2020-luku on alkanut monessa mielessä ikävästi. Suomessa vuosikymmen alkoi vähälumisimmalla talvella yli vuosisataan, mikä nosti ilmastonmuutoskeskustelua hetkeksi pöydälle. Talven vähälumisuus jäi kuitenkin huomionaiheena nopeasti taka-alalle, kun samaan aikaan pandemia vyöryi pikkuhiljaa läpi maapallon. Paljon on tapahtunut sitten vuosikymmenen vaihteen, ja tänä vuonna on ollut taas uusia murheita. Tässä tekstissä haluan kuitenkin kiinnittää huomion siihen, minkälaisia ylilyöntejä tässä matkan varrella on saattanut tapahtua, miten ne ovat voineet vaikuttaa tapahtumien kulkuun, ja kysyä, ovatko tällaiset tekijät aikakaudellemme tyypillisiä.
Miltä osin pandemian käsittelystä on sitten löydettävissä ylilyöntejä? Vaikka pandemiassa on tietysti lähtökohtaisesti ollut vakavammistakin asioista kysymys, yksi tarkastelun arvoinen kohta on talous, ja tässä kohtaa tarkemmin sanottuna finanssi- ja rahapolitiikka. Kun pandemia iski toden teolla myös lännessä ja nähtiin itse taudin ohella myös taudin vuoksi tehtävien rajoitustoimien vaarat, elvytyshanat alkoivat virrata vuolaana. Pandemia kohteli eri aloja eri tavoin: toiset rusentuivat rajoitusten alla kutakuinkin täysin, toiset jopa hyötyivät. Yrityksiin kohdistuneissa finanssipolitiikan tukitoimissa tämä jako näkyi kuitenkin heikosti: tuki ei ohjautunut kunnolla sinne, missä tarve olisi suurin, eikä välttämättä edes oikein sinne, missä yhteiskunnallinen vaikuttavuus olisi suurin, vaan sinne, mihin tukea oli helpointa jakaa. Lopputuloksena pandemiasta muutenkin hyötyvä yritys saattoi saada yrityksen kokoon nähden massiiviset tuet, kun taas tukea oikeasti tarvinnut jäi ilman mainittavaa tukea. Tämä herätti ihmisissä suurta epäoikeudenmukaisuuden tunnetta ja tuohtumusta, ja mielestäni hyvin pitkälti oikeutetusti.
Mutta katsotaanpa taloudellisia toimia Suomen yksittäisten alojen ja yksittäisten yritysten tukemista laajemmalti. Euroopassa euron rahavarannon kasvun kulmakerroin kasvoi pandemian iskettyä huomattavasti. Pandemiaa edeltäneellä kahden vuoden ajanjaksolla tammikuusta 2018 tammikuuhun 2020 ns. M2-rahavaranto kasvoi euroalueella noin 10%, kun taas tammikuusta 2020 tammikuuhun 2020 yli 19% (lähde statista.com). Yhdysvalloissa ero on vielä hurjempi: siinä missä nousua oli tammikuiden 2018 ja 2020 välillä noin 11%, tammikuiden 2020 ja 2022 välillä sitä oli yli 40%! M1-rahavarannoissa erot ovat vielä suurempia erityisesti Yhdysvalloissa, mutta M1 kattaa vain kaikkein likvideimmät varat, mistä johtuen se lienee vähemmän mielekäs luku vertailukohdaksi. Rahavarantotyyppien kehityksen osalta luen mielelläni kommentteja alaa paremmin tuntevilta, mutta muutoksen suunta vaikuttaa selvältä: pandemiakeväästä 2020 lähtien rahan määrä on lisääntynyt runsaasti, joten ei ole kumma juttu, että inflaatio on myös nostanut tuntuvasti päätään. Hyvin poikkeuksellisessa tilanteessa on tietysti hankala ennustaa tulevaa, mutta silti voi kysyä: tarvittiinko todella näin laajasti elvyttävää rahapolitiikkaa? Osakemarkkinat sukelsivat pandemiakeväällä hyvin nopeasti, mutta sen jälkeen on vastaavasti nousukin ollut hyvin vauhdikasta ja mitaltaan suurempaa, ja talous porskutti pandemian erityisen kaltoin kohdelleita aloja lukuunottamatta tähän vuoteen asti.
M1-rahavaranto EU:ssa Lähde: Statista.com
Jotkin ylilyönnit voivat olla myös hyvin yksilövetoisia. Vuoden 2020 lopulla presidentinvaalit hävinnyt Donald Trump on monenlaisten ylilyöntien ruumiillistuma, jonka puheet vilisevät liioitteluja ja tuulesta hetken mielijohteesta keksittyjä arvailuja. Kaiken tämän eräänlaisena huipentumana nähtiin 2020 lopussa täyteen vauhtiin päässeet vaalivilppisyytökset sekä lopulta Trumpin agitoima vuoden 2021 alun kongressitalon valtaus. Trumpin äänestäjäkuntaa ajatellen Trumpin fanaattiseksikin mennyt kannatus tuntuu olevan yhteiskunnallisessa kehityksessä ja globalisoituneessa maailmassa paitsioon jääneiden ihmisten ylilyönti, joka on syntynyt reaktiona oman suhteellisen aseman heikkenemisestä. Lopputuloksena tilanne on mennyt niin huonoksi, että hyvin monet ovat alkaneet nähdä riskiä sisällissodankin syntymiseen (kts. More than 40% of Americans think civil war likely within a decade).
Toisaalta ylilyöntejä voi nähdä myös siinä, miten periaatteessa hyviä asioita on välillä ajettu liiankin väkisin. Ns. woke-kulttuuri ja erityisesti siihen liittyvästä cancel-kulttuurista puhuminen on nostanut päätään nimenomaan nyt pandemian aikana, mikä näkyy myös Google trends -tilastoista. Niissä hyvä tarkoitus tuntuu ottavan välillä niin absurdin ylilyöviä kierteitä, että lopputulos saattaa muistuttaa enemmänkin myrkyn kylvämistä. Mitä taas tulee koronanvastaiseen taisteluun, kanadalaispoliitikko Danielle Smith väitti koronaa vastaan rokottamattomien aseman syrjityimmäksi mitä hän on nähnyt elämänsä aikana (lähde). Tämä on kova väite, ja näkemys saattaa kertoa osaltaan siitä, ettei Smith vain ole omasta etuoikeutetusta asemastaan nähnyt sitä, minkälaista syrjintää muut ihmisryhmät ovat saaneet kokea. Erilaisia ylilyöntejä on silti varmasti tapahtunut ihan yhteiskuntienkin tasolla. Onko esimerkiksi Itävallan rokotepakko ja sakotuskäytäntö ollut perusteltu (kts. Itävalta kertoi ensimmäisenä EU-maana ottavansa käyttöön rokotepakon)? Tai onko Kiina vetänyt rajoitustoimissaan liian pitkälle siinä missä se vuoden 2019 lopussa pyrki alkuun hyssyttelemään koko ongelmaa?
“Cancel culture”-hakusanojen suhteellinen yleisyys viimeisen 5 vuoden ajalta.
Nyt vuonna 2022 on taas eletty uudenlaisessa kriisissä, jonka henkilökeskiössä on Trumpin sijaan Venäjän presidentti Vladimir Putin. Vaikka Venäjällä on saattanut olla joitakin perusteltujakin syitä kritisoida lännen harjoittamaa geopolitiikkaa, ja Ukrainassa on ollut ongelmia venäläisvähemmistön aseman suhteen erityisesti maan itäosissa, on vaikea nähdä laajamittaista Ukrainaan kohdistunutta hyökkäystä ja sotaa minään muuna kuin äärimmäisenä ylilyöntinä.
Yhteiskuntien toimet ovat saaneet aikaan erilaisia ruohonjuuritason erikoisia vastareaktioita. Suomessa on ollut esim. Kärkkäisen rokotevastaisille jaettu alennuskoodi (kts. Taloussanomat), Yhdysvalloissa koulu on vaatinut rokotetuille tavallaan karanteenia (kts. Ars Technica), ja salaliittoteoreetikot ovat puhuneet suunnitellusta “plandemiasta”. Kun vallalla on pandemian ja Ukrainan sodan kaltaisia kriisejä, ihmisille muodostuu helposti vahvoja näkemyksiä. Siinä missä Trumpia ei Euroopassa juuri arvosteta, vaikka kannattajiakin kyllä löytyy, Putinin ymmärtäjät ovat selvemmin marginaalissa. Venäjän vastaiseen pakotepolitiikalle löytyy silti selvästi enemmän kriittisiä ääniä, ja onkin oikein kysyä, mihin pakotepolitiikan ja Venäjän eristämisen rajat on järkevä vetää. Missä määrin on esim. syytä syyllistää tavallisia venäläisiä tai Venäjällä liiketoimintaa harjoittaneita yrityksiä? Tai ovatko sellaiset omaan jalkaan ampuvat pakotetoimet järkeviä, millä vahingoitetaan selvästi enemmän omaa kuin Venäjän taloutta? Vai olisiko pakotepolitiikassa ehkä tehty paikoin ylilyöntejä?
Mitä seuraavaksi? Nyt maailmalla, mutta erityisesti Euroopassa, ja Euroopan sisällä erityisesti Itä-Euroopassa on vallalla poikkeuksellisen kova inflaatio. Se luo epävarmuutta ja aiheuttaa monenlaisia taloudellisia huolia. Mielenkiintoista siinä on kuitenkin se, että siinä yhdistyy kaksi 2020-luvun näkyvintä kriisiä: Ukrainan sota on nostanut valtavasti erityisesti energian ja sitä kautta myös muiden tuotteiden hintoja, mutta pandemian synnyttämä elvyttävä politiikka on saanut myös pohjainflaation vauhtiin. Ja kun inflaatiotavoitteet paukkuvat moninkertaisesti, keskuspankit ovat kokeneet pakolliseksi nostaa ohjauskorkoja vauhdilla inflaation hillitsemiseksi. Onko sillä saralla nähtävissä pian omanlaisensa ylilyönti? Kestääkö kotitalouksien, yritysten ja valtioiden taloudet riittävän hyvin nousevia korkoja kun elinkustannukset ovat energiakriisin takia muutenkin nousseet? Mitä tapahtuu jos energiakriisin suhteen tulisikin odottamaton käänne positiiviseen? Suhteet Venäjään eivät esimerkiksi maahan investointeja ajatellen tule palaamaan entiseen pitkiin pitkiin aikoihin, mutta energiakauppa voisi teoriassa palautua nopeammin. Voisiko silloin olla tiedossa jopa deflaatio? Korkojen suhteen hyvä asia on sinänsä, että vaikka jonkinasteinen ylilyönti ehkä voisikin tapahtua, liikkeitä voi aina tehdä tarvittaessa myös toiseen suuntaan. Samalla muutokset toisaalta tarkoittavat sitä, että se, joka osaa näitä liikkeitä ennustaa, voi hyötyä siitä taloudellisesti hyvinkin tuntuvasti.
No, nyt voi kysyä, mitä näillä huomiolla tai pohdinnoilla on tässä kohtaa merkitystä? Ovatko ne jälkiviisautta? Tai ovatko ne edes sitä? Onko toisinaan tapahtuvat ylilyönnit edes niin pahasta? Monissa asioissa voi olla parempi ylireagoida kuin alireagoida, jotta saadaan haettu vaikutus aikaan. Lisäksi joissain asioissa kuten vaikkapa oman bisneksen tai muun vision markkinoinnissa jonkinlaiset näennäiset ylilyönnit voivat olla perusteltuja tai jopa menestyksen edellytyksiä: “fake it till you make it”. Ja toisaalta hetkellinen ylilyönti ei välttämättä tarkoita, etteikö toimia voisi sen jälkeen tasata, kun toimien vaikutus on saatu aikaan, kuten vaikkapa inflaatiota torjuessa.
Entä onko tässä ajassa ylipäätään mitään erityistä herkkyyttä ylilyönteihin? Historiasta löytyy paljon sen luokan kamaluuksia, että niiden kutsuminen vain ylilyönneiksi tuntuisi vähättelevältä. Tässä valossa nykyaika tuntuu oikeastaan pikemminkin maltilliselta. Toisaalta ehkä mahdollisten ylilyöntien luonne on myös muuttunut: laajasti saatavilla oleva tieto ehkäisee tiedon puutteeseen pohjautuvilta harha-arvioilta, mutta toisaalta sosiaalinen media ajaa voi synnyttää kuplia, joissa melkein millaisille tahansa ajatuksille voi löytää tukea, minkä seurauksena vahvistusharha vain lujittaa omia näkemyksiä, mikä johtaa sitten polarisaation kautta erilaisiin ylilyönteihin. Saatu huomio voi tavallaan olla aiempaa helpomminkin rahaa, minkä seurauksena perinteisetkin mediat ovat osaltaan ajautuneet tukemaan näkemyksiä kärjistävää kehitystä suoltaessaan huomion maksimoivaa klikkijournalismia.
Jos tavallisten ihmisten ajattelussa ja median toimintamalleissa on taipuvuutta tällaiseen, ovatko päättäjätkään sille immuuneja? Kuten HS:n Iiro Viinasta käsitelleessä jutussa (kts. Kova päätös) pohditaan, nykyään voi olla hankalampi tehdä kovia päätöksiä kuin ennen, kun internetin ja sosiaalisen median virittämä reaktioympäristö on huomattavasti välittömämpi verrattuna aikaan, kun oltiin television ja sanomalehtien varassa. Tässä voi periaatteessa nähdä sekä hyviä että huonoja puolia. Toisaalta joiltakin heikosti harkituilta päätöksiltä saatetaan välttyä tai ne voivat hioutua paremmiksi, mutta toisaalta tarpeellisiakin päätöksiä voidaan päätyä välttelemään pidempään. Keskimäärin uskoisin aktiivisemmin reagoivan ympäristön silti tuottavan parviälymäisellä tavalla useammin parempia lopputuloksia.
Mutta jos nykyaika ei ole ylilyönneille taipuvaista, entäs sen vastakohdalle eli alireagoiviin “alilyönteihin”? Monet saattavat nähdä tällä hetkellä vallalla olevan päinvastoin historiallisen kohtalokkaan alireagoinnin siinä, millä tarmolla ilmastonmuutosta yritetään hillitä. Ilmastonmuutos on kuitenkin siitä poikkeuksellinen haaste, että se vaatii laajempaa yhteiskuntien välistä yhteistyötä, kuin oikein mikään aiempi kriisi, ja vaikka niin laaja yhteistyö on yhä erittäin haastavaa, nykyään siihen on silti paremmat mahdollisuudet kuin ennen.
Mikä siis on vastaus otsikon kysymykseen, eli eletäänkö nyt jonkinlaista ylilyöntien aikakautta? Onko ylilyöntitaipuvuus pidemmällä aikavälillä vähentynyt, mutta viime vuosina kasvanut? Ehkä. Kysymys itsessään on epämääräinen, joten ehkä siihen ahterituntumalta kaivetulla vastauksellakaan ei ole kovin paljon merkitystä. Se on kuitenkin merkityksellistä, että niin yksilöt, yritykset, yhteiskunnat kuin kansainväliset yhteisötkin mitoittaisivat ajattelunsa ja toimensa kokonaisuutta ajatellen mahdollisimman järkevällä tavalla. Sitä tukee se, että vaikka eletäänkin erikoisia aikoja, pyritään välttämään jumiutumista yhdenlaisen ajattelumallin poteroihin. Modernin maailman verkostoituneisuudesta on mahdollista ottaa hyöty irti tiedostaen samalla kuitenkin siihen verkostoituneisuuteen liittyvät riskitekijät. Ihmiskunta on nähdäkseni pääsääntöisesti ollut menossa aina vain järkevämpään ja positiivisella tavalla tiedostavampaan suuntaan, ja se suunta on mahdollista säilyttää myös jatkossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti