sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Seksuaalisesti tasa-arvoinen yhteiskunta

Ihmisten välisessä tasavertaisuudessa on tultu huomattavasti eteenpäin ympäri maailmaa. Suomi oli Uuden-Seelannin jälkeen toinen maa maailmassa, joka otti käyttöön yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden, ja vuonna 1906 maailman ensimmäinen maa, jossa kaikki saivat oikeuden asettua vaaleissa ehdolle. Seksuaalisissa oikeuksissa Suomi ei kuitenkaan ole ollut yhtä edistyksellinen. Homoseksuaalisuus lakkasi olemasta rikos vasta 1971, ja vasta 1981 sitä lakattiin pitämästä virallisesti tautina. Edelleenkin ollaan tämän asian suhteen kehityksen kärjestä jäljessä: jo 10 maata on laillistanut homoavioliitot ja vielä useampi homopariskuntien tekemät adoptiot, mutta Suomessa samaa sukupuolta olevat voivat korkeintaan rekisteröidä parisuhteensa. Tämä onkin mielestäni harvinaisen selvä esimerkki siitä, miten Suomella on yksisuuntaista ja yksiselitteisesti kohti tasavertaisempaa yhteiskuntaa vievää lainsäädännöllistä kehityspolkua vielä kuljettavana, ja kuinka Suomi on siten maana vielä selvästi keskeneräinen.

YLE:n A2 Teema 12.10.2010: Homoilta - tulevaisuudessa pelkkä koominen "huumoripätkä" konservatiivisen epätasa-arvoiselta ajalta? TV2:ssa 12.10. esitetyn Homoillan nostattama keskustelu on keskittynyt suurelta osin kirkkoon. Homoiltaan osallistuneet kirkon edustajat olivat ehkä tarkoituksellisesti konservatiiviseksi valittu porukka, eivätkä suinkaan kaikki kirkon edustajat vastusta homojen oikeuksia samaan tapaan. Moni kirkkoherra, pastori ja rovasti ilmaisivatkin 16.10 ja 17.10. Helsingin Sanomien mielipidepalstalla, ettei televisiossa (tai A-Tuubissa) nähty edusta kirkon yleistä kantaa, vaan monilla kanta on hyvinkin erilainen. Erityisen huomionarvoinen oli Eero Jokelan, Eija Kallisen, Jarmo Kokkosen ja Kalevi Virtasen tämänaamuisen kirjoituksen kohta, jossa alleviivattiin, että he ovat nimenomaan raamattuun perustuen eri mieltä Homoillassa esitettyjen mielipiteiden kanssa. Siis he tukevat homojen oikeuksia raamattuun pohjaten, vaikka ainakin Päivi Räsänen perusti vahvat homovastaiset mielipiteensä hyvinkin vahvasti jokseenkin yksinomaan raamattuun! Ehkä Räsäsenkin tulisi sisäistää, että lähimmäisen rakkaus on yksi kristinuskon tärkeimpiä elementtejä, eikä homoseksuaalisuuden kohdalla ole mitään syytä tehdä tähän poikkeusta.

Kirkollinen vihkiminen on kaikesta huolimatta vain periaatteellinen kysymys, joskin toki hyvin merkittävä sellainen - varsinkin jos vihkimistä kaipaava on muuten uskovainen ihminen. Kirkkoon kuuluminen on vapaaehtoista, joten suurempi kysymys on mielestäni kuitenkin se, miksi valtiokin haluaa eritellä virallistetut parisuhteet kahteen ryhmään eli avioliittoihin ja auttamattomasti alempiarvoisemmiksi miellettäviin rekisteröityihin parisuhteisiin. Yhteistä sukunimeä rekisteröidyssä parisuhteessa olevat eivät saa, ja kahtiajako hetero- ja homoliittojen välillä pätee myös siviilisäätyjä kyseltäessä. Vaikka siitä voikin väitellä, onko homo- vai heteropari parempi vaihtoehto adoptoitavalle lapselle, en myöskään näe mitään syytä sille, miksi samaa sukupuolta olevien parien adoptio-oikeus pitäisi olla täysin kiellettyä.

Monien eurooppalaisten valtioiden lisäksi jopa Etelä-Afrikka, Brasilia, Uruguay ja Argentiina ovat joko homoavioliiton tai adoptio-oikeuden ansiosta edellä Suomea homoseksuaalien oikeuksissa. Eikö yleismaailmallinen kehityssuunta asiassa ole hyvin ilmeinen ja selvästi seksuaalista tasa-arvoa lisäävä? Eikö olekin väistämätöntä, että kun ajatukseen on riittävästi kypsytty, samat askeleet tullaan ennemmin tai myöhemmin ottamaan myös Suomessa? Miksi asian suhteen siis turhaan viivytellään? Miksi Suomi ei tässä asiassa halua olla edistyksellisimpien maiden joukossa?


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



lauantai 9. lokakuuta 2010

Tyhjältä pöydältä - johdanto

Koska olemme kasvaneet tietynlaisessa yhteiskunnassa, olemme myös tottuneet tietynlaisiin normeihin ja käytäntöihin. Osaa niistä olemme oppineet pitämään itsestäänselvyyksinä, jolloin niitä on myös vaikea kyseenalaistaa. Suomi on sinänsä maailman tasa-arvoisimpien valtioiden ehdotonta kärkeä, mistä johtuen lainsäädännön ja vallitsevien käytäntöjen voi arvella olevan meillä pääasiassa oikein hyvällä tolalla. Kyky uudistua voi kuitenkin olla toisinaan hyvinkin tärkeää, eikä pelkästään muihin maihin vertaamalla voi syntyä mitään aidosti uutta. Niin ollen silloin tällöin voisi olla hyödyllistä hajottaa pakka ajatuksen tasolla hetkellisesti kunnolla pyrkimällä unohtamaan sen, mitä meillä tai muilla on nykyään tai mitä meillä tai muilla on ennen ollut.

Kivipuutarha zen-temppeli Ryōan-jissa, Kioto, maaliskuu 2009

En tunne lainsäädäntötyön arkea, joten en myöskään tiedä, kuinka paljon käytännössä tehdään selvästi mullistavia lakialoitteita. Merkittävä osa aloitteista on luultavasti jokseenkin konservatiivisia, mikä on sinänsä monesti hyvä asia, sillä turhahan pyörää on uudelleen keksiä. Monet useita vuosikymmeniä vanhat yhteiskunnalliset rakenteet saattavat kuitenkin roikkua mukana vain vanhasta tottumuksesta, jolloin aika on jo saattanut ajaa niiden ohitse. Varsinkin tällaisten asioiden kohdalla voisikin olla hyötyä hakea potkua siitä teoreettisesta lähtökohdasta, ettei meillä olisi mahdollisen uudistuksen kohteena olevasta yhteiskunnallisesta rakenteesta minkäänlaista mallia vielä käytössä. Tällöin saattaisi helpommin löytyä täysin uudentyyppinen ratkaisumalli, joka voisi pitkällä tähtäimellä osoittautua selvästi paremmaksi kuin vanhoihin rakenteisiin nojaava uudistus.

Mullistavimpiin malleihin siirtyminen voi tietysti vaatia huomattavasti aikaa varsinkin silloin, jos uudistuksen kohteena on hyvin perustavanlaatuinen tai muuten esimerkiksi yleisen oikeudenmukaisuuden ylläpitämisen vuoksi "Pringles-poliittiseksi" ongelmakohdaksi muuttunut yhteiskunnallinen rakenne. Se ei kuitenkaan estä asettamasta yhteiskunnan kurssia kohti tuota hyvin uudenlaista, mutta paremmaksi arvioitua päämäärää.

Aiemmissa yhteiskuntaamme käsittelevissä blogikirjoituksissani olen muutamia poikkeuksia lukuunottamatta enimmäkseen puuttunut asioihin, jotka koen selviksi epäkohdiksi, ja jotka voisi tavalla tai toisella suhteellisen helposti korjata. Jatkossa aion erillisessä "Tyhjältä pöydältä"-juttusarjassa tarttua vähemmän kriittisellä, mutta kuitenkin edelläkuvattuun tyyliin kyseenalaistavalla tavalla joihinkin yhteiskunnallisesti merkittäviin asioihin, joihin ei ole olemassa yhtä, selvästi parasta ratkaisua. Toivon, että nuo kirjoitukset tulevat toimimaan myös jonkinlaisina keskustelunavauksina ja herättävät ajatuksia teissä, jotka satutte blogiani lukemaan.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>