Näytetään tekstit, joissa on tunniste pandemia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pandemia. Näytä kaikki tekstit

tiistai 29. marraskuuta 2022

Ylilyöntien aikakausi?

2020-luku on alkanut monessa mielessä ikävästi. Suomessa vuosikymmen alkoi vähälumisimmalla talvella yli vuosisataan, mikä nosti ilmastonmuutoskeskustelua hetkeksi pöydälle. Talven vähälumisuus jäi kuitenkin huomionaiheena nopeasti taka-alalle, kun samaan aikaan pandemia vyöryi pikkuhiljaa läpi maapallon. Paljon on tapahtunut sitten vuosikymmenen vaihteen, ja tänä vuonna on ollut taas uusia murheita. Tässä tekstissä haluan kuitenkin kiinnittää huomion siihen, minkälaisia ylilyöntejä tässä matkan varrella on saattanut tapahtua, miten ne ovat voineet vaikuttaa tapahtumien kulkuun, ja kysyä, ovatko tällaiset tekijät aikakaudellemme tyypillisiä.

Lähdetään ensin pandemiasta. Pandemian käsittelyssä on jatkuvasti ollut vastakkain keskenään ristiriitaisia erilaisiin arvoihin pohjautuvia tavoitteita, ihmisten erilaisia elämäntilanteita sekä eroja siinä, miten pandemia itse ja pandemian hillitsemiseksi tehdyt toimet vaikuttavat eri ihmisiin. Kun tähän vielä yhdistetään ihmisten vaihteleva usko auktoriteetteihin ja erilaisiin teorioihin sekä tietysti se, miten pandemia on sattunut kohtelemaan henkilökohtaisella tasolla, pandemiaan liittyvät toimet ovat jakaneet kansaa ja mielipiteitä hyvin monin tavoin. Kaiken kaikkiaan on ollut mahdotonta todeta, mikä missäkin tilanteessa olisi ollut ainoa yleisesti ottaen paras etenemistapa. 

Miltä osin pandemian käsittelystä on sitten löydettävissä ylilyöntejä? Vaikka pandemiassa on tietysti lähtökohtaisesti ollut vakavammistakin asioista kysymys, yksi tarkastelun arvoinen kohta on talous, ja tässä kohtaa tarkemmin sanottuna finanssi- ja rahapolitiikka. Kun pandemia iski toden teolla myös lännessä ja nähtiin itse taudin ohella myös taudin vuoksi tehtävien rajoitustoimien vaarat, elvytyshanat alkoivat virrata vuolaana. Pandemia kohteli eri aloja eri tavoin: toiset rusentuivat rajoitusten alla kutakuinkin täysin, toiset jopa hyötyivät. Yrityksiin kohdistuneissa finanssipolitiikan tukitoimissa tämä jako näkyi kuitenkin heikosti: tuki ei ohjautunut kunnolla sinne, missä tarve olisi suurin, eikä välttämättä edes oikein sinne, missä yhteiskunnallinen vaikuttavuus olisi suurin, vaan sinne, mihin tukea oli helpointa jakaa. Lopputuloksena pandemiasta muutenkin hyötyvä yritys saattoi saada yrityksen kokoon nähden massiiviset tuet, kun taas tukea oikeasti tarvinnut jäi ilman mainittavaa tukea. Tämä herätti ihmisissä suurta epäoikeudenmukaisuuden tunnetta ja tuohtumusta, ja mielestäni hyvin pitkälti oikeutetusti.

Mutta katsotaanpa taloudellisia toimia Suomen yksittäisten alojen ja yksittäisten yritysten tukemista laajemmalti. Euroopassa euron rahavarannon kasvun kulmakerroin kasvoi pandemian iskettyä huomattavasti. Pandemiaa edeltäneellä kahden vuoden ajanjaksolla tammikuusta 2018 tammikuuhun 2020 ns. M2-rahavaranto kasvoi euroalueella noin 10%, kun taas tammikuusta 2020 tammikuuhun 2020 yli 19% (lähde statista.com). Yhdysvalloissa ero on vielä hurjempi: siinä missä nousua oli tammikuiden 2018 ja 2020 välillä noin 11%, tammikuiden 2020 ja 2022 välillä sitä oli yli 40%! M1-rahavarannoissa erot ovat vielä suurempia erityisesti Yhdysvalloissa, mutta M1 kattaa vain kaikkein likvideimmät varat, mistä johtuen se lienee vähemmän mielekäs luku vertailukohdaksi. Rahavarantotyyppien kehityksen osalta luen mielelläni kommentteja alaa paremmin tuntevilta, mutta muutoksen suunta vaikuttaa selvältä: pandemiakeväästä 2020 lähtien rahan määrä on lisääntynyt runsaasti, joten ei ole kumma juttu, että inflaatio on myös nostanut tuntuvasti päätään. Hyvin poikkeuksellisessa tilanteessa on tietysti hankala ennustaa tulevaa, mutta silti voi kysyä: tarvittiinko todella näin laajasti elvyttävää rahapolitiikkaa? Osakemarkkinat sukelsivat pandemiakeväällä hyvin nopeasti, mutta sen jälkeen on vastaavasti nousukin ollut hyvin vauhdikasta ja mitaltaan suurempaa, ja talous porskutti pandemian erityisen kaltoin kohdelleita aloja lukuunottamatta tähän vuoteen asti.

Yhdysvaltojen M2-rahavarannon kehitys (lähde ycharts.com)

M1-rahavaranto EU:ssa Lähde: Statista.com


Jotkin ylilyönnit voivat olla myös hyvin yksilövetoisia. Vuoden 2020 lopulla presidentinvaalit hävinnyt Donald Trump on monenlaisten ylilyöntien ruumiillistuma, jonka puheet vilisevät liioitteluja ja tuulesta hetken mielijohteesta keksittyjä arvailuja. Kaiken tämän eräänlaisena huipentumana nähtiin 2020 lopussa täyteen vauhtiin päässeet vaalivilppisyytökset sekä lopulta Trumpin agitoima vuoden 2021 alun kongressitalon valtaus. Trumpin äänestäjäkuntaa ajatellen Trumpin fanaattiseksikin mennyt kannatus tuntuu olevan yhteiskunnallisessa kehityksessä ja globalisoituneessa maailmassa paitsioon jääneiden ihmisten ylilyönti, joka on syntynyt reaktiona oman suhteellisen aseman heikkenemisestä. Lopputuloksena tilanne on mennyt niin huonoksi, että hyvin monet ovat alkaneet nähdä riskiä sisällissodankin syntymiseen (kts. More than 40% of Americans think civil war likely within a decade).


Toisaalta ylilyöntejä voi nähdä myös siinä, miten periaatteessa hyviä asioita on välillä ajettu liiankin väkisin. Ns. woke-kulttuuri ja erityisesti siihen liittyvästä cancel-kulttuurista puhuminen on nostanut päätään nimenomaan nyt pandemian aikana, mikä näkyy myös Google trends -tilastoista. Niissä hyvä tarkoitus tuntuu ottavan välillä niin absurdin ylilyöviä kierteitä, että lopputulos saattaa muistuttaa enemmänkin myrkyn kylvämistä.  Mitä taas tulee koronanvastaiseen taisteluun, kanadalaispoliitikko Danielle Smith väitti koronaa vastaan rokottamattomien aseman syrjityimmäksi mitä hän on nähnyt elämänsä aikana (lähde). Tämä on kova väite, ja näkemys saattaa kertoa osaltaan siitä, ettei Smith vain ole omasta etuoikeutetusta asemastaan nähnyt sitä, minkälaista syrjintää muut ihmisryhmät ovat saaneet kokea. Erilaisia ylilyöntejä on silti varmasti tapahtunut ihan yhteiskuntienkin tasolla. Onko esimerkiksi Itävallan rokotepakko ja sakotuskäytäntö ollut perusteltu (kts. Itävalta kertoi ensimmäisenä EU-maana ottavansa käyttöön rokotepakon)? Tai onko Kiina vetänyt rajoitustoimissaan liian pitkälle siinä missä se vuoden 2019 lopussa pyrki alkuun hyssyttelemään koko ongelmaa?

“Cancel culture”-hakusanojen suhteellinen yleisyys viimeisen 5 vuoden ajalta.


Nyt vuonna 2022 on taas eletty uudenlaisessa kriisissä, jonka henkilökeskiössä on Trumpin sijaan Venäjän presidentti Vladimir Putin. Vaikka Venäjällä on saattanut olla joitakin perusteltujakin syitä kritisoida lännen harjoittamaa geopolitiikkaa, ja Ukrainassa on ollut ongelmia venäläisvähemmistön aseman suhteen erityisesti maan itäosissa, on vaikea nähdä laajamittaista Ukrainaan kohdistunutta hyökkäystä ja sotaa minään muuna kuin äärimmäisenä ylilyöntinä. 


Yhteiskuntien toimet ovat saaneet aikaan erilaisia ruohonjuuritason erikoisia vastareaktioita. Suomessa on ollut esim. Kärkkäisen rokotevastaisille jaettu alennuskoodi (kts. Taloussanomat), Yhdysvalloissa koulu on vaatinut rokotetuille tavallaan karanteenia (kts. Ars Technica), ja salaliittoteoreetikot ovat puhuneet suunnitellusta “plandemiasta”. Kun vallalla on pandemian ja Ukrainan sodan kaltaisia kriisejä, ihmisille muodostuu helposti vahvoja näkemyksiä. Siinä missä Trumpia ei Euroopassa juuri arvosteta, vaikka kannattajiakin kyllä löytyy, Putinin ymmärtäjät ovat selvemmin marginaalissa. Venäjän vastaiseen pakotepolitiikalle löytyy silti selvästi enemmän kriittisiä ääniä, ja onkin oikein kysyä, mihin pakotepolitiikan ja Venäjän eristämisen rajat on järkevä vetää. Missä määrin on esim. syytä syyllistää tavallisia venäläisiä tai Venäjällä liiketoimintaa harjoittaneita yrityksiä? Tai ovatko sellaiset omaan jalkaan ampuvat pakotetoimet järkeviä, millä vahingoitetaan selvästi enemmän omaa kuin Venäjän taloutta? Vai olisiko pakotepolitiikassa ehkä tehty paikoin ylilyöntejä?


Mitä seuraavaksi? Nyt maailmalla, mutta erityisesti Euroopassa, ja Euroopan sisällä erityisesti Itä-Euroopassa on vallalla poikkeuksellisen kova inflaatio. Se luo epävarmuutta ja aiheuttaa monenlaisia taloudellisia huolia. Mielenkiintoista siinä on kuitenkin se, että siinä yhdistyy kaksi 2020-luvun näkyvintä kriisiä: Ukrainan sota on nostanut valtavasti erityisesti energian ja sitä kautta myös muiden tuotteiden hintoja, mutta pandemian synnyttämä elvyttävä politiikka on saanut myös pohjainflaation vauhtiin. Ja kun inflaatiotavoitteet paukkuvat moninkertaisesti, keskuspankit ovat kokeneet pakolliseksi nostaa ohjauskorkoja vauhdilla inflaation hillitsemiseksi. Onko sillä saralla nähtävissä pian omanlaisensa ylilyönti? Kestääkö kotitalouksien, yritysten ja valtioiden taloudet riittävän hyvin nousevia korkoja kun elinkustannukset ovat energiakriisin takia muutenkin nousseet? Mitä tapahtuu jos energiakriisin suhteen tulisikin odottamaton käänne positiiviseen? Suhteet Venäjään eivät esimerkiksi maahan investointeja ajatellen tule palaamaan entiseen pitkiin pitkiin aikoihin, mutta energiakauppa voisi teoriassa palautua nopeammin. Voisiko silloin olla tiedossa jopa deflaatio? Korkojen suhteen hyvä asia on sinänsä, että vaikka jonkinasteinen ylilyönti ehkä voisikin tapahtua, liikkeitä voi aina tehdä tarvittaessa myös toiseen suuntaan. Samalla muutokset toisaalta tarkoittavat sitä, että se, joka osaa näitä liikkeitä ennustaa, voi hyötyä siitä taloudellisesti hyvinkin tuntuvasti.


No, nyt voi kysyä, mitä näillä huomiolla tai pohdinnoilla on tässä kohtaa merkitystä? Ovatko ne jälkiviisautta? Tai ovatko ne edes sitä? Onko toisinaan tapahtuvat ylilyönnit edes niin pahasta? Monissa asioissa voi olla parempi ylireagoida kuin alireagoida, jotta saadaan haettu vaikutus aikaan. Lisäksi joissain asioissa kuten vaikkapa oman bisneksen tai muun vision markkinoinnissa jonkinlaiset näennäiset ylilyönnit voivat olla perusteltuja tai jopa menestyksen edellytyksiä: “fake it till you make it”. Ja toisaalta hetkellinen ylilyönti ei välttämättä tarkoita, etteikö toimia voisi sen jälkeen tasata, kun toimien vaikutus on saatu aikaan, kuten vaikkapa inflaatiota torjuessa.


Entä onko tässä ajassa ylipäätään mitään erityistä herkkyyttä ylilyönteihin? Historiasta löytyy paljon sen luokan kamaluuksia, että niiden kutsuminen vain ylilyönneiksi tuntuisi vähättelevältä. Tässä valossa nykyaika tuntuu oikeastaan pikemminkin maltilliselta. Toisaalta ehkä mahdollisten ylilyöntien luonne on myös muuttunut: laajasti saatavilla oleva tieto ehkäisee tiedon puutteeseen pohjautuvilta harha-arvioilta, mutta toisaalta sosiaalinen media ajaa voi synnyttää kuplia, joissa melkein millaisille tahansa ajatuksille voi löytää tukea, minkä seurauksena vahvistusharha vain lujittaa omia näkemyksiä, mikä johtaa sitten polarisaation kautta erilaisiin ylilyönteihin. Saatu huomio voi tavallaan olla aiempaa helpomminkin rahaa, minkä seurauksena perinteisetkin mediat ovat osaltaan ajautuneet tukemaan näkemyksiä kärjistävää kehitystä suoltaessaan huomion maksimoivaa klikkijournalismia.


Jos tavallisten ihmisten ajattelussa ja median toimintamalleissa on taipuvuutta tällaiseen, ovatko päättäjätkään sille immuuneja? Kuten HS:n Iiro Viinasta käsitelleessä jutussa (kts. Kova päätös) pohditaan, nykyään voi olla hankalampi tehdä kovia päätöksiä kuin ennen, kun internetin ja sosiaalisen median virittämä reaktioympäristö on huomattavasti välittömämpi verrattuna aikaan, kun oltiin television ja sanomalehtien varassa. Tässä voi periaatteessa nähdä sekä hyviä että huonoja puolia. Toisaalta joiltakin heikosti harkituilta päätöksiltä saatetaan välttyä tai ne voivat hioutua paremmiksi, mutta toisaalta tarpeellisiakin päätöksiä voidaan päätyä välttelemään pidempään. Keskimäärin uskoisin aktiivisemmin reagoivan ympäristön silti tuottavan parviälymäisellä tavalla useammin parempia lopputuloksia.


Mutta jos nykyaika ei ole ylilyönneille taipuvaista, entäs sen vastakohdalle eli alireagoiviin “alilyönteihin”? Monet saattavat nähdä tällä hetkellä vallalla olevan päinvastoin historiallisen kohtalokkaan alireagoinnin siinä, millä tarmolla ilmastonmuutosta yritetään hillitä. Ilmastonmuutos on kuitenkin siitä poikkeuksellinen haaste, että se vaatii laajempaa yhteiskuntien välistä yhteistyötä, kuin oikein mikään aiempi kriisi, ja vaikka niin laaja yhteistyö on yhä erittäin haastavaa, nykyään siihen on silti paremmat mahdollisuudet kuin ennen.


Mikä siis on vastaus otsikon kysymykseen, eli eletäänkö nyt jonkinlaista ylilyöntien aikakautta? Onko ylilyöntitaipuvuus pidemmällä aikavälillä vähentynyt, mutta viime vuosina kasvanut? Ehkä. Kysymys itsessään on epämääräinen, joten ehkä siihen ahterituntumalta kaivetulla vastauksellakaan ei ole kovin paljon merkitystä. Se on kuitenkin merkityksellistä, että niin yksilöt, yritykset, yhteiskunnat kuin kansainväliset yhteisötkin mitoittaisivat ajattelunsa ja toimensa kokonaisuutta ajatellen mahdollisimman järkevällä tavalla. Sitä tukee se, että vaikka eletäänkin erikoisia aikoja, pyritään välttämään jumiutumista yhdenlaisen ajattelumallin poteroihin. Modernin maailman verkostoituneisuudesta on mahdollista ottaa hyöty irti tiedostaen samalla kuitenkin siihen verkostoituneisuuteen liittyvät riskitekijät.  Ihmiskunta on nähdäkseni pääsääntöisesti ollut menossa aina vain järkevämpään ja positiivisella tavalla tiedostavampaan suuntaan, ja se suunta on mahdollista säilyttää myös jatkossa.




Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



sunnuntai 13. maaliskuuta 2022

Trumpismi, koronadenialismi ja putinismi

Trumputin -
Time-lehden kansikuva vuodelta 2018
Mitä yhteistä on Trumpilla, Putinilla ja koronapandemialla? Kaikkiin kolmeen liittyen löytyy ihmisiä, joiden näkemyksen mukaan yleinen mielipide on pahasti vääristynyt johtuen ns. valtamedian yksipuolisuudesta tai suoranaisesta valheellisuudesta. Tällaiseen ajatteluun liittyy usein myös kuvitelma jonkinlaisesta yleisestä salaliitosta, ja että suuri yleisö on vain sokea, eivätkä ihmiset näe, miten heille valehdellaan. Mielenkiintoista on se, että näitä kolmea eli Trumpia, Putinia ja koronapandemiaa koskeva “vaihtoehtoajattelu” tuntuu kulkevan usein käsi kädessä. Toisin sanoen ihminen, joka uskoo Trumpin puheita, uskoo usein myös Putinin sanoja eikä luota yleiseen koronauutisointiin. 

Toki näillä kolmella on myös eroja. Trumpin kannattaminen ei välttämättä tarkoita koronadenialismia tai koronadenialismi Putinin ymmärtämistä. Koronakriisiin liittyy paljon tasapainottelua erilaisten arvojen välillä, ja kriisi on iskenyt eri ihmisiin hyvin eri tavoin, joten on luonnollista, että vahvojakin näkemyseroja syntyy varsinkin sen suhteen, miten kriisiä tulisi käsitellä. Samalla on sitten syntynyt ajattelua siitä, miten media tai valtaapitävät valehtelevat. Trumpille ja Putinille on yhteistä se, että heitä molempia pidetään (ainakin lännessä) laajasti valehtelijoina. Erona on kuitenkin se, että Trumpin kohdalla valheisiin uskomisen ajurina on ehkä enemmänkin halu uskoa Trumpin agendaan ja tyytymättömyys yhteiskunnan yleiseen kehitykseen, kun taas Putinin kohdalla uskomukset pohjautuvat Venäjän propagandakoneistoon ja kriittiset äänet hiljentävään hallintoon. 

Vaikka Trumpin pääyleisö onkin Yhdysvalloissa ja Putinin propaganda vaikuttaa vahvimmin tietysti kotimaassaan Venäjällä, molemmille löytyy kannattajansa myös kotimaidensa ulkopuolelta. Trumpin osalta kirjoitin asiasta runsas vuosi sitten (kts. Trumpistien argumentit ja QAnon-liike), mutta sittemmin on tullut huomattua, että samoissa piireissä on ymmärretty Putinin pyrkimyksiä tai jopa hyväksytään Putinin käynnistämä sota. Viikontakaisessa kirjoituksessani kävin läpi Putinin ajamaa ajatusmaailmaa (kts. Mistä avaimet Ukrainan sodan päättymiseen?), mutta siinä lähtökohta oli enemmänkin se, miten Venäjän omat kansalaiset omaksuvat Venäjän hallinnon eli käytännössä Putinin ajaman ajatusmallin. Putinin ymmärtäjät ovat Ukrainan sodan alettua olleet toki huomattavasti pienemmässä marginaalissa kuin mitä Trumpin kannattajat, mutta heitäkin silti löytyy myös Venäjän ulkopuolelta.

Miksi jotkut sitten ajattelevat niin selvästi valtavirrasta poikkeavasti? Onko kyseessä henkilökohtaisen hyödyn tavoittelu? Trumpin yhdysvaltalaisten kannattajien kohdalla tällaista pragmatismia on varmasti esiintynyt paljonkin: moni on saattanut äänestää Trumpia, vaikkei hänestä ihmisenä pidäkään, koska on kokenut Trumpin ajavan äänestäjää hyödyttävää politiikkaa. Korona taas iskee ihmisryhmiin hyvin epätasaisesti, mistä johtuen monilla voi olla vahvat ja perustellutkin syyt vastustaa koronaan liittyviä rajoitustoimia esim. työnsä vuoksi, joskaan tämä ei välttämättä ole merkki siitä, että varsinaisesti epäilisi koronaan liittyvää uutisointia. Mutta Trumpin eurooppalaisten kannattajien, suoranaisten koronadenialistien tai ei-venäläisten putinistien kohdalla ajurit tuntuvat olevan jossain muualla kuin jonkinlaisiin järkisyihin perustuvasta oman edun tavoittelusta. 

Tuntuu, että yhteisenä nimittäjänä näissä on se, että valtavirtauutisoinnin ja -maailmankatsomuksen vastustamisesta on tullut näille ihmisille jotenkin itseisarvoista. Mikään uutislähdehän ei ole aina täydellisen objektiivinen saati kattava kaikessa uutisoinnissaan, joten terve kriittisyys on sinänsä hyvästä, mutta mikä saa ihmiset uskomaan vaikkapa epämääräisen YouTube-videon sisältöä enemmän kuin vakiintuneita, yleisesti luotettuja uutislähteitä? Keittiöpsykologisoin tuossa aiemmassa Trumpistien argumentit -blogijutussani vertaamalla salaliittoteoriauskoa syömishäiriöön: molemmissa voi syntyä todellisuudesta vieraantunut ajattelutapa, joka on kuitenkin houkutteleva siksi, että se on näennäisesti omassa hallinnassa. Toisaalta koronapandemia on saanut monet ahdistumaan tavalla, joka saa kaipaamaan suurempaa hallintaa elämästä, ja salaliittoteoriat voivat tarjota houkuttelevan yksinkertaisia malleja hahmottaa pandemian kaltaisia monimutkaisia kokonaisuuksia. 

Salaliittoteorioiden psykologiasta on sinänsä lukuisia tutkimuksia, joten ehkä tässä kohtaa taustalla olevia syitä olennaisempaa voi olla kysyä, miten reagoida näkemiinsä omituisilta tuntuviin näkemyksiin, tulivat näkemykset sitten läheisiltä, tutuilta, puolitutuilta tai tuntemattomilta. Tuntuu, että tyypillisesti nämä näkemykset elävät hyvin pitkälti omissa kuplissaan: keskustelu tapahtuu esim. omissa sosiaalisen median yhteisöissä ja salaliitoista paasaavien videoiden viestiketjuissa, joihin osallistujat ovat pääosin pitkälti samanhenkisiä ja saattavat esim. väittää "valtamedian" valehtelevan. Keskusteluja käydään sinänsä myös Facebookissa ihmisten henkilökohtaisten profiilien seinillä, missä moni "valtamediaa" vastustaviin piireihin kuulumaton Facebook-kaveri myös näkee viestit, mutta tuntuu, että näihin piireihin kuulumaton tyypillisesti vain ohittaa hämmentyneenä tällaiset viestit tohtimatta aktiivisesti omilla viesteillään kyseenalaistaa salaliittoteorioinnilta haiskahtavia viestejä. 

Vaikka erimielisten viestien ohittamisessa voi kyse olla toisinaan myös yksinkertaisesti konfliktin välttelemisestä, mielestäni pitäisi pyrkiä enemmän dialogiin. Keskustelu eri tavalla ajattelevien kanssa voi kasvattaa ymmärrystä erilaisia näkemyksiä kohtaan. Samalla molemmat osapuolet voivat oppia jotain: pääasiassa tavanomaisimpia uutislähteitä seuraava saattaa oppia salaliittoteoreetikolta jotain, mikä on oikeasti jäänyt tyypillisessä uutisoinnissa ehkä tarpeettoman vähälle tai jopa olemattomalle huomiolle, ja salaliittoteoreetikko saattaa ehkä oppia näkemään, että jokin salaliittoteoriassa esitetty väite ehkä onkin hölynpölyä. Ja vaikka selvästi uutta asiaa ei opittaisikaan, eri mieltä olevien keskusteluun osallistuminen voi silti olla hyödyllistä taistelua epärakentavaa kuplautumista vastaan. Jos ei pääse syntymään niin vahvoja kuplia, ei myöskään synny niin vahvaa polarisaatiota ihmisten välille, ja samalla katoaa osa niistä rakennuspalikoista, mistä kaikista omituisimmat tai vaarallisimmat salaliittoteoriat ehkä muuten rakentuisivat.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



tiistai 10. marraskuuta 2020

Pfizer, rokote ja sisäpiiritieto

Pfizerin Suomen pääkonttori Munkkiniemessä
(kuva Lauri Silvennoinen)
Pfizerin eilinen rokoteuutinen herätti suurta toivoa, mikä näkyi vahvasti myös osakemarkkinoilla. Samalla syntyi hyvin poikkeuksellinen tilanne: uutinen sai maailmanlaajuisesti lukuisissa yhtiöissä paljon massiivisemman kurssireaktion aikaan kuin yhtiössä, joka asiasta tiedotti.

Esimerkkejä kotipörssistä:
  • Finnair on noussut seuraavan päivän loppuun mennessä yli 60%.
  • Ravintola-alan toimija Noho Partners on noussut runsaassa vuorokaudessa noin 33%.
Esimerkkejä ulkomailta:
  • Risteily-yritysten Royal Caribbean Cruises ponnahti noin 30% ja Carnival Cruises noin 35%.
  • "Kotoiluosake" Netflixin osake laski noin 8%.
Ja mitä tapahtui itse Pfizerin osakkeelle? Hetkellisesti käytiin yli 10% nousussa, mutta nyt päivä uutisen jälkeen ollaan enää noin 6% perjantain kurssitason yläpuolella. Yksi syy Pfizerin maltilliselle kurssireaktiolle on tietysti yrityksen valtava koko, jota ilmentää mm. yli 50 miljardin vuotuinen liikevaihto.

Mielenkiintoisen asiasta tekeekin se, miten arvokasta tuo tieto rokotteen tuloksista on ollut. Nykymaailmassa keskeistä sisäpiiritietoa omaava ei saa käydä kyseisen yrityksen osakkeilla kauppaa ennen kuin tämä tieto on jaettu julkisesti, jotta tavalliset sijoittajat eivät joutuisi kohtuuttoman epätasa-arvoiseen asemaan sisäpiiriläisiin nähden. Tästäkin huolimatta sisäpiirillä on toki silti aina paras kuva yhtiön tilasta, mistä johtuen sisäpiirin tekemät kaupat ovatkin monesti erityisen mielenkiinnon kohteena.

Mutta entä, kun yhtiöstä X tullut uutinen vaikuttaakin enemmän muiden yhtiöiden kursseihin? Pienessä mittakaavassa tätä tapahtuu toki jatkuvasti. Maanantaina ennen rokoteuutista tästä nähtiin lievä esimerkki, kun Norjan valtio ilmoitti lopettavansa lisätuen lentoyhtiö Norwegianille, mikä taisi saada pientä nostetta aikaan Finnairin kurssissa, kun uutisen nähtiin helpottavan tulevaa kilpailutilannetta. Finnairin osalta todellinen pankin räjäyttävä uutinen tuli kuitenkin Pfizerin rokoteuutisen muodossa, kun Finnairin osake räjähti hetkessä kymmenien prosenttien nousuun.

Löytyykö Pfizerin rokotetutkimuksiin läheisesti osallisista ihmisiä, jotka olisivat hyödyntäneet tätä tietoa? Eiköhän. Joutuvatko muut Pfizerin osakkeenomistajat tämän johdosta epäedulliseen asemaan suhteessa Pfizerin sisäpiiriläisiin? Ei varsinaisesti. Tuntuuko kohtuuttoman suurelta etulyöntiasemalta omata näin laajasti muihin yrityksiin vaikuttavaa tietoa ennen muuta maailmaa? Oikeastaan kyllä tuntuu. Mutta voiko tällaisen nojalla kieltää yksittäisen yhtiön työntekijöitä käymästä kauppaa muiden firmojen osakkeilla? Eipä oikeastaan. 

Joillakin pfizeriläisillä lienee tässä ollut hallussa melkoinen tosielämän kristallipallo, ja jos he ovat sitä tietoa myös hyödyntäneet, siinä on voinut olla todella ison tilin paikka!


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



perjantai 3. huhtikuuta 2020

THL ylioptimistinen viruksen suhteen, ylipessimistinen ihmisten suhteen

Monet ovat kritisoineet voimakkaasti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen eli THL:n arvioita koronaan liittyvistä riskeistä. Toki varsinkin jälkikäteen on helppo arvostella sivusta, kun arviot ovat osoittautuneet vääriksi, mutta täytyy sanoa, että THL:n negatiivisemmiksikin päivitetyt arviot tuntuvat edelleen erikoisilta nyt kun koko maailma on pandemian kourissa. Näin kirjoitettiin Helsingin Sanomissa viikko sitten:

Keskiviikkona THL julkaisi kaksi tuoretta arviota, joista toisessa noin 11 300 ihmisen arvioidaan tarvitsevan sairaalahoitoa epidemian aikana koronaviruksen vuoksi. Heistä tehohoitoa tarvitsee 3 600 potilasta. Synkemmässä arviossa sairaalahoitoa tarvitsisi 15 500 potilasta, joista tehohoitoa 5 000.
Viikko on toki tavallaan tapahtumien etenemistahdin huomioiden hyvin pitkä aika, mutta toisaalta kulunut aika ei juurikaan muuta pandemian etenemisen perusasetelmaa: kasvu on eksponentiaalista, eikä se tyrehdy itsestään ennen kuin se on käynyt niin suuren osan väestöstä läpi, että on ehtinyt syntyä laumasuoja. Samalla poliitikot ovat THL:n näkemysten perässä todenneet, ettei viruksen pysäyttäminen ole tavoitteena. Jan Vapaavuori on sanonut, että "On hyvä muistaa, että ohjeiden tarkoitus ei ole pysäyttää koronaviruksen leviämistä eikä se ole edes mahdollista." ja perhe- ja palveluministeri Krista Kiuru on todennut hallituksen linjauksen olevan se, että "ikäihmiset ja riskiryhmät suojataan, mutta muu väestö ottaa koronaepidemian vastaan".

Tätä ajatellen nuo THL:n arviot tuntuvat valitettavasti edelleen erittäin optimistisilta. Jotta laumasuoja syntyisi loppuväestölle, käytännössä kansasta selvän enemmistön eli 3-4 miljoonan tulisi saada tartunta, sillä vasta tämä saisi tarttumistahtia kuvaavan R-luvun laskemaan alle 1:n ilman, että yhteiskunnassa vallitsisi poikkeusjärjestelyt. Ja jos valtaosa väestöstä käydään läpi, noista THL:n luvuista pessimistisemmätkin tuntuvat tähänastisten tietojen valossa vahvasti alakanttiin olevilta.

Vaikka todellisia tartunnan saaneita on varmasti huomattavasti enemmän kuin tilastoituja, maailmalta saatujen lukujen valossa ei näytä siltä, että näitä tilastoimattomia olisi aivan tolkuttomasti enempää. Oireettomia on joissain vertailuissa ollut noin kolmasosa, ja tämän lisäksi on varmasti oireilevia tilastoimattomia, mutta Centre for Mathematical Modelling of Infectious Diseasesin mukaan kattavimmin tilastoidussa Etelä-Koreassa arviolta vain 22% tartunnan saaneista olisi jäänyt tilastoinnin ulkopuolelle. Muissa maissa osuus on varmasti suurempi, mutta vaikka lähdettäisiin siitä, että tartunnan saaneita olisi Suomessa kolme kertaa enemmän kuin tilastoituja, 15% tilastoiduista tarvitsisi sairaalahoitoa, ja 40% sairaalahoitoa tarvitsevista tarvitsisi tehohoitoa (40% näyttäisi olevan tämänhetkinen suhde Suomessa), tämä tarkoittaisi jo 150 000 sairaalahoitoa tarvitsevaa ja 60 000 tehohoitoa tarvitsevaa. Tämä on pyöreästi 10-kertaisesti THL:n arvioihin nähden. Toki voi olla, että tilastoimattomia on hieman enemmän, ja astetta pienempi osuus tarvitsisi sairaalahoitoa, mutta jos taudin etenemistä ei pysäytetä, on vaikea nähdä mitään tapaa, millä luvut voisivat jäädä noin mataliksi kuin THL:n esittämissä arvioissa.

Ja mitä se tarkoittaa, jos 60 000 vaatisi tehohoitoa. Jos tehohoito kestää keskimäärin 2 viikkoa, se tarkoittaisi yhteensä 120 000 tehohoitoviikkoa. Jos meillä olisi uutisissa esitetty 1000 paikkaa käytettävissä pelkästään koronapotilaita varten, tuohon menisi siis 120 viikkoa eli 2 vuotta! Ja jotta tahti pysyisi kontrollissa, pitäisi lähestulkoon tuonne asti pitää myös poikkeusjärjestelyjä yllä. Ja silti mahdollisesti kymmenettuhannet kuolisivat tautiin Suomessakin! Melko mahdoton ajatus.

Nämä luvut ovat hyvin musertavia, mutta onneksi THL:llä on toisaalta esiintynyt vastaavasti tarpeettoman pessimistisiä näkemyksiä sen suhteen, missä määrin ihmiset voivat taudin etenemiseen vaikuttaa. THL:n terveysturvallisuuden johtaja Mika Salminen on aiemmin sanonut, ettei viruksen etenemistä voi pysäyttää. Nyt, rajoitustoimenpiteiden tultua käyttöön Salminen on puolestaan todennut Yleisradiolle, että "ihmisten väliset kontaktit ovat vähentyneet väestöryhmästä ja sijainnista riippuen 25-50%". Kuin luin tämän kommentin lehdestä, pidin jokseenkin täysin mahdottomana, että toimien vaikutus olisi noin pieni. Jos koulut ovat tyhjillään, päiväkodeissa on paikalla ehkä 25% lapsista, ravintolat ja baarit ovat kiinni, kaikki etänä tehtävissä oleva työ tehdään etänä, riskiryhmiin kuuluvat elävät eristyneinä, kavereita ei juuri tavata, kaupoissa käyntejäkin karsitaan, ja kaiken lisäksi kiinnitetään kaikessa toiminnassa enemmän huomiota käsihygieniaan ja muuhun kontaktien vähentämiseen, miten ihmeessä tämän kaiken vaikutus voisi olla muka vain 25-50%:n vähennys kontakteissa?

No, kun aikaa on kulunut taas muutamia päiviä lisää, tartuntojen määrän kehittyminen on osoittanut, että kyllä ne kontaktit ovatkin vähentyneet selvästi enemmän (kts. Tartuntojen avainluku romahti alemmas kuin missään ennusteessa). Jos todella hyvin menee, kehitys voi olla talttumassa jo nykytoimenpiteillä. Jos ne eivät riitä, vielä on jonkin verran lisätoimenpiteitä käytettävissä. Etelä-Koreassa, Singaporessa, Islannissa ja tietysti kovia keinoja käyttäneessä Kiinassa taudin eteneminen onnistuttiin pysäyttämään tehokkaasti. Kyllä sama onnistuu myös meiltä!


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



tiistai 31. maaliskuuta 2020

Korona, tartuttavuusluvun anatomia ja hallituksen tavoite

Salva l'Europa - pelastakaa Eurooppa
(Rooma 12.7.2008)
Yhteiskunnat ympäri maailmaa ovat joutuneet hyvin vaikeiden valintojen eteen koronaviruksen aiheuttaman pandemian takia. Valinnoissa ja näkemyksissä on osaltaan vastakkain ihmisten terveys ja yhteiskunnan terveys. Pääsääntöisesti maat ovat valinneet ihmisten terveyden, mikä on hyvä asia, sillä emmehän me elä taloutta varten, vaan talous on ihmisiä varten. Kuitenkin jos talous voi huonosti, niin voivat ihmisetkin, mikä lopulta haittaa myös ihmisten terveyttä monin tavoin. Talouttakaan ei tulisi siis uhrata kovin pitkäksi aikaa.

Mistä tulisi siis löytää tasapaino? Rokotteen saamisessa kestää jokseenkin väistämättä aivan liian pitkään, jotta siitä olisi ratkaisuksi tässä akuutissa kriisissä. Ei ole myöskään syytä laskea suunnitelmia sen varaan, että jokin lääke (kuten esim. Fujifilmin tytäryhtiön tuote Favilavir)  olisi riittävän tehokas ja riittävän laajasti saatavissa, jotta siitä olisi ratkaisuksi globaaliin kriisiin.

Kaiken ytimessä on tartuttavuusluku R. Sen pohjaluku R0 kertoo, kuinka monta ihmistä yksi tartunnan saanut odotusarvoisesti tartuttaa populaatiossa, jossa kaikki ovat alttiita taudille (eikä ole tehty toimenpiteitä taudin leviämisen estämiseksi), ja R vastaavasti tietyn hetken tilannetta.  Kaikki erityistoimet tähtäävät käytännössä tuon luvun laskemiseen: niin kauan kuin se on yli 1, taudin leviäminen jatkuu eksponentiaalisesti ja mitä enemmän se on yli 1:n, sitä nopeammin se leviää. Vastaavasti jos luvun saa alle 1:n, taudin leviäminen tyrehtyy - ja on hyvä huomata, että myös tämä tyrehtyminen tapahtuu tällöin kiihtyvällä tahdilla!

Koko R-luku jollakin aikavälillä on laskettavissa epidemian etenemistahdin perusteella. Voisi olla myös erittäin hyödyllistä tietää, minkälaisista osista tuo R-luku käytännössä koostuu. Vaikka niistä on epäilemättä hyvin vaikea saada tilastollista dataa, R-luvun voisi jakaa koronatartunnan kohdalla taudin ja siitä olevan tiedon osalta esim. alla olevassa taulukossa esitetyllä tavalla. Sulkeissa näkyvät R-luvut ovat täysin keksittyjä havainnollistamista varten, mutta pyrkivät kuvaamaan tilannetta, jossa ainakin jonkinlaisia rajoitustoimenpiteitä on jo käytössä, ja niiden yhteissumma R=1,5 vastaakin suurinpiirtein joitakin julkisuudessa esitettyjä arvioita viimeaikaisesta R-luvusta:


Ei oireita, ei tartuEi oireita, mutta tarttuuOireita ja tarttuuSairaalahoidossa
Ei vielä diagnosoitu
E1 (R = 0)
E2 (R = 0,7)E3 (R = 0,3)E4 (R = 0,01)
Diagnosoitu koronan aiheuttamaksi
K1 (R = 0)
K2 (R=0,3)K3 (R=0,1)K4 (R = 0,1)


E1- ja K1-vaiheiden osalta R-luvun osuus on puhdas 0. En tiedä, onko K1 (eli tilanne, jossa diagnoosi olisi voitu saada, mutta tauti ei olisi tarttuva) ylipäätään mahdollinen, mutta mikäli on, se olisi taudin leviämisen ehkäisemisen kannalta ideaali tilanne: ihminen voisi asettua karanteeniin ilman, että tautia olisi sitä ennen levitetty eteenpäin. Käytännössä suurin osuus R-luvusta osunee kohtaan E2: jos tauti leviää, mutta siitä ei ole mitään tietoa, sen levittämistä ei osaa välttää. E3 on luultavasti myös hyvin merkittävä: joitain oireita on, mutta tautia ei ole tunnistettu koronan aiheuttamaksi, joten ihminen ei välttämättä ole karanteenissa eikä varmasti välttele kontakteja yhtä tarkkaan kuin silloin, jos koronadiagnoosi olisi tehty. Nämä molemmat on merkitty yllä olevaan kaavioon punaisella. Kohdissa K2 ja K3 taas diagnoosi on tehty, jolloin kontakteja tiedetään välttää kaikin mahdollisin keinoin (merkitty violetilla). E4 on hyvin matala, koska lienee hyvin epätodennäköistä, että potilas päätyisi sairaalahoitoon ilman koronadiagnoosia. K4:n osuuden taas olisi ainakin syytä olla matala, jotta sairaalahenkilökunta ei sairastuisi.

Jos nyt tarkastellaan noita R-lukujen (edelleenkin täysin keksittyjä, mutta suuntaa antavia) osuuksia, voidaan nähdä, miten kokonais-R-lukemaa voisi alentaa. Ensinnäkin kun tunnistetaan pahimmat kipukohdat eli E2 ja E3, voidaan pohtia, miten näissä tiloissa olevien ihmisten tartuttavuutta voisi alentaa. Toisekseen on syytä tehdä toimia sen eteen, että E2- ja E3-ryhmiin kuuluvia ihmisiä saisi diagnoosin avulla siirrettyä ryhmiin K2 ja K3. Kaikista paras olisi tietysti, jos tartunnan saanut saataisiin diagnosoidulle riville jo ennen tartuttavaa vaihetta eli siirtymällä E1-ryhmästä K2-ryhmään. Ihanteellisesti kokonais-R-luvun voisi saada tuntuvasti alle 1:n, jolloin taudin leviämisen saisi tyrehdytettyä.

Toinen tapa jakaa R-lukua osiin olisi tarkastella, minkälaisissa tilanteissa tauti tarttuu. Tällaisen tiedon saaminen on tietysti laajassa mittakaavassa jokseenkin mahdotonta, mutta dataa on paljon, ja esimerkiksi tartuntapolkuja seuraamalla tästä voisi luultavasti silti saada löydettyä muutakin kuin puhtaaseen mutuun pohjautuvia arvioita. Kaikki edes jossain määrin todellisuutta muistuttavat laskelmat voisivat auttaa huomattavasti määrittämään sitä, mitkä toimenpiteet auttaisivat parhaiten epidemian hillitsemisessä. Paljon jaetussa Coronavirus: The Hammer and the Dance -kirjoituksessa R oli jaettu hieman toisin päin eli erilaisten pakkotoimien hyötyvaikutuksiin. Kaavion arvot olivat jutussa keksittyjä aivan kuten tuossa yllä kuvaamassani taulukossa, ja erilaisten tekijöiden kasaaminen samaan pylvääseen suoraan summaten on ylipäätään hyvin karkea yksinkertaistus, mutta perusajatus olisi hyvä pitää mielessä: jokainen toimenpide saa aikaan jonkinlaisen muutoksen tarttuvuuteen, ja vaikka jotkin toimenpiteet ovat tehokkaampia kuin toiset, voidaan niiden yhteispanostusta tarvita siihen, että leviäminen saadaan riittävän alas.

Yhtä, länsimaissa nyt laajalti vallalla olevaa virusstrategiaa ajatellen keskeistä asiaa en kuitenkaan ole tartuttavuutta käsittelevissä jutuissa huomannut. Suomessa, kuten ilmeisesti monissa muissakin Euroopan maissa on jatkuvasti puhuttu vain siitä, että taudin etenemistä pyritään vain hidastamaan sen sijaan, että sitä yritettäisiin varsinaisesti pysäyttää. Tämä tarkoittaa sitä, että pikkuhiljaa yksi R-lukuun vaikuttavista tekijöistä alkaa nousta aina vain suurempaan rooliin. Tämä tekijä on laumasuoja, ja se on se, jonka pitäisi viimeistään saada viruksen leviämisen kääntymään laskuun.

Jotta laumasuoja olisi merkittävä, täytyy tartunnan saaneiden ihmisten määränkin vain valitettavasti olla merkittävä. Jos 10% kansasta on saanut tartunnan, tulisi R-luvunkin vastaavasti tällöin olla pudonnut noin 10% (jos teen tässä jonkin perusteettoman oletuksen, toivottavasti joku epidemiologiaa paremmin tunteva voi oikaista virheeni tämän suhteen). R0-luvuksi on esitetty joissain lähteissä noin kolmen luokkaa, joskin itse pidän uskottavampana jossain lähteissä esitettyjä korkeampia arvoja. Jos R0 on kuitenkin esimerkiksi ollut 3 ilman mitään epidemian vastaisia toimenpiteitä, tällöin väestöstä noin 66%:n pitäisi saada tartunta, jotta R laskisi niin alas, että viruksen leviäminen tyrehtyisi ilman minkäänlaisia leviämisen vastaisia toimenpiteitä. Vastaavasti lievillä, käytännössä jokseenkin kaiken normaalin elämän vielä sallivilla rajoituksilla ehkäpä tuo luku olisi saatavissa lähelle 50%:a. Tai jos lähdetään syvemmälle maallikon analyysissä, ehkäpä voidaan olettaa, että alkuvaiheessa epidemiaa tartuntoja saavat enemmän he, jotka kiinnittävät vähemmän huomiota sosiaaliseen etäisyyteen, käsihygieniaan yms. Tämä taas tarkoittaa sitä, että siinä vaiheessa kun esimerkiksi väestöstä on 30% saanut tartunnan, jäljellä olevien 70%:n kohdalla R-luku on keskimäärin matalampi ihan yksilötasolla, mikä osaltaan myös madaltaa koko väestön R-lukua tuossa vaiheessa. Niin ollen ehkäpä leviäminen voisi periaatteessa tyrehtyä jo väestön 50%:n osuuden paikkeilla.

Joka tapauksessa jos R laskee 1:n alle vasta, kun 50-60% väestöstä olisi saanut tartunnan, pienessä Suomessakin 2,5-3 miljoonan ihmisen pitäisi saada tartunta ennen kuin epidemia alkaisi hiipua. Ja jotta terveydenhuolto ei kuormittuisi liikaa, poikkeuslakiolot tulisi säilyttää kaiketi siihen asti, että kymmeniä prosentteja väestöstä on saanut tartunnan, eli hyvinkin pitkään. Lopputuloksena väestön enemmistö on saanut tartunnan, vaikka on uhrattu myös iso osa taloudesta, ja talouden murenemisen ja poikkeusolojen seurauksena on samalla luultavasti kärsinyt myös valitettavan monen mielenterveys ja muu terveys.

Mutta tarvitseeko sen välttämättä olla näin? Hallitus on THL:n sanoman perässä ilmoittanut tavoitteeksi vain epidemian etenemisen hillitsemisen, mutta esimerkiksi Kiina onnistui tyrehdyttämään sen. Samassa on onnistuttu ilmeisen hyvin myös Etelä-Koreassa ja ilmeisesti myös Singaporessa ja jopa pohjoismaisessa tutussamme Islannissa, vaikka ei näissä maissa ole tehty likimainkaan niin järeitä toimenpiteitä kuin Kiinassa. Näissä maissa yksi ydintekijä on ollut laaja testaus. Jos nämä maat ovat onnistuneet saamaan taudin etenemisen hallintaan, eikö se voisi onnistua myös Suomessa? Eikö se voisi olla ainakin tavoitteena?

On toki totta, että rokotetta saataneen odottaa vielä vähintään ensi vuoteen (eli aivan liian pitkään tätä hetkeä ajatellen), eikä vielä ole selvää laajalti todettua näyttöä toimivasta ja laajasti saatavilla olevista lääkkeistä (vaikka mm. Fujifilmin tytäryhtiön lääke on osoittanut lupaavia merkkejä). Niin pitkään kuin tällaista rokotukseen tai lääkkeisiin pohjautuvaa tietä ulos kriisistä ei ole, ei taudin leviämisen hetkellinen laannuttaminen tarkoittaisi sitä, etteikö se voisi alkaa uudelleen levitä esimerkiksi rajojen avaamisen jälkeen. Mutta riittävän laajoilla testaamisilla ja karanteenitoimenpiteillä se olisi mahdollista säilyttää aisoissa, mikäli se saataisiin hallintaan.

Vaikka hallitus on kiitettävän määrätietoisesti puuttunut kriisiin, voisi olla hyvä, jos toimien tavoitteista kommunikoitaisiin vielä astetta selkeämmin. Onko tavoitteena siis, että valtaosa väestöstä saa tartunnan? Jos on, tartunnan leviämiselle optimaalinen tahti olisi sellainen, joka pysyisi turvallisesti terveydenhuollon kapasiteetin rajoissa, mutta muuten mahdollisimman nopea, jotta ihmisten ja talouden ei tarvitsisi kestää poikkeustoimia turhan tiukkoina ja turhan pitkään. Erittäin haastavaksi tuon sopivan tahdin saavuttamisen vain tekee tietysti koko taudin leviämisen eksponentiaalinen luonne: aluksi hitaalta tuntuva leviämisvauhti voi silti tarkoittaa terveydenhuollon täyttä ylikuormittumista muutamaa viikkoa myöhemmin.

Väestöstä on kuitenkin tällä hetkellä tartunnan saanut vahvistetusti vain 0,02%, mikä tarkoittaa, että vaikka todellisten tartuntojen määrä olisi 10-kertainen virallisiin tähänastisiin tilastoihin nähden, väestön enemmistön läpikäymiseen on pitkä, ja monella tapaa tuskallinen matka. Jos lähdettäisiin siitä oletuksesta, että tapauksista olisi vain 15% tilastoitu, vain 15% tilastoiduista tarvitsisi sairaalahoitoa, ja 40% sairaalahoitoa tarvitsevista tarvitsisi tehohoitoa (tuo 40% näyttäisi olevan tämänhetkinen tilanne Suomessa), tällä tavalla laskettuna 3 miljoonasta 68 000 tarvitsisi sairaalahoitoa, ja 27 000 tehohoitoa. Jos tehohoito kestää 2 viikkoa, tuo tarkoittaisi 54 000 tehohoitoviikkoa, ja jos tehohoitopaikkoja on uutisissa mainittu 1000 paikkaa (ja kaikki varattuna koronapotilaille), tätä kestäisi pyöreästi vuoden ajan. Voidaanko yhteiskunta todella pysäyttää suurelta osin lähestulkoon noin pitkäksi aikaa? Ajatusta ei myöskään ainakaan lievennä ajatus siitä, että tauti saattaa joidenkin uutisten perusteella tulla joskus samoille ihmisille uudestaankin. Siksi sitä toivoisi, että myös taudin leviämisen pysäyttäminen olisi pöydällä ainakin vaihtoehtona. Jos taudin pysäyttäminen asetettaisiin viralliseksi tavoitteeksi, ehkä suomalaiset ottaisivat aiempaa vahvemmin sen kuuluisan sisunsa käyttöön ja ottaisivat aiempaakin enemmän tosissaan kaikki sosiaaliseen etäisyyteen ja muuhun taudin leviämisen nujertamiseen tähtäävät toimenpiteet.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Yrittäjien vuokran maksuun vapaaehtoinen kolmijako koronan ajaksi

Monet pienyrittäjät ovat hätää kärsimässä koronakriisin vaatimien pakkotoimien vuoksi. Normaalioloissa täysin elinkelpoisten yritysten ajautuminen vaikeuksiin ja mahdollisesti konkurssiin asti ei ole juuri kenenkään etu, joten yrittäjien tukeminen kriisin yli on tärkeää koko yhteiskunnalle. Puuttuvien tulojen ohella yksi ongelmista on se, että jostain pitäisi löytää rahat myös toimitilojen vuokran maksamiseen. Tämä on sen verran iso menoerä yrittäjille, että sitä on perusteltua tarkastella omana tekijänään yrittäjien tukemistapoja suunnitellessa.

Hjallis Harkimon mukaan Tanskassa on laki, joka takaa, ettei vuokranantaja voi periä vuokria, jos hallituksen tekemien kieltojen takia vuokralainen ei voi käyttää tilaa siihen toimintaan mihin se on tarkoitettu. Tämä voisi olla yksi vaihtoehto, joskin tässä voi nähdä kolme ongelmaa. Rajanveto ei ensinnäkään ole aina selvää sen suhteen, milloin tilaa ei voi käyttää tilan varsinaiseen tarkoitukseen: jos ravintola esimerkiksi toimii osittain ruokatoimituksia varten, eli tilat ovat käytössä, mutta tavalliseen nähden paljon pienemmällä kapasiteetilla, miten tähän pitäisi suhtautua? Toisekseen myös vuokranantaja voi ajautua ongelmiin. Siinä missä pandemiaan varautumisen ei tulisi kuulua tilaa vuokraavan yrittäjän tavalliseen yrittäjäriskiin, ei pandemian aiheuttamaa menetystä ole välttämättä kohtuullista työntää täysin vuokranantajankaan syliin. Kolmas potentiaalinen ongelma tulee siitä, saisiko eduskunta säädettyä tuollaista lakia tähän hätään? 

Entä jos luotaisiin lainsäädännöllisesti kevyempi vapaaehtoisuuteen pohjautuva malli? Valtio voisi lupautua maksamaan yrittäjän vuokrista yhden kolmasosan, mutta vain sillä ehdolla, että vuokranantaja luopuisi myös vähintään yhdestä kolmasosasta. Vuokranantajalla on luultavasti hyvät tiedot siitä, minkälaiset edellytykset yrittäjällä on bisnekselleen koronaoloissa, joten vuokranantaja voi hyvin arvioida, kuinka suuri tarve yrittäjällä olisi vuokratuelle. Jos yrittäjä on ongelmissa, voi olla kaikkien osapuolten etu, jos koronan riski jaetaan kolmeen osaan. Vuokralaisen etu on ilmiselvä, kun maksettava vuokra jakautuu kolmasosaan (tai erityisen reilun vuokranantajan tapauksessa vielä alemmas). Vuokranantaja taas voi muutaman kuukauden kolmanneksen matalammasta vuokratulosta huolimatta voittaa pidemmällä tähtäimellä, kun vuokralainen saa bisneksensä pidettyä pystyssä ja säilyy vuokralaisena. Valtio taas voi voittaa, kun niin moni yritys ei joudu koronakriisin takia konkurssiin.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>