tiistai 21. kesäkuuta 2011

Ajatuksia hallitusohjelmasta

Hallitusneuvotteluissa on päästy vihdoin jonkinlaiseen sopuun. Merkittäviäkin kompromisseja on tehty, mutta uusi hallitus saadaan kuitenkin muodostettua. Uudesta hallitusohjelmasta (kts. neuvottelutulos) äänestäjät voivat löytää kannatettavia kohtia, kriitikin aiheita tai jopa perusteita sille, että kokee tulleensa vaalilupauksien suhteen petetyksi. Alla listaan muutamia ajatuksia hallitusohjelman sisällöstä - järjestys on kannatettavimmasta asiasta vähiten kannatettavaan.

Pääomatuloveron korotus + yhteisöveron lasku

Ihan hyvältä kuulostaa maallikosta. Käytännössä kokonaisverorasitus nousee piirun verran, mikä lienee tarpeen valtiontalouden tasapainottamiseksi. Lisäksi painotuksen siirto yhteisöverosta osinkotulojen verotuksen suuntaan ohjaa yrityksiä investoimaan, mikä lienee tässä taloudellisessa tilanteessa hyvä asia. Samalla pitäisi kuitenkin vihdoin korjata pääomatuloverotuksen selvä epäkohta: luovutustappiot pitäisi tulla vähennyskelpoisiksi myös osinkotuloista, ei vain luovutusvoitoista.

Perintöveron korotus

On mielestäni omituista, miten laajasti perintöveroa tunnutaan monesti vastustettavan. Eihän se kovin mittava verotulonlähde ole, mutta perintövero lisää verokertymän lisäksi tasa-arvoa, ja nyt ollaan kuitenkin korottamassa vain yli 200 000 euron perintöjä. Vaikea tässä on siis nähdä ongelmaa. Verohan on sitä paitsi ollut ennen ohjelmassa esitettyä korkeampikin - varsinkin kolmannen perintöveroluokan osalta, jonka osalta vero pystyi suurimmillaan olemaan lähes 48%.

Asuntolainan verovähennyksen pienentäminen

Ajatus asuntolainan verovähennyksen alentamisesta näyttää herättävän välillä omituisenkin voimakkaita reaktioita. Erikoisinta on, kun näkee pitkään asuntovelallisena olleen (ja siten asuntojen arvon kehityksestä hyötyneen) avautuvan, että nyt on hallitus ajamassa henkilökohtaista taloutta ahdinkoon. Periaatteessahan vähennykselle on hyvin vähän perusteluita, sillä asuntotuloa ei veroteta, joten ei pitäisi olla mitään mistä vähentääkään, koska palkkatulolla ei ole asumisen kanssa kuitenkaan mitään tekemistä. Omistusasunnosta tupataan pitää parempaa huolta kuin vuokra-asunnosta, joten siinä mielessä pieni omistajuuteen liittyvä etuasema lienee perusteltu, mutta se tulee sinänsä jo asuntotulon verottomuuden muodossa, joten verovähennyksen pienentäminen on ajatuksena ihan hyvä. Ajoitus vain on hieman kummallinen, kun korot ovat ennemminkin nousemassa kuin laskemassa ja ASP-lisäpalkkion määräaikakin on päättymässä.

Lehdille arvonlisävero

Tähän päätökseen suhtaudun lievän kielteisesti, sillä on mielestäni perusteltua tukea painetun sanan leviämistä ja sitä kautta ihmisten valveutuneisuutta. Toki arvonlisävero tulee korotuksesta huolimatta olemaan yleistä arvonlisäveroa matalampi, mutta internetin aiheuttama murros ei sekään ole tehnyt sanoma- ja aikakauslehtien elämästä helpompaa.

Kotitalousvähennyksen leikkaaminen

Nykyinen 60%:n kotitalousvähennys on toki korkea, mutta mielestäni sen alentaminen 45%:een ja 3000 eurosta 2000 euroon on tarpeettoman suuri. Kotitalousvähennys ohjaa monia töitä niille, jotka ne parhaiten osaavat, minkä lisäksi sillä on suuri merkitys taistelussa harmaata taloutta vastaan. Jos vähennystä on tarpeen leikata, eikö laskun voisi ainakin jättää pyöreään 50%:iin: se olisi helposti omaksuttavissa ja siten luultavasti tekisi kotitalousvähennyksen käyttämisestä paljon suositumpaa kuin 45%:n suuruisena, vaikka verotuloihin tuolla 5%:lla on kuitenkin hyvin rajallisesti merkitystä. Itse asiassa 50% on niin helposti käsitettävä luku, että 50-prosenttisena kotitalousvähennyksen käyttäminen voisi olla jopa yhtä suosittua kuin 60%:n suuruisena.

Ei homoavioliitoille

On harmillista, jos yksi pieni puolue kuuden joukosta riittää toimimaan taantumuksen äänenä tässä asiassa. Päivi Räsänen ja Kristillisdemokraatit taistelevat tuulimyllyjä vastaan. Sukupuolineutraali avioliitto tulee ennemmin tai myöhemmin - luultavasti jo ennen Räsäsen eläkeikää.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Valmistumisen jälkeinen koulutusvero

Tämän päivän Helsingin Sanomat nosti esille taloustieteen professori Matti Virénin jo aiemmin esille tuoman ajatuksen verosta, jota perittäisiin opiskelleilta valmistumisen jälkeen kuukausittaisena lisäverona (jos ei ole paperihesaria eikä tunnuksia Digilehden juttuun Lasku valmistumisen jälkeen, katso aiempi juttu Taloussanomista). Isossa-Britanniassa on tuotu esille vastaava ehdotus, jossa korkeampi tulotaso tarkoittaisi korkeampaa koulutusveroa. Luontainen vertailukohta verolle on opintolaina. Keskeisimmät erot ovat käsittääkseni seuraavat:
  1. Koulutusveroa maksettaisiin vain tietyn tulotason ylittyessä.
  2. Koulutusveroa maksettaisiin vain, kun on valmistuttu.
  3. Koulutusveroa maksettaisiin vain kotimaassa saaduista tuloista.
  4. Koulutusvero on pakollinen lisäkustannus, kun taas opintolaina vapaaehtoinen tukimuoto.
  5. Koulutusveron määrälle ei välttämättä olisi ylärajaa.
Tällaisen veron oikeudenmukaisuudesta voi esittää perusteluita sekä puolesta että vastaan. Tätä tärkeämpää on kuitenkin kysyä: mitä käytännön seurauksia tällaisella verolla olisi?

Perusajatus Virénin kannattaman veron taustalla on mielestäni ihan hyvä: on oikein, että kaikilla on mahdollisuus hakea koulutusta, ja että kouluttautumiseen ei liity suurta riskiä kohtuuttoman ison opintolainan muodossa, mutta mikäli koulutus osoittautuu selvästi kannattavaksi, tästä koulutuksesta on tavallaan perusteltua myös maksaa. Tätä lähtökohtaa vastaan voi todeta, että isommista tuloista maksetaan joka tapauksessa suurempaa veroa, mikä voi hyvinkin kattaa nuo koulutuskulut. Tällöin vertauskohdaksi tuleekin ihmiset, joilla on suuret tulot ilman kallista koulutusta: he maksavat isot verot ilman, että ovat saaneet koulutusta. Tästä taas voidaan saada uudeksi vertailukohdaksi muun muassa terveydenhuolto: toiset tarvitsevat sitä enemmän, mutta eihän siitä hyvästä saa enempää veroja periä, sillä kyseessä on hyvin perustavanlaatuinen perusoikeuksiin kuuluva yhteiskunnan palvelu. Ei kai koulutuksestakaan siis ainakaan pelkästään tällä perusteella tarvitse veroa periä?

Tarkastellaanpa, mitä yllä listatut eroavaisuudet suhteessa opintolainaan käytännössä merkitsevät. Kohdat 1-3 ovat opiskelijan kannalta hyviä puolia suhteessa lainaan, kohdat 4-5 haittoja. Ensimmäinen kohta eli veron tulosidonnaisuus on koulutusveron ominaisuuksista paras: jos koulutuksesta ei ole taloudellista hyötyä, on kohtuutonta periä siitä veroa. Kohta 5 eli mahdollinen ylärajattomuus ei välttämättä olisi myöskään ongelma: jos suurempi tulo johtuu koulutuksesta, ei se välttämättä ole väärin, vaikka koulutuksesta joutuisikin maksamaan enemmän kuin mikä sen todellinen kustannus on ollut. Toisaalta tässä jää ongelmaksi se, että korkea tulotaso ei välttämättä ole edes pohjimmiltaan koulutuksen ansiota, jos on esimerkiksi päätynyt aivan toiselle alalle. Miten siis välttyä perusteettomalta veronperinnältä?

Ehkä keskeisimmät ongelmat liittyvät kuitenkin erolistan kohtiin 2-4. Yksi on se, että kesken opintojen työelämään päätyneen pienikin valmistumismotivaatio vedetään samantien pahasti negatiivisen puolelle, jos papereiden saamisesta napsahtaisi käytännössä kymmenien tuhansien eurojen verotaakka - koulutusveron sijasta voisikin puhua oikeastaan valmistumisverosta. Koska veroa maksetaan myös vain työskentelymaahan, tämä jos jokin on vahva ns. aivopaon edistäjä: jos siteet Suomeen ovat muutenkin esim. maahanmuuttajalla heikot, voi kynnys ulkomaille töihin lähtemiseen olla hyvin pieni. Koska koulutusvero on myös selvä lisäkustannus, se laskisi ainakin jonkin verran myös ihmisten motivaatiota opiskella. Onko se viesti, joka nuorille halutaan antaa?


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



torstai 9. kesäkuuta 2011

Kannustavuutta osa-aikaeläkkeeseen

Eläköitymiseen liittyy yksilötasolla kaksi keskeistä ongelmaa. Yksi on töissä jaksaminen eläkeikään asti, mikä koskee erityisesti ruumiillisen työn tekijöitä. Toinen on töistä pois jäämisen aiheuttama elämänsisällöllinen tyhjiö, jonka seurauksena voi olla esimerkiksi alkoholisoituminen. Vaikka ongelmat ovat tavallaan luonteeltaan vastakkaisia, ne eivät ole keskenään ristiriidassa.

Aika pysähtynyt (Schiphol, Amsterdam, 17.3.2011)

Työurien pidentämisestä on puhuttu paljon, mutta urien "leveydestä" varsin vähän. Uskoisin, että nykyistä voimakkaammalla työurien loppupään ohentamisella eli tehtyjen työtuntien vähentämisellä olisi monenlaisia positiivisia vaikutuksia. Ensinnäkin ihmiset luultavasti jaksaisivat töissä pidempään, mikä saattaisi tarkoittaa jopa koko uralla tehtävien työtuntien määrän kasvamista työuran loppupuolen lyhyemmistä työajoista huolimatta. Toisekseen ihmiset saisivat pehmeämmän ja tasapainoisemman laskun eläkkeelle. Ei tulisi äkkinäistä elämänmuutosta, vaan eläkeikää lähestyvillä säilyisi työpaikan sosiaaliset kontaktit pidempään, mitä kautta he voisivat ylimääräisen vapaa-ajan turvin löytää mielekästä sisältöä myös varsinaiselle eläkkeelle.

Miten tähän sitten päästään? Meillähän on toki jo olemassa osa-aikaeläkejärjestelmä, joka on työntekijän näkökulmasta jo nyt suhteellisen houkutteleva. Houkuttelevuutta laskee kuitenkin se, että osa-aikaeläkkeellä eläkekertymä kutistuu, minkä seurauksena saman eläkkeen tavoittamiseksi tulisi töissä olla pidempään. Perusajatuksena tämä on toki luonnollinen ja oikea, sillä tuleehan työn palkita, mutta valintoja voisi tästä ajatuksesta tinkimättäkin vahvemmin ohjata osa-aikaeläkkeen suuntaan.

Lisäkannustavuus voisi onnistua esim. järjestelemällä uran loppuvuosien 4,5%:n superkarttuman uudella tavalla. Ennen vuotta 1953 syntyneillehän eläkettä kertyy osa-aikaeläkkeen ns. ansion alenemasta, kun taas vuonna 1953 ja sen jälkeen syntyneille ei. Ehkäpä ideaalisin malli voisi löytyä yhdistämällä näiden mallien ominaisuuksia muuntamalla superkarttuma-ajanjaksoa pidemmäksi, mutta samalla tiiviimmäksi ja ohuemmaksi. Tämä onnistuisi esimerkiksi seuraavasti. Superkarttuma olisikin 6%, mutta vain siltä osin, mikä alittaa 50% edellisten vuosien ns. vakiintuneesta ansiosta. Loppuosasta palkkaa taas kertyisi vain tavallista 1,9%:n karttumaa. Ansion alenemasta ei kertyisi lainkaan eläkettä, mutta lisätyöstä saatu alhaisempi karttuma olisi tästä huolimatta selkeä insentiivi osa-aikaeläkkeelle jäämiselle. Tällainen kertymämalli kannustaisi ihmisiä olemaan töissä pidempään, mutta kevyemmällä työpanoksella.

Osa-aikaeläkkeen tulee tietysti olla kannattava myös työnantajalle, joten työnantajalle kohdistetut tuet eivät ole myöskään mahdoton ajatus. Toisaalta mikäli vain työntekijää ohjataan vahvasti osa-aikaeläkkeen suuntaan, tulee siitä helpommin myös työnantajalle kannattava, jolloin erillisiä tukia ei tarvittane, eikä siten synny myöskään liiallisia mahdollisuuksia järjestelmän hyväksikäyttämiseen. Joillakin aloilla, kuten esimerkiksi terveydenhuollossa voi kuitenkin olla tarpeen lisätä mahdollisuuksia osa-aikaeläkkeeseen myös muilla keinoilla.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>