tiistai 29. syyskuuta 2015

Pakottava palkankorotus

Hallitus on nyt ehdottanut, että sunnuntailisien ja ylityökorvausten leikkaamisen sijasta leikataankin lomarahaa 30%:lla. Ihan hyvä siinä mielessä, että osuuhan se nyt tasaisemmin eri aloille, eikä kiristä erityisesti muutenkin matalapalkkaisten alojen tulotasoa. Mutta en voi lakata ihmettelemästä Sipilän hallituksen järkeilyä asiaan liittyen.
Viikko sitten ihmettelin vielä, miten voi olla niin, että työehtosopimuksista löytyviin sunnuntailisiin ja ylityökorvauksiin voi puuttua pakottavalla lainsäädännöllä, mutta samaa ei voisi jostain kumman syystä tehdä lomarahoille. Miksi se, että jotakin asiaa ei löydy lainsäädännöstä entuudestaan, olisi este sille, ettei siitä voisi jatkossa lailla säätää? 
No, eilinen avaus toi tähän asiaan jonkinlaisen potentiaalisen vastauksen. Lomarahat halutaankin antaa ilmeisesti jatkossa lainsäädännöllä kaikille, ja ilmeisesti vain siksi, jotta sitä voidaan leikata. Tarkoittaako tämä siis sitä, että laissa voitaisiin säätää vain sellaisista asioista, jotka koskee yleispätevästi kaikkia? Työntekijöiden joukko, jota tuo tulisi uutena asiana koskemaan, ei myöskään ole mikään aivan pieni: ilmeisesti yli 200 000. Onko perustuslaissa jokin tasaveroiseen kohteluun liittyvä seikka, joka tällaista vaatii? Miksei laissa voi vain määrittää, että mikäli työehtosopimuksissa sovitaan lomarahoista, sen suuruus voi olla korkeimmillaan X% loma-ajan palkasta? Mikä tässä oikeasti olisi perustuslainvastaista? 
Vai onko niin, ettei mikään oikeasti estäisi lomarahojen rajoittamista ilman, että se laajennettaisiin koskemaan kaikkia? Jos on, miksi ihmeessä kilpailukyvyn parantamisoperaation yhteydessä tarjottaisiin järjestäytymättömiin työpaikkoihin väkipakolla n. 3,5%:n palkan korotus. Se heikentäisi monien pienyrittäjien toimintaedellytyksiä huomattavasti. Mikäli tuo 30%:n lomarahan leikkaus olisi myös hallituksen suunnitelmien mukaisesti määräaikainen, mutta lomarahan lakisääteisyys ei, ollaankin pian jo tilanteessa, jossa yhdestä työehtosopimuksiin saavutetusta edusta onkin vain tehty pysyvästi lakisääteisesti kaikkia koskeva. Silläkö se kilpailukyky saavutetaan?


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



torstai 10. syyskuuta 2015

Ylityökorvausten puolittamisesta

Yksi hallituksen kaavailemista muutoksista on ylityöstä maksettavien lisäkorvausten laskeminen puoleen nykyisestä. Lyhyellä tähtäimellä kyse on lähinnä pyrkimyksestä alentaa palkkakustannuksia. Eri alojen peruspalkat ovat kuitenkin lisäkorvauksista erillinen muuttujansa, joten tästä syntynyt säästö voi hävitä jo samalla kuin niiden on mahdollista ylipäätään syntyä eli kun seuraavat työehtosopimukset on saatu neuvoteltua ja ne ovat astumassa voimaan. Tästä johtuen ylityökorvausten leikkaamisen mielekkyyttä arvioidessa lienee perusteltua pohtia, miksi ylitöille on alunperin ylipäätään määritetty tavallista työtuntia selvästi korkeampi palkka ja mikä tuon korvauksen suhteellisen suuruuden merkitys oikeastaan on.

Onko ylityökorvaukset luotu lakisääteisiksi alunperin työntekijän turvaksi? Ehkäpä näin, mutta tarvitaanko jo siihen 50%:n tai 100%:n suuruista lisäpalkkaa - varsinkin ottaen huomioon että ylitöistä voi aina kieltäytyä? Olisiko lisäkorvauksen huomattavuuden toinen tarkoitus tarkoitus se, että työnantajapuolella olisi vahva kannustin olla teettämättä sitä ylityötä? Miten ylityökorvauksen puolittaminen loppujen lopuksi tulisi vaikuttamaan? 

Yleisellä tasolla ylityökorvausten puolittuminen saa yritykset tarjoamaan entistä herkemmin ylitöitä sen sijasta, että palkkaisivat lisää työntekijöitä. Luultavasti halukkaita ylityön tekemiselle myös riittää kohtalaisesti korvauksien puolittamisesta huolimatta. Tästä herää kysymys, käykö tässä oikeastaan päinvastoin kuin mitä hallitus on suunnitellut? Sen sijaan, että syntyisi "kymmeniä tuhansia työpaikkoja", aiempaa pienempi joukko tekisi yhä enemmän töitä, eli työttömyys kasvaisikin. 

Toisaalta hyvänä asiana voi pitää varsinkin pienten yritysten osalta sitä, että suhteessa pienemmät ylityökorvaukset antaisivat yrityksille enemmän vaihtoehtoja töidensä järjestämiseen. Tämä antaa paremmat mahdollisuudet mitoittaa toimintansa oikeaksi ja siten yritykselle paremmat mahdollisuudet menestyä, mikä on toisaalta myös työntekijän etu: työntekijät palkataan pysyvämpää tarvetta varten, minkä voi nähdä vähentävän riskiä rekrytointien ja irtisanomisten vuorottelulle, mikä olisi hyvin haitallinen tie kaikille osapuolille.

Yrityksen kannalta pidemmällä tähtäimellä kannattavinta olisi tietysti edelleen ennemmin uuden työvoiman palkkaaminen kuin olemassa olevien ylityöllistäminen ja heille ylityökorvausten maksaminen, joten uskoisin lakisääteisten ylityökorvausten kutistamisen olevan itsessään enemmän hyvä kuin huono asia. Erikoisena sivuseurauksena on myös mahdollista, että työpaikoilla, joilla ylitöitä tehdään toisinaan käytännössä ilman ylimääräistä korvausta, ylitöistä ruvettaisiinkin maksamaan extraa. Työpaikka- tai ehkä jopa alakohtaisesti lieneisi kuitenkin syytä säilyttää mahdollisuus myös korkeampiin ylityökorvauksiin, jotta ylitöille löytyy tarvittaessa tekijänsä. Tällöin muutos tarkoittaisi käytännössä lähinnä sitä, että valtiovalta puuttuisi aiempaa vähemmän työntekijöiden ja työnantajien välisiin sopimuksiin.

Suhteellisesti ja pitkällä tähtäimellä ajatellen ylityökorvausten leikkaus tuntuu siis oikeanlaiselta toimenpiteeltä. Absoluuttisesti ja tätä päivää ajatellen tuntuu kuitenkin väärältä, miten kovasti se kohdistuu muutenkin matalapalkkaisiin julkisiin aloihin. Tätä ajatellen leikkaukset tuntuvat suurelta osin pikemminkin julkisen puolen kustannuksien leikkaamiselta kuin Suomen kilpailukyvyn kohentamiselta - ellei leikkauksia sitten tosiaan tulla samalla kertaa julkisen puolen peruspalkkatason muutoksilla kompensoimaan.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Kehitysaskeleita 8 - Sunnuntain ja lauantain ero pienemmäksi

Hallituksen eilen esittelemään kokonaisuuteen kuului sunnuntaityöstä maksettavan ylimääräisen korvauksen kutistaminen 100 prosentista 75 prosenttiin. Käytännössä tämä laskee sunnuntaista maksettavaa palkkaa siis 12,5%:lla, mikä lyhyellä tähtäimellä laskee jonkin verran sunnuntaityötä tekevien kokonaisansiotasoa, mikä puolestaan ymmärrettävästi harmittaa paljon sunnuntaityötä tekeviä. Yleisemmällä tasolla tämä koko viikon työtä ajatellen keskimäärin noin 3%:n luokkaa oleva palkan alentuminen tulee pitkällä tähtäimellä kuitenkin kompensoitumaan peruspalkassa, jolloin keskimääräistä vähemmän sunnuntaityötä tekevät ajan myötä käytännössä vain hyötynevät muutoksesta - vaikka siis toimisivatkin sunnuntaityötä vaativilla aloilla. Näin ollen muutoksen varsinainen merkitys vähänkin pidemmällä tähtäimellä on mielestäni aivan muualla kuin kuin kokonaistyökustannusten muutoksessa.

Olen monesti ihmetellyt, miksi sunnuntaityöstä maksetaan niin suurta lisäkorvausta, kun taas toisesta tavalliseen viisipäiväiseen kuuluvasta vapaapäivästä eli lauantaista ei kuulu lakisääteisesti lainkaan lisäkorvausta. Tämä saa aikaan sen, että joillakin työpaikoilla lauantaivuoroja vältellään, kun taas sunnuntaivuoroja oikein janotaan. En näe tälle käytännölle juuri muuta syytä kuin kuusipäiväisen työviikon henkisen perinnön, joka vaivaa typerän konkreettisella ja sekavalla tavalla edelleen mm. lomalainsäädäntöämme (kts. Lauantai lomapäivänä). On huomioitava, että lauantaille voidaan edelleen määrittää alakohtaiset lisät, ja tulevaisuudessa taloustilanteen sen paremmin salliessa ehkä lauantaille voidaan saada pieni lakisääteinenkin lisänsä. Joka tapauksessa se, että sunnuntai lähenee palkkakustannusmielessä lauantaita tarkoittaa käytännössä sitä, että työ voidaan järjestellä astetta vapaammin: sunnuntaivuoroista ei ole enää syytä kilpailla samaan tapaan, eikä työnantajan tarvitse niin paljon vältellä sunnuntaityön teettämistä. Se voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että sunnuntain työvuoroon saadaankin yksi työntekijä enemmän. Tämä on sekä työnantajan että työntekijän etu.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>