Rantalomakohteen säännöt

En ole yleisesti ottaen erityisen kiinnostunut puhtaista rantakohteista, joissa melkeinpä keskeisin aktiviteetti on auringossa lojuminen ja itsensä grillaaminen eli ikävämmin sanottuna ihon tarkoitushakuinen vanhentaminen ja ihosyöpäriskin kasvattaminen. En kuitenkaan ole myöskään aivan rantaelämää vastaan, joten mikäli matkakohde tarjoaa jonkin muun ohella myös mahdollisuuden rannalla rentoutumiseen (ehkä kuitenkin mieluiten varjossa) ja uimiseen, on se toki vain plussaa.

Vähäisellä rantakohdekokemuksella olen saanut kuitenkin sen kuvan, että useammissakin paikoissa vallitsee erikoinen käytäntö: koska rantatuoleja on käytössä vain rajallinen määrä, ihmiset heräävät varhain aamulla, hakevat omat tai hotellin pyyhkeet ja käyvät varaamassa paikat rannalta tai uima-altaalta, minkä jälkeen he poistuvat pitkäksi ajaksi joko vielä nukkumaan, aamiaiselle tai tekemään molempia. Onko tässä loppujen lopuksi mieltä?

Koko matkailukohteen yleistä viihtyvyyttä ajatellen toimintamalli on kovin epähedelmällinen: penkit lojuvat pitkään tyhjinä ihmisistä, vaikka halukkaita penkin ottajia voisi löytyäkin, ja toisaalta järjestelmästä kaiken irtiottavat joutuvat heräämään aikaisin. Eikö yleisen viihtyvyyden parantamiseksi olisi parempi, jos rannalle asetettaisiin opasteita, joissa ilmoitettaisiin, etteivät tuolit ole ruuhkatilanteessa varattavissa uimassa käyntiä pidemmäksi ajaksi kuin käyttämällä niitä oikeasti? Tällöin säännön rikkojien tavarat olisivat helposti siirrettävissä sääntöjen nojalla sivuun ja tuolien todellinen käyttöaste paranisi lähemmäs optimitasoa.

Edellä kuvattu ongelma on toki vähäpätöinen. Monet pienetkin säännöt - olivat ne sitten kirjoittamattomia tai kirjallisia - voivat kuitenkin lisätä yleistä viihtyvyyttä suhteessa huomattavastikin. Kuten tästäkin, useista vain pieniä yhteisöjä koskevista suhteellisen merkityksettömistäkin säännöistä voi olla myös vedettävissä analogioita yhteiskuntaan yleisemmällä tasolla: kuten rannallakin, myös yhteiskunnassa jotkut saattavat ottaa haltuunsa jonkin etuoikeuden, vaikka siitä olisi huomattavasti enemmän hyötyä joillekin muille.

Jos joku rantaelämästä erityisesti nauttiva ja aiheesta kokemusta omaava eksyy lukemaan tätä juttua, olisi mukava kuulla näkemyksiä aiheesta.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Tiukempi aselaki: ihmishenkien pelastaja?

Viime vuosien surulliset ampumavälikohtaukset ovat aiheellisesti nostattaneet keskustelun aselain uudistamisesta. Tästä on tietysti syntynyt vastakkainasettelu aseiden harrastajien ja vastustajien välille. Yhdet haluaisivat kieltää aseet kokonaan, kun taas toisten mielestä nykytilanne on hyvä. Kokonaisuutta tarkastellessa kyse voi olla kuitenkin muustakin kuin tasapainosta turvallisuuden ja harrastamisen vapauden välillä, sillä syy-seuraus-suhteet eivät välttämättä ole aina niin ilmeisiä, kuin voisi kuvitella.

Aiheuttavatko luvalliset aseet merkittävästi ongelmia?

Aseharrastajat vetoavat enimmäkseen kahteen tekijään:

1. Rikolliset saavat käsiinsä kyllä luvattomiakin aseita.
2. Aseiden harrastajat ovat vastuuntuntoista porukkaa.
   

Kohta 2 pitää epäilemättä suurimman osan kohdalla paikkansa. Myös kohta 1 pitää ainakin jossain määrin paikkansa. Mielestäni on kuitenkin järkevää pyrkiä katsomaan asiaa myös laajemmassa mittakaavassa. Koska tällaisten lakimuutosten lopulliset vaikutukset tullaan näkemään huomattavasti hitaammin kuin esim. verouudistusten kohdalla, tulee pyrkiä huomioimaan myös vähemmän itsestäänselviä, epäsuoria vaikutuksia.

Tarkastellaan ensin tuota selkeämmin mitattavissa ja arvioitavissa olevaa kohtaa 1. Luvattomilla aseilla tehdään toki enemmän rikoksia kuin luvallisilla, mutta laillisten aseiden saatavuus vaikuttaa myös laittomien aseiden saatavuuteen: laillinen ase voidaan esimerkiksi varastaa tai periä, jolloin siitä tulee luvaton. Itse asiassa suurin osa luvattomista aseista on alunperin ollut luvallisia (lähde). Jos luvallisten aseiden määrä vähenisi, vähenisi siis ajan myötä hyvin todennäköisesti myös luvattomien aseiden määrä, vaikka aseiden salakuljetus samalla luultavasti lisääntyisikin.

Kohdan 2 vastuuntuntoisuutta onkin hankalampi mitata. Myös vastuuntuntoisellakin harrastustoiminnalla voi kuitenkin olla negatiivisia vaikutuksia ympäristöön. Tuskin on tavatonta, että suhteellisen vastuuntuntoinenkin aseharrastaja esittelee ylpeänä asettaan aseharrastuksen ulkopuolisillekin tuttavilleen. Tämä voi synnyttää jossakussa aseharrastusta kohtaan hieman kieroutuneemman kipinän, jonka suurin painotus ei ole niinkään metsästämisessä tai tarkkuusammunnassa, vaan aseen omistamisessa itsessään esimerkiksi itsetunnon kohottajana. Jos taas kyseinen henkilö on muutenkin epätasapainoisempi, voi seuraukset pahimmillaan olla hyvinkin ikävät.

Synnyttääkö liian tiukka aselaki ongelmallisia lieveilmiöitä?

On mielestäni muun muassa edelläkuvatut tekijät huomioonottaen todennäköistä, että aselakien tiukentaminen vähentäisi henkirikoksien määrää. Liian rajuilla muutoksilla voi toisaalta olla täysin ei-toivottuja vaikutuksia, kuten näyttää käyneen hyvin tiukkojen aselakien Isossa-Britanniassa, jossa tiukat aselait ovat saattaneet jopa lisätä aseilla tapahtuvaa väkivaltaa. Voi siis olla, että maailma ei ole vielä valmis niin tiukalle aselaille kuin mikä Iso-Britanniassa on käytössä: koska muualla maailmassa aseita saa niin helposti, laittomia aseita riittää paljon myös Isoon-Britanniaan, jonka tiukka lainsäädäntö taas on tehnyt siitä laittomille aseille houkuttelevan markkina-alueen. Oli kokonaisuuden kannalta sopivin aseiden saatavuuden taso sitten mikä hyvänsä, liian raskaita muutoksia kannattaakin ehkä välttää.

Toisaalta aseenharrastajilla on myös täysi oikeus kyseenalaistaa, onko Iso-Britanniassa käytettävä lähes täysi käsiasekielto välttämättä ylipäätään tavoittelemisen arvoinen edes pitkällä tähtäimellä. Pelasti tiukempi aselaki sitten ihmishenkiä tai ei, on voitava ainakin kysyä, missä määrin on perusteltua rajoittaa ihmisten vapautta harrastaa yleisen turvallisuuden vuoksi. Uskon kuitenkin, että aselakia voidaan merkittävästikin tiukentaa ilman, että aseharrastajia ajetaan liian ahtaalle - tai ilman, että syntyisi Iso-Britanniassa havaittuja ongelmia.

Turvallisuudesta kannattaa maksaa

Puolustusvoimat on aseiden maailmassa tietysti täysin oma lukunsa - lyhyellä tähtäimellä aseiden merkittävään vähentämiseen on vaikea uskoa, mutta pitkällä tähtäimellä asevarustelun soisi maailmanlaajuisesti vähenevän. Myös metsästysaseilla on oma erityinen tarkoituksensa, minkä vuoksi niillä voi olla myös lain edessä erityinen asema. Sen sijaan käsiaseista herää kysymys, onko niiden todella tarpeen olla säilytettävissä kotona? Eikö aseharrastukseen riitä, että aseella voi ampua sille tarkoitetuissa paikoissa? Käsiaseiden pääsääntöisen kotona säilyttämisen kieltämiselle olen lukenut vastaväitteinä, että asetta pitää voida korjauttaa ulkopuolella, viedä mukana kilpailuihin ja viedä vähintäänkin muuton tai aseen myymisen yhteydessä mukana toisille ampumaradoille. Mutta kyllähän nuo kaikki ovat järjestettävissä. Muuttamisen tai korjauttamisen voi tehdä luvanvaraisten yritysten välisinä postituksina, ja kisoihin voisi aseen ottaa tarvittaessa henkilökohtaisesti mukaan, kunhan pystyy todistamaan, että on todella osallistumassa kisoihin. Eihän tuo toki silloinkaan estäisi täysin ampuma-aseella tehtyjen rikosten tekemistä, mutta eiköhän sillä estettäisi jokseenkin täysin ainakin juopuneessa tilassa tai muuten selvästi häiriintyneessä mielentilassa tapahtuvat surmat. Tottahan toki kaiken tuon järjestäminen tulisi maksamaan harrastajille ja alan yrityksille, mutta ei ampuminen olisi ensimmäinen harrastus, jonka edullisuudesta on jouduttu tinkimään turvallisuuden edistämiseksi.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>