Kaksi vuotta kestävä perustulokokeilu päättyy tämän kuukauden lopussa. Kirjoitin aiheesta kaksi vuotta sitten, miten kokeilun puutteita arvioitaessa on huomioitu lähinnä vain se, että tukea ei peritä verotuksen kautta takaisin tulojen kasvaessa, mutta ei lainkaan sen merkitystä, että kokeilun vaikutuspiirissä olevat (ei vain tuensaajat, vaan mahdollisesti myös esim. tuensaajia työllistävät) tietävät kyseessä olevan kokeilun. Tätä näkökulmaa en ole vieläkään nähnyt muissa asiaa käsittelevissä kirjoituksissa, vaikka tuoreiden lehtijuttujen yksittäistapauksien kuvauksissa voikin käytännössä olla havaittavissa tilanteen poikkeuksellisuuden vaikutusta asianomaisiin.
Esimerkiksi Helsingin Sanomien marraskuisessa jutussa (kts. ”Suurin merkitys on psykologinen” – Näin 560 euron kuukausittainen perustulo mullisti Mari Saarenpään elämän) molemmat tapausesimerkit puhuvat suuresta psykologisesta merkityksestä. Toinen kirjoitukseen haastatelluista tuensaajista myös "alkoi miettiä, miten hän voisi antaa saamaansa hyvää myös takaisin", ja toimiikin sitten osa-aikaisen työn lisäksi vapaaehtoisena maahanmuuttajanuorten tukihenkilönä. On hyvinkin luultavaa, että nuo psykologiset vaikuttimet, mahdollinen näyttämisenkin tarve, tai halu antaa hyvää takaisin olisivat huomattavasti pienempiä, mikäli perustulo koskisi kaikkia ja olisi ollut jo pidemmän aikaa käytännöksi vakiintunut malli.
Toki positiivissävytteisten juttujen ohella näyttää olevan myös toisen pään tapauksia, joissa edes tukea saava ei välttämättä ole sisäistänyt saamansa perustulon ideaa ( kts. Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulokokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat”). Voiko siis olla, että kokeilun yleispätevyyttä häiritsee myös se, ettei aina ymmärretä mitä perustulo omalla kohdalla käytännössä tarkoittaa?
Tehtäköön nyt ainakin selväksi, että mikäli perustulokokeiluun päässyt on sattunut työllistymään heti kokeilun alussa niin hyvin, että myös muut tuet ovat jääneet tarpeettomiksi, hän saa yhteiskunnalta kahden vuoden aikana 13 440 euroa ylimääräistä verottomana käteen. Se on aika iso summa. Vaikka satunnaisotannalla valittuun 2000 ihmisen joukkoon päässeistä ihmisistä ei ihan välttämättä kukaan saa tuon summan suuruista hyötyä koko suuruudessaan, suurimmalle osalle tuosta on luultavasti selvää hyötyä varsinkin työllistyessä tai yrittäjäksi päätyessä. Tuon aseman poikkeuksellisuus on jo sellaisenaan luultavasti varsin merkityksellinen psykologinen vaikutin, minkä lisäksi se voi vedota myös julkisuutta kaipaavaan työnantajaan.
Vaikka on todella poikkeuksellista, että yhteiskunta antaa satunnaisotannalla yksittäisille ihmisille hyötyä, toisin kuin "hitas-arpajaiset" tällaiset "perustuloarpajaiset" voivat olla täysin perusteltuja. Ne eivät sisällä hitas-arpajaisten kaltaisia typeriä insentiivejä, koska niihin osallistuminen on automaattista, ja toisin kuin hitas, tämä tuki kohdistuu ihmisiin, jotka ovat ainakin oletettavasti keskimääräistä heikommassa taloudellisessa asemassa. Ja mikä ehkä olennaisinta, tällaisesta tutkimuksesta voi ainakin oikein järjestettynä oppia jotain hyödyllistä siitä, miten sosiaaliturvajärjestelmää olisi syytä kehittää. Se, jos mikä, on tärkeää, sillä hyvin toimiva sosiaaliturvajärjestelmä on kuitenkin yksi yhteiskuntamme tärkeimpiä kulmakiviä.
Kohta kokeilu loppuu ja uutisoinnissa siirryttäneen edellä mainittujen kaltaisista yksilötapauksista enemmän tilastojen tarkkailun suuntaan. Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, mitä sen tuloksista havaitaan, miten monilla tavoilla niitä yritetään tulkita ja toisaalta miten poliitikot ehkä poimivat niistä omalle agendalleen sopivia yksityiskohtia. Toivottavasti arvioinneissa kuitenkin muistetaan puhtaiden lukujen lisäksi ottaa huomioon myös se, että kyse tosiaan oli vain lyhytaikaisesta koeasetelmasta, joka tapahtui vain osana muuten vanhoilla säännöillä toimivaa yhteiskuntaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti