Näytetään tekstit, joissa on tunniste presidentti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste presidentti. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 4. helmikuuta 2024

Entä jos Pekka Haavisto...?

Viikon päästä on presidentinvaalien toinen kierros, jossa vastakkain ovat Alexander Stubb ja Pekka Haavisto. Vaalitenteistä on voitu kaivella eroja presidenttien ajattelutavoista, arvomaailmoista, tietotasosta, sanavalmiudesta ja muusta vastaavasta. Ja näitä asioita sitten lehdistö arvioi esittäen samalla toisinaan omia spekulaatioitaan tulevasta äänestyskäyttäytymisestä. Yhteen näkökulmaan lehdistö ei ole käytännössä kuitenkaan juurikaan koskenut, ja siihen kytkeytyy tavallaan jonkinasteinen ristiriita. 

Presidentinlinna
(Wikipedia, käyttäjän Paasikivi kuva)

Presidentin varsinaisia tehtäviä ajatellen ei pitäisi olla mitään merkitystä sillä, mikä presidentin seksuaalinen suuntautuminen on, tai kenen kanssa hän on parisuhteessa. Sitä ajatellen on oikeastaan hienoa, että lehdistö ei ole juurikaan sitä aihetta presidentinvaaleja koskien käsitellyt. Ristiriita syntyy siitä, että käytännössä merkittävälle osalle äänestäjäkuntaa sillä on kuitenkin vähintäänkin jonkinlainen merkitys, ja osalle se merkitys on täysin ratkaiseva.


Miten Haaviston ja parisuhde sitten vaikuttaa? Näen tässä kolme tasoa. On ihmisiä, jotka avoimesti ilmaisevat, että eivät vain voi äänestää Haavistoa sen takia, tai että äänestävät Stubbia sen vuoksi. Toisekseen on varmasti myös paljon ihmisiä, jotka pyrkivät pohjaamaan äänestyspäätöksensä vain muihin presidentin rooliin liittyviin seikkoihin, mutta koska presidentinvaaleissa toimitaan eduskuntavaaleihin verrattuna enemmän henkilökuvan ja mielikuvien varassa, käytännössä myös Haaviston suuntautuminen vaikuttaa tavalla tai toisella. Kolmantena tulee se, että äänestäjä voi suhtautua neutraalisti seksuaalivähemmistöä edustavaan presidenttiin muuten ja kotimaan mittakaavassa, mutta miettii sitä, mitä se käytännössä tarkoittaisi Suomen kannalta kansainvälistä diplomatiaa ajatellen. Osalle nämä ovat nimenomaisesti syitä äänestää Haavistoa: Haavisto voi tuntua vähemmistöä itsekin edustavalle äänestäjälle vahvasti omalta ehdokkaalta, tai Haaviston valitseminen voi tuntua edistyksellisyydeltä positiivisessa mielessä. Luulenpa kuitenkin, että nettomääräisesti Haaviston suuntautuminen toimii häntä vastaan vaalimenestystä ajatellen.


Eli mikä on se jutun otsikossa alustamani kysymyksen loppuosa? Joku ehkä saattoi ajatella, että kysymys kuuluisi “Entä jos Pekka Haavisto olisi seuraava presidentti”, mutta ei, tarkoitukseni oli kysyä: “Entä jos Pekka Haavisto olisi heterosuhteessa elävä hetero?”. Mitä se tarkoittaisi Haaviston kannatukselle? Stubb on kyselyjen perusteella ollut selvästi edellä Haavistoa, ja on luultavaa, että Halla-ahon äänestäjien enemmistö kääntyy ennemmin Stubbin puolelle. Tällainen vaihtoehtoisten todellisuuksien maalailu menee tavallisia spekulaatioita pidemmälle, mutta siinä missä uskon Stubbin voittavan nämä presidentinvaalit, uskoisin, että hetero-Haavisto olisi puolestaan Stubbiakin suositumpi. Toivon olevani tässä väärässä seksuaalisen suuntautumisen painoarvon suhteen, mutta koen, että Helsingin yliopiston kansalaisbarometrin tulokset tukevat tätä näkökulmaa: barometrin mukaan kolmannes ei halua äänestää Haavistoa homoseksuaalisuuden takia, mutta toisaalta Haavisto koetaan Stubbia empaattisemmaksi (kts. Ilta-Sanomien juttu).


Voitti vaalit kumpi ehdokas tahansa, olisi toivottavaa, että tulosta ei ratkaisisi ehdokkaan seksuaalinen suuntautuminen, vaan presidentin tehtävän kannalta keskeisemmät ominaisuudet.





Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



sunnuntai 21. tammikuuta 2024

Syntyperäisyyden merkitys politiikassa?

Arnold Schwarzenegger
Yhdysvaltain presidentiksi kuviteltuna
Ylen presidentinvaalien vaalikoneessa on yhtenä kohtana kysymys siitä, pitäisikö vaatimus presidentin suomalaisesta syntyperästä poistaa. Halla-aho totesi tähän:

“Syntyperäisyysvaatimuksen voisi hyvin ulottaa myös ministereihin ja kansanedustajiin.”

Ajatus tuntuu monella tapaa tuhoisalta. Paitsi että se tarkoittaisi, etteivät esim. Nasima Razmyar tai vuosikymmeniä kansanedustajana toiminut Ben Zyskowicz voisikaan olla kansanedustajia, se antaisi tylyn viestin myös laajemmin. 

Kansanedustajanhan tulisi nimensä mukaisesti edustaa kansaa tai ainakin sitä kansanosaa, joka halusi äänestää kyseistä edustajaa eduskuntaan. Koko eduskunnan kansanedustajien joukon taas tulisi siten edustaa koko kansaa ja kansan tahtoa. Kun Suomen kansalaisiin kuuluu äänioikeutettuja ihmisiä, jotka eivät ole syntyneet Suomessa, miten pelkästään syntyperäisille suomalaisille rajattu kansanedustajien joukko voisi kunnolla edustaa myös heitä? Jos Suomen kansalaiset jaettaisiin tällä tapaa näin selvästi kahteen kastiin, mitä hyvää siitä voisi seurata? Ja mikä järki olisi rajata politiikasta kiinnostuneet, Suomessa syntymättömät, mutta mahdollisesti hyvinkin lahjakkaat ihmiset pois siitä tehtävästä, joka heille mahdollisesti parhaiten sopisi? Luulen sinänsä, että Halla-aho on selvässä vähemmistössä ajatuksineen tämän suhteen, mutta on mielestäni ihan aiheellista todeta, miksi tuo Halla-ahon kanta tuntuu niin väärältä.

Vaan mitenkäs on tuon samaisen vaatimuksen osalta presidentin kohdalla? Katsotaanpa ensin, mitä muutkin presidenttiehdokkaat ovat vaalikoneessa väitteeseen “Vaatimus presidentin suomalaisesta syntyperästä pitää poistaa.” vastanneet:

  • Kyllä: Li Andersson, Pekka Haavisto, Jutta Urpilainen
  • Ei: Mika Aaltola, Sari Essayah, Jussi Halla-aho, Harry Harkimo, Olli Rehn, Alexander Stubb

Kuusi yhdeksästä siis kannattaa nykymallia. Kantaansa perusteli tai täsmensi kommentilla kaikki muut paitsi Harry Harkimo ja Olli Rehn.

En tiedä, missä määrin presidenttiehdokkaiden kannat vastaavat kansan näkemyksiä. Toisaalta en myöskään tiedä, onko osa ehdokkaista ehkä muovannut vastaustaan siihen suuntaan, minkä arvelisi miellyttävän oikeaa äänestäjäkunnan osaa. Joka tapauksessa presidentin kohdalla syntyperäisyysvaatimuksessa on enemmän järkeä kuin mitä siinä olisi kansanedustajan kohdalla: kansanedustaja ei edusta kansaa yksin vaan 199 muun kansanedustajan kanssa, mutta presidentti tietyssä mielessä edustaa Suomea myös yksin. Ja tästä syystä ymmärrän presidentin roolin osalta molempia kantoja. 

Suomi ei ole yksin siinä, että kansanedustajuus vaatii käytännössä lähinnä kansalaisuuden, mutta presidentiksi pääsee vain syntyperäinen kansalainen. Suunnilleen näin on myös Yhdysvalloissa. Jos Yhdysvalloissa ei olisi presidentin syntyperäisyysrajoitusta, ties vaikka Arnold Schwarzenegger olisi jossain vaiheessa ollut ehdolla ja päässytkin presidentiksi! Olisiko se ollut huonompi vaihtoehto kuin mitä Yhdysvalloissa on nyt nähty?

Oli yhdysvaltojen viimeisimmistä presidenteistä tai Suomen ei-syntyperäisistä kansanedustajista mitä mieltä tahansa, olennaisinta kriteereissä lienee, että kansanedustajan tai presidentin voi todeta olevan tiukasti sitoutunut maahan. Moni ei-syntyperäinen voi olla sitoutuneempikin maahan kuin syntyperäinen, joka on vaikkapa syntyperäisyydestään huolimatta asunut ison osan elämästään muualla. Yhdysvalloissa kongressiin on itse asiassa tiukemmat kriteerit kuin Suomessa: edustajainhuoneeseen vaaditaan kansalaisuuden lisäksi vähintään 25 vuoden ikä ja vähintään 7 vuoden kansalaisuus, ja senaattiin 30 vuoden ikä ja 9 vuoden kansalaisuus. Siinä missä Suomessa kansanedustajan tai ministerinkin rooliin riittää pelkkä kansalaisuus, ehkäpä presidentin asemaan voisi soveltaa syntyperäisyysvaatimusta kevyempää, mutta kansanedustajavaatimusta tiukempaa kriteeristöä, jossa liian lyhyen aikaa kansalaisena olleet rajattaisiin pois. 

On sinänsä vaikea nähdä, että kukaan vasta muutama vuosi aiemmin Suomeen muuttanut ja vasta kansalaisuuden saanut tulisi valituksi presidenttiehdokkaaksi ja vieläpä saisi riittävän ison kannatuksen päästäkseen presidentiksi, joten siinä mielessä merkittävää suoraa käytännön merkitystä erityisemmillä rajoituksilla ei kovin helposti ole. Kyse voikin olla enemmän mielikuvista. Presidentin asema on sen verran erityinen, että jonkinlaiset kansalaisuutta erityisemmät kriteerit tuntuvat perustelluilta. Mutta on toinen asia, tarvitseeko sen tarkoittaa sitä, että esim. yli 50 vuotta Suomen kansalaisena ollut ja Suomessa koko tuon ajan asunut ei voisi olla ehdolla presidentiksi vain siksi, ettei ole syntyperäinen kansalainen. Uskoisin, että tästä vaatimuksesta vielä joskus luovutaan, mutta se päivä on luultavasti hyvin kaukana tulevaisuudessa.



Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



maanantai 11. tammikuuta 2021

Trumpistien argumentit ja QAnon-liike

Euroopassa on moni ihmetellyt, miten Donald Trumpilla on voinut Yhdysvalloissa riittää niin laajaa kannatusta. Mutta ehkä tätäkin huomionarvoisempaa tällä puolella Atlanttia on se, miten intohimoisia Trumpin kannattajia löytyy myös Euroopasta, mukaanlukien Suomesta. Usein varsinkin intohimoisimpien Trumpin kannattajien kohdalla näkyy myös QAnon-liikkeen vaikutus, ja sosiaalisen median viestejä seuratessa syntyy vaikutelma, että kyse ei ole myöskään mitenkään erityisen marginaalisesta ilmiöstä. 

Katsotaanpa erinäisiä Trumpia puolustavia argumentteja, ja mikä niissä on pielessä.



"BLM-liikkeenkin annettiin aiheuttaa sekasortoa, joten miksi kongressin valtaus on nyt niin iso ongelma?"

Ei BLM-liikkeen mielenosoituksiin liittyviä väkivaltaisuuksia ole hyväksytty, mutta BLM-liikkeen esille tuomat ongelmat ovat laajalti tunnustettuja. Trump ei näitä ongelmia ole luonut, vaan niillä on pitkä historia, mutta Trump vain syvensi retoriikallaan kesän mielenosoitusten vastakkainasetteluasetelmaa ja pitkitti siten levottomuuksia.

BLM-liikkeen olennaisin ero kongressin valtaukseen on kuitenkin se, että kongressin valtausta ei käytännössä olisi tapahtunut ellei Trump olisi viikkokausia paasannut jatkuvasti vaalivilpistä sekä lopulta vielä kutsunut kannattajansa marssimaan kongressiin. Siinä missä Trump luultavasti toimillaan pahensi BLM-mellakoita, joita olisi toki tullut ilmankin Trumpia, kongressin valtaus oli nimenomaan Trumpin aikaansaannos.

"Trump on syytön mellakointiin"

Eihän Trump toki ihmisiä mellakoimaan käskenyt, mutta hänelle tuskin tuli yllätyksenä, että päivittäinen aggressiivinen vaalivilpistä vouhottaminen, "I won by a lot"-tyylinen twiittailu ja lopulta suora agitointi kongressiin suuntautuviin mielenosoituksiin johti lopulta levottomuuksiin. On syytä uskoa, että se oli oikeastaan nimenomaan hänen toiveensa, sillä kesti huomattavan myöhään ennen kuin hän kehotti mielenosoittajia rauhoittumaan tai menemään kotiinsa.

"Trumpilla vahvempi kannatus, mikä näkyy vaalitapahtumissa!"

Mielenosoittajien ja kongressin valtaajien avulla Trump pystyi ikään kuin taas osoittamaan, miten vahvaa hänen kannatuksensa on. Samasta toimii monien Trumpin kannattajien mielestä osoituksena se, millainen innostunut osanotto Trumpin vaalitapahtumissa on ollut. Samalla unohtuu kuitenkin, ettei joidenkin fanaattisuus ole sellaisenaan osoitus laajasta kannatuksesta. Fanaattista kannatusta ovat saaneet myös itsemurhalahkojen johtajat sekä toisaalta myös Adolf Hitler. Intohimoisen kannatuksen vastapuolena on se, että siinä missä jotkut kannattavat intohimoisesti, toiset myös vastustavat vastaavalla intohimolla.

"Mutta Trump sai ennätyssaaliin ääniä!"

Niin, paitsi että Biden sai vielä enemmän. Kun väestö kasvaa, ääniä annetaan enemmän. Kun äänestämisestä tehdään helpompaa, ääniä annetaan enemmän. Ja ennen kaikkea: jos motivaatio äänestystuloksen suhteen on riittävän suuri, ääniä annetaan enemmän.

Nämä vaalit olivat äänestys ennen kaikkea äänestys Trumpista. Jossain tutkimuksessa suurin syy äänestää Bidenia oli se, että "hän ei ole Trump", kun taas Trumpin äänestämisessä "hän ei ole Biden" oli huomattavasti harvinaisempi syy. Ottaen huomioon Trumpin poikkeuksellisuuden, tämä ei ole yllättävää. Trump aiheuttaa niin vahvoja tunteita, ettei ole yllättävää, että vuoden 2020 vaalit saivat aikaan poikkeuksellisen suuren äänestysprosentin. Ja kun äänestysprosentti on korkea, on helposti häviäjänkin äänisaalis korkeampi kuin aiempien vaalien voittajien.

Yhdysvaltain presidenttivaalien äänestysprosentit 2000-luvulla


"Mutta oli vaalivilppiä!"

Vaalivilppiväitösten osalta voisi esittää tämän yksinkertaisen kysymyksen: jotta se toimisi, kuinka suuren ihmisjoukon täytyisikään olla osallisena operaatiossa? 

Eikö pelkkä vaalivilppi vaatisi vähintään satojen ihmisten osallisuuden? Ja jos samaa operaatiota pitäisi ajaa eri osavaltioissa, eikö se vaatisi helposti pikemminkin tuhansien ihmisten osallisuuden? Kuinka todennäköistä olisi, että tässä ei tapahtuisi siinä määrin virheitä, vuotamisia ym., että tieto niistä ei löytäisi reittiään myös salaliittoteoreetikoiden parjaaman "valtamedian" tietoon? Tai jos tieto päätyisi tällaisten medioiden tietoon, miksi ihmeessä he sitä tietoa panttaisivat? Siksikö, että hekin olisivat osa salaliittoa? Ja olisivatko myös kansainväliset vaalitarkkailijat osa salaliittoa? Jos tällaisiin uskoo, sehän tarkoittaisi käytännössä jo sitä, että salaliittoon osallisten määrä pitäisi laskea maailmanlaajuisesti sadoissatuhansissa ellei jopa miljoonissa. Ja hekö kaikki pitäisivät suunsa supussa? Ja ihan vain siksi, että saataisiin vaihdettua salaliiton osallisille mieluisa presidentti? Kuka tätä koko operaatiota johtaisi? Kompurointia tapahtuu hyvin yksinkertaisissakin, pienissä, avoimissa ja laillisissakin organisaatioissa, joten mitenhän kummassa tällainen jättimäinen salaliitto pysyisi kasassa?

"Trump oli jo johdossa!"

Samanlaista äänestystilanteen kehitystä tapahtuu jokaisissa vaaleissa - ei ainoastaan Yhdysvalloissa vaan myös mm. Suomessa. Eri puolueiden kannattajat asuvat erilaisilla alueilla ja eri puolueiden kannattajilla on keskimäärin toisistaan poikkeavat tavat äänestää: toiset äänestävät enemmän ennakkoon, toiset vähemmän. Tästä seuraa jokaisissa vaaleissa asetelma, jossa tilanne muuttuu ääntenlaskennan edetessä huomattavasti.

"Trump sai talouden kasvamaan." 

Onko se ihme, jos talous nousee, kun velkaantumistahtia vauhditetaan mm. veronalennuksilla entisestään jo selvästi ennen kuin koronasta tai merkittävistä muista ongelmista oli tietoakaan? Neljän vuoden presidenttikausi on todella lyhyt aikaväli talouden pitkän aikavälin kehitystä ajatellen, ja kiihtyvä velkaantuminen aikana, jolloin taloudessa pyyhkii ihan mukavasti muutenkin ei välttämättä ole ihan parasta talouspolitiikkaa.

"Korona luotiin tarkoituksella, jotta kirjeäänestyksestä saataisiin yleisempää, jotta vaalivilppi helpottuisi, jotta Trump saataisiin pois vallasta, jotta Trump ei voisi tuhota "syvän valtion" salaliittoa."

Tämä koko väite nyt on salaliittoteorioden syvästä päästä ja "sakeudessaan" eli absurdiudessaan sitä luokkaa, ettei taida kaivata edes erillistä selitystä, miksi näin ei voi olla. Tämä on kuitenkin esimerkki siitä, minkälaiseen ajatteluun salaliittoteoriointi voi pahimmillaan ajaa. Samalla se tuo omalla tavallaan esille sitä, mikä osaltaan voi salaliittoteorioissa houkutella: kun jokin elämänmenossa kismittää tai oman elämän hallinnassa on puutteita, voi olla palkitsevaa, kun voi olla luomassa omaa maailmanmenoa selittävää narratiivia ja olla osana saman kaikupohjan jakavaa yhteisöä. Psykologisesti kyse voi olla osittain samasta kuin syömishäiriöissä: syntyy ajattelutapa, joka on todellisuudesta vieraantunut, mutta houkutteleva siksi, että se on näennäisesti omassa kontrollissa.


"Trumpia ja QAnonilaisia sensuroidaan, minkä täytyy tarkoittaa, että totuus halutaan salata!"

Suvaitsevaisuus ei voi tarkoittaa, että
suvaitsemattomuutta pitäisi suvaita.
Sananvapaus ei myöskään
saa tarkoittaa sitä, etteikö sanoistaan
voisi olla vastuussa.

Ei, sensurointi ei ole osoitus halusta salata jotakin myyttistä totuutta. Sensurointi on toki monesti ongelmallista, ja välillä siinä varmasti tapahtuu ylilyöntejä, jos sensurointi kohdistuu esimerkiksi sisältöön, joka on mahdollisesta typeryydestään huolimatta pohjimmiltaan vain mielipiteiden esittämistä. 

Johonkin raja on kuitenkin vedettävä. Yksi näistä rajoista on rikokseen yllyttäminen. Trumpin viestintä ajoi ihmisiä väkivaltaisuuksiin kongressissa, ja on hyvät perusteet epäillä, että samaa voisi tapahtua myös jatkossa, ja tällaisen ennaltaehkäisy on täysin perusteltu tavoite.

"Sananvapaus on menetetty"

Sananvapaus on edelleen voimassa. Mielipiteitä saa esittää. Päättäjiä saa kritisoida. Satiiria voi tehdä. Ei näistä asioista joudu esimerkiksi vankilaan. Väkivaltaan yllyttämisellä on kuitenkin voitava olla seurauksensa myös yllyttäjälle. Tavallisella kansalaisella se seuraus voi olla vankilakin, mutta Yhdysvaltain presidentin kohdalla syytteen alaiseksi saaminen ei ole niin yksinkertaista. Se, että valehteluun, eripuran viljelyyn ja nyt lopuksi käytännössä myös väkivaltaan yllyttämiseen pohjautuvasta toiminnasta on joutunut jäähylle joiltakin yksityisten yritysten luomilta sosiaalisen median alustoilta, on vielä aika pieni seuraus.

Tätä aikaa kuvastaa se, että someyritysten suorittaman moderoinnin merkittävin uhka ei välttämättä ole edes someyritysten entistä suuremmaksi kasvava valta, vaan sen aikaansaama polarisaatio. Salaliittoteoreetikot saavat siitä omalla tavallaan lisää bensaa liekkeihinsä ja moni muukin voi kokea, että nyt tietynlaiset äänet vaimennetaan. Toisaalta mikäli mitään moderointia ei tehtäisi, eli esimerkiksi Trumpin yhtään viestiä ei olisi aiemmin merkitty näin
ja Trump saisi edelleen jatkaa vapaasti kannatusjoukkojensa villitsemistä Twitterissä (ja vahvemmin oman kuplansa muodostavassa Parlerissa), se olisi luultavasti vielä huonompi vaihtoehto. Siis suo siellä, vetelä täällä. 

Kahtiajakautuneisuus ja yhteisen ymmärryksen puute on myrkkyä yhteiskunnan kehitykselle, ja siksi tärkeintä olisi saada parannettua yleistä keskusteluympäristöä ja palautettua luottamus sinne, mistä se on perusteettomasti monien mielissä menetetty. Se on valitettavasti kaikkea muuta kuin yksinkertaista. Suomessa tilanne ei ole onneksi yhtä paha kuin Yhdysvalloissa, mutta sama kaksijakoisuus tuntuu saaneen Trumpin kaudella entistä vahvempaa jalansijaa myös täällä. On syytä toivoa, että tämä kehitys saataisiin Bidenin presidenttikaudella kääntymään kohti parempaa molemmilla puolin Atlanttia.




Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Verottoman tulon perusteet

Tyypillisesti kaikesta ansaitusta tai saadusta rahasta maksetaan Suomessa veroja ainakin jossakin muodossa. Tämä lähtökohta on sen verran vahva, että mikäli jostakin varsinkin työpanokseen liittyvästä rahasta ei tarvitsekaan maksaa veroa, sille pitäisi olla vahva perustelu. Aina näin ei kuitenkaan tunnu olevan.

Yleisellä tasolla en keksi verottomuudelle kuin kaksi tai hyvällä tahdolla kolme potentiaalista perustetta:
  1. Raha on selvästi tarkoitettu jotakin käyttötarkoitusta varten.
  2. Veroetu toimii kannustimena rahan antajalle.
  3. Verotusbyrokratian vähentäminen
Verojääkarhu, verokarhun laiska serkku?
Malliesimerkki ensimmäisestä on opintotuen asumislisä: raha menee suoraan asumisen kustannuksien kattamiseen. Samaan kategoriaan menee myös mm. lapsilisät sekä työmatkoista maksettavat päivärahat, joskaan niistä varsinkaan jälkimmäisessä rahan saaminen ei ole samalla tavalla sidottu siihen, että raha todella käytettäisiin siihen, mihin se on tarkoitettu. Kakkoskategoriaan voitaneen laskea yleishyödyllisille järjestöille tehtävät lahjat, joita jopa tuetaan verotuksessa: maksetut summat ovat verovähennyskelpoisia. Kolmosryhmä koskenee kaikkia verottomia etuuksia, mutta uskoisin sen merkityksen olevan melko pieni, ellei jopa olematon.

On olemassa verottomia etuuksia, joita ei voi perustella kuin korkeintaan tuolla byrokratian vähentämisellä. Yksi hyvä esimerkki on presidentin palkkio, jota ollaan torstaisten uutisten perusteella itse asiassa nostamassa tuntuvasti 160 000 euroon vuodessa. Verovapaus nostaa presidentin omalla tavallaan muun kansan yläpuolelle. Presidentin osalta voi toki todeta, että verorahoinhan palkkio joka tapauksessa maksetaan, ja toisaalta presidentillä tuskin on juuri muita tuloverotettavia tulonlähteitä, joten verovapauden merkitys on lähinnä symbolinen.

Tätä suurempi merkitys onkin kirjastoapurahoilla, joiden jakoperiaatteita ja suuruuksia käsiteltiin Helsingin Sanomien tuoreimmassa kuukausiliitteessä. Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki haluaisi kirjastoapurahat pois hyvätuloisilta kirjailijoilta, mikä tuntuukin ajatuksena perustellulta: jos tienaa jo valmiiksi hyvin, miksi sitä pitäisi vielä erikseen tukea verovaroin? Toisaalta eikö kirjastoapurahoista voisi vain yksinkertaisesti tehdä veronalaista tuloa? Oli kirjastoapurahoista ja niiden epämääräisistä jakeluperusteista yleisesti ottaen mitä mieltä tahansa, verottamalla muutenkin hyvin tienaavien apurahoista ainakin palaisi merkittävämpi osa takaisin kansakunnan yhteisiin varoihin.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>