maanantai 11. tammikuuta 2021

Trumpistien argumentit ja QAnon-liike

Euroopassa on moni ihmetellyt, miten Donald Trumpilla on voinut Yhdysvalloissa riittää niin laajaa kannatusta. Mutta ehkä tätäkin huomionarvoisempaa tällä puolella Atlanttia on se, miten intohimoisia Trumpin kannattajia löytyy myös Euroopasta, mukaanlukien Suomesta. Usein varsinkin intohimoisimpien Trumpin kannattajien kohdalla näkyy myös QAnon-liikkeen vaikutus, ja sosiaalisen median viestejä seuratessa syntyy vaikutelma, että kyse ei ole myöskään mitenkään erityisen marginaalisesta ilmiöstä. 

Katsotaanpa erinäisiä Trumpia puolustavia argumentteja, ja mikä niissä on pielessä.



"BLM-liikkeenkin annettiin aiheuttaa sekasortoa, joten miksi kongressin valtaus on nyt niin iso ongelma?"

Ei BLM-liikkeen mielenosoituksiin liittyviä väkivaltaisuuksia ole hyväksytty, mutta BLM-liikkeen esille tuomat ongelmat ovat laajalti tunnustettuja. Trump ei näitä ongelmia ole luonut, vaan niillä on pitkä historia, mutta Trump vain syvensi retoriikallaan kesän mielenosoitusten vastakkainasetteluasetelmaa ja pitkitti siten levottomuuksia.

BLM-liikkeen olennaisin ero kongressin valtaukseen on kuitenkin se, että kongressin valtausta ei käytännössä olisi tapahtunut ellei Trump olisi viikkokausia paasannut jatkuvasti vaalivilpistä sekä lopulta vielä kutsunut kannattajansa marssimaan kongressiin. Siinä missä Trump luultavasti toimillaan pahensi BLM-mellakoita, joita olisi toki tullut ilmankin Trumpia, kongressin valtaus oli nimenomaan Trumpin aikaansaannos.

"Trump on syytön mellakointiin"

Eihän Trump toki ihmisiä mellakoimaan käskenyt, mutta hänelle tuskin tuli yllätyksenä, että päivittäinen aggressiivinen vaalivilpistä vouhottaminen, "I won by a lot"-tyylinen twiittailu ja lopulta suora agitointi kongressiin suuntautuviin mielenosoituksiin johti lopulta levottomuuksiin. On syytä uskoa, että se oli oikeastaan nimenomaan hänen toiveensa, sillä kesti huomattavan myöhään ennen kuin hän kehotti mielenosoittajia rauhoittumaan tai menemään kotiinsa.

"Trumpilla vahvempi kannatus, mikä näkyy vaalitapahtumissa!"

Mielenosoittajien ja kongressin valtaajien avulla Trump pystyi ikään kuin taas osoittamaan, miten vahvaa hänen kannatuksensa on. Samasta toimii monien Trumpin kannattajien mielestä osoituksena se, millainen innostunut osanotto Trumpin vaalitapahtumissa on ollut. Samalla unohtuu kuitenkin, ettei joidenkin fanaattisuus ole sellaisenaan osoitus laajasta kannatuksesta. Fanaattista kannatusta ovat saaneet myös itsemurhalahkojen johtajat sekä toisaalta myös Adolf Hitler. Intohimoisen kannatuksen vastapuolena on se, että siinä missä jotkut kannattavat intohimoisesti, toiset myös vastustavat vastaavalla intohimolla.

"Mutta Trump sai ennätyssaaliin ääniä!"

Niin, paitsi että Biden sai vielä enemmän. Kun väestö kasvaa, ääniä annetaan enemmän. Kun äänestämisestä tehdään helpompaa, ääniä annetaan enemmän. Ja ennen kaikkea: jos motivaatio äänestystuloksen suhteen on riittävän suuri, ääniä annetaan enemmän.

Nämä vaalit olivat äänestys ennen kaikkea äänestys Trumpista. Jossain tutkimuksessa suurin syy äänestää Bidenia oli se, että "hän ei ole Trump", kun taas Trumpin äänestämisessä "hän ei ole Biden" oli huomattavasti harvinaisempi syy. Ottaen huomioon Trumpin poikkeuksellisuuden, tämä ei ole yllättävää. Trump aiheuttaa niin vahvoja tunteita, ettei ole yllättävää, että vuoden 2020 vaalit saivat aikaan poikkeuksellisen suuren äänestysprosentin. Ja kun äänestysprosentti on korkea, on helposti häviäjänkin äänisaalis korkeampi kuin aiempien vaalien voittajien.

Yhdysvaltain presidenttivaalien äänestysprosentit 2000-luvulla


"Mutta oli vaalivilppiä!"

Vaalivilppiväitösten osalta voisi esittää tämän yksinkertaisen kysymyksen: jotta se toimisi, kuinka suuren ihmisjoukon täytyisikään olla osallisena operaatiossa? 

Eikö pelkkä vaalivilppi vaatisi vähintään satojen ihmisten osallisuuden? Ja jos samaa operaatiota pitäisi ajaa eri osavaltioissa, eikö se vaatisi helposti pikemminkin tuhansien ihmisten osallisuuden? Kuinka todennäköistä olisi, että tässä ei tapahtuisi siinä määrin virheitä, vuotamisia ym., että tieto niistä ei löytäisi reittiään myös salaliittoteoreetikoiden parjaaman "valtamedian" tietoon? Tai jos tieto päätyisi tällaisten medioiden tietoon, miksi ihmeessä he sitä tietoa panttaisivat? Siksikö, että hekin olisivat osa salaliittoa? Ja olisivatko myös kansainväliset vaalitarkkailijat osa salaliittoa? Jos tällaisiin uskoo, sehän tarkoittaisi käytännössä jo sitä, että salaliittoon osallisten määrä pitäisi laskea maailmanlaajuisesti sadoissatuhansissa ellei jopa miljoonissa. Ja hekö kaikki pitäisivät suunsa supussa? Ja ihan vain siksi, että saataisiin vaihdettua salaliiton osallisille mieluisa presidentti? Kuka tätä koko operaatiota johtaisi? Kompurointia tapahtuu hyvin yksinkertaisissakin, pienissä, avoimissa ja laillisissakin organisaatioissa, joten mitenhän kummassa tällainen jättimäinen salaliitto pysyisi kasassa?

"Trump oli jo johdossa!"

Samanlaista äänestystilanteen kehitystä tapahtuu jokaisissa vaaleissa - ei ainoastaan Yhdysvalloissa vaan myös mm. Suomessa. Eri puolueiden kannattajat asuvat erilaisilla alueilla ja eri puolueiden kannattajilla on keskimäärin toisistaan poikkeavat tavat äänestää: toiset äänestävät enemmän ennakkoon, toiset vähemmän. Tästä seuraa jokaisissa vaaleissa asetelma, jossa tilanne muuttuu ääntenlaskennan edetessä huomattavasti.

"Trump sai talouden kasvamaan." 

Onko se ihme, jos talous nousee, kun velkaantumistahtia vauhditetaan mm. veronalennuksilla entisestään jo selvästi ennen kuin koronasta tai merkittävistä muista ongelmista oli tietoakaan? Neljän vuoden presidenttikausi on todella lyhyt aikaväli talouden pitkän aikavälin kehitystä ajatellen, ja kiihtyvä velkaantuminen aikana, jolloin taloudessa pyyhkii ihan mukavasti muutenkin ei välttämättä ole ihan parasta talouspolitiikkaa.

"Korona luotiin tarkoituksella, jotta kirjeäänestyksestä saataisiin yleisempää, jotta vaalivilppi helpottuisi, jotta Trump saataisiin pois vallasta, jotta Trump ei voisi tuhota "syvän valtion" salaliittoa."

Tämä koko väite nyt on salaliittoteorioden syvästä päästä ja "sakeudessaan" eli absurdiudessaan sitä luokkaa, ettei taida kaivata edes erillistä selitystä, miksi näin ei voi olla. Tämä on kuitenkin esimerkki siitä, minkälaiseen ajatteluun salaliittoteoriointi voi pahimmillaan ajaa. Samalla se tuo omalla tavallaan esille sitä, mikä osaltaan voi salaliittoteorioissa houkutella: kun jokin elämänmenossa kismittää tai oman elämän hallinnassa on puutteita, voi olla palkitsevaa, kun voi olla luomassa omaa maailmanmenoa selittävää narratiivia ja olla osana saman kaikupohjan jakavaa yhteisöä. Psykologisesti kyse voi olla osittain samasta kuin syömishäiriöissä: syntyy ajattelutapa, joka on todellisuudesta vieraantunut, mutta houkutteleva siksi, että se on näennäisesti omassa kontrollissa.


"Trumpia ja QAnonilaisia sensuroidaan, minkä täytyy tarkoittaa, että totuus halutaan salata!"

Suvaitsevaisuus ei voi tarkoittaa, että
suvaitsemattomuutta pitäisi suvaita.
Sananvapaus ei myöskään
saa tarkoittaa sitä, etteikö sanoistaan
voisi olla vastuussa.

Ei, sensurointi ei ole osoitus halusta salata jotakin myyttistä totuutta. Sensurointi on toki monesti ongelmallista, ja välillä siinä varmasti tapahtuu ylilyöntejä, jos sensurointi kohdistuu esimerkiksi sisältöön, joka on mahdollisesta typeryydestään huolimatta pohjimmiltaan vain mielipiteiden esittämistä. 

Johonkin raja on kuitenkin vedettävä. Yksi näistä rajoista on rikokseen yllyttäminen. Trumpin viestintä ajoi ihmisiä väkivaltaisuuksiin kongressissa, ja on hyvät perusteet epäillä, että samaa voisi tapahtua myös jatkossa, ja tällaisen ennaltaehkäisy on täysin perusteltu tavoite.

"Sananvapaus on menetetty"

Sananvapaus on edelleen voimassa. Mielipiteitä saa esittää. Päättäjiä saa kritisoida. Satiiria voi tehdä. Ei näistä asioista joudu esimerkiksi vankilaan. Väkivaltaan yllyttämisellä on kuitenkin voitava olla seurauksensa myös yllyttäjälle. Tavallisella kansalaisella se seuraus voi olla vankilakin, mutta Yhdysvaltain presidentin kohdalla syytteen alaiseksi saaminen ei ole niin yksinkertaista. Se, että valehteluun, eripuran viljelyyn ja nyt lopuksi käytännössä myös väkivaltaan yllyttämiseen pohjautuvasta toiminnasta on joutunut jäähylle joiltakin yksityisten yritysten luomilta sosiaalisen median alustoilta, on vielä aika pieni seuraus.

Tätä aikaa kuvastaa se, että someyritysten suorittaman moderoinnin merkittävin uhka ei välttämättä ole edes someyritysten entistä suuremmaksi kasvava valta, vaan sen aikaansaama polarisaatio. Salaliittoteoreetikot saavat siitä omalla tavallaan lisää bensaa liekkeihinsä ja moni muukin voi kokea, että nyt tietynlaiset äänet vaimennetaan. Toisaalta mikäli mitään moderointia ei tehtäisi, eli esimerkiksi Trumpin yhtään viestiä ei olisi aiemmin merkitty näin
ja Trump saisi edelleen jatkaa vapaasti kannatusjoukkojensa villitsemistä Twitterissä (ja vahvemmin oman kuplansa muodostavassa Parlerissa), se olisi luultavasti vielä huonompi vaihtoehto. Siis suo siellä, vetelä täällä. 

Kahtiajakautuneisuus ja yhteisen ymmärryksen puute on myrkkyä yhteiskunnan kehitykselle, ja siksi tärkeintä olisi saada parannettua yleistä keskusteluympäristöä ja palautettua luottamus sinne, mistä se on perusteettomasti monien mielissä menetetty. Se on valitettavasti kaikkea muuta kuin yksinkertaista. Suomessa tilanne ei ole onneksi yhtä paha kuin Yhdysvalloissa, mutta sama kaksijakoisuus tuntuu saaneen Trumpin kaudella entistä vahvempaa jalansijaa myös täällä. On syytä toivoa, että tämä kehitys saataisiin Bidenin presidenttikaudella kääntymään kohti parempaa molemmilla puolin Atlanttia.




Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



tiistai 8. joulukuuta 2020

Kotihoidon tuen Helsinki-lisälle on tarvetta myös jatkossa

Kävelemään oppivan peruskalustoa.
Helsinki on aikeissa poistaa kotihoidon tuen Helsinki-lisän lähestulkoon kokonaan, ja tästä ollaan päättämässä lopullisesti huomisessa eli 9.12. pidettävässä kaupunginvaltuuston kokouksessa. Aiemmin Helsinki-lisää sai madallettuna 3-vuotiaaksi asti ja tällä hetkellä 2-vuotiaaksi asti, mutta jatkossa sitä saisi vain alle 1-vuotiaista, mikä tarkoittaa käytännössä vain noin 3 kuukauden ajanjaksoa vanhempainvapaan jälkeen. 

Säästösyiden lisäksi leikkauksen perusteeksi on todettu eriarvoisuuden vähentäminen. Toisaalta voisi myös sanoa, että leikkaus vähentää valinnan tasa-arvoa: yhä useampi tulee siirtämään lapsensa päivähoitoon siksi, ettei ole varaa olla viemättä lasta päivähoitoon. Lisäksi viime kädessä leikkauksen voi nähdä heikentävän sukupuolten välistä tasa-arvoa. Onko näin suuri leikkaus oikeasti perusteltu?

Tällä hetkellä kotihoidon tuki näyttää vielä (lähde hel.fi) tältä: 

Kotihoidon tukiHoitorahaHoitolisäHelsinki-lisäTuet yhteensä
Kun perheessä on alle 1,5-vuotias lapsi341,690-182,86264605,69-788,55
Kun perheessä on 1,5-2-vuotias lapsi341,690-182,86218,64560,33-743,19
Kun lapsi on täyttänyt 2 vuotta, mutta on alle 3-vuotias341,690-182,860341,69-524,55

Jos Helsinki-lisä poistettaisiin muilta paitsi 9-11-kuukautisilta, yhä useampi veisi lapsensa aiemmin päiväkotiin. Leikkauksen vastineeksi pitäisi siis saada lisäresursseja päiväkotipuolelle, vaikka työntekijöistä on ollut pulaa jo ennen leikkausta. Käytännössä tämä voi tarkoittaa lisähenkilökunnan palkkaamisen lisäksi alan houkuttelevuuden lisäämistä mm. nostamalla matalaksi jäänyttä palkkatasoa. Väistämättä tämä lisää ennen pitkää kustannuksia päiväkotihoidon järjestämisessä, mutta ainakin lyhyellä tähtäimellä säästöjä leikkauksesta luultavasti tosiaan syntyisi, joten ihan pelkäksi hölmöläisten peiton leikkaamiseksi leikkaamissuunnitelmia ei voine tuomita. 

Pidemmällä tähtäimellä lyhyen ajan budjettikysymyksiä oleellisempaa olisi kuitenkin kysyä:
  1. Kuinka pitkään yleisellä tasolla nähdään suositeltavana pitää lasta kotona?
  2. Halutaanko mahdollistaa sellainen vanhemmuus, minkälaista vanhemmuutta ihmiset haluavat?
  3. Halutaanko kannustaa vanhemmuuteen ylipäätään?
  4. Halutaanko kotihoitoon liittyvillä päätöksillä edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa?
Jos yleisellä tasolla pidetään esim. lapsen kehityksen kannalta hyvänä, että lasta pidettäisiin kotona pidempään kuin 1-vuotissyntymäpäivään asti, olisi Helsinki-lisän säilyttäminen tätä pidemmälle kaiketi perusteltua. Keskimääräinen lapsiluku taas on puolestaan ollut viime vuosina vain noin 1,5, joten vanhemmuuteen olisi kaiketi syytä kannustaa aiempaa enemmän. Ja mitä tulee sukupuolten väliseen tasa-arvoon, sitä edistää se, jos isäkin on jonkin aikaa lapsen kanssa kotona. Imeväisiässä on kuitenkin luontevaa, että se on nimenomaan äiti, joka lasta kotona hoitaa, joten mikäli lapsi on lähtee jo 1 vuoden täytettyään päiväkotiin, ei isälle juuri jää aikaa olla lapsenhoitovastuussa kotona. Eikö Helsinki-lisä kannattaisi siis säilyttää ainakin tuohon 1,5 vuoden ikään asti?

Ps. Tämä kysymys koskee alle 1-vuotiaan pojan isänä myös allekirjoittanutta, mutta olisin hyvin saattanut kirjoittaa aiheesta muutenkin.




Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



tiistai 10. marraskuuta 2020

Pfizer, rokote ja sisäpiiritieto

Pfizerin Suomen pääkonttori Munkkiniemessä
(kuva Lauri Silvennoinen)
Pfizerin eilinen rokoteuutinen herätti suurta toivoa, mikä näkyi vahvasti myös osakemarkkinoilla. Samalla syntyi hyvin poikkeuksellinen tilanne: uutinen sai maailmanlaajuisesti lukuisissa yhtiöissä paljon massiivisemman kurssireaktion aikaan kuin yhtiössä, joka asiasta tiedotti.

Esimerkkejä kotipörssistä:
  • Finnair on noussut seuraavan päivän loppuun mennessä yli 60%.
  • Ravintola-alan toimija Noho Partners on noussut runsaassa vuorokaudessa noin 33%.
Esimerkkejä ulkomailta:
  • Risteily-yritysten Royal Caribbean Cruises ponnahti noin 30% ja Carnival Cruises noin 35%.
  • "Kotoiluosake" Netflixin osake laski noin 8%.
Ja mitä tapahtui itse Pfizerin osakkeelle? Hetkellisesti käytiin yli 10% nousussa, mutta nyt päivä uutisen jälkeen ollaan enää noin 6% perjantain kurssitason yläpuolella. Yksi syy Pfizerin maltilliselle kurssireaktiolle on tietysti yrityksen valtava koko, jota ilmentää mm. yli 50 miljardin vuotuinen liikevaihto.

Mielenkiintoisen asiasta tekeekin se, miten arvokasta tuo tieto rokotteen tuloksista on ollut. Nykymaailmassa keskeistä sisäpiiritietoa omaava ei saa käydä kyseisen yrityksen osakkeilla kauppaa ennen kuin tämä tieto on jaettu julkisesti, jotta tavalliset sijoittajat eivät joutuisi kohtuuttoman epätasa-arvoiseen asemaan sisäpiiriläisiin nähden. Tästäkin huolimatta sisäpiirillä on toki silti aina paras kuva yhtiön tilasta, mistä johtuen sisäpiirin tekemät kaupat ovatkin monesti erityisen mielenkiinnon kohteena.

Mutta entä, kun yhtiöstä X tullut uutinen vaikuttaakin enemmän muiden yhtiöiden kursseihin? Pienessä mittakaavassa tätä tapahtuu toki jatkuvasti. Maanantaina ennen rokoteuutista tästä nähtiin lievä esimerkki, kun Norjan valtio ilmoitti lopettavansa lisätuen lentoyhtiö Norwegianille, mikä taisi saada pientä nostetta aikaan Finnairin kurssissa, kun uutisen nähtiin helpottavan tulevaa kilpailutilannetta. Finnairin osalta todellinen pankin räjäyttävä uutinen tuli kuitenkin Pfizerin rokoteuutisen muodossa, kun Finnairin osake räjähti hetkessä kymmenien prosenttien nousuun.

Löytyykö Pfizerin rokotetutkimuksiin läheisesti osallisista ihmisiä, jotka olisivat hyödyntäneet tätä tietoa? Eiköhän. Joutuvatko muut Pfizerin osakkeenomistajat tämän johdosta epäedulliseen asemaan suhteessa Pfizerin sisäpiiriläisiin? Ei varsinaisesti. Tuntuuko kohtuuttoman suurelta etulyöntiasemalta omata näin laajasti muihin yrityksiin vaikuttavaa tietoa ennen muuta maailmaa? Oikeastaan kyllä tuntuu. Mutta voiko tällaisen nojalla kieltää yksittäisen yhtiön työntekijöitä käymästä kauppaa muiden firmojen osakkeilla? Eipä oikeastaan. 

Joillakin pfizeriläisillä lienee tässä ollut hallussa melkoinen tosielämän kristallipallo, ja jos he ovat sitä tietoa myös hyödyntäneet, siinä on voinut olla todella ison tilin paikka!


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



maanantai 9. marraskuuta 2020

Hitasille korvaaja? Hitas 2.0?

Hitas-loton loppu?
Päättyykö hitas-lotto viimein?
Muutama päivä sitten uutisoitiin, että "Helsinki lakkauttaa arvostelua herättäneen hitas-järjestelmän". Olen vuosien saatossa kirjoittanut #hitas-järjestelmästä lukuisia kirjoituksia, joissa olen ajanut järjestelmästä luopumista. Onko järjestelmästä luopuminen nyt siis todella käsillä? Ei välttämättä.

Paavo Arhinmäkihän toteaa jutussa seuraavasti:
”On totta, että hitas-järjestelmästä luovutaan, mutta siitä luovutaan vasta silloin, kun meillä on korvaava järjestelmä”

Lisäksi jutussa todetaan, että 

"Tavoitteena uudessa kohtuuhintaisen omistusasumisen järjestelmässä on, ettei yhdellä omistajalla voi olla useita asuntoja. Halutaan myös estää mahdollisuudet hitas-asunnon ostamiseen jälleenvuokraustarkoituksessa."

Miten tämä nyt tulisi tulkita? Kuvauksen perusteella hitaksen ydin jäisi uudistetussa järjestelmässä ennalleen, eikä liene mitään takeita, että tuon uuden järjestelmän sisällöstä päästäisiin välttämättä yhteisymmärrykseen. Jos nyt oletetaan, että yhteinen sävel kuitenkin löytyy, ja saadaan luotua korvaaja hitas-järjestelmälle, kysymys kuuluu, minkälainen tuo uusi järjestelmä tulisi olemaan. Ainakin jutun kuvauksen perusteella se ei ratkaisevasti poikkeaisi hitas-järjestelmästä. 

Jo nykyjärjestelmässä on ollut monta vuotta rajoitus, ettei uudistuotantoon kuuluvaa hitas-asuntoa myydä ihmiselle, jolla on jo entuudestaan hitas-asunto. Asuntojen vuokraamisen rajoittaminen taas loisi uusia ongelmia vanhojen tilalle: asuntojen seisomista tyhjillään, niiden vuokraamista pimeästi, ylimääräistä byrokratiaa sekä pahimmassa tapauksessa ehkä askel ruotsalaisen sääntelyjärjestelmän suuntaan (kts. Pohjolan säännellyt asuntomarkkinat: Ruotsi vs. Suomi). Mikäli myyntihintojen sääntelystä pidetään kiinni, hitas-järjestelmän ydinongelmat eivät tästä huolimatta poistu mihinkään: yksittäiset ihmiset saattavat saada todella massiivista tukea muiden kaupunkilaisten kustannuksella, ihmisten sijoittumista kaupungissa ohjaavat paikoin arpalaput, ja yleisestä hintakehityksestä jälkeen jääneistä asunnoista ei haluta luopua, jolloin asunnot eivät vaihda omistajaa, vaikka sääntelemättömässä tilanteessa sekä myynti- että ostohalukkuutta löytyisi, ja tämän lopputuloksena ihmiset jäävät asumaan alueille, jotka eivät niin hyvin vastaa juuri omia tarpeita.

Vaikka uutisjutussa todettiin Helsingin lakkauttavan hitas-järjestelmän, lopputuloksena voi kai siis hyvin olla myös jompikumpi seuraavista skenaarioista:

  1. Mikään ei muutu, koska yhteisymmärrykseen uudesta järjestelmästä ei päästä.
  2. Tulee uusi järjestelmä, jossa on kuitenkin samat ydinongelmat kuin hitasissa, mutta jotkin muut ongelmat ovat korvautuneet toisilla.
Jälkimmäisessä skenaariossa uudella järjestelmällä voisi olla uusi nimi, mutta jos ydin on sama, hitasin henkinen jälkeläinen se on tällöin edelleen. ja tällöin tuntuisi liioitellulta sanoa, että hitas-järjestelmä olisi lakkautettu. Mutta seurataan mielenkiinnolla, mitä tuleman pitää. 



Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



maanantai 28. syyskuuta 2020

Osakesäästötilin lanseerauksella täydellinen ajoitus?

Suomessa lanseerattiin 9 kuukautta sitten eli vuoden alussa uudenlainen työkalu sijoittamisesta kiinnostuneille, nimittäin osakesäästötili, joka mahdollistaa osakkeiden myymisen ja osinkojen saamisen ilman veroseuraamuksia niin kauan kuin rahat pidetään osakesäästötilillä. Yhtenä tilin tavoitteista on ollut saada useammat kiinnostumaan osakkeisiin sijoittamisesta, ja tilastojen valossa sijoittamisen suosio näyttääkin kasvaneen: osakesäästötilejä oli avattu heinäkuun loppuun mennessä jo 118 000, ja näistä noin 28 prosenttia on ollut uusia sijoittajia (kts.  Pörssisäätiön juttu) - olkoonkin, että syy uusien sijoittajien ilmestymiselle saattaa piillä ainakin osittain myös muutenkin erittäin poikkeuksellisessa vuodessa. 

Kun koronakriisi iski päälle, keväällä näkyi kuitenkin myös joitakin pilkallisia kommentteja, joiden mukaan ajoitus osui surkeaan kohtaan suhdanteen huipulle ja koronakriisin vielä iskiessä päälle. Itse ajattelin jo tuolloin, että ajoitus oli päinvastoin varsin mainio. Ja nyt, kun vuotta on kulunut pidemmälle, tuo tunne on vahvistunut entisestään: ajoitushan saattoi olla lähestulkoon täydellinen! 

Massimangusti
"Joko nyt ostellaan niitä osakkeita?"
kyselee jutun koristeeksi eksynyt herra mangusti
(18.3.2016)

Mutta kuinka niin täydellinen? Keväthän oli katastrofaalinen, eikö? No siksipä juuri! Käydäänpä läpi, mitä tuo ajoitus on käytännössä tarkoittanut.

Kiinnostavintahan osakesäästötilin lanseerauksessa on se, miten se on tuonut uusia osakesijoittajia, ja miten ajoitus on heidän kohdallaan toiminut. Jos heti tammikuun alussa olisi laittanut osakesäästötilille 50 000 euroa ja pistänyt kaikki suoraan osakkeisiin ja jäänyt istumaan niiden päälle, lopputulos ei oletusarvoisesti ehkä tosiaan olisi ollut kovin hyvä ainakaan jos sijoitukset osuivat pahasti koronan iskemille aloille. Mutta kuinka todennäköinen tuollainen skenaario on? On luultavaa, että hyvin harva jos juuri kukaan osakesäästötilillä suoran osakesijoittamisen aloittanut olisi aloittanut sijoittamisensa noin. 

Tyypillisempää lienee se, että tili on ehkä avattu vuoden alussa, ja sitten on pikkuhiljaa osteltu tilille osakkeita. Samalla on kasvanut ymmärrys markkinoiden toiminnasta ja sijoittamisesta ylipäätään, ja sitten kun markkinat ovat sukeltaneet todella pahasti pakkaselle, on saattanut paremmin käsittää, että tässähän onkin loistava paikka saada osakkeita halvalla ja on jo jonkinlainen tottumus kaupankäyntiin. Moni on saattanut myös herätä koko osakesäästötilimahdollisuuden olemassaoloon vasta markkinoiden jo oltua myllerryksessä, ja saattanut aloittaa koko tilin sitten oivallisesti markkinoiden pohjakosketuksen tienoilla. Jos osakesäästötili olisikin tullut mahdollisuudeksi vasta markkinoiden pohjissa maaliskuun puolivälissä, se olisi ollut jo turhan myöhään, sillä moni ei olisi ehkä uskaltanut aloittaa sijoittamista "veren virratessa kaduilla", tai paino olisi ollut pienempi kuin aiemmin aloittaessa.

Koronakriisin myötä uusi (aivan kuten vanhakin) sijoittaja on tietysti voinut saada menetyksiä, eikä epidemiakaan ole vielä millään muotoa ohi. Vasta osakesäästötilin kanssa sijoittamaan aloittaneen uuden sijoittajan kohdalla syntyneet oppirahat ovat kuitenkin luultavasti jääneet pieniksi, ja paljon pienemmiksi verrattuna siihen, jos olisi ollut markkinoilla joitakin vuosia ja sitten koronakriisin iskiessä olisikin tehnyt vaikkapa paniikkimyynnit lähellä kurssien pohjia. Ja toisaalta yleisesti ottaen, jos kokisi pitkään vain nousumarkkinoita, voisi tulla vääränlainen kokemus markkinoiden toiminnasta, ja siksi jonkinlainen jo varhain saatu oppiraha voi olla yksinkertaisesti hyväksi!

Jos sitten ajatellaan jo ennen osakesäästötilin tuloa perinteisellä arvo-osuustilillä suoraan osakkeisiin sijoittaneita ihmisiä, osakesäästötilin lanseerauksen ajoituksella ei liene ollut yhtä suurta merkitystä. Vanhoja omistuksia ei ole saanut suoraan siirrettyä, ja moni ei välttämättä ole halunnut myydä osakkeita vain niiden siirtämiseksi osakesäästötilille, varsinkaan jos myyminen puolestaan olisi aiheuttanut veroseuraamuksia. Jotkut ovat kuitenkin ehkä jättäneet hieman rahaa odottamaan osakesäästötilien perustamista, ja pikkuhiljaa siirtäneet varoja osakesäästötilille, joten periaatteessa samat hyvän ajoituksen syyt pätevät jo ennestään osakkeisiin sijoittaneisiin ihmisiin kuin uusiinkin sijoittajiin, vaikkakin todennäköisesti lievemmissä määrin.

Mutta että täydellinenkö ajoitus? Yleensä välttelen vahvoja ilmaisuja, mutta tässä kohtaa täydellisyydestä puhuminen ei tunnu kovin liioittelevalta, sillä on vaikea sanoa, olisiko sopivampi ajoitus ollut esim. hieman aiemmin vai ei. Asiasta on tietysti monestakin syystä jokseenkin mahdoton saada varsinaista tutkimustietoa kun ei ole vaihtoehtoisia todellisuuksia vertailukohteina, ja sopivin kohta voi riippua siitä, tarkastellaanko vanhoja vai osakesäästötilin tuomia uusia sijoittajia. Arvioisin joka tapauksessa, että kuukausikin myöhemmin olisi ollut yleisellä tasolla jo ajankohtana huonompi, ja toisaalta osakesäästötilin lanseeraus jo vuotta aiemmin olisi luultavasti myös ollut ajankohtana huonompi, koska tällöin osakesäästötilillä sijoittamaan aloittaneet olisivat todennäköisemmin päätyneet isommalla painolla mukaan koronakriisin aikaansaamaan sukellukseen. Eli vaikka vuonna 2018 osakesäästötiliä esitettäessä oli täysin mahdoton ennustaa vuodelle 2020 osuvaa kriisiä, voinee tuolloista Sipilän hallitusta onnitella hyvin ajoitetusta uudistuksesta - olkoonkin, että ajoituksen onnistuminen oli käytännössä täysin sattumaa.



Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



tiistai 21. heinäkuuta 2020

Kilometrikorvaukset sähköautojen aikakaudella

Kirjoitin 8 vuotta sitten pari kirjoitusta kilometrikorvauksista (kts. Kilometrikorvausten porrastus ja kohtuullistaminen sekä Kilometrikorvauskeskustelun punaiset sillit). Keskeisimpänä pointtina jutuissa on se, että kilometrikorvaukset eivät saisi toimia verottomana palkanlisänä, mutta käytännössä ne sitä nykyehdoin monessa tilanteessa ovat, koska kuljettu kilometri voi kuluttaa polttoainetta ja autoa huomattavasti vähemmän kuin mitä kilometrikorvaus antaa. Ongelma vain on, että autoja on hyvin erilaisia myös kilometrin aiheuttaman kustannuksen osalta. Vaikka halvalla autolla käytännössä pääseekin tienaamaan kilometrikorvauksilla, kilometrikorvauksen tulisi kattaa kulut myös jonkin verran kalliimmillakin autoilla. Käytännössä lopputulos on se, että vaikka jotkut tienaavatkin kilometrikorvauksilla, joillakin ne eivät riitä kattamaan kuljetun kilometrin kustannuksia. Raja on pakko vetää johonkin, mutta on mahdotonta sanoa yhtä oikeaa euromäärää, missä sen rajan tulisi olla. 

Kilometrikorvaus on pysynyt jokseenkin samana 8 vuoden takaisten kirjoitusteni aikaan verrattuna, mutta itse autoilun osalta yksi asia on tänä aikana muuttunut: sähköautoja on jo alkanut näkyä enemmän katukuvassa. Kilometrikorvauksien suuruudessa sitä ei kuitenkaan ole otettu huomioon. Olisiko ehkä jo aika?

Tesla ladattavana 
 (Wikimedia Commons)
Jos kilometrikorvauksien suuruutta miettii perinteisiä polttorimoottoriautojen näkökulmasta, yleisesti ottaen halvalla käytetyllä autolla kilometrikorvauksilla pitäisi onnistua tienaamaan hyvinkin, kun taas kalliilla uudella autolla kilometrikorvaukset eivät riitä kattamaan auton kulumista. Tyytymällä käytettyyn perusautoon pitäisi siis jäädä työajoista plussan puolelle, mutta jos luksusautolla haluaa välttämättä ajaa, työajoista jää tappiolle. Sähköautoissa tämä sääntö ei välttämättä enää kuitenkaan päde.

Tästä löytyy keväällä kirjoitettu juttu sähköautolla ajamisen kokemuksista:


Jutusta käy hyvin ilmi, miten varsinkin itse energianlähde eli sähkö on bensiiniin verrattuna huomattavasti halvempaa. Jäljelle jää siis kysymys siitä, missä määrin auto vanhenee kilometrejä kuljettaessa. Aika tullee näyttämään tämän paremmin, mutta ainakin tuon samaisen artikkelin perusteella sähköauton hinta taitaa kestää käyttöä paremmin. Nettikommenteissa on tullut vastaan myös kommenttia, jossa on todettu, että Teslalla voi tienata kilometrikorvauksella.

Polttomoottoriautojen kohdalla on voinut nähdä hyväksyttävänä kompromissina sen, että halvalla autolla ajava voi saada käytännössä verotonta palkkaa, jotta myös kalliimmalla autolla kulkevan autoilukulut saadaan katettua. Tesla menee kuitenkin yhä jo hintansa puolesta luksusauton puolelle, ja jos tällaisella ympäriinsä työkseen ajeleva saa tuosta ajamisesta käytännössä palkkaa verottomana, on sille vaikea enää nähdä mitään perusteluja. Joku voisi tähän todeta, että valtiovalta saattaa haluta luoda kannustimia sähköautojen yleistymiselle. Se saattaa tosiaan olla järkevää, mutta ylisuuret kilometrikorvaukset ovat siihen väärä keino, sillä noiden kannustimien tulisi kohdistua tasaisesti kaikille auton omistajille, ei vain työajajille.

Toki Teslat ja muutkin sähköautot maksavat paljon, mutta on muistettava, että ei kilometrikorvauksen tarkoitus ole kattaa auton hankintakuluja, vakuutusta tai edes ajallista vanhenemista, vaan ainoastaan käyttökustannukset sekä kuljetuista kilometreistä johtuva vanheneminen. Jos kilometrikorvaus ylittää jopa kalliissa autossa nämä kustannukset, on kilometrikorvaus ylimitoitettu.

Ps. Allekirjoittaneella on ollut kolme käytettynä hankittua autoa, joista kahdella olen tehnyt vähäisen määrän kilometrikorvattavia työajoja.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



tiistai 9. kesäkuuta 2020

Markkinointitoimisto näyttää mallia helposti hahmotettavasta merkintäetuoikeusannista

Joskus pörssiin listatuilla yrityksillä on tarve lisärahoitukselle. Yksi keino lisärahoituksen hankkimiseen on käydä niin sanotusti olemassa olevien omistajien kukkarolla järjestämällä merkintäetuoikeusanti. Tällaisessa annissa osakkeenomistajilla on mahdollisuus merkitä osakkeita  olemassa olevaan omistukseen pohjautuva määrä. Jotta anti menisi läpi, tuon merkintähinnan tulee tietysti olla houkutteleva, joten sen tulee olla turvallisella marginaalilla senhetkistä markkinahintaa matalammalla tasolla. Tämä on selkein ehto annin onnistumiselle, mutta  osakkeenomistajan kannalta kiinnostava tieto on tietysti myös, kuinka paljon näitä uusia osakkeita tulisi merkitä eli kuinka paljon yritykseen olisi laitettava lisää rahaa, jos haluaa pysyä yrityksessä samansuuruisella omistusosuudella mukana. Tätä kokonaisuutta on anneissa rakennettu useasti ehdoin, joiden tarkoituksenmukaisuutta on toisinaan joutunut hieman ihmettelemään.

Kesäkuussa 2020 merkintäetuoikeusanteja järjestäneitä yhtiöitä.

Koska osakeanneissa on yleisesti ottaen kyse rahan tarpeesta, sen, kuinka paljon rahaa tarvitaan, täytyy olla myös peruslähtökohta annin ehtojen määrittämisessä. Pelkästään tästä peruslähtökohdasta katsoen sitä ajattelisi, että merkittävissä olevien osakkeiden määrän ja merkintähinnan määrittämisessä olisi hyvin iso liikkumavara ilman, että annin lopputulos käytännössä juuri muuttuisi: kunhan merkintähinta on riittävästi alle osakkeen senhetkisen markkinahinnan, monilla yhdistelmillä päästään saman suuruiseen rahoitussummaan. Miksi antien ehdot on tästä huolimatta kuitenkin määritetty välillä niin hankalin murtoluvuin, että tavallisella sijoittajalla menee helposti ajatukset solmuun?

Tarkastellaanpa esimerkkejä. Olen osallistunut vuosina 2009-2019 ainakin kymmeneen merkintäoikeuksiin pohjautuvaan osakeantiin. Näistä ensimmäisen ehdot kuuluivat näin:
Yksi (1) vanha osake oikeuttaa yhteentoista (11) merkintäoikeuteen, kaksikymmentä (20) merkintäoikeutta vaaditaan yhden (1) uuden osakkeen merkitsemiseen. Uuden osakkeen merkintäkurssi on 1,81 EUR/osake. 
Kohdeyhtiönä tässä annissa oli Nordea. Jos lähtökohtana oli kerätä 0,9955 € eli yhden sentin tarkkuuteen pyöristäen 1 euro per vanha osake, eikö tuo olisi onnistunut yksinkertaisemminkin? Miten olisi ollut vaikkapa 2 euroa / osake siten, että yhdellä osakkeella saisi 1 merkintäoikeuden ja kahdella merkintäoikeudella saisi merkitä yhden osakkeen? Tästä tulisi tuo samainen tasan 1 euro per vanha osake. No, ilman minkäänlaista tietoa osakeantien määrittämisten taustalla olevista prosesseista, ehkäpä tämä vaihtoehto oli aluksi pöydällä, mutta koska elettiin finanssikriisin aikaansaaman karhumarkkinan pohjan aikoja eli maaliskuuta 2009, ehkä jakosuhdetta monimutkaistettiin sen vuoksi, että haluttiin minimoida riski siitä, että osakekurssi laskisi noin alas. Seuraava ilmeinen kysymys on, miksei samantien olisi merkintähintana 1 euro, ja jokaista vanhaa osaketta kohden saisi yhden merkintäoikeuden, jolla saisi merkitä yhden uuden osakkeen? Yksinkertaisempaa merkintäetuoikeusantien ehtoasetelmaa ei käytännössä voi ollakaan, ja lopputulos olisi kerätyn rahan suhteen sama, joten missä ongelma? No, tällöin osakkeiden määrä tietysti kasvaisi paljon enemmän. Se taas tarkoittaisi korostetun huonoa niille, jotka jostain syystä jättäisivät merkintäoikeudet käyttämättä ja myymättä. Yhden euron merkintähinta voisi myös näyttää epämiellyttävän matalalta verrattuna olemassaolevaan markkinahintaan. Joten vaikka luvuista olisi helposti saatu nätitkin, erikoiselta näyttävä merkintäsuhde saattoi olla perusteltu.

Voi tietysti kysyä, onko hankalammin hahmotettavilla luvuilla ylipäätään merkitystä? Lähtökohtaisesti omistajan kannattaa yleensä osallistua antiin tai vähintäänkin myydä merkintäoikeutensa, eikä lukujen suhde sitä lähtökohtaa muuksi muuta kuin. Käytännön kokemus on toki osoittanut, että yleensä merkintäoikeuksien hinta määrittyy markkinoilla yleensä jonkin verran johdonmukaista hintaa matalammaksi. Tähän syynä voi olla se, että osa osakkeenomistajista ei ole valmis osallistumaan antiin ja vain myyvät merkintäoikeutensa pois niistä saatavaa hintaa sen kummemmin miettimättä. Tässä kohtaa merkintäoikeuksien ja osakkeiden lukumäärien suhteella voikin olla merkitystä sen suhteen, osaako osakkeen omistaja tehdä järkeviä päätöksiä.

Mutta onko silläkään yhtiön kannalta erityisemmin merkitystä, miten yksittäiset sijoittajat ehkä näkevät antien ehtojen yksityiskohdat? Eli kirjoitanko taas pitkähköjä pohdintoja asioista, joilla ei loppujen lopuksi ole merkitystä? Yleisesti ottaen merkitystä on ehkä aika vähän, mutta voi sitä löytyä jonkin verran ainakin kahdella tapaa:
  1. Annin yksityiskohtien vaikutus annin rahoittajiin eli yhtiön osakkeenomistajiin
  2. Annin yksityiskohtien vaikutus ihmisten mielikuvaan yhtiöstä.
Nordea on iso konserni, jonka osakkeenomistajissa tavalliset sijoittajat ovat pienessä roolissa, joten osakkeenomistajien sidosryhmää ajatellen asialla ei ole tässä yhteydessä käytännössä juuri merkitystä. Samalla on kuitenkin niin, että varsin merkittävä osa osakkeenomistajista kuuluu myös toiseen sidosryhmään eli pankin asiakkaisiin, ja koska kyseessä on pankki, tapa hoitaa osakeantia vaikuttaa myös mielikuvaan yhtiöstä pankkina. Nordea on iso yhtiö, josta on varmasti monella kuva jäykkänä, etäisenä ja ehkä byrokraattisenakin toimijana. Tälläistä mielikuvaa ei varsinaisesti helpota hankaliksi määritetyt merkintäoikeusannit, eli Nordean kohdalla annin ehdoilla lienee suurempi merkitys kohtaan 2.

Otetaan toiseksi esimerkiksi Technopolis. Se on ainoa yhtiö, jonka kohdalla olen osallistunut useampaan kuin yhteen antiin (merkintäoikeusanteja ehti tulla omistukseni aikana kaksi kunnes yhtiö lopulta ostettiin pois pörssistä). Näissä anneissa jakosuhteet ovat olleet Nordean esimerkkiä yksinkertaisempia: yhdellä osakkeella sai yhden merkintäoikeuden kummassakin annissa, ja ensimmäisessä annissa 5 merkintäoikeudella sai merkitä 2 osaketta, jälkimmäisessa 2 merkintäoikeudella 1 osakkeen. Näissä anneissa jakosuhteita mielenkiintoisempi kuvio onkin ehkä se, että yhtiö pyysi samanaikaisesti osakkeenomistajilta lisää rahaa kun myös jakoi sitä ulos osinkoina. Voi kysyä, onko tämä ollut piensijoittajien edun mukaista, kun (institutionaalisista sijoittajista poiketen) osingoista on välissä pitänyt lähtökohtaisesti maksaa verot, vaikka varat onkin sitten ollut tarkoitus laittaa takaisin yhtiöön. Nämä toistuvat annit saattoivat vaikuttaa jossain määrin negatiivisesti myös yhtiön arvostukseen osakkeenomistajien ja potentiaalisten osakkeenomistajien keskuudessa, joten Technopoliksen kohdalla annit lienevät vaikuttaneet enemmän edellä mainittuun kohtaan 1.

Pienemmillä yhtiöillä annin ehtojen merkitys voi olla vielä kriittisempi kohdan 1 suhteen, ja toki vaikutusta voi myös löytyä kohdan 2 suhteen. Tätä ajatellen on jännä huomata, että nyt kesäkuussa nimenomaan markkinointialalla toimiva yritys on järjestänyt annin, jota yksinkertaisempia ehtoja ei käytännössä voi olla olemassa: Avidlyn annissa yhdellä osakkeella saa yhden merkintäoikeuden, jolla voi merkitä yhden osakkeen yhdellä eurolla. Nättiä. Tällaiset ehdot eivät tietenkään sovi kaikkiin tilanteisiin, mutta on sinänsä mielenkiintoista, että tuossa aiemmin esimerkkinä mainitussa Nordean annissa täsmälleen samat ehdot olisivat johtaneet kerätyssä rahassa lähes täsmälleen saman lopputuloksen. Toisaalta nyt Avidlyn kohdalla näin tasaisista luvuista voi myös herätä kysymys onko tässä nyt määritetty anti rahoitustarpeen perusteella, vai rahoitustarpeen suuruus osittain myös sillä perusteella, miten saadaan aikaiseksi mukavat tasaluvut. No, joka tapauksessa Avidlyn anti on nyt saatu odotetusti päätökseensä (kts. Avidlyn anti ylimerkitty).

Niin tai näin, mielikuvilla voi olla merkitystä. Avidly on pieni yritys, minkä vuoksi annin matemaattisesti periaatteessa merkityksettömätkin yksityiskohdat voivat helpommin vaikuttaa suoraan myös osakkeenomistajien käyttäytymiseen. Lisäksi koska kyse on markkinointitoimistosta, asialla voi olla jonkin verran merkitystä myös yrityksestä syntyvään mielikuvaan: yksinkertainen on kaunista.

Ps. Osallistuin sekä Avidlyn että SRV:n anteihin. Vielä käynnissä olevaan Scandicin antiinkin olisin luultavasti muuten osallistunut, mutta vaikutti siltä, että se ei olisi Avidlyyn ja SRV:hen verrattuna onnistunut yhtä helposti ja merkintäoikeuksien hinta oli osakkeen hintaan verrattuna laskennallisesti järkevä, joten myin vain pienen merkintäoikeuspottini pois.



Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



perjantai 3. huhtikuuta 2020

THL ylioptimistinen viruksen suhteen, ylipessimistinen ihmisten suhteen

Monet ovat kritisoineet voimakkaasti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen eli THL:n arvioita koronaan liittyvistä riskeistä. Toki varsinkin jälkikäteen on helppo arvostella sivusta, kun arviot ovat osoittautuneet vääriksi, mutta täytyy sanoa, että THL:n negatiivisemmiksikin päivitetyt arviot tuntuvat edelleen erikoisilta nyt kun koko maailma on pandemian kourissa. Näin kirjoitettiin Helsingin Sanomissa viikko sitten:

Keskiviikkona THL julkaisi kaksi tuoretta arviota, joista toisessa noin 11 300 ihmisen arvioidaan tarvitsevan sairaalahoitoa epidemian aikana koronaviruksen vuoksi. Heistä tehohoitoa tarvitsee 3 600 potilasta. Synkemmässä arviossa sairaalahoitoa tarvitsisi 15 500 potilasta, joista tehohoitoa 5 000.
Viikko on toki tavallaan tapahtumien etenemistahdin huomioiden hyvin pitkä aika, mutta toisaalta kulunut aika ei juurikaan muuta pandemian etenemisen perusasetelmaa: kasvu on eksponentiaalista, eikä se tyrehdy itsestään ennen kuin se on käynyt niin suuren osan väestöstä läpi, että on ehtinyt syntyä laumasuoja. Samalla poliitikot ovat THL:n näkemysten perässä todenneet, ettei viruksen pysäyttäminen ole tavoitteena. Jan Vapaavuori on sanonut, että "On hyvä muistaa, että ohjeiden tarkoitus ei ole pysäyttää koronaviruksen leviämistä eikä se ole edes mahdollista." ja perhe- ja palveluministeri Krista Kiuru on todennut hallituksen linjauksen olevan se, että "ikäihmiset ja riskiryhmät suojataan, mutta muu väestö ottaa koronaepidemian vastaan".

Tätä ajatellen nuo THL:n arviot tuntuvat valitettavasti edelleen erittäin optimistisilta. Jotta laumasuoja syntyisi loppuväestölle, käytännössä kansasta selvän enemmistön eli 3-4 miljoonan tulisi saada tartunta, sillä vasta tämä saisi tarttumistahtia kuvaavan R-luvun laskemaan alle 1:n ilman, että yhteiskunnassa vallitsisi poikkeusjärjestelyt. Ja jos valtaosa väestöstä käydään läpi, noista THL:n luvuista pessimistisemmätkin tuntuvat tähänastisten tietojen valossa vahvasti alakanttiin olevilta.

Vaikka todellisia tartunnan saaneita on varmasti huomattavasti enemmän kuin tilastoituja, maailmalta saatujen lukujen valossa ei näytä siltä, että näitä tilastoimattomia olisi aivan tolkuttomasti enempää. Oireettomia on joissain vertailuissa ollut noin kolmasosa, ja tämän lisäksi on varmasti oireilevia tilastoimattomia, mutta Centre for Mathematical Modelling of Infectious Diseasesin mukaan kattavimmin tilastoidussa Etelä-Koreassa arviolta vain 22% tartunnan saaneista olisi jäänyt tilastoinnin ulkopuolelle. Muissa maissa osuus on varmasti suurempi, mutta vaikka lähdettäisiin siitä, että tartunnan saaneita olisi Suomessa kolme kertaa enemmän kuin tilastoituja, 15% tilastoiduista tarvitsisi sairaalahoitoa, ja 40% sairaalahoitoa tarvitsevista tarvitsisi tehohoitoa (40% näyttäisi olevan tämänhetkinen suhde Suomessa), tämä tarkoittaisi jo 150 000 sairaalahoitoa tarvitsevaa ja 60 000 tehohoitoa tarvitsevaa. Tämä on pyöreästi 10-kertaisesti THL:n arvioihin nähden. Toki voi olla, että tilastoimattomia on hieman enemmän, ja astetta pienempi osuus tarvitsisi sairaalahoitoa, mutta jos taudin etenemistä ei pysäytetä, on vaikea nähdä mitään tapaa, millä luvut voisivat jäädä noin mataliksi kuin THL:n esittämissä arvioissa.

Ja mitä se tarkoittaa, jos 60 000 vaatisi tehohoitoa. Jos tehohoito kestää keskimäärin 2 viikkoa, se tarkoittaisi yhteensä 120 000 tehohoitoviikkoa. Jos meillä olisi uutisissa esitetty 1000 paikkaa käytettävissä pelkästään koronapotilaita varten, tuohon menisi siis 120 viikkoa eli 2 vuotta! Ja jotta tahti pysyisi kontrollissa, pitäisi lähestulkoon tuonne asti pitää myös poikkeusjärjestelyjä yllä. Ja silti mahdollisesti kymmenettuhannet kuolisivat tautiin Suomessakin! Melko mahdoton ajatus.

Nämä luvut ovat hyvin musertavia, mutta onneksi THL:llä on toisaalta esiintynyt vastaavasti tarpeettoman pessimistisiä näkemyksiä sen suhteen, missä määrin ihmiset voivat taudin etenemiseen vaikuttaa. THL:n terveysturvallisuuden johtaja Mika Salminen on aiemmin sanonut, ettei viruksen etenemistä voi pysäyttää. Nyt, rajoitustoimenpiteiden tultua käyttöön Salminen on puolestaan todennut Yleisradiolle, että "ihmisten väliset kontaktit ovat vähentyneet väestöryhmästä ja sijainnista riippuen 25-50%". Kuin luin tämän kommentin lehdestä, pidin jokseenkin täysin mahdottomana, että toimien vaikutus olisi noin pieni. Jos koulut ovat tyhjillään, päiväkodeissa on paikalla ehkä 25% lapsista, ravintolat ja baarit ovat kiinni, kaikki etänä tehtävissä oleva työ tehdään etänä, riskiryhmiin kuuluvat elävät eristyneinä, kavereita ei juuri tavata, kaupoissa käyntejäkin karsitaan, ja kaiken lisäksi kiinnitetään kaikessa toiminnassa enemmän huomiota käsihygieniaan ja muuhun kontaktien vähentämiseen, miten ihmeessä tämän kaiken vaikutus voisi olla muka vain 25-50%:n vähennys kontakteissa?

No, kun aikaa on kulunut taas muutamia päiviä lisää, tartuntojen määrän kehittyminen on osoittanut, että kyllä ne kontaktit ovatkin vähentyneet selvästi enemmän (kts. Tartuntojen avainluku romahti alemmas kuin missään ennusteessa). Jos todella hyvin menee, kehitys voi olla talttumassa jo nykytoimenpiteillä. Jos ne eivät riitä, vielä on jonkin verran lisätoimenpiteitä käytettävissä. Etelä-Koreassa, Singaporessa, Islannissa ja tietysti kovia keinoja käyttäneessä Kiinassa taudin eteneminen onnistuttiin pysäyttämään tehokkaasti. Kyllä sama onnistuu myös meiltä!


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



tiistai 31. maaliskuuta 2020

Korona, tartuttavuusluvun anatomia ja hallituksen tavoite

Salva l'Europa - pelastakaa Eurooppa
(Rooma 12.7.2008)
Yhteiskunnat ympäri maailmaa ovat joutuneet hyvin vaikeiden valintojen eteen koronaviruksen aiheuttaman pandemian takia. Valinnoissa ja näkemyksissä on osaltaan vastakkain ihmisten terveys ja yhteiskunnan terveys. Pääsääntöisesti maat ovat valinneet ihmisten terveyden, mikä on hyvä asia, sillä emmehän me elä taloutta varten, vaan talous on ihmisiä varten. Kuitenkin jos talous voi huonosti, niin voivat ihmisetkin, mikä lopulta haittaa myös ihmisten terveyttä monin tavoin. Talouttakaan ei tulisi siis uhrata kovin pitkäksi aikaa.

Mistä tulisi siis löytää tasapaino? Rokotteen saamisessa kestää jokseenkin väistämättä aivan liian pitkään, jotta siitä olisi ratkaisuksi tässä akuutissa kriisissä. Ei ole myöskään syytä laskea suunnitelmia sen varaan, että jokin lääke (kuten esim. Fujifilmin tytäryhtiön tuote Favilavir)  olisi riittävän tehokas ja riittävän laajasti saatavissa, jotta siitä olisi ratkaisuksi globaaliin kriisiin.

Kaiken ytimessä on tartuttavuusluku R. Sen pohjaluku R0 kertoo, kuinka monta ihmistä yksi tartunnan saanut odotusarvoisesti tartuttaa populaatiossa, jossa kaikki ovat alttiita taudille (eikä ole tehty toimenpiteitä taudin leviämisen estämiseksi), ja R vastaavasti tietyn hetken tilannetta.  Kaikki erityistoimet tähtäävät käytännössä tuon luvun laskemiseen: niin kauan kuin se on yli 1, taudin leviäminen jatkuu eksponentiaalisesti ja mitä enemmän se on yli 1:n, sitä nopeammin se leviää. Vastaavasti jos luvun saa alle 1:n, taudin leviäminen tyrehtyy - ja on hyvä huomata, että myös tämä tyrehtyminen tapahtuu tällöin kiihtyvällä tahdilla!

Koko R-luku jollakin aikavälillä on laskettavissa epidemian etenemistahdin perusteella. Voisi olla myös erittäin hyödyllistä tietää, minkälaisista osista tuo R-luku käytännössä koostuu. Vaikka niistä on epäilemättä hyvin vaikea saada tilastollista dataa, R-luvun voisi jakaa koronatartunnan kohdalla taudin ja siitä olevan tiedon osalta esim. alla olevassa taulukossa esitetyllä tavalla. Sulkeissa näkyvät R-luvut ovat täysin keksittyjä havainnollistamista varten, mutta pyrkivät kuvaamaan tilannetta, jossa ainakin jonkinlaisia rajoitustoimenpiteitä on jo käytössä, ja niiden yhteissumma R=1,5 vastaakin suurinpiirtein joitakin julkisuudessa esitettyjä arvioita viimeaikaisesta R-luvusta:


Ei oireita, ei tartuEi oireita, mutta tarttuuOireita ja tarttuuSairaalahoidossa
Ei vielä diagnosoitu
E1 (R = 0)
E2 (R = 0,7)E3 (R = 0,3)E4 (R = 0,01)
Diagnosoitu koronan aiheuttamaksi
K1 (R = 0)
K2 (R=0,3)K3 (R=0,1)K4 (R = 0,1)


E1- ja K1-vaiheiden osalta R-luvun osuus on puhdas 0. En tiedä, onko K1 (eli tilanne, jossa diagnoosi olisi voitu saada, mutta tauti ei olisi tarttuva) ylipäätään mahdollinen, mutta mikäli on, se olisi taudin leviämisen ehkäisemisen kannalta ideaali tilanne: ihminen voisi asettua karanteeniin ilman, että tautia olisi sitä ennen levitetty eteenpäin. Käytännössä suurin osuus R-luvusta osunee kohtaan E2: jos tauti leviää, mutta siitä ei ole mitään tietoa, sen levittämistä ei osaa välttää. E3 on luultavasti myös hyvin merkittävä: joitain oireita on, mutta tautia ei ole tunnistettu koronan aiheuttamaksi, joten ihminen ei välttämättä ole karanteenissa eikä varmasti välttele kontakteja yhtä tarkkaan kuin silloin, jos koronadiagnoosi olisi tehty. Nämä molemmat on merkitty yllä olevaan kaavioon punaisella. Kohdissa K2 ja K3 taas diagnoosi on tehty, jolloin kontakteja tiedetään välttää kaikin mahdollisin keinoin (merkitty violetilla). E4 on hyvin matala, koska lienee hyvin epätodennäköistä, että potilas päätyisi sairaalahoitoon ilman koronadiagnoosia. K4:n osuuden taas olisi ainakin syytä olla matala, jotta sairaalahenkilökunta ei sairastuisi.

Jos nyt tarkastellaan noita R-lukujen (edelleenkin täysin keksittyjä, mutta suuntaa antavia) osuuksia, voidaan nähdä, miten kokonais-R-lukemaa voisi alentaa. Ensinnäkin kun tunnistetaan pahimmat kipukohdat eli E2 ja E3, voidaan pohtia, miten näissä tiloissa olevien ihmisten tartuttavuutta voisi alentaa. Toisekseen on syytä tehdä toimia sen eteen, että E2- ja E3-ryhmiin kuuluvia ihmisiä saisi diagnoosin avulla siirrettyä ryhmiin K2 ja K3. Kaikista paras olisi tietysti, jos tartunnan saanut saataisiin diagnosoidulle riville jo ennen tartuttavaa vaihetta eli siirtymällä E1-ryhmästä K2-ryhmään. Ihanteellisesti kokonais-R-luvun voisi saada tuntuvasti alle 1:n, jolloin taudin leviämisen saisi tyrehdytettyä.

Toinen tapa jakaa R-lukua osiin olisi tarkastella, minkälaisissa tilanteissa tauti tarttuu. Tällaisen tiedon saaminen on tietysti laajassa mittakaavassa jokseenkin mahdotonta, mutta dataa on paljon, ja esimerkiksi tartuntapolkuja seuraamalla tästä voisi luultavasti silti saada löydettyä muutakin kuin puhtaaseen mutuun pohjautuvia arvioita. Kaikki edes jossain määrin todellisuutta muistuttavat laskelmat voisivat auttaa huomattavasti määrittämään sitä, mitkä toimenpiteet auttaisivat parhaiten epidemian hillitsemisessä. Paljon jaetussa Coronavirus: The Hammer and the Dance -kirjoituksessa R oli jaettu hieman toisin päin eli erilaisten pakkotoimien hyötyvaikutuksiin. Kaavion arvot olivat jutussa keksittyjä aivan kuten tuossa yllä kuvaamassani taulukossa, ja erilaisten tekijöiden kasaaminen samaan pylvääseen suoraan summaten on ylipäätään hyvin karkea yksinkertaistus, mutta perusajatus olisi hyvä pitää mielessä: jokainen toimenpide saa aikaan jonkinlaisen muutoksen tarttuvuuteen, ja vaikka jotkin toimenpiteet ovat tehokkaampia kuin toiset, voidaan niiden yhteispanostusta tarvita siihen, että leviäminen saadaan riittävän alas.

Yhtä, länsimaissa nyt laajalti vallalla olevaa virusstrategiaa ajatellen keskeistä asiaa en kuitenkaan ole tartuttavuutta käsittelevissä jutuissa huomannut. Suomessa, kuten ilmeisesti monissa muissakin Euroopan maissa on jatkuvasti puhuttu vain siitä, että taudin etenemistä pyritään vain hidastamaan sen sijaan, että sitä yritettäisiin varsinaisesti pysäyttää. Tämä tarkoittaa sitä, että pikkuhiljaa yksi R-lukuun vaikuttavista tekijöistä alkaa nousta aina vain suurempaan rooliin. Tämä tekijä on laumasuoja, ja se on se, jonka pitäisi viimeistään saada viruksen leviämisen kääntymään laskuun.

Jotta laumasuoja olisi merkittävä, täytyy tartunnan saaneiden ihmisten määränkin vain valitettavasti olla merkittävä. Jos 10% kansasta on saanut tartunnan, tulisi R-luvunkin vastaavasti tällöin olla pudonnut noin 10% (jos teen tässä jonkin perusteettoman oletuksen, toivottavasti joku epidemiologiaa paremmin tunteva voi oikaista virheeni tämän suhteen). R0-luvuksi on esitetty joissain lähteissä noin kolmen luokkaa, joskin itse pidän uskottavampana jossain lähteissä esitettyjä korkeampia arvoja. Jos R0 on kuitenkin esimerkiksi ollut 3 ilman mitään epidemian vastaisia toimenpiteitä, tällöin väestöstä noin 66%:n pitäisi saada tartunta, jotta R laskisi niin alas, että viruksen leviäminen tyrehtyisi ilman minkäänlaisia leviämisen vastaisia toimenpiteitä. Vastaavasti lievillä, käytännössä jokseenkin kaiken normaalin elämän vielä sallivilla rajoituksilla ehkäpä tuo luku olisi saatavissa lähelle 50%:a. Tai jos lähdetään syvemmälle maallikon analyysissä, ehkäpä voidaan olettaa, että alkuvaiheessa epidemiaa tartuntoja saavat enemmän he, jotka kiinnittävät vähemmän huomiota sosiaaliseen etäisyyteen, käsihygieniaan yms. Tämä taas tarkoittaa sitä, että siinä vaiheessa kun esimerkiksi väestöstä on 30% saanut tartunnan, jäljellä olevien 70%:n kohdalla R-luku on keskimäärin matalampi ihan yksilötasolla, mikä osaltaan myös madaltaa koko väestön R-lukua tuossa vaiheessa. Niin ollen ehkäpä leviäminen voisi periaatteessa tyrehtyä jo väestön 50%:n osuuden paikkeilla.

Joka tapauksessa jos R laskee 1:n alle vasta, kun 50-60% väestöstä olisi saanut tartunnan, pienessä Suomessakin 2,5-3 miljoonan ihmisen pitäisi saada tartunta ennen kuin epidemia alkaisi hiipua. Ja jotta terveydenhuolto ei kuormittuisi liikaa, poikkeuslakiolot tulisi säilyttää kaiketi siihen asti, että kymmeniä prosentteja väestöstä on saanut tartunnan, eli hyvinkin pitkään. Lopputuloksena väestön enemmistö on saanut tartunnan, vaikka on uhrattu myös iso osa taloudesta, ja talouden murenemisen ja poikkeusolojen seurauksena on samalla luultavasti kärsinyt myös valitettavan monen mielenterveys ja muu terveys.

Mutta tarvitseeko sen välttämättä olla näin? Hallitus on THL:n sanoman perässä ilmoittanut tavoitteeksi vain epidemian etenemisen hillitsemisen, mutta esimerkiksi Kiina onnistui tyrehdyttämään sen. Samassa on onnistuttu ilmeisen hyvin myös Etelä-Koreassa ja ilmeisesti myös Singaporessa ja jopa pohjoismaisessa tutussamme Islannissa, vaikka ei näissä maissa ole tehty likimainkaan niin järeitä toimenpiteitä kuin Kiinassa. Näissä maissa yksi ydintekijä on ollut laaja testaus. Jos nämä maat ovat onnistuneet saamaan taudin etenemisen hallintaan, eikö se voisi onnistua myös Suomessa? Eikö se voisi olla ainakin tavoitteena?

On toki totta, että rokotetta saataneen odottaa vielä vähintään ensi vuoteen (eli aivan liian pitkään tätä hetkeä ajatellen), eikä vielä ole selvää laajalti todettua näyttöä toimivasta ja laajasti saatavilla olevista lääkkeistä (vaikka mm. Fujifilmin tytäryhtiön lääke on osoittanut lupaavia merkkejä). Niin pitkään kuin tällaista rokotukseen tai lääkkeisiin pohjautuvaa tietä ulos kriisistä ei ole, ei taudin leviämisen hetkellinen laannuttaminen tarkoittaisi sitä, etteikö se voisi alkaa uudelleen levitä esimerkiksi rajojen avaamisen jälkeen. Mutta riittävän laajoilla testaamisilla ja karanteenitoimenpiteillä se olisi mahdollista säilyttää aisoissa, mikäli se saataisiin hallintaan.

Vaikka hallitus on kiitettävän määrätietoisesti puuttunut kriisiin, voisi olla hyvä, jos toimien tavoitteista kommunikoitaisiin vielä astetta selkeämmin. Onko tavoitteena siis, että valtaosa väestöstä saa tartunnan? Jos on, tartunnan leviämiselle optimaalinen tahti olisi sellainen, joka pysyisi turvallisesti terveydenhuollon kapasiteetin rajoissa, mutta muuten mahdollisimman nopea, jotta ihmisten ja talouden ei tarvitsisi kestää poikkeustoimia turhan tiukkoina ja turhan pitkään. Erittäin haastavaksi tuon sopivan tahdin saavuttamisen vain tekee tietysti koko taudin leviämisen eksponentiaalinen luonne: aluksi hitaalta tuntuva leviämisvauhti voi silti tarkoittaa terveydenhuollon täyttä ylikuormittumista muutamaa viikkoa myöhemmin.

Väestöstä on kuitenkin tällä hetkellä tartunnan saanut vahvistetusti vain 0,02%, mikä tarkoittaa, että vaikka todellisten tartuntojen määrä olisi 10-kertainen virallisiin tähänastisiin tilastoihin nähden, väestön enemmistön läpikäymiseen on pitkä, ja monella tapaa tuskallinen matka. Jos lähdettäisiin siitä oletuksesta, että tapauksista olisi vain 15% tilastoitu, vain 15% tilastoiduista tarvitsisi sairaalahoitoa, ja 40% sairaalahoitoa tarvitsevista tarvitsisi tehohoitoa (tuo 40% näyttäisi olevan tämänhetkinen tilanne Suomessa), tällä tavalla laskettuna 3 miljoonasta 68 000 tarvitsisi sairaalahoitoa, ja 27 000 tehohoitoa. Jos tehohoito kestää 2 viikkoa, tuo tarkoittaisi 54 000 tehohoitoviikkoa, ja jos tehohoitopaikkoja on uutisissa mainittu 1000 paikkaa (ja kaikki varattuna koronapotilaille), tätä kestäisi pyöreästi vuoden ajan. Voidaanko yhteiskunta todella pysäyttää suurelta osin lähestulkoon noin pitkäksi aikaa? Ajatusta ei myöskään ainakaan lievennä ajatus siitä, että tauti saattaa joidenkin uutisten perusteella tulla joskus samoille ihmisille uudestaankin. Siksi sitä toivoisi, että myös taudin leviämisen pysäyttäminen olisi pöydällä ainakin vaihtoehtona. Jos taudin pysäyttäminen asetettaisiin viralliseksi tavoitteeksi, ehkä suomalaiset ottaisivat aiempaa vahvemmin sen kuuluisan sisunsa käyttöön ja ottaisivat aiempaakin enemmän tosissaan kaikki sosiaaliseen etäisyyteen ja muuhun taudin leviämisen nujertamiseen tähtäävät toimenpiteet.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Yrittäjien vuokran maksuun vapaaehtoinen kolmijako koronan ajaksi

Monet pienyrittäjät ovat hätää kärsimässä koronakriisin vaatimien pakkotoimien vuoksi. Normaalioloissa täysin elinkelpoisten yritysten ajautuminen vaikeuksiin ja mahdollisesti konkurssiin asti ei ole juuri kenenkään etu, joten yrittäjien tukeminen kriisin yli on tärkeää koko yhteiskunnalle. Puuttuvien tulojen ohella yksi ongelmista on se, että jostain pitäisi löytää rahat myös toimitilojen vuokran maksamiseen. Tämä on sen verran iso menoerä yrittäjille, että sitä on perusteltua tarkastella omana tekijänään yrittäjien tukemistapoja suunnitellessa.

Hjallis Harkimon mukaan Tanskassa on laki, joka takaa, ettei vuokranantaja voi periä vuokria, jos hallituksen tekemien kieltojen takia vuokralainen ei voi käyttää tilaa siihen toimintaan mihin se on tarkoitettu. Tämä voisi olla yksi vaihtoehto, joskin tässä voi nähdä kolme ongelmaa. Rajanveto ei ensinnäkään ole aina selvää sen suhteen, milloin tilaa ei voi käyttää tilan varsinaiseen tarkoitukseen: jos ravintola esimerkiksi toimii osittain ruokatoimituksia varten, eli tilat ovat käytössä, mutta tavalliseen nähden paljon pienemmällä kapasiteetilla, miten tähän pitäisi suhtautua? Toisekseen myös vuokranantaja voi ajautua ongelmiin. Siinä missä pandemiaan varautumisen ei tulisi kuulua tilaa vuokraavan yrittäjän tavalliseen yrittäjäriskiin, ei pandemian aiheuttamaa menetystä ole välttämättä kohtuullista työntää täysin vuokranantajankaan syliin. Kolmas potentiaalinen ongelma tulee siitä, saisiko eduskunta säädettyä tuollaista lakia tähän hätään? 

Entä jos luotaisiin lainsäädännöllisesti kevyempi vapaaehtoisuuteen pohjautuva malli? Valtio voisi lupautua maksamaan yrittäjän vuokrista yhden kolmasosan, mutta vain sillä ehdolla, että vuokranantaja luopuisi myös vähintään yhdestä kolmasosasta. Vuokranantajalla on luultavasti hyvät tiedot siitä, minkälaiset edellytykset yrittäjällä on bisnekselleen koronaoloissa, joten vuokranantaja voi hyvin arvioida, kuinka suuri tarve yrittäjällä olisi vuokratuelle. Jos yrittäjä on ongelmissa, voi olla kaikkien osapuolten etu, jos koronan riski jaetaan kolmeen osaan. Vuokralaisen etu on ilmiselvä, kun maksettava vuokra jakautuu kolmasosaan (tai erityisen reilun vuokranantajan tapauksessa vielä alemmas). Vuokranantaja taas voi muutaman kuukauden kolmanneksen matalammasta vuokratulosta huolimatta voittaa pidemmällä tähtäimellä, kun vuokralainen saa bisneksensä pidettyä pystyssä ja säilyy vuokralaisena. Valtio taas voi voittaa, kun niin moni yritys ei joudu koronakriisin takia konkurssiin.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



Aiheeseen liittyviä tekstejä...