torstai 1. lokakuuta 2015

Lomaraha ei ole harmiton rakenne

Minnekäs seuraavat lomarahat? Unkariin?
(20.7.2013)
Hallitus on aikeissa viedä lomarahat osaksi lainsäädäntöä, mikä potentiaalisesti voisi tuoda lomarahat myös työpaikoille, joissa sitä ei ennestään ole ollut. Ilmeisesti tämän olisi kuitenkin tarkoitus onnistua niin, ettei työpaikkojen palkkakustannukset kasvaisi. Pohjimmiltaanhan lomaraha on vain yksi, hieman outo osa palkkaa, eikä se sellaisenaan juuri vaikuta työnantajan tai työntekijän asemaan. Kokonaisuudessaan uskoisin sen kuitenkin olevan suomalaiselle yhteiskunnalle haitallinen käytäntö.

Näen ainakin kaksi tapaa, joilla lomaraha vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen. Aloitetaan ehkä vähäpätöisimmästä eli koko käsitteen ymmärtämisestä. Moni sekoittaa lomarahan lomakorvaukseen, mikä aiheuttaa monesti väärinymmärryksiä. Joillakin taas voi olla epäselvyyttä siitä, onko oikeutettu lomarahaan. Lomarahojen maksupäivät vaihtelevat yrityksittäin, ja eroja saattaa olla myös siinä, miten lomarahaan säilyy oikeus esim. työpaikan vaihdon yhteydessä. Siinä missä esimerkiksi kellojen kesäaikaan siirrostakin, kyllähän näistäkin seikoista saa kahvipöytäkeskustelun aihetta, minkä voi näkökulmasta riippuen nähdä joko hyvänä tai huonona asiana, mutta samalla nämä asiat työllistävät tarpeettomalla monimutkaisuudellaan yrityksen hallintoa ja aiheuttavat myös muille päänvaivaa, mikä vie tilaa muilta työhön tai vapaa-aikaan liittyviltä asioilta.

Toinen asia on se olennaisempi: miten lomaraha vaikuttaa ihmisten kulutuskäyttäytymiseen? Itse näkisin asian niin, että lomaraha purkautuu monesti ylimääräisenä kulutuksena heti lomarahan saamisen jälkeen, ja mitä vähemmän säästöjä eli mitä lähempänä on niin sanotusti kädestä suuhun elämistä, sitä suurempi on lomarahan vaikutus. Ja milloin lomaraha saadaan? Käytännöt vaihtelevat, mutta monesti siten, että lomaraha on käytettävissä jo loman aikana. Minne tuo ylimääräinen kulutus sitten suuntautuu loman aikana? Monesti ulkomaille.

Useaan otteeseen erilaisissa kannanotoissa hallituksen leikkauksia vastaan on kannettu huolta kotimaisen ostovoiman ja kulutuksen puolesta. Jos hallituksen toimet onnistuvat lisäämään työllisyyttä, sillä se ostovoima kasvaa. Mikäli lomaraha puolestaan poistettaisiin vaikka kokonaan ja kompensoitaisiin joko heti tai ajan myötä peruspalkoissa, sillä sitä tuettaisiin kotimaista kulutusta.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



tiistai 29. syyskuuta 2015

Pakottava palkankorotus

Hallitus on nyt ehdottanut, että sunnuntailisien ja ylityökorvausten leikkaamisen sijasta leikataankin lomarahaa 30%:lla. Ihan hyvä siinä mielessä, että osuuhan se nyt tasaisemmin eri aloille, eikä kiristä erityisesti muutenkin matalapalkkaisten alojen tulotasoa. Mutta en voi lakata ihmettelemästä Sipilän hallituksen järkeilyä asiaan liittyen.
Viikko sitten ihmettelin vielä, miten voi olla niin, että työehtosopimuksista löytyviin sunnuntailisiin ja ylityökorvauksiin voi puuttua pakottavalla lainsäädännöllä, mutta samaa ei voisi jostain kumman syystä tehdä lomarahoille. Miksi se, että jotakin asiaa ei löydy lainsäädännöstä entuudestaan, olisi este sille, ettei siitä voisi jatkossa lailla säätää? 
No, eilinen avaus toi tähän asiaan jonkinlaisen potentiaalisen vastauksen. Lomarahat halutaankin antaa ilmeisesti jatkossa lainsäädännöllä kaikille, ja ilmeisesti vain siksi, jotta sitä voidaan leikata. Tarkoittaako tämä siis sitä, että laissa voitaisiin säätää vain sellaisista asioista, jotka koskee yleispätevästi kaikkia? Työntekijöiden joukko, jota tuo tulisi uutena asiana koskemaan, ei myöskään ole mikään aivan pieni: ilmeisesti yli 200 000. Onko perustuslaissa jokin tasaveroiseen kohteluun liittyvä seikka, joka tällaista vaatii? Miksei laissa voi vain määrittää, että mikäli työehtosopimuksissa sovitaan lomarahoista, sen suuruus voi olla korkeimmillaan X% loma-ajan palkasta? Mikä tässä oikeasti olisi perustuslainvastaista? 
Vai onko niin, ettei mikään oikeasti estäisi lomarahojen rajoittamista ilman, että se laajennettaisiin koskemaan kaikkia? Jos on, miksi ihmeessä kilpailukyvyn parantamisoperaation yhteydessä tarjottaisiin järjestäytymättömiin työpaikkoihin väkipakolla n. 3,5%:n palkan korotus. Se heikentäisi monien pienyrittäjien toimintaedellytyksiä huomattavasti. Mikäli tuo 30%:n lomarahan leikkaus olisi myös hallituksen suunnitelmien mukaisesti määräaikainen, mutta lomarahan lakisääteisyys ei, ollaankin pian jo tilanteessa, jossa yhdestä työehtosopimuksiin saavutetusta edusta onkin vain tehty pysyvästi lakisääteisesti kaikkia koskeva. Silläkö se kilpailukyky saavutetaan?


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



torstai 10. syyskuuta 2015

Ylityökorvausten puolittamisesta

Yksi hallituksen kaavailemista muutoksista on ylityöstä maksettavien lisäkorvausten laskeminen puoleen nykyisestä. Lyhyellä tähtäimellä kyse on lähinnä pyrkimyksestä alentaa palkkakustannuksia. Eri alojen peruspalkat ovat kuitenkin lisäkorvauksista erillinen muuttujansa, joten tästä syntynyt säästö voi hävitä jo samalla kuin niiden on mahdollista ylipäätään syntyä eli kun seuraavat työehtosopimukset on saatu neuvoteltua ja ne ovat astumassa voimaan. Tästä johtuen ylityökorvausten leikkaamisen mielekkyyttä arvioidessa lienee perusteltua pohtia, miksi ylitöille on alunperin ylipäätään määritetty tavallista työtuntia selvästi korkeampi palkka ja mikä tuon korvauksen suhteellisen suuruuden merkitys oikeastaan on.

Onko ylityökorvaukset luotu lakisääteisiksi alunperin työntekijän turvaksi? Ehkäpä näin, mutta tarvitaanko jo siihen 50%:n tai 100%:n suuruista lisäpalkkaa - varsinkin ottaen huomioon että ylitöistä voi aina kieltäytyä? Olisiko lisäkorvauksen huomattavuuden toinen tarkoitus tarkoitus se, että työnantajapuolella olisi vahva kannustin olla teettämättä sitä ylityötä? Miten ylityökorvauksen puolittaminen loppujen lopuksi tulisi vaikuttamaan? 

Yleisellä tasolla ylityökorvausten puolittuminen saa yritykset tarjoamaan entistä herkemmin ylitöitä sen sijasta, että palkkaisivat lisää työntekijöitä. Luultavasti halukkaita ylityön tekemiselle myös riittää kohtalaisesti korvauksien puolittamisesta huolimatta. Tästä herää kysymys, käykö tässä oikeastaan päinvastoin kuin mitä hallitus on suunnitellut? Sen sijaan, että syntyisi "kymmeniä tuhansia työpaikkoja", aiempaa pienempi joukko tekisi yhä enemmän töitä, eli työttömyys kasvaisikin. 

Toisaalta hyvänä asiana voi pitää varsinkin pienten yritysten osalta sitä, että suhteessa pienemmät ylityökorvaukset antaisivat yrityksille enemmän vaihtoehtoja töidensä järjestämiseen. Tämä antaa paremmat mahdollisuudet mitoittaa toimintansa oikeaksi ja siten yritykselle paremmat mahdollisuudet menestyä, mikä on toisaalta myös työntekijän etu: työntekijät palkataan pysyvämpää tarvetta varten, minkä voi nähdä vähentävän riskiä rekrytointien ja irtisanomisten vuorottelulle, mikä olisi hyvin haitallinen tie kaikille osapuolille.

Yrityksen kannalta pidemmällä tähtäimellä kannattavinta olisi tietysti edelleen ennemmin uuden työvoiman palkkaaminen kuin olemassa olevien ylityöllistäminen ja heille ylityökorvausten maksaminen, joten uskoisin lakisääteisten ylityökorvausten kutistamisen olevan itsessään enemmän hyvä kuin huono asia. Erikoisena sivuseurauksena on myös mahdollista, että työpaikoilla, joilla ylitöitä tehdään toisinaan käytännössä ilman ylimääräistä korvausta, ylitöistä ruvettaisiinkin maksamaan extraa. Työpaikka- tai ehkä jopa alakohtaisesti lieneisi kuitenkin syytä säilyttää mahdollisuus myös korkeampiin ylityökorvauksiin, jotta ylitöille löytyy tarvittaessa tekijänsä. Tällöin muutos tarkoittaisi käytännössä lähinnä sitä, että valtiovalta puuttuisi aiempaa vähemmän työntekijöiden ja työnantajien välisiin sopimuksiin.

Suhteellisesti ja pitkällä tähtäimellä ajatellen ylityökorvausten leikkaus tuntuu siis oikeanlaiselta toimenpiteeltä. Absoluuttisesti ja tätä päivää ajatellen tuntuu kuitenkin väärältä, miten kovasti se kohdistuu muutenkin matalapalkkaisiin julkisiin aloihin. Tätä ajatellen leikkaukset tuntuvat suurelta osin pikemminkin julkisen puolen kustannuksien leikkaamiselta kuin Suomen kilpailukyvyn kohentamiselta - ellei leikkauksia sitten tosiaan tulla samalla kertaa julkisen puolen peruspalkkatason muutoksilla kompensoimaan.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Kehitysaskeleita 8 - Sunnuntain ja lauantain ero pienemmäksi

Hallituksen eilen esittelemään kokonaisuuteen kuului sunnuntaityöstä maksettavan ylimääräisen korvauksen kutistaminen 100 prosentista 75 prosenttiin. Käytännössä tämä laskee sunnuntaista maksettavaa palkkaa siis 12,5%:lla, mikä lyhyellä tähtäimellä laskee jonkin verran sunnuntaityötä tekevien kokonaisansiotasoa, mikä puolestaan ymmärrettävästi harmittaa paljon sunnuntaityötä tekeviä. Yleisemmällä tasolla tämä koko viikon työtä ajatellen keskimäärin noin 3%:n luokkaa oleva palkan alentuminen tulee pitkällä tähtäimellä kuitenkin kompensoitumaan peruspalkassa, jolloin keskimääräistä vähemmän sunnuntaityötä tekevät ajan myötä käytännössä vain hyötynevät muutoksesta - vaikka siis toimisivatkin sunnuntaityötä vaativilla aloilla. Näin ollen muutoksen varsinainen merkitys vähänkin pidemmällä tähtäimellä on mielestäni aivan muualla kuin kuin kokonaistyökustannusten muutoksessa.

Olen monesti ihmetellyt, miksi sunnuntaityöstä maksetaan niin suurta lisäkorvausta, kun taas toisesta tavalliseen viisipäiväiseen kuuluvasta vapaapäivästä eli lauantaista ei kuulu lakisääteisesti lainkaan lisäkorvausta. Tämä saa aikaan sen, että joillakin työpaikoilla lauantaivuoroja vältellään, kun taas sunnuntaivuoroja oikein janotaan. En näe tälle käytännölle juuri muuta syytä kuin kuusipäiväisen työviikon henkisen perinnön, joka vaivaa typerän konkreettisella ja sekavalla tavalla edelleen mm. lomalainsäädäntöämme (kts. Lauantai lomapäivänä). On huomioitava, että lauantaille voidaan edelleen määrittää alakohtaiset lisät, ja tulevaisuudessa taloustilanteen sen paremmin salliessa ehkä lauantaille voidaan saada pieni lakisääteinenkin lisänsä. Joka tapauksessa se, että sunnuntai lähenee palkkakustannusmielessä lauantaita tarkoittaa käytännössä sitä, että työ voidaan järjestellä astetta vapaammin: sunnuntaivuoroista ei ole enää syytä kilpailla samaan tapaan, eikä työnantajan tarvitse niin paljon vältellä sunnuntaityön teettämistä. Se voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että sunnuntain työvuoroon saadaankin yksi työntekijä enemmän. Tämä on sekä työnantajan että työntekijän etu.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Kahdeksan askelta asuntopolitiikan uudistamiseksi

Asumiseen liittyvää verotusta ja muuta asuntopolitiikkaa on käsitelty viime viikkoina mm. ympäristöministeriön työryhmän ehdotuksissa sekä kaupungin vuokra-asumiseen liittyvissä keskusteluissa. Tässä on asuntopolitiikan uudistamiseksi oma 8-kohtainen ehdotukseni, joka jakautuu verotuksen, sosiaalisen asuntotuotannon sekä rakentamisen sääntelyn teemoihin:

1. Varainsiirtovero pois

Varainsiirtovero rankaisee muuttamisesta omistusasuntojen välillä, mikä tekee siitä monella tapaa haitallisen veron. Vero nostaa työn perässä muuttamisen kynnystä, saa ihmiset asumaan liian pienissä tai liian suurissa asunnoissa veron välttämiseksi, aiheuttaa ylimääräistä taloudellista rasitusta muutenkin taloudellisesti vaikeissa elämän murrostilanteissa kuten eron sattuessa, sekä aiheuttaa tarpeeonta kikkailua mm. asuntojen omistussuhteiden määrittämisessä. Veron fiskaalinen merkitys ei myöskään ole niin suuri (puolen miljardin luokkaa vuodessa), etteikö se olisi korvattavissa muilla veroilla.

2. Asuntolainan korkojen verovähennysoikeus pois

Suurimman osan varainsiirtoveron puutteen jättämästä aukosta saisi katettua poistamalla korkojen verovähennysoikeuden. Korkovähennys on puhdasta asuntovelallisten suosimista mm. vuokralla asuvien kustannuksella, eikä sille ole nähtävissä järkeenkäypiä perusteluita. Siksi siitä on syytä luopua. Verojärjestelmähän suosii omistusasumista jo ilmankin korkojen verovähennysoikeutta.

3. Oman asunnon myyntivoitto osittain veronalaiseksi

Asunnon myynnistä saadun voiton tulisi periaatteessa kaiken järjen mukaan olla veronalaista tuloa siinä missä kaikki muukin pääomatulo. Oman asunnon myyntivoitto on kuitenkin määrätty verottomaksi sillä ehdolla, että asunnossa on itse asunut vähintään kaksi vuotta yhtäjaksoisesti. Tälle verottomuudelle on helppo nähdä järkevä perustelu siinä, että muuten se voisi synnyttää varainsiirtoveroakin huomattavasti suuremman taloudellisen esteen muutolle.

On kuitenkin löydettävissä kompromissi, jossa oman asunnon myyntivoittoveroa kohdeltaisiin jokseenkin muiden myyntivoittojen varaan ilman, että syntyisi keskimäärin edes nykyisen varainsiirtoveronsuuruista kannustinta olla muuttamatta. Malli voisi mennä näin:
  • Asunnon arvon nousu asetetaan 50-prosenttisesti veronalaiseksi jo ennen asunnon realisointia. Tästä maksettaisiin tavallinen pääomavero, eli kokonaisuudessaan vero olisi efektiivisesti 15-16,5% asunnon arvon noususta riippuen summan suuruudesta.
  • Asunnon arvonnousua seurataan alueellisesti ja asuntokoon mukaan jaotellun tilaston perusteella vuosittain verrattuna vuosineljännekseen, jona asunto oli hankittu. 
    • Asunnolle lasketaan tämän tilastollisen arvonnousun pohjalta uusi hinta, josta vähennetään 15%.
    • Mikäli tämä 15%:lla vähennetty tilastollinen hinta on enemmän kuin asunnon hankintahinta tai aiemmin maksetun arvonnousuveron perusteena ollut laskennallinen arvo, arvonnousu katsotaan veronalaiseksi. Tästä arvonnoususta suoritettaisiin 15-16,5% vero, vaikka asuntoa ei myytäisikään.
    • Heikommin tilastoiduilla haja-alutusalueilla voidaan käyttää 15%:n sijasta suurempaa vähennysprosenttia.
  • Asuntoa myytäessä lasketaan lopullinen myyntivoitto, joka suoritetaan pääomaveron suuruisena, mutta oman asunnon tapauksessa 50-prosenttisesti verovapaana siten, että myyntivoitosta vähennetään samasta asunnosta aiemmin peritty arvonnousuvero sekä mahdolliset asunnon kunnostukseen kohdistuneet kustannukset. Mikäli asunto ei ole toiminut omana asuntona vähintään kahta vuotta, 50-prosenttista verovapautta ei myyntivaiheessa enää ole, kuten ei ole nykykäytännössäkään.
Tällainen vero olisi oikeudenmukainen, koska se maksettaisiin varainsiirtoverosta poiketen saadusta voitosta, minkä lisäksi se aiheuttaisi tyypillisesti varainsiirtoveroa pienemmän rasitteen muuttamiselle.


_____________________

4. Hitas-järjestelmä pois

Helsingin Hitas-järjestelmä on typerä rakennelma, joka on parhaimmillaan sen ollessa harmiton vähemmän keskeisillä alueille sijaitsevissa yhtiöissä, joissa sääntely ei käytännössä vaikuta kauppahintoihin. Pahimmillaan, eli sääntelyn aiheuttaessa suurimman ristiriidan markkinahintojen ja säännellyn hinnan välille, se tarjoaa perusteetonta todella mittavaa hyötyä mahdollisesti hyvinkin varakkaille arpaonnisille, aiheuttaa valtavat kannustimet jumiutua samaan asuntoon, tekee asuntoresurssien kohdistumisesta oikeille ihmisille todella tehotonta, aikaansaa pimeitä kymmenien tuhansien eurojen sohvakalustekytkykauppoja, synnyttää tarpeetonta byrokratiaa sekä kallistaa järjestelmän ulkopuolisen asumisen hintaa. Järjestelmästä on hyötyä vain muutamille arpaonnisille muiden maksaessa lystin kalliimman asumisen tai järjettömien kannustimien muodossa, mistä johtuen sen olemassaololle on vaikea nähdä minkäänlaista perustelua. Uusien Hitas-yhtiöiden rakentaminen tulisi lopettaa välittömästi ja olemassaoleville yhtiöille pitäisi myydä mahdollisuus irtaantua sääntelystä riippumatta yhtiön iästä.

5. Kaupungin vuokra-asunnoissa asumisoikeudelle verotusarvo

Pari viikkoa sitten uutisoitiin, kuinka hyvätuloiset halutaan ulos valtion rahoittamista vuokra-asunnoista. Onhan se totta, ettei ole järkeä vuokrata asuntoa käytännössä kymmenien prosenttien alennuksella ellei joskus jopa puoleen hintaan ihmisille, jolla olisi hyvin kyky maksaa asumisestaan täyttä markkinahintaa. Tulotaso voi kuitenkin olla vaihteleva ja omasta kodista häätäminen tuntuu paitsi byrokraattisesti raskaalta, myös potentiaalisesti turhan rajulta ratkaisulta ihmiselle tai perheelle, joka on jo kiintynyt olemassaolevaan kotiinsa. 

Eikö modernimpi tapa ratkaista asia olisi luoda riittävän iso kannustin poismuuttamiselle, jotta hyvätuloisen kannattaisi taloudellisesti muuttaa asunnosta myös niissä tapauksissa, joissa asunnon vuokra on poikkeuksellisen matala suhteessa yleiseen vuokratasoon? 

Mikäli asunnossa asumiselle asetettaisiin tavallisessa tuloverotuksessa verotettava kunnallisverotuksen ansiotulovähennystä vastaavan verovähennyksen alainen verotusarvo, matalapalkkaiselle tai tuella elävälle ei edusta jäisi juuri maksettavaa verojen muodossa, mutta kovatuloisemmalla edusta palaisi parhaimmillaan noin puolet yhteiskunnalle. Tämä nostaisi kovatuloisen halukkuutta siirtyä esimerkiksi omistusasujaksi, jolloin asunnot menisivät todennäköisemmin niitä oikeasti tarvitseville.

6. Sosialisoidun luksuksen tietoinen välttäminen

Vaikka Hitas-järjestelmän usein toisteltu tarkoitus on "tarjota kohtuuhintaisia omistusasuntoja" tavallisille kaupunkilaisille, osa asunnoista on tavallisen ihmisen mittapuulla miten tahansa katsottuna melkoista luksusta, kuten esimerkiksi yli 130 neliötä kahdessa kerroksessa kattoterassilla lähellä Helsingin keskustaa. Onko tämä sellaista asumista, mihin pitää tavallisille ihmisille luoda mahdollisuus erillisillä sosiaalisilla järjestelmillä?

Samaan tapaan jonkinasteista luksusta on tarjolla myös kaupungin vuokra-asunnoissa ainakin mitä tulee joidenkin asuntojen sijaintiin. Onko esim. Kampin alueelle asumaan pääseminen asia, jota voi pitää kohtuullisen asumisen edellytyksenä? Tai tarvitseeko sosiaalisin perustein tarjotussa asunnossa olla merinäköala?

Alueellisen segregaation välttäminen on tärkeää, minkä vuoksi on hyvä, että kaupungin vuokra-asuntoja on jokseenkin tasaisesti ympäri kaupunkia. Tämän tarkoituksena on kuitenkin ennen kaikkea ongelma-alueiden syntymisen välttäminen, ei niinkään varakkaiden alueiden syntymisen ehkäisy. Onhan tietysti hyvä, mitä parempaa asumista itse kullekin voi tarjota, mutta kaikki eivät voi asua keskustassa, joten yhdelle annettu etu on isossa mittakaavassa muilta pois. Siksi pitäisi voida todeta ääneen, että ei sosiaalista asuntotuotantoa välttämättä tarvita arvokkaimpina pidetyille alueille - kunhan kuitenkin varmistetaan, ettei pääse myöskään syntymään ongelma-alueita. Tällä tavoin kovatuloinen hakeutuu helpommin muualle ja asunnot saadaan paremmin käyttöön niitä enemmän tarvitseville.



_____________________

7. Lievennetään rakentamisen sääntelyä

Tuntuu, että rakentamista vaivaa osittain sama kuin pakkoruotsista kiinni pitämistä: ei tiedosteta riittävän vahvasti, että kaikki "ihan hyödyllinen" ylimääräinen vie resursseja muulta. Totta kai ruotsin osaamisesta on ennemmin hyötyä kuin haittaa, mutta onhan myös päivänselvää, että sen opiskelu on samalla muusta opiskelusta pois. Samalla tavoin totta kai kaikki haluavat mahdollisimman suuressa asunnossa, jossa on valtavat kylpyhuoneet, mutta vielä olennaisempaa ihmisille on saada sopiva määrä neliöitä itselle sopivaan hintaan. 

Kyllähän rakennuttajien kannattaa rakentaa sellaisia asuntoja, mille on kysyntää. Jos monet haluavat pieniä asuntoja, miksei niitä saisi rakentaa? Kyllähän yhteiskunnallisestikin on järkevää rakentaa asuntoja, joille on kysyntää nyt ja tulevaisuudessa. Koska kysyntä muuttuu aikojen muuttuessa, kun taas jo rakennetut asunnot lähtökohtaisesti eivät, jonkinasteinen sääntely voi toki olla perusteltavissa tulevaisuutta ajatellen, mutta se edellyttäisi, että tulevaisuuden tarpeet olisi riittävän hyvin ennustettavissa. Sääntelyä on lievennetty pari vuotta sitten (kts. Helsingin sääntömuutos helpottaa asuntopulaa), mutta lienee silti edelleen järkevää ottaa askel markkinaehtoisempaan asuntojen rakentamiseen. 


8. Selvitys kaavoituskäytäntöjen toimivuudesta


Varmin tapa laskea asumisen hintaa on lisätä asuntojen tarjontaa. Tämä taas vaatii uusien alueiden kaavoittamista ja/tai jo kaavoitettujen alueiden käyttämistä rakentamiseen. Tässä kohtaavat omasta byrokratiastaan elävän kaupunkisuunnittelun, voittoja maksimoimaan pyrkivän rakennusteollisuuden sekä toisaalta omaa reviiriään puolustavien paikallisten asukkaiden osittain ristiriitaiset intressit. Mitään näistä kolmesta ei voi sivuuttaa, mutta voidaan kuitenkin kysyä kaksi kysymystä: Onko näiden osapuolien tasapaino oikea? Ja millaisilla säännöillä ja prosesseilla parhaat mahdolliset kompromissiratkaisut olisivat tehokkaimmin löydettävissä? Ehkäpä nykykäytäntöjä olisi syytä tutkia näiden kysymysten valossa jonkin näistä kolmesta osapuolesta mahdollisimman riippumattoman, mutta kuitenkin kotimaisen tahon toimesta.



Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>