 |
| Populismille alttiita lintuja (Budapest, heinäkuu 2013) |
Tänä viikonloppuna suomalaiset äänestävät taas eduskuntavaaleissa. Gallup-tuloksissa yksi huomattava asia on Perussuomalaisten kannatuksen nousu, mille tuoreimmassa Kauppalehdessä pohdittiin syitä. Samalla jutussa viitattiin myös "populististen liikkeiden" nousuun. Ehkäpä populismi on lisääntynytkin, mutta itse näkisin, että vielä enemmän on lisääntynyt siitä puhuminen - ja monesti kyseenalaisin perustein.
En tiedä, onko kyse vain omasta pienestä mediakuplastani, mutta välillä on tuntunut siltä, että suomalaisesta ja eurooppalaisesta politiikasta puhuttaessa koko populismi-termi olisi lähestulkoon varattu maahanmuuttokriittisille puolueille. Se tuntuu oudolta, ja saa näkemään tilanteen kutakuinkin näin:
- Kun Kokoomuksen edustaja veronalennuksia ihan vain koska työnteon tulee olla kannattavaa, sitä ei juuri koskaan kutsuta populistiseksi kommentiksi.
- Kun Vasemmistoliiton edustaja vaatii parempaa sosiaaliturvaa, jotta tavallinen ihminen pärjäisi, sitäkään harvemmin kutsutaan populismiksi.
- Mutta kun Perussuomalaisten edustaja vaatii tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa, se onkin sitten merkki siitä, että koko puolue on populistinen.
Mikä tässä erottaa Perussuomalaiset muista puolueista - varsinkaan nyt Timo Soinin jälkeisessä kokoonpanossaan? Jos joku esittää omat todelliset näkemyksensä ja tavoitteensa ilman tarkoituksellisen harhaanjohtavia yksinkertaistuksia ja mahdollisimman rehellisesti sellaisina kuin ne ovat, onko sitä mitään syytä leimata populismiksi? Ja jos ei ole, onko jokin syy olettaa, että Perussuomalaiset tai kaikki muissa Euroopan maissa vaikuttavat "populistiset liikkeet" toimisivat useammin tästä poiketen kuin perinteisempien valtapuolueiden edustajat? Vai onko populismiin viittaamisesta tullut vain yksi tapa sanoa, että "he ovat väärässä ajatellessaan noin"? Eikö tuollainen "me-he"-erottelu ole juuri sellainen asia, millä populismi-leimaa välillä perustellaan? Eikö tässä olla jo aika lähellä sitä, että populisteiksi leimaajat olisivatkin itse asiassa itse käyttämänsä määritelmän nojalla itse populisteja?
En väitä, etteikö politiikassa esiintyisi populistista retoriikkaa. Enkä väitä, etteikö se voisi joillakin poliitikoilla tai jopa puolueilla mahdollisesti tavallisempaa kuin toisilla. Tuntuisi kuitenkin järkevämmältä kohdistaa populismin leimakirves heikkoon, vääristelevällä tavalla yksinkertaistavaan tai perusteettoman tarkoitushakuiseen ja älyllisesti epärehelliseen argumentaatioon sen sijaan että määriteltäisiin kokonaisia poliittisia liikkeitä tai edes yksittäisiä poliitikkoja leimallisesti populistisiksi.
Meillä poliittinen kenttä ei onneksi tunnu olevan yhtä pahasti jumissa kuin mitä se on vaikuttanut Ruotsin puolella viime vuosina olleen perinteisempien puolueiden kieltäytyessä yhteistyöstä Ruotsidemokraattien kanssa. Olisi hyvä pitää Suomessa tilanne siltä osin terveempänä myös jatkossa. Perusteettomalla tavalla yleistävä leimakirveiden heiluttelu ei edistä rakentavaa keskustelua, eikä siten myöskään paranna poliittisen toimintaympäristön toimivuutta.
Poliittinen kenttä on nyt jumissa Johannes :)
VastaaPoista