Jos taas kyseinen henkilö on muutenkin epätasapainoisempi, voi seuraukset pahimmillaan olla hyvinkin ikävät.

Synnyttääkö liian tiukka aselaki ongelmallisia lieveilmiöitä?

On mielestäni muun muassa edelläkuvatut tekijät huomioonottaen todennäköistä, että aselakien tiukentaminen vähentäisi henkirikoksien määrää. Liian rajuilla muutoksilla voi toisaalta olla täysin ei-toivottuja vaikutuksia, kuten näyttää käyneen hyvin tiukkojen aselakien Isossa-Britanniassa, jossa tiukat aselait ovat saattaneet jopa lisätä aseilla tapahtuvaa väkivaltaa. Voi siis olla, että maailma ei ole vielä valmis niin tiukalle aselaille kuin mikä Iso-Britanniassa on käytössä: koska muualla maailmassa aseita saa niin helposti, laittomia aseita riittää paljon myös Isoon-Britanniaan, jonka tiukka lainsäädäntö taas on tehnyt siitä laittomille aseille houkuttelevan markkina-alueen. Oli kokonaisuuden kannalta sopivin aseiden saatavuuden taso sitten mikä hyvänsä, liian raskaita muutoksia kannattaakin ehkä välttää.

Toisaalta aseenharrastajilla on myös täysi oikeus kyseenalaistaa, onko Iso-Britanniassa käytettävä lähes täysi käsiasekielto välttämättä ylipäätään tavoittelemisen arvoinen edes pitkällä tähtäimellä. Pelasti tiukempi aselaki sitten ihmishenkiä tai ei, on voitava ainakin kysyä, missä määrin on perusteltua rajoittaa ihmisten vapautta harrastaa yleisen turvallisuuden vuoksi. Uskon kuitenkin, että aselakia voidaan merkittävästikin tiukentaa ilman, että aseharrastajia ajetaan liian ahtaalle - tai ilman, että syntyisi Iso-Britanniassa havaittuja ongelmia.

Turvallisuudesta kannattaa maksaa

Puolustusvoimat on aseiden maailmassa tietysti täysin oma lukunsa - lyhyellä tähtäimellä aseiden merkittävään vähentämiseen on vaikea uskoa, mutta pitkällä tähtäimellä asevarustelun soisi maailmanlaajuisesti vähenevän. Myös metsästysaseilla on oma erityinen tarkoituksensa, minkä vuoksi niillä voi olla myös lain edessä erityinen asema. Sen sijaan käsiaseista herää kysymys, onko niiden todella tarpeen olla säilytettävissä kotona? Eikö aseharrastukseen riitä, että aseella voi ampua sille tarkoitetuissa paikoissa? Käsiaseiden pääsääntöisen kotona säilyttämisen kieltämiselle olen lukenut vastaväitteinä, että asetta pitää voida korjauttaa ulkopuolella, viedä mukana kilpailuihin ja viedä vähintäänkin muuton tai aseen myymisen yhteydessä mukana toisille ampumaradoille. Mutta kyllähän nuo kaikki ovat järjestettävissä. Muuttamisen tai korjauttamisen voi tehdä luvanvaraisten yritysten välisinä postituksina, ja kisoihin voisi aseen ottaa tarvittaessa henkilökohtaisesti mukaan, kunhan pystyy todistamaan, että on todella osallistumassa kisoihin. Eihän tuo toki silloinkaan estäisi täysin ampuma-aseella tehtyjen rikosten tekemistä, mutta eiköhän sillä estettäisi jokseenkin täysin ainakin juopuneessa tilassa tai muuten selvästi häiriintyneessä mielentilassa tapahtuvat surmat. Tottahan toki kaiken tuon järjestäminen tulisi maksamaan harrastajille ja alan yrityksille, mutta ei ampuminen olisi ensimmäinen harrastus, jonka edullisuudesta on jouduttu tinkimään turvallisuuden edistämiseksi.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>