tiistai 15. syyskuuta 2009

"Suomen vienti laski maanantaina 36%"

Tänään on kulunut tasan vuosi Lehman Brothersin konkurssista, jota seurasi finanssikriisin kriittisin ajanjakso. Monet pohtivat nyt, mitä kriisistä on opittu, ja noudatetaanko mahdollisia oppeja mitenkään käytännössä. Globaali talous kaikkine vuorovaikutussuhteineen on kuitenkin niin monimutkainen rakennelma, että sen ilmiöitä on jokseenkin mahdotonta kovin tarkasti ennustaa, mistä johtuen myös sen kontrollointi on hyvin vaikeaa. Vaikka kontrollointia saataisiinkin parannettua, voimakkaita suhdannekäänteitä tulee varmasti jatkossakin.

Hyvin merkittävä rooli suhdannevaihteluissa on psykologialla: kun näkymistä tulee negatiivisemmat, ruvetaan varovaisemmiksi, minkä seurauksena investoinnit vähenevät ja pelot laskusta toteuttavat osittain itse itseänsä. Merkittävässä roolissa mielikuvien luomisessa on medialla ja sillä, miten talousasioista uutisoidaan. Tähän liittyykin yksi omituinen käytäntö, joka on käynyt kriisin rajusti heiluttamien talouslukujen myötä poikkeuksellisen ilmeiseksi.
Kuvitteellinen kuvaaja Suomen viennistä 1
Yläpuolella näkyy kuvitelluista luvuista koottu kuvaaja, joka voi esittää nyt vaikkapa Suomen vientiä. Kuvaaja on jokaisen kuun osalta selvästi nousujohteinen. Eikö tämä tarkoita sitä, että talous olisi kasvanut muun muassa heinäkuussa? Käytännössä suuri ellei jopa suurin osa talousjulkaisuja voisi kuitenkin otsikoida, että "Suomen vienti laski heinäkuussa 42%." Syy tähän on se, että kyseisenkaltainen ilmaus on jostakin syystä vakiintunut tarkoittamaan peräkkäisten vuosien välisiä erotuksia.

Alapuolella on selvennyksen vuoksi samoista keksityistä luvuista koottu kuvaaja pidemmältä ajanjaksolta. Tuosta nähdään, että jälkimmäisen heinäkuun (esim. 2009) arvo on 42% edeltävää heinäkuuta alempana. Ei tuo muutos kuitenkaan todellisuudessa ole tapahtunut heinäkuussa vaan koko kuluneen vuoden aikana.
Kuvitteellinen kuvaaja Suomen viennistä 2
Silloin kun ei olla juuri koettu jyrkkää talouskäännettä, on monien talouslukujen osalta toki mielekkäintäkin verrata edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan, koska sesonkien vaikutus voi olla alasta riippuen hyvinkin merkittävä. On kuitenkin vaikea ymmärtää, miksi uutisoinnissa käytetään jatkuvasti tällä tavalla valheellista otsikointia (esim. www.yle.fi: Suomen vienti kutistui 41 prosenttia toukokuussa). Itse jutuissa kyllä yleensä kerrotaan, että vertailukohta on edellisen vuoden vastaava ajankohta, mutta tällöinkin käytetään tyypillisesti tätä kummallista arkijärjen vastaista kielimuotoa ( esim. Tekniikka & Talous : sekä vienti että tuonti supistuivat toukokuussa 41 prosenttia viimevuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.).

Yksi huvittavimmista esimerkeistä on tullut vastaan Helsingin Sanomien taloussivuilla 11.7., kun Juhana Rossi kirjoitti: "Alkuvuoden aikana jokaisena kuukautena Suomen vienti on supistunut vähintään yli 30 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajankohdasta." Eikö yhtä lailla voisi sanoa, että Suomen vienti kutistui päivittäin yli 30% kaikkien alkuvuoden 181 vuorokauden aikana? Niin absurdi kuin koko lause onkin, ainoa syy, miksi näin ei sanota, tuntuu olevan se, että tilastointia tapahtuu vain kuukausittain.

Onko tästä erikoisesta kielenkäytöstä sitten muuta haittaa kuin kaltaiseni pilkunviilaajan mielenrauhan järkkyminen? Taloutta ja sen uutisia tarkemmin seuraavat toki yleensä tietävät, milloin on kyse vuosi- ja milloin kuukausimuutoksista, mutta en usko saman pätevän kaikkiin lukijoihin. Jos maallikko lukee vaikkapa asuntojen hintojen laskeneen 4% toukokuussa, hän saattaa ainakin aluksi ajatella tuon muutoksen todella tapahtuneen toukokuun aikana eli verrattuna huhtikuun tilanteeseen. Tämä käsitys taas antaa tilanteesta todellisuutta huomattavasti synkemmän kuvan.

Yleisemmällä tasolla tämäntapainen uutisointi saa kaikkien lukujen muutokset vaikuttamaan suuremmilta kuin ne oikeasti ovat, mikä pätee yhtä lailla nousukaudella kuin taantumassakin. Kun otetaan lisäksi huomioon markkinapsykologian vaikutus yleiseen talouskehitykseen, on periaatteessa mahdollista, että tällainen kielenkäyttö aiheuttaa niin taantumien kuin myös noususuhdanteessa tapahtuvan ylikuumenemisenkin voimistumista.

Oli asialla todellisia vaikutuksia ihmisten taloudelliseen käyttäytymiseen tai ei, miksei siis voida käyttää täsmällisempiä ilmaisutapoja? En keksi kuin kaksi syytä: raflaavammat otsikot sekä otsikoiden ja muun ilmaisun tiivistäminen. Ensimmäinen syy nyt on vähintäänkin arveluttava, mutta ei toinenkaan perustelu kovin vankalla pohjalla ole. Uutisten leipätekstissä voi hyvin käyttää erilaisia pidempiä ilmaisuja, kuten "vienti oli heinäkuussa 36 % alemmalla tasolla kuin vuotta aiemmin". Jos taas otsikoinnissakin halutaan korostaa juuri vuosimuutosta ja tehdä se mahdollisimman tiiviisti, voisi käyttää esimerkiksi ilmausta "Suomen kesäkuun vienti kutistui 36%".

Lehman Brothers vuonna 2007, kun yritys oli vielä pystyssä (Wikimedia Commons)
Kielenkäytön lisäksi talousuutisoinnissa on mielestäni melko kyseenalaista, miten paljon tässäkin suhdannetilanteessa halutaan tyypillisesti korostaa juuri vuosimuutoksia. Ei ole ihme, että viime syksynä tapahtuneen maailmanlaajuisen taloudellisen täysseisahduksen jäljiltä ollaan kuukaudesta toiseen huomattavasti edellistä vuotta alempana. Nyt, kun ollaan kuitenkin päästy jo Lehman Brothersin konkurssin vuosipäivään asti, ja taloudessa on vieläpä nähty orastavia merkkejä positiivisesta käänteestä, voidaankin pian odottaa huomattavasti miellyttävämmännäköisiä vuosimuutosprosentteja. Suuri osa tästä johtuu kuitenkin vain siitä, että vuodentakaiset luvutkin ovat tällöin alhaisia. En ole koulutukseni puolesta millään tapaa talouden asiantuntija, mutta eivätkö suhdannevaihtelujen vaikutukset talouslukuihin olekin huomattavasti sesonkivaihteluja suuremmat? Eikö siksi tällaisina aikoina tulisikin keskittyä enemmän suhdannehuippuun vertaamiseen sekä kuukausimuutoksiin jatkuvan vuosimuutosten toistamisen sijaan?



Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



torstai 10. syyskuuta 2009

Yhteiskunnan elävät säännöt

Lapsuuteen kuuluivat aina erilaiset leikit ja pelit. Mitä pidemmälle vartuttiin konttausiästä, sitä enemmän niiden ympärille muodostui erilaisia yhdessä sovittuja tai muiden ennalta määrittämiä sääntöjä. Näillä säännöillä oli kuitenkin monesti taipumus muuttua kesken leikin. Omasta lapsuudestani muistan, että minua häiritsi monesti, jos sääntöjä ei ollut selkeästi määritetty. Esimerkiksi lautapeleistä on monille tuttu se tilanne, jossa pelin omat ohjeet eivät antaneetkaan yksiselitteistä kuvausta siitä, miten tietyssä tilanteessa tulisi toimia. Minulle ei riittänyt, että ongelmatilanne ratkaistaisiin vasta, kun se tulisi eteen, vaan tilanteeseen sopiva sääntö tuli sopia etukäteen, jotta sääntöjä ei tarvitsisi muuttaa mahdollisesti riitaisastikin kesken pelin. Ennalta sovitut ja muuttumattomat säännöt olivat toimivan pelin edellytys.

Myös yhteiskunta rakentuu säännöille. On lakeja, veroja, oikeuksia ja velvollisuuksia. Nämä säännöt ovat takuulla monimutkaisempia ja monesti myös tarkempia ja yksiselitteisempiä kuin lapsuuden lautapeleissä, mutta eivät niinkään vähemmän alttiita muutoksille. Asia on oikeastaan päinvastoin: yhteiskunta elää säännöstöineen jatkuvassa muutoksessa. Muutokset voivat kuitenkin olla pieniä tai suuria, arkisia tai mullistavia. Lautapeleistä poiketen monet säännöt eivät kaikkia "pelaajia" suoraan kosketa, vaikka periaatteessa valtavassa sääntöjen viidakossa kaikki vaikuttaa loppujen lopuksi kaikkeen.

Koska yhteiskunnan sääntöjen on jokseenkin pakko elää muuttuvan maailman ja muuttuvan toimintaympäristön mukana, eikä niiden muodostama "peli" varsinaisesti pääty koskaan, ei yhteiskunnan säännöiltä voi vaatia aivan samanlaista muuttumattomuutta kuin lautapeleiltä tai kilpaurheilulajeilta. Esimerkiksi pienet muutokset tuloverotuksen kireydessä voivat olla hyvinkin tarpeellisia talouden ohjaamisessa, ja muun muassa uudet teknologiat ja muuttuvat elämäntavat luovat tarpeita uusille laeille ja vanhojen kehittämiselle.

Yhteiskunnan sääntöjenkin laatimisessa tulisi kuitenkin noudattaa tiettyjä periaatteita. Ensinnäkin sääntöjen tulisi aina olla mahdollisimman neutraaleja, eikä suosia tiettyjä ihmisryhmiä. Toisekseen ihmisten elämään yksittäistapausten tasolla vaikuttavissa muutoksissa pitäisi välttää liian suuria ja nopeita liikkeitä, jotta ei synny epäreiluja väliinputoamisia, joissa lakimuutoksen jälkeen tietyn elämäntilanteen kohtaava on hyvin merkittävästi edullisemmassa tai epäedullisemmassa asemassa, kuin missä hän olisi ollut ennen lakimuutosta. Kolmantena, lautapelin sääntöjen noudattamisen kanssa analogisena ajatuksena on se, että ihmisten elämän ratkaisevimpia päätöksiä ohjaavien lakien säätämisessä tulisi olla erityisen varovainen. Peli pitää siis pystyä pelaamaan niillä säännöillä, millä se on aloitettukin. Tai jos näitä sääntöjä on aivan pakko muuttaa, se on tehtävä hyvin hitaasti. Muuten yksittäinen ihminen voi helposti kohdata tarpeetontakin epävarmuuden tunnetta varsinkin suurten päätösten edessä.

Kaikista kolmesta edellämainitusta ohjenuorasta löytyy esimerkkejä niin hyvässä kuin pahassakin. Viime viikkoina näistä on koeteltu erityisesti kolmatta. Ravintola-alalle yrittäjiksi lähteneet tuskin ovat olettaneet, että ravintolaruoan ja kaupparuoan välinen verotuksellinen ero kasvaisi 10 prosenttiyksikköön asti. Näin ei nyt käykään, joten ravintoloitsijat voivat huoata helpotuksesta - ja jopa kiittää hallitusta ravintoloiden arvonlisäveron laskiessa ensi vuonna kaupparuoan tasolle. Tuoreempana, ja selvästi suurempaa osaa suomalaisista läheisesti koskettavana asiana on esitetty ajatus luopua niin oman asunnon myyntivoiton verottomuudesta kuin asuntolainan korkojen verovähennyskelpoisuudestakin. Oli myyntivoiton verottomuus tai korkojen verovähennyskelpoisuus yleisesti ottaen perusteltuja tai ei, tulisi leikkiin ryhtyneiden saada pelata peliä pääpiirtein niillä säännöillä, millä se on aloitettukin. Onneksi tämän pelin säännöt näyttävätkin pysyvän tältä osin ennallaan.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>