Näytetään tekstit, joissa on tunniste asuntomarkkinat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste asuntomarkkinat. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 16. helmikuuta 2020

Miten muut kaupunkilaiset joutuvat Hitas-järjestelmän maksumiehiksi?

Hitas-asuntojärjestelmää koskevissa keskusteluissa toistuu monien kommenteissa ajatus, ettei Hitas käytännössä maksaisi kaupungille yhtään mitään. Jotkut taas toteavat, että ainoa tuki olisi kaupungin antama alennus tonttivuokrassa, mutta että sekin olisi pieni, ja että muut kaupunkilaiset eivät siinä menettäisi mitään. Tämä ei valitettavasti pidä paikkaansa. Koetan tässä jutussa havainnollistaa, miksi.
Keskeisellä alueella sijaitsevan asunnon neliökustannus erilaisissa asumismuodoissa.

Hitasin keskeisin piirre on myyntihintojen sääntely, mutta se ei kuitenkaan käytännössä vaikuta monilla kaukana keskustasta sijaitsevilla alueilla. Siksi hitasin luonnetta tarkastellessa on syytä katsoa keskeisellä alueella sijaitsevaa uudistuotantoon kuuluvaa yhtiötä, jollaiselle tyypillinen markkinalähtöinen velaton neliöhinta pyörii nykyään noin 10 000 euron luokassa. Tällaisella sijainnilla olevasta yhtiöstä ylläoleva kuvaaja esittää kolme eri versiota: tavallisen omalla tontilla sijaitsevan yhtiön, vuokratontilla sijaitsevan yhtiön, sekä hitas-yhtiön.


Kuvaajan ensimmäinen eli omalla tontilla olevaa tavallista asuntoa vastaava pilari koostuu pelkästään sinisellä esitetystä velattomasta hinnasta. Toisessa pilarissa näkyy vastaava vuokratontilla sijaitseva asunto, jonka velaton hinta on vuokratontista johtuen halvempi. Pilarin punaisen osuuden voi katsoa edustavan vuosien saatossa tulevaa kustannusta tontin vuokrasta, mutta nykyään tontin osuus on uusissa yhtiöissä myös monesti vapaaehtoisesti lunastettavissa.

Kolmannessa pylväässä on hitas-asunto. Keltaisella näkyy nyt tonttivuokrasta annettu alennus, minkä useimmat myöntävät tukielementiksi (joskin sen suuruutta on usein vaikea arvioida). Myyntihinnan sääntelyssä (jota kuvaajassa vastaa palkin vihreä osa) monet eivät sen sijaan näe tukea. Jos yksi saa onnekkaan arpalipun ansiosta asuntonsa tuon vihreän palkin verran halvemmalla kuin naapurista vastaavan asunnon ostava, mitä se sitten on ellei tukea?

Usein toistunut kommentti on, että sääntely poistaa vain rakennuttajan ylisuuren katteen eli rakennuttajan kustannusten jälkeen jäävä osuus tuosta sinisestä palkista vain kutistuu, eikä kukaan muu menetä mitään. On sinänsä ihan oikea ajatus, että rakennuttajalle on turha antaa ylimääräistä tuottoa vain sen takia, että taloyhtiö on saatu rakentaa keskeiselle sijainnille. Mutta minkä ihmeen takia tuo rakennuttajalle menemätön osuus sinisestä palkista pitäisi antaa yksittäiselle arpaonniselle? Eikö se olisi parempi jakaa kaikkien kaupunkilaisten kesken? Entä jos kokonaisuus toimisikin kuten allaolevassa kuvaajassa on esitetty?
Kaupungin tontille rakennettavan yhtiön velattoman myyntihinnan jakautuminen voisi mennä myös näin.
Eikö näyttäisi huomattavasti paremmalta, jos myynnistä menisi sääntelyalennukselle varattu osuus suoraan kaupungille? Ja miten tämä onnistuisi? Mikä estäisi kaupunkia esimerkiksi huutokauppaamasta rakennusoikeutta rakennuttajille? Jos rakennuttajan pitäisi maksaa tuon kaupungin osuuden eli vaaleansinisen palkin suuruinen summa oikeudesta rakentaa, se kannattaisi yhä tehdä, koska rakennuttajalle jäisi silti yhä tuo tummansinisen osuuden suuruinen summa.

Palataanpa nyt siis otsikon kysymykseen: miten muut kaupunkilaiset joutuvat Hitas-järjestelmän maksumiehiksi? Tähän on ainakin seuraavat syyt:
  1. Kaupungilta jää saamatta tuo alemman kaavion vaaleansininen osuus, jonka se voisi periä rakennuttajalta. Tavallaan kaupungilta jää saamatta myös ylemmän kuvaajan tonttivuokran alennuksen osuus, mutta kyse on käytännössä samasta kokonaisuudesta, sillä  ilman alennusta asuntojen arvo olisi suurempi, jolloin rakennuttajan kannattaisi maksaa vieläkin enemmän rakennusoikeudesta.
  2. Kun yhdet asunnot eivät ole vapaasti kaupattavissa markkinahintaisesti, markkinoilla olevien asuntojen määrä vähenee. Tarjonta siis laskee, minkä seurauksena muiden asuntojen hinnat nousevat.
  3. Hitas-järjestelmä aiheuttaa paitsi turhaa byrokratiaa, se saa myös ihmiset asumaan paikoissa, jotka eivät vastaa parhaiten heidän omia tarpeitaan, kun yhdet eivät pääse asumaan alueelle, jolle haluaisivat, ja toiset eivät pääse muuttamaan alueilta pois, koska eivät ole valmiita menettämään asunnon myymisellä markkinahinnan ja säännellyn hinnan välistä erotusta, joka on pahimmillaan noussut satoihin tuhansiin euroihin. Tämä lisää yhteiskunnan tehottomuutta, mikä viime kädessä maksaa meille kaikille.
Näin ei tarvitsisi olla. Jos kaupunki ottaisi rakennuttajilta omansa eikä myyntihintoja säänneltäisi, ajan myötä se näkyisi laskevasti myös yleisessä asuntojen hintatasossa, yhteisiä varoja ei kulutettaisi yksittäisten ihmisten arpajaisvoittojen maksamiseen, ja yhteiskunta toimisi kokonaisuudessaan tehokkaammin.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



tiistai 17. joulukuuta 2019

Hitas-uutisoinnissa keskitytään usein järjestelmän ongelmista pienimpiin

Viikonloppuna Helsingin Sanomat käsitteli taas hitas-järjestelmää. Tällä kertaa tuotiin esiin se, miten monella ihmisellä on useampia hitas-asuntoja (kts. Asuntokriisin helpottajaksi luotua järjestelmää käytetään entistä enemmän hyväksi ). Vastaus kuului:
  • Yhdellä omistajalla 10 hitas-asuntoa
  • Yhdellä omistajalla 9 hitas-asuntoa
  • 2 kpl 6 asunnon omistajia
  • 2 kpl 5 asunnon omistajia
  • 2 kpl 4 asunnon omistajia
  • 19 kpl 3 asunnon omistajia
  • 303 kpl 2 asunnon omistajia.
  • Useamman kuin yhden asunnon omistajilla on siten siis yhteensä 712 hitas-asuntoa, kun yhden hitas-asunnon omistavia henkilöitä tai perheitä on rekisterissä noin 13000.
Tilastossa ei päivittyneitä yksityiskohtia lukuunottamatta sinänsä ole varsinaisesti mitään erityisen uutta, sillä esimerkiksi jo 7 vuotta sitten uutisoitiin yhdellä omistajalla olleen 12 hitas-asuntoa, jotka olivat kaikki vuokralla (kts. Kelpo kämppä keinottelijalle ). Tästä huolimatta on hyvä, että tilastoa silti tuodaan mediassa esiin. Samaten on hyvä, että on tuotu esille päättäjien hitas-omistuksia ( kts. Hitas-rekisteristä paljastuu myös Helsingin päättäjiä ). 

Nämä jutut ovat siitä hyviä, että ne ovat konkreettisia, ja ajatukset kymmenen hitas-asunnon vuokralordeista saavat useammat näkemään hitas-järjestelmässä jotain pielessä. Tässä on vain kaksi ongelmaa:
  • Moni ei edelleenkään näe vian olevan itse järjestelmässä, vaan sen hyväksikäyttäjissä.
  • Vielä useammat eivät vaikuta näkevän sitä, että nämä "moniomistajat" ovat järjestelmän ongelmista oikeastaan pienimpiä.
Helsingin Sanomat kirjoitti jutussaan:
"Tämän vuoden rekisterissä useamman kuin yhden hitas-asunnon omistavia henkilöitä tai perheitä on noin 330. Seitsemän vuotta sitten vastaava luku oli HS:n selvityksessä 160. Luvut eivät ole täysin verrannollisia, mutta selvää on, että hitas-haalijoiden määrä on lisääntynyt."
Itse en pitäisi tuota "hitas-haalijoiden" lisääntymistä itsestäänselvyytenä ihan vain sillä perusteella, että "moniomistajien" määrä on kasvanut. Kyse voi olla laajemmin ihan vain siitä, että sijoitusasuntojen "haaliminen" on lisääntynyt, ja siellä mukana sijoittajien omistukseen on päätynyt myös hitas-asuntoja. Tällä on merkitystä siltä kannalta, että voidaan arvioida, missä määrin kyse on hitas-järjestelmän hyötyjen ulosmittaamisesta sijoittamisen kautta, missä määrin ihan vain markkinaehtoisesta asuntosijoittamisesta, ja kumpaa näistä kahdesta oikeastaan paheksutaan enemmän.

Ja miksikö väitän, että nämä moniomistajat eivät ole järjestelmässä niin merkittävä ongelma? Katsotaanpa:
  1. Kokonaisuudessaan nämä moniomistajat edustavat vain runsasta 5%:a hitas-asuntokannasta.
    • On myös huomioitava, että ylivoimainen enemmistö näistä asunnoista kuuluu kahden asunnon omistajille. Kahden asunnon omistajilla taas voi olla elämäntilanteeseen, asuntojen vaihtamiseen tai muihin syihin liittyviä syitä omistaa kaksi asuntoa, ja tilastossa kahden asunnon omistajiksi lasketaan myös sellaiset, jotka omistavat esimerkiksi kahdesta asunnosta puolikkaat. Useampien asuntojen kuin kahden asunnon omistajille kuuluvia asuntoja taas kuuluu vain 0,8% verran hitasasuntokannasta ja niiden omistajat edustavat vain 0,2% hitas-omistajista.
  2. Hitas-järjestelmään kuuluvat asunnot voidaan jakaa karkeasti kahteen osaan: asuntoihin, joiden kauppahintoihin sääntely vaikuttaa, ja asuntoihin, joiden markkinahinta on käytännössä säännellyn hinnan alapuolella eli joissa sääntelyllä ei ole vaikutusta. Jälkimmäisissä ei ole ongelmaa: kyse on kuin mistä tahansa asuntokaupasta jossa asunto sattuu sijaitsemaan kaupungin tontilla. Jos "moniomistaja" ostaa tällaisen, ei siinä pitäisi olla sen enempää ongelmaa kuin jos "moniomistaja" ostaisi jonkin tavallisen asunnon vuokrattavaksi. En ole nähnyt tilastoa siitä, kuinka suuri osa hitas-asunnoista vaihtaa omistajaa säänneltyyn hintaan, mutta todella merkittävästi alihintaiset asunnot lienevät kuitenkin vähemmistössä.
  3. Aidosti halpahintaisiin hitas-asuntoihin ja monen hitas-asunnon omistamiseen liittyy vuoden 2011 alusta perustellusti käyttöön otettu rajoitus, jonka mukaan jo hitas-asunnon omistava ei voi ostaa hitasta uudesta yhtiöstä. Tuon rajoituksen luominen oli oikeasti hyvä lisäys, sillä se lieventää yhtä hitas-järjestelmän ongelmista, eikä sillä ole nähtävissä mitään varjopuolia. Sen ansiosta ainakin tuo HS:n jutuissa kuvattu moniomistamisen lisääntymisen on käytännössä täytynyt tapahtua vanhoissa yhtiöissä, mikä puolestaan tarkoittaa sitä, että kovin massiivisiin alehintoihin näitä asuntoja on tuskin ostettu, vaan suurelta osin käytännössä jokseenkin markkinahintaisesti. Tämä taas tarkoittaa, ettei näissä asunnoissa ole varsinaisesti kiskottu yhteiskunnan järjestelmän hyötyjä yksityisille sijoittajille. 
  4. Toisin kuin omistamassaan hitas-asunnossaan itse asuvat, hitas-asuntoaan muille vuokraavat maksavat lähtökohtaisesti osan yhteiskunnalta mahdollisesti saamastaan hyödystä takaisin yhteiskunnalle vuokratuloista maksettavien verojen muodossa.
En kiellä, etteikö se olisi yhteiskunnallisesti typerää, että varakkaalle sijoittajalle päätyy edullinen hitas-asunto edistämään sijoittajan vuokrabisnestä. Se ei ole kuitenkaan yhtään sen typerämpää kuin se, että varakas yksityishenkilö saa hitas-asunnon yhteiskunnalta halvalla omaan käyttöönsä, sillä kysehän ei ole siitä, etteikö hitaksistakin löytyisi varsin hulppeita asuntoja, kuten 139-neliöisiä kaksikerroksia ylimpien kerrosten lukaaleja lähellä keskustaa. 

Ja tästä tullaankin niihin hitasin muihin ongelmiin, joita olisi hienoa nähdä käsiteltävän laajemmin myös valtamediassa:
  1. Hitasin tarkoituksena on tarjota pääkaupunkilaisille edullisempaa asumista, mutta jokainen alihintaisesti arpaonnekkaalle myyty asunto johtaa vain siihen, että muille on vähemmän asuntoneliöitä tarjolla euroa kohden, minkä seurauksena muut maksavat asumisestaan enemmän. Muut kaupunkilaiset siis maksavat harvojen arpaonnekkaiden lystin.
  2. Moni puolustelee hitas-järjestelmää sillä, että järjestelmä leikkaa perusteettoman suuria rakennuttajan katteita yleisen hyvän puolesta. Ongelma vain on siinä, että sen sijaan, että kaupunki ottaisi nuo rahat itselleen ja kehittäisi tuon rahan avulla yhteisiä palveluita tai alentaisi kunnallisveroa, se annetaan arpaonnen myötä lahjana yksittäisille ihmisille. Kaupungilta itseltäänkin jää siis rahoja saamatta. 
  3. Koska hitas-asuntojen myyntihinta on säännelty, pahimmin markkinahinnoista jääneen asunnon omistavat ihmiset jumiutuvat asuntoihinsa, kun pahimmillaan satojen tuhansien eurojen alihintaan ei vain yksinkertaisesti ole mitään järkeä asuntoa myydä. Tämä korostuu tilanteessa, jossa yhtiötä ollaan vieläpä vapauttamassa sääntelystä (kts. Myyntihintaan yli 250 000 euroa yön yli! )
  4. Hitas-järjestelmän takia jotkut arpaonniset päätyvät alueelle, joka ei ole se kaikista ideaalein sijainti juuri itselle. Samalla muiden, alueesta enemmän kiinnostuneiden mahdollisuudet päästä alueelle ovat rajoitettuja hitas-järjestelmän takia.
  5. Myyntihinnan sääntelyn takia asunnoista ja taloyhtiöistä ei myöskään ole intressiä pitää samaan tapaan huolta kuin tavallisissa taloyhtiöissä: miksi pistää 30 000 euroa remonttiin, jos asunnosta ei saa sen jälkeen senttiäkään enempää kuin ennen remonttia?
  6. Tavallisesta sosiaalisesta asuntotuotannosta poiketen Hitas-järjestelmään kuuluvia asuntoja ei ole kohdistettu vähäosaisille, vaan kuka tahansa voi sellaisen periaatteessa ostaa. Vähävaraisilla ja -tuloisilla niihin ei kuitenkaan käytännössä ole asiaa. Siksi kuten näissä Helsingin Sanomien jutuissakin on todettu, monet hitas-asunnot toimivat varakkaiden ihmisten sijoitusasuntoina.
  7. Järjestelmä lisää muun muassa toimimattoman hinnoittelujärjestelmänsä takia tarpeetonta byrokratiaa.  
  8. Enimmäismyyntihintoja on myös kierretty pimeillä kytkykaupoilla, kuten esimerkiksi myymällä asunnon yhteydessä vanha sohvakalusto kymmenillä tuhansilla euroilla.
Keskeisimpiä ongelmia järjestelmässä on mielestäni se, että kun yhdet maksavat vähemmän toiset maksavat enemmän (kohdat 1 ja 2). Ongelmallista on myös se, että hitas-järjestelmän takia monet asuvat alueilla tai asunnoissa, jotka eivät vastaa omia tarpeita (kohdat 3 ja 4). Pahimmillaan asunnot tai yhtiöt voivat myös ajautua sääntelyn takia huonoon kuntoon (kohta 5), mikä ei liene varsinaisesti kenenkään etu. Asetin tässä listassa nämä moniomistajat ja muut asuntosijoittajat kohtaan 6, ja ainakin ilman vuonna 2011 tullutta uusia yhtiöitä koskevaa ostorajoitusta kyseinen ongelma olisi suurempikin. Kohdan 7 byrokratia varmasti maksaa, mutta ehkä ei isossa kuvassa kuitenkaan kovin merkittävästi, ja kohdan 8 kytkykaupat lienevät melko harvinaisia, ja niiden haitallisuus enimmäkseen moraalin murenemisessa.

Mitä näistä yllä olevista kohdista on sitten mediassa käsitelty? Eniten huomiota lienee saanut tuo kohta 6, sillä se on helposti tilastoista tai muista yksittäistapauksista konkretisoitava aihe, ja tarina ahneista sijoittajista on huomiotava herättävä. Huomiota on saanut myös kohta 3 ( kts. Lottovoitto Helsingin keskustassa: Hitas-talon hintarajoitukset purettiin ja asuntojen arvo lähes kaksinkertaistui ). Joistakin listan kohdista voi olla haastavaa löytää konkreettista uutisoitavaa, mutta kyllä niihinkin voisi tutkimalla päästä käsiksi. Kohdasta 1 on hankala saada esimerkkejä tai edes tilastoja, ja kohdan 8 tapauksia asianomaiset tuskin pahemmin haluavat paljastaa, mutta muiden osalta voisin esittää ammattitoimittajille toiveita:
  • Kohtaa 2: Tehkää vertailua keskeisten alueiden hitas-yhtiöiden säänneltyjen hintojen ja lähialueiden ns. vapaarahoitteisten asuntojen hintojen välillä kiinnittäen huomiota mm. hoitovastikkeisiin sekä vapaarahoitteisten yhtiöiden tontinlunastushintoihin.
  • Kohta 3: Kysykää lukijoilta tai selvittäkää muuten, olisiko moni muuttanut yhtiöstään jo aikaa sitten, jos asunnon olisi saanut myydä markkinoilla vapaasti.
  • Kohta 4: Kysykää lukijoilta päätyivätkö he arpaonnen tai teltassa jonottamisen kautta alueelle, joka ei olisi muuten ollut niin sanotusti kiikarissa, eikä välttämättä yleisiltä luonteenpiirteiltään vastaa niin selvästi juuri omia tarpeita.
  • Kohta 5: Kysykää lukijoilta tai selvittäkää muuten, onko hitas-yhtiöitä huonossa kunnossa huonon ylläpitomotivaation takia.
  • Kohta 6: Kiinnostavaa olisi myös tietää, kuinka iso osa vuoden 2011 uudistuksen jälkeen valmistuneista yhtiöistä myydyistä asunnoista on päätynyt suoraan sijoittajille, joilla ei ennestään ollut hitas-asuntoa. Nämä tapaukset voivat lukumäärästään riippuen olla oikeastaan hitas-järjestelmän legitimiteetille viikonlopun jutuissa mainittuja moniomistajiakin ongelmallisempia.
  • Kohta 7: Pyrkikää selvittämään, kuinka paljon hitas-järjestelmän byrokratian ylläpitämiseen menee vuosittain rahaa.



Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



torstai 10. lokakuuta 2019

Dynaaminen vuokrataso kaupungin vuokra-asuntoihin

Silloin tällöin julkisuudessa käydään keskustelua kaupungin vuokra-asuntojen edullisuudesta ja siitä, miten hyvätuloisetkin voivat jäädä niihin asumaan pitkiksi ajoiksi. Näin on ollut myös viime viikkoina, ja samalla on tuntunut toistuvan pari kommenttia järjestelmään liittyen:
  1. Tulorajat ylittäviä asuntokuntia on todettu olleen vain noin 5%.
  2. Tulojen tarkastelu jo järjestelmässä olevilta johtaisi haitallisiin kannustimiin, kun ihmiset eivät haluaisikaan ottaa töitä vastaan.
Ensimmäinen lausuma on luultavasti totta, mutta myös samalla harhaanjohtava osatotuus. Toinen taas pätee kunnolla vain tietyin olettamuksin. 

Näitä puolia on nimittäin asiaa käsittelevissä jutuissa nähty harvemmin:
  1. Tulorajat ylittäviä asuntokuntia on ylipäätään vain noin 40% asuntokunnista (eikä tulorajat olleet käytössä kuin vain hyvin lyhyen kokeilun ajan) (lähde). 
  2. Ei asukkaiden irtisanominen ole ainoa vaihtoehto, jos halutaan välttää halvemman asumisen säilymistä "liian maksukykyisillä". 
Taideteos valjastettuna
esittämään vuokran perusosaa.
(Lux Helsinki, 26.1.2013)
Ensimmäinen kohta muuttaa mielikuvaa huomattavasti siitä, kuinka hyvätuloisia asunnoissa asuu. Nuo aiemmin mainitut 5% eivät siis ole vain ihmisiä, jotka tulisivat toimeen myös ilman tukea, vaan kuuluvat parhaiten toimeentulevaan vähemmistöön. Edullisissa asunnoissa asuu siis varmasti myös huomattavasti ihmisiä, jotka ovat tulorajojen alapuolella, mutta tulisivat hyvin toimeen myös kalliimmissa asunnoissa. Jos tähän yhdistää sen faktan, että vain runsas 10% asuntoa hakevista saa asunnon (lähde tämän viikon maanantain Helsingin Sanomat 7.10.2019), isolta osalta heikosti toimeentulevia jää siis asunto saamatta osittain siksi, että parhaiten toimeentuleva 40% asuttaa tuota 5%:a, ja paremmin toimeentuleva 50% talouksista luultavasti yli 10%:a kaupungin edullisia vuokra-asuntoja. Kun vain noin runsas 10% saa hakijoista saa asunnon, löytyy tapauksia, joissa ollaan haettu tuloksetta kaupungin asuntoa toistakymmentä vuotta, vaikka todellista tarvetta olisi ollut (kts. esimerkiksi mielipidekirjoitus eilisissä Helsingin Sanomissa nimimerkiltä Asunto on ihmisoikeus : Olen hakenut kaupungilta asuntoa neljäntoista vuoden ajan saamatta ainuttakaan tarjousta).

Jos toinen jutun alussa esitetyistä kommenteista pitäisi aina paikkaansa, se voisi silti hyvinkin olla riittävä syy olla välittämättä kaupungin asunnoissa asuvista hyvätuloisista. Mutta eikö esim. tänä vuonna käyttöön otettu tulorekisteri toisi uuden työkalun tehokkaampaan tulojen seurantaan? Ja jos tuloja pystytään seuraamaan tehokkaasti, ei kai asunnon irtisanomisen tarvitsisi koskaan olla seuraus tulorajojen ylittämiselle? Eikö kaupungin asuntojen vuokratason voisi määrittää niin, että se koostuisi kahdesta komponentista: perusosasta, mikä vastaisi nykyisiä vuokria, sekä dynaamisesta osasta, joka pohjautuisi tuloihin. Näin asunnon vuokra voisi koostua esim. 600 euron pohjatasosta, ja 400 euron dynaamisesta osasta, jonka suuruus tarkistettaisiin esim. kaksi kertaa vuodessa siten, että osat voisivat yhteensä olla enimmillään noin markkinavuokran tasolla. Kun dynaaminen osa olisi mitoitettu oikein, työn teko kannattaisi aina, eikä kenenkään tarvitsisi muuttaa pois asunnostaan tahtomattaan, mutta samalla yhteiskunta saisi enemmän vuokratuloja, suurempi osa paremmin toimeentulevista luopuisi vapaaehtoisesti asunnoistaan, ja asunnot päätyisivät niitä enemmän tarvitseville.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Kahdeksan askelta asuntopolitiikan uudistamiseksi

Asumiseen liittyvää verotusta ja muuta asuntopolitiikkaa on käsitelty viime viikkoina mm. ympäristöministeriön työryhmän ehdotuksissa sekä kaupungin vuokra-asumiseen liittyvissä keskusteluissa. Tässä on asuntopolitiikan uudistamiseksi oma 8-kohtainen ehdotukseni, joka jakautuu verotuksen, sosiaalisen asuntotuotannon sekä rakentamisen sääntelyn teemoihin:

1. Varainsiirtovero pois

Varainsiirtovero rankaisee muuttamisesta omistusasuntojen välillä, mikä tekee siitä monella tapaa haitallisen veron. Vero nostaa työn perässä muuttamisen kynnystä, saa ihmiset asumaan liian pienissä tai liian suurissa asunnoissa veron välttämiseksi, aiheuttaa ylimääräistä taloudellista rasitusta muutenkin taloudellisesti vaikeissa elämän murrostilanteissa kuten eron sattuessa, sekä aiheuttaa tarpeeonta kikkailua mm. asuntojen omistussuhteiden määrittämisessä. Veron fiskaalinen merkitys ei myöskään ole niin suuri (puolen miljardin luokkaa vuodessa), etteikö se olisi korvattavissa muilla veroilla.

2. Asuntolainan korkojen verovähennysoikeus pois

Suurimman osan varainsiirtoveron puutteen jättämästä aukosta saisi katettua poistamalla korkojen verovähennysoikeuden. Korkovähennys on puhdasta asuntovelallisten suosimista mm. vuokralla asuvien kustannuksella, eikä sille ole nähtävissä järkeenkäypiä perusteluita. Siksi siitä on syytä luopua. Verojärjestelmähän suosii omistusasumista jo ilmankin korkojen verovähennysoikeutta.

3. Oman asunnon myyntivoitto osittain veronalaiseksi

Asunnon myynnistä saadun voiton tulisi periaatteessa kaiken järjen mukaan olla veronalaista tuloa siinä missä kaikki muukin pääomatulo. Oman asunnon myyntivoitto on kuitenkin määrätty verottomaksi sillä ehdolla, että asunnossa on itse asunut vähintään kaksi vuotta yhtäjaksoisesti. Tälle verottomuudelle on helppo nähdä järkevä perustelu siinä, että muuten se voisi synnyttää varainsiirtoveroakin huomattavasti suuremman taloudellisen esteen muutolle.

On kuitenkin löydettävissä kompromissi, jossa oman asunnon myyntivoittoveroa kohdeltaisiin jokseenkin muiden myyntivoittojen varaan ilman, että syntyisi keskimäärin edes nykyisen varainsiirtoveronsuuruista kannustinta olla muuttamatta. Malli voisi mennä näin:
  • Asunnon arvon nousu asetetaan 50-prosenttisesti veronalaiseksi jo ennen asunnon realisointia. Tästä maksettaisiin tavallinen pääomavero, eli kokonaisuudessaan vero olisi efektiivisesti 15-16,5% asunnon arvon noususta riippuen summan suuruudesta.
  • Asunnon arvonnousua seurataan alueellisesti ja asuntokoon mukaan jaotellun tilaston perusteella vuosittain verrattuna vuosineljännekseen, jona asunto oli hankittu. 
    • Asunnolle lasketaan tämän tilastollisen arvonnousun pohjalta uusi hinta, josta vähennetään 15%.
    • Mikäli tämä 15%:lla vähennetty tilastollinen hinta on enemmän kuin asunnon hankintahinta tai aiemmin maksetun arvonnousuveron perusteena ollut laskennallinen arvo, arvonnousu katsotaan veronalaiseksi. Tästä arvonnoususta suoritettaisiin 15-16,5% vero, vaikka asuntoa ei myytäisikään.
    • Heikommin tilastoiduilla haja-alutusalueilla voidaan käyttää 15%:n sijasta suurempaa vähennysprosenttia.
  • Asuntoa myytäessä lasketaan lopullinen myyntivoitto, joka suoritetaan pääomaveron suuruisena, mutta oman asunnon tapauksessa 50-prosenttisesti verovapaana siten, että myyntivoitosta vähennetään samasta asunnosta aiemmin peritty arvonnousuvero sekä mahdolliset asunnon kunnostukseen kohdistuneet kustannukset. Mikäli asunto ei ole toiminut omana asuntona vähintään kahta vuotta, 50-prosenttista verovapautta ei myyntivaiheessa enää ole, kuten ei ole nykykäytännössäkään.
Tällainen vero olisi oikeudenmukainen, koska se maksettaisiin varainsiirtoverosta poiketen saadusta voitosta, minkä lisäksi se aiheuttaisi tyypillisesti varainsiirtoveroa pienemmän rasitteen muuttamiselle.


_____________________

4. Hitas-järjestelmä pois

Helsingin Hitas-järjestelmä on typerä rakennelma, joka on parhaimmillaan sen ollessa harmiton vähemmän keskeisillä alueille sijaitsevissa yhtiöissä, joissa sääntely ei käytännössä vaikuta kauppahintoihin. Pahimmillaan, eli sääntelyn aiheuttaessa suurimman ristiriidan markkinahintojen ja säännellyn hinnan välille, se tarjoaa perusteetonta todella mittavaa hyötyä mahdollisesti hyvinkin varakkaille arpaonnisille, aiheuttaa valtavat kannustimet jumiutua samaan asuntoon, tekee asuntoresurssien kohdistumisesta oikeille ihmisille todella tehotonta, aikaansaa pimeitä kymmenien tuhansien eurojen sohvakalustekytkykauppoja, synnyttää tarpeetonta byrokratiaa sekä kallistaa järjestelmän ulkopuolisen asumisen hintaa. Järjestelmästä on hyötyä vain muutamille arpaonnisille muiden maksaessa lystin kalliimman asumisen tai järjettömien kannustimien muodossa, mistä johtuen sen olemassaololle on vaikea nähdä minkäänlaista perustelua. Uusien Hitas-yhtiöiden rakentaminen tulisi lopettaa välittömästi ja olemassaoleville yhtiöille pitäisi myydä mahdollisuus irtaantua sääntelystä riippumatta yhtiön iästä.

5. Kaupungin vuokra-asunnoissa asumisoikeudelle verotusarvo

Pari viikkoa sitten uutisoitiin, kuinka hyvätuloiset halutaan ulos valtion rahoittamista vuokra-asunnoista. Onhan se totta, ettei ole järkeä vuokrata asuntoa käytännössä kymmenien prosenttien alennuksella ellei joskus jopa puoleen hintaan ihmisille, jolla olisi hyvin kyky maksaa asumisestaan täyttä markkinahintaa. Tulotaso voi kuitenkin olla vaihteleva ja omasta kodista häätäminen tuntuu paitsi byrokraattisesti raskaalta, myös potentiaalisesti turhan rajulta ratkaisulta ihmiselle tai perheelle, joka on jo kiintynyt olemassaolevaan kotiinsa. 

Eikö modernimpi tapa ratkaista asia olisi luoda riittävän iso kannustin poismuuttamiselle, jotta hyvätuloisen kannattaisi taloudellisesti muuttaa asunnosta myös niissä tapauksissa, joissa asunnon vuokra on poikkeuksellisen matala suhteessa yleiseen vuokratasoon? 

Mikäli asunnossa asumiselle asetettaisiin tavallisessa tuloverotuksessa verotettava kunnallisverotuksen ansiotulovähennystä vastaavan verovähennyksen alainen verotusarvo, matalapalkkaiselle tai tuella elävälle ei edusta jäisi juuri maksettavaa verojen muodossa, mutta kovatuloisemmalla edusta palaisi parhaimmillaan noin puolet yhteiskunnalle. Tämä nostaisi kovatuloisen halukkuutta siirtyä esimerkiksi omistusasujaksi, jolloin asunnot menisivät todennäköisemmin niitä oikeasti tarvitseville.

6. Sosialisoidun luksuksen tietoinen välttäminen

Vaikka Hitas-järjestelmän usein toisteltu tarkoitus on "tarjota kohtuuhintaisia omistusasuntoja" tavallisille kaupunkilaisille, osa asunnoista on tavallisen ihmisen mittapuulla miten tahansa katsottuna melkoista luksusta, kuten esimerkiksi yli 130 neliötä kahdessa kerroksessa kattoterassilla lähellä Helsingin keskustaa. Onko tämä sellaista asumista, mihin pitää tavallisille ihmisille luoda mahdollisuus erillisillä sosiaalisilla järjestelmillä?

Samaan tapaan jonkinasteista luksusta on tarjolla myös kaupungin vuokra-asunnoissa ainakin mitä tulee joidenkin asuntojen sijaintiin. Onko esim. Kampin alueelle asumaan pääseminen asia, jota voi pitää kohtuullisen asumisen edellytyksenä? Tai tarvitseeko sosiaalisin perustein tarjotussa asunnossa olla merinäköala?

Alueellisen segregaation välttäminen on tärkeää, minkä vuoksi on hyvä, että kaupungin vuokra-asuntoja on jokseenkin tasaisesti ympäri kaupunkia. Tämän tarkoituksena on kuitenkin ennen kaikkea ongelma-alueiden syntymisen välttäminen, ei niinkään varakkaiden alueiden syntymisen ehkäisy. Onhan tietysti hyvä, mitä parempaa asumista itse kullekin voi tarjota, mutta kaikki eivät voi asua keskustassa, joten yhdelle annettu etu on isossa mittakaavassa muilta pois. Siksi pitäisi voida todeta ääneen, että ei sosiaalista asuntotuotantoa välttämättä tarvita arvokkaimpina pidetyille alueille - kunhan kuitenkin varmistetaan, ettei pääse myöskään syntymään ongelma-alueita. Tällä tavoin kovatuloinen hakeutuu helpommin muualle ja asunnot saadaan paremmin käyttöön niitä enemmän tarvitseville.



_____________________

7. Lievennetään rakentamisen sääntelyä

Tuntuu, että rakentamista vaivaa osittain sama kuin pakkoruotsista kiinni pitämistä: ei tiedosteta riittävän vahvasti, että kaikki "ihan hyödyllinen" ylimääräinen vie resursseja muulta. Totta kai ruotsin osaamisesta on ennemmin hyötyä kuin haittaa, mutta onhan myös päivänselvää, että sen opiskelu on samalla muusta opiskelusta pois. Samalla tavoin totta kai kaikki haluavat mahdollisimman suuressa asunnossa, jossa on valtavat kylpyhuoneet, mutta vielä olennaisempaa ihmisille on saada sopiva määrä neliöitä itselle sopivaan hintaan. 

Kyllähän rakennuttajien kannattaa rakentaa sellaisia asuntoja, mille on kysyntää. Jos monet haluavat pieniä asuntoja, miksei niitä saisi rakentaa? Kyllähän yhteiskunnallisestikin on järkevää rakentaa asuntoja, joille on kysyntää nyt ja tulevaisuudessa. Koska kysyntä muuttuu aikojen muuttuessa, kun taas jo rakennetut asunnot lähtökohtaisesti eivät, jonkinasteinen sääntely voi toki olla perusteltavissa tulevaisuutta ajatellen, mutta se edellyttäisi, että tulevaisuuden tarpeet olisi riittävän hyvin ennustettavissa. Sääntelyä on lievennetty pari vuotta sitten (kts. Helsingin sääntömuutos helpottaa asuntopulaa), mutta lienee silti edelleen järkevää ottaa askel markkinaehtoisempaan asuntojen rakentamiseen. 


8. Selvitys kaavoituskäytäntöjen toimivuudesta


Varmin tapa laskea asumisen hintaa on lisätä asuntojen tarjontaa. Tämä taas vaatii uusien alueiden kaavoittamista ja/tai jo kaavoitettujen alueiden käyttämistä rakentamiseen. Tässä kohtaavat omasta byrokratiastaan elävän kaupunkisuunnittelun, voittoja maksimoimaan pyrkivän rakennusteollisuuden sekä toisaalta omaa reviiriään puolustavien paikallisten asukkaiden osittain ristiriitaiset intressit. Mitään näistä kolmesta ei voi sivuuttaa, mutta voidaan kuitenkin kysyä kaksi kysymystä: Onko näiden osapuolien tasapaino oikea? Ja millaisilla säännöillä ja prosesseilla parhaat mahdolliset kompromissiratkaisut olisivat tehokkaimmin löydettävissä? Ehkäpä nykykäytäntöjä olisi syytä tutkia näiden kysymysten valossa jonkin näistä kolmesta osapuolesta mahdollisimman riippumattoman, mutta kuitenkin kotimaisen tahon toimesta.



Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



tiistai 11. syyskuuta 2012

Vehviläisen hyvä veli

Mika Vehviläinen vapautui sitten asuntojupakkaan liittyviltä lahjontasyytteiltä (kts. Vehviläisen lahjontaepäily kaatui syyteharkinnassa). Tarkoittaako tämä, ettei mitään väärää tapahtunutkaan? Eipä oikeastaan.

Kansanjuhla
Kuuluuko Vehviläinen kansaan, vai sen yläpuolelle?

Kerrataanpa koko kuvio niille, jotka eivät ole asiaan tarkemmin perehtyneet. Finnairin toimitusjohtaja Mika Vehviläinen on myynyt asuntonsa Eläkevakuutusyhtiö Ilmariselle, joka sitoutui samalla vuokraamaan asunnon Finnairille, jotta Finnair voisi antaa sen Vehviläiselle työsuhdeasuntona. Vehviläiselle kuului sopimuksessa myös asunnon etuosto-oikeus, mikäli Ilmarinen päätyy sen myöhemmin myymään. Vehviläinen on hyötynyt järjestelystä kahdella tapaa:
  1. Ilmarinen saattoi maksaa asunnosta enemmän kuin mitä Vehviläinen olisi markkinoilta muuten saanut.
  2. Työsuhdeasunnon verotusarvo on puutteellisesta lainsäädännöstä johtuen paljon pienempi kuin sen todellinen arvo. Finnair maksaa asunnosta vuokraa 6800 euroa, mutta asunnon verotusarvo on vain 2300 euroa kuukaudessa.
Eduista ensimmäinen on voinut olla esimerkiksi Vehviläisen tinkimän 100 000 euron suuruinen (kts. 100 000 euron sähköposti), mutta mahdollisesti huomattavasti enemmänkin. Jälkimmäinen etu taas tarkoittaa yli 2000 euron verotuksellista säästöä joka kuukausi.

Kuvio löyhkää ja pahasti, mutta yritetään silti löytää järjestelylle oikeutus. Työsuhdeasunnon tarjoaminen sellaisenaan on täysin laillinen järjestely. Periaatteen tasolla ei ole edunsaajan eikä yhtiön vika, että lainsäädäntö laahaa jäljessä eikä ota huomioon keskusta-alueiden asumisen kalleutta. Jo valmiiksi jättimäisiä tuloja nauttivalta tällainen järjestely ja kikkailu voi tietysti olla moraalisesti arveluttavaa, mutta ei sen enempää. Vehviläisen tapauksessa kuviossa on kuitenkin tämän lisäksi myös asuntokauppa sekä kolmas osapuoli.

Tavallisesti ei oikeastaan ole sellaista tilannetta, jossa asunto voisi kannattaa myydä vain jäädäkseen siihen vuokralle: toisin kuin omassa asunnossa asumisesta vuokratuloista pitää vuokranantajan maksaa verot, ja oman kodin haltijuus katoaa. Poikkeuksellisen alakanttiin jäävä asuntoedun verotusarvo toki luo tähän poikkeustilanteen, jossa järjestely voi olla kannattava. Tästä huolimatta on ilmiselvää, että Ilmarinen ei olisi ryhtynyt tällaiseen "liiketoimeen" Vehviläisen kanssa, jos Vehviläinen olisi ollut satunnainen arvoasuntonsa kauppaaja.  Sitähän Vehviläinen ei kuitenkaan ollut, sillä Vehviläisen vetämän Finnairin työeläkkeet tulevat Ilmariselta, ja Ilmarinen on puolestaan lähtenyt osakkaaksi Finnairin  lentorahtiyhtiöön.

Asunnon myyntihinta vaikuttaa perusteettoman kovalta, sillä asuntoa kaupattiin 9 kuukautta ja lopullisen kaupan neliöhinta ylitti asunnon suuresta koosta huolimatta alueen keskiarvon (kts. Vehviläinen tienasi 650 000 euroa). Vaikea tai käytännössä mahdotonhan tällaista ylihintaisuutta on kuitenkaan osoittaa, sillä asunnot ovat yksilöitä. Vehviläinen vapautuikin syytteiltä ilmeisesti sen takia, ettei kauppahinnan alihintaisuudesta ollut näyttöä, eikä voitu osoittaa, että Ilmarinen olisi kaupalla pyrkinyt omiin päämääriinsä. Nykylainsäädännöllä nämä voivat olla riittävät perustelut, mutta oikeudenmukaisuuden kannalta eivät niinkään.

Tällaisista kuvioista herää kysymys, pitääkö tällaisissa tapauksissa oikeasti olla vedenpitävät todisteet siitä, että nimenomaan olisi pyritty lahjomaan, jotta olisi päästy johonkin konkreettisesti määriteltävään päämäärään. Miten voi osoittaa, että esimerkiksi 20%:n ylihinta todella on ylihinta, jos kaupan kohteena on jotakin hyvin yksilöllistä? Miten voi osoittaa, että jollakin tietyllä toimella on tavoiteltu jotakin tiettyä päämäärää, jos todellisuudessa kyseessä on vuosikausia jatkunut hyvien veljien välinen suhmurointi, jossa etuja jaellaan keskenään vastavuoroisesti ilman, että yksittäisiä toimia kohdistetaan mihinkään tiettyyn päämäärään? Vastaus molempiin kysymyksiin on: ei mitenkään. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö perustelemattomia etuja olisi syntynyt.

Kysynkin siis, pitääkö yritysosapuolella X merkittävässä asemassa olevan yksityisosapuolen A olla ylipäätään sallittua tehdä minkäänlaisia taloudellisesti merkittäviä toimia yritysosapuolen Y kanssa, jos yritysosapuolet X ja Y ovat keskenään merkittävissä tekemisissä? Kuvio on arveluttava, vaikkei varsinaisista lahjuksista olisikaan viitettä. En keksi esimerkkiä, joka vaatisi tällaisen järjestelyn sallittavuutta edes puhtaasti yksityisissä yrityksissä, mutta Finnairin tavoin valtion omistajaohjauksessa olevissa yrityksissä tällaiseen pitäisi varsinkin voida puuttua herkästi.

Mitä tästä jupakasta sitten on opittu? Vehviläinen ainakin vain kritisoi poliisin toimintaa (ks. Vehviläiseltä rajua kritiikkiä poliisille), millä hän tuntuu asettavan toimintansa arvostelun yläpuolelle, joten hän ei luultavasti ainakaan ole tullut kuin korkeintaan aiempaa varovaisemmaksi. Kasvaisiko muiden yritysjohtajien moraali sitten tällaisten tapausten myötä parempaan suuntaan vai tulevatko muutkin vastaavaa suhmurointia suunnittelevat vain hieman varovaisemmiksi? Pitääkö luottaa ihmisten hyveellisyyden kasvuun, vai pitäisikö oikeasti parantaa niitä työkaluja, joilla tällaiseen keskinäiseen veljeilyyn voisi puuttua?


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



maanantai 28. marraskuuta 2011

Hitas arpajaisveron piiriin?

Jätkäsaaren Hitas-asuntojen arvonnat on nyt pidetty sekä ATT:n että Lemminkäisen asuntojen osalta. Tuhansia osallistui arpajaisiin, mutta vain muutamat kymmenet selvisivät voittajina. Mm. Akateemisen talousblogin keskusteluissa on nostettu esille kysymys, pitäisikö verottajan kiinnostua aiheesta. Eli pitäisikö tällaisista arpajaisista maksaa arpajaisveroa - vai soveltuisiko kenties jokin muu vero paremmin Hitas-arpajaisiin?

Hitas-lotto
Hitas-lotto

Jotta voisi olla jotakin verotettavaa, pitää tietysti olla jokin rahasumma tai arvo, josta veroa peritään. Periaatteessa voisi sanoa, että Hitas-asunnon edullisuutta laskee se, että myyntihinta on rajoitettu. Tämä on kuitenkin mielestäni arvoa laskettaessa epäolennainen tekijä, sillä asunnon voi omistaa tästä iäisyyteen, jolloin mahdollisella myyntihinnalla ei ole merkitystä.

Todellinen Hitas-arpajaisvoiton arvoa laskeva tekijä on Hitas-asuntojen sijainti vuokratontilla. Sen merkitystä voi arvioida esimerkiksi vertaamalla muiden uudiskohteiden tonttien lunastusosuuksiin, mitkä tietysti vaihtelevat alueittain. Konalaan tulevassa Helsingin Greipissä tuo lunastusosuus on alle 600€ neliöltä, kun taas Lauttasaareen rakenteilla olevassa Gneississä lunastusosuus on yli 1000€ neliöltä. Nyt arvotuissa Jätkäsaaren asunnoissa todellisuus lienee lähempänä jälkimmäistä.

ATT:n kauppaamien asuntojen keskihinta on 4130€, kun taas Lemminkäisen kauppaamien Paasirannan asuntojen keskineliöhinta vain 3378€. Jos näihin lisättäisiin laskennallinen 1000€:n tontin lunastusmaksu, hinnat olisivat siis 5130€ ja 4378€ neliöltä. Jätkäsaaresta ei ole vielä myynnissä vapaarahoitteisia vertailukohteita lukuunottamatta asukkaiden poikkeuksellista itse perustamaa asunto-osakeyhtiötä Juutinraumankatu 6:ssa, joka sijaitsee itse asiassa sekin vuokratontilla. Vertailupohjaa löytyy Helsingistä kuitenkin muualtakin kuten esim. Helsingin Wilhelm Vallilassa, keskineliöhinnaltaan 5569€ sekä em. Lauttasaaren Gneissi, lunastuksen sisältävältä keskineliöhinnaltaan 6551€. Hitaseja huomattavasti kalliimmista hinnoista huolimatta nämä hinnat lienevät melko tyypillisiä tapauksia toisin kuin Kampin kalliit 9000€ neliöhintaiset Oscar-asunnot.

Sijainnin lisäksi on tietysti myös muita muuttujia, joiden vuoksi ylläolevia lukuja ei voi suoraan verrata. Ottaen huomioon, että ei taida olla aivan tavatonta saada arvonnoissa varsinkaan suosituimpien Hitas-asuntojen kohdalla yli 100:n meneviä sijanumeroita, arvontojen suosiosta voi kuitenkin jo suoraan päätellä, että arvontavoitolla on hyvinkin todellista arvoa. Lisäksi merellinen sijainti on yleisesti arvostettu asia, mikä tuskin heikentää Jätkäsaaren asuntojen arvostusta eli ihmisten valmiutta maksaa niistä korkeampaa hintaa. Niin ollen vuokratonttilisälläkin laskettuna näiden Hitas-asuntojen hinta lienee reippaasti vastaavia ei-hitas-uudisasuntoja halvempi.

Mitä tämä sitten tarkoittaa tämän jutun lähtökohdan eli verotuksen kannalta? Jos Hitas-voiton arvoksi todettaisiin vaikka 500€ neliöltä, tämä tarkoittaisi keskikokoisesta 75 neliön kämpästä yhteensä 37 500€:n suuruista voittoa. Hitas-arpajaisten omituisen ainutlaatuisen luonteen vuoksi suoraa vertailukohdetta ei ole, mutta käytännössä arpajaiset osunevat arpajaislaissa määritettyjen "muiden arpajaisten" piiriin. Tämä tarkoittaa 30%:n veroa, joka lankeaisi arpajaisten järjestäjän eli tässä tapauksessa Lemminkäisen ja ATT:n maksettavaksi. 37 500€:sta summa olisi 11 250 €.

Mikäli asuntoja jaettaisiin muuten kuin nykyisellä arpajaismenettelyllä, tilanne olisi toinen. Aiemmin käytössä ollut jonotusmenettely ei mielestäni vastaa arpajaislaissa määriteltyä kuvausta näennäissuorituksesta, jolloin näissä tapauksissa voitto menisi jo tuloverotuksen puolelle eli lankeaisi asunnon ostajan maksettavaksi. Suuruudeltaan vero olisi arpajaisveroa suurempi: tuosta 37 5000 €:sta tulisi keskituloisella suomalaisella veroa maksettavaksi yli 15 000 €.

Ajatus asunnon alihintaisuuden verottamisesta voi kuulostaa oudolta, mutta itse asiassa se on Hitas-järjestelmän ulkopuolella täysin todellinen käytäntö: mikäli asunto myydään hinnalla, joka verottajan näkemyksen mukaan on alle 75% asunnon todellisesta arvosta, koko alihintaisuudesta määrästä tulee maksaa lahjavero. Jos etu on 500 € neliöltä, se ei sinänsä vielä tuota 75%:n ehtoa täytä, mutta muussa tapauksessa tuo 37 500 € tarkoittaisi 8030 € suuruista veroa.

Summat ovat sen verran merkittäviä, että kuvittelisi verottajaa kiinnostavan. Verottaja arvioi joka tapauksessa lahja- ja perintöveroja kerätäkseen ahnaasti ja enemmän tai vähemmän mielivaltaisesti niin metsä- kuin asunto-omaisuuttakin, joten miksei Hitas-arpajaisten voittojakin?


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



maanantai 10. lokakuuta 2011

ASP-säästäjien ratkaisun hetki

ASP:n säästöpalkkion exit alkaa olla käsillä. Mitä löytyy ikkunan takaa?
Kirjoitin tasan kaksi vuotta sitten ASP-lainojen 3000 euron säästöpalkkiosta (kts. ASP-kuplaa odotellessa). En nähnyt palkkiolle perusteluita silloin, enkä näe edelleenkään: sillä on vain annettu ylimääräinen piristysruiske asuntomarkkinoille, joita on muutenkin hellitty ennätysalhaisella korkotasolla. Parin kuukauden päästä tuon lisäpalkkion saamiseksi asetettu aikaraja on kuitenkin tulossa vastaan. Miten tämä vaikuttaa ASP-säästäjien asunnonostosuunnitelmiin ja asuntomarkkinoiden kehitykseen?

Kaksi vuotta sitten oli vielä epäselvää, minkälainen taloudellinen tilanne tulisi olemaan vuoden 2012 taitteessa. Jonkinasteiset säästökuurit ympäri Eurooppaa olivat odotettavissa, mutta harva osasi ennustaa nykyisenkaltaista pahenevaa velkakriisiä. Ohjauskorko on noussut hieman, mutta talouden ongelmista johtuen vähemmän, mitä suurin osa taisi tuolloin arvella. Lainaraha on siis edelleen halpaa, mutta talouden epävarmuus saa asunnon ostajatkin epäröimään.

Korkojen hieman maltillisempaa nousua lukuunottamatta nyt on itse asiassa käymässä jokseenkin niin kuin runsaat puolitoista vuotta sitten uumoilin: Euroopan ollessa mm. Kreikan takia pahassa kriisissä asuntolainojen korkojen verovähennysoikeutta leikataan samalla kun ASP-lisäpalkkiostakin luovutaan. Vaikka kyseisillä tuilla ei alun alkaen olekaan kovin järkeviä perusteluita, asuntomarkkinoita lyödään siis nyt monelta suunnalta. Tällaista soutamista ja huopaamista ei voi ajoituksen kannalta järkevästi perustella suhdannetekijöillä.

Mutta mitä tilanne käytännössä tarkoittaa asuntomarkkinoita ja asunnon ostoa ajatellen? Asuntojen hinnat ovat nyt laskeneet hieman kahtena peräkkäisenä kuukautena (kts. Asuntojen hinnat painuivat laskuun koko maassa), ja moni ASP-säästäjä pohtii, pitäisikö kiiruhtaa asunnon ostamiseen. Vaikka uskon edelleen jonkinlaiseen ASP-vetoiseen kysyntäpiikkiin, en usko asuntojen hinnoissa olevan merkittävää kuplaa. Vuoden vaihteen jälkeen asuntoja saa luultavasti keskimäärin hieman vuoden vaihdetta edeltävää halvemmalla, mutta toisaalta 3000 euron säästöpalkkio on varmaa rahaa, kun taas asuntojen hintakehitys lähinnä spekulaatiota. Mikäli asunnon hankinta on ollut ja on edelleen lähivuosien suunnitelmissa, eikä talous ole kovin epävarmalla pohjalla, en pidä asunnon hankintaa kovin riskikkäänä askeleena. Asunnon omistaminen kannattanee edelleen pitkällä aikajänteellä, ja ASP-säästäjää suojataan vielä korkoriskiltä ilmaisella 70-prosenttisella korkokatolla.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



tiistai 26. huhtikuuta 2011

Palkinto puhelimessa roikkumisesta

Näin kirjoitti joku noin viikko sitten MTV3:lle lähettämässään uutisvihjeessä:
"Soitimme useasta puhelimesta taukoamatta samaan aikaan numeroon aikavälillä 9.00-12.20. Puheluita täälle aikavälille tuli tuhansia. Puhelimessa ilmoitettiin, että numero ei ole käytössä tai tarkistakaa numero."
Ei, kyseessä ei ole tavoite päästä suosittuun tv-ohjelmaan kilpailemaan suurista rahapalkinnoista, eikä kyse ole myöskään rahojen upottamisesta Eurojahtiin tai muuhun vastaavaan television täyteohjelmaan. Toiminnan näennäisestä älyttömyydestä huolimatta kyse on itse asiassa ihan järjellisestä kilauttelusta. Älyvapauden syy ei siis ole niinkään puhelimessa roikkuvien ihmisten, eikä syy ole myöskään MTV3:n kaltaisen kaupallisen toimijan. Syypää on yhteiskunta.

Syy toistuvaan soitteluun on siis tietysti ah-aina-niin-järkevään-toimintaan-kannustava ja ah-aina-niin-upeasti-yhteiskunnan-resursseja-ohjaava Helsingissä käytössä oleva asuntojen hintasääntelyjärjestelmä Hitas. Uutisvinkin lähettänyt oli pettynyt siihen, miten Jätkäsaaren asuntojen jako oli suoritettu (lähde). Nyt käytössä ollut puhelinvarausjärjestelmä voidaan oikeastaan nähdä aiemmin käytössä olleen päiväkausien jonotuksen ja puhtaan arvonnan välimuotona: puhelinvarauksessa asuntoa hakeva ei joudu roikkumaan päiväkausia passiivisena kadulla, eikä lopputulos ole aivan täysi sattuma. Tässä kyse on ikään kuin aktiivisesta arvonnasta: jatkuvasti joutuu roikkumaan puhelimessa, mikäli haluaa maksimoida voiton mahdollisuuden, mutta sattumaa asunnon saaminen on suurimmalta osin siitä huolimatta.

Verrattuna aiempaan vajaa vuosi sitten järjestettyyn puhtaaseen arvontaan, tässä todellista kysynnän ja tarjonnan epäsuhtaa on vielä vaikeampi arvioida. "Puhelinlinja takkusi, mutta siitä pääsi myös puheluja läpi", viestintäpäällikkö Anu Sirkiä totesi MTV3:n jutun mukaan. Vai että pääsi jopa myös läpi? Huikeaa! Kommenttien perusteella läpi pääsemättömien määrästä ei ole todellisuudessa minkäänlaista tietoa. Jos jo tämä yksikin hakija tukijoukkoineen oli tehnyt sanojensa mukaisesti tuhansia puheluita, kokonaispuhelumäärä tuskin oli kovin pieni.

Kyllähän arvontamenettelyä voi aina vaihtaa, mutta se on vain pelkkää kosmetiikkaa. Kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa, eikä se fakta muuksi muutu vaikka koko mätäpaise naamioitaisiin arpajaisten sijasta tosi-tv-formaattiin. Kaupalliset toimijat ovat lain puitteissa vapaita järjestämään sellaisia ajan- tai rahantuhlausjärjestelmiä kuin haluavat, mutta yhteiskunnan ei vain yksinkertaisesti tulisi ylläpitää tällaisia arpajaisilla tai jonottamisen kaltaisella yhteiskunnallisesti äärimmäisen epämielekkäällä menetelmällä kohdistettuja tukijärjestelmiä.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



maanantai 7. helmikuuta 2011

Pohjolan säännellyt asuntomarkkinat: Ruotsi vs. Suomi

Suomalainen asuntomarkkinoiden sääntely aiheuttaa ongelmia, mutta ei se ongelmatonta ole Ruotsissakaan. Siinä missä Helsingin Hitas-järjestelmä aiheuttaa ongelmia ja koko kansantalouden kannalta hyvin epähedelmällisiä asetelmia omistusasuntomarkkinoilla, Ruotsissa ongelmat liittyvät lähinnä vuokramarkkinoiden keinotekoiseen suppeuteen.

Ruotsissa vuokrahintoja ja jopa vuokraamista ylipäätään on rajoitettu. Vuokra-asunnot ovat lähinnä säätiöiden ja kunnallisten yhtiöiden toiminta-aluetta, ja niissä hinnat ovat edullisia. Omistusasuntojen lähintä vastinetta bostadsrättiä taas ei voi vapaasti tarjota vuokralle. Tyypillisesti lyhytaikainen vuokralle tarjoaminen onnistuu kyllä hyvin perustellusta syystä, kuten väliaikaisesta ulkomaan komennuksesta, mutta silloinkin vuokrahinnat ovat rajoitettuja, joten ongelmia syntyy väistämättä. Vuokralle ei siis pääse, vaikka olisi varaa maksaa siitä enemmän kuin vaaditaan.

Pieni, vain pääkaupunkia koskeva Hitas-järjestelmä ja Ruotsissa kerrostaloasumista kauttaaltaan koskeva järjestelmä eivät ehkä ole keskenään täysin vertailukelpoisia, mutta sääntelystä on molemmissa kysymys, joten tarkastellaanpa hieman niiden vaikutuksia.

Alla olevan taulukon vasemmanpuoleisimman sarakkeen joillakin riveillä esiintyvät R- ja S-kirjaimet kertovat, onko kyseinen tekijä potentiaalisesti haitallisempi Ruotsissa vai Suomessa.

Helsingin Hitas-järjestelmäRuotsin rajoitetut vuokramarkkinat
Laajuus (R)Osa HelsinkiäKäytännössä koko Ruotsi - poislukien omakotitalot.
KysyntäYlimitoitettu. Kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa, joten arpaonni ratkaisee. Viime vuonna voiton todennäköisyys oli esimerkiksi 3,7%:n luokkaa (Asuntoarpajaiset).Ylimitoitettu. Asuntoja saatetaan jonottaa vuosikausia - tai pahimmillaan jopa vuosikymmeniä.
KohdistuminenEi varallisuus- tai tulorajoitteita.Ei varallisuus- tai tulorajoitteita.
Vaikutus asuntojen hintoihin (R)Ei selvää vaikutusta.Omistusasuntojen hinnat ovat järjestelmän takia luultavasti korkeammat. Tämä voi olla merkittävä tekijä sen taustalla, että Ruotsissa on paitsi kalliimmat asunnot myös velkaantuneemmat kotitaloudet. Suomessa velkaantumisaste on 120 prosenttia, kun Ruotsissa velkaantumisaste on 180 prosenttia.
Asuntojen käyttöaste (R)Asuntojen käyttöastetta järjestelmän ei pitäisi haitata, koska Hitas-asunnon voi suhteellisen vapaasti vuokrata, vaikka se sotiikin järjestelmän alkuperäistä tarkoitusta vastaan.Bostadsrättejä ei voi vapaasti vuokrata, joten asuntoja voi olla sen takia helpommin tyhjilläänkin. Ihmiset saattavat olla myös vastentahtoisia luopumaan vuokra-asunnosta, joka on kerran saatu.
Ihmisten epämielekäs painostaminenJos asunnon maksimimyyntihinta on selvästi markkinahintoja alhaisempi, painostaa jumiutumaan asuntoon tai vuokraamaan sen ulkopuoliselle, vaikka muuten ei olisi kumpaankaan halua.Painostaa ihmisen jäämään samaan asuntoon, mikäli vuokra erityisen alhainen.

Painostaa ihmiset omistusasujiksi, mikä luultavasti osasyy yllämainittuun 180-prosenttiseen velkaantumisasteeseen.
Pimeät markkinatKun asunnon myyntihinta on rajoitettu markkinahintoja alemmaksi, asuntokauppaan pyritään kytkemään esimerkiksi ylihintaisia huonekaluja.Asuntoja vuokrataan tutuille, ja vuokra-asuntoon voi päästä käsiksi jonojen ohi maksamalla esimerkiksi 15 000 euroa (lähde).
Hyödyn suhteettomuus (S)Hitas ei vastaa ainoastaan asumisen tarpeeseen, vaan haluun omistusasumismuotoa kohtaan. Asunnon omistus voi kasvattaa suoraan osakkaan omaisuutta.Sääntelystä hyötyjä on halvan vuokran maksaja. Vaikka vuokra olisikin markkinoiden tarpeisiin nähden alihintainen, omistusasuminen voisi silti olla kannattavampaa pitkällä tähtäimellä. Alueellinen suotuisa hintakehitys voitaisiin ainakin periaatteessa siirtää myös Hitas-järjestelmää helpommin vuokrahintoihin.
Positiiviset puolet (S)Onko niitä?Ehkäistään bisneksen tekemistä asunnon vuokraamisella. On kuitenkin kyseenalaista, mikä sen hyöty on.

Todelliseksi hyödyksi voidaan todeta se, että omistaja-asukkailla on enemmän kiinnostusta pitää taloyhtiöstä hyvää huolta kuin vuokranantajaomistajalla, jolloin yhtiö pysyy helpommin hyvässä kunnossa ja taloyhtiön sisäinen henki voi myös olla parempi.

Niin Hitas kuin ruotsalainenkin sääntely aiheuttavat siis ongelmia. Ruotsin kohdalla sääntely on huomattavasti laajempaa, joten kysymys sääntelyn perusteista on Ruotsin osalta huomattavasti tärkeämpi. Toisaalta Suomen Hitas-järjestelmän älyttömyys on huomattavasti ilmeisempää. Suomessa järjestelmästä hyötyvät vain ne, joille arpaonni on hymyillyt. Ruotsissa järjestelmästä voi sentään ainakin periaatteessa hyötyä edullisen vuokra-asunnon saajan lisäksi myös omistusasujanaapureita arvostavat bostadsrätt-osakkaat.

Oli sääntelystä mitä mieltä tahansa, molemmissa tapauksissa kyse on kuitenkin hyvin "Pringles-poliittisesta" järjestelmästä: kun tälle tielle on kerran lähdetty, suuntaa voi olla vaikea muuttaa.

Henkilökohtaista kokemusta minulla ei ole kummastakaan järjestelmästä, joten otan mielellään vastaan väitteitäni korjaavia tai täydentäviä palautteita. Erityisesti kiinnostaisi kuulla kommentteja, mikäli jollakulla tätä juttua lukevalla olisi kokemusta Ruotsin asuntomarkkinoista.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Pringles-politiikkaa

Uusia lakeja säädetään ja vanhoja pyritään kehittämään kohti parempaa tai muuttuneeseen yhteiskuntaan paremmin sopivaksi. Jotkin muutokset ovat yksinkertaisempia ja helpompia toteuttaa, kun taas toiset vaikeita, mutta mahdollisesti sitäkin tarpeellisempia. Oli päätöksenteko nykyhetkeä ajatellen näennäisesti kuinka helppoa tai hankalaa tahansa, joillakin päätöksillä voi olla huomattavasti kauaskantoisempia seurauksia kuin heti ajattelisi. Joidenkin lakimuutosten kohdalla paluu vanhaan voi olla hyvin hankalaa niin poliittisesti kuin yhteiskunnallisestikin. Kuten Pringles-sipsien iskulauseessa todetaan:
"Once you pop, you can't stop!"


Tarkastellaanpa muutamia asuntomarkkinoihin liittyviä esimerkkejä tällaisista "Pringles-politiikan" hedelmistä...



Asuntomarkkinoiden pysyväisyydet

Valtaosalle ihmisistä asuntokauppa on elämän suurin taloudellinen päätös, johon sitoudutaan vuosikausiksi. Niin ollen myös sitä koskevat lait ja säädökset ovat elämään merkittävästi vaikuttavia ja myös hyvin pitkäksi aikaa sitovia. Siksi niihin on erityisen hankala tehdä merkittäviä muutoksia:


1. ASP-lainan bonukset
ASP-lainan bonus ei ole tämän lyhyen listan merkittävin kohta, mutta tuorein se on ja samalla myös ajankohtaisin, koska siitä on tarkoitus luopua jo runsaan vuoden päästä. ASP-järjestelmän säästämään kannustava perusajatus on hyvä. Koen kuitenkin runsas vuosi sitten esitellyn väliaikaisen (?) 3000 euron bonuksen kyseenalaisena. Konkreettisuutensa vuoksi könttäsumma on varmasti tehokas porkkana, mutta mielestäni tällaisissa asioissa kuitenkin vääränlainen kannustin. Vaikka tarkoituksena on kannustaa nimenomaan nuoria aikaisin asuntosäästäjiksi, pidän myös periaatteessa epäoikeudenmukaisena, että yli 30-vuotiaat ensiasuntoa havittelevat jäävät näin selkeästä tuesta paitsi. Määräaikaisuus antaa myös ymmärtää, että nyt oli juuri sopiva hetki antaa piristysruiske. Laman pelossa ehkä saattoi siltä tuntuakin, mutta ennätysmatala korkotaso taisi muuttaa tilanteen aika lailla toisenlaiseksi.

Joka tapauksessa hetkellisesti tuki nyt varmasti innostaa monia asunnonhankintaan kuten oli tarkoitus, mutta entä sitten vuoden 2011 lopun määräajan jälkeen? Näen kaksi vaihtoehtoista skenaariota, joista kumpikaan ei ole mielestäni kovin mielekäs:
  1. Nuoret ensiasunnonostajat ryntäävät ensin vuoden 2011 aikana asuntomarkkinoille, minkä jälkeen 2012 on huomattavan hiljaista ja asunnonostointo hiipuu ASP-bonusta edeltänyttäkin aikaa matalemmalle - ehkä jopa pysyvästi! Syntyy erityisesti pienempien asuntojen kysyntäpiikki, mikä voi muusta markkinatilanteesta riippuen aiheuttaa huomattavankin häiriön markkinoilla.
  2. Hallitus päättääkin pidentää bonuksen saamisen määräaikaa. Tästä tullaan joko kohtalaisen nopeasti vaihtoehdon yksi piikkiin tai sitten koko bonus integroituu jokseenkin pysyväksi osaksi ASP-järjestelmää. Jos näin käy, bonuksen houkuttelevuus kärsii, ja samalla tuo 3000 euroa kiinnittyy myös entistä vahvemmin osaksi yleistä asuntojen hintatasoa. Tämä taas tarkoittaa sitä, että verorahoja kiinnitetään täysin tuottamattomiin kiviseiniin vain sen takia, että kaikki suomalaiset pakotettaisiin omistusasujan muottiin.
ASP-bonuksesta luopuminen voi siis olla kivulias operaatio, mutta toisaalta myöskään sen pysyvässä säilyttämisessäkään ei liene mieltä.


2. Asuntolainan korkojen verovähennys
Korkojen verovähennysoikeus on monisyinen kysymys, johon ei ole yhtä oikeaa vastausta. Omistusasumista on jossain määrin perusteltua tukea, mutta toisaalta verovähennykset valuvat ainakin osittain hintoihin. Toisaalta pääomatuloja saavat voivat joka tapauksessa vähentää korkonsa, joten miksei tavallisilla asuntovelallisilla voisi olla myös sama oikeus.

Oli verovähennysoikeudesta mitä mieltä tahansa (itse olen enemmän puolesta kuin vastaan), ei siitä luopuminen kävisi ihan helposti, sillä Suomen yli miljoona asuntovelallista on enemmän tai vähemmän mitoittanut maksukykynsä sen mukaan, että verovähennysoikeus on olemassa.


3. Hitas-järjestelmä
Hitas-järjestelmän Pringles-purkkitarkoitukseksi kerrotaan tyypillisesti mahdollisuus edullisempaan omistusasumiseen Helsingissä. Ajatus kuulostaa periaatteessa kauniilta, mutta ongelmia täynnä oleva järjestelmän todellisuus on jotain aivan päinvastaista. Todellinen tarkoitus on ehkä pikemminkin alunperin ollut ihmisten houkuttelu Helsinkiin edullisia asuntoja tarjoavalla järjestelmällä.

Vaan miten käykään, kun asuntojen yleinen hintakehitys Hitas-asunnon asuinalueella laukkaa huomattavasti markkinahintaindeksiä ripeämmin? Jos markkinahintaindeksi nousee esimerkiksi 50% siinä ajassa, kun ympäröivien asuntojen hinnat nousevat 100%, ja jos vielä Hitas-asunnon hinta oli alunperin vaikkapa 20% muiden vastaavien asuntojen hintoja alempi, ollaan tilanteessa, jossa Hitas-asunnon maksimimyyntihinta on vain 60% ympärillä olevien asuntojen hintatasosta. Kannattaako asuntoa sellaiseen hintaan myydä? No ei kannata ei.

Periaatteessahan tuo myymättä jättämiseen kannustaminen voi jopa vastata jollain kierolla tavalla Hitasin alkuperäistä tarkoitusta: asukas on tiukkojen hinnoittelurajoitusten takia entistä sitoutuneempi asumaan Helsingissä. Tuossa on vain kaksi muttaa. Ensinnäkin vaikka asuntoa ei kannata myydä, voihan sen vuokrata. Toisekseen koko Suomen kannalta tällainen Helsinkiin asumaan jäämiseen painostaminen on hyvin kyseenalaista. Lisäksi järjestelmä kangistaa koko asuntomarkkinoita.

Mutta jos järjestelmä haluttaisiin purkaa, ongelmaksi tulee se, miten purkaa hintasäännöstely esimerkiksi tuollaisessa yleiseen hintatasoon nähden 60%:n maksimihinnalla rajoitetussa asunnossa. Siinä ei olisi minkäänlaista mieltä, että tuo vain annettaisiin lahjana sille, joka sattuu asunnon omistamaan juuri säännöstelyn purkuhetkellä (kyseessä olisi kuitenkin yhtäkkiä tuleva laskennallinen 67%:n arvonnousu!). Toisaalta toisena vaihtoehtona oleva hintasäännöstelyn purun laskuttaminen Hitas-osakkaalta joko valtavan tonttivuokran kertanoston tai erillisen hintasäännöstelyn purkulaskun avulla voi myös olla ongelmallista niin juridisesti kuin byrokraattisestikin. Koska järjestelmän purku on hankalaa, ei koko ongelmallista järjestelmää olisi mielestäni pitänyt koskaan luodakaan.

4. Myyntivoiton verottomuus
Kuten parin viikon takaisessa blogijutussani kirjoitin, oman asunnon myynnistä saadun voiton verottomuudelle ei mielestäni ole ainakaan periaatteen tasolla perusteita. Jos tästä oikeudesta joskus veroremontin myötä halutaan luopua, tullaan myös sen kysymyksen eteen, miten verotettavuus tulisi palauttaa, sillä on melko selvää, että monissa tapauksissa vuosikymmenten saatossa satoihinkin tuhansiin (nimellisesti) nousevien myyntivoittojen äkillinen verollepano olisi liian radikaali muutos kerralla.




Muutos voi olla vaikea, mutta harvoin mahdoton

Ylläolevat esimerkit koskivat kaikki omistusasumista, mutta niillä on muutakin yhteistä. Kaikissa on kyse kerran annetun edun pois ottamisen vaikeudesta. Muilta elämän aloilta löytyy kuitenkin myös toisenlaisia esimerkkejä. Eläkejärjestelmään tehdyt muutokset ovat jokseenkin pysyviä. Pankkien tai valtioiden tukitoimissa tuen antaminen voi johtaa tarpeeseen antaa lisätukea. Myös sodista löytynee esimerkkejä, joissa tietyn linjan valitsemisesta voi olla hankala perääntyä. Ehkäpä Yhdysvaltojen käymät sodatkin Afganistanissa ja Irakissa tai ainakin niiden yksittäiset vaiheet käyvät tästä esimerkkinä?

Kauaskantoisia päätöksiä tehtäessä on syytä aina miettiä, miten helposti päätöstä seuraava muutos on tarvittaessa peruttavissa, sillä pahimmillaan se voi olla käytännössä mahdotonta. Toisaalta yksi liikenteeseen liittyvä esimerkki antaa toivoa siitä, että hyvin suuretkin muutokset ovat toteutettavissa. Liikenneinfrastruktuurin kasvettua riittävän suureksi vaihdos liikennejärjestelmästä toiseen muuttuu hyvin hyvin vaikeaksi. Yhtenäisyys eri maiden välillä on tietysti hyvä asia, mutta toisaalta ei liene mitään todisteita siitä, kumpi malli on ihmiselle loppujen lopuksi parempi. Näin ollen on ymmärrettävää, että moni maa ei ole halunnut väkisin vaihtaa vasemmanpuoleisesta liikenteestä yleisempään eli oikeanpuoleiseen liikenteeseen. Kaikesta huolimatta Ruotsissa moinen vaihdos onnistui vielä niinkin myöhään kuin vuoden 1967 lopulla.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Asuntoarpajaiset todella lottoon verrattavissa

Flooranaukion Hitas-asuntojen arvonta on suoritettu ATT:n mukaan tänään. Kuten runsaan kuukauden takaisessa jutussani toivoin, saapuneiden hakemusten määrä julkistettiin, mikä ainakin lisää avoimuutta Hitas-järjestelmässä, vaikka mätä toimintaperiaate pysyykin muuten samana.

ATT:n mukaan "Hakemuksia saapui kaikkiaan noin 1300 kappaletta". Tämä oli siis vaivaisesta 48 asunnosta, ja hyvin lyhyellä hakuajalla. Tuo tarkoittaa n. 3,69%:n todennäköisyyttä, että asunto osuisi suoraan omalle kohdalle, ja se, että asunto olisi halutunlainen on tietysti vielä epätodennäköisempää. Vertailun vuoksi lotossa on n. 1,13 %:n todennäköisyys saada 4 oikein yhdellä rivillä ja n. 2,49%:n todennäköisyys saada 3+1 oikein. Nuo lottovoitot ovat toki pieniä, mutta onhan se absurdia, että asunnon hakemisessa pitää ylipäätään laskea todennäköisyyksiä - puhumattakaan siitä, että todennäköisyydet liikkuvat samoissa lukemissa kuin lotossa.

Oma koominen lisukkeensa asiassa on vielä se, että yli 8 päivää ennen hakuajan päättymistä lähetetyt hakemukset ATT kadotti bittiavaruuteen! Siis ATT:n sanoin: "Teknisestä virheestä johtuen emme ole saaneet vastaanotettua yhtään hakemusta ennen em. (10.6. klo 14) ajankohtaa". Mikäli sivun alalaidassa näkyvä päiväys "Tiedot päivitetty 16.6.2010" pitää tuon lisäyksen osalta paikkansa, "liian aikaisin" hakemuksensa lähettäneet saivat siis kokonaista kaksi (2!) päivää aikaa huomata ilmoituksen, reagoida ja lähettää hakemuksensa uudelleen ennen 18.6.2010 ollutta hakuajan päättymistä. ATT:n ilmoituksen sanavalinta onkin huomionarvoinen: hakemuksia siis saapui n. 1300, mutta voisiko olla, että niitä lähetettiin vielä sitäkin enemmän?

En pidä mahdottomana, että kirjoitukseni aiheesta (ei tässä blogissa, mutta Helsingin Sanomien yleisönosastolla) myötävaikutti siihen, että ATT julkaisi tiedon hakemusten määrästä suoraan sivuillaan. Joka tapauksessa nyt nähtiin suhteellisen konkreettisesti voimassa oleva epäsuhta. Jotta tilanne voisi vaikuttaa edes jossain määrin normaalilta, pitäisi asioiden muuttua siten, että:
  1. Hakemusten ja asuntojen määrä kohtaisivat lähes yksi yhteen.
  2. Hakuaika ei olisi 2-8 päivää, vaan vähintään kuukauden verran.
  3. Asuntoja markkinoitaisiin muodon vuoksi edes piirun verran muutenkin kuin lyhyinä mainintoina ATT:n sivuilla.
Hitas on blogissanikin tähänastisten kirjoitusten joukossa ainoa aihe, josta olen kirjoittanut useammin kuin kerran, mistä johtuen tuntuukin, että alan jo toistaa itseäni. Kyseessä on kuitenkin niin merkittävä yhteiskunnallinen omituisuus, että tästä on vaikea olla hiljaa. Toive avoimuudesta nyt toteutui ainakin osittain, mutta jääkö turhaksi toiveeksi, että tuo avoimuus myös saisi päättäjät siinä määrin havahtumaan koko järjestelmän älyvapauteen, että se vihdoin ymmärrettäisiin kuopata?


Ps. Mikäli joku ennen 10.6. klo 14 hakemuksen jättänyt on sattunut eksymään tätä blogia lukemaan, kommentoihan toki, miten asunnonhaussa kävi!



Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



perjantai 21. toukokuuta 2010

Yhteiskunta järjestää maksuttomat arpajaiset!

Jipii! Yhteiskunta tarjoaa maksuttomat arpajaiset! Vai pitäisiköhän puhua jo lotosta? Voittoa ei mitata miljoonissa euroissa, mutta ajan myötä laskennallisesti yli 100 000 € voi "parhaimmassa" tapauksessa olla tarjolla useillekin. Voiton maksavat käytännössä muut, jotka haluavat asua jossakin - ja useimmathan meistä haluavat.

Mistä sitten on kysymys? Hitas-järjestelmän asuntojenjakomenettelyä on haluttu muuttaa runsas kuukausi sitten nähtyjen jonojen vuoksi, minkä vuoksi saammekin nyt arpajaiset. ATT:n sivuilla kerrotaan:
Ennakkomarkkinointi ajoittuu touko-kesäkuun vaihteeseen, jonka jälkeen alkaa asuntojen hakuaika. Hakuajan päätyttyä hakijoille arvotaan järjestysnumerot, joiden perusteella asuntojen varaaminen tapahtuu.
Pelleneniä tai muuta epämielekästä jonottamista ei siis tarvita - jonotustyön sijaan on turvauduttava arpaonneen. Huikeata!

On myönnettävä, että arpajaiset ovat oikeastikin jonotukseen verrattuna huomattavasti järkevämpi vaihtoehto. Käytännössä valitsemistavan muutoksella kuitenkin vain lakaistaan yksi Hitas-järjestelmän ongelmien konkreettisimmista ilmenemismuodoista näennäisesti piiloon. Taustalla piilee arpomistilanteeseen jouduttaessa joka tapauksessa sama perusongelma: halukkaita on enemmän kuin asuntoja on tarjolla. Normaalisti toimivilla markkinoillahan tuohon vastattaisiin korottamalla hintoja, mutta koska Hitasissa ei näin tehdä, jotkut saavat tästä itselleen arpajaisvoiton.

Lotto, tuo maksullinen arpajainenEli ei muuta kuin kaikki vain mukaan osallistumaan arpajaisiin! Toivottavasti ne kuitenkin järjestetään mahdollisimman läpinäkyvällä tavalla. Näin varmistuisi, ettei yhtään asuntoa jaeta muuten kuin arvonnan kautta. Lisäksi näin arvontaan osallistuvien määrän ja jaossa olevien asuntojen lukumäärien suhteesta näkyisi, kuinka suuri epäsuhta kysynnän ja tarjonnan välillä oikein on, minkä perusteella taas voidaan suurin piirtein arvioida, kuinka suuren arpajaisvoiton pieni ihmisryhmä yhteiskunnalta arvonnan kautta saakaan.

Kunnallisvaltuutettu Markku Vuorisen mukaan oikeisto vastustaa halpoja omistusasuntoja, kun hänen ehdotuksensa Hitas-rakentamisen lisäämisestä kerran torjuttiin. Tuskin asia sentään niin on. Hitas vain on täysin tehoton tapa vaikuttaa asuntojen hintoihin yleisellä tasolla.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



maanantai 19. huhtikuuta 2010

Asumisoikeusasunnot eivät ole omistusasuntoja

Helsingin Sanomien mielipidepalstalla (18.4.) oli kaksi kirjoitusta, joissa perättiin parempia oikeuksia ASO-asunnoissa asuville. Läpinäkyvyyden ajatuksen ymmärrän, mutta muuten vaatimukset koskevat lähinnä tavalliseen vuokralaisuuteen itsestäänselvästi liittyviä asioita, ja kuulostavat sen vuoksi oudoilta. Tarkastellaanpa näitä ehdotuksia hieman lähemmin:


1. Asunto omaksi?

Asumisoikeusjärjestelmää torpparilaitokseen verrannut kolmikko ehdotti, että vastikkeen tulisi pienentyä ajan myötä, ja että asunto pitäisi olla lunastettavissa omaksi jossain vaiheessa. Jos näin olisi, miten tämä poikkeaisi omistusasumisesta? Tämä kuulostaa pahasti siltä, että halutaan ostaa oma asunto ja saavuttaa sen tarjoamat hyödyt ilman omistusasunnon ostamiseen liittyviä riskejä ja joustamattomuutta. Toisin sanoen riski sosialisoitaisiin ja mahdollinen hyöty kerättäisiin itselle. Jos ASO-asuminen tuntuu huonolta, miksei ASO-asuja sitten säästä riittävää summaa, ja osta sitten omaa asuntoa?


2. Vastikkeiden suhde vuokriin

Suomen Asumisoikeusasukkaat ry:n puheenjohtaja Eric Hällström puolestaan antoi ymmärtää, että on väärin, että vastike nousee sillä perusteella, että ympäristön vuokrat nousevat. Onko se väärin? Asumisoikeusasunnosta maksettavaa asumisoikeusmaksua, joka on tyypillisesti 15% asunnon hankintahinnasta, voidaan tavallaan pitää 15%:n osuutena asunnosta. Tämä taas tarkoittaa sitä, että loppu 85% on vuokrasuhteeseen verrattavissa. Mielestäni on siksi selvää, että vastike nousee, mikäli vuokrat alueella yleisesti ottaen nousevat. Itse asiassa laskennallisesti 15%:n omistusosuudella on perusteltavissa vain noin 10-12% yleistä vuokratasoa alhaisempi käyttövastike. Kuitenkin ASO-asunnoissa vastikkeet lienevät yleisesti ottaen tätä alhaisempia (kommentoikaa hintatasoa paremmin tuntevat, jos näin ei ole).

Paitsi että vastikkeiden suhteuttaminen vuokratasoon on loogista, se myös estää Hitas-järjestelmästä tuttujen haitallisten lieveilmiöiden leviämisen myös ASO-järjestelmään. Olettaen, että vuokrataso nousisi alueella kaksinkertaiseksi, mutta ASO-asuntojen vastiketaso jäisi selvästi yleisestä vuokrakehityksestä, syntyisi Hitasista tuttu pattitilanne, jossa asumisoikeutta ei missään tapauksessa kannattaisi myydä pois, sillä asunnosta saatava vuokratulo ylittäisi kaikilla mittapuilla käyttövastikkeen ja sidotun pääoman kustannuksen. Tällöin ASO-asunnoista pois muuttamaan haluaville iskee halu tulla ikuisiksi täyteen markkinahintaan vuokraaviksi vuokranantajiksi, mikä taas vesittäisi ASO-asumisen varsinaisen tarkoituksen. Toki ASO-asuntojen vuokraamista pyritään yleisesti ottaen rajoittamaan ainakin jossain määrin, mutta miksi varta vasten luoda sääntöjä, jotka pakottaisivat luomaan ja vahvistamaan muita hallittavia ja lisäbyrokratiaa vaativia sääntöjä, varsinkaan kun Hitasista saatujen opetusten myötä on selvää, että valvontaa on hyvin vaikea saada edes toimimaan. Ja vaikka vuokran perimiseen saataisiinkin luotua käytännössäkin toimiva rajoitus, laskevat vastikkeet voisivat joka tapauksessa luoda valtavan paikalleen jäämiseen houkuttelevan kannustinloukun, koska vuokratuloon verrattava asumistulo olisi yhtä lailla täysin suhteeton verrattuna asuntoon sidottuun 15%:n osuuteen.


Asuntomarkkinoille ei kaivata toista mätäpaisetta

Nykyisellään ASO-järjestelmä on varteenotettava vuokra-asumisen ja omistusasumisen välimaastoon asettuva vaihtoehto muun muassa niille, jotka vielä säästävät oman asunnon hankintaa varten. Järjestelmässä saattaa olla vielä kehitettävää, mutta HS:n mielipidekirjoituksissa mainitut edelläkuvatut asiat eivät tällaisia epäkohtia ole. Asumisoikeusasuminen ei ole omistusasumista, vaan lähempänä vuokralaisuutta, ja sellaisena se myös tulee pitää. Mikäli järjestelmää lähdettäisiin kehittämään liian pitkälle edelläkuvattujen mielipidekirjoitusten suuntaan, olisi vaarana, että toistaiseksi vielä toimivasta ja nykyiselläänkin kysytystä ASO-järjestelmästä kasvaisi Hitas-järjestelmän kaltainen etujärjestelmä ja yhteiskunnallinen mätäpaise.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



tiistai 13. huhtikuuta 2010

Hitas-järjestelmästä luovuttava!

Näin uutisoi Helsingin Sanomien paperiversio ja digi-lehti 11.4.:

"Jonossa tienaa tonnin tunnissa"


Samasta asiasta kertoi myös Taloussanomat. Kommentti viittaa Hermanniin valmistuvien hitas-asuntojen jonottamiseen viime viikonloppuna, ja pyöreästi heitetty laskelma on lainattu asuntojonosta haastatellun Pekka Sallisen suusta. Yleisen oikeudenmukaisuuden ja jopa kansantalouden kannalta on hyvin surullista, että absurdi heitto voi käytännössä pitää paikkansa - ja varsinkin isompien asuntojen kohdalla voi pahimmillaan olla kyse jopa vähättelystä.

Tuskin kovin moni on eri mieltä siitä, ettei tällaiseen jonotukseen motivoivassa järjestelmässä ole järjen hiventä. Jos kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa, hinnan pitäisi nousta euroissa, ei jonotustunneissa. Eikä tässä ole kyse pelkästään siitä, että jonotuksesta saa järjettömän suuren "palkan". On mielestäni ylipäätään käsittämätöntä, minkä takia vain pientä asuntoryhmää pitäisi tukea tällaisella säännöstelyllä. Koska markkinahintoja edullisemmista vuokra-asunnoista poiketen kysymys ei edes ole siitä, että haluttaisiin tukea opiskelijoiden tai muiden vähätuloisten asemaa, on täysin mieletöntä, että pieni jonottamaan lähtevä ihmisryhmä voi ansaita käytännössä mittaviakin summia jonottamalla yön tai pari, kun muut maksavat lystin.



Kokonaisuutta ajatellen vain ongelmia aiheuttava järjestelmä

Paitsi että hitas-järjestelmä on jo lähtökohtaisesti omituinen ja heikosti perusteltu tapa vääristellä markkinoita, siihen liittyy myös useita häiritseviä lieveilmiöitä, kuten
  1. Pimeät hitas-järjestelmään nähden ylihintaiset kaupat (esimerkkiuutinen)
  2. Järjestelmän väärinkäyttö keräämällä sijoitukseen nähden suhteettoman suuria vuokratuloja (esimerkkiuutinen)
  3. Asuntomarkkinoiden jumiutuminen (esimerkkiuutinen)
  4. Turha byrokratia ja toimimaton hinnoittelu (esimerkkiuutinen)

Kohta 1 on järjestelmän sääntöjen rikkomista, mitä on vaikea ja kallis valvoa. Kohta 2 ei jostain syystä riko hitas-sääntöjä, mutta sotii todella pahasti hitas-järjestelmän tarkoitusta vastaan, ja on omalla tavallaan konkreettisimpia esimerkkejä hitas-järjestelmän ongelmista: x:n suuruisesta sijoituksesta hitas-asuntoon saa suuremman vuokratuoton kuin x:n suuruisesta sijoituksesta vapaarahoitteiseen asuntoon. Kohta 3 ei ole ehkä yhtä vakava ongelmakohta, mutta on räikeä osoitus siitä, miten hitas on vain pientä kansanryhmää koskeva asia. Kohta 4 taas on vain osoitus siitä, että tämän turhan järjestelmän hallinnointikaan ei ole ilmaista.

Epäkohdat vain ruokkivat toisiaan, ja kasvavat sitä suuremmiksi, mitä isommaksi kasvaa markkinahintojen ja hitas-hintojen ero. Tällä hetkellä matalien korkojen innostamilla markkinoilla tuo ero on kasvanut suureksi ja seurauksena on nyt nähty Hermannin asuntojonot.

On olemassa hyödykkeitä, joiden kohdalla hintasäännöstely voi olla perusteltua mahdollisimman suuren yhteisen edun saavuttamiseksi. Tällainen voi koskea koko väestöä (esim. puheluhintojen säännöstely), tai vain jotain tiettyä ihmisryhmää (esim. opiskelijat). Omistusasuntojen hintasäännöstelylle en näe kuitenkaan minkäänlaisia perusteita. Se ei tue yhteistä etua, eikä se (ainakaan hitas-muodossa) tue heikoimmassa asemassa olevaa vähemmistöä - esimerkkinä tästä on myös se, että Hermannin asunnoista löytyi myös yli 130-neliöisiä ja 2-kerroksisia jättiasuntoja.

Jos asuntojen hintataso koetaan kohtuuttomaksi, ei hitas siihen yleisellä tasolla auta. Muuten hintatasoa voidaan toki pyrkiä alentamaan erilaisin keinoin. Tärkein olisi tietenkin uusien asuinalueiden kaavoittaminen ja tarvittaessa rakennuttajien lainsäädännöllinen motivointi lisärakentamiseen. Tällöin kaikki hyötyisivät, eikä vain pieni hitas-asuntoihin muuttava ryhmä.



Mitä tulisi tehdä?

En ylipäätään ymmärrä, minkä takia hitas-järjestelmä on koskaan luotu (alle saa toki vapaasti kommentoida ja valistaa allekirjoittanutta!), mutta jos järjestelmä voidaan todeta heikosti perustelluksi ja toimimattomaksi, eikö virheen voisi todeta ja lopettaa järjestelmä kokonaan? Toki tällöin on erikseen mietittävä, miten se tehdään.

Ruoholahti, yksi tunnetuista Hitas-alueista kuvattuna ilmasta 23.7.2009Ensimmäinen askel hitasin lopettamisessa olisi helppo: ei tehdä enää uusia hitas-asuntoja! Toinen askel hitas-järjestelmästä luopumisessa on hankalampi, mutta ei millään tapaa ylitsepääsemätön. Yksi vaihtoehto on se, että hitas-asuntojen (kuten esim. oheisessa kuvassa näkyvän Ruoholahden alueen markkinahintoihin verrattuna ilmeisesti puolihintaisten hitas-asuntojen) tonttien vuokraa nostetaan niin paljon nykyistä suuremmiksi, että niiden hintaetu suhteessa muihin asuntoihin häviää, jolloin asunnot voidaan vapauttaa hintasäätelystä. Toinen vaihtoehto on se, että hitas-asuntojen myynti pakotetaan julkiseksi ja asunnonvälittäjän kautta tapahtuvaksi siten, että asunnon uusi ostaja maksaa asunnosta markkinahinnan, mutta myyjä saa vain hitas-käytännön mukaisesti määritellyn indekseillä korotetun hinnan, ja näiden väliin jäävä erotus tilitetään kunnalle eli veronmaksajille. Muitakin keinoja varmasti löytyy. Paras ratkaisu olisi mahdollisimman oikeudenmukainen tasapaino tuoreiden ja vanhojen hitas-omistajien sekä muiden veronmaksajien välillä.



Mitä seuraavaksi?

Taloussanomien mukaan Asuntotuotantotoimiston toimitusjohtaja Sisko Marjamaa miettii jonotuksen takia nyt, onko varauskäytäntöä syytä muuttaa, kun Arabianrantaan valmistuvat hitas-asunnot tulevat varattaviksi kesän aikana tai mahdollisesti jo aiemminkin. Oma vastaukseni kysymykseen on jyrkkä ei! Koko kysymys on turha, sillä koko jonotusta ei tulisi tapahtua lainkaan, ja Arabianrannan asunnot pitäisi myydä markkinahintaan tavallisina asuntoina!

Eikö hyvänen aika jonotus jo itsessään ole merkki siitä, että jotain on pahasti pielessä jossain aivan muualla kuin jonotuksen käytännön toteutuksessa? Se on täysin yhdentekevää tapahtuuko jonotus kadulla telttamajoituksessa, mukavasti kotona netin ääressä, kaupungilla yleisön pällisteltävänä punanenäiseen pelleasuun pukeutuneena, tositv-kilpailussa, vai vaikkapa arvonnan kautta. Jos kysyntää on näin paljon enemmän kuin tarjontaa, oikea vastaus on, että hinnat ovat aivan liian alhaiset!

Parasta olisi, jos Arabianrannan asunnot myytäisiin markkinoiden ehdoilla. Paljon heikompi kakkosvaihtoehto olisi, että viime viikonlopun jonojen perusteella niistä pyydettäviä hintoja ymmärrettäisiin edes nostaa. Pahoin kuitenkin pelkään, että näin ei tapahdu, ja että Hermannin jonot olivat vain pientä esimakua Arabianrannan entistä pidemmistä jonoista. Jos ja kun jonotusta niidenkin asuntojen kohdalla nähdään, toivottavasti se edes havahduttaisi entistä vahvemmin näkemään järjestelmän mielettömyyden.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>