lauantai 16. maaliskuuta 2013

"Jos ministerikään ei viitsi..."

Heidi Hautalan oviremontista on noussut meteli - ja ihan aiheesta. Hautala ei ole ainoastaan ministeri, vaan myös harmaan talouden ministerityöryhmän jäsen, mistä johtuen hänen pitäisi tietää miten työtä teettäessä tulisi toimia.

Työn teettäminen - liikaa yksityiskohtia?
Hautalalla ja remontoijalla on omat näkemyksensä siitä, miten asiat ovat tapahtuneet. Kumpikaan versioista ei liene kovin täsmällinen, mutta totuuden täytyy löytyä jostain versioiden välimaastosta. Hautalan omista kommenteistakin selviää, ettei tässä ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan olla edetty. Blogissaan hän esimerkiksi myöntää seuraavaa: "Minä tein virheen siinä, että en pyytänyt kuittia käteismaksusta."

Oliko remontin hinta sitten lähempänä Hautalan väitettä 100 eurosta vai remontoijan väitettä 600-650 eurosta? Suhteellinen ero on järjetön, mutta osoittaa lähinnä vain sen, miten kaukana tarinat ovat toisistaan.  Monimiljonääri Niklas Herlinin esimerkki jos jokin osoittaa, että raha ei ole ainoa motivaattori jättää verovelvollisuuksia hoitamatta. Hän kirjoittaa blogissaan, kuinka vasta kotitalousvähennys teki mahdolliseksi teettää työtä laillisesti. Vaikka Hautalalla ei olekaan Herlinin rikkauksia, hänelläkään on oviremontissa tuskin ollut kyse rahasta, vaan viitsimisestä.

Ydinkysymys kuuluukin: jos harmaan talouden työryhmässä työskentelevä ministeri ei jaksa hoitaa verovelvollisuuksia oikeaoppisesti, miksi tavallinen mattimeikäläinen jaksaisi? Ja jos Hautalan asemassa oleva selviäisi verovelvollisuuksien kiertämisestä säikähdyksellä, miksi tavallisen kansalaisenkaan tarvitsisi asialla päätään vaivata? Vaikka oviremontti olisi ollut vain 100 euron hintainen, se heikentää pahasti tavallisen kansalaisen veronmaksumoraalia, ja sitä kautta oven hinta saattaa menetettyjen verotulojen myötä nousta 10 miljoonaan euroon.

Voisiko tapauksesta kuitenkin seurata jotakin hyvääkin? Jos ministeritason ihminen ei jaksa, viitsi tai pahimmassa tapauksessa edes osaa hoitaa työn teettämistä oikeaoppisesti, se on signaali, joka pitäisi ottaa vakavissaan. Paitsi että kotitalousvähennyksen tason vuodentakainen heikennys voisi olla syytä perua ainakin osittain, verovelvollisuuksien hoitamisesta olisi syytä tehdä huomattavasti helpompaa. Ei riitä, että verojen hoitaminen on taloudellisesti siedettävää. Sen pitää olla myös helppoa. Tässä on yksi keskeisistä haasteista, mihin harmaan talouden työryhmän tulisi puuttua.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Samalla otsikolla olisit voinut kirjoittaa Kataisesta: Jos ministeri ei viitsi noudattaa hankintalakia, niin miksi kuntienkaan pitäisi?
Hautalan neljä vuotta vanhan tapaus kaivettiin esiin JUURI NYT vain sen takia että Kataisen suhmurointi jäisi varjoon. Olisko tapaus Hautala vain odottamassa että se räväytetään esiin kun joku Kokoomuksesta tai RKP:sta joutuu huonoon valoon.

Johannes Hidén kirjoitti...

Kiitos kommentista!

Mielenkiintoinen ja ihan pätevä vertaus! Kieltämättä lähtökohtaisesti Himasen tapaus tuntuu pahemmalta tapaukselta, joka vaikuttaa suorastaan suhmuroinnilta ja välittää väärää viestiä myös kunnille. En kuitenkaan tunne Himasen tapauksen yksityiskohtia kovin hyvin, ja tavallisen veronmaksajan asemaan on astetta helpompi samaistua kuin kunnalliseen päätöksentekoon, joten kirjoitin nyt ainakin tässä vaiheessa vain tästä.

Tuollaiseen "otetaanpas tapaus Hautala naftaliinista, kun sitä tarvitaan"-salaliittoteoriaan en kuitenkaan jaksa uskoa.

Anonyymi kirjoitti...

Himasen tapaus tuntuu siinä mielessä pahemmalta, että Hautala sentään käytti omia rahojaan. Katainen paitsi että hän käytti 700 000 euroa veronmaksajien rahoja eikä kilpailuttanut tutkimuksen tilaamista siinäkään vaiheessa kun muut virkamiehet siihen kehoittivat niin hän myös käytti asemaansa törkeästi hyväkseen tilatessaan tutkimuksen kaveriltaan. Kuvitteleekohan Katainen olevan lain yläpuolella? Tässä mielessä Hautalan riepottelu tuntuu kohtuuttomalta (vaikka rikkoikin lakia). Kohtuuttomalta tuntuu myös se, että Kataisen asia painetaan villasella. Missään mediassa ei ole mitään tilannekatsausta missä vaiheessa Himas asia on. Pääministeriltä itseltään ei kukaan uskalla kysyä mitään. Laki ja kohtelu ei todellaakaa ole Suomessa kaikille sama. Valitettavasti.

Johannes Hidén kirjoitti...

Niin. Tasan ei käy mediakohun lahjat tai oikeudelliset seurauksetkaan. Mahdollisesti ainoa argumentti, joka tekisi Hautalan tapauksesta pahemman on se, että Hautala toimii juuri harmaan talouden vastaisessa työryhmässä. Mutta sekään ei oikeastaan kunnolla päde, sillä tuon oviremontin aikaan ko. työryhmää ei ollut olemassa.

Omissa silmissäni Hautalan arvostus nousi viime vuonna, kun hän sentään yritti puuttua Vehviläisen asuntokauppaan (kts. Vehviläisen hyvä veli). Riippuu näkökulmasta, mutta itse näkisin tuon näistä kolmesta tapauksesta törkeimpänä, sillä siinä älyttömillä edestakaisilla ja varta vasten suunnitelluilla virityksillä järjestettiin henkilökohtaista etua henkilölle, joka on muutenkin paljon Himasta, Kataista tai Hautalaa rikkaampi.

Loppujen lopuksi Hautalan ongelmana taitaa tätä kolmikkoa vertailtaessa olla se, että hänen tapauksensa on näistä kolmesta helpoin hahmottaa. Ja kun jokin on helppo hahmottaa, se on myös helpompi tuomita.

Lähetä kommentti

Aiheeseen liittyviä tekstejä...