Varainsiirtovero kohdistuu ankarimmin asunnon vaihtajiin

Hallitus on esittänyt varainsiirtoveroon kahta muutosta: verokantojen laskua (neljänneksellä asuntojen ja kiinteistöjen osalta) sekä ensiasunnon verovapauden poistoa. Muutokset ovat herättäneet ainakin kolmenlaisia kommentteja: 

1. iloa siitä, että veroa lasketaan
2. harmittelua, että tämäkin lasku kohdistuisi jotenkin nimenomaisesti hyvätuloisiin
3. harmia siitä, että ensiasunnon verovapaus poistuu. 

Blogiani lukeneille ei tulle yllätyksenä, että oma suhtautumiseni osuu tuohon ensimmäiseen ryhmään. Tässä tekstissä käyn läpi, miksi.

Kumulatiivinen varainsiirtovero vuosien 2013-2023 ja vuosien 2024 veromallilla käyttäen viimevuotisen blogikirjoitukseni esimerkkiasuntoja (kts. asunnonvaihdon miinussummapeli)

Miksi se siis on hyvä asia, että verokantaa lasketaan 2 prosentista 1,5 prosenttiin asunto-osakeyhtiöiden osalta ja 4 prosentista 3 prosenttiin kiinteistöjen osalta? Koska nyt veroja on tarkoitus laskea, tähän kohtaan sopii oikeastaan osuvimmin viittaus kymmenen vuoden takaiseen blogikirjoitukseen, sillä tuolloin puolestaan tehtiin kutakuinkin vastaavansuuruinen korotus varainsiirtoveroon (kts. Lisääkö hallitus työttömyyttä?). Lyhykäisyydessään kyse on ennen kaikkea varainsiirtoveron aikaansaamista haitallisista kannustimista välttää muuttamista. Jos noita haitallisia kannustimia saadaan vähennettyä, se on hyvä asia. 

Entä miksi mielestäni tässä veron laskemisessa ei ole kyse hyvätuloisten suosimisesta? Toki vähävaraisimmat eivät osta minkäänlaisia asuntoja, mutta käytännössä varainsiirtovero iskee pitkälti hyvin tavallisiin keskiluokkaisiin ihmisiin. Verorasitus on suurin niillä, jotka muuttavat usein, ja käytännössä yksi usein muuttava ihmisryhmä on tavalliset lapsiperheet, jotka tarvitsevat lisää tilaa perhekoon kasvaessa. Miksi perheitä pitäisi rangaista muuttamisesta?

Ja entä mitä ajattelen ensiasunnon verovapauden poistumisesta? Tämä on mielestäni edeltävää hieman monisyisempi kysymys. Vastustan ylipäätään varainsiirtoveroa, joten siinä mielessä sen on voinut nähdä positiivisena, että verolta on edes yhdessä tilanteessa voinut välttyä. Tästä huolimatta näen monta syytä luopua ensiasunnon erityisasemasta:

1. Ensinnäkin tuollainen erityisehto monimutkaistaa järjestelmää. Koska verovapaus on vielä arvokkaampi isompien asuntojen tai omakotitalojen kohdalla, edun säästämiseksi on myös kannattanut kikkailla. Säätämällä pariskunnan välisiä omistussuhteita esim. muotoon 49% ja 51% toisen verovapaus on säilynyt seuraavaa asuntoa varten, jonka kohdalla etu on todennäköisesti käytännössä suurempi. On yleisellä tasolla hyvin epätarkoituksenmukaista ja suorastaan haitallista, että järjestelmä on kannustanut tällaiseen toimintaan.
2. Toisekseen jos ainoa mahdollisuus varainsiirtoverokannan alentamiseen on sen vaikutusalueen laajentaminen, laajempi veropohja matalammalla veroprosentilla on ilman muuta kannattavampi vaihtoehto. Näin tasaantuu ero harvoin ja usein muuttavien välillä edes jonkin verran. Lisäksi kuten ylläolevasta kuvaajasta näkee, jo parin muuton jälkeen uusi malli tulee todennäköisesti ajan myötä edullisemmaksi myös sille ensiasunnon ostajalle.
3. Kolmannekseen varainsiirtovero on käytännössä ankarampi asunnonvaihtajille, ei ensiasunnon ostajille. Syy tähän on se, että veroa maksetaan koko uuden asunnon ostohinnasta, ei vain siitä saatavasta “arvonlisästä” eli vanhan ja uuden asunnon hintojen erotuksesta. Kun siis muutetaan vaikkapa 350 000 euron asunnosta 500 000 euron asuntoon, veroa maksetaan 500 000 eurosta, ei vain 150 000 eurosta. Tai vielä konkreettisemmin: jos muuton tarkoituksena on saada vaikkapa kasvatettua huoneiden lukumäärää neljästä viiteen, miksi veroa pitää maksaa pelkän yhden lisähuoneen sijasta kaikista viidestä huoneesta?

Eihän yleisesti ottaen kyse ole siitä, etteikö omistusasuja voisi jotain veroja maksaa. Varainsiirtoveron ongelma vain on se, että se rankaisee muuttamisesta ja vieläpä todella ankarasti. Yksi ratkaisu tähän olisi se, että uudesta asunnosta maksettavasta varainsiirtoverosta voisi vähentää myydystä asunnosta aiemmin maksetun varainsiirtoveron. Näin muutossa maksettaisiin käytännössä vain siitä “arvonlisästä” arvonlisäveron tapaan. Mutta niin kauan kuin varainsiirtoveron toimintaperiaate on se, mikä se nykyään on, mitä matalampi tuo vero on, sen parempi.

 

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Lisääkö hallitus työttömyyttä?

Helsingin Sanomat kirjoitti 19.5. ja pääkirjoituksessa 21.5. kuinka "omistusasuminen lisää työttömyyttä". Mielestäni on erikoista, miten syypääksi asetetaan omistusasuminen itsessään. Jos verrataan omistusasumista ja vuokralla asumista sellaisenaan, voi oikeastaan tulla yhteiskunnallisilta seurauksiltaan päinvastaiseenkin päätelmään. Omistusasumiselle sellaisenaan on luontaista lähinnä se, ettei siitä tarvitse muuttaa pois, mutta hyvältä paikalta löydetystä vuokra-asunnosta voi joutua 6 kk:n irtisanomisajan puitteissa lähtemään. Tämä ei ehkä lisää varsinaisesti työttömyyttä, mutta voi pidentää työmatkaa, mikä muuttamispakon ohella lisää henkistä ja ehkä taloudellistakin rasitusta. Tämä taas voi vähentää työtehokkuutta, mistä omistusasumista syytettiin.

Mikä erottaakaan omistusasujan vuokralla asujasta?

Omistusasumisesta tulee yleisellä tasolla haitallista tavallaan päinvastaisella tavalla vuokralla asumiseen nähden eli silloin, kun muuttoa pyritään välttämään sen aiheuttaman taloudellisen rasitteen takia. Tämä johtuu kuitenkin enemmän muista tekijöistä kuin omistusasumisesta asumismuotona.

Ensinnäkin jos omistusasunnosta muutetaan työn perässä vuokralle ja jätetään oma asunto vuokralle, joutuu vuokratuloista maksamaan veroa, mikä aiheuttaa ylimääräisiä kustannuksia. Tämä on yksi tekijä omistusasumisen suosimisessa, mutta vaikuttanee suhteessa vähän muuttohalukkuuteen yleisellä tasolla, sillä moni ei halua eikä välttämättä edes pysty lähtemänä vuokranantajaksi tällaisessa tilanteessa. Lisäksi mikäli asunnon vaihto ei lähtökohtaisesti aiheuttaisi kustannuksia, olisi helpompi myydä vanha asunto ja ostaa uusi tilalle, jolloin tätä ongelmaa ei olisi.

Toisena tekijänä omistusasuntojenväliseen muuttamiseen liittyvistä asuntokaupoista syntyy sinänsä tyypillisesti kustannuksia jo välittäjäpalkkioiden muodossa. Asunnon voi kuitenkin välittää myös itse, mihin voisi haluttaessa kannustaa lainsäädännöllisin keinoin, mikä alentaisi tätä omistusasuntomuuttamiseen luontaisesti liittyvää kustannustekijää. Tällöin muuton kustannukset eivät kasvaisi juuri vuokra-asunnosta toiseen muuttamista suuremmaksi - jos verotusta ei siis oteta huomioon.

Kolmantena tekijänä tuleva verotus voikin sen väistämättömyyden takia nousta pahimmaksi muuttohalujen latistajaksi. Varainsiirtoveroprosenttia nostettiin tämän vuoden maaliskuussa asunto-osakkeiden osalta 25%:lla, minkä lisäksi sen veropohjaa laajennettiin, mikä nostaa uudistuotannosta maksettavaa varainsiirtoveroa melko helposti sadoillakin prosenteilla. Tätä veroa ei voi muuttaessa välttää, mikä johtaa tilanteeseen, jossa verotus kannustaa omistusasumiseen, mutta toisaalta olemaan muuttamatta. Tästä voisi tutkimuksen perusteella tulla siihen johtopäätökseen, että hallitus lisää toimillaan työttömyyttä tai ainakin työn tehokkuutta.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Osingot aidosti samalle linjalle luovutusvoittojen kanssa

Hallitus on poistamassa listattujen yritysten osinkojen 30-prosenttisen verovapauden vuoden 2014 alusta lähtien. Tämän seurauksena osinkojen verotus nousee noin 43 prosenttia, mikä on suhteellisesti valtava muutos. Pankit voivat olla tässä kuitenkin voittajia. Syy on siinä, että rahastoissa osinkojen verotuksesta ei tarvitse kantaa huolta, mikä voimistaa pankkien kauppaamien rahastojen suhteellista houkuttelevuutta. Voittajia ovat myös ulkomaiset sijoittajat, jotka saavat hyödyn yhteisöveron tuntuvasta 18 prosentin laskusta joutumatta kärsimään osinkoveron noususta. Tavallisen suomalaisen osakesijoittajan asemaa muutos heikentää yhteisöveron laskemisesta huolimatta.

Suomalaisen sijoittajan kannalta voi toki todeta, että verotus myös yksinkertaistuu, sillä muutos asettaa osingot veroprosentin osalta samaan luokkaan luovutusvoitoista maksettavan veron kanssa. Eikö samalla voisi kuitenkin asettaa osingot samalle linjalle luovutusvoittojen kanssa myös muilta osin? Luovutusvoitoista voi nimittäin verotuksessa vähentää aiemmin syntyneet luovutustappiot, mutta sama vähennysoikeus ei nykylainsäädännöllä koske osinkoja. Tämä voi aiheuttaa tilanteen, jossa joutuu maksamaan sijoituksistaan pääomatuloveroa, vaikka sijoitukset olisivat tappiolla, eikä mitään tuloa siis olisi kokonaisuutta katsoen edes syntynyt. Tämä on paitsi epäoikeudenmukaista, se myös laskee tavallisen suomalaisen intoa ryhtyä osakesäästäjäksi.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Arvonnousuverosta korvaaja varainsiirtoverolle

Hallitus on päättänyt nostaa asunnoista maksettavaa varainsiirtoveroa 1,6%:sta 2%:iin. Mielestäni varainsiirtoverosta pitäisi päinvastoin luopua - ja samaa mieltä ollaan myös Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksessa. Se on valtion kokonaisbudjettia ajatellen melko pieni osuus, joka olisi hyvin korvattavissa.

Mietitäänpä henkilöä, joka muuttaa elämäntilanteiden muuttuessa moneen otteeseen 10 vuoden aikana. Hän haluaa kuitenkin asua itse omistetussa asunnossa, joten hän on joka muuton yhteydessä maksanut kiinteistövälittäjän kalliit palkkiot. Onko hän muuttamisellaan aiheuttanut ympäristölleen sellaista haittaa, että häntä pitää lisäksi rangaista toistuvilla varainsiirtoveroilla? Onko hän saanut muuttamisestaan sellaista tuottoa, johon verottajan olisi oikeudenmukaista puuttua? Ei mielestäni.

Samaan aikaan joku toinen 10 vuotta samassa asunnossa asunut on voinut nauttia todella merkittävästä asunnon arvonnoususta. Puuttuuko verottaja tähän? Ei puutu. Muuttamisesta siis rangaistaan verolla, mutta oma asunto on sijoituskohteena poikkeuksellisesti sellainen, ettei sen arvonnousua veroteta missään vaiheessa, kunhan asunnossa on asunut yli kaksi vuotta.

Toisin kuin asunnon arvonnousun verottamiselle, varainsiirtoverolle on vaikea nähdä mitään perusteluja sen fiskaalista merkitystä lukuunottamatta. Oman asunnon myyntivoiton verottamisessa on tietysti se ongelma, että pitkän ajan jälkeen myynnistä voisi tulla niin suuret veroseuraamukset, että siitä tulisi paljon varainsiirtoveroakin suurempi muuton este. Mielestäni on silti löydettävissä malli, joka tekee verotuksesta nykyistä oikeudenmukaisempaa ilman, että synnytetään kenellekään järjettömän suurta kynnystä vaihtaa asuntoa.

Arvonnousuveron periaate

Ehdotan harkittavaksi seuraavankaltaista mallia:

• Poistetaan varainsiirtovero.
• Asetetaan oman asunnon arvonnousu 50-prosenttisesti veronalaiseksi. Tämä vero peritään seuraavasti:
  • Asunnon arvonnousua seurataan alueellisesti ja asuntokoon mukaan jaotellun tilaston perusteella vuosittain verrattuna vuosineljännekseen, jona asunto oli hankittu. Asunnolle lasketaan tämän tilastollisen arvonnousun pohjalta uusi hinta, josta vähennetään 15%.
  • Mikäli tämä 15%:lla vähennetty tilastollinen hinta on enemmän kuin asunnon hankintahinta, arvonnousu katsotaan veronalaiseksi. Arvonnoususta puolet on verovapaata, mutta lopusta suoritetaan pääomaveron suuruinen arvonnousuvero.
  • Perittävästä verosta vähennetään aiempina vuosina samasta asunnosta peritty arvonnousuvero. Mikäli tilastohinnat kyseisellä alueella laskevat, suoritetaan aiempina vuosina peritystä arvonnousuverosta veronpalautus.
  • Asuntoa myytäessä lasketaan lopullinen myyntivoitto, joka suoritetaan pääomaveron suuruisena, mutta 50-prosenttisesti verovapaana siten, että myyntivoitosta vähennetään samasta asunnosta aiemmin peritty arvonnousuvero.

Otetaan vielä selvyyden vuoksi todellisiin tilastoihin pohjautuva esimerkki. Matti Meikäläinen osti vuoden 2006 1. neljänneksellä pääkaupunkiseudulta yksiön, josta hän maksoi 100 000 euroa. Alla on taulukkoon laskettuna seuraavien vuosien viimeisten vuosineljänneksien tilastollinen asunnon hinta, arvonnousuveroa varten laskettu verotuksellinen hinta, sekä kyseisenä vuonna maksettava vero (käyttäen nykyistä 30 prosentin suuruista pääomaveroa).

Verovuosi	Tilastollinen hinta	Verotuksellinen hinta	Maksettava vero
2006	106040 €	90130 €	0 €
2007	113760 €	96690 €	0 €
2008	111520€	94790 €	0€
2009	129650€	110200€	1530€
2010	136050€	115640€	816€
2011	142510€	121140 €	825€
		YHTEENSÄ:	3171€

Tilastokeskuksen tietojen perusteella vuoden 2008 viimeisellä neljänneksellä asunnon hinta olisi noin 111500 euroa. Kun tästä vähennetään 15%, saadaan 94800 euroa, joten ei synny vielä verotettavaksi katsottavaa arvonnousua. Vuoden 2009 verotuksessa syntyy kuitenkin jo 10200 euroa verotettavaa arvonnousua, josta maksetaan mallin mukaan 1530 euroa veroa. Yhteensä yksiölle näiden vajaan 6 vuoden aikana tulleesta tilastollisesta 42 500 euron arvonnoususta tulisi 3171 euroa maksettavaa veroa.

Oletetaan, että kyseinen Matti Meikäläinen olisi käyttänyt remonttikuluihin 3000 € ja päättäisi myydä asuntonsa vuonna 2012. Välittäjä vie kauppahinnasta 4000 €. Katsotaan kaksi vaihtoehtoista skenaariota:

• Mikäli hän saisikin asunnosta tilastollisista odotuksista poiketen vain 120 000 €,tulisi lopulliseksi myyntivoitoksi remonttikulujen ja välityspalkkion jälkeen vain 13 000 €. Häneltä olisi tällöin peritty liikaa arvonnousuveroa, jolloin hän saisi asunnon myynnin yhteydessä 1220 € veronpalautuksia.
• Mikäli hän saisi asunnosta tilastollisten odotusten mukaisesti esimerkiksi 143 000 €, jäisi lopulliseksi myyntivoitoksi kulujen jälkeen 36 000 €. Kun huomioidaan aiemmin maksetut arvonnousuverot, jäisi myyntivoitosta maksettavaksi vielä 2230 € veroa.

Mallissa on useita etuja. Se on oikeudenmukainen, koska se asettaa asuntojen arvonnousun tuottaman tulon muiden tulonlähteiden tapaan veronalaiseksi. Toisekseen tällöin ei synny painetta pyrkiä maksimoimaan ensiasunnon varainsiirtovapauden luomaa erityisasemaa. Lisäksi se laskee useimmissa tapauksissa kynnystä muuttamiseen. Tilastoihin nähden heikosti pärjänneestä asunnosta ei välttämättä tulisi lainkaan lisäveroja maksettavaksi. Yllä olevan esimerkin selvästi voitollisestakin myynnistä realisoituva 2230 euron vero on piirun verran alempi kuin kyseisestä 143000 euron kauppasummasta nykyisellä varainsiirtoverolla maksettavaksi tuleva 2290 euroa. Kahden prosentin suuruisella varainsiirtoverolla summa olisi jo 2860 euroa, mikä tekee erosta suuremman. Yleensä on myös tapana ostaa isompi ja samalla kalliimpi asunto, joten realistisempi summa tuota 2230 euroa vastaavalle samassa yhteydessä maksettavalle varainsiirtoverolle olisi oikeastaan pikemminkin 4000 euroa, mikä lankeaisi maksettavaksi 200 000 euron asunnon ostamisesta. Muutaman vuoden tähtäimellä muuttamisen rangaistavuus laskisi nykyisestä vielä tätäkin selvemmin, sillä muuton jälkeen välttyisi arvonnousuveron maksulta luultavasti ainakin muutaman vuoden ajan.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Kehitysaskeleita - johdanto

Yhteiskunta elää jatkuvassa muutoksessa myös lakien ja säännösten osalta. Näitä muutoksia on kuitenkin erilaisia. Osa on vain jatkuvaa veroasteiden muutosten kaltaista hienosäätöä. Osa uudistuksista taas suunnitellaan alunperinkin väliaikaisiksi tai määritetään kokeiluluontoisiksi. Osa uudistuksista voi puolestaan osoittautua virheiksi. Osa muutoksista on kuitenkin sellaisia, että jo alun alkaen on vahva syy uskoa niiden olevan pysyviä askeleita eteenpäin. Askeleita, joita ei luultavasti koskaan peruta. Askeleita kohti valmiimpaa maata.

Jotkin yhteiskunnalliset muutokset ovat tietysti pysyvämpiä kuin toiset, mutta miten pysyvämmän muutoksen sitten voi tunnistaa etukäteen? Jos kyseessä on ilmiselvä yhteiskunnallinen parannus, eikö sellainen olisi sitten tehty jo aiemmin? Ei välttämättä. Syitä voi olla useita:

1. Ympäröivä yhteiskunta on voinut esimerkiksi teknologisen kehityksen tai muiden uusien ilmiöiden myötä muuttua pysyvästi tavalla, joka vaatii myös lainsäädännöllisiä uudistuksia. Kun tällaiseen muutokseen vastataan lainsäädännön muutoksella, kyseessä voi helposti olla pysyvä askel eteenpäin.
2. Voi olla kyse asiasta, joka on jo aiemmin todettu periaatteessa järkeväksi, mutta jonka toteuttamiseksi ei ole ollut aiemmin riittäviä teknisiä mahdollisuuksia tai olemassaolevaa riittävän tehokasta byrokraattista koneistoa.
3. Voi myös olla kyse syvällä kulttuuriperinteessä olevista asioista, joiden muuttaminen on henkisesti raskasta ja siksi hidasta.
4. Riittävää poliittista motivaatiota muutokselle ei ole aiemmin syntynyt.

Aloitan tämän kirjoituksen myötä uuden juttusarjan, jonka teksteissä tuon esille tuoreita muutoksia, jotka mielestäni vievät yhteiskuntaamme aidosti eteenpäin. Nähtäväksi jää, kuinka usein sellaisia tulee vastaan.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Transsukupuoliset muutoksen airueina?

Helsingin Sanomissa oli tänään juttu sukupuoltaan vaihtaneesta Reija Ahdista, joka sukupuolenkorjauksen jälkeen joutui anomaan avioeroa (linkki). Syynä ei ole se, että Ahdin vaimo ei olisi hyväksynyt muutosta, vaan se, että nainen ei Suomessa voi olla naimisissa naisen kanssa.

Toistaiseksi vähemmistöjen on ollut tyytyminen rekisteröityyn parisuhteeseen. Sukupuolineutraalin avioliiton vastustajat ovat voineet todeta, että saavathan he tuon omantyyppisen liittonsa kuitenkin; he ovat seksuaalisesti eri ryhmää, joten miksei myös heidän liittonsa tulisi olla kategorisesti toinen? Transsukupuoliset kuitenkin hämmentävät tätä erottelua poikkeuksellisella tavalla. Liitto on ensin muodostettu perinteisesti miehen ja naisen väliseksi, mutta sitten monien vuosien jälkeen toinen vaihtaa sukupuoltaan joko miehestä naiseksi tai naisesta mieheksi. Avioliitto tulee siis yhtäkkiä perua siksi, ettei se enää täytäkään sille laissa asetettuja kriteereitä.

Vaan entä jos molemmat vaihtaisivatkin sukupuoltaan samanaikaisesti? Tällöin liitossa olisi jälleen mies ja nainen, vaikka roolit vaihtuivatkin. Niin ollen avioliitto olisi ilmeisesti jälleen legitiimi. Elämme siis yhteiskunnassa, jossa:

1. Mies ja nainen voivat solmia avioliiton.
2. Mies ja mies tai nainen ja nainen eivät voi solmia avioliittoa.
3. Transsukupuolinen ei saa jatkaa aiemmin ei-transsukupuolisen kanssa solmimassaan avioliitossa.
4. Kaksi transsukupuolista voivat solmia avioliiton tai jatkaa aiemmin solmimassaan avioliitossa.

Eikö tällainen pelleily olisi vain syytä lopettaa? Tapausta 4 ei liene vielä kertaakaan esiintynyt Suomessa, mutta ennemmin tai myöhemmin sellainen kyllä tulee vastaan. Uskoisin nykylainsäädännöllä tulkinnan olevan tällaisessa tapauksessa juuri yllä kuvatun mukainen - eli vahvistettu uusi sukupuoli määrää avioliittokelpoisuuden. Viimeistään tuollaisen tapauksen tullessa esiin luulisi tällaisen erottelun saavuttavan päätepisteensä.

Kuten seksuaalitasa-arvoa käsittelevässä syksyisessä kirjoituksessani totesin, on mielestäni vain ajan kysymys, koska avioliitosta tulee sukupuolineutraali. On mielestäni myös suhteellisen selvää, että kun tuo askel kerran otetaan, sitä ei enää koskaan tulla perumaan. Helpommalla päästäisiin kun avioliitosta tehtäisiin yksinkertaisesti vain kahden ihmisen välinen liitto. Jos tämä Ahtien tapaus tai transsukupuolisuus laajemmin synnyttäisi lopullisen kipinän muutoksen ajamiselle, hyvin piskuinen vähemmistö olisi saanut aikaan parannuksen kooltaan melko merkittävän vähemmistön asemassa.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Tyhjältä pöydältä - johdanto

Koska olemme kasvaneet tietynlaisessa yhteiskunnassa, olemme myös tottuneet tietynlaisiin normeihin ja käytäntöihin. Osaa niistä olemme oppineet pitämään itsestäänselvyyksinä, jolloin niitä on myös vaikea kyseenalaistaa. Suomi on sinänsä maailman tasa-arvoisimpien valtioiden ehdotonta kärkeä, mistä johtuen lainsäädännön ja vallitsevien käytäntöjen voi arvella olevan meillä pääasiassa oikein hyvällä tolalla. Kyky uudistua voi kuitenkin olla toisinaan hyvinkin tärkeää, eikä pelkästään muihin maihin vertaamalla voi syntyä mitään aidosti uutta. Niin ollen silloin tällöin voisi olla hyödyllistä hajottaa pakka ajatuksen tasolla hetkellisesti kunnolla pyrkimällä unohtamaan sen, mitä meillä tai muilla on nykyään tai mitä meillä tai muilla on ennen ollut.

En tunne lainsäädäntötyön arkea, joten en myöskään tiedä, kuinka paljon käytännössä tehdään selvästi mullistavia lakialoitteita. Merkittävä osa aloitteista on luultavasti jokseenkin konservatiivisia, mikä on sinänsä monesti hyvä asia, sillä turhahan pyörää on uudelleen keksiä. Monet useita vuosikymmeniä vanhat yhteiskunnalliset rakenteet saattavat kuitenkin roikkua mukana vain vanhasta tottumuksesta, jolloin aika on jo saattanut ajaa niiden ohitse. Varsinkin tällaisten asioiden kohdalla voisikin olla hyötyä hakea potkua siitä teoreettisesta lähtökohdasta, ettei meillä olisi mahdollisen uudistuksen kohteena olevasta yhteiskunnallisesta rakenteesta minkäänlaista mallia vielä käytössä. Tällöin saattaisi helpommin löytyä täysin uudentyyppinen ratkaisumalli, joka voisi pitkällä tähtäimellä osoittautua selvästi paremmaksi kuin vanhoihin rakenteisiin nojaava uudistus.

Mullistavimpiin malleihin siirtyminen voi tietysti vaatia huomattavasti aikaa varsinkin silloin, jos uudistuksen kohteena on hyvin perustavanlaatuinen tai muuten esimerkiksi yleisen oikeudenmukaisuuden ylläpitämisen vuoksi "Pringles-poliittiseksi" ongelmakohdaksi muuttunut yhteiskunnallinen rakenne. Se ei kuitenkaan estä asettamasta yhteiskunnan kurssia kohti tuota hyvin uudenlaista, mutta paremmaksi arvioitua päämäärää.

Aiemmissa yhteiskuntaamme käsittelevissä blogikirjoituksissani olen muutamia poikkeuksia lukuunottamatta enimmäkseen puuttunut asioihin, jotka koen selviksi epäkohdiksi, ja jotka voisi tavalla tai toisella suhteellisen helposti korjata. Jatkossa aion erillisessä "Tyhjältä pöydältä"-juttusarjassa tarttua vähemmän kriittisellä, mutta kuitenkin edelläkuvattuun tyyliin kyseenalaistavalla tavalla joihinkin yhteiskunnallisesti merkittäviin asioihin, joihin ei ole olemassa yhtä, selvästi parasta ratkaisua. Toivon, että nuo kirjoitukset tulevat toimimaan myös jonkinlaisina keskustelunavauksina ja herättävät ajatuksia teissä, jotka satutte blogiani lukemaan.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Pringles-politiikkaa

Uusia lakeja säädetään ja vanhoja pyritään kehittämään kohti parempaa tai muuttuneeseen yhteiskuntaan paremmin sopivaksi. Jotkin muutokset ovat yksinkertaisempia ja helpompia toteuttaa, kun taas toiset vaikeita, mutta mahdollisesti sitäkin tarpeellisempia. Oli päätöksenteko nykyhetkeä ajatellen näennäisesti kuinka helppoa tai hankalaa tahansa, joillakin päätöksillä voi olla huomattavasti kauaskantoisempia seurauksia kuin heti ajattelisi. Joidenkin lakimuutosten kohdalla paluu vanhaan voi olla hyvin hankalaa niin poliittisesti kuin yhteiskunnallisestikin. Kuten Pringles-sipsien iskulauseessa todetaan:

"Once you pop, you can't stop!"

Tarkastellaanpa muutamia asuntomarkkinoihin liittyviä esimerkkejä tällaisista "Pringles-politiikan" hedelmistä...

Asuntomarkkinoiden pysyväisyydet

Valtaosalle ihmisistä asuntokauppa on elämän suurin taloudellinen päätös, johon sitoudutaan vuosikausiksi. Niin ollen myös sitä koskevat lait ja säädökset ovat elämään merkittävästi vaikuttavia ja myös hyvin pitkäksi aikaa sitovia. Siksi niihin on erityisen hankala tehdä merkittäviä muutoksia:

1. ASP-lainan bonukset

ASP-lainan bonus ei ole tämän lyhyen listan merkittävin kohta, mutta tuorein se on ja samalla myös ajankohtaisin, koska siitä on tarkoitus luopua jo runsaan vuoden päästä. ASP-järjestelmän säästämään kannustava perusajatus on hyvä. Koen kuitenkin runsas vuosi sitten esitellyn väliaikaisen (?) 3000 euron bonuksen kyseenalaisena. Konkreettisuutensa vuoksi könttäsumma on varmasti tehokas porkkana, mutta mielestäni tällaisissa asioissa kuitenkin vääränlainen kannustin. Vaikka tarkoituksena on kannustaa nimenomaan nuoria aikaisin asuntosäästäjiksi, pidän myös periaatteessa epäoikeudenmukaisena, että yli 30-vuotiaat ensiasuntoa havittelevat jäävät näin selkeästä tuesta paitsi. Määräaikaisuus antaa myös ymmärtää, että nyt oli juuri sopiva hetki antaa piristysruiske. Laman pelossa ehkä saattoi siltä tuntuakin, mutta ennätysmatala korkotaso taisi muuttaa tilanteen aika lailla toisenlaiseksi.

Joka tapauksessa hetkellisesti tuki nyt varmasti innostaa monia asunnonhankintaan kuten oli tarkoitus, mutta entä sitten vuoden 2011 lopun määräajan jälkeen? Näen kaksi vaihtoehtoista skenaariota, joista kumpikaan ei ole mielestäni kovin mielekäs:

1. Nuoret ensiasunnonostajat ryntäävät ensin vuoden 2011 aikana asuntomarkkinoille, minkä jälkeen 2012 on huomattavan hiljaista ja asunnonostointo hiipuu ASP-bonusta edeltänyttäkin aikaa matalemmalle - ehkä jopa pysyvästi! Syntyy erityisesti pienempien asuntojen kysyntäpiikki, mikä voi muusta markkinatilanteesta riippuen aiheuttaa huomattavankin häiriön markkinoilla.
2. Hallitus päättääkin pidentää bonuksen saamisen määräaikaa. Tästä tullaan joko kohtalaisen nopeasti vaihtoehdon yksi piikkiin tai sitten koko bonus integroituu jokseenkin pysyväksi osaksi ASP-järjestelmää. Jos näin käy, bonuksen houkuttelevuus kärsii, ja samalla tuo 3000 euroa kiinnittyy myös entistä vahvemmin osaksi yleistä asuntojen hintatasoa. Tämä taas tarkoittaa sitä, että verorahoja kiinnitetään täysin tuottamattomiin kiviseiniin vain sen takia, että kaikki suomalaiset pakotettaisiin omistusasujan muottiin.

ASP-bonuksesta luopuminen voi siis olla kivulias operaatio, mutta toisaalta myöskään sen pysyvässä säilyttämisessäkään ei liene mieltä.

2. Asuntolainan korkojen verovähennys

Korkojen verovähennysoikeus on monisyinen kysymys, johon ei ole yhtä oikeaa vastausta. Omistusasumista on jossain määrin perusteltua tukea, mutta toisaalta verovähennykset valuvat ainakin osittain hintoihin. Toisaalta pääomatuloja saavat voivat joka tapauksessa vähentää korkonsa, joten miksei tavallisilla asuntovelallisilla voisi olla myös sama oikeus.

Oli verovähennysoikeudesta mitä mieltä tahansa (itse olen enemmän puolesta kuin vastaan), ei siitä luopuminen kävisi ihan helposti, sillä Suomen yli miljoona asuntovelallista on enemmän tai vähemmän mitoittanut maksukykynsä sen mukaan, että verovähennysoikeus on olemassa.

3. Hitas-järjestelmä

Hitas-järjestelmän tarkoitukseksi kerrotaan tyypillisesti mahdollisuus edullisempaan omistusasumiseen Helsingissä. Ajatus kuulostaa periaatteessa kauniilta, mutta ongelmia täynnä oleva järjestelmän todellisuus on jotain aivan päinvastaista. Todellinen tarkoitus on ehkä pikemminkin alunperin ollut ihmisten houkuttelu Helsinkiin edullisia asuntoja tarjoavalla järjestelmällä.

Vaan miten käykään, kun asuntojen yleinen hintakehitys Hitas-asunnon asuinalueella laukkaa huomattavasti markkinahintaindeksiä ripeämmin? Jos markkinahintaindeksi nousee esimerkiksi 50% siinä ajassa, kun ympäröivien asuntojen hinnat nousevat 100%, ja jos vielä Hitas-asunnon hinta oli alunperin vaikkapa 20% muiden vastaavien asuntojen hintoja alempi, ollaan tilanteessa, jossa Hitas-asunnon maksimimyyntihinta on vain 60% ympärillä olevien asuntojen hintatasosta. Kannattaako asuntoa sellaiseen hintaan myydä? No ei kannata ei.

Periaatteessahan tuo myymättä jättämiseen kannustaminen voi jopa vastata jollain kierolla tavalla Hitasin alkuperäistä tarkoitusta: asukas on tiukkojen hinnoittelurajoitusten takia entistä sitoutuneempi asumaan Helsingissä. Tuossa on vain kaksi muttaa. Ensinnäkin vaikka asuntoa ei kannata myydä, voihan sen vuokrata. Toisekseen koko Suomen kannalta tällainen Helsinkiin asumaan jäämiseen painostaminen on hyvin kyseenalaista. Lisäksi järjestelmä kangistaa koko asuntomarkkinoita.

Mutta jos järjestelmä haluttaisiin purkaa, ongelmaksi tulee se, miten purkaa hintasäännöstely esimerkiksi tuollaisessa yleiseen hintatasoon nähden 60%:n maksimihinnalla rajoitetussa asunnossa. Siinä ei olisi minkäänlaista mieltä, että tuo vain annettaisiin lahjana sille, joka sattuu asunnon omistamaan juuri säännöstelyn purkuhetkellä (kyseessä olisi kuitenkin yhtäkkiä tuleva laskennallinen 67%:n arvonnousu!). Toisaalta toisena vaihtoehtona oleva hintasäännöstelyn purun laskuttaminen Hitas-osakkaalta joko valtavan tonttivuokran kertanoston tai erillisen hintasäännöstelyn purkulaskun avulla voi myös olla ongelmallista niin juridisesti kuin byrokraattisestikin. Koska järjestelmän purku on hankalaa, ei koko ongelmallista järjestelmää olisi mielestäni pitänyt koskaan luodakaan.

4. Myyntivoiton verottomuus

Kuten parin viikon takaisessa blogijutussani kirjoitin, oman asunnon myynnistä saadun voiton verottomuudelle ei mielestäni ole ainakaan periaatteen tasolla perusteita. Jos tästä oikeudesta joskus veroremontin myötä halutaan luopua, tullaan myös sen kysymyksen eteen, miten verotettavuus tulisi palauttaa, sillä on melko selvää, että monissa tapauksissa vuosikymmenten saatossa satoihinkin tuhansiin (nimellisesti) nousevien myyntivoittojen äkillinen verollepano olisi liian radikaali muutos kerralla.

Muutos voi olla vaikea, mutta harvoin mahdoton

Ylläolevat esimerkit koskivat kaikki omistusasumista, mutta niillä on muutakin yhteistä. Kaikissa on kyse kerran annetun edun pois ottamisen vaikeudesta. Muilta elämän aloilta löytyy kuitenkin myös toisenlaisia esimerkkejä. Eläkejärjestelmään tehdyt muutokset ovat jokseenkin pysyviä. Pankkien tai valtioiden tukitoimissa tuen antaminen voi johtaa tarpeeseen antaa lisätukea. Myös sodista löytynee esimerkkejä, joissa tietyn linjan valitsemisesta voi olla hankala perääntyä. Ehkäpä Yhdysvaltojen käymät sodatkin Afganistanissa ja Irakissa tai ainakin niiden yksittäiset vaiheet käyvät tästä esimerkkinä?

Kauaskantoisia päätöksiä tehtäessä on syytä aina miettiä, miten helposti päätöstä seuraava muutos on tarvittaessa peruttavissa, sillä pahimmillaan se voi olla käytännössä mahdotonta. Toisaalta yksi liikenteeseen liittyvä esimerkki antaa toivoa siitä, että hyvin suuretkin muutokset ovat toteutettavissa. Liikenneinfrastruktuurin kasvettua riittävän suureksi vaihdos liikennejärjestelmästä toiseen muuttuu hyvin hyvin vaikeaksi. Yhtenäisyys eri maiden välillä on tietysti hyvä asia, mutta toisaalta ei liene mitään todisteita siitä, kumpi malli on ihmiselle loppujen lopuksi parempi. Näin ollen on ymmärrettävää, että moni maa ei ole halunnut väkisin vaihtaa vasemmanpuoleisesta liikenteestä yleisempään eli oikeanpuoleiseen liikenteeseen. Kaikesta huolimatta Ruotsissa moinen vaihdos onnistui vielä niinkin myöhään kuin vuoden 1967 lopulla.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Expo 2010 ja kiinalainen tulevaisuus

Tämän vuoden maailmannäyttely, Expo 2010 alkaa Shanghaissa, Kiinassa viikon kuluttua. Se kestää toukokuun 1. päivästä lokakuun loppuun, eli yhteensä kuusi kuukautta. Näyttely on pinta-alaltaan maailmannäyttelyiden historian suurin, ja uutta ennätystä odotetaan myös tapahtuman kävijämäärältä. Uskoisin, että se tulee myös ylittämään 70 miljoonan kävijän tavoitteensa - ja vieläpä helposti. Näyttely voidaan kuitenkin nähdä muunakin kuin pelkkänä valtavana yleisötapahtumana.

Kiina on pitkään vetänyt länsimaisia suuryrityksiä halvempien tuotantokustannuksien perässä. Luultavasti suurelta osin juuri Kiinan valtavan koon vuoksi koko ilmiötäkin on alettu kutsua Kiina-ilmiöksi. Se on myös edesauttanut Kiinan taloudellista nousua ja muuttanut kiinalaisten elämäntapaa aktiivisemman kuluttamisen suuntaan - varsinkin nuorempien ikäpolvien keskuudessa. Tehdastyön ja kasvavan kuluttajakulttuurin ohella uutena lähivuosien trendinä tullee olemaan myös valkokaulustöiden muuttaminen Kiinaan. Yksi tätä tukeva tekijä on englantia ja muita kieliä riittävissä määrin taitavien kiinalaisten määrän lisääntyminen. Tämä tulee osaltaan lisäämään Kiinan ja kiinalaisten vaikutusta maailmassa.

Kaikki tämä on saanut Kiinan talouden viime vuosikymmeninä kasvamaan noin 10%:n huimaa vuosittaista vauhtia. On lähestulkoon väistämätöntä, että se tulee jossain vaiheessa ohittamaan Yhdysvallat maailman suurimpana taloutena. Se tuskin tapahtuu vielä tällä vuosikymmenellä, mutta luultavasti kuitenkin jo 2020-luvun aikana. Valtavan yleisötapahtuman ohella Expo 2010 voidaan siis nähdä myös enteenä tulevasta. Samaan tapaan kuin Shanghain Exposta tulee tähänastisen historian suurin, myös Kiinasta itsestään tullee lähitulevaisuudessa maailman mahtavin valtio - ainakin taloudellisessa merkityksessä. Siinä mielessä 2100-luvun taitteesta historiaan katsottaessa tämän vuoden maailmannäyttelyä saatetaan pitää oivallisena poikkileikkauksena tältä taloudellisen valtasiirtymän aikakaudelta.

Mitä seurauksia tällä valtasiirtymällä lännestä itään sitten tulee olemaan, se jää nähtäväksi. Toivottavaa on, että ihmisoikeuksiin, korruptioon ja sananvapauteen liittyviin asioihin saadaan parannusta aikaiseksi ennen kuin Kiina saavuttaa maailman suurimman talouden aseman. Siinä vaiheessa Kiinan merkitys markkinana tulee nimittäin olemaan suurempi kuin koskaan, ja se tulee varmasti vaikuttamaan myös siihen, miten Kiina suhtautuu muuhun maailmaan. Koska Kiinassa pysymisestä tulee entistä tärkeämpää useimmille monikansallisille yrityksille, Kiinalle syntyy aiempaa vähemmän tarvetta miellyttää länsimaisia yrityksiä ja järjestöjä. Näin ollen motivaation muutokseen tulee lähteä Kiinasta itsestään.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>