Krypto-krypto-kaupankäynti todellinen haaste verottajalle

Kirjoitin aiemmin krypto- tai laajemmin virtuaalivaluuttojen verotussääntöihin liittyvästä ilmeisestä epäkohdasta. Verotukseen liittyy myös toinen, tietyssä mielessä syvempikin ongelma: sitä ei ole vielä kunnolla määritetty. Virtuaalivaluuttojen verotukselle on kyllä olemassa verottajan ohjeistus (kts. Virtuaalivaluuttojen tuloverotus), mutta se ei ole likimainkaan kattava.  Tämä on ilmeistä erityisesti siinä, miten verotuksessa käsitellään se, kun kryptovaluutoilla ostetaan toisia kryptovaluuttoja. Varmistin asian ottamalla yhteyttä verottajaan, ja fakta on tosiaan se, ettei verotuskäytäntöä ole vielä vahvistettu, vaikka suuri osa kaupoista on nimenomaan kryptovaluuttojen välisiä, sillä lukuunottamatta Bitcoinin ja Ethereumin kaltaisia suurimpia kryptovaluuttoja, lähes mitään muuta kryptovaluuttaa ei juuri koskaan osteta suoraan FIAT-rahalla kuten euroilla. Vaikka kryptovaluuttatuloja on varmasti ollut yksittäistapauksissa huomattavia määriä aikaisempinakin vuosina, vuoden 2017 valtavan virtuaalivaluuttojen arvonnousun jäljiltä verottajalla olisi nyt syytä päästä pikimmiten jonkinlaiseen viralliseen lopputulokseen verotuskäytännöistä.

Aloitetaanpa siitä, mikä on tiedossa verottajan tämänhetkisen käytännön osalta :

1. Verottaja on vahvistanut, että virtuaalivaluuttojen väliset kaupat eivät realisoi verotettavaa tuloa.
2. Verotus tapahtuu pääsääntöisesti FIFO-periaatteella, eli ensin ostetut erät myydään ensimmäisenä. Vaikka moni kryptopiireissä ei näyttäisi olevan tätä sisäistänyt, tämä käy ilmi paitsi suorana päätelmänä arvopaperien verotuksesta, myös suoraan verottajan Virtuaalivaluuttojen tuloverotus -ohjeistuksen esimerkeistä. 
3. Tämänhetkisellä lainsäädännöllä ja ohjeistuksella "Virtuaalivaluutan vaihtamisen yhteydessä syntyvää mahdollista arvonlaskua ei siten voida vähentää tuloverotuksessa TVL 50 §:n luovutustappiota koskevien säännösten mukaan.", mikä on tuo aiemmin mainitsemani virtuaalivaluuttaverotuksen epäkohta.
4. Arvopaperiluovutuksissa käytettävissä olevaa hankintameno-olettamaa ei voi käyttää virtuaalivaluuttoihin. 

Vaikka kryptovaluuttojen välisistä kaupoista onkin todettu (kohta A), etteivät ne realisoi verotettavaa tuloa, varsinaiseen ohjeistukseen asti sitä ei ole vielä tuotu. Lisäksi on vielä määrittelemättä, miten verotus lasketaan tilanteessa, jossa kryptovaluuttojen välisistä kaupoista lopuksi realisoidaan valuuttoja euroiksi. Siinä ei mene kauaa, kun viime vuoden veroehdotukset kolahtavat kevään aikana postilaatikoista, ja viime vuoden kryptovaluuttakehityksen huomioiden tuohon mennessä verottajalla olisi syytä olla jonkinlainen ohjeistus valmiina.

Itse näkisin, että tässä on vaihtoehtoina edetä joko tavallisten arvopaperien yleisellä logiikalla, mutta laajennettuna huomattavasti monimutkaisempaan virtuaalivaluuttojen kontekstiin, tai sitten määritellä jonkinlainen kirjanpidollisen painajaisen välttämiseen pyrkivä käytännöllisyyden vuoksi rakennettu kompromissiratkaisu. 

Lähdetäänpä tutkimaan näitä kahta vaihtoehtoa yksinkertaisen esimerkin kautta, joka menee vaiheittain seuraavasti:

1. Ostetaan yksi Bitcoin 1000 eurolla. 
2. Ostetaan toinen Bitcoin 2000 eurolla. 
3. Ostetaan yhdellä Bitcoinilla virtuaalivaluuttaa X. 
4. Myydään kaikki virtuaalivaluutat X viiden Bitcoinin hintaan. 
5. Myydään kolme Bitcoinia 3000 euron kappalehintaan eli 9000 eurolla.

Johdonmukaisin, arvopapereiden verotusta seuraava malli on se, että myydyn erän kokonaishankintameno sellaisenaan lasketaan ketjun alusta lähtien. Tähänkin on kuitenkin nähtävissä useampia lähestymistapoja FIFO:n noudattamista ajatellen. Luontevin tapa käsitellä luovutuksia on mielestäni se, että kolmen myydyn Bitcoinin hankintaan on mennyt yhteensä 3/5 ensimmäisestä Bitcoinista eli 600 euroa. Toisin sanoen:

• Luovutusvoitto on 9000€ - 600 € eli 8400€, josta vero 30-34% eli 2520-2856€.
• Jäljelle jää 2 Bitcoinia à 200 € sekä 1 Bitcoin à 2000 €.

Mikäli hankintameno-olettama olisi sovellettavissa myös kryptovaluuttoihin, verotettavaa tuloa jäisi vähemmän:

• Luovutusvoitto on 9000€ - 1800 € eli 7200€, josta vero 30-34% eli 2160-2448€.
• Jäljelle jää 2 Bitcoinia à 200 € sekä 1 Bitcoin à 2000 €.

Vaan entäpä jos ennen vaihetta 4 eli virtuaalivaluutta X:n myymistä myydäänkin yksi Bitcoin, ja vasta tämän jälkeen myydään virtuaalivaluutat X viiden Bitcoinin hintaan. Mikä on lopputulos? Nyt johdonmukaisimmalta vaikuttaakin se, että toisena 2000 euron hintaan ostettu Bitcoin onkin myyty, ja ensimmäisellä Bitcoinilla hankituilla virtuaalivaluutoilla X saadut Bitcoinit ovatkin jäljellä. 

Toinen lähestymistapa olisi toki se, että nuo alkuperäisen esimerkin vaiheen 4 myynnillä saadut Bitcoinit eivät asettuisikaan hankintajärjestyksessä ensimmäiseksi niiden hankinnan taustalla olleen Bitcoinin perusteella, vaan ne asettuisivat hankintajärjestyksessä viimeisiksi sillä perusteella, että kyseiset Bitcoinit olivat tulleet lompakkoon viimeisinä. Molemmat lähestymistavat ovat perusteltavissa, mutta kummatkin tavat tarkoittavat myös sitä, että kaupankäynnillä voidaan osittain manipuloida FIFO-järjestystä tavalla, joka ei arvopaperikaupassa ole mahdollista.

Voi sitten kysyä, onko tällä niin suurta väliä? Ei mielestäni ainakaan kovin ratkaisevaa. Perinteisessä arvopaperikaupassakin voi ainakin useampia arvo-osuustilejä käyttämällä periaatteessa jossain määrin hallita sitä, missä järjestyksessä luovutukset tapahtuvat, vaikka keino ei olekaan yhtä tehokas kuin tämä kryptovaluuttojen keino. Toisaalta kryptovaluutoillahan on myös oma vastineensa arvo-osuustileille, eli eri lompakot: hallittua valuuttavarallisuutta voi säilyttää useammassa paikassa.

Suurin ongelma ei ehkä kuitenkaan ole mahdollinen pieni verokikkailu vaan tämän kaiken seuranta. Siinä missä arvopapereissa kaikilla myynneillä on vain yksi hankinta-ajankohta ja luovutusajankohta, kryptovaluutoissa ostot ja myynnit voivat muodostaa periaatteessa vaikka sadoistakin kaupoista muodostuvia ketjuja. Ja mikäli kaupantekoa on tapahtunut paljon, kyse ei käytännössä ole vain yhdestä pitkästä ketjusta vaan pienistä eristä koostuvasta todella monimutkaisesta transaktioiden rihmastosta, jonka rakentaminen käsin muodostuisi todella nopeasti käytännössä mahdottomaksi. Kovin yksinkertainen Excel-taulukkokaan ei tällaisen seurantaan taivu. Soppaa sekoittaa entisestään mahdolliset siirrot eri lompakkojen välillä ja näiden huomioiminen. Ja verottajan kanssa toimiessa kyse on myös lopulta siitä, miten tämä kaikki raportoidaan. Verottajan 9A-lomake ei tähän ainakaan riitä alkuunkaan.

Kompromissiratkaisuna tai asiaa sen syvemmin ajattelematta moni kryptovaluuttoihin sijoittanut vaikuttaisi päättäneen itsenäisesti ilman verottajan kantaa, että verotus hoituu niin, että kryptovaluuttakaupoilla ansaitut ylimääräiset kryptovaluutat syntyvät ikään kuin tyhjästä ilman hankintamenoa ja hankintameno katsotaan vain alunperin euroilla (tai muulla tunnustetulla FIAT-rahalla) ostetun valuuttamäärän osalta. Toisin sanoen yllä olevaa esimerkkiä ajatellen tämä tarkoittaisi sitä, että kun kohdassa myydään kolme Bitcoinia 9000 eurolla :

• Myytäisiin
• yksi Bitcoin hankintahinnaltaan 1000 €.
• yksi Bitcoin hankintahinnaltaan 2000 €.
• yksi Bitcoin hankintahinnaltaan 0 €.
• Verotettava tulo olisikin siis aiemmin kuvatun 8400€:n tai 7200€:n sijasta vain 6000€, josta vero 30-34% eli 1800-2040€.

Tämä siis myöhäistäisi verotuksen realisoitumista verovelvolliselle, ja olisi siitä johtuen käytännössä kädenojennus kryptovaluutoista tällä tavoin tuottoa saaneelle sijoittajalle. Toisaalta se myös yksinkertaistaisi seurantaa huomattavissa määrin, mistä johtuen sitä ei tulisi automaattisesti torjua vain sen mahdollisen verotuksellisen edullisuuden vuoksi. Kryptovaluuttasijoittajien kaipaaman hankintameno-olettaman soveltaminen olisi sen sijaan tällaisessa mallissa täysin perusteetonta, kun taas yllä ensimmäisenä esittämääni laskentatapaan se oikeastaan arvopapereihin suhteutetun yhdenvertaisuuden nimissä kuuluisi. 

Mutta onko tämän yksinkertaistetun mallin ainoa ongelma tuo pieni potentiaalinen kädenojennus? Ei ole.  Otetaanpa esimerkki, jossa kryptovaluuttaa X ostetaankin jutun alun esimerkin molemmilla Bitcoineilla, mutta krypto-kryptokaupat ovatkin tappiollisia:

1. Ostetaan yksi Bitcoin 1000 eurolla. 
2. Ostetaan toinen Bitcoin 2000 eurolla. 
3. Ostetaan molemmilla Bitcoinilla virtuaalivaluuttaa X. 
4. Myydään kaikki virtuaalivaluutat X ja saadaan myynnistä vain yksi Bitcoin.
5. Myydään jäljelle jäänyt Bitcoin 3000 €:n kappalehintaan.

Käytännössä sijoittaja on siis tässä omillaan. Miten verottaja asiaa katsoo, onkin sitten toinen asia. Ennen kuin katsotaan, mitä yksinkertaistettu malli sanoisi tästä skenaariosta, tarkastellaanpa ensin, miten verotus menisi ensimmäisenä esittämäni mallin mukaan, jossa koko ketjun hankintameno katsotaan läpi. Käytännössä tässä olisi kaksi luovutusta:

• Puolikkaan Bitcoinin luovutus 1500 €:lla, hankintamenona 1000 €. Verotettavaa voittoa 500€.
• Puolikkaan Bitcoinin luovutus 1500 €:lla, hankintamenona 2000 €. Tappiota 500 €.

Kaiken järjen mukaan tappion ja voiton tulisi kumota toisensa, jolloin ei syntyisi verotettavaa voittoa, eikä verotettavaa tappiotakaan. Koska kryptovaluutoissa ei verottajan mukaan kuitenkaan ole tappioiden vähennysoikeutta, tästä kokonaisuudesta jäisi periaatteessa kuitenkin maksettavaksi veroa 30-34% tuosta 500€:sta eli 150-170 €. Lopputulos on täysin absurdi. Käytännössä tämä ajaa siihen, että verovelvollinen pyrkii leipomaan erät samaan hankintamenoon, jolloin veroa ei syntyisikään. Arvopaperipuolella tämä ei vaikuttaisi lopputulokseen, mutta kryptovaluutoissa kyllä. Hyväksyisikö verottaja erien yhteen laskemisen tähän tapaan? Ehkäpä, mutta vaikea sitä on varmasti sanoa.

Joka tapauksessa jos tähän esimerkkiin sovellettaisiinkin aina tuota yllä kuvattua yksinkertaistettua mallia, se ajaisi verovelvollisen vielä tuota 500 euron verollinen voitto + 500 euron vähennyskelvoton tappio -yhdistelmääkin tukalampaan tilanteeseen! Tässä mallissa suoraan samalla logiikalla lopputulos olisikin tämä:

• Myytäisiin yksi Bitcoin hankintahinnaltaan 1000€, luovutusvoittoa 2000€.
• Toinen hankittu Bitcoin häviäisi verotuksen näkökulmasta bittiavaruuteen ilman oikeutta tappioiden ottamiseen.

Toisin sanoen nyt 500€ verotettavan mukavoiton sijasta verovelvollisella olisikin 2000€ verotettavaa mukavoittoa. Eli sijoittaja olisi laittanut kryptovaluuttoihin 3000€ ja myynyt kaiken pois 3000€:lla, mutta verottaja näkisi tässä vain 2000€:n luovutusvoiton, mistä johtuen touhun lopputulos ei olisikaan plusmiinusnolla vaan verotuksen takia vähintään 600€ tappiollinen! 

Suurempi ongelma yksinkertaistetussa mallissa on siis toisin  sanoen se, että samalla kun malli voi keventää menestyksellä kryptovaluuttoihin sijoittaneen verotusta, se voisi aiheuttaa perusteetonta veroa erityisesti silloin jos sijoitukset ovat tappiollisia.

Toisaalta nyt voi kysyä: olisiko tämä ongelma korjattavissa, jos virtuaalivaluuttojakin koskisi normaali luovutustappioiden vähennyskelpoisuus? Vähintäänkin se vaatisi sen, että krypto-krypto-kaupoissa hävityt FIAT-kauppoihin käytetyt valuutat olisivat tulkittavissa tappioiksi siinä missä luovutustappiotkin. Tällöin homma toimisi ainakin tässä yksinkertaisessa esimerkissä.

Ongelmallisia kuvioita on kuitenkin muitakin. Entä jos kauppahistoria olisikin tällainen:

1. Ostetaan yksi Bitcoin 1000 eurolla.
2. Ostetaan Bitcoinilla virtuaalivaluuttaa X.
3. Ostetaan virtuaalivaluutalla X virtuaalivaluuttaa Y.
4. Myydään puolet virtuaalivaluutasta Y hintaan 500€.
5. Ostetaan toinen Bitcoin 2000 eurolla.
6. Myydään puolikas Bitcoin 1200 eurolla.
7. Myydään loput virtuaalivaluutasta Y puolikasta Bitcoinia vastaan.
8. Myydään puolikas Bitcoin 1500 eurolla.

Jälleen alussa esittämäni malli olisi tässä (käytännön seurannan hankaluutta lukuunottamatta) ongelmaton, mutta yksinkertaistetussa mallissa Y onkin tullut ikäänkuin tyhjästä, jolloin kohdassa 4 koko myyntisummasta maksettaisiin vero. Toinen kysymys piilee siinä, mitä osuuksia itse asiassa myydään kohdissa 6 ja 8. Jos yksinkertaistusmallia katsotaan niin, että krypto-krypto-kaupat eivät koskaan muuta alkuperäisiä euroilla tehtyjä  virtuaalivaluuttayksikkökohtaisia hankintamenoja, voisi ajatella, että kohdassa 6 myydään itse asiassa Bitcoinia, jonka hankintameno on ollut 1000 euroa. Tämä on kuitenkin siitä erikoista, että ennen edellisen kohdassa 5 tehtyä 2000 euron arvoista hankintaa koko Bitcoinia ei lompakossa ollutkaan. Jos taas ajatellaan, että tuossa kohdassa olisikin myyty hankintamenon 2000 euroa omaavaa Bitcoinia, mitä tapahtuisikaan kohdassa 8? Tulisiko se nyt jotenkin erikoisesti edustamaan tuota alkuperäistä 1000 euron hankintamenoista Bitcoinia?  Tulisiko se luovutusjärjestyksessä seuraava vai tulisiko se vasta 2000 euron hankintamenoista Bitcoinia edustavan Bitcoinin puolikkaan jälkeen? Kaiken kaikkiaan jos tällä yksinkertaistettua mallia käyttäisi, selkeintä taitaisi olla, että vaikka ennen kohtaa 5 lompakossa ei ollut lainkaan Bitcoinia, kohdan 5 hankinnan jälkeen myytävä Bitcoin edustaisikin tuota 1000 euron hankintamenon omaavaa Bitcoinia. 

Sekavaa? Yksinkertaistuksesta huolimattakin kyllä ainakin jossain määrin. Jotta tästä yksinkertaistetusta mallista saisi ilon irti, pitäisi vähintäänkin noudattaa tätä periaatetta:

• Älä koskaan myy euroiksi muuta kuin niitä valuuttoja, joita ostit euroilla.

Niin kauan kuin krypto-kryptokaupoissa hävittyjä kryptovaluuttoja ei voi laskea verovähennyskelpoisiksi tappioiksi, kaipaa yksinkertaistettu malli myös toista ohjenuoraa:

• Älä tee krypto-krypto-kaupoilla tappiota.

Ensimmäinen ohjenuora lienee paljonkin kryptovaluuttakauppaa käyville ainakin tällä hetkellä noudatettavissa, joskin tuntuu keinotekoiselta. Jälkimmäinen taas on suhteellisen tyly ohjeistus, mutta on vaikea nähdä, että tilanne sen suhteen kovin helposti muuttuisi. Ensinnäkin tappiot eivät ole toistaiseksi edes vähennyskelpoisia, ja vaikka olisivatkin, se ei välttämättä automaattisesti koskisi "hävittyjä" virtuaalivaluuttoja, koska niitä ei varsinaisesti missään vaiheessa luovuteta. Ja vaikka se koskisikin hävittyjä virtuaalivaluuttoja, pitäisi myös pystyä määrittelemään, miten häviäminen määritellään. Näissä yksinkertaisissa esimerkeissä se on ehkä ollut selkeää, mutta todellisuus on lähes aina monimutkaisempaa. Todellisuudessahan tilanne voisi olla esim. tämänsuuntainen:

1. Ostetaan kolme Bitcoinia yhteensä 3000 eurolla.
2. Ostetaan kolme Ethereumia yhteensä 1000 eurolla.
3. Ostetaan Bitcoineilla valuuttoja X, Y ja Z.
4. Ostetaan Ethereumeilla valuuttoja X, Y ja Z.
5. Myydään 90% valuutoista X, Y ja Z ja saadaan niistä vain 1 Bitcoin takaisin.
6. Myydään tuo yksi Bitcoin.

Jäljellä on siis vain ehkä n. 10% alkuperäisestä määrästä, ja tappiota X:n, Y:n ja Z:n omistamisella on selvästi tehty, mutta näitä valuuttoja on kuitenkin yhä jäljellä, joten ei kai vielä voi katsoa Bitcoinien tai Ethereumien hävinneen? Eli pitäisikö valuutat myydä kokonaan, jotta ne voisi katsoa verotuksellisesti hävinneiksi? Monessa tilanteessa tämä olisi aika raju vaatimus. Ja entäpä jos se ei edes onnistuisi vaikkapa johtuen siitä, että valuuttoja olisi niin vähän jäljellä, että välityspalkkio olisi suurempi? Tai entä jos valuuttoja on niin vähän, ettei niitä pysty siirtämään kryptopörssistä ulos, koska siirto maksaisi enemmän? Ja miten se tulisi osoittaa, että kaikki on todella myyty?

Kaiken kaikkiaan vaikka yksinkertaistettu malli voisi äkkiseltään vaikuttaa mukavalta, sekin sisältää huomattavia ongelmakohtia, jotka eivät rajoitu vain käytännön seurantaan, vaan myös monenlaisiin määrittelykysymyksiin. Malli saattaa kumartaa voittoa tekeville ja samalla pyllistää tappiota tekeville, minkä lisäksi se synnyttää helposti epäintuitiiviselta tuntuvia ratkaisuja ja sisältää erikoisia kannustimia käydä kauppaa vain tiettyjen periaatteiden puitteissa. 

Jos yksinkertaistettu malli toimii liian heikosti, jäljelle jää siis alussa esittämäni arvopaperikauppojen käytännöstä suoraan sovellettu malli. Mutta kuinka sitten tulisi hallita siitä pahimmillaan syntyvä hankintamenoketjujen valtava rihmasto? Ylivoimaisella enemmistöllä kryptokauppaa käyvillä ei ole tällaisen hallintaan edellytyksiä ilman muualta saatuja vahvoja työkaluja, joten näen vain kaksi vaihtoehtoa:

• Verottaja kehittää tätä varten ohjelman, joka laskee ja erittelee verotuksen verovelvollisen määrämuotoisena (esim. CSV:nä) toimittaman aineiston pohjalta. Aineisto sisältää
• Mahdollisen lähtötilanteen
• Kauppojen tarkat ajankohdat, määrät, hinnat ja välityspalkkiot sisältävän listauksen.
• Muut toimet, kuten siirrot lompakkojen välillä ja niihin liittyvät kulut.
• Joku krypto-aktiivi tekee vastaavan, verottajan hyväksymään logiikkaan pohjautuvan automaatiopohjan, jota muut voivat vapaasti käyttää, ja jonka muodostaman listauksen verottaja hyväksyy.

Verohallinto ei voi ainakaan olettaa, että jälkimmäinen tapahtuu, joten tällöin jäljelle jää tuo ensimmäinen vaihtoehto, eli että verottaja tuottaa tuollaisen palvelun itse. Se vaatisi verottajalta pelkkää ohjeistuksen rakentamista suurempia resursseja, mutta ellei verottaja jostain keksi jotain tässä jutussa kuvaamiani malleja yleispätevämpää ja käytännöllisempää ratkaisua, näkisin, että tuo panostus olisi nopeasti hyvinkin kannattava. Muuten sama työmäärä uponnee moninkertaisena epäselvien käytäntöjen selvittelyyn niin veroviraston sisäisesti kuin asiakkaidenkin kanssa, vaihtelevilla tavoin tehtyjen veroilmoitusten käsittelyyn,  sekä puuttuvien luovutusilmoitusten metsästämiseen. Uskoisin että panostus tulisi tämän lisäksi moninkertaisena takaisin myös lisääntyneinä verotuloina, kun useampi kertoisi täysin avoimesti kaupoistansa.

Oli verottajan ratkaisu asiassa mikä tahansa, asialla alkaa olla kiire. Kevät ja sitä myöten myös esitäytettyjen veroilmoitusten lähetys alkavat olla lähellä, ja viimeistään siihen mennessä verottajalla olisi hyvä olla aiheesta vähintäänkin virallinen ja mahdollisimman kattava ohjeistus sekä mieluiten myös verovelvollisille tarjottava seurantatyökalu kasassa. Siinä riittää verottajalle haastetta.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Miten tehdä sijoittamisesta edullisempaa tavalliselle osakesäästäjälle?

Kirjoitin Nordnetin maakohtaisia hinnoitteluja vertaavassa jutussani, että "Mitään faktatietoahan minulla ei asiakasprofiilijakauman suhteen ole", mutta sattumalta heti seuraavana päivänä luinkin tuoreimman Viisas Raha -lehden artikkelin, jossa oli osakevälittäjistä juttu. Vaikka jutun paino ei ollut niinkään hintavertailussa vaan välittäjien omassa bisneksessä, jutussa sanottiin kuitenkin Nordnetistä seuraavaa:

• Sitaatti 1: "Liikevaihtoa Nordnetille kertyy noin kaksi euroa toteutettua kauppaa kohden." 
• Sitaatti 2: "Nordnetillä on yli 600 000 asiakasta, jotka tekivät keskimäärin reilut 100 000 [kauppaa] kaupankäyntipäivää kohden."

Näiden tietojen pohjalta voi tehdä jonkinlaisia päätelmiä siitä, millä tavalla asiakkaat keskimäärin sijoittavat. Sen pohjalta taas voi paremmin arvioida, minkälainen hinnoittelu ihmisiä houkuttelee.

Tarkastellaan ensin sitaattia 1. Ottaen huomioon, että missään muussa maassa kuin Ruotsissa ei Nordnetin hinnasto tarjoa käytännössä kolmea euroa halvempia kauppoja (Norjassa valuuttakurssista riippuen halvimmillaan ehkä juuri juuri alle 3 euron), eikä välityspalkkioista makseta arvonlisäveroa, tuollaiseen keskihintaan pääsee vain merkittävällä määrällä ruotsalaisten tekemiä kauppoja. Olettaen, että keskivertohinta olisi tasan 2 euroa, itse asiassa teoreettinen minimikin ruotsalaisten osuudelle kaupoista olisi tällöin noin kolmannes, mutta se tarkoittaisi, että ruotsalaiset tekisivät vain 1 kruunun eli noin 0,10 euron minimitaksaan asettuvia muutaman euron kauppoja (kts. hintavertailujuttu) ja muut tekisivät kauppoja vain Norjan ja Suomen 3 euron minimihinnalla. Koska suuri osa kauppoja on kuitenkin huomattavasti kolmea euroa kalliimpia joko ihan vain suuremman minimipalkkion vuoksi tai sitten suurien kauppasummien vuoksi, ja ruotsalaisetkin tekevät välityspalkkioltaan kalliimpia kauppoja, on ilmeistä, että selvä enemmistö kaupoista on käytännössä ruotsalaisten tekemiä. Jos ruotsalainen keskivertovälityspalkkio on vaikka 1 euron verran, ja muissa maissa 5 euroa, ruotsalaiset tekisivät silti noin 75% kaikista kaupoista.

Onko asiakkaista sitten suurin osa ruotsalaisia? Yliedustus ei ole ainakaan samassa suhteessa kauppojen kanssa. Nordnet on kotimaassaan eli Ruotsissa varmasti suosittu, mutta ainakin tämän "Kun välittäjät kilpailevat, sijoittaja hyötyy"-jutun perusteella Nordnetillä oli Suomessa jo 2016 syksyllä 200 000 arvo-osuustiliä hallinnoitavana. Joillakin asiakkailla voi olla Nordnetissä useampikin arvo-osuustili, mutta tuo lukema lienee lähellä myös asiakasmäärää. En onnistunut löytämään tietoa Norjan tai Tanskan asiakasmääristä (jos lukijana satut tietämään tarkemmin, kerro ihmeessä kommenteissa!), mutta luulisi niitäkin sen verran löytyvän, että ruotsalaiset edustaisivat vaikkakin suurinta joukkoa, kuitenkin alle 50%:a kokonaisuudesta.

No, käytännössä nuo luvut osoittavat vain itsestäänselvyyden: jos kaupan minimikustannukset ovat todella pienet, kyllä se näkyy myös kauppojen määrässä. Vaan kuinka paljon kauppaa Nordnetin asiakkaat sitten yleisesti ottaen käyvät? Se on laskettavissa suoraan sitaatti 2:n luvuista: keskimääräinen kaupantekotiheys on asiakasta kohden on noin yksi kauppa 6 pörssipäivän välein. Jos ajatellaan edellä kuvatun pohjalta, että ruotsalaisia on asiakaskunnasta 50%, ja he tekevät 75% kaikista kaupoista, ruotsalaisten kaupantekotiheys on arviolta noin kolminkertainen muiden maiden asiakkaisiin verrattuna, jolloin muissa maissa tiheys on ehkä pikemminkin yksi kauppa 9 pörssipäivän välein, siinä missä ruotsalaisilla yksi kauppa 3 päivän välein. Mutta koska joukkoon sisältyy varmasti paljon ihmisiä, jotka eivät välttämättä käy koko vuonna kauppaa sekä pieni joukko ihmisiä, joka tekee satoja kauppoja kuukaudessa, mediaanikaupantekoväli mitataan vähintäänkin kymmenissä, ellei jopa sadoissa päivissä.

Vaikka yllä esitetyt luvut olivat varsin varovaisesti arvioituja, ja ruotsalaisten suhteellinen yliedustus voi todellisuudessa olla huomattavastikin suurempi kuin kolminkertainen, voi näistäkin arvioista ja laskelmista tehdä ainakin kaksi havaintoa:

• Halvoille välityspalkkioille on kysyntää myös sillä tavoin, että ne lisäävät kaupankäyntiaktiivisuutta huomattavasti.
• Tyypillinen asiakas käy kauppaa huomattavan harvoin, mikä pitää asiakkaan aktiivisuuteen pohjautuvissa hinnoitteluissa kalliimmilla hintatasoilla.

Ja mitäs nämä havainnot puolestaan tarkoittavat? Ainakin ne vahvistavat sitä edeltävän blogikirjoitusteni näkemystä, että Nordnetin suomalaiset asiakkaat tosissaan maksavat enemmän kuin pohjoismaiset naapurit. Omalta osaltaan, tietyllä tavalla vielä konkreettisemmin tätä osoittaa myös Facebookin Sijoitus-kerhoryhmässä esittämäni kyselyn tulokset:

Facebookin Sijoituskerho-ryhmäläisten
mieltymyksiä Nordnetin hinnastoista
(ilman omaa ääntäni)

Vaikka Facebook-ryhmän vastaajat eivät ole kovin tieteellinen otanta, kyllä luvut selkeydessään kertovat, että Ruotsin todella pieni minimipalkkio kiinnostaisi todella monia - ainakin tämän valikoidun ryhmän keskuudessa. Suomi ei tässä hävinnyt Norjalle tai Tanskalle, mutta otanta on minimaalinen, ja valinnoissa voi myös vaikuttaa esimerkiksi se, että tyydytään siihen ainoaan saatavilla olevaan vaihtoehtoon, mitä kotimaassamme on tarjolla. Osa vastanneista käy sinänsä luultavasti kauppaa jonkin toisen välittäjän kautta (joko pelkästään tai Nordnetin ohella esim. edullisempien ulkomaankauppojen mahdollistamiseksi), mutta moni heistä saattaisi myös siirtää kaupankäyntiään Nordnetin puolelle, jos minimitaksat saisi lähemmäksi Ruotsin tasoa.

Jos halvemmat minimihinnat vaativat vain kilpailun kiristymistä, olisi hienoa saada lisää Nordean 1%:n välityspalkkiokaton kaltaisia avauksia Suomessa toimivilta osakevälittäjiltä. Jos ydinsyy hintavuuteen taas piilee Euroclearin myötä sijoitustoiminnan kuluja Belgiaan imevässä arvo-osuustilijärjestelmässä, ehkä joskus veropakolaisuuspeikkona nähty hallintarekisterijärjestelmä ei kuitenkaan olisi niin huono asia? Itselläni ei ole tietotaitoa arvioida hallintarekisteröinnin vaikutuksia, mutta mielellään kuulisin aihetta paremmin tuntevilta tästä näkemyksiä. Joka tapauksessa halvemmat hinnat voisivat myös tuoda kokonaan uusia sijoittajia markkinoille, mikä voisi edistää suomalaisten vaurastumista yleiselläkin tasolla.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Nordnetin hinnastovertailu - Suomalaiset asiakaskunnan paarialuokka?

Ruotsalainen osakevälittäjä Nordnet on muodostunut hyvin suosituksi myös Suomessa. Moni on kuitenkin myös kiinnittänyt huomiota siihen, miten suomalaiset näyttäisivät joutuvan maksamaan huomattavasti suurempia välityspalkkioita. Uteliaisuuteni sai minut vertailemaan kaikkien Nordnetin toimintamaiden eli Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan hinnastoja selvittääkseni maksavatko suomalaiset tosiaan aina enemmän, ja jos näin on, kuinka suuri tuo ero on. Eri maiden hintojen vertailu ei valitettavasti ollut aivan yksinkertaista, mutta kyllä niistä tietyt säännönmukaisuudet oli löydettävissä.

Suomen ja Tanskan perushinnastot - kaupankäyntiaktiivisuus ratkaisee.

Yksi keskeisin hintavertailua hankaloittava tekijä on se, että eri maissa on suurelta osin erilaiset hinnoittelumekanismit. Suomessa ja astetta lievemmässä määrin Tanskassa on perushinnoittelussa käytössä hinnoittelutasot, jotka pohjautuvat kaupankäyntiaktiivisuuteen (kts. yllä) siten, että mitä enemmän kauppoja tekee, sitä halvemmaksi palvelu tulee (joskin Tanskassa minimivälityspalkkio pysyy samana). Ruotsissa päähinnoitteluluokat taas pohjautuvat vain asiakkaan valintaan, eikä edullisimman hinnoittelun valitseminen välttämättä ole kaikille yksiselitteistä (kts. alla). Erityisen huomionarvoista Ruotsin hinnoittelussa on kuitenkin erittäin alhainen 1 kruunun eli noin 0,10 euron minimipalkkio Mini-hinnoittelulla tehdyissä kaupoissa!

Ruotsin perushinnastot - ensisijaisesti kyse asiakkaan valinnasta.

Norjassa taas on käytössä käytännössä näiden kahden yhdistelmä, eli asiakas voi valita, mutta toisessa valinnassa kaupankäyntiaktiivisuus ratkaisee hinnoittelun:

Norjan perushinnastot - valinta ja aktiivisuus

Toinen vertailua monimutkaistava tekijä on se, että perushinnastojen lisäksi kaikissa maissa on myös varakkaille tai vähintäänkin paljon kauppaa käyville myös omat Active Trader ja Private Banking -asiakkuusvaihtoehdot, jotka voivat olla perushinnoitteluja edullisempia. Alla olevasta taulukosta näkyy mihin perushinnoittelu pohjautuu kussakin maassa, sekä mitä erikoisasiakasryhmään pääsy vaatii (Ruotsissa Active Traderista on lisäksi kaksi eri tasoa, Active Trader ja Active Trader Pro):

	Perushinnoittelu		Active Trader	Private Banking
	Kaupankäyntiaktiivisuus	Asiakkaan valinta
Suomi	X		Yli 100 kauppaa/kk	Yli 200 000 €:n sijoitusvarallisuus
Ruotsi		X	Yli 35/70 kauppaa yli 2065/3430 SEK:n välityspalkkioilla (Active Trader / Active Trader Pro)	Yli 2,5 miljoonan SEK:n varallisuus Nordnetissä
Norja	X	X	Yli 40 kauppaa / kk vähintään 3 kk:n ajan	Yli 2,5 miljoonan NOK:n varallisuus Nordnetissä
Tanska		X	Haettava erikseen	Yli 2 miljoonan DKK:n varallisuus Nordnetissä

Mutta ne hinnat: mitä eri maiden hinnoittelumallit siis tarkoittavat käytännössä euroissa mitattuna erilaisilla käyttötavoilla? Katsotaanpa ensin, miltä kotimaan kauppojen hinnat näyttävät tutkimalla hintoja seuraavan 9 esimerkkiasiakkaan kohdalla:

1. 550 euron kauppa joka toinen kuukausi
2. 5500 euron kauppa joka toinen kuukausi (ei private banking)
3. 550 euron kauppa kerran kuussa
4. 5500 euron kauppa kerran kuussa (ei private banking)
5. 550 euron kauppa 20 kertaa kuussa
6. 5500 euron kauppa 20 kertaa kuussa (ei private banking)
7. 550 euron kauppa 60 kertaa kuussa
8. 5500 euron kauppa 60 kertaa kuussa
9. 20000 euron kauppa 101 kertaa kuussa

Ensimmäiset 8 esimerkkitapausta tekevät siis kauppoja joko 550 euron tai 5500 euron hintaan, kauppojen määrä vain kasvaa. Tapaus 9 tekee todella paljon kauppoja ja suurilla 20 000 euron summilla. Hinta per kauppa näyttää eri maissa tällöin tältä (edullisin maa vihreällä, kallein punaisella, *-merkityt Active Trader -hinnoittelun piirissä, ja **-merkityt Suomen ja Tanskan Active trader -hinnoittelun pohjautuvat hinnat saattaisivat kaupankäyntiaktiivisuuden perusteella olla matalammatkin):

	Hinta per kauppa
Tyyppi	Suomi	Ruotsi	Norja	Tanska
1	9,00 €	1,38 €	2,94 €	3,89 €
2	11,00 €	7,02 €	8,02 €	5,50 €
3	7,00 €	1,38 €	2,94 €	3,89 €
4	8,25 €	7,02 €	8,02 €	5,50 €
5	5,00 €	1,38 €	2,94 €	3,89 €
6	5,50 €	7,02 €	3,96 €	4,13 €
7	3,00 €	1,38 €	2,94 €	3,89 €
8	3,30 €	6,01 € (*)	3,96 € (*)	3,89 €
9	11,00 € (**)	6,80 € (*)	5,80 € (*)	8,00 € (**)

Taulukosta näkee selvästi, miten Ruotsissa pieniä kauppoja tekeviä hemmotellaan kaupankäyntiaktiivisuudesta riippumatta, kun taas Suomessa vähän kauppoja tekevät joutuvat maksamaan varsinkin pienistä kaupoista kovaa hintaa. Tässä piillee syy, miksi Suomen hinnasto harmittaa monia ja on maksanut huomattavasti myös minulle.

Aktiivisuuden kasvaessa tilanne kuitenkin muuttuu jonkin verran. Kun kauppoja tekee vähintään 11 kappaletta kuussa summilla, jotka ovat noin välillä 2000-6600 euroa jokainen, Suomi onkin Ruotsia edullisempi, ja mikäli kauppoja tapahtuu yli 50 kuukaudessa, mutta kuitenkin alle Active trader -vaatimusten (minkä määritys riippui maasta), Suomi on itse asiassa edullisin (ja tässä on myös huomioitava, että riittää, että joka kolmas kuukausi on näin aktiivinen). Mikäli kauppojen koko vaihtelee huomattavasti, voi hinnoitteluryhmän valintaan pohjautuvissa malleissa eli Ruotsissa ja Tanskassa joutua maksamaan osassa kauppoja epäideaalin hinnaston mukaisesti, mikä voi myös tasoittaa tilannetta lisää Suomen eduksi.

Toisaalta mikäli kauppasummat olisivat yli 10 000 euron kokoluokkaa, kuten Active trader -hinnaston piiriin kaikissa maissa pääsevällä esimerkillä 9, silloin Suomessa maksetaan ilmeisesti taas suurimpia hintoja - joskin ilmeisesti Suomen ja Tanskan osalta Active trader -hinnoittelussa prosenttiin pohjautuva hinta voi laskea vielä listalla määritetystä, mikäli kaupankäyntiaktiivisuutta on erityisen paljon. Toisaalta ehkäpä niin suurissa summissa muutamalla eurolla ei enää ole niin väliä? 

Vaan entä miltä hinnastot näyttävät, kun kauppaa käydään ulkomailla? Yksinkertaistuksen vuoksi alla oleva taulukko näyttää vain minimihinnat sekä prosenttiosuuteen pohjautuvaa hintaa demonstroivan massiivisen 100 000 €:n kaupan Active trader -hinnoittelulla. Ensimmäiset kolme riviä kuvastavat Suomen hinnat eri markkinoilla kauppaa käytäessä, ja muilla riveillä näkyy vastaavat hinnat muissa maissa. Tanskan osalta tähdellä (*) merkityssä kohdassa  pohjoismaiden hinnat ovat maakohtaisesti kunkin pohjoismaan omassa valuutassa ilmaistu, mutta kaikissa käytännössä noin 8 euroa, ja kahdella tähdellä (**) merkityssä kohdassa hinta voi olla matalampi aktiivisuuteen pohjautuen:

	Perushinnasto-minimi	Active trader -minimi	Active trader 100 000€
Suomi-pohjoismaat	10,00 €	4,00 €	60,00 €
Suomi-Saksa	15,00 €	7,00 €	70,00 €
Suomi-Yhdysvallat	15,00 €	7,00 €	70,00 €
Ruotsi-pohjoismaat	0,10 €	4,99 €	34,00 €
Ruotsi-Saksa	?	?	?
Ruotsi-Yhdysvallat	0,92 €	4,99 €	69,00 €
Norja-pohjoismaat	2,94 €	3,96 €	29,00 €
Norja-Saksa	4,97 €	5,99 €	29,00 €
Norja-Yhdysvallat	4,97 €	5,99 €	29,00 €
Tanska-pohjoismaat	7,95 € (*)	3,00 €	40,00 € (**)
Tanska-Saksa	12,00 €	10,00 €	100,00 €
Tanska-Yhdysvallat	10,97 €	9,28 €	100,00 €

Minimihinnoissa Ruotsi on taas ylivoimaisesti halvin ja Suomi selkeästi kallein. Active trader -hinnoittelussa tilanne on vaihtelevampi. Ruotsin hintoja en tosin Saksan markkinoille löytänyt.

Mitä kotimaan ja ulkomaan hinnastoista voi sitten yleisellä tasolla todeta? Alla oleva taulukko näyttää, minkälaisissa tilanteissa minkäkin maan hinnoittelu suosii:

	Halvin	Todennäköisesti halvin	Todennäköisesti kallein	Aina kallein
Suomi	- Jos tekee vain kotimaan kauppaa ja aina noin 1600 - 6600 euron välillä olevilla summilla ja vähintään joka kolmas kuukausi vähintään 51 kauppaa, mutta alle Active trader -vaatimusten	Jos tekee pääasiassa kotimaankauppaa pääasiassa 2000-6000 euron summilla	- Jos tekee enimmäkseen ulkomaankauppaa - Jos tekee melko vähän kauppaa	- Jos tekee vain alle 4500 €:n kauppoja ja harvemmin kuin kerran kuussa eikä omista Nordnetissä Private Banking -hinnoittelun vaatimaa yli 200 000 euron sijoitusvarallisuutta
Ruotsi	- Vain alle 1000 €:n euron kotimaan kauppoja - Vain alle 1600 €:n kotimaan ulkopuolisia pohjoismaakauppoja	Jos tekee kauppaa paljon pieniä kauppoja tai paljon kauppaa muissa pohjoismaissa	Jos tekee kovin vaihtelevilla summilla kauppaa ja lähinnä kotimaassa	- Jos ei tee ulkomaankauppoja, mutta tekee vähintään 51 kotimaan kauppaa kuukaudessa ja aina 2000-6000 euron summilla
Norja	-	Jos tekee todella suurilla summilla paljon kauppaa teki kauppoja missä vain	-	-
Tanska	- Jos tekee Active trader -vaatimusten mukaisen määrän kauppoja aina kotimaassa 1000-7000 euron hinnalla	Jos tekee paljon kauppaa vaihtelevansuuruisilla summilla pohjoismaissa	Jos tekee ainoastaan isoja kauppoja pohjoismaiden ulkopuolella ja tekee niitä paljon	-

Jokaisella hinnoittelulla on siis jollekin asiakasprofiilille vahvuutensa, mutta Norjan ja Tanskan hinnoittelut vaikuttavat selvästi tasaisimmilta: kumpikin on harvoin se kallein ja harvoin se halvin vaihtoehto, mutta käytännössä tyypillisesti kuitenkin lähempänä sitä halvempaa päätä. Ruotsissa alle 1000€:n kaupoissa selvästi pienin minimitaksa tekee kaupoista selvästi halvimpia, mutta 1000-6000€:n ja erityisesti 2000-6000€:n hinnoilla pienempiä välityspalkkioprosentteja tarjoavat hinnoittelut puolestaan asettavat kaupoille muiden maiden aktiiviprofiileja suuremmat minimitaksat, mikä taas voi tehdä Ruotsista tällöin kalleimman. Oma nyanssinsa on, että siinä missä Suomessa ja Tanskassa Active trader -hinnoittelu on ehtojen täyttyessä aina edullisin vaihtoehto, Ruotsissa ja Norjassa näin ei välttämättä ole, sillä "Mini"-hinnoitteluissa on matalampi minimitaksa.

Suomen osalta selvää on, että jos käy kauppaa vain vähän eikä kovin suurilla summilla, eikä ole Private Banking -hinnoittelun mahdollistamaa yli 200 000 euron varallisuutta Nordnetissä, joutuu käytännössä hyvin todennäköisesti maksamaan eniten. Samaten itse asiassa myös prosentuaaliset palkkiot ovat pääsääntöisesti muita maita kalliimmat, mistä johtuen myös valtavilla summilla kauppaa käydessä suomalainen maksaisi eniten. Suomen hinnoittelun etu tulee esille silloin, kun käy paljon kauppaa tuhannen tai muutaman tuhannen summilla, jolloin Ruotsin minimihintojen ja prosenttiveloitusten yhdistelmä on epädullinen, ja Suomen minimipalkkio edullisempi.

Vaikka eri maiden hinnoittelujärjestelmillä on vahvuutensa, sillä on suuri merkitys, miten asiakaskunta käytännössä jakautuu. Jokaisessa hinnoittelumallissa on tietysti selvää, että hinnoittelu vaikuttaa myös kaupankäyntikäyttäytymiseen, mutta tästä huolimatta Suomen kohdalla erityisesti vähän tai suhteellisen vähän ja ei kovin suurilla summilla kauppaa käyvät maksavat eniten. Tässä ryhmässä hintaerot ovat myös dramaattisimmat, minkä lisäksi arvelisin enemmistön suomalaisista piensijoittajista kuuluvan juuri tähän joukkoon.

Yleisesti ottaen on mielenkiintoista, että Nordnet on päätynyt näin erilaiseen hinnoitteluun eri maiden välillä. Syy on kaiketi yhdistelmä paikallista välittäjäkilpailutilannetta, osakesijoittamisen yleisyyttä ja toisaalta ehkä myös paikallisia lainsäädäntöjä, kuten suomalaista arvo-osuustilimallia. Kiusallista suomalaisen osakkeenomistajuuden ja piensijoittamisen kannalta on se, että siinä missä Ruotsin hinnoittelumalli mahdollistaa sen, että asiakas valitsee hinnoittelumallin omien tarpeidensa mukaan, Suomessa painostetaan siihen, että kaupankäyntiä tehtäisiin hinnaston perusteella.

Omaa karua kieltään Suomen suhteellisesta kalleudesta tavalliselle sijoittajalle kertoo se, että Nordnetin viime kesänä järjestämässä, monet suomalaiset ahkerammin kauppaa tekemään saaneessa halpojen pikkukauppojen kampanjassakin hinta oli edelleen käytännössä yli kaksinkertainen verrattuna ruotsalaisten vapaasti valittavissa olevaan mini-hinnoitteluun: suomalaisen kampanjahinta 0,99€ per alle 200 euron kauppa tarkoitti käytännössä osakkeen yksikköhinnasta riippuen pyöristettynä 0,5%-0,67%:n hintoja per kauppa, mutta ruotsalainen selviää Mini-hinnoittelun valitessaan aina 0,25%:n välityspalkkiolla!

Miksi hinnat sitten ovat Suomessa näin tuntuvasti korkeammat tavalliselle piensijoittajalle? Ei kyse ainakaan siitä ole, etteikö olisi lainkaan kilpailua tai halvempia vaihtoehtoja. Esimerkiksi hollantilainen DeGiro tarjoaa huomattavasti edullisempia hintoja, joskin palvelussa taitaa sitten olla muita heikkouksia mm. siinä, että verottajalle pitää koota tiedot itse. Onko kyse sitten suomalaisessa arvo-osuustilimallissa ja siinä, että Euroclear Finland vetää jokaisesta kaupasta oman osuutensa? Ei ainakaan pelkästään. Esim. Nordea tarjoaa nykyään 1%:n välityspalkkiokattoa, mikä tekee harvoin kauppaa käyvällä Nordeasta Nordnetia edullisemman vaihtoehdon alle 900 euron summilla.

Mikä sitten on neljästä hinnoittelumaasta keskimääräisesti koko sijoittaja- tai osakesäästäjämassaa ajatellen kallein? Ja ovatko suomalaiset otsikon mukaisesti Nordnetin asiakaskunnan paarialuokkaa? Mitään faktatietoahan minulla ei asiakasprofiilijakauman suhteen ole, mutta jos arvioidaan

• millaisilla summilla asiakkaat luultavasti tyypillisimmin käyvät kauppaa
• kuinka usein asiakkaat luultavasti tyypillisimmin käyvät kauppaa
• millä markkinoilla asiakkaat käyvät kauppaa (monesti mielellään muuallakin kuin kotipörssissä, ainakin jos hinnasto suo)
• millaisilla summilla hintaerot hinnastojen välillä ovat suhteellisesti suurimmat

uskoisin, että Suomen hinnoittelu on tosiaan koko asiakaskunnalle keskimäärin näiden neljän maan hinnoittelumalleista kallein. Kaikki suomalaisasiakkaat eivät toki maksa kalliimpia hintoja kuin naapurimaiden vastaavalla profiililla sijoittavat asiakkaat, mutta valitettavasti nimenomaan vähemmän kauppaa ja/tai pienemmillä summilla kauppaa käyvät kyllä maksavat, ja niin maksavat luultavasti myös paljon ulkomaille sijoittavat. Koska muilta palveluntarjoajilta ei välttämättä löydy kuitenkaan parempaa hinnoittelua tai yhtä helppokäyttöistä käyttöliittymää kuin Nordnetillä, tämä muihin pohjoismaihin verrattuna korkea hinnoittelu ikävä kyllä osaltaan nostaa suomalaisten kynnystä lähteä osakesijoittajiksi.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>