Näytetään tekstit, joissa on tunniste tukijärjestelmä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tukijärjestelmä. Näytä kaikki tekstit

lauantai 30. marraskuuta 2024

Yhteiskunnallisen reiluuden merkitys?

Alle 30-vuotiaana synnyttäville on ehdotettu annettavaksi suurta rahasummaa (kts. Ylen juttu). Syntyvyyden lasku mataliin lukemiin on vaikea yhteiskunnallinen ongelma, mistä johtuen tilanteen kääntämiseksi jotain olisi hyvä tehdä, mutta ehdotus tuntuu silti väärältä useammallakin tavalla. 


Suomi kaipaisi lisää vauvoja - sellaisia, joita ei ole luotu tekoälyllä, niin kuin nämä.


Jos tarjottava lisäraha olisi aidosti mittava kuten ehdotuksissa näkynyt 30 000 euroa, se tuntuisi ikävän arpajaisonnimaiselta erottelulta peräkkäisten ikäluokkien tai peräkkäisinä vuosina lapsia saavien välillä. Tuollaiset ikärajat tuntuvat myös tylyiltä. En ole aivan vakuuttunut asp-lainojenkaan ikärajasta, mutta se on nyt ehdotettua reilumpi ainakin siinä, että sen nojalla on selvästi helpompi toimia. Lasta kun ei voi tilata kalenterimerkinnän perusteella ja alle 30-vuotiaskin voi hyvin kärsiä lapsettomuudesta, vaikka olisikin kumppani. Miltä esimerkiksi tuntuisi, jos yrittäisi kaikkensa saadakseen lapsen ennen 30 vuoden ikärajaa, mutta se ei vain onnistuisi ja ikäraja tulisi vastaan? Miltä tuntuisi, jos tuttu ikätoveri saisi lapsen ja palkinnoksi ehdotetut 30000 euroa, koska ehti ajoissa? Eikö se voisi tuntua keskisormen näyttämiseltä yhteiskunnan suunnalta? Ja toisaalta halutaanko myöskään luoda sellaisia kannustimia, jotka saavat hankkimaan lapsen vääristä syistä?

Yhteiskunnassa on toki monenlaisia asioita, jotka saattavat herättää epäoikeudenmukaisuuden tunteita. Yksi tavallisimpia tällaisia tekijöitä on kysymys verotuksesta. Kun veroja nostetaan tai lasketaan, aina nousee tavalla tai toisella kysymys siitä, tehdäänkö muutoksia oikeudenmukaisesti. Epäoikeudenmukaisena voi nähdä sen, jos vähätuloisen asemaa kiristetään ja rikkaan helpotetaan, tai toisesta näkökulmasta myös sen, jos kovatuloiselle jää alle puolet palkasta käteen. Toisaalta erityisen epäreilulta voi tuntua se, kun tietynlaisissa asemissa pystyy kiertämään verotusta tavalla, johon ihmisillä ei tavallisesti ole mahdollisuuksia. Koronaikaan epäreilulta tuntui varmasti monessa tilanteessa myös se, jos omaa elinkeinoa ei pystynyt käytännössä harjoittamaan, ja samalla jotkin pienetkin yritykset, joihin korona ei edes iskenyt, saattoivat saada 100 000 euronkin tukia.


Voi sinänsä kysyä tulisiko yhteiskunnan ylipäätään välittää siitä, osuvatko jotkin lait tai lakimuutokset yksilötasolla ikävästi tai tuntuuko joidenkin lakipykälien ja verotusjärjestelmän virittämät rakennelmat oikeudenmukaisilta tai reiluilta. Jos järjestelmä ajaa taloutta ja muita rakenteita kohti laeille asetettuja tavoitteita, onko reiluuden tunteella loppujen lopuksi yhteiskunnallisella tasolla merkitystä? Eihän yhteiskunnallisen päätöksenteon tule pyöriä vain sen ympärillä, että jokainen laki ja muutos tuntuisi jokaisen kohdalla yksilötasolla reilulta. Lähes kaikissa varsinkin verotukseen ja sosiaalietuuksiin liittyvissä muutoksissa on aina väistämättä voittajia ja häviäjiä, eikä yksittäistapausten tarkastelu saa sanella isomman mittakaavan tavoitteita. Tästä huolimatta myös ennustettavuuden ja reiluuden kaltaisilla arvoilla on merkitystä. Siinä missä yhteiskunnallinen ennustettavuus on tunnustettu arvo yritysten toimintaympäristön elinvoimaisuuden kannalta, yksilöiden kohdalla reiluuden tunteen merkitys saattaa olla jopa merkityksellisempi. 


Epäreiluuden tunteella on merkitystä yksittäisten ihmisten lisäksi myös yhteiskunnan kannalta. Jos rakenteet tai muutokset tuntuvat epäreiluilta, se voi heikentää keskinäistä luottamusta, kasvattaa polarisaatiota, lisätä mielenterveyden ongelmia ja tulla siten kalliiksi paitsi yksilöille, myös yhteiskunnalle. Mitä tulee syntyvyysongelmaan jotain olisi kyllä hyvä tehdä, mutta eikö se onnistuisi paremmin ja reilummin kuitenkin ilman massiivista ikärajaan sidottua tukea keskittymällä muihin vanhemmaksi tulemisen tiellä olevien hidasteiden ja esteiden torjumiseen sekä tukemalla lapsiperheitä yleisellä tasolla enemmän?




Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



maanantai 1. heinäkuuta 2024

Vuokralla omaksi -mallin ongelmat

Lauttasaari ja taustalla näkyvä Jätkäsaari
vuosimallia 2009
Helsinki on luopumassa Hitas-järjestelmästä ja kaipaa sen tilalle korvaavaa järjestelmää. Sellaiseksi kaavaillaan nyt Vuokralla omaksi -nimistä mallia, jossa vuokra-asunto olisi ajan myötä lunastettavissa itselle. Pohja-ajatukseltaan malli tuntuu ainakin joltain osin vähemmän ongelmalliselta hitakseen verrattuna: toisin kuin hitaksessa, kerran ostettu asunto on vapaasti myytävissä markkinahintaan, joten tuosta eteenpäin asunto toimii tavallisen omistusasunnon tavoin. Järjestelmän yksityiskohtia ei ole vielä määritetty, mutta tähänastisten tietojen perusteella myös Vuokralla omaksi -malli sisältää merkittäviä ongelmia.


Toisin kuin Hitas-järjestelmän kohdalla, Vuokralla omaksi -malliin on sisällytetty tarveharkintaisuus tulorajojen muodossa. Tämä on kaksisyinen juttu: toisaalta on hyvä, että tukea ei tarjota ihmisille, jotka tukea eivät tarvitse. Toisaalta tuloraja on merkki siitä, että kyse todella on merkittävästä tuesta, eikä vain erilaisen rahoitusratkaisun tarjoamisesta asunnonhankintamahdollisuuksien parantamiseksi. Tulorajoissa taas on kaksi ongelmaa: ne pohjautuvat yhteen näkökulmaan ja sitäkin vain yhdestä ajanhetkestä katsoen. Varallisuutta mallissa ei oteta huomioon, ja esimerkiksi opiskelijalla tai vastavalmistuneella tulot ovat luultavasti pienet, mutta ajan myötä ne voivat pian olla huomattavankin suuret, mutta silti saatu hyöty on pysyvä. Ja mitä esim. hitas-järjestelmästä on opittu, tuo hyöty voi suurimmillaan olla hyvinkin massiivinen eli nousta satoihin tuhansiin euroihin. Sellaisen hyödyn perustaminen hetkelliseen tulotason pohjalta tulkittuun näennäiseen tarpeeseen on vähintäänkin kyseenalaista.


Toinen ongelma on määräaika.  Vuokralla omaksi -mallin vaatimus asua asunnossa 10 vuotta, jotta saisi lunastaa asunnon, vaikuttaisi niin pahalta kannustinloukulta, että se tuo mieleen Hitas-järjestelmän lukuisat ongelmat, varsinkin kun tuohon aikarajaan yhdistää siihen, että lunastushinta määritetään jo ennen vuokrasuhteen alkamista! En ole varma, sisältyykö tämänhetkisiin suunnitelmiin vuokraamalla tehtyjen lyhennysten palauttaminen kokonaan tai osittain tilanteessa, jossa asukas muuttaakin pois ennen 10 vuoden määräajan täyttymistä (tämä näyttäisi olevan avoin kysymys ainakin Vuokralla omaksi -mallin selvityksessä), mutta riippumatta siitä tuo 10 vuoden määräajan saavuttaminen voi helposti olla todella merkittävä kertahyöty varsinkin tilanteessa, jossa alueen hintakehitys on ollut suotuisaa. Jos asunnon hankinta-arvo on alun alkaenkin ollut vaikkapa 10% alakanttiin markkinahintoihin nähden, ja asuntojen nimellinen hintakehitys on alueella ollut esim +50%, tuon kymmenen vuoden rajapyykin saavuttaminen tarkoittaa kertaluonteista +67%:n tuottoa asunnon ostohintaan! Jos tällaisessa asunnossa on asunut vaikka 8 vuotta, ei siitä hevillä halua muuttaa pois ennen kuin tuo 10 vuotta on täynnä. Lopputuloksena monet jumittavat hitas-tyyliin asunnoissaan, vaikka haluaisivat oikeasti muuttaa johonkin tarpeitaan paremmin vastaavaan asuntoon muualle, ja toisaalta monet halukkaat eivät näihin asuntoihin pääse asumaan ennen kuin niitä kertarytinällä sitten rävähtää markkinoille mahdollisesti runsainkin määrin. Ketä tällainen palvelee?


Monessa yhteydessä Vuokralla omaksi -mallia on kutsuttu omistus- ja vuokra-asumisen välimuodoksi. Mielestäni tuo kuvaus pätee paremmin asumisoikeusasuntoihin: niissä ostetaan asunnosta esim. 15%:n osuus, ja siten ollaankin sitten periaatteessa 85-prosenttisesti vuokralla mutta turvattuna niin, ettei tätä vuokrasopimusta voi vuokralaisen tahtomatta purkaa. Vuokralla omaksi -malli on sitten muuten lähempänä vuokralla asumista, mutta se sisältää kutakuinkin riskittömän option vaihtaa vuokralta omistusasujaksi - jolloin sen typerän varainsiirtoveronkin joutuu maksamaan vasta silloin kun sekä haluaa että pystyy siirtymään vuokralta omistajaksi. 


Vuokralla omaksi tuntuu mallina kyllä ainakin periaatteessa järkevämmältä kuin hitas, mutta mikäli siihen lähdetään, olisi toivottavaa, että edellä mainittuihin ongelmiin varauduttaisiin jo valmiiksi kunnolla. Eli tulisi ehkäistä heikosti kohdistetut mutta massiiviset tuet yksittäisille ihmisille, ja samalla pitäisi välttää mekanismit, jotka lukitsevat ihmisiä asumaan samassa asunnossa pidempään kuin he todellisuudessa haluaisivat. Olisiko siis mahdollista 

  1. Rajoittaa yksittäisille ihmisille tulevan julkisen tuen massiivisuutta joko tekemällä alussa määritettävästä lunastushinnasta markkinaehtoisen esimerkiksi alistamalla sen tarjouskaupalle tai antamalla lunastushinnan elää markkinoiden mukana vuosien saatossa?

  2. Poistaa 10 vuoden määräaika, eli antaa mahdollisuusn ostaa asunto itselleen milloin vain?


Näin julkisia varoja ei suollettaisi tolkuttomia määriä esimerkiksi arpaonnisille, eikä kukaan jumiutuisi asuntoonsa tarpeettomasti liian pitkäksi aikaa, mutta järjestelmä tarjoaisi silti joustavan mahdollisuuden vaihtaa vuokralta omistusasujaksi.




Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



tiistai 6. syyskuuta 2022

Lapsilisää ei tule sitoa tuloihin

Apinaa hoivataan
(Malesia, 21.8.2010)
Korkea, erityisesti energian kallistumisesta johtuva inflaatio ja tähän liittyvä joulukuussa maksettava ylimääräinen lapsilisä on nostanut keskusteluun jälleen myös sen, pitäisikö lapsilisä kohdentaa vain sitä tarvitseville. Kysymys ei ole millään muotoa uusi, mutta haluan silti tässä listata syyt, minkä vuoksi lapsilisiä ei mielestäni tule sitoa tulotasoon. 
 

1. Lapsilisä on luonteeltaan kulukorvaus 


Lasten kasvattaminen maksaa paljon. Kun on lapsia, on enemmän suita ruokittavana, tarvitaan enemmän asuinneliöitä ja vaatteita, ja välttämättömyystarpeiden lisäksi käytännössä myös lasten harrastuksiin menee rahaa. Kaiken lisäksi tulot ovat tuista huolimatta varsinkin pienten lasten perheissä myös lähtökohtaisesti pienemmät ja lasten ollessa päivähoidossa päivähoito aiheuttaa myös omat kulunsa. Vaikka lapsilisä ei kata näistä kuluista kuin marginaalisen osan, sen tarkoitus on kuitenkin edes hieman lieventää lasten aiheuttamaa taloudellista rasitetta. Tästä kulukorvausluonteesta johtuen lapsilisä on myös verotonta tuloa. 


2. Lapsilisien tarkoitus on tasata elintasoa lapsiperheiden ja muiden talouksien välillä


Lapsilisän tarkotus ei ole tasata tuloeroja korkea- ja matalatuloisten välillä. Matalatuloisten toimeentulon tukemiseksi sosiaaliturvajärjestelmässä on täysin omat työkalunsa. Vaikka kohtuullisen hyvätuloinen kahden vanhemman perhe pärjäisikin ilman lapsilisiä, heidän taloudellinen elintasonsa on selvästi heikompi verrattuna samantuloiseen pariskuntaan, jolla ei ole lapsia. Lapsilisä tasaa tätä eroa. 


3. Liian matala tuloraja loisi kannustinloukkuja


Jos lapsilisille olisi niin matala tuloraja, että se koskisi merkittävää osaa lapsiperheistä, se synnyttäisi samalla ikäviä kannustinloukkuja. Jos lisää tienattu tuhat euroa veisi edes osan lapsilisistä pois, lisätyötä ei välttämättä haluaisi tehdä, tai voisi tulla halu ottaa palkatonta vapaata. Yhteiskunnassamme on kannustinloukkuja riittävästi ilmankin tätä. 


4. Korkea tuloraja ei juuri säästäisi kustannuksissa, mutta voisi heikentää yleistä moraalia


Jos lapsilisille taas olisi niin korkea tuloraja, että sen vuoksi lapsilisän menettäville lapsilisän suuruus olisi muutenkin niin vähäpätöinen, ettei kannustinloukuista olisi perusteltua puhua, se ei juurikaan näkyisi valtion budjettia helpottavana tekijänä sillä todella kovatuloisia perheitä on kuitenkin lukumääräisesti vain vähän. Samalla se voisi kuitenkin saada ihmisten veronmaksumoraalin heikkenemään: jos paljon veroja maksava todella korkeatuloinen ei saa lapsilisiä muiden lapsiperheiden tapaan, se voisi heikentää  yhteenkuuluvuuden tunnetta ja kasvattaa railoa rikkaiden ja muiden välillä. Samalla veronmaksumoraali voisi heikentyä ja loppujen lopuksi valtio saattaisi menettää enemmän verotuloja kuin mitä se säästäisi lapsilisissä. Jos rikkailta halutaan enemmän osallistumista yhteisiin menoihin, se tapahtuu piirun korkeammalla verotuksella, ja silloin se kohdistuu myös heihin, joilla ei ole lapsia aiheuttamassa kuluja. 


5. Tarveharkintaisuus kasvattaisi byrokratiaa. 


Yhteiskunnan tukijärjestelmissä on paljon byrokratiaa. Osa siitä on hyvinkin tarpeellista, ja siten perusteltua, mutta ylimääräistä byrokratiaa tulisi aina mahdollisuuksien mukaan välttää, sillä se on kuluttavaa niin järjestelmän asiakkaille kuin järjestelmää pyörittävillekin. Kaikki ylimääräinen byrokratia maksaa, ja pahimmillaan se voisi maksaa enemmänkin kuin ne lapsilisät, mitkä jätettäisiin maksamatta. 


6. Tarveharkintaisuus voisi johtaa kyseenalaistamaan muitakin hyvinvointiyhteiskunnan tukipilareita 


Jos kovatuloisilla tai rikkailla ei olisi oikeutta lapsilisään, tästä olisi lyhyt matka siihen, että kyseenalaistettaisiin myös yhtäläinen oikeus muihin lapsiperhetukiin, neuvolapalveluihin tai muihinkin hyvinvointiyhteiskunnan peruspalveluihin. Hyväosaiset hoitavat osansa maksamalla enemmän veroja, ja näin kuuluukin olla, mutta kyllä yhteiskunnan palveluiden tulee kuulua yhtä lailla rikkaille kuin vähävaraisillekin. 


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



tiistai 8. joulukuuta 2020

Kotihoidon tuen Helsinki-lisälle on tarvetta myös jatkossa

Kävelemään oppivan peruskalustoa.
Helsinki on aikeissa poistaa kotihoidon tuen Helsinki-lisän lähestulkoon kokonaan, ja tästä ollaan päättämässä lopullisesti huomisessa eli 9.12. pidettävässä kaupunginvaltuuston kokouksessa. Aiemmin Helsinki-lisää sai madallettuna 3-vuotiaaksi asti ja tällä hetkellä 2-vuotiaaksi asti, mutta jatkossa sitä saisi vain alle 1-vuotiaista, mikä tarkoittaa käytännössä vain noin 3 kuukauden ajanjaksoa vanhempainvapaan jälkeen. 

Säästösyiden lisäksi leikkauksen perusteeksi on todettu eriarvoisuuden vähentäminen. Toisaalta voisi myös sanoa, että leikkaus vähentää valinnan tasa-arvoa: yhä useampi tulee siirtämään lapsensa päivähoitoon siksi, ettei ole varaa olla viemättä lasta päivähoitoon. Lisäksi viime kädessä leikkauksen voi nähdä heikentävän sukupuolten välistä tasa-arvoa. Onko näin suuri leikkaus oikeasti perusteltu?

Tällä hetkellä kotihoidon tuki näyttää vielä (lähde hel.fi) tältä: 

Kotihoidon tukiHoitorahaHoitolisäHelsinki-lisäTuet yhteensä
Kun perheessä on alle 1,5-vuotias lapsi341,690-182,86264605,69-788,55
Kun perheessä on 1,5-2-vuotias lapsi341,690-182,86218,64560,33-743,19
Kun lapsi on täyttänyt 2 vuotta, mutta on alle 3-vuotias341,690-182,860341,69-524,55

Jos Helsinki-lisä poistettaisiin muilta paitsi 9-11-kuukautisilta, yhä useampi veisi lapsensa aiemmin päiväkotiin. Leikkauksen vastineeksi pitäisi siis saada lisäresursseja päiväkotipuolelle, vaikka työntekijöistä on ollut pulaa jo ennen leikkausta. Käytännössä tämä voi tarkoittaa lisähenkilökunnan palkkaamisen lisäksi alan houkuttelevuuden lisäämistä mm. nostamalla matalaksi jäänyttä palkkatasoa. Väistämättä tämä lisää ennen pitkää kustannuksia päiväkotihoidon järjestämisessä, mutta ainakin lyhyellä tähtäimellä säästöjä leikkauksesta luultavasti tosiaan syntyisi, joten ihan pelkäksi hölmöläisten peiton leikkaamiseksi leikkaamissuunnitelmia ei voine tuomita. 

Pidemmällä tähtäimellä lyhyen ajan budjettikysymyksiä oleellisempaa olisi kuitenkin kysyä:
  1. Kuinka pitkään yleisellä tasolla nähdään suositeltavana pitää lasta kotona?
  2. Halutaanko mahdollistaa sellainen vanhemmuus, minkälaista vanhemmuutta ihmiset haluavat?
  3. Halutaanko kannustaa vanhemmuuteen ylipäätään?
  4. Halutaanko kotihoitoon liittyvillä päätöksillä edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa?
Jos yleisellä tasolla pidetään esim. lapsen kehityksen kannalta hyvänä, että lasta pidettäisiin kotona pidempään kuin 1-vuotissyntymäpäivään asti, olisi Helsinki-lisän säilyttäminen tätä pidemmälle kaiketi perusteltua. Keskimääräinen lapsiluku taas on puolestaan ollut viime vuosina vain noin 1,5, joten vanhemmuuteen olisi kaiketi syytä kannustaa aiempaa enemmän. Ja mitä tulee sukupuolten väliseen tasa-arvoon, sitä edistää se, jos isäkin on jonkin aikaa lapsen kanssa kotona. Imeväisiässä on kuitenkin luontevaa, että se on nimenomaan äiti, joka lasta kotona hoitaa, joten mikäli lapsi on lähtee jo 1 vuoden täytettyään päiväkotiin, ei isälle juuri jää aikaa olla lapsenhoitovastuussa kotona. Eikö Helsinki-lisä kannattaisi siis säilyttää ainakin tuohon 1,5 vuoden ikään asti?

Ps. Tämä kysymys koskee alle 1-vuotiaan pojan isänä myös allekirjoittanutta, mutta olisin hyvin saattanut kirjoittaa aiheesta muutenkin.




Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



torstai 10. lokakuuta 2019

Dynaaminen vuokrataso kaupungin vuokra-asuntoihin

Silloin tällöin julkisuudessa käydään keskustelua kaupungin vuokra-asuntojen edullisuudesta ja siitä, miten hyvätuloisetkin voivat jäädä niihin asumaan pitkiksi ajoiksi. Näin on ollut myös viime viikkoina, ja samalla on tuntunut toistuvan pari kommenttia järjestelmään liittyen:
  1. Tulorajat ylittäviä asuntokuntia on todettu olleen vain noin 5%.
  2. Tulojen tarkastelu jo järjestelmässä olevilta johtaisi haitallisiin kannustimiin, kun ihmiset eivät haluaisikaan ottaa töitä vastaan.
Ensimmäinen lausuma on luultavasti totta, mutta myös samalla harhaanjohtava osatotuus. Toinen taas pätee kunnolla vain tietyin olettamuksin. 

Näitä puolia on nimittäin asiaa käsittelevissä jutuissa nähty harvemmin:
  1. Tulorajat ylittäviä asuntokuntia on ylipäätään vain noin 40% asuntokunnista (eikä tulorajat olleet käytössä kuin vain hyvin lyhyen kokeilun ajan) (lähde). 
  2. Ei asukkaiden irtisanominen ole ainoa vaihtoehto, jos halutaan välttää halvemman asumisen säilymistä "liian maksukykyisillä". 
Taideteos valjastettuna
esittämään vuokran perusosaa.
(Lux Helsinki, 26.1.2013)
Ensimmäinen kohta muuttaa mielikuvaa huomattavasti siitä, kuinka hyvätuloisia asunnoissa asuu. Nuo aiemmin mainitut 5% eivät siis ole vain ihmisiä, jotka tulisivat toimeen myös ilman tukea, vaan kuuluvat parhaiten toimeentulevaan vähemmistöön. Edullisissa asunnoissa asuu siis varmasti myös huomattavasti ihmisiä, jotka ovat tulorajojen alapuolella, mutta tulisivat hyvin toimeen myös kalliimmissa asunnoissa. Jos tähän yhdistää sen faktan, että vain runsas 10% asuntoa hakevista saa asunnon (lähde tämän viikon maanantain Helsingin Sanomat 7.10.2019), isolta osalta heikosti toimeentulevia jää siis asunto saamatta osittain siksi, että parhaiten toimeentuleva 40% asuttaa tuota 5%:a, ja paremmin toimeentuleva 50% talouksista luultavasti yli 10%:a kaupungin edullisia vuokra-asuntoja. Kun vain noin runsas 10% saa hakijoista saa asunnon, löytyy tapauksia, joissa ollaan haettu tuloksetta kaupungin asuntoa toistakymmentä vuotta, vaikka todellista tarvetta olisi ollut (kts. esimerkiksi mielipidekirjoitus eilisissä Helsingin Sanomissa nimimerkiltä Asunto on ihmisoikeus : Olen hakenut kaupungilta asuntoa neljäntoista vuoden ajan saamatta ainuttakaan tarjousta).

Jos toinen jutun alussa esitetyistä kommenteista pitäisi aina paikkaansa, se voisi silti hyvinkin olla riittävä syy olla välittämättä kaupungin asunnoissa asuvista hyvätuloisista. Mutta eikö esim. tänä vuonna käyttöön otettu tulorekisteri toisi uuden työkalun tehokkaampaan tulojen seurantaan? Ja jos tuloja pystytään seuraamaan tehokkaasti, ei kai asunnon irtisanomisen tarvitsisi koskaan olla seuraus tulorajojen ylittämiselle? Eikö kaupungin asuntojen vuokratason voisi määrittää niin, että se koostuisi kahdesta komponentista: perusosasta, mikä vastaisi nykyisiä vuokria, sekä dynaamisesta osasta, joka pohjautuisi tuloihin. Näin asunnon vuokra voisi koostua esim. 600 euron pohjatasosta, ja 400 euron dynaamisesta osasta, jonka suuruus tarkistettaisiin esim. kaksi kertaa vuodessa siten, että osat voisivat yhteensä olla enimmillään noin markkinavuokran tasolla. Kun dynaaminen osa olisi mitoitettu oikein, työn teko kannattaisi aina, eikä kenenkään tarvitsisi muuttaa pois asunnostaan tahtomattaan, mutta samalla yhteiskunta saisi enemmän vuokratuloja, suurempi osa paremmin toimeentulevista luopuisi vapaaehtoisesti asunnoistaan, ja asunnot päätyisivät niitä enemmän tarvitseville.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



lauantai 1. joulukuuta 2018

Perustulokokeilu on päättymässä - jäitä hattuun tulosten tulkintaan

Kaksi vuotta kestävä perustulokokeilu päättyy tämän kuukauden lopussa. Kirjoitin aiheesta kaksi vuotta sitten, miten kokeilun puutteita arvioitaessa on huomioitu lähinnä vain se, että tukea ei peritä verotuksen kautta takaisin tulojen kasvaessa, mutta ei lainkaan sen merkitystä, että kokeilun vaikutuspiirissä olevat (ei vain tuensaajat, vaan mahdollisesti myös esim. tuensaajia työllistävät) tietävät kyseessä olevan kokeilun. Tätä näkökulmaa en ole vieläkään nähnyt muissa asiaa käsittelevissä kirjoituksissa, vaikka tuoreiden lehtijuttujen yksittäistapauksien kuvauksissa voikin käytännössä olla havaittavissa tilanteen poikkeuksellisuuden vaikutusta asianomaisiin.

Esimerkiksi Helsingin Sanomien marraskuisessa jutussa (kts. ”Suurin merkitys on psykologinen” – Näin 560 euron kuukausittainen perustulo mullisti Mari Saarenpään elämän) molemmat tapausesimerkit puhuvat  suuresta psykologisesta merkityksestä. Toinen kirjoitukseen haastatelluista tuensaajista myös "alkoi miettiä, miten hän voisi antaa saamaansa hyvää myös takaisin", ja toimiikin sitten osa-aikaisen työn lisäksi vapaaehtoisena maahanmuuttajanuorten tukihenkilönä. On hyvinkin luultavaa, että nuo psykologiset vaikuttimet, mahdollinen näyttämisenkin tarve, tai halu antaa hyvää takaisin olisivat huomattavasti pienempiä, mikäli perustulo koskisi kaikkia ja olisi ollut jo pidemmän aikaa käytännöksi vakiintunut malli.

Toki positiivissävytteisten juttujen ohella näyttää olevan myös toisen pään tapauksia, joissa edes tukea saava ei välttämättä ole sisäistänyt saamansa perustulon ideaa ( kts. Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat”). Voiko siis olla, että kokeilun yleispätevyyttä häiritsee myös se, ettei aina ymmärretä mitä perustulo omalla kohdalla käytännössä tarkoittaa? 

Tehtäköön nyt ainakin selväksi, että mikäli perustulokokeiluun päässyt on sattunut työllistymään heti kokeilun alussa niin hyvin, että myös muut tuet ovat jääneet tarpeettomiksi, hän saa yhteiskunnalta kahden vuoden aikana 13 440 euroa ylimääräistä verottomana käteen. Se on aika iso summa. Vaikka satunnaisotannalla valittuun 2000 ihmisen joukkoon päässeistä ihmisistä ei ihan välttämättä kukaan saa tuon summan suuruista hyötyä koko suuruudessaan, suurimmalle osalle tuosta on luultavasti selvää hyötyä varsinkin työllistyessä tai yrittäjäksi päätyessä. Tuon aseman poikkeuksellisuus on jo sellaisenaan luultavasti varsin merkityksellinen psykologinen vaikutin, minkä lisäksi se voi vedota myös julkisuutta kaipaavaan työnantajaan.

Vaikka on todella poikkeuksellista, että yhteiskunta antaa satunnaisotannalla yksittäisille ihmisille hyötyä, toisin kuin "hitas-arpajaiset" tällaiset "perustuloarpajaiset" voivat olla täysin perusteltuja. Ne eivät sisällä hitas-arpajaisten kaltaisia typeriä insentiivejä, koska niihin osallistuminen on automaattista, ja toisin kuin hitas, tämä tuki kohdistuu ihmisiin, jotka ovat ainakin oletettavasti keskimääräistä heikommassa taloudellisessa asemassa. Ja mikä ehkä olennaisinta, tällaisesta tutkimuksesta voi ainakin oikein järjestettynä oppia jotain hyödyllistä siitä, miten sosiaaliturvajärjestelmää olisi syytä kehittää. Se, jos mikä, on tärkeää, sillä hyvin toimiva sosiaaliturvajärjestelmä on kuitenkin yksi yhteiskuntamme tärkeimpiä kulmakiviä.

Kohta kokeilu loppuu ja uutisoinnissa siirryttäneen edellä mainittujen kaltaisista yksilötapauksista enemmän tilastojen tarkkailun suuntaan. Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, mitä sen tuloksista havaitaan, miten monilla tavoilla niitä yritetään tulkita ja toisaalta miten poliitikot ehkä poimivat niistä omalle agendalleen sopivia yksityiskohtia. Toivottavasti arvioinneissa kuitenkin muistetaan puhtaiden lukujen lisäksi ottaa huomioon myös se, että kyse tosiaan oli vain lyhytaikaisesta koeasetelmasta, joka tapahtui vain osana muuten vanhoilla säännöillä toimivaa yhteiskuntaa.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Järjestelmän kierteet 19 - Kelan etuuksien 20 prosentin sääntö

Kelan tuloperusteisissa päivärahoissa (kuten esim. sairauspäivärahassa, osasairauspäivärahassa ja vanhempainrahassa) käytetään lähtökohtaisesti pohjana edellisenä vuonna verotuksessa vahvistettuja tuloja. Tähän liittyy kuitenkin erityinen myös kierteessä 14 vanhempainrahan osalta käsitelty poikkeus, joka mahdollistaa äskettäin nousseiden tulojen hyödyntämisen. Kelan sivuilta lainattuna:
"Jos tulosi ovat kasvaneet vähintään 20 %, (vanhempain-)päivärahasi voidaan laskea päivärahakautta edeltävien 6 kuukauden työtulojen mukaan." 

Tuon 20 prosentin säännön takia monista tulee erikoisia väliinputoajia tavalla, jolle ei ole mielestäni mitään perusteita. Jos otetaan esimerkiksi tuo kierteiden 14 ja 15 vanhempainpäiväraha, koko äitiys- ja vanhempainrahakokonaisuuden ollessa kyseessä keskituloiselta jää yhdestä lapsesta n. 3000 € euroa tukia saamatta tilanteessa, jossa verotuksessa vahvistettu tulo on ylittynyt vain 19,9%:lla 20%:n sijasta. Jos taas puhutaan pelkästä isyysvapaasta, tuista leikkaantuu n. 1000€.
Osa menetyksestä voi tietysti koitua vanhemman työnantajan tappioksi siltä osin, kun työnantaja maksaa täyttä palkkaa. Se lieventää monesti säännön vaikutusta vanhemman kannalta. Toisaalta summat voivat tuplaantua tai moninkertaistua, jos lapsia tulee useampia, sillä Kelan sääntöihin kuuluu myös seuraava pykälä:
"samojen tulojen perusteella kuin edellinen vanhempainpäiväraha, jos uuden lapsen laskettu aika on, ennen kuin edellinen lapsi täyttää 3 vuotta."

Jos oikein huono tuuri käy, voi periaatteessa yksikin liikaa ansaittu euro vuonna 2015 tarkoittaa siis 20 prosentin rajan ylittymättä jäämisen vuoden 2017 tuloissa, minkä seurauksena jää kolmen peräkkäisen lapsen tapauksessa keskituloiselta tukia saamatta lähes 10 000 euron edestä vuodesta 2017 lähtien. Siis toisin sanoen jos vanhempainvapaalle jäävä olisikin tehnyt vuonna 2015 yhden ylimääräisen palkattoman päivän, hän saisikin yli 10 000 euroa enemmän tukia: siis yksi päivä vähemmän työtä → 10 000 euroa enemmän tuloja taskuun! Tuollaista vapaapäivän tarvetta ei voi monestakaan syystä tietenkään etukäteen ennustaa, joten vapaanviettämisen kannustimeksi käytännöstä ei ole, mutta se ei poista lopputuloksen absurdiutta.

Vanhempainpäivärahan osalta väliinputoamista voi hyvin valveutunut toki pyrkiä välttämään kierteen 14 hengessä kerryttämällä kovat tulot 6 kuukauden ajalle. Se ei toisaalta ole vain hyvä asia: kyseessähän on vain uusi erikoinen kannustin tai olemassaolevan kannustimen vahvistus, joka nyt auttaa vain sellaisia, joilla sattuu olemaan mahdollisuus esimerkiksi ylimääräisten työvuorojen ottamiseen tai ylityön tekemiseen. Sairauspäivärahan osalta taas ajatus suunnittelun mahdollisuudesta lienee kaukaisempi, minkä lisäksi väliinputoamisesta johtuva tukien menetys voinee sairauspäivärahan kohdalla olla vieläkin suurempi kuin vanhempainpäivärahan tapauksessa. 

Herää kysymys, miksi tällainen 20%:n vaatimus on ylipäätään olemassa. Keksin kaksi syytä:
  1. 6 kuukauden tulojen selvitys ja vahvistaminen vaatinee huomattavasti enemmän selvittelytyötä ja monesti ehkä henkilökohtaista keskustelua päivärahan hakijan kanssa.
  2. Halutaan rajoittaa mahdollisuutta maksimoida päivärahan suuruus hyödyntämällä tietoisesti 6 kuukauden sääntöä (kts. Kierre 14).
Jälkimmäinen syy pätee heikosti: oikeastaan seuraus voi olla päinvastainenkin, kun entistä useampi haluaa saada tulonsa ainakin tuon 20% verotuksessa vahvistettujen tulojen yli. Siksipä arvelenkin, että näistä ensimmäinen on se todellinen syy: byrokratian välttäminen. Sen ratkaisuksi on keksitty tällainen yksinkertainen leikkuri, jota ilman hyvinkin suuri osa päivärahan hakijoista hakisi henkilökohtaisen palkkakehityksen, tehtyjen ylitöiden tai jopa pelkkien yleiskorotusten vuoksi päivärahaansa 6 kuukauden tulojen perusteella. Halu välttää tätä on ymmärrettävä. Toisaalta samalla kun 6 kuukauden tulojen perusteella tukea hakevien määrä vähenee, nousee 20 prosentin alapuolelle juuri ja juuri jäävien vihaisten päivärahan hakijoiden määrä. Kelan virkailijoiden ei siis tarvitse käsitellä yhtä paljon palkka-aineistoja, mutta he joutuvat syyttöminä kohtaamaan ainakin suhteessa enemmän vihaisia asiakkaita, jotka yrittävät tehdä kaikkensa, jotta he eivät jäisi 20 prosentin säännön nurjalle puolelle. Tämä tuskin tekee hyvää Kelan virkailijoiden työtyytyväisyydelle puhumattakaan päivärahan suuruudesta taistelevan tyytyväisyydelle järjestelmää kohtaan. 

Näytä/piilota kierretaulukko

Kierteen kuvausMielivaltaiselta vaikuttava tulojen nousun 20 prosentin ylitysvaatimus aiheuttaa väliinputoajia, joille taloudellinen menetys voi olla tuntuva. Väliinputoamisen välttämispyrkimysten seurauksena nousee tarve kikkailulle ja samalla myös kierre 14 kasvattaa merkitystään. 
Aukko (kts. selitys)Ei ole - Päivärahajärjestelmän hyväksikäyttöpuolta käsitelty kierteessä 14.
Mutka (kts. selitys)Kohtalainen - Vahvistaa motivaatiota kierteessä 14 kuvatunkaltaiseen toimintaan.
Merkitys yksilölleMelko suuri - Juuri 20%:n rajan alle jäävät voivat menettää tuestaan melko huomattavan summan suhteessa siihen, että 20%:n raja olisi ylittynyt.
Merkitys yhteiskunnallePieni - Tuet ovat olemassa, ja selvä enemmistö ottaa ne sellaisina kuin niitä sattuu saamaan. Säännön aiheuttama väliinputoamisen mahdollisuus kuitenkin nakertaa uskoa järjestelmän järkevyyteen ja toisaalta aiheuttaa Kelan työntekijöille turhaa ja toisinaan ikävääkin työtaakkaa asiakkaiden valittaessa epäreilusta kohtelusta.
KorjattavuusHelppo - Sääntö olisi melko helppo muokata (ilmankin byrokratian määrän merkittävää kasvattamista) siten, että tukieurot eivät harppaisi vasta keinotekoisen rajan ylittyessä.
KokonaisälyttömyysMelko korkea. 20 %:n rajalle on vaikea nähdä perusteita varsinkaan tuensaajan näkökulmasta. Se ei estä tukijärjestelmän hyväksikäyttämistä, vaan pikemminkin kannustaa siihen. Lisäksi se aiheuttaa epäreilulta tuntuvia väliinputoamisia ja toisaalta kannustaa entistä vahvemmin käyttämään järjestelmää hyväksi hankkimalla ylimääräisiä tuloja 6 kk:n ajalle kierteen 14 hengessä.
Tuomio
Korjattava. Käytäntöön olisi helppo ratkaisu: vähennetään ilmoitetun edeltävän 6 kuukauden tuloista tuen perustetta varten joka tapauksessa esimerkiksi 10 %. Tämän jälkeen tuen perusteena käytettäisiin joko vahvistetun verovuoden tuloja tai tätä 10%:lla vähennettyä summaa riippuen siitä kumpi on suurempi. Tämä vähentäisi myös Kierteen 14 merkitystä.

Etuuksiin liittyvä 20 prosentin sääntö ei tietenkään ole yhteiskunnallisesti kovin merkittävä asia, mutta pienistä omituisuuksista kasvaa yleinen tyytymättömyys järjestelmää kohtaan sekä vaikutelma siitä, että järjestelmää voi "huijata", kunhan sen yksityiskohtia vain osaa lukea oikein.

20 prosentin rajalle olisi helppo vaihtoehto: 6 kuukauden tuloista vähennettäisiin joka tapauksessa 10% tuen perustetta laskiessa, mutta muita prosenttirajoja ei olisi. Alla oleva kuva havainnollistaa periaatteen vanhempainpäivärahan osalta: vasemmanpuoleisessa kuvassa on nykyinen käytäntö, jossa näkyy tuntuva loikkaus 20%:n rajan ylittyessä. Vaaka-akselilla näkyy 6 kuukauden tulo kerrottuna kahdella ja pystyakselilla tästä seuraava päivärahan suuruus. Käytännössä siis muutoksesta hyötyisivät päivärahansaajat, joilla tulojen nousu jää 8%:n ja 20%:n väliin, ja kärsisivät jonkin verran päivärahan saajat, joilla tulot ovat nousseet yli 20%.

Vanhempainpäivärahan suuruus edeltävien 6 kk:n perusteella lasketun vuositulon perusteella,
kun viimeisimmät verotuksessa vahvistetut tulot 36000€. Vasemmalla nykyinen, oikealla ehdotettu malli.


Ehdotetulla mallilla nousseesta tulosta hyötyisi jo 10%:n rajan ylittyessä, mutta rajasta huolimatta väliinputoamisia ei samalla tavalla syntyisi, koska vasta 10%:n rajan ylittävät eurot ylipäätään nostaisivat tukieurojen määrää. Byrokratia pienenisi suhteessa siihen, ettei rajoja olisi, ja samalla Kelan virkailijat eivät joutuisi kiusalliseen välikäteen sellaisten asiakkaiden kanssa, jotka jäävät ikävällä tavalla 20%:n rajan alle. Samalla se heikentäisi piirun verran järjestelmän hyväksikäyttämisen mahdollisuuksia keinotekoisella tulojen kerryttämisellä edeltävien 6 kuukauden osalta.


Ps. Kyllä, myös itselläni on ollut vähällä käydä niin, että olisin jäänyt 20%:n nurjalle puolelle, mutta pienen lisäselvityksen myötä niin ei käynyt. Ehdottamastani mallista olisi siis itselleni ollut jonkin verran haittaa. Se on kuitenkin mielestäni oikeudenmukaisempi ja lieventää järjestelmään kuuluvia järjenvastaisia kannustimia.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



tiistai 1. marraskuuta 2016

Perustulokokeilun kokeiluluonteen merkitys

Hallitus kaavailee perustulokokeilua vuosille 2017 ja 2018. Oma mielipiteeni perustulosta ei ole juuri muuttunut 4,5 vuoden takaisen blogikirjoitukseni jälkeen: ajatus on hieno, mutta riittävään perustuloon ei yhteiskunnallamme ole vielä varaa, ja kannustinloukuista voi päästä eroon ilmankin perustuloa. Kaavailtu kokeilu on toki silti mielenkiintoinen - niin hyvässä kuin pahassakin. Siksipä se on myös saanut sekä kannatusta että kritiikkiä. Kritiikki on pääosin hyvinkin perusteltua, joskin on tietysti myös selvää, että rajatulla ryhmällä suoritettu kokeilu on väkisinkin tavalla tai toisella vajavainen, joten pienet puutteet eivät sellaisenaan välttämättä olisi syy jättää kokeilua tekemättä. 

Kokeiluun kohdistuneisiin kritiikkeihin ovat kuuluneet kommentit mm. otannan pienuudesta (2000 henkeä) sekä toisaalta kohderyhmän rajaamisesta pelkkiin työttömyysetuutta saaviin (ja ilmeisesti vain pitkäaikaistyöttömiin) jättämällä mm. kotihoidon tukea saavat, opiskelijat, freelancerit kokeilun ulkopuolelle. Nämä ovat mielestäni budjetin rajallisuudesta johtuvia ymmärrettäviä rajauksia. Sen sijaan mielestäni vakavin kritiikki on se, että työllistyessään perustulon saaja saisi pitää perustulonsa kokonaisuudessaan. Tämä vie pahasti pohjaa koko kokeilulta, koska tuollaiseen ei ole koko valtion mittakaavassa varaa: miksi siis sisällyttää kokeiluun käytäntöä, joka ei tulisi pätemään koko yhteiskuntaan sovellettuna?

No, edellämainitut ovat jo aiemmin esitettyjä kritiikkejä. On kuitenkin yksi aspekti, jota en ole tähänastisissa kannanotoissa huomannut, mutta joka tulee ottaa huomioon ainakin viimeistään mahdollisen kokeilun tuloksia analysoitaessa. Kyse on siitä, että kokeilun osapuolet tietävät osallistuvansa kokeiluun, ja se vaikuttaa väistämättä tavalla tai toisella kokeilun lopputulokseen.

Lähdetäänpä liikkeelle itse kokeilun perustulon saajista. Miten heihin vaikuttaa se, että he tietävät kyseessä olevan kokeilu? Äkkiseltään kuvittelisin, että he keskimäärin kannattaisivat jonkinlaista perustulojärjestelmää. Tämä tarkoittaisi sitä, että he haluaisivat myös osoittaa kokeilun toimivaksi. Lisäksi pitkään työttömänä olleelle kokeilu voi näyttäytyä uutena tilaisuutena, joka tuo tarvittavaa uutta puhtia, joka sitten myös edesauttaisi työllistymisessä.

Entä TE-toimisto? 2000 perustulonsaajan joukko on suhteellisen pieni, mikä saa perustulokokeilussa mukana olevan helposti erottumaan muista työttömistä. Suhtautuuko TE-toimiston virkailija siis yhtä neutraalisti perustulokokeilussa mukana olevaan työnhakijaan kuin muihin työnhakijoihin, vai saako hän mahdollisesti enemmän huomiota, mikä ilmenee parempana palveluna?

Entäpä työnantajat? Mitä heille merkitsee se, että mahdollinen uusi työntekijä on mukana perustulokokeilussa? Joillakin aloilla se voi tarkoittaa heille tarinaa, jota he voivat käyttää omassa brändäämisessään. Se voi merkitä myös suoraa mediahuomiota, joka voi edistää varsinkin pienen paikallisen toimijan myyntiä. Jos työnantajalle on tarjolla kaksi muuten samankaltaista työnhakijaa, joista toisen tiedetään olevan perustulokokeilussa mukana ja toisen tiedetään olevan sen ulkopuolella, uskoisin perustulokokeilussa mukana olevan olevan monessa tapauksessa houkuttelevampi vaihtoehto uudeksi työntekijäksi.

Tälle perustulokokeilun kokeiluluonteen vaikutukselle ei sinänsä voi paljon muuta tehdä kuin ohjeistaa TE-toimiston virkailijoita suhtautumaan heihin kuin keneen tahansa työnhakijaan, sillä perustulonsaajiin ja työnantajiin ei tässä mielessä voi juuri ohjauksella vaikuttaa. Eipä kokeiluluonteen vaikutus silti sinänsä ole kokeilun suurin haaste tai ongelma, mutta yhtä lailla sekin on asia, joka on syytä ottaa huomioon jo kokeilun mielekkyyttä pohtiessa ja sen toteutusta valmistellessa.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



lauantai 19. tammikuuta 2013

Järjestelmän kierteet 15 - Sunnuntaityö vanhempainvapaalla

Vanhempainpäivärahan väkinäisen maksimoinnin (kts. Järjestelmän kierteet 14) lisäksi oma erikoinen piirteensä äitiysrahassa on se, että sitä maksetaan arkipäivien perusteella. Tämä kääntää työelämän tavallisen asetelman päälaelleen: paljon pyhäpäiviä sisältävänä kuukautena saa palkkatyössä työpäiviin nähden enemmän rahaa, mutta vanhempainvapaalla rahaa saa tällaisina kuukausina vähemmän. Tällä ei sinänsä ole kokonaisuuden kannalta merkitystä, sillä myös vapaan pituus määritetään samoissa arkipäivissä. Järjestelmä muodostuu kuitenkin ongelmalliseksi, mikäli on aikomus tehdä työtä vanhempainvapaan aikana.
Pyhätyö äippävapaalla on jees, mutta muu työ nounou.

Alla on lainaus Kelan sivuilta:


Voit työskennellä äitiysvapaasi aikana ja saada Kelasta äitiysrahaa, mutta työskentelypäiviltäsi äitiysraha maksetaan vähimmäismääräisenä (ks. Määrä). Muilta päiviltä saat täysimääräisen äitiysrahan. Työskentely sunnuntaisin ei vaikuta äitiysrahaasi, sillä äitiysrahaa maksetaan vain arkipäiviltä.
Tällä on varsin erikoisia seurauksia. Otetaan esimerkiksi mediaanituloinen nainen, joka saa palkkaa noin 130 euroa työpäivässä. Muutoin hänen päivärahansa on äitiysvapaajaksosta riippuen joko 81, 87 tai 104 euroa. Arkipäivänä tehdyn työn seurauksena kyseisen päivän äitiysraha laskee minimiin eli 23,77 euroon. Kun ansaitusta palkasta vähennetään tämä äitiysrahan lasku, lisätuloa kertyy siis vain noin 50-70 euroa, mistä maksetaan luonnollisesti vielä verot.

Siinä missä ennen äitiyslomaa kaikki tulot olivat siis ajankohdasta, työehtosopimuksesta ja tuloista riippuen käytännössä pyöreästi kaksinkertaisia (kts. Kierre 14), äitiysvapaiden aikana tehdyistä ylimääräisistä arkitöistä saa itselle alle puolet, eli verojen jälkeen ehkä vain noin neljänneksen. Tietysti voi sanoa, että näin ohjataan äidit olemaan äitejä, mutta miksi tuo logiikka sitten koskee vain näitä ns. arkipäiviä, ei sunnuntai- tai pyhäpäiviä? Ei sunnuntai ole sen vähempää äitiyttä vaativa kuin muukaan päivä. Vaikka perheeseen kuuluisi myös isä, sunnuntai tuskin poikkeaa esimerkiksi lauantaista isän paikallaolon suhteen. Vuorotöitä tekevän isän kohdalla ei tilannetta muuta edes tavallisimmat työpäivät maanantaista perjantaihin - isä saattaa olla arkipäivänä vapaalla, jolloin perheelle saattaisi olla luontevampaa, että äiti kävisi tuolloin töissä.




Kierteen kuvausMikäli vanhempainvapaalla haluaa tehdä töitä, se on käytännössä pakko keskittää sunnuntaihin tai erityisiin pyhäpäiviin.
AukkoEi ole - Kyse on vain erikoisesta vanhempainpäivärahojen yksityiskohdasta.
MutkaKohtalainen - Mikäli vanhempainvapaalla oleva haluaa tehdä töitä, on erikoista, ettei päiviä voi käytännössä itse valita.
Merkitys yksilölleKohtalainen - Useimmiten äidit ovat mielellään puhtaasti äitiysvapaalla tekemättä töitä. Jos taas halutaan tehdä töitä, onnistuu kuitenkin sunnuntaityö. Joillekin mahdollisuus tehdä arkityötä voi kuitenkin olla tärkeä.
Merkitys yhteiskunnallePieni - hyvin pieni - Aihe ei koskene käytännössä monia, eikä heitäkään kovin pitkään, eikä merkitys liene heillekään tyypillisesti tavattoman suuri.
KorjattavuusMelko helppo - Yksi vaihtoehto on matemaattisesti yksinkertaisesti vähentää päivärahan määrää esimerkiksi tietyllä prosentilla tienatuista lisäeuroista. Tämä voi olla kuitenkin hallinnollisesti hankala vaihtoehto, joten toinen tapa voisi olla esimerkiksi niin, että laskettaisiin kuukaudessa tehtyjen työpäivien määrä, ja laskettaisiin päivärahan suuruutta yhtä monelta päivältä kuin on tehty töitä. Päivärahan määrän lasku saisi tällöin tietysti olla nykyistä pienempi, jotta kokonaisvaikutus olisi suurinpiirtein sama kuin nyt. 
KokonaisälyttömyysKohtalainen. Ongelma on merkitykseltään pieni, mutta voi synnyttää järjenvastaisen pattitilanteen niille, jotka haluavat tehdä äitiysvapaalla töitä.
Tuomio
Voisi korjata. Vaikka merkitys onkin pieni, tällaisen erikoisuuden voisi hyvin poistaa. 

Äitiysloman ja vanhempainvapaan toimeentuloon liittyy siis tavallaan kaksi kierrettä: äitiysvapaita edeltävän ajan keinotekoinen äitiyspäivärahan maksimointi sekä vanhempainvapaalla ollessa vaikuttava puolittainen pakote tehdä mahdolliset lisätoimeentuloon tähtäävät työt vain ja ainoastaan sunnuntaisin tai juhlapyhinä. Näistä kierteistä jälkimmäinen on merkitykseltään pieni, mutta yhdistettynä näistä tekijöistä muodostuu mielenkiintoinen, erikoisia ja taloudellisesti varsin merkittäviäkin kannustimia sisältävä soppa, jonka koostumusta voi hyvinkin olla perusteltua kehittää.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Järjestelmän kierteet 14 - Vanhempainpäivärahojen maksimointi

Hana kannattaa rakentaa
kunnolla ennen sen avaamista.

(25.6.2005)
Juttusarjan edellisessä osassa kirjoitin äitiysvapaista johtuvasta työnantajia koskevasta kierteestä, jonka seurauksiin kuuluu naisen aseman heikkeneminen työmarkkinoilla niin työllistymisen kuin palkankin suhteen. Tässä jutussa keskityn toiseen eli äitiyslomalle jäävän näkökulmaan. Pienellä suunnittelulla äitiyslomaa lähestyvä voi esimerkiksi parhaimmillaan ansaita käytännössä lähes 7-kertaista palkkaa tavalliseen nähden sekä toisaalta nauttia lomailusta 3-kertaista palkkaa työssäkäymiseen verrattuna. Käyn alla läpi, mistä tämä johtuu.

Äitiysloman jälkeen tulevalla vanhempainvapaalla saadun päivärahan suuruus määräytyy aiempien palkkatulojen mukaan. Lähtökohtaisesti tuo katsotaan viimeisen vahvistetun verovuoden mukaan, mutta mikäli tulot ovat nousseet, voidaan se määrittää myös viimeisimpien työkuukausien palkan mukaan. Tähän taas voi usein vaikuttaa, oli sitten tavallisessa työsuhteessa tai yrittäjänä.

Tavallisena työntekijänä pätee seuraava sääntö:
Tuloiksi huomioidaan kaikki 6 kuukauden aikana maksetut tulot (myös esim. lomarahat ja iltalisät).
Tämä aiheuttaa erikoisen asetelman, joka kannustaa tavallista työntekijää paitsi tekemään paljon ylitöitä, myös pitämään palkallista lomaa. Loma-ajan palkkahan on lomarahan tarjoavien työehtosopimuksien puitteissa käytännössä 1,5-kertainen tavalliseen palkkaan verrattuna.

Yrittäjäperheessä tämän kanssa voidaan puolestaan kikkailla siten, että nostetaan tuona 6 kk:n ajanjaksona suurempaa palkkaa ja/tai nostetaan tukia määrittävät YEL-maksut tuoksi ajaksi niin korkealle kuin suinkin mahdollista.

Kuinka suuren hyödyn kikkailusta sitten voi saada? Katsotaanpa. Suurien tulojen osalta kikkailun merkitystä kyllä madaltaa se, että äitiyspäivärahaan kohdistuu käänteinen progressio (kts. Kelan sivut), mutta tavallisessa tapauksessa jokainen tienattu tai "tienattu" lisäeuro kasvattaa vanhempainpäivärahan suuruutta ja sitä kautta äitiysvapaiden tulotasoa merkittävästi. Kun lasketaan koko äitiysvapaiden aikana saadut tuet, tilanne on vuoden 2013 tulorajoilla käytännössä seuraavan taulukon mukainen:

Normaali vuosipalkka
Vanhempainpäivärahana saatu lisätulo äitiysvapaita ennen tienattua ylimääräistä 1000 euroa kohden
Kokonaislisätulo tienattua 1000 euroa kohden itse palkka mukaanlukien
10 190 - 35458 €1312 €2312 €
35 458 - 54 552 €958 €1958 €
yli 54 552 €481 €1481 €


Otetaan käytännön esimerkki. Oletetaan, että äidin tavallinen tuntipalkka on esimerkiksi 15 euroa, mikä tarkoittaa, että vuosipalkka jää tuohon alle 35 458 euron ryhmään. Hän päättää tehdä ylitöinä ylimääräisen sunnuntaivuoron kolminkertaisella eli 45 euron tuntipalkalla. Tällöin hän saa itse asiassa äitiyspäivärahojen kertyminen huomioonottaen yhteensä 104 euroa tunnilta! Tämä on siis käytännössä 6,9-kertainen palkka verrattuna tavalliseen tuntipalkkaan. Voisi sanoa, että tällaisiin ylitöihin kannattaa panostaa!

On toki huomioitava, että vakituisessa työsuhteessa työnantaja maksaa tyypillisesti täyden palkan äitiysvapaiden ensimmäisiltä kuukausilta. Tällöin ylityöt eivät niin helposti vaikuta tämän alkuajan toimeentulotasoon. Kokonaisuudessaan tulotaso nousee tästä huolimatta hyvin merkittävästi, kuten näkyy allaolevasta taulukosta:

Normaali vuosipalkka
Ansaittu lisätoimeentulo äitiysvapaita ennen tienattua ylimääräistä 1000 euroa kohden, kun työnantaja maksaa täyden palkan ensimmäisiltä kuukausilta.
Kokonaislisätulo tienattua 1000 euroa kohden itse palkka mukaanlukien
10 190 - 35458 €887 €1887 €
35 458 - 54 552 €571 €1571 €
yli 54 552 €308 €1308 €

Mikäli äidin sijasta isä käyttää osan vapaista, merkitys äidin ylimääräisistä tienesteistä toki pienenee vielä hieman. Pelkällä isäkuukauden ottamisella tuon merkitys on kuitenkin vain noin 20-50 euroa tuosta 1000 euron lisätyöstä. Niin ollen mediaanipalkkainen työntekijä saa joka tapauksessa kaiken ylimääräisistä työpanoksista ansaitsemansa rahat 183-prosenttisena - vaikka otettaisiinkin isäkuukausi ja työnantaja maksaisi alkuajalta täyden palkan.

Ei myöskään sovi unohtaa, että sama palkan kertoutuminen koskee myös lomakorvauksia. Lomalta saa  lomarahan sisältävissä työsopimuksissa tavallisessa tilanteessa käytännössä 150-prosenttisen tulon, joten jokaisesta vietetystä lomapäivästä saa tavalliseen 100-prosenttiseen palkkaan verrattuna siis käytännössä vanhempainpäivärahakertymät mukaanlukien noin 280-prosenttista tuloa! Ylitöiden lisäksi siis myös lomailu on erittäin kannattavaa. Parhaaseen toimeentuloon pääsee kun viettää paljon lomia sekä tekee paljon ylitöitä.


Näytä/piilota kierretaulukko
Kierteen kuvausKasvatetaan äitiysrahan tasoa tekemällä erityisen paljon ylitöitä, pitämällä lomia, nostamalla suurta palkkaa perheyrityksestä tai ajoittamalla suuret YEL-maksut 6 kuukauden ajanjaksolle ennen äitiyslomalle jäämistä.
AukkoMelko pieni - Aukoksi voi mieltää sen, jos yrittäjäperheessä maksellaan keinotekoisen suuria palkkoja tai YEL-maksuja juuri äitiysvapaita ennen. Tämän merkitys on kuitenkin pieni, varsinkin ottaen huomioon, että äitiysvapaa lienee yrittäjälle huomattavasti tavallista työntekijää hankalampi asia. Varsinkin muilta osin rahan kerryttäminen on käytännössä täysin pelisääntöjen hengen mukaista.
MutkaKohtalainen - Tavoite kerryttää äitiysrahaa voi saada rehkimään enemmän kuin pelkkä ylityökorvaus tavallisesti motivoisi, sekä pitämään lomia ajankohtana, joka ei olisi se kaikista mieluisin. Yrittäjä taas joutuu tekemään omanlaistaan suunnittelua vanhempainpäivärahojen maksimoimiseksi.
Merkitys yksilölleKohtalainen - Toimeentulo on aina merkittävä asia, mikä voi jopa korostua vanhempainvapaalla. Järjestelmä voi kannustaa suuntaan, joka tuntuisi lähtökohtaisesti epämielekkäältä varsinkin raskauden loppuajan lähestyessä.
Merkitys yhteiskunnalleMelko pieni - Kysymys koskee ihmisiä hyvin laajalti, mutta kaikilla ei ole mahdollisuuksia erityiseen suunnitteluun. Lisäksi jonkinasteisen suunnittelun merkitys on yhteiskunnan kannalta pieni: ei siitä hyötyä ole, mutta ei se juuri hyvinvointitappioitakaan aiheuta.
KorjattavuusMelko vaikea - Vanhempainpäivärahalla on perusteltu paikkansa sosiaaliturvajärjestelmässä. Sekin on ainakin jossain määrin perusteltua, että tulot vaikuttavat sen suuruuteen. Jos näitä kahta pidetään lähtökohtina, yksinkertaiset korjauskeinot rajoittuvat lähinnä palkkatulon vaikutuksen hienosäätöön. Monimutkaisemmatkin vanhempainpäivärahan perustana olevaan tuloon kohdistetut rajoituksetkin voisivat kuitenkin olla mahdollisia.
KokonaisälyttömyysMelko pieni. Haitallisimpana asiana voi järjestelmässä pitää sitä, että se kannustaa ylitöihin juuri ennen äitiysloman alkamista. Muilta osin laskelmoinnista ei juuri ole haittaa. Ehkä erikoisimpana tekijänä voi pitää sitä, että lomailu kasvattaa vanhempainpäivärahan suuruutta. 
Tuomio
Kannattaa ainakin tutkia. Tukijärjestelmään liittyy omituisia elementtejä:
  1. Suhteettoman suuri korvaus lisätuloista äitiyslomaa edeltävältä ajalta.
    • Kannustaa rehkimään juuri silloin kun liiallista rehkimistä voisi olla parempi välttää.
  2. Korostunut palkitseminen äitiyslomaa edeltävästä lomailusta.
    • Onko tälle oikeasti mitään perusteita?
Voisiko järjestelmän rakentaa esimerkiksi niin, että ylityöt ja lomarahat voitaisiin erottaa muusta tuosta niin, etteivät ne vaikuttaisi äitiyspäivärahan suuruuteen? Tai pitäisikö vanhempainpäivärahan laskentamallien progressiivisuutta vahvistaa matalapalkkaisten suhteelliseksi eduksi?

Äitiyslomalla ja vanhempainpäivärahalla on perusteltu asemansa nyky-yhteiskunnassa. Järjestelmään liittyy edellisessä osassa kuvatun työllistymisnäkökulman lisäksi kuitenkin myös edellä kuvattuja kyseenalaisia erikoisuuksia, jotka herättävät joitakin kysymyksiä.

Ensinnäkin olisiko ylityöt ja lomarahat mahdollista erottaa muusta palkasta vanhempainpäivärahan suuruutta laskiessa? Näin äidit eivät saisi keinotekoisia kannustimia hankkiutua lomalle erikoiseen aikaan eikä syntyisi rasittavaa taloudellista painostusta tehdä ylitöitä raskausajan lopulla.

Toisekseen missä määrin yhteiskunnan tarvitsee ylipäätään tukea korkeapalkkaisen korkeampaa elintasoa myös äitiyslomalla ja vanhempainvapaalla? Lähtökohta ylitöihinkin kannustavassa suhteellisen merkittävässä tulosidonnaisuudessa lienee  ajatus siitä, että ilman vahvaa tulosidonnaisuutta kovapalkkainen äiti palaisi liian nopeasti töihin. Mutta olisiko se todella niin? Tarvitseeko esimerkiksi hyvin korkeaa 10 000 euron kuukausipalkkaa ansaitsevan saada äitiysloman jälkeiseltä ajaltakin suomalaista keskivertopalkkaa huomattavasti korkeammat 4000-5000 euron kuukausittaiset äitiyspäivärahat yhteiskunnalta? Jos näin ei olisi, jäisikö lapsi hoitamatta kunnolla? Vai olisiko vanhempainpäivärahan progressiota ehkä aihetta kiristää?


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



lauantai 12. toukokuuta 2012

Vuokralainen ahtaalla

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen uusi ylijohtaja Juhana Vartiainen on nostattanut meteliä kommenteillaan. Paitsi kotihoidon kutsuminen "ihanaksi velttoiluksi", myös omistusasumisen suosimisesta puhuminen on nostattanut monia vihaisia kannanottoja (kts. Vatt-johtaja arvostelee omistusasumisen lellimistä). Jälkimmäisessä asiassa hänen kommenteissaan on kuitenkin perää.

Ulla Palomäki kritisoi HS:n mielipidepalstalla 11.5. voimakkaasti Vartiaisen kannanottoa omistusasumisen suosimisesta. Samaan hengenvetoon hän toteaa kuitenkin myös, että "Se, joka asuu vuokralla, heittää rahansa suoraan sanottuna kankkulan kaivoon." Palomäen kannanotosta huomaa, miten perusteellisesti omistusasumisen aate on porautunut suomalaiseen mielenlaatuun: vuokralla ei kannata asua, mutta omistusasumisen etuihin ei saa koskea. Vartiaisen tarkoitushan oli nimenomaan sanoa, että vuokralla asumisen ei tarvitsisi olla rahan heittämistä kankkulan kaivoon!

Tosiasiahan on se, että markkinahintaisen asuntonsa vuokraa omalla työllään maksava on Suomessa suurimman maksajan asemassa. Hän maksaa
  • Omistusasujan korkojen verovähennykset.
  • Vuokranantajan vuokratuloista maksettavat verot.
  • Siivun toimeentulotukea saavien vuokrista, koska tuet nostavat vuokratasoa.
Omistusasumista ei veroteta asumistulon muodossa, vaan sitä päinvastoin tuetaan verovähennyksin. Vuokralla asumiselle sen sijaan on asetettu verorasite. Vaikka pitäisi nykykäytäntöä hyvänä, tämä olisi hyvä myöntää.

Allekirjoittanut on itse omistusasuja, ja puree tällä kirjoituksella siten oikeastaan itseään ruokkivaa kättä.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



maanantai 13. helmikuuta 2012

Perustulo on tulevaisuutta

Perustulon ajatus on kaunis:

    Perusrahaa
  • Kaikille taataan tasavertainen peruselintaso.
  • Byrokratian väheneminen on positiivinen niin valtion kuin tukea hakevien kannalta.
  • Poistetaan kannustinloukut

Nämä tekijät tekevät perustulosta tavoittelemisen ja keskustelemisen arvoisen, mutta en usko ajan olevan vielä sille kypsä. Syitä on ainakin kolme.

1. Rahan riittävyys

Raha ei riitä siihen, että kaikille tarjottaisiin niin suuri perustoimeentulo, etteikö kuitenkin tarvittaisi myös tarveharkintaista lisätukea sitä tarvitseville. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka byrokratia vähenisikin, toimeentulotuen byrokratiasta ei toistaiseksi pääsisi kuitenkaan kokonaan eroon. Hyöty byrokratiamielessä olisi siis rajallinen.


2. Työn kannustavuus nousisi kyllä joillakin, mutta toisilla se laskisi

Joillakin perustulo takuulla laskisi työn kannustavuutta. Jos tyytyy vähään, perustulo voi riittää siinä määrin, ettei halua ryhtyä "paskaduuniin", vaikka se taloudellisesti olisikin kannattavaa. Kun ei enää olisi tarvetta taistella sosiaaliviranomaistenkaan kanssa, syntyisi jossain määrin nykyisestä poikkeava syrjäytyneiden porukka. Tilannetta korostaa se, jos on syystä tai toisesta hyvin edullinen, esimerkiksi vanhempien tarjoama majoitus. Oman ryhmänsä voivat muodostaa ihmiset, jotka ovat jo saaneet asuntonsa maksettua, ja haluavat irtaantua työelämästä. Jos lisäksi on esimerkiksi jonkinmoinen sijoitusasunto hankittuna, vuokratulot ja perustulo voivat yhdessä riittää jo ihan mukavaankin peruselämiseen, missä ainoa täysin kiinteä kulu on pieni asunnosta maksettava taloyhtiön vastike.

On tietysti myös totta, että nykyjärjestelmään sisältyy pahoja kannustinloukkuja pienten pätkätöiden ja toimeentulotuen välillä liikkuessa, kun tehty työ ei käytännössä juuri paranna käteen jäävän rahan määrää. Näihin perustulo kieltämättä auttaisi, kuten saattaisi auttaa myös aloittelevien yrittäjien arkeen, mutta eikö toimeentulotukijärjestelmää voisi kehittää perustuloa pienemmilläkin muutoksilla niin, että pahimmista kannustinloukuista päästäisiin eroon? Tätä kautta yhteiskuntaa voisi rakentaa kypsemmäksi myös perustulomallia varten.


3. Ulkomailla elävät loiset

Omaksi ongelmaksi voisi ainakin nykyisellään muodostua ihmiset, jotka veisivät perustulonsa ulkomaille. Monissa köyhemmissä maissa jo 500 euron kuukausituloilla voisi elää jo suhteellisen leveääkin elämää, varsinkin jos osaa useimpien suomalaisten tapaan arvostaa lämpimämpiä elinolosuhteita. Paitsi että tämä tuntuisi varmasti monille houkuttelevalta vaihtoehdolta, tällainen olisi suomalaisten verovarojen syytämistä suoraan ulkomaille.

Tällainen järjestelmän hyväksikäyttö tulisi tehdä käytännössä mahdottomaksi. Periaatteessa järjestelmän voisi rakentaa esimerkiksi niin, että perustuloa saisi vain Suomessa vietetystä ajasta päivän tarkkuudella, jolloin mallia voisi tulkita tavallaan matkailuverona. Mutta olisiko tämänkaltaiselle valvonnalle poliittisia tai juridisia mahdollisuuksia? Tulkittaisiinko tällainen kansainvälisessä ympäristössä protektionismiksi tai kansallisella tasolla vapaan liikkuvuuden rajoittamiseksi? Ja tuskinpa käytännön toteutuskaan kovin ongelmatonta olisi.



----------



Uskon, että maassamme otetaan vielä jokin päivä jonkinlainen perustuloon verrattava malli käyttöön. Se vaatii kuitenkin mielestäni lähes aukotonta ratkaisua yllämainittuun kohtaan 3 sekä siinä määrin vauraampaa tai työelämän osalta dynaamisemmin järjestäytynyttä yhteiskuntaa, että kohdista 1 ja 2 saadaan isompi nettohyöty irti. Perustulo on tulevaisuutta, mutta ei nähdäkseni tätä päivää. En usko maan olevan siihen vielä valmis.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



maanantai 2. tammikuuta 2012

Järjestelmän kierteet 4 - Ristiinvuokraaminen

Opintotuen asumislisään liittyy omat kierteensä. Asumislisä on verotonta tukea, jota saa 80% asunnon vuokrasta. Tuota 80% ei tietenkään voi saada minkäsuuruisesta vuokrasta tahansa, mutta myös sillä voi olla iso merkitys, kuka vuokranantaja sattuu olemaan.

Lintunaapurit, 8.12.2010
Vaihdetaanko koppeja? (8.12.2010)

Opintotuen asumislisän maksimi on 201,60 euroa (eli 80% 252 euron vuokrasta). Mikäli asunto on kuitenkin vuokrattu omilta vanhemmilta, on asumislisä korkeintaan 58,87 euroa. Tälle on syynä tietysti se, että niin opintotuki kuin asumislisäkin halutaan antaa tarpeeseen. Toisaalta joku täydet asumislisät saava voi olla muuten taloudellisesti niin hyvässä asemassa, että tuelle olisi vielä vähemmän tarvetta. Lisäksi varsinaisen tarkoituksensa ohella erityissääntö antaa myös jonkinasteisen insentiivin välttää perheen omassa asunnossa majoittumista, mikä ei välttämättä ole kuitenkaan mielekästä.

Asumislisänä on tarjolla 9 tukikuukaudella 1285 euroa ja 12 tukikuukaudella 1713 euroa verottomana vuodesta, joten kyse ei ole ihan merkityksettömästä summasta. Tuon saamiseksi yksi vaihtoehto on jättää perheensisäinen vuokralaisuusmahdollisuus käyttämättä ja siirtyä opiskelija-asuntovaihtoehtoihin, mikä on opiskelija-asuntojen edullisuuden vuoksi muutenkin taloudellisesti järkevä vaihtoehto. Tätä voi pitää erikoisena ajatellen sitä, jos ilman tukimuotoa asunto haluttaisiinkin vuokrata tai antaa asuttavaksi perheensisäisesti. Näin kannustetaan siihen, että opiskelija asuu muiden opiskelijoiden tapaan opiskelija-asunnossa ja joku toinen, mahdollisesti ei-opiskelija tuleekin perheen vuokra-asuntoon. Näkökulmasta riippuu, onko se hyvä vai huono asia.

Erikoisemmaksi tilanne muuttuu, jos löytyy kaksi vastaavanlaisessa tilanteessa olevaa toisensa läheisesti tuntevaa perhettä (esim. jos opiskelijat ovatkin serkuksia). Vaikka omalle lapselle vuokraaminen tuntuisi luontevimmalta ajatukselta, perheet voivat päätyä vuokraamaan asunnot ristiin toisen perheen lapselle maksimiasumislisien saamiseksi. Tällöin toimitaan tavalla, joka ei ole lähtökohtaisesti kenenkään kannalta mielekästä, mutta johon järjestelmän säännöt kuitenkin kannustivat.

Kierteen kuvausVuokrataan asuntoja kahden perheen välillä ristiin, jotta vältytään asumislisän määrää rajoittavan erityissäännön vaikutukselta ja saadaan siten veroton asumislisä moninkertaistettua siten, että veroton nettovaikutus on suurimmillaan 1713 euroa vuodessa.
AukkoisuusLievä. Tarjoaa mahdollisuuden kiertää tuen tarpeellisuuteen pohjautuva sääntö, mutta hyöty potentiaaliselle edunsaajaperheelle rajallinen ja sen saaminen todennäköisesti vaivalloista.
MutkaisuusIlmeinen. Olisi tyypillisesti selvästi houkuttelevampaa vuokrata omalle läheiselleen kuin tuttavan läheiselle. Esim. sisarusten perheiden välillä kynnys siihen ei kuitenkaan välttämättä ole kovin suuri.
Merkitys yksilölleMelko pieni - Kohtalainen. Lisätuki ei liene tyypillisesti vuokra-asunnon omistaville vanhemmille erityisen merkittävä, mutta opiskelijalle kanavoituna sen sijaan kyllä.
Merkitys yhteiskunnallePieni - Hyvin harvalla lienee sekä mahdollisuus että halu tämänkaltaiseen kikkailuun. Mahdollisuus vaatii sopivan asunnon ja sopivan tuttavaperheen. Halu taas vaatii halun vuokrata omaiselle, sen, että säännön kiertämistä ei nähdä moraalisesti ongelmallisena, sekä että hyöty koetaan riittäväksi. Vaikka 1285-1713 euroa verottomana on suhteellisen merkittävä summa, vuokra-asunnon omistavalla perheellä on todennäköisesti melko hyvä taloudellinen asema jo muuten, jolloin summa ei ole niin helposti riittävä motivaattori ylimääräiseen kikkailuun.
KorjattavuusKeskivaikea - Erityissäännön poistaminen olisi sinänsä helppoa, mutta tällöin luovuttaisiin erityissäännön taustalla olevasta periaatteesta. Tämä kierre ei liene yksinään riittävä syy pykälän poistamiselle, ja kierteen erityinen valvominen taas olisi luultavasti turhaa resurssien tuhlausta.
KokonaisälyttömyysPieni. Harvoilla on sekä mahdollisuus että halu lähteä hyödyntämään tätä lievää aukkoa, joten merkitys on sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta pieni.

Tyypillisesti kyse on siis nimelliseen edunsaajaan nähden merkittävästä lisätuesta, joka on kuitenkin käytännössä perheen kannalta sen verran pieni, ettei pykälöiden vaivalloinen ja moraalisestikin arveluttava kiertäminen ristiinvuokraamismenettelyllä vaikuta kovin houkuttelevalta. Todennäköisempi seuraus pykälästä lienee jälleen sama kuin kierteessä 3 eli se, että opiskelija muuttaa vanhempien tarjoaman majoituksen sijasta asumaan opiskelija-asuntoon tukien saamiseksi.

En itse tiedä yhtään tapausta, jossa asuntoa todella olisi vuokrattu tähän tapaan ristiin, mutta uskon sitä silti tapahtuvan jossain määrin varsinkin suvun piirissä. Mielelläni kuulisinkin esimerkkejä tällaisista tapauksista.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



lauantai 10. joulukuuta 2011

Järjestelmän kierteet 3 - Asunto opintotuen saamiseksi

Tyhjä soluasunto, toukokuu 2005
Tyhjä soluasunto (toukokuu 2005)
Vähätuloinen ja -varainen voi saada tukea asumiskulujensa maksamiseksi. Hän saa siis tukea asuntoa varten. Opintotukijärjestelmä voi kuitenkin synnyttää myös päinvastaisen tilanteen, jossa asunto hankitaan tukea varten.

Vanhempansa luona asuva 17-19-vuotias ei ole oikeutettu lainkaan opintotukeen, mikäli hänen vanhempansa tienaavat yli 61 000 euroa vuodessa. 20 vuotta täyttäneillä kotona asuvilla korkeakouluopiskelijoilla tuki on vastaavassa tilanteessa 122 euroa. Vanhempien luota muuttaessa tilanne kuitenkin muuttuu.

Mikäli korkeakouluopiskelija muuttaakin asumaan itsenäisesti, hän saa 298 euroa opintotukea kuukaudessa, kunhan vain on täyttänyt 18 vuotta. Se tarkoittaa 20 vuotta täyttäneille 176 euroa ja alle 20-vuotiaille 298 euroa enemmän kuukaudessa aiempaan verrattuna. Asuminen toki aiheuttaa piirun verran lisäkuluja, mutta veroton asumislisä voi tehdä näistä kuluista hyvin marginaalisia. Käytännössä vuokrakulujen omavastuu jää soluasunnoissa n. 40-50 euron paikkeille kuukaudessa. Omavastuu vuoden ajalta toki kasvaa, jos vietetään kolme kesäkuukautta ilman opintotukea ja asumislisää.

Muuttujia on useita. Alla olevassa kahdessa taulukossa on selvyyden vuoksi esitetty, miten paljon enemmän tai vähemmän rahaa kussakin tapauksessa jää vuokran jälkeen, kun soluasunnon vuokra on melko hintava 250 euroa:

VANHEMPIEN VUOSITULO YHT. YLI 61000 €.Ilman kesäkuukausiaKesäkuukaudet tuettomina huomioiden
18-19-vuotias toisen asteen opiskelija-50 € / kk-100€ / kk
18-19-vuotias korkeakouluopiskelija248 € / kk123,5 € / kk
20+-vuotias toisen asteen opiskelija116 € / kk24,5 € / kk
20+-vuotias korkeakouluopiskelija126 € / kk32 € / kk


VANHEMPIEN VUOSITULO YHT. ALLE 22769 €.Ilman kesäkuukausiaKesäkuukaudet tuettomina huomioiden
18-19-vuotias toisen asteen opiskelija100 € / kk12,5 € / kk
18-19-vuotias korkeakouluopiskelija118 € / kk26 € / kk
20+-vuotias toisen asteen opiskelija16 € / kk-50,5 € / kk
20+-vuotias korkeakouluopiskelija-19€ / kk-76,8 € / kk

Ylläolevissa taulukoissa ei ole huomioitu verojen vaikutusta. Asumislisä on kuitenkin veroton, ja opintotukea nostavan veroprosentti pieni, joten käytännössä verojen merkitys on tässä yhteydessä pieni, eli vain parinkymmenen euron luokkaa miinuksen suuntaan. Enemmän on kuitenkin oikeastaan merkitystä sillä, että soluasunnot ovat yleensä halvempiakin kuin tuo 250 €, jolloin vuokralaisuudesta tulee vastaavasti kannattavampaa.

Taulukkoja katsomalla voi joka tapauksessa todeta, että asunnon ottaminen lukukauden ajaksi kannattaa periaatteen tasolla useimmissa tapauksissa, vaikka asunto ei oikeasti kiinnostaisikaan. Vaikka kesä menisikin ilman tukia, asumisesta tulee silti tyypillisesti käytännössä täysin ilmaista.

Taulukkojen kahdeksasta rivistä kaksi ensimmäistä muodostavat kuitenkin selvät poikkeukset. Mikäli vanhemmat tienaavat riittävästi, 18-19-vuotiaalle toisen asteen opiskelijalle asunto on vain kustannuserä, vaikka toki asumislisän ansiosta pieni sellainen. Sen sijaan 18-19-vuotiaalle korkeakouluopiskelijalle asunnon vuokraaminen on itse asiassa hyvinkin merkittävä tulonlähde: verojenkin jälkeen jää lukukauden aikana yli 200 euroa ylimääräistä käyttörahaa kuukaudessa! Asunto siis kannattaa selvästi vuokrata itselleen, vaikka asunnossa ei edes todellisuudessa asuisi.

Kierteiseltä tukijärjestelmä tuntuu varsinkin viimeksi mainitun tapauksen osalta. Tarkistellaanpa kierteen ominaisuuksia kuitenkin erillisessä taulukossa sarjan aiempien osien tapaan:

Kierteen kuvausHankitaan mahdollisimman halpa soluasunto opintotuen saamiseksi tai opintotuen suuruuden kasvattamiseksi.
AukkoisuusIlmeinen. Tuki saattaa tulla vapaa-ajan tukemiseen sen varsinaisen tarkoituksen eli asumisen ja itsenäisen elämisen tukemiseen.
MutkaisuusIlmeinen. Saatetaan nähdä vaivaa asunnon hankkimiseksi, vaikka käytännössä tarve tai halu asuntoon olisikin pieni tai olematon.
Merkitys yksilölleKohtalainen. Järjestelmä kannustaa tai tietyin edellytyksin jopa painostaa itsenäistymään.
Merkitys yhteiskunnalleMelko pieni - ainakin negatiivisessa mielessä. Negatiivisena puolena soluasuntoja saattaa olla olemattomassa tai hyvin vähässä käytössä, vaikka joku toinen voisi tarvita soluasuntoa selvästi enemmän. Se taas voidaan nähdä positiivisena puolena, että kannustetaan itsenäistymään.
KorjattavuusMelko helppo. Mikäli tähän haluttaisiin puuttua, tukisääntöjen muuttaminen olisi helppoa.
KokonaisälyttömyysPieni. Suurimmassa osassa tapauksia asunnon vuokraamisella ei varsinaisesti pääse tienaamaan, mikäli kesäkuukaudet lasketaan tuettomina osana kokonaisuutta. 18-19-vuotiaiden korkeakouluopiskelijoiden pieni ryhmä muodostaa tässä poikkeuksen, ja erikoiseltahan se tuntuu, että vuokraamalla asuntoa jää enemmän rahaa käteen kuin jos asuisi vanhemmillaan. Mikäli itsenäistymiseen kannustaminen nähdään näin vahvasti tavoittelemisen arvoisena, kyseessä voi kuitenkin olla kokonaisuutta ajatellen jopa hyvä asia.


Itsenäisyyteen kannustaminen on luultavasti vain hyvä asia, joten siinä mielessä pieni palkinto vanhempien luota muuttamisesta voi olla perusteltu. Soluasunnoille on kuitenkin aina huomattava kysyntä, eikä niitä kaikille välttämättä löydy heti, kun olisi tarve. Siksi on ainakin pohtimisen arvoinen kysymys, tarvitseeko 18-19-vuotiaita keski- tai korkeatuloiset vanhemmat omaavia korkeakouluopiskelijoita kannustaa kotoa muuttamiseen niin vahvasti kuin nykyinen tukisäännöstö tekee.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>