keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Sairastuneen Euroopan surutyö

Eurooppa on sairastunut: se potee pahaa velkakriisiä. Kuten usein sairastumisen yhteydessä, on nytkin käytävä läpi surutyön viisi vaihetta.

1. Kieltäminen
Valtiovarainministerimme toteaa, että kriisi ei koske Suomea.

2. Vihantunteet
Valtiovarainministerimme ottaa aggressiiviset otteet käyttöön ja tahtoo saada niskalenkin markkinavoimista.

3. Kaupankäynti
Sairaus tiedostetaan, mutta nyt alkaa tinkiminen. Kreikalle tarjoillaan apupaketteja, ja valtiovarainministerimme toteaa, että mehän tienataan tällä.

4. Masennus
Valtiovarainministerin pallilta uuteen rooliin siirtynyt pääministerimme toteaa, että "Kriisi on äärimmäisen vakava ja vaarallinen". Lopputuloksena jatketaan rahan syytämistä velkamaille kuin se olisi ainoa vaihtoehto.

5. Hyväksyminen
Hyväksytään, ettei loputon rahan syytäminen kriisimaille ehkä olekaan oikea ratkaisu.

Surutyössä näytetään virallisesti elettävän tällä hetkellä neljättä vaihetta. Päällisin puolin vaikuttaisi siltä, että tavalliset kansalaiset ovat kuitenkin edenneet tässä surutyössä jo poliitikkoja pidemmälle.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



maanantai 26. syyskuuta 2011

Laajentumisen hinta

Schengen-alue (merkittynä sinisellä)
Talouselämän tuorein numero (32/2011) esitteli "Suomen laskun tähän mennessä" viitaten velkakriisin hoidon kustannuksiin. Tähän laskettiin Islannille ja Kreikalle annetut suorat 1050 miljoonan euron lainat sekä ERVV:n kautta Irlannille ja Portugalille maksetut 1830 miljoonan lainat, joista tulee yhteensä n. 2,9 miljardia euroa. Takausvastuineen summa on 9 miljardia euroa, ja mikäli eduskunta hyväksyy ERVV-sopimuksen laajennukset, kokonaislasku sitoumuksineen nousee jo yli 16,1 miljardiin euroon.

Ylioptimistisesti ajateltuna lainat saadaan takaisin, eikä sitoumuksia tarvitsisi panna täytäntöön. Ainakin Kreikan osalta tuo on kuitenkin täyttä toiveajattelua. Käytännössä kustannukset näkyvät jo talouden epävarmuutena, ja voivat ajan mittaan levitä konkreettisesta "rahalaskusta" myös kasvaneisiin valtiolainan korkoihin. Pohjimmiltaan syy kaikkeen voi olla harkitsematon laajentumisen halu.

Lienee liioittelua väittää, että syy talouden ongelmiin olisi vain Kreikassa. Ihan tässä jamassa euroalue tuskin kuitenkaan ilman Kreikkaa olisi - ainakaan vielä. Onhan sinänsä mahdollista, että Kreikan täysin rapautunut talous sai vain kriisin puhkeamaan aiemmin, ja myöhemmin kriisistä olisi tullut tätäkin pahempi. Kreikasta talouden epävarmuus nyt kuitenkin lähti leviämään, joten ilman parempaa tietoa Kreikan kuuluminen euroalueeseen on tullut maan suhteellisesta pienuudesta huolimatta kalliiksi koko euroalueelle muun muassa kriisin hoitamisen pitkittymisestä johtuen.

Kreikka ei ilmeisesti olisi aikoinaan perusteellisella tarkastelulla edes täyttänyt euroon liittymisen kriteereitä. Tästä herää kysymys, pidetäänkö yhteistyön laajentamista Euroopassa liian suurena itseisarvona: halutaan vain uusia maita kiireellä mukaan, koska halutaan levittää ilosanomaa, ja rakentaa yhteistä utopiaa. Kaunis ajatus sinänsä, mutta maltti on valttia. Euroalueen laajentaminen Kreikkaan asti jo vuonna 2001 näyttää osoittautuneen virheeksi, mutta tuosta virheestä on toivon mukaan opittu jotakin.

Tuorein esimerkki eurooppalaisen yhteisön laajentumispyrkimyksistä on kiista Bulgarian ja Romanian ottamisesta mukaan Schengen-alueeseen. Vain Suomi ja Alankomaat vastustavat liittymistä, joskin myös Ruotsi, Tanska, Saksa ja Ranska ovat esittäneet epäilyksiä kaksikon kyvystä hallita laitonta maahanmuuttoa ja rikollisuutta (lähde). Schengen-alueeseen ottaminen ei ole ehkä yhtä laajamittainen tai käytännön tasolla yhtä vaikeasti peruutettavissa oleva muutos kuin euroalueeseen ottaminen, mutta eikö euro-valuutan ja siten käytännössä koko Euroopan kriisi ole vahva syy ottaa aikalisä laajentumisten suhteen? Ilmeisesti Bulgaria ja Romania täyttävät paperilla tietyt Schengeniin liittymiseen vaadittavat kriteerit ja ovat siten "teknisesti valmiita" liittymään, mutta koska näitä kriteerejä on viimeksi tarkastettu? Täyttihän Kreikkakin EMU-kriteerit, kun vain sai itse loihtia kasaan taloutensa tilaa kuvaavat tilastot, joten kuinka hyvin voimme oikeasti luottaa, että Bulgaria ja Romania olisivat kypsiä liittymään Schengen-alueeseen?

Kun yksi maa pääsee osaksi jotakin valtioiden ryhmää, toinenkin haluaa. Lisäksi kun maa pääsee valtioiden ryhmään X, se haluaa myös valtioiden ryhmään Y. Mikäli tämä taas ei onnistu, siitä nousee mekkala. Näin on käynyt nyt Bulgarian tapauksessa. Bulgaria liittyi Romanian ohella Euroopan unioniin vuonna 2007, minkä seurauksena koimme kerjäläisten vyöryn myös Suomeen. Mutta kun Schengen-alueeseen liittymiselle onkin näytetty jarrua, Bulgaria aloitti kiukuttelun uhkaamalla laittaa kapuloita koko EU:n päätöksenteon rattaisiin (kts. YLE: Bulgaria uhkaa vaikeuttaa EU:n päätöksentekoa). Taloudellisten ja sosiaalisten ongelmien lisäksi laajentuminen voi siis halvaannuttaa koko eurooppalaisen päätöksenteon. Tätäkö EU-maat haluavat?

Anna laajentumiselle pikkusormi ja se vie koko käden.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



lauantai 17. syyskuuta 2011

Järjestelmän kierteet - johdanto

Yhteiskunnan yksittäisistä laeista on ajan myötä nivoutunut monimutkainen sääntöjen verkosto. Niin uusista kuin vanhoistakin säännöistä voi kuitenkin löytyä varsinkin yhteiskunnallisten muutosten myötä joskus aukkoja, jotka mahdollistavat järjestelmän käytön yksilön etua ajaen järjestelmän varsinaisen tarkoituksen vastaisesti jättäen mahdollisesti huomiotta asioita, jotka olisivat arkijärjen mukaan oleellisia. Osa laeista ja verotuskäytännöistä puolestaan ohjaa ihmisten käyttäytymistä suuntaan, joka on epämielekäs paitsi yksilön, usein myös yhteiskunnan kannalta - kutsun tällaisia tekijöitä järjestelmässä piileviksi mutkiksi.

Tämä teksti toimii johdantona uuteen juttusarjaani, jossa tarkastelen näitä tavallisen ihmisen arkea tai järjestelmän toimintaa epähedelmällisellä tavalla mutkistavia tekijöitä.

Yhteiskunta kierteellä

Aukko sekä tässä lanseeraamani mutkan käsite ovat tietysti keskenään selviä sukulaisia. Useimpien aukkojen hyödyntäminen vaatii selvää vaivannäköä, jolloin niissä voidaan nähdä myös mutkan ominaisuuksia. Vastaavasti kun yksilö antaa yhteiskunnan sääntöjen ohjata itseään epämielekkäältä tuntuviin toimintamalleihin, samalla haetaan yleensä omaa etua, joten mutkan voi toisinaan nähdä myös aukkona.

Aukoilla ja mutkilla on kuitenkin erojakin. Yksi keskeinen ero on näkökulma: kumpi on järjestelmän ominaisuuden suurempi uhri, yksilö vai yhteiskunta. Mutkaisuudesta kärsii ensisijaisesti yksilö, aukkoisuudesta ympäröivä yhteisö eli yhteiskunta. Mutka johtaa ihmisen tekemään järjenvastaisia asioita, jotka saattavat olla vaivalloisia tai maksaa selvää rahaa. Aukko taas saattaa maksaa yhteiskunnalle selvää rahaa tai olla vastoin yleistä oikeudenmukaisuutta tai vähintäänkin lain alkuperäistä tarkoitusta.

Sekä aukot ja mutkat ovat siis sellaisenaan ei-toivottuja ilmiöitä. Kun tällainen erikoisuus on huomattu, voidaan lainsäädäntöä korjaamalla kuitenkin pyrkiä paikkaamaan aukko tai oikaisemaan mutka. Aina se ei ole kuitenkaan helppoa, eikä toisaalta välttämättä tarpeellistakaan. Vaikka aukolla kierretäänkin jotakin yhteiskunnan säännöistä, se ei välttämättä aina vähennä yhteistä hyvää. Vastaavasti vaikka mutkat aiheuttavat aina enemmän tai vähemmän ylimääräistä päänvaivaa, tuo päänvaiva voi olla pieni verrattuna siihen, mitä mutkan oikaiseminen käytännössä vaatisi tai mistä jouduttaisiin luopumaan oikaisemisen takia.

Vaikka kaikista aukoista ja mutkista ei voi koskaan päästäkään eroon, osaa voi vähintäänkin lieventää. Siksi niiden tiedostaminen ja esille tuominen on perusteltua. Listatessani juttusarjassani erilaisia yhteiskunnan kierteitä, arvioin samalla kierteen merkitystä niin yksilön kuin yhteiskunnankin kannalta, sekä pyrin mahdollisuuksien puitteissa esittämään potentiaalisen tavan ratkaista ongelma.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



lauantai 10. syyskuuta 2011

Blogin 2-vuotiskatsaus

Lokki avaamassa ääntään (16.3.2011)
Lokki avaamassa ääntään (16.3.2011)
Olen nyt pitänyt tätä blogia kaksi vuotta. Kokeilevan alun jälkeen tästä muodostuikin astetta vakavampi harrastus: toisen vuoden kirjoitustahti osoittautui näköjään keskimäärin täsmälleen samaksi kuin ensimmäisenäkin vuonna: 30 kirjoitusta vuodessa. Ei se erityisen paljon ole, mutta silti enemmän kuin olisin blogia aloittaessani osannut arvata.

Ainakin yksi kaveri on kysynyt, miksi oikeastaan kirjoitan blogia. Tuohon on vaikea antaa suoraa vastausta. Raha se syy ei ainakaan sellaisenaan ole. Toisin kuin yllättävän moni juuri julkaistuun Blogibarometriin (kts. toissapäivän tiedote) osallistuneista muoti-, kauneus-, ruoka- ja sisustusblogeista, tästä blogista ei tuloja kerry.

Yksi keskeisimpiä motivaation lähteitä kirjoittamiselle on oikeastaan halu vaikuttaa - koko blogiajatushan lähti liikkeelle Helsingin Sanomien mielipideosastolle kirjoittamistani teksteistä. Toinen syy kirjoittamiselle on omien ajatusten ja mielipiteiden selkiyttäminen jo itsellenikin. Samalla voi myös seurata, muuttuvatko omat mielipiteet ajan kuluessa. Kirjoittaminen voi yksinkertaisesti olla mukavaa ja yhteiskunnallisista asioista kirjoittaessa oppii sivussa ainakin välillä väkisinkin myös jotakin uutta. Tämä on tietysti hieno asia ja hyvä ominaisuus harrastukselle.

Mielipiteistä on tietysti myös mukava saada palautetta, mitä ei kuitenkaan ole kovin paljon tullut. Yksi merkittävä syy tähän on se, että tämä blogi on itsenäinen, eikä siten yhtä helposti löydettävissä kuin vaikkapa Uuden Suomen sivuille kirjoitetut kannanotot. Toinen tekijä on se, että itsenäisen blogin ympärille ei myöskään synny samanlaista yhteisöllisyyttä kuin useita rekisteröityneitä käyttäjiä omaavilla sivustoilla. Tämä ilmennee alhaisempana kiinnostuksena kommentoida sekä kommenttien anonyymiytenä. Olen itse asiassa ehtinyt kokea tämän eron konkreettisesti, kun aloin viime joulukuussa kirjoittaa tekstejä myös verkkolehti Piksuun. Vaikka se ei olekaan yhtä tunnettu kuin Uusi Suomi, ovat tekstini silti saaneet siellä suhteessa enemmän palautetta. Koska Piksu on kuitenkin talousasioihin keskittynyt, kaikki tekstini eivät sinne sovellu, ja toisaalta itsenäisemmän blogin pitämisessä on joka tapauksessa oma viehätyksensä.

Vaikka kirjoittaisin jatkossa myös muualle, aion jatkaa myös tämän blogin pitämistä. Niin ollen nyt ottaisin erityisen mielelläni vastaan palautetta, liittyi se sitten blogin pitämiseen yleensä, tähän nimenomaiseen blogiin, tai joihinkin aiempiin juttuihini. Olisi myös mukava kuulla ketkä tätä blogia sattuvat lukemaan, joten myös simppelit tervehdykset ovat erittäin tervetulleita.



Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>