 |
| Azov-pataljoonien tunnus |
Helsingin Sanomat kirjoitti eilisessä artikkelissaan Ukrainan Azov-joukoista (kts. Ukrainan joukkojen Azov-rykmentillä uusnatsitaustaa). Ensimmäinen reaktioni oli, että kylläpä tällainen juttu tuli myöhään: Venäjän hyökkäyssodan alkamisestahan oli jo täysi kuukausi, ja Putinin puheissa denatsifikaatio ja uusnatsiryhmiin kytketyt kansanmurhaväitteet ovat olleet käytännössä merkittävimmässä roolissa hyökkäykselle esitetyistä perusteluista, mutta silti asia otetaan maan johtavassa sanomalehdessä esille vasta nyt!
Tehtäköön taas heti selväksi, että tarkoituksena ei ole todellakaan sanoa, että Putinin hyökkäys Ukrainaan olisi ollut perusteltu. Kolmisen viikkoa sitten kirjoittamassani tekstissähän (kts. Mistä avaimet Ukrainan sodan päättymiseen?) totesin Azov-pataljoonista seuraavasti:
Putin myös väittää uusnatsien napanneen vallan Ukrainassa ja maassa olevan käynnissä kansanmurhan. Azov-pataljoonien mahdollisesti idän konfliktialueilla tekemät vääryydet eivät tee sisällissodasta kansanmurhaa, eikä se liioin tee Ukrainan valtion johdosta saati Ukrainan juutalaisesta (!) presidentistä natseja.
Kuten tuossa aiemmassa kirjoituksessanikin, tarkoituksenani on nytkin edistää laajempaan ymmärrykseen pyrkivää ajattelutapaa, sillä ymmärryksen lisääminen voi auttaa myös konfliktin päättämisessä.
Eli mikä on sitten syy sille, että Azov-pataljoonista (tai -rykmentistä) kirjoitetaan Hesarissa vasta nyt kuukausi sodan alkamisen jälkeen, eikä muissa Suomen näkyvimmissä medioissa tunnu olleen asia esillä sen enempää? Ainakaan kyse ei ole siitä, etteikö asia olisi merkityksellinen, sillä vaikka hyökkäyksen varsinainen syy olisikin lännen vaikutusvallan laajenemisen torjumisessa, "denatsifikaatio" ja väitetyn kansanmurhan estäminen on ollut keskeisessä roolissa hyökkäystä perustelevassa propagandassa. On myös vaikea uskoa, etteikö uutistoimituksissa olisi tullut mieleen se, että natsiväitteet pohjautuvat pitkälti juuri Azov-pataljoonien toimintaan.
Uskotaanko siis, etteivät ihmiset halua lukea tällaisista näkökulmista? Helsingin Sanomien Azov-juttuun tulleiden kommenttien ja reaktioiden perusteella osa ei tosiaan näyttäisi haluavan. Facebookin kommenttikentässä joku viittasi vain siihen, miten Putin se on se, joka hyökkää, ja HS:n omalla keskustelupalstalla joku sanoi, että nyt ei olisi tällaisen uutisoinnin aika, vaan pitäisi keskittyä Ukrainan kohtaloon. Muualla puolestaan joku jakoi HS:n uutisen väittäen samalla, että HS:n mukaan hyökkäys olisikin muka täysin perusteltu. Kaikki nämä kolme esimerkkiviestiä saivat merkittävän määrän tykkäyksiä (tai "hyvin argumentoitu"-klikkauksia), joten tällaiselle uutisoinnin yksipuolisuudelle löytyy tukea ainakin pikaisina some-reaktioina. Toisaalta reaktioiden pääpaino näyttää silti olleen kuitenkin päinvastainen, eli enemmistö näyttäisi haluavan laajempaan ymmärrykseen tähtäävää uutisointia.
Entä voiko ajatella että yksipuolisemmalla uutisoinnilla saavutetaan paremmin yhteistä hyvää? Eli jos Venäjällä ei ole sananvapautta ja uutiset on yhä vahvemmin valjastettu valtion propagandan ajamiseen, pitäisikö länsimedian yhtä lailla pysyä yksipuolisemmassa uutisoinnissa ja pidättäytyä antamasta mitään palstatilaa Putinin väitteiden taustatekijöille? Ajetaanko siis yksinkertaistuksilla ja yksipuolisuudella paremmin Ukrainan asiaa? Enpä usko.
Venäjällä ei ole sananvapautta, kun taas Suomi kuuluu mm. Press Freedom Indexin mittauksissa vuodesta toiseen maailman kirkkaimpaan kärkeen lehdistön vapaudessa. Suomessa on siis kyllä vapaus kirjoittaa, mistä näkökulmasta haluaa, ja jo sen itsessään luulisi takaavan, että meillä ja lännessä muutenkin on uutisointi lähempänä kokonaistotuutta kuin Venäjällä. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö myös täkäläisessä mediassa voisi syntyä välillä erikoiseltakin tuntuvia sokeita pisteitä. Osin tämä tapahtuu varmasti vahingossa, mutta osin tuntuu, että tietynlaisista aiheista ei vain haluta kirjoittaa tai muuten raportoida oli syynä sitten yksittäisten toimittajien valinnat, muut toimitukselliset linjaukset, kansainvälisten uutistoimistojen tiedonhankintaan liittyvät toimintatavat tai näiden kolmen tekijän yhdistelmä.
En ole ainakaan itse esim. huomannut, että YLE, MTV Uutiset tai jokin suurimmista sanomalehdistä olisi tänä vuonna kirjoittanut lainkaan taustalla vaikuttavasta Itä-Ukrainan sisällissodasta. En ole myöskään huomannut raportointia Venäjän kielen asemasta Ukrainasta (esim. lähde), mikä on yksi tekijöistä, mitä Venäjä hyödyntää oman agendansa ajamiseen (kts. lähde). Voi pitää myös kyseenalaisena tai ainakin mainitsemisen arvoisena, että Ukraina kielsi venäjämielisten puolueiden toiminnan (lähde), mutta en ole huomannut tästä uutisoidun. Oma lukunsa on, että EU-maat ovat myyneet Venäjälle aseita vuosikaudet vielä Krimin miehityksen jälkeisten pakotteiden voimaan astumisen jälkeen (lähde), mikä on osaltaan voinut auttaa Venäjää hyökkäyksessään.
Samalla kun erilaiset sokeat pisteet jäävät käsittelemättä, vaihtoehtoisempia lähteitä seuraavat saavat polttoainetta väitteilleen, että ns. valtamedia valehtelisi. Samalla ihmisiltä jää myös saamatta osa siitä ymmärryksestä, mikä voisi auttaa kaikenlaisten vastakkainasettelujen ja konfliktien käsittelyssä.
Venäjällä ei ole vapaata mediaa, mutta meillä on. Voisimme osoittaa olevamme kunnolla tiedonvälitysspektrin toisessa päässä hakemalla tietoisesti käsittelyyn myös sellaisia asioita ja näkökulmia, jotka eivät ole osa totuttuja lähtöolettamuksiamme. Tällainen varmasti kognitiivista dissonanssiakin aiheuttava lähestymistapa voi helposti olla raskas, mutta tietynasteinen epämukavuusalueillekin suuntaava laaja uteliaisuus olisi arvokas ominaisuus toimittajan työssä.
