sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Rahoitusvastikkeen vähentäminen vuokratulosta

Helsingin Sanomien eilisessä lehdessä oli juttu siitä, kuinka asuntosijoittaja voi varsinkin monien uusien asuntojen kohdalla vähentää taloyhtiön rahoitusvastikkeen vuokratuloista (kts. jutun verkkoversio). Jutun paperiversion otsikko huutaa kantaa ottavasti:



Verkkoversion otsikossa puolestaan lukee:


Lisäksi tekstissä todetaan seuraavasti:
"Käytännössä tilanne vastaa sitä, että sijoitusasuntoa varten otetun pankkilainan lyhennykset saisi vähentää verotuksessa. (Todellisuudessa tällaisesta lainasta saa vähentää vain korot ja sivukulut.) 
Tavallinen, asuntoon itse muuttava ostaja ei vastaavaa etua saa. Rahoitusvastiketta ei asukas voi vähentää."
Se on toki todellinen huomio, että rahoitusvastikkeen voi vähentää vuokratuloista edellyttäen, että se on tuloutettu taloyhtiön kirjanpidossa (palaan tähän blogipostauksen lopussa). Väitteet, että "verotus suosisi sijoittajaa", "asuntosijoittaja saisi verokikalla valtiolta puhdasta rahaa" tai että asuntoon itse muuttavalta jäisi jokin etu saamatta on kuitenkin puppua.

Ensinnäkin asuntosijoittaja ei saa valtiolta rahaa. On perverssi lähtöajatus, että verottamatta jäänyt euro olisi valtiolta saatu euro.

Toisekseen on täysin harhaanjohtavaa todeta, että "asuntoon itse muuttava ostaja ei vastaavaa etua saa". Eihän asuntoon itse muuttava maksa asunnostaan mitään veroa, joten mistä se rahoitusvastike tulisikaan vähentää?

Kolmannekseen toisin kuin HS:n juttu väittää, ei verotus suosi sijoittajaa - ei ainakaan suhteessa asunnossa itseasuvaan. Päinvastoin: asunnossa itse asuva ei maksa asumisestaan veroja, mutta asuntoa muille vuokraava lähtökohtaisesti kyllä maksaa.

Otetaan edeltävien kahden pointin selväntämiseksi yksinkertainen esimerkki, jotta ei jäisi epäselväksi. Oletetaan, että on asunto, jonka yhtiövastike on 400 euroa, ja vuokra 1000 euroa. Mikäli kyseessä olisi sijoitusasunto, noiden 1000 euron ja 400 euron erotus eli 600 olisi asunnon luoma pääomatulo, josta maksettaisiin 30% (tai paljon pääomatuloja saavan tapauksessa 34%) veroja, eli 180 euroa kuussa. Mikäli asunnossa asuu itse, tuon 600 euroa saa pitää ilman verottajan puuttumista asiaan (tämä on se, mitä mm. taloustieteilijät ovat kutsuneet asuntotuloksi). Se, että oman asunnon asuntolainasta saa vähentää verotuksessa osan (vuoden 2016 osalta 55%) on tästä täysin irrallinen ja oikeastaan ylimääräinen asia. Toisin sanoen asunnossaan itse asuvalle tuo 55%:n asuntolainan korkovähennys tulee siis oman asunnon verottoman asuntotulon päälle! Asunnossaan itse asuva (pääomatuloja saamaton) saa asunnon tuottaman 600 euroa verottomana, ja päälle ylimääräiset korkoihin sidotut verovähennykset, kun taas asuntosijoittaja maksaa tuosta 600 eurosta verot. Verotus siis selvästi suosii asunnossa itse asuvaa, ei toisinpäin.

Mitä tulee tuohon artikkelin varsinaiseen huomioon, että rahoitusvastike voi olla myös käytännössä lainan lyhennykseen tarkoitetulta osalta sijoitusasunnon vuokratuloista vähennettävissä, kyse on tosiaan huomionarvoisesta asiasta. Näkisin, että laajemmassa mittakaavassa kyse on pohjimmiltaan pääomatulojen verotukseen laajasti liittyvästä ominaisuudesta, jonka mukaan tuotot verotetaan vasta omaisuutta realisoitaessa. Kuten valtiovarainministeriön vero-osaston hallitusneuvos Panu Pykönen artikkelissa toteaa, "Jos kulut on jo vähennetty vuokratuloista, muodostuu luovutusvoittoverosta suurempi.". Toisin sanoen ellei asunto vain päädy aikanaan perinnöksi, käytännössä veroja vain siirretään myöhemmäksi, mikä toki sekin sijoittajalle hyödyllistä. Tuo hyöty kuitenkin poistuisi tai kutistuisi huomattavasti, jos omaisuuden markkina-arvon kasvun verotus ei pohjautuisi vain ja ainoastaan omaisuuden realisointiin, vaan osittain jo tilastolliseen tai muin tavoin todettavissa olevaan arvonnousuun. Tällaista arvonnousuveron mallia olen ehdottanut neljän ja puolen vuoden takaisessa blogijutussani.





Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Järjestelmän kierteet 19 - Kelan etuuksien 20 prosentin sääntö

Kelan tuloperusteisissa päivärahoissa (kuten esim. sairauspäivärahassa, osasairauspäivärahassa ja vanhempainrahassa) käytetään lähtökohtaisesti pohjana edellisenä vuonna verotuksessa vahvistettuja tuloja. Tähän liittyy kuitenkin erityinen myös kierteessä 14 vanhempainrahan osalta käsitelty poikkeus, joka mahdollistaa äskettäin nousseiden tulojen hyödyntämisen. Kelan sivuilta lainattuna:
"Jos tulosi ovat kasvaneet vähintään 20 %, (vanhempain-)päivärahasi voidaan laskea päivärahakautta edeltävien 6 kuukauden työtulojen mukaan." 

Tuon 20 prosentin säännön takia monista tulee erikoisia väliinputoajia tavalla, jolle ei ole mielestäni mitään perusteita. Jos otetaan esimerkiksi tuo kierteiden 14 ja 15 vanhempainpäiväraha, koko äitiys- ja vanhempainrahakokonaisuuden ollessa kyseessä keskituloiselta jää yhdestä lapsesta n. 3000 € euroa tukia saamatta tilanteessa, jossa verotuksessa vahvistettu tulo on ylittynyt vain 19,9%:lla 20%:n sijasta. Jos taas puhutaan pelkästä isyysvapaasta, tuista leikkaantuu n. 1000€.
Osa menetyksestä voi tietysti koitua vanhemman työnantajan tappioksi siltä osin, kun työnantaja maksaa täyttä palkkaa. Se lieventää monesti säännön vaikutusta vanhemman kannalta. Toisaalta summat voivat tuplaantua tai moninkertaistua, jos lapsia tulee useampia, sillä Kelan sääntöihin kuuluu myös seuraava pykälä:
"samojen tulojen perusteella kuin edellinen vanhempainpäiväraha, jos uuden lapsen laskettu aika on, ennen kuin edellinen lapsi täyttää 3 vuotta."

Jos oikein huono tuuri käy, voi periaatteessa yksikin liikaa ansaittu euro vuonna 2015 tarkoittaa siis 20 prosentin rajan ylittymättä jäämisen vuoden 2017 tuloissa, minkä seurauksena jää kolmen peräkkäisen lapsen tapauksessa keskituloiselta tukia saamatta lähes 10 000 euron edestä vuodesta 2017 lähtien. Siis toisin sanoen jos vanhempainvapaalle jäävä olisikin tehnyt vuonna 2015 yhden ylimääräisen palkattoman päivän, hän saisikin yli 10 000 euroa enemmän tukia: siis yksi päivä vähemmän työtä  10 000 euroa enemmän tuloja taskuun! Tuollaista vapaapäivän tarvetta ei voi monestakaan syystä tietenkään etukäteen ennustaa, joten vapaanviettämisen kannustimeksi käytännöstä ei ole, mutta se ei poista lopputuloksen absurdiutta.

Vanhempainpäivärahan osalta väliinputoamista voi hyvin valveutunut toki pyrkiä välttämään kierteen 14 hengessä kerryttämällä kovat tulot 6 kuukauden ajalle. Se ei toisaalta ole vain hyvä asia: kyseessähän on vain uusi erikoinen kannustin tai olemassaolevan kannustimen vahvistus, joka nyt auttaa vain sellaisia, joilla sattuu olemaan mahdollisuus esimerkiksi ylimääräisten työvuorojen ottamiseen tai ylityön tekemiseen. Sairauspäivärahan osalta taas ajatus suunnittelun mahdollisuudesta lienee kaukaisempi, minkä lisäksi väliinputoamisesta johtuva tukien menetys voinee sairauspäivärahan kohdalla olla vieläkin suurempi kuin vanhempainpäivärahan tapauksessa. 

Herää kysymys, miksi tällainen 20%:n vaatimus on ylipäätään olemassa. Keksin kaksi syytä:
  1. 6 kuukauden tulojen selvitys ja vahvistaminen vaatinee huomattavasti enemmän selvittelytyötä ja monesti ehkä henkilökohtaista keskustelua päivärahan hakijan kanssa.
  2. Halutaan rajoittaa mahdollisuutta maksimoida päivärahan suuruus hyödyntämällä tietoisesti 6 kuukauden sääntöä (kts. Kierre 14).
Jälkimmäinen syy pätee heikosti: oikeastaan seuraus voi olla päinvastainenkin, kun entistä useampi haluaa saada tulonsa ainakin tuon 20% verotuksessa vahvistettujen tulojen yli. Siksipä arvelenkin, että näistä ensimmäinen on se todellinen syy: byrokratian välttäminen. Sen ratkaisuksi on keksitty tällainen yksinkertainen leikkuri, jota ilman hyvinkin suuri osa päivärahan hakijoista hakisi henkilökohtaisen palkkakehityksen, tehtyjen ylitöiden tai jopa pelkkien yleiskorotusten vuoksi päivärahaansa 6 kuukauden tulojen perusteella. Halu välttää tätä on ymmärrettävä. Toisaalta samalla kun 6 kuukauden tulojen perusteella tukea hakevien määrä vähenee, nousee 20 prosentin alapuolelle juuri ja juuri jäävien vihaisten päivärahan hakijoiden määrä. Kelan virkailijoiden ei siis tarvitse käsitellä yhtä paljon palkka-aineistoja, mutta he joutuvat syyttöminä kohtaamaan ainakin suhteessa enemmän vihaisia asiakkaita, jotka yrittävät tehdä kaikkensa, jotta he eivät jäisi 20 prosentin säännön nurjalle puolelle. Tämä tuskin tekee hyvää Kelan virkailijoiden työtyytyväisyydelle puhumattakaan päivärahan suuruudesta taistelevan tyytyväisyydelle järjestelmää kohtaan. 

Näytä/piilota kierretaulukko

Kierteen kuvausMielivaltaiselta vaikuttava tulojen nousun 20 prosentin ylitysvaatimus aiheuttaa väliinputoajia, joille taloudellinen menetys voi olla tuntuva. Väliinputoamisen välttämispyrkimysten seurauksena nousee tarve kikkailulle ja samalla myös kierre 14 kasvattaa merkitystään. 
Aukko (kts. selitys)Ei ole - Päivärahajärjestelmän hyväksikäyttöpuolta käsitelty kierteessä 14.
Mutka (kts. selitys)Kohtalainen - Vahvistaa motivaatiota kierteessä 14 kuvatunkaltaiseen toimintaan.
Merkitys yksilölleMelko suuri - Juuri 20%:n rajan alle jäävät voivat menettää tuestaan melko huomattavan summan suhteessa siihen, että 20%:n raja olisi ylittynyt.
Merkitys yhteiskunnallePieni - Tuet ovat olemassa, ja selvä enemmistö ottaa ne sellaisina kuin niitä sattuu saamaan. Säännön aiheuttama väliinputoamisen mahdollisuus kuitenkin nakertaa uskoa järjestelmän järkevyyteen ja toisaalta aiheuttaa Kelan työntekijöille turhaa ja toisinaan ikävääkin työtaakkaa asiakkaiden valittaessa epäreilusta kohtelusta.
KorjattavuusHelppo - Sääntö olisi melko helppo muokata (ilmankin byrokratian määrän merkittävää kasvattamista) siten, että tukieurot eivät harppaisi vasta keinotekoisen rajan ylittyessä.
KokonaisälyttömyysMelko korkea. 20 %:n rajalle on vaikea nähdä perusteita varsinkaan tuensaajan näkökulmasta. Se ei estä tukijärjestelmän hyväksikäyttämistä, vaan pikemminkin kannustaa siihen. Lisäksi se aiheuttaa epäreilulta tuntuvia väliinputoamisia ja toisaalta kannustaa entistä vahvemmin käyttämään järjestelmää hyväksi hankkimalla ylimääräisiä tuloja 6 kk:n ajalle kierteen 14 hengessä.
Tuomio
Korjattava. Käytäntöön olisi helppo ratkaisu: vähennetään ilmoitetun edeltävän 6 kuukauden tuloista tuen perustetta varten joka tapauksessa esimerkiksi 10 %. Tämän jälkeen tuen perusteena käytettäisiin joko vahvistetun verovuoden tuloja tai tätä 10%:lla vähennettyä summaa riippuen siitä kumpi on suurempi. Tämä vähentäisi myös Kierteen 14 merkitystä.

Etuuksiin liittyvä 20 prosentin sääntö ei tietenkään ole yhteiskunnallisesti kovin merkittävä asia, mutta pienistä omituisuuksista kasvaa yleinen tyytymättömyys järjestelmää kohtaan sekä vaikutelma siitä, että järjestelmää voi "huijata", kunhan sen yksityiskohtia vain osaa lukea oikein.

20 prosentin rajalle olisi helppo vaihtoehto: 6 kuukauden tuloista vähennettäisiin joka tapauksessa 10% tuen perustetta laskiessa, mutta muita prosenttirajoja ei olisi. Alla oleva kuva havainnollistaa periaatteen vanhempainpäivärahan osalta: vasemmanpuoleisessa kuvassa on nykyinen käytäntö, jossa näkyy tuntuva loikkaus 20%:n rajan ylittyessä. Vaaka-akselilla näkyy 6 kuukauden tulo kerrottuna kahdella ja pystyakselilla tästä seuraava päivärahan suuruus. Käytännössä siis muutoksesta hyötyisivät päivärahansaajat, joilla tulojen nousu jää 8%:n ja 20%:n väliin, ja kärsisivät jonkin verran päivärahan saajat, joilla tulot ovat nousseet yli 20%.

Vanhempainpäivärahan suuruus edeltävien 6 kk:n perusteella lasketun vuositulon perusteella,
kun viimeisimmät verotuksessa vahvistetut tulot 36000€. Vasemmalla nykyinen, oikealla ehdotettu malli.


Ehdotetulla mallilla nousseesta tulosta hyötyisi jo 10%:n rajan ylittyessä, mutta rajasta huolimatta väliinputoamisia ei samalla tavalla syntyisi, koska vasta 10%:n rajan ylittävät eurot ylipäätään nostaisivat tukieurojen määrää. Byrokratia pienenisi suhteessa siihen, ettei rajoja olisi, ja samalla Kelan virkailijat eivät joutuisi kiusalliseen välikäteen sellaisten asiakkaiden kanssa, jotka jäävät ikävällä tavalla 20%:n rajan alle. Samalla se heikentäisi piirun verran järjestelmän hyväksikäyttämisen mahdollisuuksia keinotekoisella tulojen kerryttämisellä edeltävien 6 kuukauden osalta.


Ps. Kyllä, myös itselläni on ollut vähällä käydä niin, että olisin jäänyt 20%:n nurjalle puolelle, mutta pienen lisäselvityksen myötä niin ei käynyt. Ehdottamastani mallista olisi siis itselleni ollut jonkin verran haittaa. Se on kuitenkin mielestäni oikeudenmukaisempi ja lieventää järjestelmään kuuluvia järjenvastaisia kannustimia.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



tiistai 1. marraskuuta 2016

Perustulokokeilun kokeiluluonteen merkitys

Hallitus kaavailee perustulokokeilua vuosille 2017 ja 2018. Oma mielipiteeni perustulosta ei ole juuri muuttunut 4,5 vuoden takaisen blogikirjoitukseni jälkeen: ajatus on hieno, mutta riittävään perustuloon ei yhteiskunnallamme ole vielä varaa, ja kannustinloukuista voi päästä eroon ilmankin perustuloa. Kaavailtu kokeilu on toki silti mielenkiintoinen - niin hyvässä kuin pahassakin. Siksipä se on myös saanut sekä kannatusta että kritiikkiä. Kritiikki on pääosin hyvinkin perusteltua, joskin on tietysti myös selvää, että rajatulla ryhmällä suoritettu kokeilu on väkisinkin tavalla tai toisella vajavainen, joten pienet puutteet eivät sellaisenaan välttämättä olisi syy jättää kokeilua tekemättä. 

Kokeiluun kohdistuneisiin kritiikkeihin ovat kuuluneet kommentit mm. otannan pienuudesta (2000 henkeä) sekä toisaalta kohderyhmän rajaamisesta pelkkiin työttömyysetuutta saaviin (ja ilmeisesti vain pitkäaikaistyöttömiin) jättämällä mm. kotihoidon tukea saavat, opiskelijat, freelancerit kokeilun ulkopuolelle. Nämä ovat mielestäni budjetin rajallisuudesta johtuvia ymmärrettäviä rajauksia. Sen sijaan mielestäni vakavin kritiikki on se, että työllistyessään perustulon saaja saisi pitää perustulonsa kokonaisuudessaan. Tämä vie pahasti pohjaa koko kokeilulta, koska tuollaiseen ei ole koko valtion mittakaavassa varaa: miksi siis sisällyttää kokeiluun käytäntöä, joka ei tulisi pätemään koko yhteiskuntaan sovellettuna?

No, edellämainitut ovat jo aiemmin esitettyjä kritiikkejä. On kuitenkin yksi aspekti, jota en ole tähänastisissa kannanotoissa huomannut, mutta joka tulee ottaa huomioon ainakin viimeistään mahdollisen kokeilun tuloksia analysoitaessa. Kyse on siitä, että kokeilun osapuolet tietävät osallistuvansa kokeiluun, ja se vaikuttaa väistämättä tavalla tai toisella kokeilun lopputulokseen.

Lähdetäänpä liikkeelle itse kokeilun perustulon saajista. Miten heihin vaikuttaa se, että he tietävät kyseessä olevan kokeilu? Äkkiseltään kuvittelisin, että he keskimäärin kannattaisivat jonkinlaista perustulojärjestelmää. Tämä tarkoittaisi sitä, että he haluaisivat myös osoittaa kokeilun toimivaksi. Lisäksi pitkään työttömänä olleelle kokeilu voi näyttäytyä uutena tilaisuutena, joka tuo tarvittavaa uutta puhtia, joka sitten myös edesauttaisi työllistymisessä.

Entä TE-toimisto? 2000 perustulonsaajan joukko on suhteellisen pieni, mikä saa perustulokokeilussa mukana olevan helposti erottumaan muista työttömistä. Suhtautuuko TE-toimiston virkailija siis yhtä neutraalisti perustulokokeilussa mukana olevaan työnhakijaan kuin muihin työnhakijoihin, vai saako hän mahdollisesti enemmän huomiota, mikä ilmenee parempana palveluna?

Entäpä työnantajat? Mitä heille merkitsee se, että mahdollinen uusi työntekijä on mukana perustulokokeilussa? Joillakin aloilla se voi tarkoittaa heille tarinaa, jota he voivat käyttää omassa brändäämisessään. Se voi merkitä myös suoraa mediahuomiota, joka voi edistää varsinkin pienen paikallisen toimijan myyntiä. Jos työnantajalle on tarjolla kaksi muuten samankaltaista työnhakijaa, joista toisen tiedetään olevan perustulokokeilussa mukana ja toisen tiedetään olevan sen ulkopuolella, uskoisin perustulokokeilussa mukana olevan olevan monessa tapauksessa houkuttelevampi vaihtoehto uudeksi työntekijäksi.

Tälle perustulokokeilun kokeiluluonteen vaikutukselle ei sinänsä voi paljon muuta tehdä kuin ohjeistaa TE-toimiston virkailijoita suhtautumaan heihin kuin keneen tahansa työnhakijaan, sillä perustulonsaajiin ja työnantajiin ei tässä mielessä voi juuri ohjauksella vaikuttaa. Eipä kokeiluluonteen vaikutus silti sinänsä ole kokeilun suurin haaste tai ongelma, mutta yhtä lailla sekin on asia, joka on syytä ottaa huomioon jo kokeilun mielekkyyttä pohtiessa ja sen toteutusta valmistellessa.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



perjantai 1. tammikuuta 2016

Kehitysaskeleita 9 - Luovutustappiot vähennyskelpoisiksi kaikista pääomatuloista

Juuri alkaneen vuoden eli vuoden 2016 verotuksesta lähtien luovutustappiot ovat vähennyskelpoisia kaikista pääomatuloista, kun vähennyskelpoisuus on aiemmin koskenut vain luovutusvoittoja (kts. esim. https://www.veronmaksajat.fi/Palkka-ja-elake/verotus-2016/ ).

Muutos tekee verotuksesta oikeudenmukaisempaa kahdellakin tapaa. Se estää tilanteet, joissa verovelvollinen joutuu maksamaan veroa sijoituksista, jotka ovat todellisuudessa tappiollisia (kts. esim. aiempi juttuni Osingot aidosti samalle linjalle luovutusvoittojen kanssa). Se myös nostaa tavallisen piensijoittajan tasaveroisempaan asemaan suhteessa varakkaaseen sijoittajaan, jolla on holdingyhtiön, kapitalisaatiosopimuksen tai muiden sijoitusinstrumenttien kautta paremmat mahdollisuudet välttää ylimääräisiä veroja ennen rahojen varsinaista tulouttamista omaan käyttöön. Samalla se eliminoi järjestelmän kierteet -juttusarjani "kierteet" 17 ja 18

Nämä tekijät kannustavat useampia ihmisiä osakesäästämiseen, mikä on vain hyvä asia. Mikäli joku näkee muutoksen mahdollistavan perusteettomien verojen välttämisen lisäksi myös verojen liian pitkälle menevän viivästyttämisen, toivon, että sitä ei nähtäisi kuitenkaan syynä ottaa askelta taaksepäin vaan pikemminkin syynä kehittää verotusta edelleen eteenpäin. Tähän voi hakea keinoa esim. Osakesäästäjien keskusliiton hallituksen puheenjohtajan Timo Rothoviuksen veropohjaa laajentavasta mutta madaltavasta esityksestä, jota sivusin vajaan kolmen vuoden takaisessa jutussani Osinkoverotus tyhjältä pöydältä, tai soveltamalla vajaat neljä vuotta sitten esittämääni arvonnousuveroa helposti arvotettavissa oleviin omaisuuslajeihin kuten pörssiosakkeisiin (minkä toteutuksesta löytyy esimerkkihahmotelma blogistani tammikuulta 2011).


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>