Yrittäjien vuokran maksuun vapaaehtoinen kolmijako koronan ajaksi

Monet pienyrittäjät ovat hätää kärsimässä koronakriisin vaatimien pakkotoimien vuoksi. Normaalioloissa täysin elinkelpoisten yritysten ajautuminen vaikeuksiin ja mahdollisesti konkurssiin asti ei ole juuri kenenkään etu, joten yrittäjien tukeminen kriisin yli on tärkeää koko yhteiskunnalle. Puuttuvien tulojen ohella yksi ongelmista on se, että jostain pitäisi löytää rahat myös toimitilojen vuokran maksamiseen. Tämä on sen verran iso menoerä yrittäjille, että sitä on perusteltua tarkastella omana tekijänään yrittäjien tukemistapoja suunnitellessa.

Hjallis Harkimon mukaan Tanskassa on laki, joka takaa, ettei vuokranantaja voi periä vuokria, jos hallituksen tekemien kieltojen takia vuokralainen ei voi käyttää tilaa siihen toimintaan mihin se on tarkoitettu. Tämä voisi olla yksi vaihtoehto, joskin tässä voi nähdä kolme ongelmaa. Rajanveto ei ensinnäkään ole aina selvää sen suhteen, milloin tilaa ei voi käyttää tilan varsinaiseen tarkoitukseen: jos ravintola esimerkiksi toimii osittain ruokatoimituksia varten, eli tilat ovat käytössä, mutta tavalliseen nähden paljon pienemmällä kapasiteetilla, miten tähän pitäisi suhtautua? Toisekseen myös vuokranantaja voi ajautua ongelmiin. Siinä missä pandemiaan varautumisen ei tulisi kuulua tilaa vuokraavan yrittäjän tavalliseen yrittäjäriskiin, ei pandemian aiheuttamaa menetystä ole välttämättä kohtuullista työntää täysin vuokranantajankaan syliin. Kolmas potentiaalinen ongelma tulee siitä, saisiko eduskunta säädettyä tuollaista lakia tähän hätään? 

Entä jos luotaisiin lainsäädännöllisesti kevyempi vapaaehtoisuuteen pohjautuva malli? Valtio voisi lupautua maksamaan yrittäjän vuokrista yhden kolmasosan, mutta vain sillä ehdolla, että vuokranantaja luopuisi myös vähintään yhdestä kolmasosasta. Vuokranantajalla on luultavasti hyvät tiedot siitä, minkälaiset edellytykset yrittäjällä on bisnekselleen koronaoloissa, joten vuokranantaja voi hyvin arvioida, kuinka suuri tarve yrittäjällä olisi vuokratuelle. Jos yrittäjä on ongelmissa, voi olla kaikkien osapuolten etu, jos koronan riski jaetaan kolmeen osaan. Vuokralaisen etu on ilmiselvä, kun maksettava vuokra jakautuu kolmasosaan (tai erityisen reilun vuokranantajan tapauksessa vielä alemmas). Vuokranantaja taas voi muutaman kuukauden kolmanneksen matalammasta vuokratulosta huolimatta voittaa pidemmällä tähtäimellä, kun vuokralainen saa bisneksensä pidettyä pystyssä ja säilyy vuokralaisena. Valtio taas voi voittaa, kun niin moni yritys ei joudu koronakriisin takia konkurssiin.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

"Jos ministerikään ei viitsi..."

Heidi Hautalan oviremontista on noussut meteli - ja ihan aiheesta. Hautala ei ole ainoastaan ministeri, vaan myös harmaan talouden ministerityöryhmän jäsen, mistä johtuen hänen pitäisi tietää miten työtä teettäessä tulisi toimia.

Työn teettäminen - liikaa yksityiskohtia?

Hautalalla ja remontoijalla on omat näkemyksensä siitä, miten asiat ovat tapahtuneet. Kumpikaan versioista ei liene kovin täsmällinen, mutta totuuden täytyy löytyä jostain versioiden välimaastosta. Hautalan omista kommenteistakin selviää, ettei tässä ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan olla edetty. Blogissaan hän esimerkiksi myöntää seuraavaa: "Minä tein virheen siinä, että en pyytänyt kuittia käteismaksusta."

Oliko remontin hinta sitten lähempänä Hautalan väitettä 100 eurosta vai remontoijan väitettä 600-650 eurosta? Suhteellinen ero on järjetön, mutta osoittaa lähinnä vain sen, miten kaukana tarinat ovat toisistaan.  Monimiljonääri Niklas Herlinin esimerkki jos jokin osoittaa, että raha ei ole ainoa motivaattori jättää verovelvollisuuksia hoitamatta. Hän kirjoittaa blogissaan, kuinka vasta kotitalousvähennys teki mahdolliseksi teettää työtä laillisesti. Vaikka Hautalalla ei olekaan Herlinin rikkauksia, hänelläkään on oviremontissa tuskin ollut kyse rahasta, vaan viitsimisestä.

Ydinkysymys kuuluukin: jos harmaan talouden työryhmässä työskentelevä ministeri ei jaksa hoitaa verovelvollisuuksia oikeaoppisesti, miksi tavallinen mattimeikäläinen jaksaisi? Ja jos Hautalan asemassa oleva selviäisi verovelvollisuuksien kiertämisestä säikähdyksellä, miksi tavallisen kansalaisenkaan tarvitsisi asialla päätään vaivata? Vaikka oviremontti olisi ollut vain 100 euron hintainen, se heikentää pahasti tavallisen kansalaisen veronmaksumoraalia, ja sitä kautta oven hinta saattaa menetettyjen verotulojen myötä nousta 10 miljoonaan euroon.

Voisiko tapauksesta kuitenkin seurata jotakin hyvääkin? Jos ministeritason ihminen ei jaksa, viitsi tai pahimmassa tapauksessa edes osaa hoitaa työn teettämistä oikeaoppisesti, se on signaali, joka pitäisi ottaa vakavissaan. Paitsi että kotitalousvähennyksen tason vuodentakainen heikennys voisi olla syytä perua ainakin osittain, verovelvollisuuksien hoitamisesta olisi syytä tehdä huomattavasti helpompaa. Ei riitä, että verojen hoitaminen on taloudellisesti siedettävää. Sen pitää olla myös helppoa. Tässä on yksi keskeisistä haasteista, mihin harmaan talouden työryhmän tulisi puuttua.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Pääomatulojen 30% ei ole palkkatulojen 30%

- Pääomatulot - 
Verottajan aarreaitta vai pelkkiä hiluja?

Joka vuosi verotietojen julkistuksen jälkeen moni ihmettelee sitä, kuinka pääomavero on pieni suhteessa jo tavallisenkin suuruisen ja erityisesti suuren palkkatulon verotukseen. Päivittely voi olla perusteltua, mutta järjestelmän kritiikille antaa enemmän pontta se, jos tehdään vertailu oikeiden lukujen välillä. Pääomatuloista puhuttaessa näkyvä veroprosentti on nimittäin vain harvoin verottajalle tuloista maksettu prosenttilukema. Vaikka verovelvollisen kaikki tulot tulisivat Suomen verottajalle käsiteltäväksi eikä ulkomaille tai sijoitusyhtiöiden taseisiin, 28% (tai tämän vuoden verotietoihin tuleva 30-32%) on hyvin harvoin suoraan palkkatulojen kanssa vertailukelpoinen totuus. Vertailukelpoisempi luku voi käytännössä olla tätä suurempi tai pienempi riippuen tilanteesta.

Todellisuudessa viime vuoden pääomatuloissa näkyvä 28% voi tarkoittaa ansiotuloihin verrattuna tulojen alkuperästä riippuen selvästi suurempaa lukua kuten esimerkiksi 46,72%, 46,67% tai 40,50%, mutta toisaalta myös matalempia lukuja kuten 26%, 22,4% tai 16,8%. Nämä luvut eivät ole tuulesta temmattuja, vaan pohjautuvat erilaisiin tilanteisiin vuoden 2011 verotuksessa. Mutta miten tämä näkyy käytännössä? Miten Wahlroosin kaltaisen vuodesta toiseen kärjessä tulokärjessä keikkuvan "28%" suhtautuu Passeli-studiosta tunnetun yrityksensä myyneen tilastojen huipulle kirinneen Heikki Taipaleen 28%:iin? Entäpä listaamattomasta yrityksestä tulonsa saavaan veronmaksajaan? Katsotaanpa:

1. Wahlroosin ja muiden toistuvasti tilastojen kärjessä keikkuvien tienestit koostunevat enimmäkseen:
• Listattujen yhtiöiden osingoista, joista henkilökohtainen vero on 0,7*28% eli 19,6%, mikä vastaa 26%:n yhteisöveron vaikutus huomioiden palkkatuloihin verrattuna prosenttilukemaa 40,5%. Vuodesta 2012 eteenpäin luku on käytännössä hieman suurempi n. 41,4%.
• Tämä on toki edelleen vähemmän kuin suurista palkkatuloista, mutta huomattavasti enemmän kuin verotiedoissa näkyvä 28%.
2. Heikki Taipaleen ja muiden yrityksensä myynnillä rikastuneiden veroprosentti lienee lähes poikkeuksetta tuota verotiedoissa näkyvää 28%:a pienempi:
• Mikäli yritys on omistettu yli 10 vuotta, kauppahinnasta on hankintameno-olettaman ansiosta korkeintaan 60% veronalaista. Tämä tarkoittaa veroprosentin olevan alimmillaan vaivaiset 16,8% olettaen että yritykseen laitettu rahallinen panostus on alun perin ollut verrattain olematon.
• Mikäli yritys on omistettu alle 10 vuotta, kauppahinta on korkeintaan 80-prosenttisesti veronalainen, jolloin todellinen veroprosentti voi alimmillaan jäädä 22,4%:ään. 
• Mikäli oma investointi suhteessa myyntihintaan on yli 20% tai yli 40% yli kymmenen vuoden omistuksesta, jää veroprosentiksi puhdas pääomatulon veroprosentti eli 28%. Tällaiset tapaukset kohdistunevat enimmäkseen vain listattujen osakkeiden myynnistä koituneisiin tuloihin, eivätkä siten luultavasti muodosta kovin merkittävää osaa verotilastojen korkeatuloisimpien tuloista.
• Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Taipaleen verotiedoissa näkyvä 32,8 miljoonaa verotettavaa euroa tarkoittaa sitä, että todellisuudessa hän luultavasti ansaitsi myynnistä noin 54,7 miljoonaa, mistä jää 16,8%:n verojen jälkeen taskuun mojovat 45,5 miljoonaa.
3. Listaamattomista yrityksistä tulonsa saavat:
• Maksavat pääomatuloistaan henkilökohtaisesti 0 euroa, mutta saavat nostaa sitä vain yrityksen taloudellisesta tilanteesta riippuvaisen summan. Käytännössä tämä tarkoittaa 26%:n vertailukelpoista prosenttia pääomatulojen osalta.
• Mikäli tulot ylittivät 90 000 € (tai 2012 lähtien 60 000 €), lopputuotto on joka tapauksessa nostettava 70-prosenttisesti palkkatulona. Tämä tarkoittaa, että mikäli listaamattoman yrityksen tuotoilla keikkuu verotilastojen kärjessä, tuloista suurin osa on palkkatuloa, ja myös tilastoissa näkyvä veroprosentti siten melko suuri.

Yhteenvetona:

• Yhteistä kaikille kolmelle on se, että todelliset tienestit ovat yleensä verotiedoissa näkyviä suuremmat. 
• Palkkatuloon verrattavissa oleva veroprosentti on kuitenkin puolestaan kokonaisuutta ajatellen enimmäkseen tuota verotilastoissa näkyvää lukua suurempi. 
• Verotiedoissa näkyviä lukemia ajatellen tätä korostaa omalta osaltaan se, että vaikka tappiot täysin perustellusti vähentävätkin maksettavan veron määrää, käsittääkseni ne eivät kuitenkaan vähennä verotiedoissa näkyvien tulojen määrää, mikä lienee syynä sille, että verotiedoissakin voi näkyä alle 28%:n olevia veroprosentteja myös suurituloisilla
• Poikkeuksen tästä muodostavat yrityksensä myynnillä rikastuneet, jotka pääsevät monesti puolestaan verotuksessa halvemmalla.

Verotiedoissa näkyvä lukema ei siis kerro kovinkaan suoraan tulojen ja maksettujen verojen suhdetta.  Lisäksi on myös huomioitava, että nämä esimerkit ottavat huomioon ainoastaan Suomen verottajan silmien alla itselle tuloutetut tulot. Todelliset tulot voivat siten monella olla vielä suuremmat.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Valuuko kotitalousvähennysrahoja ulkomaille?

Kirjoitin vuosi sitten vastustavani päätöstä laskea kotitalousvähennyksen suuruutta niinkin paljon kuin tämän vuoden alussa tehtiin (kts. Ajatuksia hallitusohjelmasta). Syynä vastustukselle on yksinkertaisesti se, että kotitalousvähennys ehkäisee harmaata taloutta sekä ohjaa töitä niille, jotka ne parhaiten osaavat. Helsingin Sanomat uutisoi kuitenkin tänään, että kotitalousvähennys on laajenemassa ulkomaille koskemaan myös niitä yrityksiä, jotka eivät kuulu Suomen verohallinnon ennakkoperintärekisteriin. Tämä muuttaa asetelmaa jonkin verran.

Remonttitarpeita.

Tavallisesti kotitalousvähennyksen hienouksiin kuuluu se, että verotulo, joka jää perimättä kotitalousvähennystä käyttävältä, tulee käytännössä perittyä vähennyksen kohteena olevan työn tekijältä tai tekijän yritykseltä. Näin valtion verotulot pysyvät suurinpiirtein samana, mutta työllisyys paranee. Maansisäisesti kuviossa on siis enimmäkseen vain hyviä puolia.

Mutta miten käy, jos verovähennys tehdään ulkomailla tehdystä työstä? Työn teettäjä maksaa palkastaan vähemmän veroja Suomeen, mutta nyt tämä summa saattaakin jäädä Suomen valtiolta kokonaan saamatta ja valua esimerkiksi Espanjaan. Vaikka kyse on luultavasti hyvin pienestä osasta kaikista kotitalousvähennyksen käyttäjistä, tämä voi syödä pahasti koko järjestelmän kannatettavuutta.

Ikävä kyllä Suomi ei taida voida välttää lakimuutosta, sillä taustalla on suomalaisen yksityishenkilön nykyisestä rajoituksesta EU:n komissiolle tekemä kantelu. Tavallisen veronmaksajan näkökulmasta ikävänä voi nähdä myös sen, että muutosta sovelletaan takautuvasti viiden vuoden päähän. Vaikka kyse on varmasti pienestä tekijästä, tämäkin voi aiheuttaa omalta osaltaan paineita ensi vuoden alusta tuleville veronkiristyksille.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>