keskiviikko 15. toukokuuta 2019

Ilmainen vinkki Nordealle ja OP:lle

Tein runsas vuosi sitten suhteellisen perustavanlaatuisen vertailun Nordnetin eri pohjoismaiden hinnastojen välillä (kts. Nordnetin hinnasto - Suomalaiset asiakaskunnan paarialuokka? ). Lopputuloksena oli, että suomalaiset joutuvat hieman asiakasprofiilista riippuen mutta kuitenkin lähes poikkeuksetta valitettavasti maksamaan enemmän kuin muiden pohjoismaiden asukkaat. Erityisesti tavallinen piensijoittaja maksaa Suomessa paljon enemmän kuin Ruotsissa. Tässä jutussa ei ole samaa kansainvälistä tai omituisen epäreilulta tuntuvan asetelman ihmettelyn aspektia, sillä vertailen vain hieman Nordean ja OP:n kaupankäyntihinnastoja. Pieni odottamaton, ja kuluttajille kommunikoiduissa hinnastoissa näkymätön yllätys tästä päällisin puolin lähes identtisten hinnastojen vertailusta kuitenkin löytyy.

Nordean (ylempänä) ja OP:n kaupankäyntihinnastot
Yllä on kuvakaappaukset sekä Nordean että OP:n hinnastoista. Kuten näkyy, molemmissa on sama perusasetelma:
  • välityspalkkiokatto 1%, mikä luultavasti useimmille se kiinnostavin kohta
  • 5 välityspalkkiotasoa joilla kullakin pankkien välillä vertailtaessa
    • samat euromääräiset vaatimustasot
    • samat minimipalkkiot ja prosentit Suomessa ja Ruotsissa
Eroja hinnastotaulukossa löytyy lähinnä kahdessa asiassa:
  • Nordean etuna on se, että mikäli käy kohtalaisen paljon kauppaa niin, että pääsee korkeammille tasoille, ulkomaan kauppojen minimihinnat ovat matalammat.
  • OP:n etuna on se, että omistaja-asiakkaana (joita luulisi olevan kutakuinkin kaikkien OP:n kautta osakekauppaa käyvien) ei tarvitse tehdä yksi kauppa vuosineljänneksen aikana päästäkseen tasolle 3.
Luulisin, että varsinkin tyypilliselle piensijoittajalle jälkimmäisellä on enemmän merkitystä, mikä saa OP:n hinnaston näyttämään paremmalta. Toisaalta säilytyspalkkioiden osalta Nordea vaikuttaisi olevan lähtökohtaisesti hieman edullisempi, mutta niihin ei pitäisi vuodessa kovin montaa euroa mennä OP:llakaan.

Vaan sittenpä tullaan yhteen seikkaan, jota OP:n hinnastoissa ei näytetä kerrottavan lainkaan, ja jonka Nordea näyttäisi kommunikoivan omassa hinnastossaan VÄÄRIN, ja vieläpä itselleen epäedullisella tavalla! Nordean sivuilla lukee seuraavasti:
"Ei-euromääräisten osakkeiden valuuttakaupan palkkio on 0,3 %."
Selvittelin asiaa myös OP:lta, ja kun asia lopulta ohjautui asiasta tietävälle ihmiselle, vastaus kuului, että hekin perivät 0,3%:n palkkion valuutanvaihdosta. Tässä on vain se erikoinen juttu, että Nordean kaupankäyntityökalussa myynti- ja ostotoimeksiantojen välisten valuutanvaihtohintojen väli eli ns. spreadi vaikuttaisi olevan vain tasan tarkkaan tuon 0,3%:n verran. Ellei Nordean kaupankäyntityökalu valehtele, tuo tarkoittaa siis sitä, että Nordea oikeasti perisikin vain 0,15%:n palkkiota valuutanvaihdosta! Nordea siis vaikuttaisi ilmoittavan hinnastossaan kaksinkertaisen hinnan valuutanvaihdolle, kuin mitä he todellisuudessa perivät! OP:lta varmistelin, olisiko heillä asia samalla tavalla, mutta ilmeisesti heillä valuutanvaihdosta oikeasti peritään 0,3% palkkiota.

Nordealle ja OP:lle luultavasti kelpaavat uudet asiakkaat? No, Nordealle voi tässä yhteydessä todeta, että yksi oivallinen keino siinä olisi se, että hintojen ei ilmoitettaisi olevan korkeampia kuin ne todellisuudessa ovatkaan! OP:lle taas voisi antaa vinkkinä, että tällainenkin asia on hyvä mainita hinnastoissa. Siinä säästyy aikaa ja rahaa, kun ei tarvitse asiakaspalvelun resursseja tuhlata tällaiseen turhanpäiten. Ja OP:lle myös sellainen vinkki ja toive, että jos Nordea perii vain puolet OP:n perimästä valuutanvaihtopalkkiosta, olisi asiakkaan kannalta mukava, jos hinnasto muuttuisi myös tältä osin Nordeaa vastaavaksi.

Tämän jutun kirjoittaja on vaihtanut päivittäisasiointinsa noin vuosi sitten Nordeasta OP:hen, mutta omistaa yhä Nordean osakkeita.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>