keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Ympäristöpanostuksen päivä 1.7.

Alustus

Alla oleva teksti ja siihen liittyvä aloite koskevat ympäristön huomioonottamista ihmisen mahdollisesti aiheuttaman ilmaston lämpenemisen kiihtymisen hidastamiseksi. Näistä asioista kirjoittaessa on merkittävä riski antaa tekopyhä vaikutelma. Totuus on, että en ole yhtään sen enempää ympäristöstä huolestunut kuin keskivertoihminen, ja kuten useimmat muut, en ole innostunut alentamaan omaa elämänlaatuani merkittävästi mahdollisen yhteisen hyvän vuoksi. Tämä asettaa selvät rajoitteet, mutta myös niiden puitteissa on mahdollista vaikuttaa positiivisella tavalla. Itse asiassa tämä aloite on tarkoitettu juuri meille, jotka eivät tavallisesti ajattele juuri lainkaan ympäristöä.


Tausta

Viime vuosina ympäristö ja erityisesti ilmaston lämpeneminen on herättänyt huomattavasti keskustelua. Maailman keskilämpötilat ovat nousseet viimeisen 150 vuoden aikana, mikä on saanut monet huolestumaan tulevaisuudesta. Elämme kuitenkin itse asiassa edelleen keskimääräistä viileämpää aikakautta, ja joidenkin mukaan kyse onkin pelkästään luonnollisesta kausittaisesta vaihtelusta. Toisten mukaan taas ihmiskunnalla on merkittävä rooli nykyisen lämpenemisen kanssa. Todennäköisesti kumpikaan näkemyksistä ei ole täysin väärä. Kukaan ei tiedä tarkalleen, miten suuri rooli ihmisellä tässä muutoksessa on, mutta parempi kuitenkin pelata varman päälle. Toisaalta, kuten www.globalwarming-sivullakin todetaan, liiallinen ympäristön suojelu muiden asioiden kustannuksella ei myöskään olisi järkevää. Pieni varovaisuus tuskin on kuitenkaan pahasta, eikä ympäristön suojelemisesta sellaisenaan ainakaan haittaa ole.

Kansainvälinen yhteistyö on tietysti keskeisin tekijä, mikäli ympäristön puolesta halutaan taistella. Syy tähän on yksinkertaisesti se, että harvat ihmiset ja ehkä vielä harvemmat kansakunnat ovat valmiita vapaaehtoisesti heikentämään omaa elämänlaatuaan mahdollisen yhteisen hyvän vuoksi. Siksi tarvitaan yhteisiä sääntöjä. Tällainen yhteistyö on kuitenkin äärimmäisen haastava tehtävä, eikä Kööpenhaminan kokouksesta (kuten saattoi arvata) vielä erityisempiä tuloksia tullut. Näin ollen yhteisiä sääntöjä saadaan kuitenkin vielä odottaa, mistä johtuen yksittäisillä ympäristön puolesta tehdyillä päätöksillä on merkitystä.

Pian päättyvä 2000-luvun ensimmäinen vuosikymmen oli ympäristöllisen havahtumisen ja keskustelun aikaa. Ehkä 2010-luvusta voisi tulla ympäristöä puolustavien toimien vuosikymmen.

Maapallo (Wikimedia Commons)

Aloite

Tämän aloitteen tarkoitus on, että vuosittain heinäkuun 1. päivänä jokainen ehkä muuten ympäristön suurelta osin huomiotta jättävät ihmiset ja organisaatiot tekisivät jonkin päätöksen tai teon ympäristön puolesta. Tämä voi olla esimerkiksi jokin (pysyvä) muutos elintavoissa, kuluttajakäyttäytymisessä tai yrityksen toiminnassa, tai sitten yksittäinen kertaluonteinen toimi ympäristön hyväksi. Koska kyseessä on vain yksi päivä, ei ole perusteltua odottaa, että tämä muutos tai teko välttämättä tapahtuisi konkreettisesti juuri tänä päivänä. Suositeltavaa olisi, että päätös tapahtuisi kuitenkin tuolloin, ja että se kirjattaisiin päätöksen vahvistamiseksi ylös toteutuksen ajallisen takarajan kanssa.

Tarkoitus EI ole kannustaa siihen, että ympäristö unohdettaisiin muina vuoden päivinä. Mutta jos ei muulloin, niin ainakin yhtenä päivänä vuodesta voisi yrittää vaikuttaa. Perusajatuksena tässä on kuitenkin se, että pienimmätkin valinnat vaikuttavat, kun tarpeeksi monet ovat mukana.

Kansainvälisen yhteistyön ohella ilmastoon voi panostaa kolmella keskenään vuorovaikuttavalla, mutta kuitenkin toisistaan suhteellisen selvästi erottuvalla tasolla: joko yksilöinä tai vaihtoehtoisesti yrityksien tai hallitusten kautta. Käytännön painotus on tässä tapauksessa yksilöiden kohdalla, mutta ei ole syytä sulkea suurempia ryhmiä asian ulkopuolelle. Alla on listattuna joitakin perusajatuksia ja -ehdotuksia kullekin tasolle. Mikäli muita ideoita tulee mieleen, alle saa vapaasti kommentoida!


Yksilöt

Yksi tapa toimia on tehdä vuoden alussa tehtävän uudenvuoden lupauksen tapainen ympäristö- tai ilmastolupaus - joskin tässä tapauksessa keskellä vuotta vuoden alun sijasta. Muutos voi koskea päivittäisiä tapoja tai olla kertaluonteisempi toimi. Yksinkertaisia vaihtoehtoja päivittäisiksi elämänmuutoksiksi ovat esimerkiksi
  • kauppareissujen muovipussin korvaaminen esimerkiksi puuvillakassilla.
  • kierrätyksen monipuolistaminen
Kertaluonteisempia toimia on esimerkiksi
  • puun istutus, mikäli mahdollista.
  • Muuttaminen lähemmäksi työtä, jotta voisi välttyä jatkuvalta auton käytöltä.
  • Aloitteen tekeminen omassa yrityksessä, taloyhtiössä tai muussa organisaatiossa.
Lisäideoita löytyy mm. alla olevista linkeistä:

Yritykset

Yksittäiset yritykset voivat osallistua useammalla tavalla:
  1. Tekemällä sisäisistä prosesseista luontoystävällisempiä.
    • esimerkiksi energiankäytön tai materiaalien suhteen tai korvaamalla ylimääräiset lennot puhelinkokouksilla.
  2. Rohkaisemalla ympäristöystävällisyyttä työntekijöiden keskuudessa.
    • esim. antamalla työsuhde-etuja julkisen liikenteen käyttöön
  3. Rohkaisemalla asiakkaita ympäristöystävällisyyteen
    • esim. painottamalla vähittäismyynnissä ympäristöystävällisiä tuotteita ja välittämällä tästä tiedon myös asiakkaille.
  4. Lobbaamalla hallitusta helpottamaan ylläolevien tavoitteiden saavuttamisessa.
Kaikkien keinojen kohdalla kannattaa panostus tietysti saattaa myös yleiseksi tiedoksi positiivisen yrityskuvan kehittämiseksi. Samalla nousee myös asiakaskunnan valveutuneisuus ympäristöasioista.


Hallitukset

Hallitusten tapa vaikuttaa on tietenkin paitsi lainsäädännön muuttaminen verotuksellisten keinojen ja tarvittaessa muiden rajoitusten kautta, myös ympäristöystävällisten teknologioiden kehityksen tukeminen. Tällaisten muutosten toteutus tai edes asian käsittelyn aloittaminen ei sinänsä juuri sovellu yksittäisen päivän ideaan, mutta yksilötasolta monet asiat lähtevät liikkeelle, ja sitä kautta ajatus tämän aloitteen soveltamisesta jopa tällä tasolla ei välttämättä ole täysin absurdi. Esimerkiksi arkiseen liikenteeseen liittyen voisi pyrkiä vaikuttamaan
  • tukemalla julkista liikennettä enemmän joko suoraan tai työnantajille äskettäin lanseeratun työmatkasetelin kaltaisilla keinoilla.
  • säätämällä autoetua vähemmän houkuttelevaksi työnantajille ja -tekijöille - erityisesti silloin, kun yritys maksaa yksityisestä bensiinin kulutuksesta.
  • tukemalla hybridi- ja sähköautoja.
Laajemmalla tähtäimellä toimiessa yksi mahdollisuus olisi aloittaa valtion tarpeisiin ja resursseihin sopiva kansallinen ohjelma jonkin ympäristöön liittyvän tietotaidon tai teknologian kehittämiseksi. Onnistuessaan ohjelmaa voisi käyttää myös valtion markkinointiin ympäristötietoisuuden ja -kyvykkyyden edelläkävijänä, mikä voisi johtaa maahan kohdistuvaan positiiviseen kiinnostukseen ja mahdollisiin uusiin investointeihin.



Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



tiistai 24. marraskuuta 2009

Korruptiolistalla putoaminen on hyvä asia

Suomi on loistanut useita vuosia monien kansainvälisten maita vertailevien listojen kärjessä. Näistä tunnetuimmat esimerkit lienevät Suomen pysyminen parhaimmalla sijalla niin PISAn koulumittauksissa kuin Transparency Internationalin korruptiolistauksissakin, mutta toisaalta myös erilaisilla talouden mittareilla kuten kilpailukyvyssä on sijoituttu kärkeen. Ja onpahan nyt tuoreessa tutkimuksessa valittu Suomi maailman menestyvimmäksikin valtioksi.

Kuten aina, erilaisiin listoihin ja niiden perusteisiin on syytä suhtautua ainakin varauksella. Tunnetuimpien listojen riittävään puolueettomuuteen on mielestäni perusteltua pääasiassa luottaa, mutta varsinkin jos listasijoituksen perustana toimivien yksittäisten osatekijöiden taustalla olevissa kriteereissä tai tiedonkeruutavoissa on epäselvyyksiä, tuloksista ei kannata tehdä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Henkilökohtaisesti uskon PISAn tuloksista tulkittavan koulumenestyksen vastaavan ainakin mitattujen osa-alueiden osalta melko vahvasti todellisuutta. Uskomus pohjautuu paitsi omaan kokemukseeni Suomen koululaitoksesta, myös erityisesti siihen, että mittausmenetelmä on armottoman lahjomaton ja selkeä verrattuna moniin muihin mittareihin. Sen sijaan esimerkiksi Suomen sijoitus menestyneimpänä maana saa sisäisen skeptikon nostamaan päätään niin muista maista tiedettyjen faktojen kuin mittausmenetelmän epämääräisyydenkin vuoksi - olkoonkin että itse menestyneisyyden käsitekään ei ole yksiselitteisimmästä päästä.

Korruptioindeksin maailmankartta, 2009Transparency Internationalin listalla Suomi on nyt kahden viime vuoden aikana menettänyt aiempina vuosina hallitsemansa ykkössijan, ja pudonnut viidennen sijan kautta kuudennelle. Selkeämmillä ja objektiivisemmilla mittareilla, kuten PISAn koulumittauksissa tai henkilöä kohden lasketun bruttokansantuotteen kohdalla pitäisin pudotusta harmillisena, mutta tällä listalla putoaminen voi itse asiassa olla oikeastaan jopa yksinomaan hyvä asia. TI:n korruptiomittaus pohjautuu korruption käsitteen hankalan luonteen vuoksi nimenomaan ihmisten henkilökohtaisiin näkemyksiin kustakin maasta. Olivat nämä näkemykset miten valistuneita tahansa, kyse on kuitenkin selkeästi subjektiivisesta datasta. Itse asiassa mitataankin siis mielikuvia, eikä niinkään varsinaista korruptiota. Mielikuviin taas on varmasti vaikuttanut myös puolisentoista vuotta käynnissä ollut tiivis vaalirahakeskustelu. Itse vaalirahoituksen ongelmakohdat sen sijaan tuskin ovat uusia. Pudotus korruptoitumattomuuden huipulta ei siis välttämättä johdu korruption lisääntymisestä Suomessa tai siitä, että muista maista olisi tullut vähemmän korruptoituneita, vaan siitä, että kissa on niin sanotusti nostettu pöydälle.

Siinä missä erilaisten mittausten tulosten todenmukaisuutta voi moni minkä tahansa mittarin osalta kritisoida, jokseenkin kaikki suomalaiset ovat varmasti kuitenkin yleisesti ottaen saavutetuista hyvistä sijoituksista pääosin mielissään. Monilla listoilla nousemiseksi ollaan myös valmiita tekemään töitä, sillä kukapa ei haluaisi Suomen menestyvän? Jos otetaan koulumaailma vertailukohteeksi, harvapa ainakaan tietoisesti tekee ratkaisuja, jotka johtaisivat heikompiin numeroihin. Mutta kuinka moni haluaisi olla jatkuvasti luokan kilteimmän maineessa? Jos tietää asuvansa maassa, joka on tilastojen perusteella maailman vähiten korruptoitunut, kuinka suuri motivaatio on taistella entistä paremman läpinäkyvyyden puolesta? Oli todellisuus suomalaisesta korruptiosta suhteessa muihin maihin mikä tahansa, mikäli listalla putoaminen saa Suomen ryhdistäytymään läpinäkyvyyden parantamisessa, on listasijoituksen lasku vain hyvä asia. Parhaimmassa tapauksessahan tämä mielikuvien korruption kasvu voisi saada todellisen korruption vähenemään.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



tiistai 27. lokakuuta 2009

Yksityissairaaloiden moraalikatoon puututtava!

Meilahden sairaala (Wikimedia Commons)Helsingin sanomat kirjoitti 26.10. yksityislääkärillä tehdyn leikkauksen aiheuttaneen valtavan laskun julkiselle sektorille. Potilas kävi 9890€ maksaneessa laihdutusleikkauksessa yksityissairaala Pulssissa, mistä syntyneisiin komplikaatioihin hän haki apua Meilahden sairaalan päivystyksestä. Tuloksena oli lähes 300 000 euron lasku - joka menee siis suoraan veronmaksajien pussista. Jutun lehtiversion mukaan jälkihoidon kulujen karhuamista yksityissairaalalta on mietitty, mutta näin ei ole tehty, koska "potilaan kotikunnan virkamiehet eivät halunneet sitä allekirjoittaa". Pulssin toimitusjohtaja puolestaan kummastelee koko laskutussuunnitelmaa.

Tapaus voi olla vain jäävuoren huippu, tai ainakin vain tapaus muiden joukossa, vaikkakin yksittäistapauksena kalleimmasta päästä. Arkijärjellä on täysin selvää, ettei mallissa ole tällä tavalla juuri minkäänlaista tolkkua. Pulssin toimitusjohtajan kanta asiaan ei periaatteessa yllätä, mutta se tietenkin periaatteen tasolla ihmetyttää, minkä takia laskua ei lähdetä karhuamaan. Käytännössä syyttävää sormea ei ehkä kuitenkaan kannata osoittaa kumpaankaan suuntaan. Jos asiasta ei ole laadittu tarpeeksi selkeitä ja mahdollisimman aukottomia pelisääntöjä, on yksittäistapauksia hankala jälkikäteen korjata. Jos selkeitä ja oikeudenmukaisia sääntöjä ei ole, sellaiset on kuitenkin laadittava.

Yhdellä perustavanlaatuisella tasolla tässä on kysymys samanlaisesta moraalikadosta kuin minkä voidaan katsoa olleen yksi merkittävimmistä syistä runsas vuosi sitten rajuimmilleen puhjenneen finanssikriisin taustalla. Holtiton taloudellinen riskinotto voi kannattaa, jos tietää, että itse ei joudu tappioista vastuuseen. Jos voitat, voitat; jos häviät, muut maksavat laskun. Samalla tavalla näyttää ainakin tämän tapauksen perusteella toimivan myös yksityissairaalat. Jos leikkaus onnistuu, kaikki ovat tyytyväisiä, jos ei, veronmaksajat maksavat kulut.

Ymmärrän sen, että ulkomailla kuten vaikkapa Thaimaassa teetetyt leikkaukset voivat aiheuttaa tämänkaltaisia ongelmia, jossa korjaukset suoritetaan Suomessa yhteiskunnan kustannuksella. On kuitenkin jokseenkin käsittämätöntä, ettei tämänkaltaisiin tapauksiin ole kehitetty maansisäisiä pelisääntöjä. Pitäisi olla itsestäänselvää, että vastuu leikkausta seuranneista komplikaatioista kuuluu leikkauksen suorittaneelle sairaalalle. Käytännössä yksityissairaala voisi hoitaa tämän esimerkiksi ylimääräisellä vastuuvakuutuksena, joka voisi olla tällaisia operaatioita suorittaville yksityissairaaloille pakollinenkin. Tämä toki valuu yksityissairaalan asiakkaan maksamiin hintoihin, mutta se on yksityispalveluja käyttävän asiakkaan voitava hyväksyä. Saman velvollisuuden myötä yksityissairaalat todennäköisesti katsoisivat myös tarkemmin, millä perusteilla he erilaisiin operaatioihin ryhtyvät, mikä voi olla myös potilaan etu.

En tiedä, kuinka yleisiä vastaavat tapaukset ovat ulkomailla tehtyjen leikkausten kohdalla, mutta on hyvin luultavaa, että tapausten määrä on selvässä kasvussa. Vaikka ulkomaan tapaukset ovatkin luonteeltaan astetta hankalampia, kyllä niidenkin lieventämiseen on mielestäni keinot löydettävissä. Ulkomailla operaation teettävän voisi esimerkiksi velvoittaa ilmoittamaan asiasta veroilmoituksen yhteydessä, jolloin operaatiosta maksettaisiin toimenpiteen luonteesta riippuvaista ulkomaanoperaatioveroa, joka toimisi eräänlaisena pakollisena vakuutuksena. Käytännössä sellaisenaan tätä luultavasti pidettäisiin protektionistisena mallina, mutta lain voisi yhdistää koskemaan samalla tapaa niin kotimaassa kuin ulkomaillakin tehtyjä leikkauksia. Vakuutus, oli se sitten perinteisen vakuutuksen tai verotuksen muodossa toteutettu, olisi samalla tapaa pakollinen, teetti leikkauksen sitten Suomessa tai ulkomailla. Kotimaan leikkauksissa ilmoitus- ja vakuutusvastuu olisi tällöin sairaalalla, ulkomailla tehdyissä leikkauksissa asiakkaalla. Vakuutusvelvollisuuden rikkomisen voisi tulkita petoksena, josta tulisi tietysti huomattavasti vakuutusta suurempi sakko tai muu rangaistus.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



lauantai 24. lokakuuta 2009

Eläkejärjestelmä suosii nuorimpia

Vuoden 2005 eläkeuudistuksesta lähtien eläkejärjestelmä on selvästi suosinut nuorimpia ikäluokkia. Ennen vuotta 2005 eläkettä ei kertynyt alle 23-vuotiaana tehdystä ansiotyöstä, kun taas nykyään sitä kertyy jo 18-vuotiaasta lähtien. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että 1.1.1987 tai myöhemmin syntyneet ehtivät saada eläkekertymää 5 vuodelta enemmän kuin vuoden 1981 lopussa tai aiemmin syntyneet. Varsinaisissa eläkkeissä tämä ilmenee selvimmin niillä, jotka ovat siirtyneet täysipäiväiseen työelämään jo 18-vuotiaasta lähtien. Jos on esimerkiksi ansainnut keskimäärin 1500 euroa kuukaudessa ikävuosien 18-22 aikana, tarkoittaa se lopulliseen eläkkeeseen 1500*0.015*5 eli 112,50 euroa enemmän kuukaudessa verrattuna aiemmin syntyneisiin. Jos ehtii elää eläkkeellä esimerkiksi 30 vuotta, on ero näiden elinvuosien osalta yhteensä yli 40 000 euroa - ja tämä summa siis nykyrahassa mitattuna, sillä kertymiin kohdistetaan vuosittaiset indeksikorjaukset.

Tämä oli toki vain esimerkki, mutta on muistettava, että vuoden 2005 uudistus koskee myös opiskelijoita. Vuoden 2005 jälkeen suoritetuista opinnoista voi kertyä noin 50 euron kuukausittaiset lisätulot eläkkeeseen, minkä päälle tulee tietysti myös opiskelun ohessa tehdystä työstä kertynyt eläke. Lopputuloksena päästään taas helposti tuohon runsaan 100 euron erotukseen kuukausittaisissa eläketuloissa verrattuna ennen vuotta 2005 opiskelleisiin.

Toisin kuin vuoden 2005 uudistus, eläkeiän tuleva korottaminen on paitsi tarpeellinen, myös sosiaalisesti hyväksyttävä muutos kahdesta syystä. Ensinnäkin on luultavaa, että keskimääräinen elinikä on edelleen kasvussa. Toisekseen korotus 63 vuodesta 65 vuoteen toteutetaan järkevästi portaittain 12 vuoden aikana, minkä ansiosta ei synny merkittäviä väliinputoajia. Samaten eläkejärjestelmässä ensi vuodesta lähtien sovellettava elinaikakerroin on mielestäni oiva, ikäluokkien tasapuoliseen kohteluun pyrkivä ratkaisu eläkejärjestelmää väistämättä kohtaaviin haasteisiin.


Ranta Lauttasaaressa, lokakuu 2009Joku voisi todeta, että kyllähän eläkejärjestelmä ehtii joka tapauksessa muuttua tässä vuosikymmenten aikana ennen kuin nämä nuorimmat ikäluokat pääsevät eläkkeelle. Ehkä niin, mutta jos tämän epäkohdan korjaaminen myöhemmin olisi joka tapauksessa tarkoituksena, minkä takia tällaista lakimuutosta on alunperinkään tehty? Miksei laista voisi tehdä kertaheitolla niin valmista kuin se vain suinkin on laadintahetkellä mahdollista? Edellä kuvattu tapa suosia nuorimpia ikäluokkia muodostaa heikosti perustellun ja kohtuuttoman suuren ikäluokkienvälisen epätasa-arvon, jota tulisi pyrkiä jollain tavalla kompensoimaan - ja mitä aiemmin, sen parempi.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



lauantai 10. lokakuuta 2009

ASP-kuplaa odotellessa

Taantuma on pistänyt maailman hallitukset vauhtiin elvytystoimissaan - ja hyvä niin! Elvytystapoja on kuitenkin monenlaisia, toiset tavat ovat hyviä, toiset heikompia. Nähdäkseni hyvä elvytys
  1. Työllistää tai turvaa rahoitusmarkkinoiden elinvoimaisuutta ja tasapainoa
  2. Tukee (eniten) aloja, jotka kärsivät tai tulisivat kärsimään (eniten) taantumasta
  3. Ei aiheuta uutta ylikuumenemista tai synnytä keinotekoisia kuplia
  4. Kohtelee yksittäisiä ihmisiä ja yrityksiä mahdollisimman tasapuolisesti
  5. Lopetetaan oikealla tavalla sopivaan aikaan
Esimerkiksi hallituksen 10 prosentin tukea taloyhtiöiden remonteille voi pitää järkevänä ja ainakin tässä vaiheessa tarkasteltuna onnistuneena elvytystoimena: se on työllistänyt ja tukenut taantumasta selvästi kärsivää alaa. Vaikka 10 prosentin tuki onkin valunut arviolta 100-150-prosenttisesti hintoihin, talouden rattaat ovat pysyneet liikkeessä, mikä on kuitenkin tärkeintä. Hallittu tuen lopettaminen sopivaan aikaan jää vielä kysymysmerkiksi, ja toisaalta tasaveroisesta kohtelusta voi ainakin vuonna 2008 putkiremontin tehneet esittää eriäviä mielipiteitä. Yleisesti ottaen toimi oli lähtökohtaisesti mielestäni joka tapauksessa järkevä.

Tarkastellaanpa kuitenkin toista taantuman innoittamaa tukimuotoa. ASP-lainoihin on tänä vuonna lisätty väliaikainen tilaisuus ylimääräiseen bonukseen (Helsingin sanomien juttu aiheesta ). Mikäli ASP-sopimuksen tehnyt ostaa asuntonsa ennen vuoden 2011 loppua, hän saa valtiolta 3000 euron bonuksen.

Hieman ihmetyttää, mikä tämän tarkoitus oikein on. Samalla, kun ennätysmatalat korot ovat lisänneet asuntomarkkinoiden houkuttelevuutta huomattavasti, markkinoille annetaan vielä tämänlainen ylimääräinen piristysruiske, joka vaikuttaa erityisesti pienempien asuntojen kysyntään. Joidenkin mielestä markkinoilla on jo nyt nähtävissä uutta ylikuumenemista, mitä ASP-uudistus ei varmasti ole ainakaan hillinnyt. Koska kiinteistönvälittäjät ovat nyt pikemminkin yli- kuin alityöllistettyjä, alkaa jo nyt näyttää siltä, että edellä kuvatuista hyvän elvytyksen piirteistä keskeisimmät kohdat 1-3 jäävät toteutumatta.

Miten on kohdan 4 laita? Ensiasunnon ostajalle 3000 euroa on hyvin tuntuva summa, joten ainakin juuri muutoksen jälkeen ostaneita on selvästi lykästänyt. Juuri ennen bonuksen tuloa ostaneet taas voivat lohduttautua sillä, että ovat luultavasti saaneet lainalleen alhaisemman marginaalin. Selvästi myöhemmin ostaneille tilanne on periaattessa lyhyellä tähtäimellä +-0:n luokkaa, jos bonus on mennyt täysin asuntojen hintoihin. On toisaalta myös hyvin mahdollista, että bonukselle käy kuten kävi remonttituellekin: vaikka remonttituesta poiketen tuki ei koske kaikkia asunnon ostajia, asuntojen hinnat voivat silti periaatteessa nousta bonuksen vuoksi hetkellisesti enemmänkin kuin tuon bonuksen verran.

uloskäyntiKohta 5 eli tässä yhteydessä ASP-lainabonusjakson päättäminen on nyt kuitenkin ehkä mielenkiintoisin kysymys. Tällä hetkellä matalan korkotason hellimiä asuntomarkkinoita piristetään keinotekoisesti työllisyyttä varsinaisesti tukemattomalla toimenpiteellä. Seurauksena viime syksynä patoutunut kysyntä on melkein räjähtämässä käsiin ja asuntojen hinnat nousevat. Mitä tapahtuu parin vuoden päästä? On täysin selvää, että monet kiiruhtavat ostamaan ensiasuntoa ennen vuoden 2012 vaihdetta, kun 3000 euron tuki on vielä saatavilla. Tämä johtaa jokseenkin väistämättä ainakin jonkinasteiseen kysyntäpiikkiin ja sitä kautta luultavasti ainakin pienten asuntojen hintojen hetkelliseen nousuun. Tätä taas seuraa todennäköisesti ainakin hetkellinen kysynnän (ja hintojen) lasku.

Mitä tarkemmin ajatellen tapahtuu, kun ASP-kysyntäkupla purkaantuu? Se riippuu paljon tuon vuodentaitteen yleisestä taloudellisesta tilanteesta. Euroopan maiden talouksien osoitettua riittävästi elpymisen merkkejä, EKP luultavasti nostaa hiljalleen ohjauskorkoaan, jolloin myös asuntolainojen korot nousevat, mikä taas laskee asunnon ostamisen houkuttelevuutta. Samalla taantuman aikaisissa tukitoimissa syntyneestä lisävelasta johtuen valtioiden on pikkuhiljaa ryhdyttävä säästökuurille. Miten käy, jos Suomi on säästökuurille joutuessaan jäänyt syystä tai toisesta huomattavasti jälkeen muun Euroopan kehityksestä? Korot ja mahdollisesti verotkin ovat nousussa, mutta työllisyystilanne edelleen heikko, ei ole enää varaa elvyttää, eivätkä ihmiset uskalla ostaa asuntoja. Tässä tilanteessa ASP-bonuksen olemassaolo voi toimia tekijänä, joka on puhaltanut kuplaan viimeiset ilmat, ja joka poistuessaan vuodenvaihteessa 2012 saa keinotekoisesti rakennetun hintojen nousun puhkeamaan entistä rajummin.

Ylläoleva oli vain ikävä skenaario, jonka toteutumiseen en oikeastaan usko, sillä en näe syytä, miksi Suomi jäisi muun Euroopan taloudesta merkittävästi jälkeen. Jonkinasteiseen ASP-vetoiseen kuplaan uskon silti, enkä ymmärrä tämän bonuksen tarkoitusta.

Elvytystä on tosiaan monenlaista. Tehtyjen päätöksien järkevyyttä voi yrittää arvioida jälkikäteen, mutta tällöinkin on monesti vaikea osoittaa, oliko elvytys järkevästi rakennettu. Miten käy ASP-bonuksen poistuttua, sen näemme parin vuoden päästä.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Veroista turhin?

Erilaisten verojen merkitys voidaan jakaa yleisesti ottaen kolmeen ryhmään, jotka ovat (tärkeysjärjestyksessä):

1. Yhteiskunnan palvelujen pyörittäminen
2. Tasa-arvon edistäminen
3. Taloudellisen toiminnan ohjaaminen

Ykkösroolia edustavat ennen kaikkea tulovero ja arvonlisävero, jotka tuovat esimerkiksi tämän vuoden talousarviossa noin 75% valtion verotuloista. Näistä molemmat ovat käytännössä välttämättömiä, mutta niiden keskinäistä suhdetta voi hienosäätää tarpeen vaatiessa. Kohta kaksi on eettisten syiden lisäksi tärkeä yhteiskunnan vakauden ylläpitämisessä, ja ilmenee muun muassa progressiivisena tuloverotuksena. Myös paljon parjattu, mutta mielestäni tietyin edellytyksin kuitenkin perusteltu lahja- ja perintövero kuuluu selkeästi tähän kategoriaan. Kohtaan kolme taas kuuluu erilaiset kepit ja porkkanat. Kepeillä halutaan rahallisesti kannustaa välttämään yksilön tai yhteiskunnan tasolla haitalliseksi koettuja asioita (kuten esim. tupakkaa tai saastuttamista), kun taas porkkanoihin lukeutuu asiat, joita halutaan tukea (kuten esim. palvelualat).

Tarkastellaanpa, miten varainsiirtovero asettuu näihin rooleihin. Vuoden 2009 talousarviossa varainsiirtoveron osuus valtion tuloista on noin 1,5%. Luku ei ole mitätön, mutta ei myöskään millään tapaa välttämätön: puhtaasti laskennallisesti vastaavan summan saisi esim. korottamalla tuloveroa 0,5 prosenttiyksikköä ja arvonlisäveroa 0,4 prosenttiyksikköä. Veroroolin 1 kannalta varainsiirtovero ei siis ole välttämätön.

Verorooliin 2 varainsiirtovero ei juuri sovi. Vaikka omistusasuminen nähtäisiin parempiosaisten asumismuotona, varainsiirtovero ei siihen suoranaisesti kohdistu, sillä suhteellinen verotaakka riippuu täysin siitä, asuuko asunnossa 1 vai 20 vuotta. Jos ei puhuta sijoitusasunnoista, varainsiirtovero toimiikin käytännössä omistusasujan muuttoverona, ei niinkään asumismuodon verona.

Koska varainsiirtovero ei ole keskeinen osa valtion budjettia, eikä sillä varsinaisesti edistetä tasa-arvoakaan, jää jäljelle taloudellisen toiminnan ohjaaminen, eli tässä yhteydessä keppi. Useimmilla varainsiirtovero koskee nimenomaan omaa kotia, eikä niinkään sijoituskohdetta. Minkä vuoksi siis muuttamista halutaan verottaa? Onko niin, että ihmisiä ei haluta kannustaa esimerkiksi muuttamaan työn perässä, vaikka muuttamatta jättäminen merkitsisi pidempiä työmatkoja ja ympäristön kuormittamista tai jopa työtarjouksesta luopumista? Onko niin, että ihmisiä halutaan kannustaa varomattomaan taloudenpitoon ostamalla samantien riittävän suuri ja samalla kallis asunto ja ottamaan sen rahoittamiseksi suuri laina, jotta ei myöhemmin vain joutuisi maksamaan turhia veroja? Tai halutaanko ensiasunnon ostajia kannustaa ostamaan samantien omakotitalo, jotta voisi välttyä järkyttävän suurelta kiinteistöihin sovellettavalta 4%:n varainsiirtoverolta? Ei kovin järkevältä kuulosta.

Tästä herääkin varsinainen kysymys: mihin varainsiirtoveroa oikeasti tarvitaan? Ainoa potentiaalinen hyöty, mikä tässä verossa on mielestäni nähtävissä, on asuntomarkkinoiden liikkeiden rauhoittaminen ja yhteiskunnan kannalta epähedelmällisen keinottelun hillitseminen. Mutta onko mahdollisen keinottelun riski asuntojen kaltaisessa suhteellisen raskaassa, muitakin kuluja sisältävässä ja epälikvidissä sijoitusinstrumentissä todella niin suuri, että sitä tarvitsisi tällä tavoin rajoittaa? Tai tulisiko tämän jarrun olla niinkin suuri kuin asunto-osakkeiden 1,6% tai varsinkaan kiinteistöjen 4%?

Mielestäni kyseisestä verosta voitaisiin aivan hyvin luopua tai ainakin sen perusteita tulisi muuttaa oleellisesti. Menetetyn verotulon voisi vastaavasti osittain korvata esimerkiksi luopumalla oman asunnon jokseenkin perusteettomasta myyntivoiton verottomuudesta. Molemmat muutokset olisi toki syytä tasapuolisuuden vuoksi tehdä asteittain. Varainsiirtoveron osalta yksi vaihtoehto voisi olla Elinkeinoelämän Tutkimuslaitos ETLA:n ehdotus, jossa aikaisemmista asunnoista maksetut verot saa vähentää uuden asunnon verosta, jolloin muuttamista ei käytännössä enää sellaisenaan verotettaisi. Myyntivoiton verotuksessa voisi puolestaan aluksi esimerkiksi pidentää verottomuuden ehtona toimivaa 2 vuoden asumisajanjaksoa 3-4 vuoteen, jolloin hyvin pitkään samassa asunnossa asuneet eivät saisi yhtäkkiä valtavan isoa uutta verotaakkaa.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



tiistai 15. syyskuuta 2009

"Suomen vienti laski maanantaina 36%"

Tänään on kulunut tasan vuosi Lehman Brothersin konkurssista, jota seurasi finanssikriisin kriittisin ajanjakso. Monet pohtivat nyt, mitä kriisistä on opittu, ja noudatetaanko mahdollisia oppeja mitenkään käytännössä. Globaali talous kaikkine vuorovaikutussuhteineen on kuitenkin niin monimutkainen rakennelma, että sen ilmiöitä on jokseenkin mahdotonta kovin tarkasti ennustaa, mistä johtuen myös sen kontrollointi on hyvin vaikeaa. Vaikka kontrollointia saataisiinkin parannettua, voimakkaita suhdannekäänteitä tulee varmasti jatkossakin.

Hyvin merkittävä rooli suhdannevaihteluissa on psykologialla: kun näkymistä tulee negatiivisemmat, ruvetaan varovaisemmiksi, minkä seurauksena investoinnit vähenevät ja pelot laskusta toteuttavat osittain itse itseänsä. Merkittävässä roolissa mielikuvien luomisessa on medialla ja sillä, miten talousasioista uutisoidaan. Tähän liittyykin yksi omituinen käytäntö, joka on käynyt kriisin rajusti heiluttamien talouslukujen myötä poikkeuksellisen ilmeiseksi.
Kuvitteellinen kuvaaja Suomen viennistä 1
Yläpuolella näkyy kuvitelluista luvuista koottu kuvaaja, joka voi esittää nyt vaikkapa Suomen vientiä. Kuvaaja on jokaisen kuun osalta selvästi nousujohteinen. Eikö tämä tarkoita sitä, että talous olisi kasvanut muun muassa heinäkuussa? Käytännössä suuri ellei jopa suurin osa talousjulkaisuja voisi kuitenkin otsikoida, että "Suomen vienti laski heinäkuussa 42%." Syy tähän on se, että kyseisenkaltainen ilmaus on jostakin syystä vakiintunut tarkoittamaan peräkkäisten vuosien välisiä erotuksia.

Alapuolella on selvennyksen vuoksi samoista keksityistä luvuista koottu kuvaaja pidemmältä ajanjaksolta. Tuosta nähdään, että jälkimmäisen heinäkuun (esim. 2009) arvo on 42% edeltävää heinäkuuta alempana. Ei tuo muutos kuitenkaan todellisuudessa ole tapahtunut heinäkuussa vaan koko kuluneen vuoden aikana.
Kuvitteellinen kuvaaja Suomen viennistä 2
Silloin kun ei olla juuri koettu jyrkkää talouskäännettä, on monien talouslukujen osalta toki mielekkäintäkin verrata edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan, koska sesonkien vaikutus voi olla alasta riippuen hyvinkin merkittävä. On kuitenkin vaikea ymmärtää, miksi uutisoinnissa käytetään jatkuvasti tällä tavalla valheellista otsikointia (esim. www.yle.fi: Suomen vienti kutistui 41 prosenttia toukokuussa). Itse jutuissa kyllä yleensä kerrotaan, että vertailukohta on edellisen vuoden vastaava ajankohta, mutta tällöinkin käytetään tyypillisesti tätä kummallista arkijärjen vastaista kielimuotoa ( esim. Tekniikka & Talous : sekä vienti että tuonti supistuivat toukokuussa 41 prosenttia viimevuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.).

Yksi huvittavimmista esimerkeistä on tullut vastaan Helsingin Sanomien taloussivuilla 11.7., kun Juhana Rossi kirjoitti: "Alkuvuoden aikana jokaisena kuukautena Suomen vienti on supistunut vähintään yli 30 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajankohdasta." Eikö yhtä lailla voisi sanoa, että Suomen vienti kutistui päivittäin yli 30% kaikkien alkuvuoden 181 vuorokauden aikana? Niin absurdi kuin koko lause onkin, ainoa syy, miksi näin ei sanota, tuntuu olevan se, että tilastointia tapahtuu vain kuukausittain.

Onko tästä erikoisesta kielenkäytöstä sitten muuta haittaa kuin kaltaiseni pilkunviilaajan mielenrauhan järkkyminen? Taloutta ja sen uutisia tarkemmin seuraavat toki yleensä tietävät, milloin on kyse vuosi- ja milloin kuukausimuutoksista, mutta en usko saman pätevän kaikkiin lukijoihin. Jos maallikko lukee vaikkapa asuntojen hintojen laskeneen 4% toukokuussa, hän saattaa ainakin aluksi ajatella tuon muutoksen todella tapahtuneen toukokuun aikana eli verrattuna huhtikuun tilanteeseen. Tämä käsitys taas antaa tilanteesta todellisuutta huomattavasti synkemmän kuvan.

Yleisemmällä tasolla tämäntapainen uutisointi saa kaikkien lukujen muutokset vaikuttamaan suuremmilta kuin ne oikeasti ovat, mikä pätee yhtä lailla nousukaudella kuin taantumassakin. Kun otetaan lisäksi huomioon markkinapsykologian vaikutus yleiseen talouskehitykseen, on periaatteessa mahdollista, että tällainen kielenkäyttö aiheuttaa niin taantumien kuin myös noususuhdanteessa tapahtuvan ylikuumenemisenkin voimistumista.

Oli asialla todellisia vaikutuksia ihmisten taloudelliseen käyttäytymiseen tai ei, miksei siis voida käyttää täsmällisempiä ilmaisutapoja? En keksi kuin kaksi syytä: raflaavammat otsikot sekä otsikoiden ja muun ilmaisun tiivistäminen. Ensimmäinen syy nyt on vähintäänkin arveluttava, mutta ei toinenkaan perustelu kovin vankalla pohjalla ole. Uutisten leipätekstissä voi hyvin käyttää erilaisia pidempiä ilmaisuja, kuten "vienti oli heinäkuussa 36 % alemmalla tasolla kuin vuotta aiemmin". Jos taas otsikoinnissakin halutaan korostaa juuri vuosimuutosta ja tehdä se mahdollisimman tiiviisti, voisi käyttää esimerkiksi ilmausta "Suomen kesäkuun vienti kutistui 36%".

Lehman Brothers vuonna 2007, kun yritys oli vielä pystyssä (Wikimedia Commons)
Kielenkäytön lisäksi talousuutisoinnissa on mielestäni melko kyseenalaista, miten paljon tässäkin suhdannetilanteessa halutaan tyypillisesti korostaa juuri vuosimuutoksia. Ei ole ihme, että viime syksynä tapahtuneen maailmanlaajuisen taloudellisen täysseisahduksen jäljiltä ollaan kuukaudesta toiseen huomattavasti edellistä vuotta alempana. Nyt, kun ollaan kuitenkin päästy jo Lehman Brothersin konkurssin vuosipäivään asti, ja taloudessa on vieläpä nähty orastavia merkkejä positiivisesta käänteestä, voidaankin pian odottaa huomattavasti miellyttävämmännäköisiä vuosimuutosprosentteja. Suuri osa tästä johtuu kuitenkin vain siitä, että vuodentakaiset luvutkin ovat tällöin alhaisia. En ole koulutukseni puolesta millään tapaa talouden asiantuntija, mutta eivätkö suhdannevaihtelujen vaikutukset talouslukuihin olekin huomattavasti sesonkivaihteluja suuremmat? Eikö siksi tällaisina aikoina tulisikin keskittyä enemmän suhdannehuippuun vertaamiseen sekä kuukausimuutoksiin jatkuvan vuosimuutosten toistamisen sijaan?



Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



torstai 10. syyskuuta 2009

Yhteiskunnan elävät säännöt

Lapsuuteen kuuluivat aina erilaiset leikit ja pelit. Mitä pidemmälle vartuttiin konttausiästä, sitä enemmän niiden ympärille muodostui erilaisia yhdessä sovittuja tai muiden ennalta määrittämiä sääntöjä. Näillä säännöillä oli kuitenkin monesti taipumus muuttua kesken leikin. Omasta lapsuudestani muistan, että minua häiritsi monesti, jos sääntöjä ei ollut selkeästi määritetty. Esimerkiksi lautapeleistä on monille tuttu se tilanne, jossa pelin omat ohjeet eivät antaneetkaan yksiselitteistä kuvausta siitä, miten tietyssä tilanteessa tulisi toimia. Minulle ei riittänyt, että ongelmatilanne ratkaistaisiin vasta, kun se tulisi eteen, vaan tilanteeseen sopiva sääntö tuli sopia etukäteen, jotta sääntöjä ei tarvitsisi muuttaa mahdollisesti riitaisastikin kesken pelin. Ennalta sovitut ja muuttumattomat säännöt olivat toimivan pelin edellytys.

Myös yhteiskunta rakentuu säännöille. On lakeja, veroja, oikeuksia ja velvollisuuksia. Nämä säännöt ovat takuulla monimutkaisempia ja monesti myös tarkempia ja yksiselitteisempiä kuin lapsuuden lautapeleissä, mutta eivät niinkään vähemmän alttiita muutoksille. Asia on oikeastaan päinvastoin: yhteiskunta elää säännöstöineen jatkuvassa muutoksessa. Muutokset voivat kuitenkin olla pieniä tai suuria, arkisia tai mullistavia. Lautapeleistä poiketen monet säännöt eivät kaikkia "pelaajia" suoraan kosketa, vaikka periaatteessa valtavassa sääntöjen viidakossa kaikki vaikuttaa loppujen lopuksi kaikkeen.

Koska yhteiskunnan sääntöjen on jokseenkin pakko elää muuttuvan maailman ja muuttuvan toimintaympäristön mukana, eikä niiden muodostama "peli" varsinaisesti pääty koskaan, ei yhteiskunnan säännöiltä voi vaatia aivan samanlaista muuttumattomuutta kuin lautapeleiltä tai kilpaurheilulajeilta. Esimerkiksi pienet muutokset tuloverotuksen kireydessä voivat olla hyvinkin tarpeellisia talouden ohjaamisessa, ja muun muassa uudet teknologiat ja muuttuvat elämäntavat luovat tarpeita uusille laeille ja vanhojen kehittämiselle.

Yhteiskunnan sääntöjenkin laatimisessa tulisi kuitenkin noudattaa tiettyjä periaatteita. Ensinnäkin sääntöjen tulisi aina olla mahdollisimman neutraaleja, eikä suosia tiettyjä ihmisryhmiä. Toisekseen ihmisten elämään yksittäistapausten tasolla vaikuttavissa muutoksissa pitäisi välttää liian suuria ja nopeita liikkeitä, jotta ei synny epäreiluja väliinputoamisia, joissa lakimuutoksen jälkeen tietyn elämäntilanteen kohtaava on hyvin merkittävästi edullisemmassa tai epäedullisemmassa asemassa, kuin missä hän olisi ollut ennen lakimuutosta. Kolmantena, lautapelin sääntöjen noudattamisen kanssa analogisena ajatuksena on se, että ihmisten elämän ratkaisevimpia päätöksiä ohjaavien lakien säätämisessä tulisi olla erityisen varovainen. Peli pitää siis pystyä pelaamaan niillä säännöillä, millä se on aloitettukin. Tai jos näitä sääntöjä on aivan pakko muuttaa, se on tehtävä hyvin hitaasti. Muuten yksittäinen ihminen voi helposti kohdata tarpeetontakin epävarmuuden tunnetta varsinkin suurten päätösten edessä.

Kaikista kolmesta edellämainitusta ohjenuorasta löytyy esimerkkejä niin hyvässä kuin pahassakin. Viime viikkoina näistä on koeteltu erityisesti kolmatta. Ravintola-alalle yrittäjiksi lähteneet tuskin ovat olettaneet, että ravintolaruoan ja kaupparuoan välinen verotuksellinen ero kasvaisi 10 prosenttiyksikköön asti. Näin ei nyt käykään, joten ravintoloitsijat voivat huoata helpotuksesta - ja jopa kiittää hallitusta ravintoloiden arvonlisäveron laskiessa ensi vuonna kaupparuoan tasolle. Tuoreempana, ja selvästi suurempaa osaa suomalaisista läheisesti koskettavana asiana on esitetty ajatus luopua niin oman asunnon myyntivoiton verottomuudesta kuin asuntolainan korkojen verovähennyskelpoisuudestakin. Oli myyntivoiton verottomuus tai korkojen verovähennyskelpoisuus yleisesti ottaen perusteltuja tai ei, tulisi leikkiin ryhtyneiden saada pelata peliä pääpiirtein niillä säännöillä, millä se on aloitettukin. Onneksi tämän pelin säännöt näyttävätkin pysyvän tältä osin ennallaan.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>