perjantai 27. joulukuuta 2013

Kehitysaskeleita 6 - Ravintolatupakointi

Berliiniläisen baarin vessapeili
(14.12.2013)
Äskettäinen käynti Saksassa toi haisevan muistutuksen menneestä. Suomen ravintoloissa ei ole 1.6.2007 lähtien saanut tupakoida isompia ravintoloita koskevaa parin vuoden siirtymäaikaa lukuunottamatta kuin erillisessä tupakointitilassa. Saksassakin kielto on tullut vuotta myöhemmin voimaan, mutta se ei koske pieniä kapakoita, eikä käytännön valvonta taida muutenkaan olla samalla tasolla.

Vaikka tupakoimiseen onkin syytä antaa mahdollisuus, voi tässä asiassa mielestäni olla tyytyväinen Suomen Saksaa tiukemmasta holhouksesta, eikä sen suhteen paluuta vanhaan ole. Rajoitus antaa ennen kaikkea ravintolatyöntekijöille, mutta myös ravintolassa kävijöille mahdollisuuden välttää passiivinen tupakointi - eikä seuraavana päivänä ole myöskään tupakalta haisevia vaatteita muistutamassa ulkona vietetystä illasta.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Turhaa valvontaa lounasseteleille?

Lounasetelin takapuolella ei ole
 tähän asti ollut allekirjoituskohtaa.
Lounassetelien käyttöehdot tiukentuvat vuodenvaihteen jälkeen, sillä jatkossa lounassetelit pitää merkitä omalla nimellä (kts. Lounassetelillä ei enää makseta kaverin ateriaa). Onko tällaiselle valvonnalle oikeastaan tarvetta?

Ilmeisen vertailukohteen lounasseteleille muodostavat liikunta- ja virikesetelit, joihin on tähänkin asti pitänyt laittaa oma nimi, jotta voidaan seurata, että edun saaja itse käyttää setelinsä. Onko saman vaatimuksen asettaminen lounareille nyt siten perusteltu jo ihan johdonmukaisuuden nimissä? Ei mielestäni.

Lounasseteleillä eli lounareilla on liikunta- ja virikeseteleihin verrattuna joitakin keskeisiä eroja. Lounassetelit kohdistuvat kaikille yhteiseen välttämättömyyteen eli syömiseen, kun taas liikunta- ja virikesetelit vähemmän välttämättömiin palveluihin, joita jotkut saattavat kuluttaa runsaasti, kun taas toiset eivät juuri ollenkaan. Tämä tarkoittaa sitä, että siinä missä siinä missä lounarit vaikuttavat lähinnä siihen, missä ja miten ruokailu tapahtuu, liikunta- ja virikesetelit vaikuttavat myös siihen, tapahtuuko viriketoimintaa ollenkaan. Lounareilla on siis tavallaan vain kaksi tarkoitusta, kun taas liikunta- ja virikeseteleillä kolme. Jälkimmäiset edistävät paitsi palvelualojen toimintaedellytyksiä ja helpottavat työntekijän harrastusmahdollisuuksia, ne myös aktivoivat työntekijöitä pitämään fyysisestä ja henkisestä terveydestään huolta. Tämän ylimääräisen tarkoituksen ansiosta liikunta- ja virikesetelit ovat myös lounasseteleistä poiketen verottomia etuja.

Miksi seteleiden käyttöä sitten valvotaan? Liikunta- ja virikeseteleillä ilman valvontaa edunsaaja voisi helposti myydä setelit eteenpäin. Johtuen setelien verottomuudesta siitä tulisi käytännössä veroton palkanlisä. Se puolestaan saisi edun tarjoamisen suosion kasvamaan jokseenkin niin kauan kuin vain seteleille löytyy helposti saatavilla olevia jälkimarkkinoita. Järjestelmän työntekijöitä aktivoiva merkitys vesittyisi siis lähes täysin, eikä verottomuudelle olisi enää perusteita. Tässä tapauksessa valvonta on siis järkevää, vaikka se aiheuttaakin hieman ylimääräistä kitkaa niiden käyttöön.

Miten on lounasseteleiden laita? Ensinnäkin lounasseteleillä on nimellisarvoon suhteutettuna 75%:n verotusarvo. Se tarkoittaa, että niiden edelleenvälittämisestä saisi parhaimmillaankin vain 25%:n hyödyn (liikunta- ja virikeseteleiden 100%:n sijasta), ja tuokin vain työpäivien määrään rajoitetusta lukumäärästä lounasseteleitä. Toisekseen ainakin oman arvioni mukaan selvästi suurin osa lounasseteleistä kuluu joka tapauksessa nimenomaan lounasruokailuun. Lounasruokailun ulkopuoleisestakin ruokailusta menee varmasti merkittävä osa edunsaajan omaan, eikä edunsaajan tuttavien ateriointiin. Tästä edelleen yli jäävien lounasseteleiden käyttöön halutaan nyt sitten puuttua, mutta onko siitä hyötyä?

Varma seuraus lounasseteleiden valvonnasta on ainakin alkuun ylimääräinen allekirjoitussavotta. Joko työntekijä allekirjoittelee kuukausittain parisenkymmentä seteliä puuduttavana prosessina kerralla tai sitten hidastelee ravintolan jonoa lounasta maksaessa. Tähän kyllästyminen ja vähentyneet setelien käyttömahdollisuudet laskevat väistämättä setelien houkuttelevuutta. Monessa tapauksessa viikonloppuinen lounasseteleillä maksettu perheateria ei tällöin siirrykään puhtaasti käteisellä maksetuksi, vaan jää tekemättä kokonaan. Vaikka tällainen ei olekaan varsinaisesti lounaskäyttöä, se ajaa silti suurelta osin samaa tarkoitusta: ruoan valmistaa ammattilainen, mikä lienee kuitenkin yleensä laatuun suhteutettuna se tehokkain vaihtoehto.

Kokonaisuudessaan tuntuu, että lounassetelien valvonnalla saadaan aikaan siis vain lisäpäänvaivaa niin ravintoloitsijoille kuin lounastajillekin, kun muutama teoriassa säästetty veroeuro häviää ravintolapalvelujen madaltuneeseen kysyntään. Niin ollen lounassetelit saisi mielestäni pitää ennallaan - ainakin niin kauan kuin ei olla siirrytty täysin lounaskortin käyttöön.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



maanantai 2. joulukuuta 2013

Kova yhteiskunta?

Onko Suomessa vallalla kovat arvot? Tämä riippuu paljolti siitä, miten kova arvo määritellään. Yksilötasolla arvomaailma voi heijastaa koko elämäntapaa, mikä näkyy siinä, miten mielessään ja toimissaan painottaa perheen, lähiympäristön, yhteisön ja muun maailman suhteita, kuten myös siinä, minkälaisen painoarvon antaa työn määrälle ja sisällölle suhteessa muihin elämänalueisiin. Yhteiskunta ei kuitenkaan voi toimia kuten yksilö: se ei voi ryhtyä vain työnarkomaaniksi tai taiteilijaksi, alkaa downshiftata, siirtyä vapaaehtoistyöntekijäksi tai ryhtyä suurella riskillä yksityisyrittäjäksi. Yhteiskunnalla ei ole varaa olla niin pehmeä kuin mitä yksilölle voi olla mahdollista.

Lapsi ja vanhus parrasvaloissa.
(5.1.2013)


Merkkinä yhteiskunnan kovuudesta ihmiset saattavat mainita hyvin monenlaisia asioita liittyen mm. työelämän käytäntöihin (esim. sairauslomien suhteen), sairaiden, lasten ja vanhusten hoitoon, syrjäytyjiin, ympäristöystävällisyyteen ja ilmastonmuutokseen tai maahanmuuttoon, työmarkkinoiden toimintaan, tuloeroihin, tai jopa silkkaan rahan arvostukseen ja talouskasvun ihannointiin. Käytännössä kaikkien asioiden ylläpitoon tarvitaan sitä kovaa rahaa, vaikka välillä tuntuu, että kaikki eivät sitä halua myöntää. Toisaalta useimmat näennäisesti pehmeämmistäkin arvoista asioista palautuvat myös siihen, että niillä edistetään vaurauden ylläpitoa ja kasvua.

Monessa, toisinaan pehmeämmäksi arvoksi tulkitussa asiassa kyse on oikeastaan vain aikajänteestä. Lapsiin panostamista voidaan pitää pehmeänä arvona, mutta toisaalta yhteiskunnan kannalta se voi olla pidemmällä tähtäimellä kriittisen tärkeä investointi. Sama pätee myös luonnonsuojeluun ja luonnonvarojen kuluttamiseen: jotkin asiat kuten liikakalastus voi vaikuttaa melko lyhyelläkin välillä, kun taas mahdollisesti etenevän ilmastonmuutoksen torjumisyrityksissä saatetaan puhua hyvinkin monen sukupolven aikajänteestä. Periaatteessa voisi ajatella, että mitä pidemmällä aikajänteellä johonkin asiaan panostus tuottaa yhteiskunnan kehitykselle positiivisen tuloksen, sitä pehmeämmästä arvosta on kyse.

On kuitenkin pehmeitä arvoja, joiden ei juuri voi nähdä edistävän puhtaasti taloudellisia arvoja edes pidemmällä tähtäimellä - ellei sitten niiden vaikutusvaltaa ihmisten mielenlaatuun laske niin suureksi, että niiden heikompi hoito lamaannuttaisi ihmisten toimeliaisuuden. Tällaiseksi asiaksi voidaan laskea esimerkiksi eläintensuojelu, mitä puhtaasti taloudelliset intressit eivät aja, mutta onneksi nykyään lähes joka paikkaan ulottuvat videokamerat ja maailman verkottuminen saavat ihmiset ainakin välillä reagoimaan eläinten oikeuksien puolesta. Näin kävi esimerkiksi muutama päivä sitten, kun kammottava angorakanien kohtelua esitellyt video levisi netissä, minkä seurauksena tuotteita vedettiin pois kaupoista ja tuotantoa keskeytettiin.

Suomalaisessa yhteiskunnassa ehkä merkittävimpänä yhteiskunnan arvojen kovuuden puntarina voinee tässä mielessä nähdä sen, miten vanhuksista pidetään huolta. Yksittäiselle hoitajalle monesti kasautuva liian suuri työtaakka näkyy väistämättä myös hoidon laadussa, ja nyt aiotut vanhusten laitoshoitoon kohdistuvat säästöt tuskin tilannetta ainakaan parantavat (kts. Hallitus hakee vanhusten hoidosta jättisäästöjä). Valtion nykyinen velkaantumistahti ei tietenkään saa jatkua pitkään, joten jotakin on tehtävä. Kyllä silti toivoisi, että löytyisi parempiakin säästökohteita. Jutta Urpilainen korosti, ettei kyse ole varsinaisesti leikkauksista, vaan rakenteellisista muutoksista (kts. Ylen artikkeli aiheesta), mutta elleivät nämä muutokset saa järjestettyä hyvää hoitoa aidosti aiempaa tehokkaammalla tavalla, näyttää siltä, että nämä taloudellisesti kovat ajat vievät siten yhteiskuntaammekin astetta kovempaan suuntaan.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>