Viikon takainen sunnuntailisiä koskenut kirjoitukseni herätti ehkä yllättävänkin paljon keskustelua. Kirjoitukseni tarkoituksenahan ei tietenkään ollut kenenkään kokonaisansiotason laskeminen, eikä oikeastaan edes viikonloppukorvausten kutistaminen kokonaisuudessaan, vaan sunnuntain lakisääteisen oletuspainoarvon kyseenalaistaminen. Keskustelu sai minut kuitenkin huomaamaan, että tuo tyypillisin 100 prosentin sunnuntailisä ei välttämättä ole niin erityisen suuri, kuin miltä se on monesti vaikuttanut. Vaikka voin esittää arvioita siitä, miltä sunnuntailisä tuntuu korvauksena, suoran käden kokemusta minulla ei siitä ole melkein lainkaan. Tällä vuosikymmenellä olen tainnut saada sunnuntailisää vain yhdeltä sunnuntailta, ja vaikka se tuntuikin oikein hyvältä korvaukselta, ei sama tunne päde välttämättä kaikkiin ihmisiin tai elämäntilanteisiin: vaikka sunnuntain tuplapalkka on luultavasti monesti hyvinkin houkutteleva esim. opiskelijalle, vaikkapa perhearkea viettävälle vanhemmalle sunnuntaityön hankaluus voi vastaavasti syödä sunnuntaivuorojen houkuttelevuuden kokonaan.
Vaan mitä vuorotyötä tekevät siis sanovat sunnuntaityöstä? Kunnollisen kuvan saaminen asiasta on jossain määrin hankalaa, sillä sitä koskeva keskustelu siirtyy helposti kokonaisansiotasoon, eikä niinkään siihen, kuinka suuri suhteellinen painoarvo sunnuntailla tulisi kokonaisansion muodostumisessa olla, jotta sunnuntaityö säilyisi työntekijän näkökulmasta keskimäärin neutraalin houkuttelevana suhteessa viikkotöihin, ja jotta työvuorojen määrän suhteen dynaamisemmilla aloilla työtä olisi myös tarjottavissa tavalla, joka olisi kokonaisuutta katsoen paras niin työntekijöiden, työnantajien kuin ympäröivän yhteiskunnankin kannalta. Huoli kokonaisansiotason laskemisesta sunnuntailisien mahdollisen laskun seurauksena on tietysti ymmärrettävä, sillä vaikka lisien yhtäällä tapahtuvat leikkaukset käytännössä kompensoituisivat viimeistään ajan myötä joko peruspalkan tai muiden lisien muodossa, lyhyellä tähtäimellä kokonaispalkan aleneminen voi ainakin joillain aloilla olla työehtosopimusten päivittyessä todellinen riski, ja se pidempi tähtäin voi käytännössä venyä niin pitkälle, ettei se kauheasti juuri nyt lohduta.
 |
| Lauantailla ja sunnuntailla on omanlaisiaan erityisrooleja. Riippuen kontekstista lauantai saatetaan laskea tai olla laskematta arkipäiväksi. Sunnuntai taas voi olla ainoa päivä, jona töitä saa tehdä menettämättä tukia. |
Jotta voidaan pohtia tarkemmin, mikä olisi mielekäs korvaus sunnuntaivuoroista, on syytä palata siihen, miksi lisää ylipäätään maksetaan. Sunnuntailisähän on korvausta siitä, että ollaan töissä päivänä, joka ei kuulu siihen tavallisimpaan maanantaista perjantaihin tehtävään työviikkoon. Mutta onhan sellaisia päiviä toinenkin, nimittäin lauantai. Se ei ole pyhäpäivä, mutta ei nykyään myöskään joitakin lainsäädännöllisiä näkökulmia lukuunottamatta varsinainen arkipäiväkään. Mikä siis on varsinaisesti lauantain asema nykypäivänä? Entä mikä sen aseman olisi hyvä olla tai mitä se tulee olemaan tulevaisuudessa? Tarkastellaanpa roolia hieman eri näkökulmista.
Lauantai lomapäivänä
Lauantaipäivänä voidaan joko viettää vapaapäivää, olla töissä tai olla lomalla. Näistä lauantain asema lomapäivänä on helpoin todeta pelkäksi historian jäänteeksi. Vaikka 6-päiväisestä lomaviikosta siirryttiin 5-päiväiseen jo 1960-lopussa, 6-päiväisyys kummittelee yhä lomalainsäädännössä ja siten myös useimmilla työpaikoilla. Kuten kirjoitin jutussani vuonna 2012, se aiheuttaa täysin turhaan kitkaa ja päänvaivaa työpaikoilla, sillä lainsäädännön kirjaimellinen noudattaminen aiheuttaa porsaanreiän, jonka turvin työntekijä voi periaatteessa säästää joka kuudennen lomapäivän viettämällä lyhyempiä lomia, minkä välttämiseksi monilla työpaikoilla on erilaisia käytäntöjä tämän ehkäisemiseksi: joko joka viides päivä kuluttaa kuudennen päivän, lauantait on pakko valita mukaan tai pahimmassa tapauksessa rajoitetaan sen takia millaisia lomia on ylipäätään pitää.
Johtopäätös:
Koska lauantai ei enää kuulu tavalliseen työviikkoon, sen ei tulisi kuulua myöskään lomaviikkoon. Toisin sanoen se tulisi poistaa myös vuosilomalaissa määritetystä arkipäivän määritelmästä, ja päivittää vaikka sitten vastaavasti kuukaudessa kertyvien lomapäivien lukumäärää hieman alaspäin.
Lauantai tukipäivänä
Lauantailla on lomapäivien laskennan tapaan erikoinen rooli myös ainakin yhdessä yhteiskunnan tukijärjestelmässä. Vanhempainpäivärahaa maksetaan nimittäin vain niin sanotuilta arkipäiviltä, jollaiseksi lasketaan tässäkin yhteydessä myös lauantai. Tämä voi aiheuttaa pientä ihmetystä, mutta useimpien kohdalla ei juuri sen kummempaa, sillä tukiajanjakson pituus mitataan nimenomaan näissä arkipäivissä, eikä niinkään esimerkiksi kuukausissa tai viikoissa. Vaikka tuen määrä siis voi hieman vaihdella kuukausien välillä, lopputulemaan käytäntö ei vaikuta juurikaan.
On kuitenkin yksi asia, jossa lauantain arkipäivän asemasta voi tulla vanhempainvapaalla olevalle huomattavankin merkittävä. Mikäli vanhempainvapaalla haluaa tehdä töitä, se onnistuu ilman tukien menettämistä vain pyhäpäivinä (kts.Sunnuntaityö vanhempainvapaalla).
Vanhempainpäiväraha on kuitenkin tietääkseni ainoa tuki, jossa lauantailla on tällainen asema. Esimerkiksi työttömyysetuutta maksetaan suoraan viideltä päivältä viikossa ja vieläpä riippumatta siitä, onko silloin arkipyhiä (kts. Kelan sivut).
On kuitenkin yksi asia, jossa lauantain arkipäivän asemasta voi tulla vanhempainvapaalla olevalle huomattavankin merkittävä. Mikäli vanhempainvapaalla haluaa tehdä töitä, se onnistuu ilman tukien menettämistä vain pyhäpäivinä (kts.Sunnuntaityö vanhempainvapaalla).
Vanhempainpäiväraha on kuitenkin tietääkseni ainoa tuki, jossa lauantailla on tällainen asema. Esimerkiksi työttömyysetuutta maksetaan suoraan viideltä päivältä viikossa ja vieläpä riippumatta siitä, onko silloin arkipyhiä (kts. Kelan sivut).
Johtopäätös:
Vaikka asialla ei ole kovin suurta merkitystä, voi kysyä, että kun esim. työttömyysetuuden kohdalla jokainen viikko on samanlainen, eikö sama voisi koskea myös vanhempainrahaa? Eikö tuollainen 5-päiväinen viikkomalli olisi yksinkertaisempi? Ja eikö yksinkertaisempi malli olisi tehokkaampi niin etujärjestelmän asiakkaiden ajankäytön kannalta kuin myös Kelankin kannalta? Ja toisaalta onko mitään erityistä syytä sille, miksi nimenomaan sunnuntaisin on äideille sallitumpaa tehdä töitä kuin muina päivinä?
Lauantai työpäivänä
Vaikka 1960-luvun alussa työviikko oli pääsääntöisesti 6-päiväinen, tuolloinkin se poikkesi muista työpäivistä olemalla tyypillisesti niitä lyhyempi. 1960-luvun jälkeen se ei kuitenkaan enää ole ollut tyypillisempään viikkorytmiin kuuluva työpäivä, mutta siitä huolimatta sunnuntai on edelleen ainoa päivä, jolla on lakisääteinen palkan lisä työaikalaissa. Jos mietitään sitä, miten työtä järjestetään, onko tälle perusteluita?
Viikonloppuna tehtävät työt voi jakaa karkeasti kahteen ryhmään:
- Työt, joita pitää olla jonkun tekemässä koko ajan, ja joissa viikonloppulisien aiheuttama korkeampi palkkakustannus ei juuri vaikuta työntekijöiden määrään, ja joita tyypillisesti tehdään julkisen sektorin puolella.
- Työt, joissa viikonloppulisien suuruus vaikuttaa viikonloppuna tehtävien tuntien määrään palkkakustannuksen nousun seurauksena, ja joita tyypillisesti tehdään yksityisen sektorin puolella.
Jos puhutaan siitä, mikä on sopiva painoarvo sunnuntaitöille suhteessa lauantaihin tai muuhun osaan viikosta, ryhmän 1 töiden kohdalla työnantajan näkökulma on ainakin ryhmän puhtaimmissa tapauksissa merkityksetön. Kyse on lähinnä vain siitä, millaisilla korvaustasoilla työvuorot saadaan helpoiten järjestettyä. Toisin sanoen, jos joku tarvitsee saada jonkin päivän vapaaksi, kuinka helppo siihen on löytää korvaaja, ja joudutaanko vuorojen vaihdossa erikoisiin lehmänkauppoihin. Olen esimerkiksi kuullut, että toisinaan on sunnuntaivuoron saamisen ehtona saattanut olla se, että ottaa myös lauantaivuoron. Tämä ei yllätä, sillä molemmat ovat viikonloppupäivinä epätoivottuja ajankohtia olla töissä, mutta toisesta saa lähtökohtaisesti tuplapalkkaa, ja toisesta tavallista palkkaa (vaikka toki monella alalla ainakin lauantai-illasta lähtien lauantaistakin saa jo jonkin verran lisiä joita keskellä viikkoa ei saisi).
Ryhmän 1 osalta järkevimmältä tuntuisi siis, että viikonloppulisät jaettaisiin 50-50 lauantain ja sunnuntain kesken, eli ei niin, että sunnuntaista vain tulisi 100%, vaan että molemmista tulisi 50%:n lisät. Mutta olisiko tämä ongelmallinen lähtökohta ryhmän 2 kannalta? Esimerkiksi moni kauppa ja ravintola on sunnuntaisin lyhyempään auki kuin lauantaisin, ja jotkut ovat myös sunnuntaisin kiinni. Jos lauantain ja sunnuntain lisistä tulisi samansuuruiset, nykyisillä aukioloajoilla liikkeiden kustannustasot nousisivat. Käytännössä lauantain ja sunnuntain aukioloajat muokkautuisivat entistä lähemmäksi toisiaan. Tämä aiheuttaisi suurimman muutoksen yrittäjillä, jotka tällä hetkellä pitävät liikkeitään auki lauantaisin, mutta eivät sunnuntaisin, eivätkö nuo muutokset välttämättä olisi kovin kivuttomia.
Johtopäätös:
Pääosin vakiomiehityksellä tehtävien töiden osalta olisi luontevinta, että lisät jakautuisivat tasan lauantain ja sunnuntain kesken. Työn tarjonnan suhteen joustavammilla aloilla kysymys on astetta monimutkaisempi, mutta pohjimmiltaan niidenkin osalta voi kysyä, kuuluuko lauantain ja sunnuntain todella poiketa toisistaan niin selvästi? Työntekijän näkökulmasta viikonloppupäivä on tyypillisesti epämieluisa työpäiväksi, ja toisaalta viikonloppuna riittää luultavasti enemmän asiakkaita kuin muina päivinä, joten myös yrittäjä saa todennäköisesti viikonlopuista enemmän liikevaihtoa, mikä koskee sekä lauantaita että sunnuntaita. Lisäksi työehtosopimuksen ei ole pakko seurata laissa määriteltyä tasoa.
Lauantai ja sunnuntai vs. pyhäpäivät
Kun puhutaan lauantain ja sunnuntain asemasta, on syytä kysyä myös, mihin juhlapyhät tässä kuviossa asettuvat. Vaikka työntekoa ajatellen lauantai ja sunnuntai tuntuisivat lähtökohtaisesti suurinpiirtein samanveroisilta, on pyhäpäiviä, jotka ovat useimmille tavallisia viikonloppupäiviä epämieluisampia ajankohtia olla töissä. Vaikka lauantaista ja sunnuntaista tulisi 50%:n lisä, esimerkiksi joulusta se voi olla monelle hyvin vaatimattomalta tuntuva lisäkorvaus.
Johtopäätös:
Ehkä lainsäädäntö voisi olla perusteltua päivittää vastaamaan paremmin sitä, miten ihmiset tyypillisesti työajankohtien mieluisuuden kokevat, mikä voisi tarkoittaa paitsi korkeampia korvauksia viikonlopuilta, myös tavallisia viikonloppukorvauksia suurempia, esimerkiksi nykyisen sunnuntaikorvauksen kaltaisia korvauksia erityisiltä pyhäpäiviltä, olivat ne kirkollisia pyhiä tai ei. Eli lauantaista 50% ja sunnuntaista 50%, mutta esimerkiksi joulusta 100% lisää. Yrityksiin ja työehtosopimuksiin voisi jäädä nykyiseen tapaan mahdollisuus määritellä muunkinlaisia lisäkorvauskäytäntöjä.
Eri viikonpäivien rooli osana tavallista arkea
Aiempien kohtien osalta tuntuisi, että olisi luontevaa, että lauantain asema olisi sama kuin sunnuntainkin: lauantai ei kuluttaisi lomapäiviä ja se olisi yhtä hyvin tai heikosti työskentelyyn sopiva päivä kuin sunnuntaikin. Viime kädessä tullaan arvoihin, eli siihen, miten yhteiselo halutaan yhteiskunnassa järjestää.
Halutaanko, että ihmiset ovat enemmän vapaalla lauantaisin kuin sunnuntaisin? Halutaanko, että ihmiset hoitavat shoppailujaan enemmän lauantaisin kuin sunnuntaisin? Halutaanko, että ihmisten samanaikaiset vapaat keskittyvät enemmän sunnuntaille kuin lauantaille? Halutaanko, että ihmiset käyvät mieluummin ravintolassa syömässä lauantaina, mutta syövät kotona sunnuntaina? Miten yhteiskunnan halutaan pyörivän arkipyhinä?
Tuntuisi, että sekularisoituneeseen yhteiskuntaan mielekkäimmältä sopisi se, että ainakin lauantai ja sunnuntai olisivat luonteeltaan mahdollisimman samankaltaisia. Tietysti sunnuntain jälkeen seuraa tavallinen arkipäivä, mikä erottaa varsinkin sunnuntai-illan selvästi lauantai-illasta, mutta onko lauantain ja sunnuntain soveltuvuudessa kaupoissa tai esimerkiksi Linnanmäellä käymiseen loppujen lopuksi juuri eroa? Onko niiden aseman erilaisuudelle siis enää tänä päivänä kunnollisia perusteluja?
Johtopäätös:
Lauantaista ja sunnuntaista voisi pyrkiä tekemään lainsäädännön näkökulmasta mahdollisimman pitkälti toistensakaltaiset. Muiden pyhäpäivien osalta kysymys nousee helposti arvolatautuneemmaksi, mutta niillä on lainsäädännössä joka tapauksessa paikkansa, joten miksei ne voisi myös työaikalaissa nostaa omaan tavallisesta sunnuntaista poikkeavaan asemaansa? Näin sunnuntai menettäisi erikoisroolinsa, ja päivät jakautuisivat yksinkertaisemmin kolmeen ryhmään: tavalliset arkipäivät, tavalliset viikonloppupäivät, pyhäpäivät.
Halutaanko, että ihmiset ovat enemmän vapaalla lauantaisin kuin sunnuntaisin? Halutaanko, että ihmiset hoitavat shoppailujaan enemmän lauantaisin kuin sunnuntaisin? Halutaanko, että ihmisten samanaikaiset vapaat keskittyvät enemmän sunnuntaille kuin lauantaille? Halutaanko, että ihmiset käyvät mieluummin ravintolassa syömässä lauantaina, mutta syövät kotona sunnuntaina? Miten yhteiskunnan halutaan pyörivän arkipyhinä?
Tuntuisi, että sekularisoituneeseen yhteiskuntaan mielekkäimmältä sopisi se, että ainakin lauantai ja sunnuntai olisivat luonteeltaan mahdollisimman samankaltaisia. Tietysti sunnuntain jälkeen seuraa tavallinen arkipäivä, mikä erottaa varsinkin sunnuntai-illan selvästi lauantai-illasta, mutta onko lauantain ja sunnuntain soveltuvuudessa kaupoissa tai esimerkiksi Linnanmäellä käymiseen loppujen lopuksi juuri eroa? Onko niiden aseman erilaisuudelle siis enää tänä päivänä kunnollisia perusteluja?
Johtopäätös:
Lauantaista ja sunnuntaista voisi pyrkiä tekemään lainsäädännön näkökulmasta mahdollisimman pitkälti toistensakaltaiset. Muiden pyhäpäivien osalta kysymys nousee helposti arvolatautuneemmaksi, mutta niillä on lainsäädännössä joka tapauksessa paikkansa, joten miksei ne voisi myös työaikalaissa nostaa omaan tavallisesta sunnuntaista poikkeavaan asemaansa? Näin sunnuntai menettäisi erikoisroolinsa, ja päivät jakautuisivat yksinkertaisemmin kolmeen ryhmään: tavalliset arkipäivät, tavalliset viikonloppupäivät, pyhäpäivät.
