Näytetään tekstit, joissa on tunniste seksuaalisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste seksuaalisuus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 4. helmikuuta 2024

Entä jos Pekka Haavisto...?

Viikon päästä on presidentinvaalien toinen kierros, jossa vastakkain ovat Alexander Stubb ja Pekka Haavisto. Vaalitenteistä on voitu kaivella eroja presidenttien ajattelutavoista, arvomaailmoista, tietotasosta, sanavalmiudesta ja muusta vastaavasta. Ja näitä asioita sitten lehdistö arvioi esittäen samalla toisinaan omia spekulaatioitaan tulevasta äänestyskäyttäytymisestä. Yhteen näkökulmaan lehdistö ei ole käytännössä kuitenkaan juurikaan koskenut, ja siihen kytkeytyy tavallaan jonkinasteinen ristiriita. 

Presidentinlinna
(Wikipedia, käyttäjän Paasikivi kuva)

Presidentin varsinaisia tehtäviä ajatellen ei pitäisi olla mitään merkitystä sillä, mikä presidentin seksuaalinen suuntautuminen on, tai kenen kanssa hän on parisuhteessa. Sitä ajatellen on oikeastaan hienoa, että lehdistö ei ole juurikaan sitä aihetta presidentinvaaleja koskien käsitellyt. Ristiriita syntyy siitä, että käytännössä merkittävälle osalle äänestäjäkuntaa sillä on kuitenkin vähintäänkin jonkinlainen merkitys, ja osalle se merkitys on täysin ratkaiseva.


Miten Haaviston ja parisuhde sitten vaikuttaa? Näen tässä kolme tasoa. On ihmisiä, jotka avoimesti ilmaisevat, että eivät vain voi äänestää Haavistoa sen takia, tai että äänestävät Stubbia sen vuoksi. Toisekseen on varmasti myös paljon ihmisiä, jotka pyrkivät pohjaamaan äänestyspäätöksensä vain muihin presidentin rooliin liittyviin seikkoihin, mutta koska presidentinvaaleissa toimitaan eduskuntavaaleihin verrattuna enemmän henkilökuvan ja mielikuvien varassa, käytännössä myös Haaviston suuntautuminen vaikuttaa tavalla tai toisella. Kolmantena tulee se, että äänestäjä voi suhtautua neutraalisti seksuaalivähemmistöä edustavaan presidenttiin muuten ja kotimaan mittakaavassa, mutta miettii sitä, mitä se käytännössä tarkoittaisi Suomen kannalta kansainvälistä diplomatiaa ajatellen. Osalle nämä ovat nimenomaisesti syitä äänestää Haavistoa: Haavisto voi tuntua vähemmistöä itsekin edustavalle äänestäjälle vahvasti omalta ehdokkaalta, tai Haaviston valitseminen voi tuntua edistyksellisyydeltä positiivisessa mielessä. Luulenpa kuitenkin, että nettomääräisesti Haaviston suuntautuminen toimii häntä vastaan vaalimenestystä ajatellen.


Eli mikä on se jutun otsikossa alustamani kysymyksen loppuosa? Joku ehkä saattoi ajatella, että kysymys kuuluisi “Entä jos Pekka Haavisto olisi seuraava presidentti”, mutta ei, tarkoitukseni oli kysyä: “Entä jos Pekka Haavisto olisi heterosuhteessa elävä hetero?”. Mitä se tarkoittaisi Haaviston kannatukselle? Stubb on kyselyjen perusteella ollut selvästi edellä Haavistoa, ja on luultavaa, että Halla-ahon äänestäjien enemmistö kääntyy ennemmin Stubbin puolelle. Tällainen vaihtoehtoisten todellisuuksien maalailu menee tavallisia spekulaatioita pidemmälle, mutta siinä missä uskon Stubbin voittavan nämä presidentinvaalit, uskoisin, että hetero-Haavisto olisi puolestaan Stubbiakin suositumpi. Toivon olevani tässä väärässä seksuaalisen suuntautumisen painoarvon suhteen, mutta koen, että Helsingin yliopiston kansalaisbarometrin tulokset tukevat tätä näkökulmaa: barometrin mukaan kolmannes ei halua äänestää Haavistoa homoseksuaalisuuden takia, mutta toisaalta Haavisto koetaan Stubbia empaattisemmaksi (kts. Ilta-Sanomien juttu).


Voitti vaalit kumpi ehdokas tahansa, olisi toivottavaa, että tulosta ei ratkaisisi ehdokkaan seksuaalinen suuntautuminen, vaan presidentin tehtävän kannalta keskeisemmät ominaisuudet.





Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



perjantai 28. marraskuuta 2014

Kehitysaskeleita 7 - Tasa-arvoinen avioliitto

Pride-kulkue San Fransciscossa 24.6.2012.
Eduskunta on äänestänyt tänään tasa-arvoista avioliittolakia puoltavasti. Tämä johtanee lähiaikoina lain hyväksymiseen, mikä tarkoittaisi sitä, että pian saman sukupuolen edustajat voivat mennä keskenään naimisiin. 

Muutos edistää tasa-arvoa ja suvaitsevaisuutta, ja on siten selvä kehitysaskel suomalaiselle yhteiskunnalle.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



lauantai 26. maaliskuuta 2011

Alistuva maailma

Nuotan ja muiden kirkkoa lähellä olevien (*) järjestöjen aloittama Älä alistu! -kampanja on herättänyt suurta arvostelua, eikä ihan syyttä. Kampanjassa esitetään 20-vuotias Anni, joka oman näkemyksensä mukaan kääntyi biseksuaalista heteroksi Jumalan avulla verraten "parannusta" murhaajan tekemään parannukseen. Rivien välissä annettiin myös ymmärtää, että heteroksi kääntyminen on keino päästä taivaaseen (kohta 2:50 - 3:10 alla olevassa videossa). Nuotta kuitenkin väittää sivuillaan ( kts. juttu ), ettei kampanjan tarkoitus ollut "syyllistää ketään homoseksuaalisesta taipumuksesta". Mihin tuolla alistumisella siis oikeastaan viitataan?



Kampanjan omalla sivulla kerrotaan kampanjan tavoitteeksi "kannustaa ja rohkaista seksuaalisuutensa ja elämänhallintansa kanssa kamppailevia nuoria olemaan alistumatta yhteiskunnalliseen painostukseen arvokysymyksissä". Yhteiskuntako se tässä nyt yhtäkkiä on se, joka painostaa? Onko se painostusta, että mediassa näkyy homoseksuaaleja? Onko se painostusta, että Big Brother -talon asukkaiden demografia on seksuaalisen suuntautumisen suhteen huomattavasti koko väestöä enemmän homoseksuaalisuuteen päin kallellaan? Vai mistä painostuksesta oikein puhutaan? Jos edellä mainittu on homoseksuaalisuuteen tai edes homoseksuaalismyönteiseen arvomaailmaan painostamista, mitä onkaan kampanjassa esitelty homoseksuaalisuuden "korjaamisen" mahdollisuus ja homoseksuaalisuuden vertaaminen murhaamiseen? Ystävällistä tiedonantoako vain?

Nuotan päätoimittaja Mika Falk (joka on muuten syksyisessä homokeskustelussa mukana olleen Sonja Falkin puoliso) kommentoi kampanjaa seuraavasti: "On surullista, kuinka aikamme nuoria kannustetaan rikkomaan itseään seksuaalisuuden alueella". Mutta yhteiskuntahan päinvastoin kannustaa nuoria olemaan oma itsensä. Tällaiset vahingolliset kampanjat sen sijaan painostavat kyseenalaistamaan tai jopa kieltämään itsensä. Se jos jokin on rikkomista.

Videolla näkyvä "Anni" olisi luultavasti päätynyt heterosuhteeseen ilmankin johdatusta. Taustalla on voinut olla teini-ikäisen itsetutkiskelua, joka on vain nyt saanut uskonnollisen värityksen. Se, että tällä "muutoksella" - jota ei varsinaisesti ole edes tapahtunut - koetetaan perustella kaikkien pakottamista samaan muottiin, ei ole tervettä. Ei maailma olisi huonompi paikka, jos kaikki olisivat heteroita. Näin ei kuitenkaan ole, joten miksi painostaa ketään siihen suuntaan, kun ei homoksikaan ketään painosteta muualla kuin joidenkin vainoharhaisissa mielikuvissa?

Onko homoseksuaalisuudelle mahdollisuuden antaminen alistumista? Oliko äänioikeuden antaminen naisille alistumista? Onko avioliitto alistumista? Ilmeisesti olemme alistuneet myös internetille ja sosiaaliselle medialle? Jos kaikki tasavertaisempaan ihmiselämään tähtäävät muutokset ovat alistumista, alistuvaisuus on vain hyvä asia.

(*) Olisin voinut kirjoittaa monimutkaisen "kirkkoa lähellä olevien"-ilmaisun sijasta myös "kristillisten", mutta ainakin toistaiseksi haluaisin vielä yhdistää kristillisyyden käsitteen lähimmäisen rakkauteen. Siihen taas kuuluu keskeisesti myös suvaitsevaisuus, joten kristillinen ei sanana tähän yhteyteen mielestäni sopinut.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



maanantai 24. tammikuuta 2011

Transsukupuoliset muutoksen airueina?

Helsingin Sanomissa oli tänään juttu sukupuoltaan vaihtaneesta Reija Ahdista, joka sukupuolenkorjauksen jälkeen joutui anomaan avioeroa (linkki). Syynä ei ole se, että Ahdin vaimo ei olisi hyväksynyt muutosta, vaan se, että nainen ei Suomessa voi olla naimisissa naisen kanssa.

Toistaiseksi vähemmistöjen on ollut tyytyminen rekisteröityyn parisuhteeseen. Sukupuolineutraalin avioliiton vastustajat ovat voineet todeta, että saavathan he tuon omantyyppisen liittonsa kuitenkin; he ovat seksuaalisesti eri ryhmää, joten miksei myös heidän liittonsa tulisi olla kategorisesti toinen? Transsukupuoliset kuitenkin hämmentävät tätä erottelua poikkeuksellisella tavalla. Liitto on ensin muodostettu perinteisesti miehen ja naisen väliseksi, mutta sitten monien vuosien jälkeen toinen vaihtaa sukupuoltaan joko miehestä naiseksi tai naisesta mieheksi. Avioliitto tulee siis yhtäkkiä perua siksi, ettei se enää täytäkään sille laissa asetettuja kriteereitä.

Vaan entä jos molemmat vaihtaisivatkin sukupuoltaan samanaikaisesti? Tällöin liitossa olisi jälleen mies ja nainen, vaikka roolit vaihtuivatkin. Niin ollen avioliitto olisi ilmeisesti jälleen legitiimi. Elämme siis yhteiskunnassa, jossa:
  1. Mies ja nainen voivat solmia avioliiton.
  2. Mies ja mies tai nainen ja nainen eivät voi solmia avioliittoa.
  3. Transsukupuolinen ei saa jatkaa aiemmin ei-transsukupuolisen kanssa solmimassaan avioliitossa.
  4. Kaksi transsukupuolista voivat solmia avioliiton tai jatkaa aiemmin solmimassaan avioliitossa.
Eikö tällainen pelleily olisi vain syytä lopettaa? Tapausta 4 ei liene vielä kertaakaan esiintynyt Suomessa, mutta ennemmin tai myöhemmin sellainen kyllä tulee vastaan. Uskoisin nykylainsäädännöllä tulkinnan olevan tällaisessa tapauksessa juuri yllä kuvatun mukainen - eli vahvistettu uusi sukupuoli määrää avioliittokelpoisuuden. Viimeistään tuollaisen tapauksen tullessa esiin luulisi tällaisen erottelun saavuttavan päätepisteensä.

Kuten seksuaalitasa-arvoa käsittelevässä syksyisessä kirjoituksessani totesin, on mielestäni vain ajan kysymys, koska avioliitosta tulee sukupuolineutraali. On mielestäni myös suhteellisen selvää, että kun tuo askel kerran otetaan, sitä ei enää koskaan tulla perumaan. Helpommalla päästäisiin kun avioliitosta tehtäisiin yksinkertaisesti vain kahden ihmisen välinen liitto. Jos tämä Ahtien tapaus tai transsukupuolisuus laajemmin synnyttäisi lopullisen kipinän muutoksen ajamiselle, hyvin piskuinen vähemmistö olisi saanut aikaan parannuksen kooltaan melko merkittävän vähemmistön asemassa.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



maanantai 1. marraskuuta 2010

Onko avioliitto instituutiona muuttumaton?

Avioliitolla on instituutiona pitkä historia takanaan. Vaikka se pohjimmiltaan onkin säilynyt samana, sen muoto ja merkitys ovat kuitenkin aivan viime aikoinakin kokeneet muutoksia. Uskon, että sen suosio tulee säilymään myös jatkossa, mutta toisaalta erilaisia niin määritelmällisiä kuin laadullisiakin muutoksia tullaan näkemään vielä lähitulevaisuudessakin.

Miltä mahtaa avioliitto näyttää esimerkiksi 2050-luvulla: ketkä liittoja solmivat ja miten avioliittoon noin muuten suhtaudutaan?

aviolupaus
Ketkä avioliittoja solmivat?

Viime viikkojen homokeskustelu on nostanut pöydälle ehkä keskeisimmän avioliittoon liittyvän kysymyksen: miten avioliitto itse asiassa tulisi määritellä ja ketkä saavat solmia avioliiton? Enimmäkseen keskusteluissa on käsitelty nimenomaan kirkon suhtautumista aiheeseen ja usein rivien välistä on voinut lukea, että avioliitto ja kirkollinen vihkiminen yhdistetään monesti jotenkin auttamattomasti toisiinsa - vaikka voihan avioliiton solmia maistraatissakin. Uskon, että tämä ajatuksen tasolla vallitseva sidos tulee heikentymään tulevaisuudessa. Mielestäni avioliittoa pitäisikin tarkastella ensisijaisesti ei-uskonnollisena instituutiona, ja näin ollen myös homojen avioitumisoikeutta koskevan keskustelun tulisi ensisijaisesti koskea avioliittolakia ja vasta toissijaisesti kirkollista vihkimistä.

Kun avioliitosta puhutaan maallisena instituutiona, ei avioliittokelpoisten parien rajaamisessa ole enää syytä viitata raamattuun. Näin ollen jäljelle jäävät sosiaaliset ja biologiset perusteet. Nainen ja mies saavat tavallisesti mennä keskenään naimisiin, se on selvä. Entäs muuten? Monet homoliittoja vastustavat näyttävät pitävän homoille annettavia myönnytyksiä uhkana, joka voi johtaa esimerkiksi eläimiinsekaantumisen hyväksymiseen. Näin on antanut ymmärtää mm. homoillassakin mukana ollut kansanedustaja Pentti Oinonen kannanotossaan. En tiedä, ovatko tällaiset kommentit vain oljenkorsiin tarttumista parempien konkreettisten perusteiden puutteessa, vai eivätkö tällaisia argumentteja esittävät todella näe asioissa mitään eroa. On ilmeistä, minkä takia esimerkiksi sisarukset eivät saa mennä keskenään naimisiin, kuten on myös selvää, miksei ihminen saa avioitua eläimen kanssa. Sukurutsalla voi olla hyvin ikäviä seurauksia, ja toisin kuin homopariskunta, aikuinen ja lapsi tai ihminen ja eläin eivät ole keskenään yhdenvertaiset, kuten avioituvien tulee lainkin mukaan olla.

Myös muita homojen avioitumisoikeuksia koskevia kommentteja esitettiin television homoillassa. Kansanedustaja Lenita Toivakka toi esille joidenkin ihmisten huolen siitä, että avioliitto käsitteenä "häviää tai muuttuu". Joitakin muutos varmasti harmittaa, mutta eikö näin ole kaikkien muidenkin yhteiskunnallisten muutosten kanssa? Jos kuitenkin ihan rehellisesti ajatellaan, mitä heteroaviopari oikeasti menettää, vaikka homotkin pääsisivät samannimiseen liittoon? Homojen avioliittoa vastustava Raamatun opettaja Pasi Turunen perusteli kantaansa sillä, että "Yhteiskunta tulee varsin hyvin toimeen ilman homoliittoja, mutta se ei tule toimeen ilman heteroseksuaalista parin muodostusta". Ehkäpä näin on, mutta eikö sama koske myös esimerkiksi jalkapalloa? Tulisiko jalkapallo kieltää, koska se ei ole yhteiskunnan kannalta välttämätöntä? Kirkkovaltuutettu Sonja Falk viittasi yhtä lailla yhteiskunnalle välttämättömään heteroparien kykyyn lisääntyä. Jos lisääntyminen olisi ainoa avioliiton perustelu, eikö lisääntymisiän ohittaneet tai muuten joko omasta valinnastaan tai muuten lapsettomat heteroparitkaan sitten saisi avioitua? Aika kohtuuttomalta kuulostaa.

Onko sitten muista syistä perusteltua rajoittaa keskenään tasavertaisten ihmisten avioitumisaikeita? Kiistanalaisimpia liittomuotoja ovat ehkä erilaiset moniavioisuuden muodot, ja niistä voi hyvin esittää väitteitä niin puolesta kuin vastaankin. Käytännössä tuollaisten suhteiden saattaa olla vaikea toimia tasavertaisina, mutta toisaalta jos jonkinlainen moniavioinen, esimerkiksi kahden miehen ja kahden naisen muodostama liitto sellainen olisi, olisiko sitä periaatteessa syytä kieltääkään?

Moniavioitumiselle suurta kysyntää tai sen laillistamista tuskin on nähtävissä, mutta kuten parin viikon takaisessa jutussani toin esille, koen jokseenkin väistämättömänä kehitysaskeleena sen, että ennemmin tai myöhemmin homot saavat avioitua siinä missä heterotkin. Tämä tulee olemaan merkittävä määritelmällinen muutos, mikä vaikuttanee jossain määrin avioliiton merkitykseen myös muilta osin. Tätä ei ole mielestäni kuitenkaan mitään syytä nähdä minkäänlaisena uhkana. Vaikka homopariskunnat muodostaisivat keskenään avioliittoja, ei siitä syntyisi kenellekään minkäänlaista todellista haittaa.


Avioliiton muoto ja merkitys

Avioliittoinstituutioon suhtautumisessa yksi merkittävimpiä tekijöitä on se, kuinka kestävänä liitto nähdään. Tunnetun mantran mukaanhan joka toinen avioliitoista päättyy eroon. Solmittujen avioliittojen määrä on viime vuosina piirun verran lisääntynyt, mutta avioerojen suhteellisen määrän en usko muuttuvan tulevaisuudessa erityisesti kumpaankaan suuntaan, sillä jo 20 vuoden ajan niiden määrä on säilynyt jokseenkin samana (Tilastokeskus).

Avioehtojen suhteen sen sijaan on muutoksia nähtävissä. Mielenkiintoista on se, että vaikka vain runsaaseen neljännekseen avioliittoja nykyään otetaan avioehto, olen ainakin itse saanut sen kuvan, että ennen avioitumista selvästi useampi suunnittelee sellaisen ottavansa. Esimerkiksi häät.fi:n kyselyssä noin 3/4 ihmisistä oli avioehdon kannalla. Tämä ei tietysti ole millään tavalla koko väestöä edustava otanta, mutta samansuuntaisia kyselytuloksia olen nähnyt muuallakin. Osasyy tähän näennäiseen ristiriitaan lienee yleinen avioehtojen yleistymisen trendi: vielä 70-luvulla vain joka kahdeksanteen ja 90-luvulla vain joka viidenteen liittoon tuli avioehto. Tämän päivän aikeet ovat huomispäivän tekoja, joten on luontevaa, että aielukemat ovat piirun verran suurempia. Varsinkaan hääsivustolla esitetyt aikeet eivät voi kuitenkaan kovin montaa vuotta eteenpäin ennustaa, joten suurempia syitä lienee syystä tai toisesta tulleet mielen muutokset tai erityisen painavien syiden puutteessa vallitseva viitseliäisyyden puute.

Moni saattaa nähdä avioehtojen määrän lisääntymisen merkkinä romantiikan kuihtumisesta, mutta toisaalta historiallisesta näkökulmasta tilannetta voidaan pitää myös täysin päinvastaisena. Kuten edelleen monissa maailman kolkissa, myös Suomessa avioliiton merkitys on aikoinaan ollut nykyiseen suomalaiseen yhteiskuntaan verrattuna enemmän taloudellinen ja toimeentuloon liittyvä. Monesti on ollut tavoitteena päästä niin sanotusti "hyviin naimisiin", jolloin avioliitto on luonut taloudellisen turvan esimerkiksi kotiin jäävälle vaimolle. Nykyään avioliittojen painoarvo on siirtynyt vahvemmin rakkauden puolelle, mistä johtuen taloudellisen siteen heikentyminen voidaan nähdä osana luonnollista kehitystä.

Tosiasiahan on itse asiassa se, että nykyisen muotoisessa osituksessakin toinen voi ainakin teoriassa jäädä pahemmin tyhjän päälle: jos varsinaista kertynyttä varallisuutta ei juuri olisi, mutta toiselle olisi kertynyt hyvä kuukausittainen eläke, tämä jää käsittääkseni osituksen ulkopuolelle. Molemminpuolisesti reilu, rakkauteen pohjautuva liitto ei sellaisenaan mielestäni oletusarvoisesti ositusta vaadikaan. Kuka tietää, vaikka tulevaisuudessa avioehdon asettamasta muodosta tulisikin oletusarvo. Avioehto jäisi nimityksenä historiaan ja ositusta haluttaessa se pitäisi erikseen kirjata jonkinmuotoiseen aviosopimukseen.

Pohjimmiltaan avioliitto on nykyään henkisempi aiempaan verrattuna. Avioliittoa ei solmita ensisijaisesti turvaksi, vaan halusta sitoutua rakkauteen pohjautuvaan suhteeseen tai uuteen perheeseen, tuoda tämä tahto virallisesti julki, ja luoda henkisesti erittäin vahvaa yhteenkuuluvuutta ja useimmiten yhteistä sukunimeä kantava perheyksikkö. Tämä avioliiton perimmäisin tekijä tuskin tulee tulevaisuudessa enää muuttumaan.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Seksuaalisesti tasa-arvoinen yhteiskunta

Ihmisten välisessä tasavertaisuudessa on tultu huomattavasti eteenpäin ympäri maailmaa. Suomi oli Uuden-Seelannin jälkeen toinen maa maailmassa, joka otti käyttöön yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden, ja vuonna 1906 maailman ensimmäinen maa, jossa kaikki saivat oikeuden asettua vaaleissa ehdolle. Seksuaalisissa oikeuksissa Suomi ei kuitenkaan ole ollut yhtä edistyksellinen. Homoseksuaalisuus lakkasi olemasta rikos vasta 1971, ja vasta 1981 sitä lakattiin pitämästä virallisesti tautina. Edelleenkin ollaan tämän asian suhteen kehityksen kärjestä jäljessä: jo 10 maata on laillistanut homoavioliitot ja vielä useampi homopariskuntien tekemät adoptiot, mutta Suomessa samaa sukupuolta olevat voivat korkeintaan rekisteröidä parisuhteensa. Tämä onkin mielestäni harvinaisen selvä esimerkki siitä, miten Suomella on yksisuuntaista ja yksiselitteisesti kohti tasavertaisempaa yhteiskuntaa vievää lainsäädännöllistä kehityspolkua vielä kuljettavana, ja kuinka Suomi on siten maana vielä selvästi keskeneräinen.

YLE:n A2 Teema 12.10.2010: Homoilta - tulevaisuudessa pelkkä koominen "huumoripätkä" konservatiivisen epätasa-arvoiselta ajalta? TV2:ssa 12.10. esitetyn Homoillan nostattama keskustelu on keskittynyt suurelta osin kirkkoon. Homoiltaan osallistuneet kirkon edustajat olivat ehkä tarkoituksellisesti konservatiiviseksi valittu porukka, eivätkä suinkaan kaikki kirkon edustajat vastusta homojen oikeuksia samaan tapaan. Moni kirkkoherra, pastori ja rovasti ilmaisivatkin 16.10 ja 17.10. Helsingin Sanomien mielipidepalstalla, ettei televisiossa (tai A-Tuubissa) nähty edusta kirkon yleistä kantaa, vaan monilla kanta on hyvinkin erilainen. Erityisen huomionarvoinen oli Eero Jokelan, Eija Kallisen, Jarmo Kokkosen ja Kalevi Virtasen tämänaamuisen kirjoituksen kohta, jossa alleviivattiin, että he ovat nimenomaan raamattuun perustuen eri mieltä Homoillassa esitettyjen mielipiteiden kanssa. Siis he tukevat homojen oikeuksia raamattuun pohjaten, vaikka ainakin Päivi Räsänen perusti vahvat homovastaiset mielipiteensä hyvinkin vahvasti jokseenkin yksinomaan raamattuun! Ehkä Räsäsenkin tulisi sisäistää, että lähimmäisen rakkaus on yksi kristinuskon tärkeimpiä elementtejä, eikä homoseksuaalisuuden kohdalla ole mitään syytä tehdä tähän poikkeusta.

Kirkollinen vihkiminen on kaikesta huolimatta vain periaatteellinen kysymys, joskin toki hyvin merkittävä sellainen - varsinkin jos vihkimistä kaipaava on muuten uskovainen ihminen. Kirkkoon kuuluminen on vapaaehtoista, joten suurempi kysymys on mielestäni kuitenkin se, miksi valtiokin haluaa eritellä virallistetut parisuhteet kahteen ryhmään eli avioliittoihin ja auttamattomasti alempiarvoisemmiksi miellettäviin rekisteröityihin parisuhteisiin. Yhteistä sukunimeä rekisteröidyssä parisuhteessa olevat eivät saa, ja kahtiajako hetero- ja homoliittojen välillä pätee myös siviilisäätyjä kyseltäessä. Vaikka siitä voikin väitellä, onko homo- vai heteropari parempi vaihtoehto adoptoitavalle lapselle, en myöskään näe mitään syytä sille, miksi samaa sukupuolta olevien parien adoptio-oikeus pitäisi olla täysin kiellettyä.

Monien eurooppalaisten valtioiden lisäksi jopa Etelä-Afrikka, Brasilia, Uruguay ja Argentiina ovat joko homoavioliiton tai adoptio-oikeuden ansiosta edellä Suomea homoseksuaalien oikeuksissa. Eikö yleismaailmallinen kehityssuunta asiassa ole hyvin ilmeinen ja selvästi seksuaalista tasa-arvoa lisäävä? Eikö olekin väistämätöntä, että kun ajatukseen on riittävästi kypsytty, samat askeleet tullaan ennemmin tai myöhemmin ottamaan myös Suomessa? Miksi asian suhteen siis turhaan viivytellään? Miksi Suomi ei tässä asiassa halua olla edistyksellisimpien maiden joukossa?


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>