Lapsuuteen kuuluivat aina erilaiset leikit ja pelit. Mitä pidemmälle vartuttiin konttausiästä, sitä enemmän niiden ympärille muodostui erilaisia yhdessä sovittuja tai muiden ennalta määrittämiä sääntöjä. Näillä säännöillä oli kuitenkin monesti taipumus muuttua kesken leikin. Omasta lapsuudestani muistan, että minua häiritsi monesti, jos sääntöjä ei ollut selkeästi määritetty. Esimerkiksi lautapeleistä on monille tuttu se tilanne, jossa pelin omat ohjeet eivät antaneetkaan yksiselitteistä kuvausta siitä, miten tietyssä tilanteessa tulisi toimia. Minulle ei riittänyt, että ongelmatilanne ratkaistaisiin vasta, kun se tulisi eteen, vaan tilanteeseen sopiva sääntö tuli sopia etukäteen, jotta sääntöjä ei tarvitsisi muuttaa mahdollisesti riitaisastikin kesken pelin. Ennalta sovitut ja muuttumattomat säännöt olivat toimivan pelin edellytys.
Myös yhteiskunta rakentuu säännöille. On lakeja, veroja, oikeuksia ja velvollisuuksia. Nämä säännöt ovat takuulla monimutkaisempia ja monesti myös tarkempia ja yksiselitteisempiä kuin lapsuuden lautapeleissä, mutta eivät niinkään vähemmän alttiita muutoksille. Asia on oikeastaan päinvastoin: yhteiskunta elää säännöstöineen jatkuvassa muutoksessa. Muutokset voivat kuitenkin olla pieniä tai suuria, arkisia tai mullistavia. Lautapeleistä poiketen monet säännöt eivät kaikkia "pelaajia" suoraan kosketa, vaikka periaatteessa valtavassa sääntöjen viidakossa kaikki vaikuttaa loppujen lopuksi kaikkeen.
Koska yhteiskunnan sääntöjen on jokseenkin pakko elää muuttuvan maailman ja muuttuvan toimintaympäristön mukana, eikä niiden muodostama "peli" varsinaisesti pääty koskaan, ei yhteiskunnan säännöiltä voi vaatia aivan samanlaista muuttumattomuutta kuin lautapeleiltä tai kilpaurheilulajeilta. Esimerkiksi pienet muutokset tuloverotuksen kireydessä voivat olla hyvinkin tarpeellisia talouden ohjaamisessa, ja muun muassa uudet teknologiat ja muuttuvat elämäntavat luovat tarpeita uusille laeille ja vanhojen kehittämiselle.
Yhteiskunnan sääntöjenkin laatimisessa tulisi kuitenkin noudattaa tiettyjä periaatteita. Ensinnäkin sääntöjen tulisi aina olla mahdollisimman neutraaleja, eikä suosia tiettyjä ihmisryhmiä. Toisekseen ihmisten elämään yksittäistapausten tasolla vaikuttavissa muutoksissa pitäisi välttää liian suuria ja nopeita liikkeitä, jotta ei synny epäreiluja väliinputoamisia, joissa lakimuutoksen jälkeen tietyn elämäntilanteen kohtaava on hyvin merkittävästi edullisemmassa tai epäedullisemmassa asemassa, kuin missä hän olisi ollut ennen lakimuutosta. Kolmantena, lautapelin sääntöjen noudattamisen kanssa analogisena ajatuksena on se, että ihmisten elämän ratkaisevimpia päätöksiä ohjaavien lakien säätämisessä tulisi olla erityisen varovainen. Peli pitää siis pystyä pelaamaan niillä säännöillä, millä se on aloitettukin. Tai jos näitä sääntöjä on aivan pakko muuttaa, se on tehtävä hyvin hitaasti. Muuten yksittäinen ihminen voi helposti kohdata tarpeetontakin epävarmuuden tunnetta varsinkin suurten päätösten edessä.
Kaikista kolmesta edellämainitusta ohjenuorasta löytyy esimerkkejä niin hyvässä kuin pahassakin. Viime viikkoina näistä on koeteltu erityisesti kolmatta. Ravintola-alalle yrittäjiksi lähteneet tuskin ovat olettaneet, että ravintolaruoan ja kaupparuoan välinen verotuksellinen ero kasvaisi 10 prosenttiyksikköön asti. Näin ei nyt käykään, joten ravintoloitsijat voivat huoata helpotuksesta - ja jopa kiittää hallitusta ravintoloiden arvonlisäveron laskiessa ensi vuonna kaupparuoan tasolle. Tuoreempana, ja selvästi suurempaa osaa suomalaisista läheisesti koskettavana asiana on esitetty ajatus luopua niin oman asunnon myyntivoiton verottomuudesta kuin asuntolainan korkojen verovähennyskelpoisuudestakin. Oli myyntivoiton verottomuus tai korkojen verovähennyskelpoisuus yleisesti ottaen perusteltuja tai ei, tulisi leikkiin ryhtyneiden saada pelata peliä pääpiirtein niillä säännöillä, millä se on aloitettukin. Onneksi tämän pelin säännöt näyttävätkin pysyvän tältä osin ennallaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti