maanantai 8. toukokuuta 2017

Kirkko leikkii Robin Hoodia, mutta erehtyy uhreista

Kirkon edustajat Teemu Laajasalo ja Juha Rintamäki pyörittelivät kirjoituksessaan (HS mielipide 7.5.) asioita jälleen siten, että lehtisaarelaisilta vaadittavat kaupunkiin nähden moninkertaiset tonttivuokrat olisivatkin itse asiassa hyväntekeväisyyttä. 

Keinot tähän ovat heidän kirjoituksessaan monet: 

  • Halutessaan osoittaa lehtisaarelaiset hyvätuloisiksi, he kutsuvat "lehtisaarelaisiksi" joukkoa, johon kuuluu myös todella paljon vauraampi Kaskisaari, joka nostaa koko joukon keskimääräistä suhteellista ansiotulotasoa 35 prosenttiyksikköä. Samalla unohtuu, että alueella ei asu esim. keskimääräistä tulotasoa laskevia opiskelijoita juuri lainkaan.
  • He väittävät, että maan käyvän arvon arviota olisi pyydetty "useilta" asiantuntijoilta, mutta "useat" tarkoittaa tässä yhteydessä kahta. "Alin arvio" taas on siis kahdesta vaihtoehtoisesta, kirkon itse tilaamasta arviosta se alempi.
  • He tekevät myös populistisen heiton, että hiemankin kohtuullisempi vuokrataso tapahtuisi mm. Itä-Helsingin kustannuksella. Tämä on todella outo viittaus, sillä ei kirkko itä-helsinkiläisiltä ole minkäänlaisia kiskurivuokria vaatimassa. 
  • Jutussa annetaan ymmärtää vaadittujen summien olevan matalampia kuin ne ovatkaan:
    • Ovelin sanankääntein jutussa annetaan vaikutelma, että korotuksen suuruus olisikin lopullinen neliökohtainen vuokrataso, mikä saa summat näyttämään 100 euroa pienemmiltä kuukaudessa. 
    • Jutussa käytetyissä summissa jätetään tuon 100 euron lisäksi huomioimatta, että kirkko haluaa sälyttää myös kiinteistöveron vuokralaisten harteille, vaikka normaalisti se on aina tontin omistajalle kuuluva asia.
    • Lisäksi jätetään mainitsematta että kyse on kuukausittaisesta maksusta, mikä on jo saanut jotkut luulemaan kyseessä olevan vain vuosittainen maksu!
  • Jutussa väitetään, että summat "eivät poikkea muiden merellisten kaupunginosien kustannustasosta", vaikka kaupungin keskeisempienkin alueiden Munkkiniemestä Kamppiin uusien vuokrasopimuksien vuokrataso on vain murto-osa kirkon nyt vaatimista, ja 2 vuotta sitten vuonna 2015 kirkko itsekin vaati yhtä lailla merellisessä ja keskeisemmällä sijainnilla olevassa Lauttasaaressa vain vajaata puolta (eli 2,5 € / kem^2 / kk) nyt esitetyistä tonttivuokravaatimuksista.
  • Outo on myös väite, ettei kaupungin ja seurakuntien maanvuokria voisi verrata. Kaupungilla on tosiaan oikeus kaavoittaa, mutta Lehtisaareenkin on kaavoitettu rakennusoikeutta, joka olisi kohtuullisemmilla tonttivuokrilla hyvinkin käytettävissä, mikä taas olisi kirkonkin etu! 
  • He tuovat kirjoituksessaan esille varhaiskasvatuksen, diakonian ja nuorisotyön ikään kuin selityksenä sille, että rahaa nyt vain tarvitaan, ja kuinka tässä meillä nyt sitten on käsillä luonteva ihmisryhmä, jonka selkänahasta noita rahoja on mahdollista kiskoa.

Kaiken kaikkiaan kirkko virittelee tässä kuvaa, jossa he toimivat ikään kuin Robin Hoodina, joka jakaa rahaa yhteiseen hyvään, kun kirkon toiminta täytyy rahoittaa. Totuus on kuitenkin se, että samalla kun kirkko ehkä onnistuisikin "robinina" ryöstämään jonkun suhteellisen varakkaan (mikä sekin moraalisesti hyvin arveluttavaa), kirkko vie myös ison asuntolainan kanssa taistelevia tavallisia kerrostaloissa asuvia lapsiperheitä ja muita tavallisia ihmisiä syvään taloudelliseen ahdinkoon. Näinkö toimii "kohtuullinen ja tasapuolinen vuokranantaja", jollainen kirkko Laajasalon ja Rintamäen mukaan haluaa olla?


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



lauantai 6. toukokuuta 2017

Anniskeluilmasilta™ - vaihtoehtoratkaisu Döner Harjun dilemmaan

Döner Harjun terassi
Suomalainen alkoholipolitiikka on osoittanut taas koukerojensa hienot käytännön seuraamukset Döner Harjun terassin tapauksessa (kts. jako Facebookissa ). Ilmeisesti syy kuvan paperissa kuvattuun kömpelöön käytäntöön johtuu kahdesta asiasta:
  1. Terassia ei voi vetää yli jalkakäytävän, jotta ohikulkijoille jää kulkuväylä.
  2. Alkoholilaissa sanotaan näin: ”Anniskeltu alkoholijuoma on nautittava anniskelualueella. Anniskellun tai anniskelua varten ravintolaan toimitetun alkoholijuoman vähittäismyynti tai muu pois kuljettaminen anniskelupaikasta on kielletty.”
Ehkä perustavanlaatuisin kysymys on, miksi Suomessa anniskelupaikasta pois kuljettaminen ei ylipäätään ole sallittua, mutta unohdettakoon se nyt tässä yhteydessä. Toinen, tätä tapausta ajatellen olennaisempi kysymys kuuluu: miksi viranomaisen on pakko tulkita parin askeleen ottaminen anniskelualueen ulkopuolella "pois kuljettamiseksi", kun varsinainen tarkoitus ei ole viedä juomaa pois vaan vain kuljettaa se omaan pöytään? Onko sekin "pois kuljettamista", jos juomaa läikkyy anniskelualueen ulkopuolelle? Eikö tarkoituksen eli päämäärän pitäisi ratkaista, onko kyse "pois kuljettamisesta"? Ja kolmantena kysymyksenä: kyllähän tästä kaiketi täsmälleen samasta höperöstä alkoholilainsäädännön kukkasesta on puhuttu jo aiempinakin vuosina, joten kuinka vaikeaa olisi oikeasti tehdä lakipykäliin tältä osin pieni korjaus?

Itsepalveluanniskelulaite
No, kun tilanne nyt ilmeisesti on, mitä on, kas tässä seuraa Döner Harjulle ratkaisuehdotus, jolla asukkaat voivat ottaa pykälien absurdiuden itsepalveluhengessä omiin käsiinsä. Ongelmanahan on, että jalkakäytävän pitää päästä anniskelualueen läpi. No, entä jos anniskelualuetta ei tarvitsisikaan tämän takia jakaa kahteen osaan, vaan siihen vain tehtäisiin keskelle ihmisen mentävä aukko? Sopisikohan virkamiehille siis se, jos jalankulkualue rajoitettaisiin 2,5 metrin korkuiseksi? Tällöin "anniskelujuomien siirtopisteen" vaihtoehtona voisi tarjota jalankulkualueen yläpuolella jätettävän esim. 50 senttiä korkean anniskeluilmasillan! Nyt ei tarvittaisi enää kuin 
  1. pari jakkaraa, joilla tuonne 2,5 metrin korkeuteen ylettää
  2. yksi korkea jalusta, jolle juomat voi hetkellisesti asettaa jalkakäytävän toisella puolella.
  3. itsepalveluanniskelulaite (esim. oheisessa kuvassa näkyvä malli!)
Näin jalkakulkuväylä pysyisi vapaana ja asiakkaat voisivat itse siirtää juomansa pöytään ilman, että juoma kävisi anniskelualueen ulkopuolella! Ah, kuinka käytännöllistä ja jalankulkijatkin huomioon ottavaa! Mitäs aluehallintovirasto tästä tuumaisi? 


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>