Näytetään tekstit, joissa on tunniste pääkaupunkiseutu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pääkaupunkiseutu. Näytä kaikki tekstit

maanantai 19. joulukuuta 2022

Julkisen liikenteen hinnoittelu: case HSL

Miten julkinen liikenne hinnoitteluineen järjestetään ihanteellisella tavalla? Hyvien kulkuyhteyksien ohella kuluttajan näkökulmasta edullisuus nousee tietysti helposti toiveiden kärkeen. Yleisemmin ottaen voisi sanoa, että hyvä julkinen liikenne toimii tehokkaasti ja on käyttöasteeltaan tarkoituksenmukainen. Käyttöä lisää edullinen hinta, mutta toisaalta järjestelmä on myös kustannettava jollain tavalla, eikä täydellä julkisella rahoituksella saatu täysi maksuttomuus olisi välttämättä tarkoituksenmukaista. Kun julkisen liikenteen käytöstä peritään maksua, kysymys kuuluu, millainen siihen olisi hyvä tai jopa ihanteellinen hinnoittelumalli?


Pohjimmiltaan selkeä, helposti oikeudenmukaiseksi miellettävä lähtökohta hinnoittelulle on se, että mitä pidemmän matkan kulkee, sitä enemmän matkan tulisi maksaa. Käytännön tasolla tämä ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista. Ennen vuonna 2019 käyttöön tullutta vyöhykemallia ongelmallista oli erityisesti se, miten kuntarajan ylitys aiheutti suuren hypyn hinnassa, vaikka kokonaismatka olisi vain parin pysäkin verran. Vyöhykemallin myötä tämä ongelma väistyi suurelta osin, mutta toisaalta tuntuu hieman erikoiselta, miten moni jättää huomioimatta, että ongelma on samalla siirtynyt eri kohtaan: rajanylitysongelma lieveni huomattavasti, sillä se ilmenee vasta pidemmillä matkoilla riippuen siitä, onko matkan alku- tai loppupäässä vyöhykerajan ylitys, mutta siinä missä aiemmin jo hyvin lyhyiden matkojen hinta saattoi vaihdella huomattavasti riippuen siitä, sattuiko matkalle osumaan kuntarajan ylitys, nyt lyhyissä matkoissa maksetaan jo lähtökohtaisesti huomattavasti pidemmästä alueesta kuin ennen vyöhykeuudistusta. Katsotaanpa tilannetta hieman kuvaajien avulla.


Suuntaa antava kuvaaja nykymallin hinnoittelusta. Sininen linja kuvaa sitä, mitä hinta voisi olla suorassa suhteessa matkaan, kun taas muut värit kuvaavat hintaa, riippuen siitä, kuinka monen pysäkinvälin jälkeen (2, 4, 6 jne.) vyöhykerajan ylitys tulee.
Hinnat (2022) :
 1 tai 2 vyöhykettä 2,8€
(kun unohdetaan CD-vyöhykkeen poikkeushinta 3,2€)
 3 vyöhykettä 4,1€
 4 vyöhykettä 5,7€


Yllä oleva kuvaaja kuvaa nykytilannetta. Kuvaajan kaksi askelmaa kuvaa hinnan nousua kun matkan pituus kasvaa kahden vyöhykkeen matkasta kolmen vyöhykkeen matkaan ja kolmen vyöhykkeen matkasta neljän vyöhykkeen matkaan. Askeleen tarkka kohta riippuu siitä kuinka monen pysäkinvälin jälkeen ensimmäinen vyöhykerajan ylitys tapahtuu. Kuten kuvastakin näkyy, lyhyillä matkoilla maksetaan huomattavan korkeaa hintaa suhteessa siniseen viivaan, joka kuvaa suoraan matkan pituuden mukaan kasvavaa hintaa. Yhden vyöhykkeen hintaahan ei nykyhinnoittelussa ole, ja jotkut ovat kommentoineet, että yhden vyöhykkeen mahdollisuus olisi vain paluu vanhaan, missä lyhyillä matkoilla vyöhykerajan ylityksestä tulisi kohtuuton lisäkulu. Onhan se osin niinkin, mutta onko se syy sille, että kaikkien pitäisi maksaa lyhyistä matkoista enemmän? Eikö alla oleva yhden vyöhykkeen vaihtoehdon sisältävä ja siten kolme hinta-askelta sisältävä kuvaaja saisi hinnan nykyistä paremmin vastaamaan kuljettua matkaa, vaikka ensimmäisen vyöhykerajan ylityksen ajankohdan merkitys tässä vahvemmin korostuukin?



Hinnoitteluesimerkki, jos yhden vyöhykkeen vaihtoehto olisi olemassa.

Jos rajanylitysongelmasta haluaisi päästä täysin, siihen olisi nykyjärjestelmässä vain yksi vaihtoehto: kaikille matkan pituuksille sama hinta, mistä näkyy esimerkkikuvaaja alla:

Hinnoitteluesimerkki, jos olisi vain yksi mahdollinen matkustusalue


Jos yhden vyöhykkeen vaihtoehtoa vastustaa sillä perusteella, että syntyy tuo rajanylitysongelma, olisiko tällainen hinta-askeleton vaihtoehto sitten se paras vaihtoehto? Ei se ainakaan parantaisi matkan pituuden ja hinnan suhteen vastaavuutta, joten rajanylitysargumentti toimii tässä heikosti. Yksinkertaisuus sen sijaan olisi tällaisen mallin kiistaton valtti, kun vyöhykerajojen osalta ei enää edes riitä, että tietää onko ylittämässä kuntarajaa vai ei, mutta ei kai järjestelmää sentään noin yksinkertaiseksi ole tarpeen pelkistää?


Jotta välttyisi vääriltä johtopäätöksiltä, on toki tehtävä joitakin huomioita. Ensinnäkin suurin osa matkoista tehdään nykyisellä AB-alueella, minkä vuoksi pidempien matkojen hinnoilla ei ole koko järjestelmän lipputulonsaannin kannalta kovin ratkaisevaa merkitystä. Lisäksi minun tässä vaihtoehtoishinnoitteluesimerkkeihin laittamani hinnat ovat hihasta temmattuja, eivätkä välttämättä vastaa kovin hyvin sitä todellisuutta, miksi hinnat asettuisivat esimerkiksi tilanteessa, jossa yhden vyöhykkeen matka sallittaisiin. Vyöhykerajat ovat myös sellaiset, ettei vyöhykkeiden määrä kovin suoraan kerro, kuinka pitkän matkan pystyy kulkemaan, sillä esim. B-alue kaartaa pitkän matkan idän ja lännen välillä. Lisäksi järjestelmän ylläpitokustannuksia ajatellen kyse on paljon muustakin kuin matkustajien kulkemasta matkasta, kuten selviää tästä Liikennejärjestelmän kustannukset-artikkelista: bussit ovat esimerkiksi julkisen liikenteen välineistä kalleimpia, kun hintaa mitataan paikkakilometrin kustannuksella.


Tuntuu kuitenkin, että välillä hinnoittelua tarkastellaan liikaa vain järjestelmän kustannusten näkökulmasta, eikä huomioida riittävästi hinnoittelun vaikutusta ihmisten valintoihin arjessa. Yksittäisten lippujen kalleus suhteessa kausilippuihin on sinänsä jossain määrin tiedostettu ongelmalliseksi muun muassa pandemian aloittamaa etätyötä ja toimistolla tehtävää työtä yhdistävää hybridityöskentelyä ajatellen, mutta muistetaanko riittävästi, että samantapainen ongelma pätee myös hinnoitteluun matkojen pituuden suhteessa? Eli aivan kuten yksittäisten lippujen kalleus saattaa johtaa työpaikalla vain satunnaisesti käyvän valitsemaan auton liikkumisvälineekseen, myös muussa liikkumisessa lyhyen matkan kalleus saattaa johtaa valitsemaan auton varsinkin silloin, jos se on auton joka tapauksessa omistavalle edullisempi vaihtoehto. Ja jo tieto siitä, ettei lyhyttä matkaa saa ostaa, voi vaikuttaa psykologisesti niin, että liikkumiseen valitsee julkisen liikenteen sijasta vaikkapa auton. Jos autolla kulkeminen valitaan julkisen liikenteen sijaan sen vuoksi, että autolla liikkuminen on halvempaa, on julkisen liikenteen hinnoittelu mielestäni tällaisessa tilanteessa pääsääntöisesti epäonnistunut.


Hyvä hinnoittelumalli ottaa huomioon sekä järjestelmän kustannukset että hinnoittelun vaikutuksen ihmisten käyttäytymiseen. Nämä huomioiden hinnoittelujärjestelmän tulisi mielestäni pyrkiä siihen, että matkan hinta vastaisi mahdollisimman hyvin sen pituutta. Jos järjestelmää jossain vaiheessa taas laajemmin uusitaan, yksi vaihtoehto olisi määrittää matkan hinta matkaan käytettävän ajan mukaan: nykyisen lipputyypistä riippuvan 80-110 minuutin voimassaoloajan sijaan voisi itse valita esim. halvemman 30 minuutin lipun. Ongelmaksi tässä muodostuisi toki nykyistä vahvemmin se, että julkisen liikenteen viivästykset nostaisivat hintaa myös kuluttajalle, mutta toisaalta sama pätee lievemmässä määrin myös nykyjärjestelmässä, joten ei lyhyemmän ajallisen lipun pitäisi olla mahdottomuus. Yksi vaihtoehto voisi olla myös mahdollisuus vaihdottomaan kertalippuun. Ideaalein vaihtoehto olisi silti ainakin periaatteessa se, että matkan hinta määräytyisi suoraan kuljetun matkan mukaan, mikä vaatisi sitä, että matkustaja leimaisi itsensä ulos saapuessaan määränpäähänsä. Leimauslaitteisiin pohjautuvana tämä aiheuttaisi ylimääräisiä kustannuksia ja turhaa ylimääräistä kitkaa kulkuvälineistä poistuttaessa, mutta mobiiliapplikaatiolla se onnistuisi helpommin. Palveluja ei ole syytä digitalisoida turhaan, mutta olisiko tässä kuitenkin ihan kustannuksia ajatellen perusteltua antaa mobiiliapplikaatiota käyttävälle mahdollisuus rajata matkansa ja siten myös matkasta maksettava hinta tarkemmin kuin mikä olisi mahdollista matkakorttia käyttämällä? Jos ulosleimaaminen jäisi tekemättä, maksettaisiin koko HSL-alueen tai koko matkan alussa valitun alueen hinta, mutta mikäli applikaatiolla leimaisi itsensä ulos matkan päätteeksi, voisi päästä halvemmalla.


Miten ikinä järjestelmää ehkä tulevaisuudessa muutetaankaan, nykyisen vyöhykemallin puitteissa paremmin matkan pituutta vastaava hinnoittelu saavutettaisiin sillä, että myös yhden vyöhykkeen vaihtoehto sallittaisiin. Uskon, että se parantaisi julkisen liikenteen käyttöastetta sekä käyttöasteen paranemisen myötä HSL:n lipputuloja, mikä antaisi myös paremmat edellytykset ylläpitää koko julkisen liikenteen palvelutasoa.






Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



sunnuntai 2. helmikuuta 2020

Siirtokehotuskyltteihin maininta muistutuspalvelusta

Kaupungin kaduilla näkyvät siirtokehotuskyltit ohjaavat auton omistajia monesti suurelta osin järjettömään ruljanssiin. Älyttömyys muodostuu ennen kaikkea kahden seikan yhdistelmästä: 
  • Kylttien opastamana tulisi muistaa olla siirtämässä autoaan joka toinen viikko, vaikka käytettävissä olevat paikat voivat olla hyvin harvassa ilmankin.
  • Kunnossapitotyötä ei suurena osana aikataulunmukaisista ajankohdista tehdä kuitenkaan, joten ihmiset joutuvat siirtämään autojaan täysin turhaan.
Monella autot ehkä liikkuvat luonnostaan paikoiltaan, jos autoa käytetään päivittäisiin työmatkoihin, mutta monella näin ei ole, mikäli auton käyttö on vain satunnaista. Lumeton talvikaan ei tarkoita sitä, etteikö kunnossapitotöitä saatettaisi tehdä, joten ylimääräisiltä laskuilta välttyäkseen autoa pitää käydä siirtämässä yhdestä paikasta ja etsiä täyteen parkatuilta teiltä toinen vapaa paikka, vaikka mitään kunnossapitotyötä ei suurella todennäköisyydellä tehdäkään.

No, pari vuotta sitten järjestelmään tuli osittainen helpotus ja järkevöitys, kun siirroista on voinut tilata varoituksen puhelimeen joko tekstiviestin tai sovelluksen välityksellä (kts. Jääkö jokakeväinen autojen siirtorumba Helsingissä historiaan uuden sovelluksen ansiosta?). Ongelmaksi jää vain se, että kylteissä tästä ei mainita mitään.

Täällä kävi tänä talvena niin, että kerkesin väliin, kun autoamme oltiin juuri aikeissa siirtää. Kiitin, ja siirsin itse auton, mutta sepä ei sitten auttanutkaan: koska siirtoprosessiin oli jo ryhdytty, asiasta napsahti kotiin 85 euron lasku. Absurdeinta oli se, että koska siirsin auton kohtaan, jossa oli vielä tulossa lisäkunnossapitoa, seurasi vuorokauden sisään vielä toinen 85 euron lasku! Omaa hölmöyttä toki (missä ei myöskään auta lapsiperheen kiireet), mutta tuntuu silti kohtuuttomalta, että loppujen lopuksi siirtämättömästä autosta tuli 85 euron lasku, ja väliin tulo vain tuplasi laskun. En myöskään varmasti ole ainoa, joka on joutunut maksamaan vastaavia oppirahoja. Jos olisin tiennyt siirtosoitto.com-sovelluksesta tai tekstiviestipalvelusta, olisi tältä 170 euron laskulta melko varmasti vältytty.

Siispä esitän toiveen kaupungille ja pysäköinninvalvontavirastolle: kun kerran on olemassa siivoustöiden alkamisesta kertova palvelu, lisätkää tieto siitä myös SIIRTOKEHOTUS-kyltteihin! Se säästäisi luultavasti niin kunnossapitotöihin käytettyä aikaa kuin monen autoilijan lompakkoakin. Se olisi kaikkien etu.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



tiistai 12. kesäkuuta 2018

HSL:n vyöhykeuudistus nostaa minimitaksoja

HSL:n lippuhinnoittelun uudistusta on joillakin alueilla tai esimerkiksi tietyntyyppisiä työmatkoja tekevien keskuudessa odotettu vuosikausia. Nyt uudistuksen suunnitelma on viimein tuotu julki ja sen on tarkoitus astua voimaan vuoden 2019 alusta. Mutta vastaako se odotuksia?  
HSL:n uudet vyöhykkeet ja liput
Uudet vyöhykkeet hinnasto (lähde HSL)
ABBCABCCDBCDDABCD
Kertalippu2,802,804,60 4,60 5,40 2,80 6,50
Kausilippu 30 vrk59,70 59,70 107,50 107,50 115,80 59,70 157,60
Vuosilippu53,00 53,00 96,00 96,00 104,00 53,00 141,00
Suurimpana epäkohtana tai epäreiluna tekijänä vanhassa eli vielä toistaiseksi käytössä olevassa järjestelmässä on epäilemättä koettu se, että jo hyvin lyhyet matkat voivat muodostua kalliiksi, jos ne vain sattuvat ylittämään kuntarajat. Paikoin kyse on voinut olla myös siitä, että sekä lähtöpaikka että matkan määränpää on saman kunnan sisällä, mutta selkeästi helpoin reitti on kulkenut naapurikunnan kautta, mistä johtuen onkin joutunut maksamaan seutulipun hinnan. Tähän kuntarajan ylitysten ongelmaan uudistus vastaa, ja saa siten aikaan hintojen laskun monille. Käytännössä tyypillisin voittaja uudistuksessa lienee Espoon ja Helsingin tai Vantaan ja Helsingin välistä rajaa säännöllisesti ylittävät, joilla matka ei kuitenkaan vaadi koko ABC-aluetta.

Yleisemmällä tasolla uudistukselta olisi kuitenkin ollut odotettavissa, että hinnat tulisivat laajemminkin vastaamaan enemmän kuljetun matkan pituutta. Lukuunottamatta noita lyhyiden matkojen kuntarajaylityksiä, tämä ei kovin hyvin toteudu. Tämä johtuu tavallaan useasta tekijästä.

Vyöhykejaon ja siten hinnoittelun voisi ainakin teoriassa toteuttaa hyvin monella tapaa. Nyt esitetystä mallista voi todeta ainakin seuraavat piirteet:
  1. Vyöhykkeet on luotu Helsingin keskustan ympärille.
  2. Hinnoittelussa ei ole mahdollisuutta ostaa yhden vyöhykkeen lippua lukuunottamatta vyöhykettä D, jolla jo yksi vyöhyke maksaa kahden vyöhykkeen hinnan verran.
  3. Vyöhykerajat menevät paikoin läheltä kuntarajoja menemättä kuitenkaan niiden mukaisesti.
  4. Vyöhykkeitä ei ole oikeastaan sen enempää kuin vanhoja alueitakaan.
Kohdan 1 seurauksena C-alueesta muodostuu valtava ja D-alueesta poiketen myös yhtenäinen alue. Se ei sinänsä tarkoita sitä, että C-alueen sisällä tulisi jatkossa tehtyä paljon matkaan suhteutettuna huomattavan halpoja matkoja, mihin voi syyksi todeta julkisella liikenteellä tehtävän sivuttaisliikenteen vähäisyyden lisäksi myös kohdan 2 eli sen, ettei yksittäisen vyöhykkeen lippuja voi ABC-vyöhykkeillä ostaa. Kahden vyöhykkeen pakon huomioiden vyöhykehinnoittelun suhteen ihanteellisin paikka asua onkin periaatteessa asua B- ja C-vyöhykkeiden rajalla, sillä siitä pääsee kahden vyöhykkeen hinnalla liikkumaan niin AB- kuin BC-alueellakin, sekä D-alueelle pelkällä CD-lipun hinnalla.

Miksi yhden vyöhykkeen mahdollisuutta ei sitten ole? Helsingin Sanomien jutun mukaan HSL:n osastonjohtaja Mari Flinkin peruste on ollut tällainen:
... yksi vyöhyke olisi liian suppea alue ja se palvelee vain pientä osaa matkustajista. Yhden vyöhykkeen liput olisivat käytännössä saman hintaiset kuin kahden vyöhykkeen ja tekisivät tuotevalikoimasta monimutkaisen. 
En tiedä, miten suora lainaus tuo on, mutta on vaikea nähdä muun muassa Käpylän ohi ulottuvan vyöhykkeen palvelevan "vain pientä osaa matkustajista". Monia on tähän asti palvellut vielä A-aluettakin suppeampi lippumuoto eli ratikkalippu, jonka säilyttämisen puolesta on tehty parissa-kolmessa päivässä yli 1500 nimeä kerännyt adressikin, joten kyllä yksittäisille vyöhykkeille olisi taatusti merkittävää kysyntää. On myös epäselvää, miksi yhden vyöhykkeen tarvitsisi olla väkisin "käytännössä samanhintainen". Erikoista kyllä, nykyhintoja ja esitettyjä hintoja vertaillessa korotus Helsingin sisäisestä AB-lippuun näyttää kausilipun suhteen ainakin toistaiseksi varsin maltilliselta, mutta yksittäislippujen osalta se onkin jo 28% ja ratikkalippujen osalta mojovat 65%. Joka tapauksessa kun tosiaan raitiovaunuillekin on voitu tähän asti asettaa edullisempi hinta, en näe mitään syytä miksi ei A-vyöhykkeelläkin voisi olla edullisempi hinta. Ei se tuotevalikoimasta ainakaan asiakkaille kovin monimutkaista tekisi - eihän se vyöhykkeiden olemassaoloon vaikuttaisi.

Tietyllä tapaa kahden vyöhykkeen pakkoa voisi sinänsä ehkä muista syistä pitää perusteltuna. Sen voi nähdä lieventävän vanhasta järjestelmästä tuttua kuntarajaongelmaa, jos lyhyillä matkoilla hintaan ei vaikuta se, hyppääkö bussiin yhdeltä vai seuraavalta pysäkiltä. Bussiin nousemiset ja bussista nousemiset myös hidastavat bussin aikatauluja, mistä johtuen tietynlaista pohjamaksua voisi myös pitää järkevänä. Jotta kuntarajaongelmaa ei vain siirretä lievempänä kaikkia lyhyitä matkoja koskevaksi, ja jotta olisi järkevä puhua mistään matkojen "pohjamaksusta" pitäisi alueiden kuitenkin mielestäni olla pienempiä.

Miksi alueet sitten eivät ole pienempiä? Onko kyse siitä, että se tekisi Flinkin sanojen mukaisesti "tuotevalikoimasta monimutkaisen"? Ainakaan nytkään esitetyt vyöhykerajat eivät ole kovin yksinkertaisia. Vantaasta suurin osa on C-vyöhykettä, mutta etelässä pieni osa kuuluu B-alueeseen, vaikka raja ei toisaalta varsinaisesti taida mennä myöskään Kehä III:a pitkin, Kauniaisista rajautuu erikoisesti pieni nurkkasuikale C-vyöhykkeelle, ja vaikka muuten Helsinki on lähes kokonaan AB-aluetta, ainakin Östersundom rajautuukin C-alueelle.

Kuntarajaongelmaa uusi järjestelmä lievittää, mutta kaikkinensa uudistus tuntuu pettymykseltä, sillä vastaavasti ostettavasta minimimatkasta tulee samalla pidempi, kun vanhan yhden vyöhykkeen sijasta onkin pakko ostaa ikään kuin puolisentoista vanhaa vyöhykettä. Jos asiaa mittaisi summittaisesti kilometreissä, hyvänä asiana voi siis pitää, että enää yhden kilometrin matkaa ei koskaan hinnoitella 40 kilometrin matkaksi, mutta toisaalta siinä, missä aiemmin oli mahdollisuus 10 kilometrin ja 20 kilometrin lippuihin, nyt minimilippu onkin 30 kilometrin lippu.  Ei tämä tällaisenaan kyllä asiakkaille yleisesti ottaen joustavuutta lisää. Joko vyöhykkeitä pitäisi olla enemmän tai asiakkailla tulisi olla mahdollisuus ostaa vain yhden vyöhykkeen lippu.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>