Näytetään tekstit, joissa on tunniste verovähennys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste verovähennys. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Kahdeksan askelta asuntopolitiikan uudistamiseksi

Asumiseen liittyvää verotusta ja muuta asuntopolitiikkaa on käsitelty viime viikkoina mm. ympäristöministeriön työryhmän ehdotuksissa sekä kaupungin vuokra-asumiseen liittyvissä keskusteluissa. Tässä on asuntopolitiikan uudistamiseksi oma 8-kohtainen ehdotukseni, joka jakautuu verotuksen, sosiaalisen asuntotuotannon sekä rakentamisen sääntelyn teemoihin:

1. Varainsiirtovero pois

Varainsiirtovero rankaisee muuttamisesta omistusasuntojen välillä, mikä tekee siitä monella tapaa haitallisen veron. Vero nostaa työn perässä muuttamisen kynnystä, saa ihmiset asumaan liian pienissä tai liian suurissa asunnoissa veron välttämiseksi, aiheuttaa ylimääräistä taloudellista rasitusta muutenkin taloudellisesti vaikeissa elämän murrostilanteissa kuten eron sattuessa, sekä aiheuttaa tarpeeonta kikkailua mm. asuntojen omistussuhteiden määrittämisessä. Veron fiskaalinen merkitys ei myöskään ole niin suuri (puolen miljardin luokkaa vuodessa), etteikö se olisi korvattavissa muilla veroilla.

2. Asuntolainan korkojen verovähennysoikeus pois

Suurimman osan varainsiirtoveron puutteen jättämästä aukosta saisi katettua poistamalla korkojen verovähennysoikeuden. Korkovähennys on puhdasta asuntovelallisten suosimista mm. vuokralla asuvien kustannuksella, eikä sille ole nähtävissä järkeenkäypiä perusteluita. Siksi siitä on syytä luopua. Verojärjestelmähän suosii omistusasumista jo ilmankin korkojen verovähennysoikeutta.

3. Oman asunnon myyntivoitto osittain veronalaiseksi

Asunnon myynnistä saadun voiton tulisi periaatteessa kaiken järjen mukaan olla veronalaista tuloa siinä missä kaikki muukin pääomatulo. Oman asunnon myyntivoitto on kuitenkin määrätty verottomaksi sillä ehdolla, että asunnossa on itse asunut vähintään kaksi vuotta yhtäjaksoisesti. Tälle verottomuudelle on helppo nähdä järkevä perustelu siinä, että muuten se voisi synnyttää varainsiirtoveroakin huomattavasti suuremman taloudellisen esteen muutolle.

On kuitenkin löydettävissä kompromissi, jossa oman asunnon myyntivoittoveroa kohdeltaisiin jokseenkin muiden myyntivoittojen varaan ilman, että syntyisi keskimäärin edes nykyisen varainsiirtoveronsuuruista kannustinta olla muuttamatta. Malli voisi mennä näin:
  • Asunnon arvon nousu asetetaan 50-prosenttisesti veronalaiseksi jo ennen asunnon realisointia. Tästä maksettaisiin tavallinen pääomavero, eli kokonaisuudessaan vero olisi efektiivisesti 15-16,5% asunnon arvon noususta riippuen summan suuruudesta.
  • Asunnon arvonnousua seurataan alueellisesti ja asuntokoon mukaan jaotellun tilaston perusteella vuosittain verrattuna vuosineljännekseen, jona asunto oli hankittu. 
    • Asunnolle lasketaan tämän tilastollisen arvonnousun pohjalta uusi hinta, josta vähennetään 15%.
    • Mikäli tämä 15%:lla vähennetty tilastollinen hinta on enemmän kuin asunnon hankintahinta tai aiemmin maksetun arvonnousuveron perusteena ollut laskennallinen arvo, arvonnousu katsotaan veronalaiseksi. Tästä arvonnoususta suoritettaisiin 15-16,5% vero, vaikka asuntoa ei myytäisikään.
    • Heikommin tilastoiduilla haja-alutusalueilla voidaan käyttää 15%:n sijasta suurempaa vähennysprosenttia.
  • Asuntoa myytäessä lasketaan lopullinen myyntivoitto, joka suoritetaan pääomaveron suuruisena, mutta oman asunnon tapauksessa 50-prosenttisesti verovapaana siten, että myyntivoitosta vähennetään samasta asunnosta aiemmin peritty arvonnousuvero sekä mahdolliset asunnon kunnostukseen kohdistuneet kustannukset. Mikäli asunto ei ole toiminut omana asuntona vähintään kahta vuotta, 50-prosenttista verovapautta ei myyntivaiheessa enää ole, kuten ei ole nykykäytännössäkään.
Tällainen vero olisi oikeudenmukainen, koska se maksettaisiin varainsiirtoverosta poiketen saadusta voitosta, minkä lisäksi se aiheuttaisi tyypillisesti varainsiirtoveroa pienemmän rasitteen muuttamiselle.


_____________________

4. Hitas-järjestelmä pois

Helsingin Hitas-järjestelmä on typerä rakennelma, joka on parhaimmillaan sen ollessa harmiton vähemmän keskeisillä alueille sijaitsevissa yhtiöissä, joissa sääntely ei käytännössä vaikuta kauppahintoihin. Pahimmillaan, eli sääntelyn aiheuttaessa suurimman ristiriidan markkinahintojen ja säännellyn hinnan välille, se tarjoaa perusteetonta todella mittavaa hyötyä mahdollisesti hyvinkin varakkaille arpaonnisille, aiheuttaa valtavat kannustimet jumiutua samaan asuntoon, tekee asuntoresurssien kohdistumisesta oikeille ihmisille todella tehotonta, aikaansaa pimeitä kymmenien tuhansien eurojen sohvakalustekytkykauppoja, synnyttää tarpeetonta byrokratiaa sekä kallistaa järjestelmän ulkopuolisen asumisen hintaa. Järjestelmästä on hyötyä vain muutamille arpaonnisille muiden maksaessa lystin kalliimman asumisen tai järjettömien kannustimien muodossa, mistä johtuen sen olemassaololle on vaikea nähdä minkäänlaista perustelua. Uusien Hitas-yhtiöiden rakentaminen tulisi lopettaa välittömästi ja olemassaoleville yhtiöille pitäisi myydä mahdollisuus irtaantua sääntelystä riippumatta yhtiön iästä.

5. Kaupungin vuokra-asunnoissa asumisoikeudelle verotusarvo

Pari viikkoa sitten uutisoitiin, kuinka hyvätuloiset halutaan ulos valtion rahoittamista vuokra-asunnoista. Onhan se totta, ettei ole järkeä vuokrata asuntoa käytännössä kymmenien prosenttien alennuksella ellei joskus jopa puoleen hintaan ihmisille, jolla olisi hyvin kyky maksaa asumisestaan täyttä markkinahintaa. Tulotaso voi kuitenkin olla vaihteleva ja omasta kodista häätäminen tuntuu paitsi byrokraattisesti raskaalta, myös potentiaalisesti turhan rajulta ratkaisulta ihmiselle tai perheelle, joka on jo kiintynyt olemassaolevaan kotiinsa. 

Eikö modernimpi tapa ratkaista asia olisi luoda riittävän iso kannustin poismuuttamiselle, jotta hyvätuloisen kannattaisi taloudellisesti muuttaa asunnosta myös niissä tapauksissa, joissa asunnon vuokra on poikkeuksellisen matala suhteessa yleiseen vuokratasoon? 

Mikäli asunnossa asumiselle asetettaisiin tavallisessa tuloverotuksessa verotettava kunnallisverotuksen ansiotulovähennystä vastaavan verovähennyksen alainen verotusarvo, matalapalkkaiselle tai tuella elävälle ei edusta jäisi juuri maksettavaa verojen muodossa, mutta kovatuloisemmalla edusta palaisi parhaimmillaan noin puolet yhteiskunnalle. Tämä nostaisi kovatuloisen halukkuutta siirtyä esimerkiksi omistusasujaksi, jolloin asunnot menisivät todennäköisemmin niitä oikeasti tarvitseville.

6. Sosialisoidun luksuksen tietoinen välttäminen

Vaikka Hitas-järjestelmän usein toisteltu tarkoitus on "tarjota kohtuuhintaisia omistusasuntoja" tavallisille kaupunkilaisille, osa asunnoista on tavallisen ihmisen mittapuulla miten tahansa katsottuna melkoista luksusta, kuten esimerkiksi yli 130 neliötä kahdessa kerroksessa kattoterassilla lähellä Helsingin keskustaa. Onko tämä sellaista asumista, mihin pitää tavallisille ihmisille luoda mahdollisuus erillisillä sosiaalisilla järjestelmillä?

Samaan tapaan jonkinasteista luksusta on tarjolla myös kaupungin vuokra-asunnoissa ainakin mitä tulee joidenkin asuntojen sijaintiin. Onko esim. Kampin alueelle asumaan pääseminen asia, jota voi pitää kohtuullisen asumisen edellytyksenä? Tai tarvitseeko sosiaalisin perustein tarjotussa asunnossa olla merinäköala?

Alueellisen segregaation välttäminen on tärkeää, minkä vuoksi on hyvä, että kaupungin vuokra-asuntoja on jokseenkin tasaisesti ympäri kaupunkia. Tämän tarkoituksena on kuitenkin ennen kaikkea ongelma-alueiden syntymisen välttäminen, ei niinkään varakkaiden alueiden syntymisen ehkäisy. Onhan tietysti hyvä, mitä parempaa asumista itse kullekin voi tarjota, mutta kaikki eivät voi asua keskustassa, joten yhdelle annettu etu on isossa mittakaavassa muilta pois. Siksi pitäisi voida todeta ääneen, että ei sosiaalista asuntotuotantoa välttämättä tarvita arvokkaimpina pidetyille alueille - kunhan kuitenkin varmistetaan, ettei pääse myöskään syntymään ongelma-alueita. Tällä tavoin kovatuloinen hakeutuu helpommin muualle ja asunnot saadaan paremmin käyttöön niitä enemmän tarvitseville.



_____________________

7. Lievennetään rakentamisen sääntelyä

Tuntuu, että rakentamista vaivaa osittain sama kuin pakkoruotsista kiinni pitämistä: ei tiedosteta riittävän vahvasti, että kaikki "ihan hyödyllinen" ylimääräinen vie resursseja muulta. Totta kai ruotsin osaamisesta on ennemmin hyötyä kuin haittaa, mutta onhan myös päivänselvää, että sen opiskelu on samalla muusta opiskelusta pois. Samalla tavoin totta kai kaikki haluavat mahdollisimman suuressa asunnossa, jossa on valtavat kylpyhuoneet, mutta vielä olennaisempaa ihmisille on saada sopiva määrä neliöitä itselle sopivaan hintaan. 

Kyllähän rakennuttajien kannattaa rakentaa sellaisia asuntoja, mille on kysyntää. Jos monet haluavat pieniä asuntoja, miksei niitä saisi rakentaa? Kyllähän yhteiskunnallisestikin on järkevää rakentaa asuntoja, joille on kysyntää nyt ja tulevaisuudessa. Koska kysyntä muuttuu aikojen muuttuessa, kun taas jo rakennetut asunnot lähtökohtaisesti eivät, jonkinasteinen sääntely voi toki olla perusteltavissa tulevaisuutta ajatellen, mutta se edellyttäisi, että tulevaisuuden tarpeet olisi riittävän hyvin ennustettavissa. Sääntelyä on lievennetty pari vuotta sitten (kts. Helsingin sääntömuutos helpottaa asuntopulaa), mutta lienee silti edelleen järkevää ottaa askel markkinaehtoisempaan asuntojen rakentamiseen. 


8. Selvitys kaavoituskäytäntöjen toimivuudesta


Varmin tapa laskea asumisen hintaa on lisätä asuntojen tarjontaa. Tämä taas vaatii uusien alueiden kaavoittamista ja/tai jo kaavoitettujen alueiden käyttämistä rakentamiseen. Tässä kohtaavat omasta byrokratiastaan elävän kaupunkisuunnittelun, voittoja maksimoimaan pyrkivän rakennusteollisuuden sekä toisaalta omaa reviiriään puolustavien paikallisten asukkaiden osittain ristiriitaiset intressit. Mitään näistä kolmesta ei voi sivuuttaa, mutta voidaan kuitenkin kysyä kaksi kysymystä: Onko näiden osapuolien tasapaino oikea? Ja millaisilla säännöillä ja prosesseilla parhaat mahdolliset kompromissiratkaisut olisivat tehokkaimmin löydettävissä? Ehkäpä nykykäytäntöjä olisi syytä tutkia näiden kysymysten valossa jonkin näistä kolmesta osapuolesta mahdollisimman riippumattoman, mutta kuitenkin kotimaisen tahon toimesta.



Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



keskiviikko 15. elokuuta 2012

Valuuko kotitalousvähennysrahoja ulkomaille?

Kirjoitin vuosi sitten vastustavani päätöstä laskea kotitalousvähennyksen suuruutta niinkin paljon kuin tämän vuoden alussa tehtiin (kts. Ajatuksia hallitusohjelmasta). Syynä vastustukselle on yksinkertaisesti se, että kotitalousvähennys ehkäisee harmaata taloutta sekä ohjaa töitä niille, jotka ne parhaiten osaavat. Helsingin Sanomat uutisoi kuitenkin tänään, että kotitalousvähennys on laajenemassa ulkomaille koskemaan myös niitä yrityksiä, jotka eivät kuulu Suomen verohallinnon ennakkoperintärekisteriin. Tämä muuttaa asetelmaa jonkin verran.

Remonttitarpeita
Remonttitarpeita.

Tavallisesti kotitalousvähennyksen hienouksiin kuuluu se, että verotulo, joka jää perimättä kotitalousvähennystä käyttävältä, tulee käytännössä perittyä vähennyksen kohteena olevan työn tekijältä tai tekijän yritykseltä. Näin valtion verotulot pysyvät suurinpiirtein samana, mutta työllisyys paranee. Maansisäisesti kuviossa on siis enimmäkseen vain hyviä puolia.

Mutta miten käy, jos verovähennys tehdään ulkomailla tehdystä työstä? Työn teettäjä maksaa palkastaan vähemmän veroja Suomeen, mutta nyt tämä summa saattaakin jäädä Suomen valtiolta kokonaan saamatta ja valua esimerkiksi Espanjaan. Vaikka kyse on luultavasti hyvin pienestä osasta kaikista kotitalousvähennyksen käyttäjistä, tämä voi syödä pahasti koko järjestelmän kannatettavuutta.

Ikävä kyllä Suomi ei taida voida välttää lakimuutosta, sillä taustalla on suomalaisen yksityishenkilön nykyisestä rajoituksesta EU:n komissiolle tekemä kantelu. Tavallisen veronmaksajan näkökulmasta ikävänä voi nähdä myös sen, että muutosta sovelletaan takautuvasti viiden vuoden päähän. Vaikka kyse on varmasti pienestä tekijästä, tämäkin voi aiheuttaa omalta osaltaan paineita ensi vuoden alusta tuleville veronkiristyksille.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Järjestelmän kierteet 5 - Ensiasunto

Oma koti (Helsinki, 7.1.2012)
Omakotitalo haaveena?
(Lux Helsinki, 7.1.2012)
Opiskelujen jälkeen monella tulee eteen ajatus oman kodin ostamisesta. Itse omistettu koti on lähes kaikille elämän suurin yksittäinen kauppa ja ensimmäinen kauppakerta on näistä usein se jännittävin sekä mahdollisesti myös eniten suunnittelua vaativa. Harkinnan tarvetta korostaa se, että ensimmäinen asuntokauppa on muun muassa verotuksellisesta näkökulmasta erityisasemassa. Tämä kolmessa muodossa ilmenevä erityisasema voikin toimia ostajien käytöstä epämielekkäälläkin tavalla ohjaavana järjestelmän kierteenä.

Ensimmäinen ja samalla vähäpätöisin ensiasunnon ostajan eduista on oikeus 2 %-yksikköä suurempaan korkokulujen verovähennykseen. Siinä missä omasta asunnosta voi muuten vähentää 30% (28% ennen tätä vuotta), ensiasunnon korkokuluista voi vähentää 32% (30% ennen tätä vuotta). Käytännössä tämä etu on kuitenkin korkeimmillaankin vain noin 90 euroa per henki tai noin 180 euroa per pariskunta vuodessa, joten se tuskin juuri vaikuttaa ihmisten asunnon ostopäätöksiin.

Toinen, edellä mainittua huomattavasti merkittävämpi ensiasunnon ostajan etu on oikeus ns. asp-lainaan, joka käsittää ylimääräisen verottoman koron asp-säästötilin rahoille, ilmaisen 70-prosenttisen korkokaton sekä vuosina 2009-2011 jaetun ylimääräisen 3000 euron ASP-säästöpalkkion. Kaksi ensimmäistä asp-etua voivat yhdessä hyvinkin kasvaa suuremmaksi kuin tuo jo poisjäänyt yksinäänkin merkittävä könttäsumma. Omana ostokäyttäytymiseen vaikuttavana tekijänä oikeus asp-säästöohjelman aloittamiseen on rajoitettu 18-30-vuotiaille. Tämä tietysti kannustaa 30 vuoden ikää lähestyviä säästämään asuntoa varten.

Näkökulmasta riippuu, miten koko asp-järjestelmään suhtautuu. Toisaalta asunnon ostamista voidaan pitää eräänlaisena aikuistumisriittinä, johdatuksena suunnitelmallisempaan talouden hoitoon sekä ehkä myös voimana, joka sitoo koulutetun työvoiman Suomeen. Asunnon ostamista joka tapauksessa ajattelevalle, tuki on tietysti usein tervetullutta. Toisaalta asp-järjestelmän voi nähdä jälleen yhtenä vuokralaisia syrjivänä ja omistusasumiseen painostavana tekijänä asuntolainan verovähennyksen, asuntotulon verottomuuden ja vuokramarkkinoiden kaksijakoisuuden ohella.

Kolmas, tilanteesta riippumatta aina arvokas ensiasunnon ostajan etu on vapautus varainsiirtoverosta. Siinä missä oikeus ASP-lainaan voi saada ihmiset yksinkertaisesti houkutelluiksi asunnon ostamiseen, varainsiirtoverovapaus voi mutkistaa asunnon ostamiseen liittyvää muuta päätöksentekoa huomattavasti. Ensinnäkin, koska vero on suhteellinen, pienestä asunnosta etu on pienempi kuin suuresta. Esimerkiksi 100 000 euron asunnosta 1,6%:n varainsiirtoverolta välttymisen etu olisi 1600 euroa, kun taas 300 000 euron asunnosta 4800 euroa. Toisekseen muuttamalla suoraan jälkimmäiseen, ei joudu maksamaan verosummista kumpaakaan. Kolmantena tekijänä kiinteistöistä eli esim. omakotitalosta maksettava varainsiirtovero on suhteessakin huomattavasti suurempi 4%. Esimerkiksi 300 000 euron omakotitalon kohdalla varainsiirtoverosta vapautuminen tarkoittaa 12 000 euron säästöä!

Ottaen huomioon edun suhteellisuuden ja asuntomuotoriippuvaisuuden, varainsiirtoverovapaus voi siis ohjata päätöksentekoa kahdella tavalla:
  1. Jätetään asunto-osakkeen ostaminen välistä vain sen vuoksi, että säästetään varainsiirtoverovapaus myöhemmin tapahtuvaan omakotitalon ostamiseen.
  2. Tehdään puolisojenvälistä verosuunnittelua siten, että toinen ostaa suuremman osan ensimmäisestä asunnosta (esim. 30% / 70% tai vaikkapa 49% / 51% ), jotta toiselta säästyisi verovapaus myöhemmin ostettavaan kalliimpaan ja/tai ankarammin verotettavaan kohteeseen.
Molemmat lienevät melko yleisiä tapoja, joihin ei kuitenkaan ryhdyttäisi ilman ensiasunnon ostajan erityisasemaa.

Kierteen kuvausEnsiasunnon ostajan etuja on kolme. Vaikka kahta ensimmäistäkin voi pitää kyseenalaisena, ainoastaan kolmas eli varainsiirtoverosta vapautuminen täyttää selkeästi juttusarjani kierteen käsitteen. Kysymys on siis kahdesta käytännön elämää mutkistavasta keskenään vaihtoehtoisesta varainsiirtoveron minimoimiseen tähtäävästä toimintamallista:
  • Ostetaan omakotitalo (tai ainakin suuri asunto) suoraan ensiasunnoksi varainsiirtoveron välttämiseksi.
  • Määritetään pariskunnan välinen omistussuhde joksikin muuksi kuin 50/50-asetelmaan varainsiirtoveron välttämiseksi.
AukkoisuusEi ole. Järjestelmää ei käytetä sen tarkoituksen vastaisesti.
MutkaisuusTodella merkittävä. Asunto-asiat ovat aina isoja päätöksiä. Vuokralla asuminen omakotitaloon säästämistä varten voi tuntua turhauttavalta, jos ainoa syy siihen on varainsiirtoveron välttäminen. Samaten voi tuntua hölmöltä hypätä suoraan vaativampaan omakotitaloasumiseen, jos mieluummin ostaisi ensin asunto-osakkeen jostakin taloyhtiöstä.

Toisaalta jos pariskunnan omistussuhteet määritetään vain varainsiirtoverovapauden säästämisen vuoksi, voidaan samalla kylvää siemen tuleviin riitoihin: lähtökohtaisesti halu on voinut olla omistaa asunto puoliksi kumppanin kanssa, mutta nyt toinen asunnosta suuremman osan, ja toisaalta toinen on menettänyt ensiasunnon ostajan erityisaseman.
Merkitys yksilölleSuuri. Kyse on käytännössä todella suurista vältettävistä summista. Oli omakotitalo pieni tai suuri, neljän prosentin varainsiirtovero on suuri summa. Äärimmäisenä esimerkkinä Räikkösen 14,5 miljoonan omakotitalosta verottaja rokottaisi ostajaa 580 000 eurolla! Mutta ei se ilmaista ole asunto-osakkeidenkaan ostaminen.

Epämielekkäät asumisjärjestelyt voivat myös aiheuttaa ylimääräistä stressiä sekä pahimmassa tapauksessa hyvinkin haitallisia riitatilanteita esimerkiksi parisuhteen kriisiytyessä erikoisten omistussuhdejärjestelyjen vallitessa.
Merkitys yhteiskunnalleMelko pieni - Tässä käsiteltävän varsinaisen kierteen eli varainsiirtoveron välttelyn merkitys lienee lähtökohtaisesti yhteiskunnallisesti melko pieni. Yksittäiset ihmiset voivat järjestellä ensiasunnon hankintansa toisin ja tehdä siinä suuriakin linjapäätöksiä, mutta suurin osa ihmisistä tuskin harjoittaa tässä asiassa kovin merkittävää verosuunnittelua.

(Toisaalta jos puhutaan varainsiirtoverokierteen lisäksi myös asp-järjestelmän säästämiseen ja asunnon omistamiseen kannustavasta vaikutuksesta, sillä voi olla suhteellisen huomattavaakin vaikutusta yhteiskunnan dynamiikkaan. Tämän vaikutuksen arviointi on kuitenkin hankalaa.)
KorjattavuusHelppo - Varainsiirtoveron vaikutusta ensiasuntoa ostavien toimintamalleihin voi ehkäistä kahdella tavalla:
  1. Keventämällä varainsiirtoveroa tai luopumalla siitä kokonaan.
  2. Asettamalla myös ensiasunnon varainsiirtoveron alaiseksi.
Itse olisin enemmän ensimmäisen vaihtoehdon kannalla.
KokonaisälyttömyysKohtalainen. Varainsiirtovero on ainakin nykyisensuuruisena mielestäni tarpeettoman korkea, ellei jopa ylipäätään tarpeeton. Ilman sitä ei olisi ensiasunnon ostajaa koskevaa erityisvapauttakaan, eikä siten yleisesti ottaen epämielekkäisiin asuntojärjestelyihin kannustavaa yhteiskunnallista kierrettäkään. Toisaalta jos varainsiirtoverosta ei millään haluta luopua, ehkä ensimmäistä asuntoaan ostavia voi siltä kuitenkin säästää.

Vaikka korotettu verovähennysoikeus on etuna melko pieni, yhdessä huomattavasti merkittävämmän asp-järjestelmän kanssa se ohjaa ihmisten käyttäytymistä omistusasumisen ja säästämisen suuntaan. Näkökulmasta riippuen tätä voi kuitenkin pitää yhteiskunnallisesti mielekkäänä, eikä se ainakaan ohjaa tekemään asioita, joille ei olisi muuten lähtökohtaisesti minkäänlaisia perusteita. Sen sijaan, mikäli asuinpaikan, asumismuodon ja/tai asunnon omistussuhteet määrittää puhtaasti varainsiirtoveron välttely, liikutaan jo yhteiskunnallisesti ajateltuna älyttömillä vesillä. Varainsiirtoveron keventäminen yleisellä tasolla olisi tämän lievittämiseen oiva keino.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



perjantai 5. helmikuuta 2010

Asuntolainan verovähennysoikeus kiistakapulana

Jyrki Iivonen kirjoitti kolumnissaan Helsingin Sanomien taloussivuilla (HS 4.2.2010), että nyt olisi "Oikea hetki poistaa korkojen verotuki". Kysymyksenä asuntolainan verovähennys on hyvinkin merkittävä, sillä verovähennys koskee Suomessa suoraan 1,2 miljoonaa asuntovelallista, mikä tarkoittaa tietysti myös merkittävää osaa valtion budjetista. Matalaa korkotasoa ajatellen Iivosen ehdotus on ajoituksen suhteen periaatteessa perusteltu. Näen ehdotuksessa kuitenkin useampia muttia:



1. Onko asuntolainan verovähennyksestä ylipäätään perusteltua luopua?


Keskustelu vähennyksestä tai sen mahdollisesta poistamisesta nostattaa helposti tunteita, mikä johtuu suurelta osin siitä, miten monia se koskettaa. Kysymys vähennyksen oikeutuksesta on kuitenkin monimutkainen kiistakapula johtuen muun muassa asumisen poikkeuksellisen vahvasti näkökulmasta riippuvasta luonteesta. Siinä missä esimerkiksi osakemarkkinoilla tehdyt ostokset ovat puhtaasti sijoitustoimintaa ja auto tai muut yksityiselämään liittyvät hankinnat ovat melko selvästi elämänlaatuun panostavaa yksityistä kuluttamista, oman asunnon ostaminen asettuu käytännössä jossain määrin välimaastoon - elämäntilanteesta, suunnitelmista ja ihmisen luonteesta riippuu, ollaanko lähempänä sijoittamista vai kuluttamista. Ottaen huomioon, että asuntoon voi panostaa myös työtä tekemällä esimerkiksi remontin muodossa, asunnon ostamista voi monessa tapauksessa helposti verrata myös yksityisyrittämiseen tai jopa palkkatyöhön.
Asuintalo Pärnussa, elokuu 2006Miten oman asunnon omistamiseen pitäisi sitten sen monitulkintaisen luonteen vuoksi suhtautua verotuksellisesta näkökulmasta? Selkeä vertauskohta löytyy sijoitusasunnoista. Niistä saatavasta vuokratulosta voi vähentää sijoitusasunnon hankkimiseen käytettyyn lainaan kohdistuvat korot, ja sama koskee myös muita pääomatuloja. Tässä kohtaa monilla tuntuu tapahtuvan kuitenkin vertailumielessä ajatusvirhe, sillä tuo vähennys kohdistuu tuloihin, jotka eivät nykyisellä lainsäädännöllä koske omistusasujaa lainkaan.

Omassa asunnossa asuminen ei ole samanlaista sijoitustoimintaa kuin sijoitusasunnon vuokraaminen. Siinä missä sijoitusasunnon korkojen ja vastikkeen jälkeen käteen jäävästä vuokratulosta maksetaan veroa, ei omassa asunnossa asumisella säästetyistä vuokramenoista joudu maksamaan veroa - eikä siten ole sijoitusasuntojen vuokratuloa vastaavaa tuloa, jonka verotuksesta korot voisi vähentää. Kyllähän jotkut ovat väläytelleet ajatusta laskennallisen asumistulon verotuksesta, mikä johtaisi sijoitusasunnon ja omassa asunnossa asumisen yhtäläiseen verokohteluun. Asumistulon verotus on kuitenkin paitsi hankalammin hahmotettava asia, myös byrokraattisesti lähes mahdotonta.

Sijoitusasumista ja omistusasumista ei siis voi käytännössä kohdella täysin yhdenmukaisesti - koska tuskin vuokratuloista verottomiakaan on tarkoitus tehdä. Nykyisellä lainsäädännöllä oma asunto on verotuksellisessa etuasemassa sijoitusasuntoon nähden, mutta eikö se ole parempikin niin päin? Omistusasumiseen kannustaminen on perusteltua ainakin siitä johtuen, että omasta asunnosta halutaan yleisesti ottaen pitää parempaa huolta, mikä on pitkällä tähtäimellä koko kansakunnan etu. Lisäksi on huomattava, että suurimpiin lainoihin verovähennyskelpoisuus ei edes täysimääräisesti ylety, mistä johtuen rikkaimmat eivät siitä samalla tavalla hyödy. Itse asiassa verovähennysoikeudesta luopuminen iskisi nimenomaan keskiluokkaan, koska varakkaammilla on paremmat mahdollisuudet saada vähennykset hankittua muuta kautta, kuten esimerkiksi vaihtamalla asuntolaina sijoituslainaksi.

Yksi hieman erilainen näkökulma asiaan on myös lähdevero. Talletuksista saaduista koroista maksetaan 28%:n lähdeveroa, joten asuntolainan 28%:n verovähennysoikeutta voidaan myös pitää sen vastineena. Verottaja ikäänkuin pienentää korkoja 28%:lla, toimi sitten lainanantajana tai -ottajana.




2. Kolumnissa ehdotetunkaltaiselle siirtymäajalle ei ole perusteita, mutta toisenlaiselle siirtymäajalle on.


Jos asuntolainan verovähennyksestä kuitenkin luovuttaisiin, se tulisi tietysti toteuttaa harkitulla tavalla. Kuten Iivonen kolumnissaan toteaa, ei jo lainaa ottaneilta voi etua kerralla pois ottaa, koska sen olemassaolo on otettu huomioon asuntoa ostettaessa. Iivosen ehdotuksen mukaan heidän kohdallaan pitäisi soveltaa jonkinlaista siirtymäaikaa, kun taas uusille asuntolainoille ei verotukea annettaisi.

Äkkiseltään uusilta lainoilta vähennysoikeuden epääminen kuulostaa helposti epäreilulta. Sitä se ei kuitenkaan periaatteessa ole - ehkä jopa päinvastoin. Siinä missä he eivät saisi vähennysoikeutta, he pystyisivät nauttimaan alemmista asuntojen hinnoista. Tämä hintojen lasku taas iskisi vanhoihin asuntovelallisiin ja asunnonomistajiin. Tästä asuntojen hintoja alentavasta vaikutuksesta johtuen ei mielestäni pitäisikään soveltaa Iivosen ehdottamaa siirtymäaikaa vanhojen lainojen kohdalla, vaan vanhat lainat tulisi säilyä vähennyskelpoisina koko laina-ajan loppuun saakka.

Sen sijaan toisenlainen siirtymäaika on mielestäni tarpeen, nimittäin vähennyskelpoisuuden asteittainen tai vaikka vain osittainen vähentäminen. Koko 28%:n (ja 30%:n ensiasunnonostajilla) edun poistaminen kerralla johtaisi erilaisiin ongelmiin. Yksi on suhteettoman suuri kertamenetys niille, jotka ovat jo asuntonsa pääosin tai kokonaan maksaneet. Toinen, käytännössä suurempi ongelma on se, että näin suuren asuntojen hintoihin vaikuttavan tekijän poistaminen kerralla jakaisi asuntokaupoilla käyvät ikävästi kahteen ryhmään: toiset eivät täysin ymmärtäisi uudistuksen merkitystä, ja voisivat sen vuoksi joutua sen maksumiehiksi, kun taas toiset osaisivat mahdollisesti ottaa markkinaturbulenssista hyödyn irti. Myös mahdollisuus merkittävään kikkailuun, jossa vanhalla asuntolainalla ostettaisiinkin uusi asunto, tulisi minimoida. Myös asteittaisen tai osittaisenkin vähennyskelpoisuuden laskemisen pitäisi toimia kuitenkin edellä kuvatulla periaatteella eli siten, että vähennyskelpoisuuden alenema koskisi aina vain uusia lainoja, ja yhdessä lainassa pysyisi sama vähennyskelpoisuusprosentti alusta loppuun asti.

Sitä, miten vähennysoikeudesta luopuminen todellisuudessa vaikuttaisi asuntojen hintoihin, on vaikea arvioida. Pitkällä tähtäimellä uskoisin sen periaatteessa laskevan asuntojen hintoja enemmän kuin olisi laskennallisesti perusteltua johtuen psykologisista tekijöistä ja verovähennyksen periaatteellisesta houkuttelevuudesta. Näin ajatellen vanhat asuntojen omistajat olisivat uudistuksen menettäjiä. Toisaalta sijoitusasuntoja uudistus ei koskisi, joten hintamuutos voisi jäädä päinvastoin pienemmäksikin.



3. Ajoituksessa ollaan mielestäni jo vuosi myöhässä.


Nyt eletään tilanteessa, jossa ennätysmatalat korot ovat jo saaneet asuntojen kysynnän ja hinnat taas nousemaan. Sopivin aika verovähennyksen poistoon tai kutistamiseen olisi mielestäni ollut silloin, kun korot olivat vielä selvästi laskussa ja kävi ilmeiseksi, että asunnoille riittää kysyntää - eli runsas vuosi sitten. Nousulle on puhallettu lisää edellytyksiä myös vajaa vuosi sitten tehdyllä ASP-lainojen 3000 euron bonuksella, jolle en vieläkään näe minkäänlaisia perusteita. Täydellistä ajoitusta ei voi koskaan vaatia, eikä sellaista ole etukäteen helppo ennustaa, mutta ASP-bonuksen käyttöönoton yhteydessä olisi tasapainotuksen mielessä ollut mielestäni viimeinen suhteellisen hyvä hetki puuttua myös verovähennysoikeuteen. Samalla olisi myös voinut tehdä isommankin remontin asuntojen verotukseen keventämällä muuttamiseen kohdistuvaa varainsiirtoveroa.

Suljettu hana, Vihti, kesäkuu 2008Iivonen kirjoitti, että "ongelma kannattaisi hoitaa ennen kuin korot kohoavat normaalille tasolle" ja että "Aikaa on pari vuotta". Mielestäni silloin olisi jo aivan liian myöhäistä. Oletetaanpa, että korkojen verotuki poistettaisiin tuolla "parin vuoden" aikataululla. Mikä tuolloin olisikaan tilanne? Ensin asuntomarkkinoita olisi hellitty ennätysmatalilla koroilla, ASP-bonuksella ja verojen vähennyskelpoisuudella. Vuoden 2012 vaihteessa ASP-bonuksen aika olisi mennyt umpeen, korot olisivat luultavasti ainakin jossain määrin nousseet ja samalla vielä luovuttaisiin korkojen verovähennyksestä: tulisi siis samalla kertaa kolme asuntomarkkinoiden tilaa heikentävää muutosta! Samoihin aikoihin on siirrytty jo muunkinlaisiin veronkorotuksiin valtiontalouden tasapainottamiseksi taantuman aiheuttamien kulujen takia, ja EU on voinut ajautua ikävään taloudelliseen kriisiin muun muassa Kreikan vaikeuksien takia. Lopputuloksena samanaikaisesti napattaisiin siis asuntomarkkinoilta kolme karkkipussia pois ja annettaisiin vielä tehostukseksi potku kylkeen. Noin tehokkaasta rahahanojen katkaisusta ei voisi seurata mitään hyvää.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>