Onko Suomessa vallalla kovat arvot? Tämä riippuu paljolti siitä, miten kova arvo määritellään. Yksilötasolla arvomaailma voi heijastaa koko elämäntapaa, mikä näkyy siinä, miten mielessään ja toimissaan painottaa perheen, lähiympäristön, yhteisön ja muun maailman suhteita, kuten myös siinä, minkälaisen painoarvon antaa työn määrälle ja sisällölle suhteessa muihin elämänalueisiin. Yhteiskunta ei kuitenkaan voi toimia kuten yksilö: se ei voi ryhtyä vain työnarkomaaniksi tai taiteilijaksi, alkaa downshiftata, siirtyä vapaaehtoistyöntekijäksi tai ryhtyä suurella riskillä yksityisyrittäjäksi. Yhteiskunnalla ei ole varaa olla niin pehmeä kuin mitä yksilölle voi olla mahdollista.
Merkkinä yhteiskunnan kovuudesta ihmiset saattavat mainita hyvin monenlaisia asioita liittyen mm. työelämän käytäntöihin (esim. sairauslomien suhteen), sairaiden, lasten ja vanhusten hoitoon, syrjäytyjiin, ympäristöystävällisyyteen ja ilmastonmuutokseen tai maahanmuuttoon, työmarkkinoiden toimintaan, tuloeroihin, tai jopa silkkaan rahan arvostukseen ja talouskasvun ihannointiin. Käytännössä kaikkien asioiden ylläpitoon tarvitaan sitä kovaa rahaa, vaikka välillä tuntuu, että kaikki eivät sitä halua myöntää. Toisaalta useimmat näennäisesti pehmeämmistäkin arvoista asioista palautuvat myös siihen, että niillä edistetään vaurauden ylläpitoa ja kasvua.
Monessa, toisinaan pehmeämmäksi arvoksi tulkitussa asiassa kyse on oikeastaan vain aikajänteestä. Lapsiin panostamista voidaan pitää pehmeänä arvona, mutta toisaalta yhteiskunnan kannalta se voi olla pidemmällä tähtäimellä kriittisen tärkeä investointi. Sama pätee myös luonnonsuojeluun ja luonnonvarojen kuluttamiseen: jotkin asiat kuten liikakalastus voi vaikuttaa melko lyhyelläkin välillä, kun taas mahdollisesti etenevän ilmastonmuutoksen torjumisyrityksissä saatetaan puhua hyvinkin monen sukupolven aikajänteestä. Periaatteessa voisi ajatella, että mitä pidemmällä aikajänteellä johonkin asiaan panostus tuottaa yhteiskunnan kehitykselle positiivisen tuloksen, sitä pehmeämmästä arvosta on kyse.
On kuitenkin pehmeitä arvoja, joiden ei juuri voi nähdä edistävän puhtaasti taloudellisia arvoja edes pidemmällä tähtäimellä - ellei sitten niiden vaikutusvaltaa ihmisten mielenlaatuun laske niin suureksi, että niiden heikompi hoito lamaannuttaisi ihmisten toimeliaisuuden. Tällaiseksi asiaksi voidaan laskea esimerkiksi eläintensuojelu, mitä puhtaasti taloudelliset intressit eivät aja, mutta onneksi nykyään lähes joka paikkaan ulottuvat videokamerat ja maailman verkottuminen saavat ihmiset ainakin välillä reagoimaan eläinten oikeuksien puolesta. Näin kävi esimerkiksi muutama päivä sitten, kun kammottava angorakanien kohtelua esitellyt video levisi netissä, minkä seurauksena tuotteita vedettiin pois kaupoista ja tuotantoa keskeytettiin.
Suomalaisessa yhteiskunnassa ehkä merkittävimpänä yhteiskunnan arvojen kovuuden puntarina voinee tässä mielessä nähdä sen, miten vanhuksista pidetään huolta. Yksittäiselle hoitajalle monesti kasautuva liian suuri työtaakka näkyy väistämättä myös hoidon laadussa, ja nyt aiotut vanhusten laitoshoitoon kohdistuvat säästöt tuskin tilannetta ainakaan parantavat (kts. Hallitus hakee vanhusten hoidosta jättisäästöjä). Valtion nykyinen velkaantumistahti ei tietenkään saa jatkua pitkään, joten jotakin on tehtävä. Kyllä silti toivoisi, että löytyisi parempiakin säästökohteita. Jutta Urpilainen korosti, ettei kyse ole varsinaisesti leikkauksista, vaan rakenteellisista muutoksista (kts. Ylen artikkeli aiheesta), mutta elleivät nämä muutokset saa järjestettyä hyvää hoitoa aidosti aiempaa tehokkaammalla tavalla, näyttää siltä, että nämä taloudellisesti kovat ajat vievät siten yhteiskuntaammekin astetta kovempaan suuntaan.
 |
| Lapsi ja vanhus parrasvaloissa. (5.1.2013) |
Merkkinä yhteiskunnan kovuudesta ihmiset saattavat mainita hyvin monenlaisia asioita liittyen mm. työelämän käytäntöihin (esim. sairauslomien suhteen), sairaiden, lasten ja vanhusten hoitoon, syrjäytyjiin, ympäristöystävällisyyteen ja ilmastonmuutokseen tai maahanmuuttoon, työmarkkinoiden toimintaan, tuloeroihin, tai jopa silkkaan rahan arvostukseen ja talouskasvun ihannointiin. Käytännössä kaikkien asioiden ylläpitoon tarvitaan sitä kovaa rahaa, vaikka välillä tuntuu, että kaikki eivät sitä halua myöntää. Toisaalta useimmat näennäisesti pehmeämmistäkin arvoista asioista palautuvat myös siihen, että niillä edistetään vaurauden ylläpitoa ja kasvua.
Monessa, toisinaan pehmeämmäksi arvoksi tulkitussa asiassa kyse on oikeastaan vain aikajänteestä. Lapsiin panostamista voidaan pitää pehmeänä arvona, mutta toisaalta yhteiskunnan kannalta se voi olla pidemmällä tähtäimellä kriittisen tärkeä investointi. Sama pätee myös luonnonsuojeluun ja luonnonvarojen kuluttamiseen: jotkin asiat kuten liikakalastus voi vaikuttaa melko lyhyelläkin välillä, kun taas mahdollisesti etenevän ilmastonmuutoksen torjumisyrityksissä saatetaan puhua hyvinkin monen sukupolven aikajänteestä. Periaatteessa voisi ajatella, että mitä pidemmällä aikajänteellä johonkin asiaan panostus tuottaa yhteiskunnan kehitykselle positiivisen tuloksen, sitä pehmeämmästä arvosta on kyse.
On kuitenkin pehmeitä arvoja, joiden ei juuri voi nähdä edistävän puhtaasti taloudellisia arvoja edes pidemmällä tähtäimellä - ellei sitten niiden vaikutusvaltaa ihmisten mielenlaatuun laske niin suureksi, että niiden heikompi hoito lamaannuttaisi ihmisten toimeliaisuuden. Tällaiseksi asiaksi voidaan laskea esimerkiksi eläintensuojelu, mitä puhtaasti taloudelliset intressit eivät aja, mutta onneksi nykyään lähes joka paikkaan ulottuvat videokamerat ja maailman verkottuminen saavat ihmiset ainakin välillä reagoimaan eläinten oikeuksien puolesta. Näin kävi esimerkiksi muutama päivä sitten, kun kammottava angorakanien kohtelua esitellyt video levisi netissä, minkä seurauksena tuotteita vedettiin pois kaupoista ja tuotantoa keskeytettiin.
Suomalaisessa yhteiskunnassa ehkä merkittävimpänä yhteiskunnan arvojen kovuuden puntarina voinee tässä mielessä nähdä sen, miten vanhuksista pidetään huolta. Yksittäiselle hoitajalle monesti kasautuva liian suuri työtaakka näkyy väistämättä myös hoidon laadussa, ja nyt aiotut vanhusten laitoshoitoon kohdistuvat säästöt tuskin tilannetta ainakaan parantavat (kts. Hallitus hakee vanhusten hoidosta jättisäästöjä). Valtion nykyinen velkaantumistahti ei tietenkään saa jatkua pitkään, joten jotakin on tehtävä. Kyllä silti toivoisi, että löytyisi parempiakin säästökohteita. Jutta Urpilainen korosti, ettei kyse ole varsinaisesti leikkauksista, vaan rakenteellisista muutoksista (kts. Ylen artikkeli aiheesta), mutta elleivät nämä muutokset saa järjestettyä hyvää hoitoa aidosti aiempaa tehokkaammalla tavalla, näyttää siltä, että nämä taloudellisesti kovat ajat vievät siten yhteiskuntaammekin astetta kovempaan suuntaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti