maanantai 24. tammikuuta 2011

Transsukupuoliset muutoksen airueina?

Helsingin Sanomissa oli tänään juttu sukupuoltaan vaihtaneesta Reija Ahdista, joka sukupuolenkorjauksen jälkeen joutui anomaan avioeroa (linkki). Syynä ei ole se, että Ahdin vaimo ei olisi hyväksynyt muutosta, vaan se, että nainen ei Suomessa voi olla naimisissa naisen kanssa.

Toistaiseksi vähemmistöjen on ollut tyytyminen rekisteröityyn parisuhteeseen. Sukupuolineutraalin avioliiton vastustajat ovat voineet todeta, että saavathan he tuon omantyyppisen liittonsa kuitenkin; he ovat seksuaalisesti eri ryhmää, joten miksei myös heidän liittonsa tulisi olla kategorisesti toinen? Transsukupuoliset kuitenkin hämmentävät tätä erottelua poikkeuksellisella tavalla. Liitto on ensin muodostettu perinteisesti miehen ja naisen väliseksi, mutta sitten monien vuosien jälkeen toinen vaihtaa sukupuoltaan joko miehestä naiseksi tai naisesta mieheksi. Avioliitto tulee siis yhtäkkiä perua siksi, ettei se enää täytäkään sille laissa asetettuja kriteereitä.

Vaan entä jos molemmat vaihtaisivatkin sukupuoltaan samanaikaisesti? Tällöin liitossa olisi jälleen mies ja nainen, vaikka roolit vaihtuivatkin. Niin ollen avioliitto olisi ilmeisesti jälleen legitiimi. Elämme siis yhteiskunnassa, jossa:
  1. Mies ja nainen voivat solmia avioliiton.
  2. Mies ja mies tai nainen ja nainen eivät voi solmia avioliittoa.
  3. Transsukupuolinen ei saa jatkaa aiemmin ei-transsukupuolisen kanssa solmimassaan avioliitossa.
  4. Kaksi transsukupuolista voivat solmia avioliiton tai jatkaa aiemmin solmimassaan avioliitossa.
Eikö tällainen pelleily olisi vain syytä lopettaa? Tapausta 4 ei liene vielä kertaakaan esiintynyt Suomessa, mutta ennemmin tai myöhemmin sellainen kyllä tulee vastaan. Uskoisin nykylainsäädännöllä tulkinnan olevan tällaisessa tapauksessa juuri yllä kuvatun mukainen - eli vahvistettu uusi sukupuoli määrää avioliittokelpoisuuden. Viimeistään tuollaisen tapauksen tullessa esiin luulisi tällaisen erottelun saavuttavan päätepisteensä.

Kuten seksuaalitasa-arvoa käsittelevässä syksyisessä kirjoituksessani totesin, on mielestäni vain ajan kysymys, koska avioliitosta tulee sukupuolineutraali. On mielestäni myös suhteellisen selvää, että kun tuo askel kerran otetaan, sitä ei enää koskaan tulla perumaan. Helpommalla päästäisiin kun avioliitosta tehtäisiin yksinkertaisesti vain kahden ihmisen välinen liitto. Jos tämä Ahtien tapaus tai transsukupuolisuus laajemmin synnyttäisi lopullisen kipinän muutoksen ajamiselle, hyvin piskuinen vähemmistö olisi saanut aikaan parannuksen kooltaan melko merkittävän vähemmistön asemassa.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



torstai 13. tammikuuta 2011

Eläkeläiset tuuliajolla

Valtiovarainministeriö ja ja Finanssialan keskusliitto ovat esittäneet omat ehdotuksensa vapaaehtoisesta lisäeläkkeestä (HS:n eilinen juttu aiheesta). Sikäli kun hallinnointikulujen määrä saadaan pidettyä järkevänä, uusien vaihtoehtojen tarjoamisessa ei sinänsä ole mitään pahaa. Vakuutusmaksulla saatu takuuvarma hyvä toimeentulo pitkän iän varalta voi ollakin hyvä vaihtoehto, ja valinnanhan voi tehdä kukin itse. Mutta pohjustetaanko tällaisilla vaihtoehdoilla (johon monilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta) samalla lakisääteisten eläkkeiden heikentämistä?

Auringonlasku
Tiivistettynä mallit ovat seuraavanlaiset :
  1. VM:n malli: maksamalla 40000-59000 € (riippuen siitä onko mies vai nainen) saa 830 €:n kuukausittaisen lisäeläkkeen 80-vuotiaasta lähtien.
  2. FK:n malli: maksamalla 145000-174000 € saa 830 €:n kuukausittaisen lisäeläkkeen jo 65-vuotiaasta lähtien.
FK:n malli vaatii siis hyvin mittavan summan investoitavaksi, joskin käytännössä tämä on tietysti mahdollista saada esimerkiksi asunnon myynnistä. Valtiovarainministeriön ehdotuksen osalta on sen sijaan perusteltua kysyä, kuinka moni oikeasti haluaisi maksaa mittavaa könttäsummaa silloin, kun on vielä enemmän voimia nauttia elämästä, jotta mahdollisesti olisi enemmän rahaa käytettävissä yli 80-vuotiaana, kun voimia ei enää riitä niin kuin ennen. Luulisin, että erittäin harva.

Tarttuisi eläkkeelle jäävä kummanlaiseen ehdotukseen tahansa, löisi hän kuitenkin periaatteessa vetoa sen puolesta, että elää karkeasti ottaen pidempään kuin eläkkeelle jäävä keskimäärin. Tai tarkalleen ottaen rahallisesti kannattavaksi sijoitus tulisi luultavasti vasta silloin, mikäli eläisi selvästi keskimääräistä pidempään. Syy tähän on se, että koska ihmisten kunto vaikuttaa elinikään, on hyvin vahva syy olettaa, että se vaikuttaa myös kiinnostukseen tämänmallisia eläkkeitä kohtaan. Tästä johtuen 65-vuotiaana lisäeläkkeen ottavat todennäköisesti eläisivät merkittävästi pidempään kuin 65-vuotiaat keskimäärin. Niin ollen eläkkeiden hinnat tulisi mitoittaa senmukaisesti, ja tähän on varmasti ainakin jossain määrin varauduttu molemmissa laskelmissa. Onko riittävästi, ehkä. Mahdollisen lisäeläkkeenottajan on kuitenkin myös hyvä tiedostaa tämä hinnoittelulisä.

Mutta mikä onkaan ehdotusten perimmäinen tarkoitus? Vakuutusyhtiöille kysymys olisi tietysti bisneksestä. VM puolestaan perustelee ehdotusta HS:n mukaan sillä, että 80 vuotta täyttäneiden eläke on keskimäärin alhaisempi verrattuna 63-68-vuotiaiden eläkkeisiin. Perusteltu ontuu, sillä vaikka näin on nyt johtuen mm. voimakkaasta talouskasvusta, niin ei ole väistämättä tulevaisuudessa. Keskeisempi VM:n perustelu pohjautuu kuitenkin siihen, että eläke kohdistuisi aikaan, jolloin terveyspalvelujen kulutus on suurimmillaan. Väite on toki totta, mutta perustelu arveluttava, sillä se voisi tarkoittaa samalla myös kyseisten palvelujen hintojen nousua, jolloin alemmalla eläkkeellä eläville olisi niihin entistä heikommin varaa.

Ehdotuksista onkin helppo vetää viiva joulun alla julkaistuun Hetemäen verotyöryhmän loppuraporttiin. Raportissa ehdotettiin, että työtulojen verotusta laskettaisiin, mutta eläketulojen verotus pidettäisiin ennallaan. Onhan se toki niin, että työssä käyvän verotus tai verotuksen mataluus on valtiontalouden kannalta keskeisempi kuin eläkeläisen, sillä työssä käyvä voi ainakin periaatteessa säädellä työtahtiaan verotuksen kannustavuuden perusteella. Oikeudenmukaisuuden ja yleisen turvallisuudentunteen suhteen tällaiselle polulle lähteminen tuntuu kuitenkin vaaralliselta. Onhan sinänsä nykyäänkin olemassa verotuksen työtulovähennys, jota ei saa eläketuloista, mutta jos veroprosentteja ruvetaan yleisesti ottaenkin määrittämään erikseen eläkeläisille, oman eläkeaikaisen toimeentulon arvioinnista tulee entistä vaikeampaa, kun eläkeläiset jäävät käytännössä täysin päättäjien armoille.

Tämäkö on kokonaissuunnitelma: eläketulojen verotus ylös ja toimeentulon paikkaamiseksi kalliilla könttäsummalla maksettava "pitkäikäisyyseläke" tilalle? Jos näin käy, suuri osa eläkeläisistä saattaa joutua sumuiselle tuuliajolle, jolla omaa toimeentuloa on hyvin vaikea ennustaa.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



tiistai 11. tammikuuta 2011

Onko myyntivoiton verotuksen lukitusvaikutus vältettävissä?

Kuten ansiotulojakin, myös sijoituksista saatavia pääomatuloja tulee verottaa. Selvähän se: jos ansaitaan rahaa, maksetaan veroja. Pääomatulojen verotuksessa on kuitenkin useita erityispiirteitä, minkä takia ajatus ihanteellisesta verotuksesta ei aivan kohtaa käytännön kanssa.

Tarkastellaanpa, miten luovutusvoiton verottaminen oikeastaan ohjaakaan ihmisten toimintaa. Myy osakkeita voitolla ja osta vaikkapa samat osakkeet tilalle. Omistuksesi ei ole muuttunut, mutta välissä olet hankkinut verovelkaa 28% realisoimastasi voitosta. Myy asunto voitolla ja osta vastaava osake naapurista. Omistuksesi arvo ei muutu, mutta muuton yhteydessä olet taas hankkinut itsellesi verovelkaa. Vain koska satuit tekemään kaupat, menetät siis selvää rahaa - jos ei myyntivoiton niin sitten varainsiirtoveron ja mahdollisten välityspalkkioiden takia. Jos kuitenkin jättäisi myynnin ja muuton tekemättä, veroseuraamuksia ei tulisi. Klikkaamalla alla olevaa painiketta näet lyhyen demonstraation siitä, miten alunperin samankokoisesta asunnosta tuleekin muuton yhteydessä alkuun tavallaan ahtaampi johtuen varallisuuden menetyksestä.


Verotus lukitsee siis ihmisen omistamaansa asuntoon tai osakkeisiin lukolla, jonka avaamisesta voi tulla huomattavan kallista. Sanomattakin lienee selvää, ettei tämä ole kovin ihanteellinen asetelma. Vaan mikä ratkaisuksi?


Ennen kuin voidaan miettiä, miten myyntivoittoa voisi verottaa, pitää määrittää, mikä itse asiassa määritellään arvonnousuksi. Useimmissa maissa lienee käytössä malli, joka verottaa jo nimellistä arvonnousua. Näin on Suomen lisäksi mm. Yhdysvalloissa, kuten voi huomata muun muassa tuoreesta Youtubestakin löytyvästä lyhytelokuvasta The American Dream (pätkä on katsomisen arvoinen kokonaisuudessaankin, mutta kuvaa klikkaamalla pääset suoraan tuohon inflaatiokohtaan). Nimellisen arvonnousun verotus on tietysti täysin yksiselitteistä ja helppoa, mutta mikäli inflaatio sattuu olemaan voimakasta, sen verottaminen ei aina ole kovin oikeudenmukaista: ilman verottajaa saisit rahallasi saman mitä ennenkin, mutta et enää saakaan, jos verottaja vie osansa. Tämän vuoksi varteenotettava vaihtoehto voisi olla verottaa vain inflaation tai jonkinlaisen riskittömän tuoton ylittävää osaa arvonnoususta. Hieman tämänkaltainen mallihan on käytössä esimerkiksi Norjassa.

Riski lukitusvaikutukseen on kuitenkin joka tapauksessa olemassa riippumatta siitä, verotettiinko nimellistä vai reaalista arvonnousua. Yksi lukitusta heikentävä säännös on itse asiassa Suomessa jo käytössä. Samaan kotiasuntoon ihmisiä ei haluta liian vahvasti kahlita, sillä se olisi koko yhteiskunnan toiminnan kannalta haitallista. Tästä johtuen oman asunnon myymisestä on tehty verovapaata sillä edellytyksellä, että on ensin asunut asunnossa vähintään 2 vuotta yhtäjaksoisesti. Tämä ei kuitenkaan poista varainsiirtoveron vaikutusta, minkä lisäksi voiton verovapaus on kuitenkin ristiriidassa sen kanssa, että kaikki tulo arvonnousu mukaanlukien tulisi olla verotettavaa tuloa.

Sijoitusasuntoja verottomuus ei puolestaan koske. Asuntoa ei siis periaatteessa kannata myydä voitolla kuin siinä tapauksessa, että vapautuvalla rahalla saa veromenetyksenkin jälkeen muualla enemmän hyötyä. Sama pätee osakkeisiin: luovutusvoittoveroa kannattaa maksaa vain, jos rahalle on vähintään luovutusvoiton aiheuttaman verotaakan verran parempi kohde. Ainoa lukitusvaikutusta heikentävä tekijä on näissä tapauksissa niin sanottu hankintameno-olettama, jolla suurimmat nimelliset arvonnousut eivät kokonaisuudessaan tule verotettaviksi.

Pohjimmiltaanhan ongelmana on se, että arvonnousun verottaminen ennen omaisuuden realisointia on hankalaa. Mutta olisiko realisoimattoman tuoton verottaminen kuitenkaan tyystin mahdotonta? Pörssissä noteerattujen osakkeiden osalta sen pitäisi ainakin olla jokseenkin eksplisiittistä, sillä osakkeiden hinta määrittyy jatkuvasti markkinoilla. Verotus voisi pääpiirteissään toimia esimerkiksi seuraavasti:
  • Osakkeen verotusarvo olisi seuraavista se, mikä on verotettavalle edullisempi:
    • vuoden alimman ja ylimmän noteerauksen keskiarvo.
    • 90% vuoden viimeisen kuukauden alimman ja ylimmän noteerauksen keskiarvosta.
  • Verotusarvosta muodostuisi uusi laskennallinen hankintahinta.
  • Osakkeen aiemman hankintahinnan ja verotusarvon välisestä summasta maksettaisiin pääomaveron suuruinen vero.
  • Maksettavasta verosta voisi vastavuoroisesti vähentää laskennalliset arvonalentumat.
  • Arvonalentumien verovähennyskelpoisuus säilyisi pitempään kuin nykyiset 3 vuotta, ja se pätisi kaikkiin pääomatuloihin - ei siis ainoastaan luovutusvoittoihin kuten luovutustappiot nykyään.
Tällainen järjestelmä ei aiheuttaisi kannustinloukkuja, ja verottaisi kaikkea tasapuolisesti. Ongelma toki on, että se aiheuttaisi suhteellisen raskaita muutosvaatimuksia verotuskoneistolle sekä vaatisi lisää tarkkuutta oman verotuksen tarkastamisessa. Ja toisaalta eihän tämä ohjaa yhtä oleellisella tavalla tavallista elämää kuin asuntojen ja kiinteistöjen myyntivoittojen verotus.

Miten on siis asuntojen myyntivoiton verotuksen laita? Onko sitä mahdollista verottaa ilman kohtuuttoman vahvan paikalleen kahlitsemisen mahdollisuutta? Kyllä siihen keinoja on löydettävissä. Ensinnäkin jo nykyisellään paikalleen jämähtämiseen motivoiva varainsiirtovero tulisi poistaa. Tämän jälkeen voisi verottaa realisoimatonta tilastollista arvonnousua esim. siten, että asunnon arvo määritettäisiin verotuksessa 80%:iin tai 85%:iin sen laskennallisesta arvosta. Tällöin myynnin yhteydessä verotettavaksi jäävä osuus jäisi pitkään samassa asunnossa asuneilla huomattavasti pienemmäksi. Lisäksi mikäli oman asunnon myyntivoitto jätettäisiin kuitenkin muista luovutusvoitoista poiketen edelleen 50-prosenttisesti verovapaaksi, muuton aiheuttama verotaakka harvoin kasvaisi juuri nykyistä varainsiirtoveroa suuremmaksi. Omakotitalojen osalta se olisi itse asiassa useimmiten jopa nykyistä pienempi. Omakotitaloissa vain on se puoli, että niiden tilastollinen arvottaminen on kerrostaloasuntoja huomattavasti hankalampaa.

Tämänkaltaisten teorian ja käytännön ristiriitojen ratkaisu ei ole triviaali tehtävä. Kysymyksestä tulee kuitenkin sitä olennaisempi, mitä suuremmaksi verotus varsinkin pääomaveron osalta kasvaa. Mikäli pääomaverotusta nyt esimerkiksi ollaan Hetemäen työryhmän ehdotuksen mukaisesti nostamassa 30 prosenttiin, tulee entistä tärkeämmäksi pohdiskella erilaisia vaihtoehtoja.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>