Kohti valmiimpaa maata

Ensimmäisestä blogikirjoituksestani on nyt vuosi. Blogin perusteema on pysynyt tämän ajan jokseenkin suunnitellun kaltaisena: olen pohtinut joitakin yhteiskunnallisia ilmiöitä ja toisaalta kritisoinut joitakin tuoreita päätöksiä sekä joitakin jo kauan aikaa sitten suomalaiseen yhteiskuntaan pesiytyneitä säännöksiä. Jos tässä on jokin yllättänyt, niin se, miten paljon tässä on ainakin toistaiseksi tullut sanottavaa - onhan tämä jo blogin 30. teksti ja itse asiassa aika pitkä sellainen.

Tämän jutun pääidea on palata osaan käsittelemistäni aiheista, sekä arvottaa ne oman subjektiivisen näkemykseni mukaan erilaisin kriteerein. Jos ei huvita lukea koko juttua, voit hypätä myös suoraan jutun lopussa olevaan vuoden aikana kritisoimiani aiheita listaavaan yhteenvetoon.

Luonteeltaan pohtivien juttujeni tarkoitus on lähinnä ollut tuoda omia ajatuksia esille ja herättää ajatuksia sekä mielellään kirvoittaa kantaa ottavia kommentteja myös lukijoilta. Kriittisempien juttujen kohdalla olisi edellä mainitun lisäksi myös perimmäisempänä toiveena vaikuttaa nostamalla kissa siinä määrin pöydälle, että niin moni muukin tulisi näkemään asiassa epäkohdan, että löytyisi poliittinen tahto muutokseen.

Mikäli jokin epäkohta todetaan jossain yleisesti, ja ratkaisun löytämiseen on ainakin periaatteen tasolla tahtoa, voi ajoitus olla kuitenkin heikko tai epäkohta prioriteetiltaan alhainen verrattuna muihin kehityskohteisiin. Niinpä yksi tapa tarkastella kehitysideoita on arvottaa ne esimerkiksi seuraavanlaisin kriteerein:

• Epäkohdan yksiselitteisyys
  • Jotta johonkin asiaan löytyy tahtoa pureutua, epäkohdan tai ongelmien täytyy olla ilmeisiä. Se on toki perustellusti kyseenalaistettavissa, että pisteytän itse itse esille tuomani ongelman paikkansapitävyyden, joten vastaväitteitä otetaan tietysti vastaan.
• Ratkaisun helppous
  • Mikäli ongelma on helposti ratkaistavissa, se on nopeasti käsiteltävissä, mistä johtuen se kannattaa korjata, vaikka ratkaisun merkitys ei olisikaan suuri.
• Henkilökohtaisen vaikutuksen suuruus
  • Vaikka epäkohta koskisi vain harvoja ihmisiä, sen painoarvo voi olla suuri, jos sen vaikutus yksittäisten ihmisten elämään on mittava.
• Henkilökohtaisen vaikutuksen todennäköisyys
  • Vastaavasti jos epäkohta koskee todella monia ihmisiä, sen ratkaisu voi olla hyvinkin hyödyllistä, vaikka merkitys yksilötasolla vaikuttaisikin pieneltä.
• Yhteiskunnallinen vaikutus
  • Yhtä lailla jos epäkohta ohjaa yhteiskunnan toimintaa merkittävissä määrin epämielekkäällä tavalla, tulisi siihen puuttua.

Alla listaan seitsemän tämän ensimmäisen vuoden aikana esille tuomaani epäkohdiksi kokemaani asiaa, sekä pisteytän ne yllämainittujen tekijöiden osalta asteikolla 0-5 Asia on vakava -pipoa, jolloin yhteispistemäärä on maksimissaan 25. Jokaista käsitettä voi tarkastella hyvin monella tavalla, ja käsitteiden väliset rajatkin ovat häilyvät. Lisäksi nämä ovat vain omia intuitiopohjalta kirjoitettuja arvioita, joten listaan kannattaa suhtautua sen mukaisesti. Kokonaispisteet kuitenkin antavat osviittaa siitä, miten näihin mielestäni tulisi suhtautua. Lista on järjestetty pisteprioriteetiltaan alhaisimmasta korkeimpaan.

Talletussuojan kaksijakoisuus

Epäkohdan yksiselitteisyys
Ratkaisun helppous
Henkilökohtaisen vaikutuksen suuruus
Henkilökohtaisen vaikutuksen todennäköisyys
Yhteiskunnallinen vaikutus
Pisteet yhteensä:	11

Talletussuojan raja on nykyisellään hyvin tiukka: sen alle jäävä tappio korvataan kokonaan, kun taas sen yli menevää summaa ei lainkaan. Esitin helmikuisessa blogijutussani (julkaistu myös HS 15.1.2010), että talletussuojan tuoman vakauden ja sen mahdollisesti aiheuttaman moraalikadon tasapainottamiseksi talletussuojan voisi olla käänteisesti progressiivinen. Toisin sanoen pienet summat katettaisiin täysin, mutta suuremmilla summilla osa vastuusta siirtyisi tallettajalle.

Talletussuoja on tavallisesta arkielämän ajattelusta hyvin kaukana varsinkin silloin, kun ei eletä poikkeuksellisessa taloudellisessa tilanteessa, mistä johtuen siihen liittyvän epäkohdan arviointi on hieman hankalaa. Epäkohdan yksiselitteisyys ei ole ilmeinen, koska talletussuojan luonne on yleisesti ottaen lähinnä luottamuksen ylläpitäminen, eikä siihen yleensä pitäisi olla tarvetta turvautua - vaikka Sofia Pankin yhteydessä tänä vuonna niin kävikin. Ratkaisu on helppo toteuttaa, mutta toisaalta henkilökohtainen vaikutus sääntöjen ollessa tiedossa on suhteellisen pieni, ja harvalla talletussuojan tarve realisoituu. Yhteiskunnallinen vaikutus on lähtökohtaisesti melko mitätön, mutta toisaalta poikkeustilanteessa se voi kasvaa melko merkittäväksikin. Islanti olisi esimerkiksi tällaisella lainsäädännöllä saattanut päästä piirun verran vähemmällä.

ASP-lainan 3000 euron lisäbonus

Epäkohdan yksiselitteisyys
Ratkaisun helppous
Henkilökohtaisen vaikutuksen suuruus
Henkilökohtaisen vaikutuksen todennäköisyys
Yhteiskunnallinen vaikutus
Pisteet yhteensä:	12

Nuoria omistusasumaan kannustavaan ASP-lainajärjestelmään viime vuonna määräajaksi lisätylle 3000 euron bonukselle ei ole mielestäni ollut mitään perusteita. Ensinnäkin tuon myötä kannustuksen sijaan pitäisi puhua jo painostuksesta, sillä yli 30-vuotiaille tuota houkuttelevaa summaa ei enää heru. Toisekseen ajoituksessa on vaikea nähdä korkokehityksen vuoksi mitään järkeä, kuten kirjoitin ASP:n aiheuttamaa hintapiikkiä povaavassa viime syksyisessä kirjoituksessani. Mikäli taas määräaikaisuus jätettäisiin pois, tulisi tuesta käytännössä verorahojen upottaminen asuntojen hintojen korottamiseen.

Epäkohdasta voi ehkä olla montaa mieltä (olisi tosin mielenkiintoista kuulla bonusta puoltavia argumentteja), mutta henkilökohtaisella tasolla merkitys on kohtalainen niin painostuksen muodossa kuin nuoren ihmisen lompakossakin. Yhteiskunnallisella tasolla vaikutus taas voi tuntua muun muassa bonuksen poistuessa ilmenevinä markkinahäiriöinä. Tästä huolimatta ratkaisu kysymykseen olisi unohtaa ja kuopata koko bonus tämän määräajan jälkeen.

Myyntivoiton verottomuus asuntokaupoissa

Epäkohdan yksiselitteisyys
Ratkaisun helppous
Henkilökohtaisen vaikutuksen suuruus
Henkilökohtaisen vaikutuksen todennäköisyys
Yhteiskunnallinen vaikutus
Pisteet yhteensä:	14

Myyntivoiton verottomuus asuntokaupoissa on epäkohdista kyseenalaisimpia, minkä vuoksi yksiselitteisyydestä on annettu vain kaksi pipoa. Mielestäni sille ei ole kuitenkaan periaatteessa mitään perusteluita, että oma asunto on ainoa (ja monesti hyvinkin tuottoisa) sijoituskohde, jota ei myyntivoittojen osalta veroteta (paitsi alle 2 vuoden asumisen jälkeen). Veron ei kuitenkaan tulisi kohdistua pelkästään muuttamiseen, mistä johtuen jo realisoimatontakin arvon karttumista pitäisi jotenkin pystyä hieman ennalta verottamaan, jotta verotus olisi kokonaisuudessaan yhtenäinen. Tämän toteutus voi olla kuitenkin käytännössä hankalaa. Henkilökohtainen vaikutus voi kuitenkin varsinkin vuosikymmeniä kestävässä asumisessa olla valtava. Yhteiskunnallisella tasolla tähän nykyään liittyvä kahden vuoden karenssiaika ilmenee todellisena epäkohtana ainakin silloin, kun asuntoa pidetään tyhjänä vain verotuksellisista syistä. Lisäksi myyntivoitot voisi olla merkittäväkin verotulonlähde.

Nuorimpien suosiminen eläkejärjestelmässä

Epäkohdan yksiselitteisyys
Ratkaisun helppous
Henkilökohtaisen vaikutuksen suuruus
Henkilökohtaisen vaikutuksen todennäköisyys
Yhteiskunnallinen vaikutus
Pisteet yhteensä:	15

Se, että viiden vuoden ikäero voi helpostikin aiheuttaa nykyrahassa mitattuna 40 000 euron eron eläkkeessä (esimerkkilaskelmat vuoden takaisessa blogijutussa sekä HS 26.10.) on mielestäni aika selvä ja perusteeton epätasa-arvoa lisäävä tekijä tämänhetkisessä eläkejärjestelmässä. Yksi pipo jäi yksiselitteisyydestä puuttumaan kuitenkin siksi, että kun järjestelmiä kehitetään eteenpäin, pieniä väliinputoamisia on voitava hyväksyä. 40 000 euroa ei kuitenkaan vastaa käsitystäni pienestä, mistä johtuen ongelma tulisi pyrkiä tasapainottamaan esimerkiksi eläkeiän vastavuoroisella myöhentämisellä. Kysymys koskee kokonaisia ikäluokkia, mutta toisaalta se ei juuri ohjaa ihmisten toimintaa yhteiskunnassa.

Tappiollisten sijoitusten verottaminen

Epäkohdan yksiselitteisyys
Ratkaisun helppous
Henkilökohtaisen vaikutuksen suuruus
Henkilökohtaisen vaikutuksen todennäköisyys
Yhteiskunnallinen vaikutus
Pisteet yhteensä:	15

Tässä blogissa maaliskuussa (ja HS:ssa 26.1.2009 sekä 16.3.2010) esille tuomani Tappiollisten sijoitusten verottaminen on listan kohdista selkein pisteyttää. Mielestäni epäkohta on täysin ilmeinen, ja ratkaisukin on äärimmäisen yksinkertainen eikä vaadi minkäänlaisia siirtymäaikoja. Toisaalta ongelma ei koske monia, eikä ohjaa ihmisten käytöstä muuten kuin jossain määrin pörssikauppoja tehdessä. Ratkaisu olisi kuitenkin niin helppo ja byrokratiankin kannalta todennäköisesti hyvin kevyt, että on vaikea nähdä syytä sille, miksei tätä kannattaisi korjata.

Varainsiirtovero, tuo veroista turhin

Epäkohdan yksiselitteisyys
Ratkaisun helppous
Henkilökohtaisen vaikutuksen suuruus
Henkilökohtaisen vaikutuksen todennäköisyys
Yhteiskunnallinen vaikutus
Pisteet yhteensä:	18

Varainsiirtovero oli aiheena blogini ensimmäisessä yhteiskunnallisessa kannanotossa (vastaava juttu Hesarissa 15.12.2008). On mielestäni jokseenkin ilmeistä, ettei varainsiirtoverolla ole mitään muuta järkevää funktiota kuin tuoda verotuloja. Mielestäni ainoat verot, joiden olemassaolon perusteeksi tuo yksinään riittää, ovat ansiotulovero, pääomatulovero sekä arvonlisävero. Varainsiirtovero ei verota omistusasumista vaan itse asiassa muuttamista, mille taas on vaikea nähdä minkäänlaisia yhteiskunnallisia perusteita. Lisäksi vero painostaa ostamaan kerralla mahdollisimman suuren asunnon, mikä voi johtaa myös turhan suuriin riskeihin. Yksi ratkaisu olisi aiemmin mahdollisuus vähentää maksettavasta verosta aiemmin maksetut varainsiirtoverot, jolloin muuttamista ei käytännössä enää verotettaisi.

Hitas-järjestelmä

Epäkohdan yksiselitteisyys
Ratkaisun helppous
Henkilökohtaisen vaikutuksen suuruus
Henkilökohtaisen vaikutuksen todennäköisyys
Yhteiskunnallinen vaikutus
Pisteet yhteensä:	20

Listan kärjestä löytyy tietysti Hitas-järjestelmä, johon on tullut palattua huhtikuun jutun (vastaava tiiviimmin HS 16.4.) jälkeen monesti. Hitas löytyy listan kärjestä, koska nyt ei puhuta enää yhdestä epäkohdasta, vaan epäkohtien rykelmästä:

• ihmisiä jonottamassa vuorokausia kaduilla
• 100 000 euronkin ylittäviä arpajaislahjoja toisten veronmaksajien kustannuksella
• kannustinloukku, jossa ulosmuutto ei rajoituksista johtuen millään kannata paitsi rikkomalla Hitas-henkeä laittamalla asunto vuokralle
• järjestelmän hyväksikäyttö sijoitustoiminnassa
• rajoitusten kiertäminen pimeillä asuntokaupoilla
• asuntomarkkinoiden kangistaminen
• muiden asuntojen kallistuminen
• raskas ja kallis byrokratia
• ei mitään todellisia etuja

En ole ainoa, joka järjestelmää kritisoi (esimerkki). Itse asiassa netin keskustelupalstoja selatessa ainoat ei-negatiiviset kannanotot tuntuvat tulevan Hitas-osakkailta tai sellaisiksi aikovilta. Hitas on mielestäni ilmiselvä yhteiskunnallinen mätäpaise, mutta siitä eroon pääseminen ei ole ihan yksinkertaista, sillä vaikka uuden Hitas-tuotannon keskeyttäminen kävisikin helposti, olemassaolevien Hitas-sääntelyn purkaminen sopivalla tavalla voi olla hankalaa. Vaikutuksista annetut pisteet ovat oikeastaan helsinkiläisestä näkökulmasta, koska eihän Hitas periaatteessa Helsingin ulkopuolella vaikuta. Toisaalta kyllä Hitasin kaltaisen markkinahäiriön vaikutukset heijastuvat jossain määrin ainakin Espoon ja Vantaan asuntomarkkinoille.

YHTEENVETO

	Epäkohdan yksiselitteisyys	Ratkaisun helppous	Henkilö-kohtaisen vaikutuksen suuruus	Henkilökohtaisen vaikutuksen todennäköisyys	Yhteiskunnallinen vaikutus	PISTEITÄ YHTEENSÄ (max 25):
Hitas-järjestelmä	5	3	5	3	4	20
Varainsiirtovero	4	4	4	3	3	18
Tappiollisten sijoitusten verottaminen	5	5	3	1	1	15
Nuorimpien suosiminen eläkejärjestelmässä	4	3	3	4	1	15
Myyntivoiton verottomuus asuntokaupoissa	2	2	4	3	3	14
ASP-lainan lisäbonus	2	3	3	1	3	12
Talletussuojan kaksijakoisuus	2	3	2	1	3	11

Yllä on kaikki pisteet kasattuna samaan tauluun pisteprioriteetiltaan korkein ylimpänä. Luvut ovat tosiaankin vain suuntaa antavia, ja listan ykkösenä oleva Hitas ei oikeastaan pääkaupunkiseudun ulkopuolista Suomea koske. Helsinkiä ja muutakin pääkaupunkiseutua ajatellen juuri Hitas-järjestelmä on kuitenkin mielestäni epäkohdista kriittisin. On Hitasin typeryyttä sinänsä manattu ennenkin (1 ja 2), joten tuskinpa näilläkään kirjoituksilla on asiaan vaikutusta, sillä jostain käsittämättömästä syystä järjestelmää halutaan edelleen ylläpitää. Tästäkin huolimatta haluan toivottaa kaikki Hitasin ongelmat tiedostavat tervetulleeksi uuteen Hitasia vastustavaan Facebook-ryhmään:

http://www.facebook.com/group.php?gid=111142172275688.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Pringles-politiikkaa

Uusia lakeja säädetään ja vanhoja pyritään kehittämään kohti parempaa tai muuttuneeseen yhteiskuntaan paremmin sopivaksi. Jotkin muutokset ovat yksinkertaisempia ja helpompia toteuttaa, kun taas toiset vaikeita, mutta mahdollisesti sitäkin tarpeellisempia. Oli päätöksenteko nykyhetkeä ajatellen näennäisesti kuinka helppoa tai hankalaa tahansa, joillakin päätöksillä voi olla huomattavasti kauaskantoisempia seurauksia kuin heti ajattelisi. Joidenkin lakimuutosten kohdalla paluu vanhaan voi olla hyvin hankalaa niin poliittisesti kuin yhteiskunnallisestikin. Kuten Pringles-sipsien iskulauseessa todetaan:

"Once you pop, you can't stop!"

Tarkastellaanpa muutamia asuntomarkkinoihin liittyviä esimerkkejä tällaisista "Pringles-politiikan" hedelmistä...

Asuntomarkkinoiden pysyväisyydet

Valtaosalle ihmisistä asuntokauppa on elämän suurin taloudellinen päätös, johon sitoudutaan vuosikausiksi. Niin ollen myös sitä koskevat lait ja säädökset ovat elämään merkittävästi vaikuttavia ja myös hyvin pitkäksi aikaa sitovia. Siksi niihin on erityisen hankala tehdä merkittäviä muutoksia:

1. ASP-lainan bonukset

ASP-lainan bonus ei ole tämän lyhyen listan merkittävin kohta, mutta tuorein se on ja samalla myös ajankohtaisin, koska siitä on tarkoitus luopua jo runsaan vuoden päästä. ASP-järjestelmän säästämään kannustava perusajatus on hyvä. Koen kuitenkin runsas vuosi sitten esitellyn väliaikaisen (?) 3000 euron bonuksen kyseenalaisena. Konkreettisuutensa vuoksi könttäsumma on varmasti tehokas porkkana, mutta mielestäni tällaisissa asioissa kuitenkin vääränlainen kannustin. Vaikka tarkoituksena on kannustaa nimenomaan nuoria aikaisin asuntosäästäjiksi, pidän myös periaatteessa epäoikeudenmukaisena, että yli 30-vuotiaat ensiasuntoa havittelevat jäävät näin selkeästä tuesta paitsi. Määräaikaisuus antaa myös ymmärtää, että nyt oli juuri sopiva hetki antaa piristysruiske. Laman pelossa ehkä saattoi siltä tuntuakin, mutta ennätysmatala korkotaso taisi muuttaa tilanteen aika lailla toisenlaiseksi.

Joka tapauksessa hetkellisesti tuki nyt varmasti innostaa monia asunnonhankintaan kuten oli tarkoitus, mutta entä sitten vuoden 2011 lopun määräajan jälkeen? Näen kaksi vaihtoehtoista skenaariota, joista kumpikaan ei ole mielestäni kovin mielekäs:

1. Nuoret ensiasunnonostajat ryntäävät ensin vuoden 2011 aikana asuntomarkkinoille, minkä jälkeen 2012 on huomattavan hiljaista ja asunnonostointo hiipuu ASP-bonusta edeltänyttäkin aikaa matalemmalle - ehkä jopa pysyvästi! Syntyy erityisesti pienempien asuntojen kysyntäpiikki, mikä voi muusta markkinatilanteesta riippuen aiheuttaa huomattavankin häiriön markkinoilla.
2. Hallitus päättääkin pidentää bonuksen saamisen määräaikaa. Tästä tullaan joko kohtalaisen nopeasti vaihtoehdon yksi piikkiin tai sitten koko bonus integroituu jokseenkin pysyväksi osaksi ASP-järjestelmää. Jos näin käy, bonuksen houkuttelevuus kärsii, ja samalla tuo 3000 euroa kiinnittyy myös entistä vahvemmin osaksi yleistä asuntojen hintatasoa. Tämä taas tarkoittaa sitä, että verorahoja kiinnitetään täysin tuottamattomiin kiviseiniin vain sen takia, että kaikki suomalaiset pakotettaisiin omistusasujan muottiin.

ASP-bonuksesta luopuminen voi siis olla kivulias operaatio, mutta toisaalta myöskään sen pysyvässä säilyttämisessäkään ei liene mieltä.

2. Asuntolainan korkojen verovähennys

Korkojen verovähennysoikeus on monisyinen kysymys, johon ei ole yhtä oikeaa vastausta. Omistusasumista on jossain määrin perusteltua tukea, mutta toisaalta verovähennykset valuvat ainakin osittain hintoihin. Toisaalta pääomatuloja saavat voivat joka tapauksessa vähentää korkonsa, joten miksei tavallisilla asuntovelallisilla voisi olla myös sama oikeus.

Oli verovähennysoikeudesta mitä mieltä tahansa (itse olen enemmän puolesta kuin vastaan), ei siitä luopuminen kävisi ihan helposti, sillä Suomen yli miljoona asuntovelallista on enemmän tai vähemmän mitoittanut maksukykynsä sen mukaan, että verovähennysoikeus on olemassa.

3. Hitas-järjestelmä

Hitas-järjestelmän tarkoitukseksi kerrotaan tyypillisesti mahdollisuus edullisempaan omistusasumiseen Helsingissä. Ajatus kuulostaa periaatteessa kauniilta, mutta ongelmia täynnä oleva järjestelmän todellisuus on jotain aivan päinvastaista. Todellinen tarkoitus on ehkä pikemminkin alunperin ollut ihmisten houkuttelu Helsinkiin edullisia asuntoja tarjoavalla järjestelmällä.

Vaan miten käykään, kun asuntojen yleinen hintakehitys Hitas-asunnon asuinalueella laukkaa huomattavasti markkinahintaindeksiä ripeämmin? Jos markkinahintaindeksi nousee esimerkiksi 50% siinä ajassa, kun ympäröivien asuntojen hinnat nousevat 100%, ja jos vielä Hitas-asunnon hinta oli alunperin vaikkapa 20% muiden vastaavien asuntojen hintoja alempi, ollaan tilanteessa, jossa Hitas-asunnon maksimimyyntihinta on vain 60% ympärillä olevien asuntojen hintatasosta. Kannattaako asuntoa sellaiseen hintaan myydä? No ei kannata ei.

Periaatteessahan tuo myymättä jättämiseen kannustaminen voi jopa vastata jollain kierolla tavalla Hitasin alkuperäistä tarkoitusta: asukas on tiukkojen hinnoittelurajoitusten takia entistä sitoutuneempi asumaan Helsingissä. Tuossa on vain kaksi muttaa. Ensinnäkin vaikka asuntoa ei kannata myydä, voihan sen vuokrata. Toisekseen koko Suomen kannalta tällainen Helsinkiin asumaan jäämiseen painostaminen on hyvin kyseenalaista. Lisäksi järjestelmä kangistaa koko asuntomarkkinoita.

Mutta jos järjestelmä haluttaisiin purkaa, ongelmaksi tulee se, miten purkaa hintasäännöstely esimerkiksi tuollaisessa yleiseen hintatasoon nähden 60%:n maksimihinnalla rajoitetussa asunnossa. Siinä ei olisi minkäänlaista mieltä, että tuo vain annettaisiin lahjana sille, joka sattuu asunnon omistamaan juuri säännöstelyn purkuhetkellä (kyseessä olisi kuitenkin yhtäkkiä tuleva laskennallinen 67%:n arvonnousu!). Toisaalta toisena vaihtoehtona oleva hintasäännöstelyn purun laskuttaminen Hitas-osakkaalta joko valtavan tonttivuokran kertanoston tai erillisen hintasäännöstelyn purkulaskun avulla voi myös olla ongelmallista niin juridisesti kuin byrokraattisestikin. Koska järjestelmän purku on hankalaa, ei koko ongelmallista järjestelmää olisi mielestäni pitänyt koskaan luodakaan.

4. Myyntivoiton verottomuus

Kuten parin viikon takaisessa blogijutussani kirjoitin, oman asunnon myynnistä saadun voiton verottomuudelle ei mielestäni ole ainakaan periaatteen tasolla perusteita. Jos tästä oikeudesta joskus veroremontin myötä halutaan luopua, tullaan myös sen kysymyksen eteen, miten verotettavuus tulisi palauttaa, sillä on melko selvää, että monissa tapauksissa vuosikymmenten saatossa satoihinkin tuhansiin (nimellisesti) nousevien myyntivoittojen äkillinen verollepano olisi liian radikaali muutos kerralla.

Muutos voi olla vaikea, mutta harvoin mahdoton

Ylläolevat esimerkit koskivat kaikki omistusasumista, mutta niillä on muutakin yhteistä. Kaikissa on kyse kerran annetun edun pois ottamisen vaikeudesta. Muilta elämän aloilta löytyy kuitenkin myös toisenlaisia esimerkkejä. Eläkejärjestelmään tehdyt muutokset ovat jokseenkin pysyviä. Pankkien tai valtioiden tukitoimissa tuen antaminen voi johtaa tarpeeseen antaa lisätukea. Myös sodista löytynee esimerkkejä, joissa tietyn linjan valitsemisesta voi olla hankala perääntyä. Ehkäpä Yhdysvaltojen käymät sodatkin Afganistanissa ja Irakissa tai ainakin niiden yksittäiset vaiheet käyvät tästä esimerkkinä?

Kauaskantoisia päätöksiä tehtäessä on syytä aina miettiä, miten helposti päätöstä seuraava muutos on tarvittaessa peruttavissa, sillä pahimmillaan se voi olla käytännössä mahdotonta. Toisaalta yksi liikenteeseen liittyvä esimerkki antaa toivoa siitä, että hyvin suuretkin muutokset ovat toteutettavissa. Liikenneinfrastruktuurin kasvettua riittävän suureksi vaihdos liikennejärjestelmästä toiseen muuttuu hyvin hyvin vaikeaksi. Yhtenäisyys eri maiden välillä on tietysti hyvä asia, mutta toisaalta ei liene mitään todisteita siitä, kumpi malli on ihmiselle loppujen lopuksi parempi. Näin ollen on ymmärrettävää, että moni maa ei ole halunnut väkisin vaihtaa vasemmanpuoleisesta liikenteestä yleisempään eli oikeanpuoleiseen liikenteeseen. Kaikesta huolimatta Ruotsissa moinen vaihdos onnistui vielä niinkin myöhään kuin vuoden 1967 lopulla.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Naamakirjan tulevaisuus

Viime aikoina on lisääntynyt huomattavasti kriittisyys Facebook-yhteisöpalvelua kohtaan. Suurimmalta osin kritiikki on kohdistunut tietoturvaan ja yksityisyydensuojaan, mutta monet tuntuvat myös uskovan ihmisten vain kyllästyvän palveluun. Esimerkiksi Helsingin Sanomat pohti aihetta 27.8. otsikolla "Menestystarina vai kupla?" Väittäisin menestystarinan olevan varma, ja ainoan potentiaalisen kuplan piilevän Facebookin markkina-arvossa. HS:n teksti oli kuitenkin suhteellisen neutraali ja kantaaottamaton juttu, mitä ei voi sanoa 20.8. julkaistusta Talouselämästä, jonka kansijuttu huusi näkyvästi: "Facebook-huuma menee ohi." Tämän alla oli vielä rohkea ja ehkä tarkoituksellisen provosoivakin teksti: "Yli miljoona suomalaista on jo luonut profiilinsa Facebookiin. Seuraavaksi he haluavat sieltä pois." Niinkö todella?

Perusteltu kritiikki on tietysti aina tervetullutta, sillä se auttaa kehittämään palveluita kohti parempaa ja toisaalta opettaa käyttäjiä varovaisuuteen. Välillä kuitenkin tuntuu, etteivät Facebookin suurimmat kritisoijat tai sen tuhoa povaavat oikeastaan kunnolla tiedä, mistä puhuvat. Ei ole kovin yllättävää, että Talouselämän perustelemattoman kriittisen jutun kirjoittajakin tunnustautuu "Facebook-neitsyeksi". Hän ei tästä Facebookin ulkopuolisen taustastaan (ja asiavirheistään) huolimatta kuitenkaan kyseenalaista omaa kritiikkiään missään vaiheessa, vaan toistaa tekstissäänkin faktana otsikkonsa väittämän Facebook-huuman menemisestä ohi. En olisi odottanut Talouselämältä ihan tällaista journalismia.

Myönnetään, että huuma on toki hyvin epämääräinen käsite. Ehkä kännyköistäkin katoaa jossain vaiheessa se "huuma", mutta kyllä ne ovat silti tulleet jäädäkseen. Ja aivan yhtä lailla jäädäkseen on tullut myös ilmiö, jota on alettu kutsua sosiaaliseksi mediaksi, ja minkä näkyvin ilmentymä Facebook nykyään on paitsi Suomessa, myös maailmanlaajuisesti. Se, mitä Facebook edustaa, ei ole vain pelkkä villitys, vaan vastaa useiden ihmisten todellisiin tarpeisiin olla osa jotakin yhteisöä, kertoa itsestään ja kommunikoida tuttavapiirien kesken. Vaikka monet Facebookin sisäiset ilmiöt varmasti ovatkin osa sitä hetkellistä "huumaa" tai uutuudenviehätystä ja sellaisina hiljalleen väistyvätkin, yhteisöpalvelun ydin on jotakin paljon enemmän ja paljon pysyvämpää.

Jonkinlainen "naamakirja" tulee aina olemaan

Sosiaalinen media ei siis varmasti ole poistumassa mihinkään, ja jonkinlaisia "naamakirjoja" tulee aina olemaan, vaikka yksittäiset palvelut saattavatkin toki kuihtua pois. Mutta onko Facebook sitten tullut jäädäkseen? Koska kysyntää Facebookin kaltaiselle palvelulle kyllä riittää, vaihtoehdoiksi Facebookin kaatumisen syiksi jää oikeastaan vain jollain tavalla ihmisten tarpeisiin paremmin tai vähemmän ärsyttävällä tavalla vastaava korvaaja tai bisnesmahdollisuuksien heikkous. Kummastakaan ei näy toistaiseksi erityisemmin merkkejä. Varsinkaan bisnesmahdollisuuksien suhteen ei pitäisi olla mitään ongelmia. Miljardiyleisölle riittää markkinoitavaa ja sitä kautta mainostuloja, mitä käyttäjien profilointi tehostaa huomattavasti. Tuloja lienee kehitettävissä myös muistakin lähteistä kuin pelkistä mainostuloista, kunhan kaikki tavalliseen käyttöön liittyvät toiminnot säilyvät kuitenkin ilmaisina.

Korvaajastakaan ei ole liioin tietoa. Toistaiseksi tilanne näyttää olevan pikemminkin päinvastoin. Pari vuotta sitten Facebook ohitti MySpacen kävijämääriltään suurimpana yhteisöpalveluna, ja jatkaa edelleen kasvuaan. Pientä rutinaa yksityisyyden suojasta tai tietoturvasta ilmenee toisinaan, mutta sekin vaikuttaa enimmäkseen suhteellisen äänekkään vähemmistön älähtelyltä. Suuri enemmistö ei näe asiassa ongelmaa, muttei toisaalta koe sen arvoiseksi siitä lähteä väittelemäänkään.

Onko Facebook sitten ominaisuuksiltaan kuitenkaan juuri se ihanteellisin mahdollinen yhteisöpalvelu? Tai tuleeko se jatkossa olemaan? Ehkä ei. Yhteisöpalvelun arvo on kuitenkin pohjimmiltaan puhtaasti sen käyttäjissä, ja Facebook on käyttäjämäärillään osoittanut olevansa muita nykyisiä palveluja vetävämpi konsepti. Facebook on 500 miljoonalla aktiivisella käyttäjällään kasvanut sellaisiin leijonan mittoihin, että mikäli jokin uusi täysin mullistavaan ideaan perustuva palvelu haluaa viedä sen paikan, on sillä melkoinen taival kuljettavana.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

...kunnes toisin todistetaan?

Tuorein Helsingin sanomat uutisoi 29.8. Maahanmuuttoviraston ruuhkautuneen somalialaisten kasvattilapsihakemuksista. Ilman syvempää perehtymistä tilastoihin ja prosesseihin, on vaikea ottaa kantaa perheenyhdistämiskäytäntöihin tai niiden tiukkuuteen yleisellä tasolla, mutta jokin järjestelmässä vaikuttaisi kuitenkin olevan pahasti pielessä. Maahanmuuttoviraston johtajan Heikki Taskinen kuvailee nimittäin tilannetta seuraavasti:

"Kielteistä perheenyhdistämispäätöstä ei voi tehdä, jos sille ei löydy perustetta. Jos ei ole resursseja, myönteisten päätösten osuus lisääntyy merkittävästi. Silloin Suomeen saapuvien joukossa on väistämättä myös ihmisiä, joilla edellytykset eivät täyty."

Siis hetkinen? Eikö perhesidehakemusten käsittelyprosessissa noudateta ollenkaan samaa järkevää käytäntöä kuin oikeudenkäynneissä? Oikeudenkäynneissä käytetty syyttömyysolettama "Syytön kunnes toisin todistetaan" on tärkeä ihmisoikeuksiin kuuluva periaate, mutta vastaava perusajatus on sovellettavissa myös muuhun elämään. Laajemmin ajateltuna kyse on siitä, että kullekin toiminnalle pitää löytyä peruste, eikä niin, että toimimatta jättäminen pitäisi perustella. Esimerkiksi Kelan etuuksia haettaessa on perusteltava, miksi tarvitsee etuisuuksia - lähtökohtana ei siis ole se, että Kelan pitäisi perustella, miksi et ole oikeutettu etuisuuksiin.

Onko perheenyhdistämisasioissa todistustaakka siis päinvastainen normaaliin nähden, ja jos on, niin miksi? Totuus hakemusten käsittelyprosessista ei luultavasti ole ihan näin yksinkertainen, mutta jos resurssipula johtaa lepsumpiin päätöksiin, ollaan vaarallisella tiellä. Useammat myönteiset päätökset johtanevat entistä useampiin hakemuksiin ja sitä kautta pahimmassa tapauksessa entistä pahempaan resurssipulaan ja entistä useampiin (perusteettomasti) myönteisiin päätöksiin. Väärin perustein maahan tuodut taas voivat aiheuttaa ajan myötä vakaviakin ongelmia.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Rantalomakohteen säännöt

En ole yleisesti ottaen erityisen kiinnostunut puhtaista rantakohteista, joissa melkeinpä keskeisin aktiviteetti on auringossa lojuminen ja itsensä grillaaminen eli ikävämmin sanottuna ihon tarkoitushakuinen vanhentaminen ja ihosyöpäriskin kasvattaminen. En kuitenkaan ole myöskään aivan rantaelämää vastaan, joten mikäli matkakohde tarjoaa jonkin muun ohella myös mahdollisuuden rannalla rentoutumiseen (ehkä kuitenkin mieluiten varjossa) ja uimiseen, on se toki vain plussaa.

Vähäisellä rantakohdekokemuksella olen saanut kuitenkin sen kuvan, että useammissakin paikoissa vallitsee erikoinen käytäntö: koska rantatuoleja on käytössä vain rajallinen määrä, ihmiset heräävät varhain aamulla, hakevat omat tai hotellin pyyhkeet ja käyvät varaamassa paikat rannalta tai uima-altaalta, minkä jälkeen he poistuvat pitkäksi ajaksi joko vielä nukkumaan, aamiaiselle tai tekemään molempia. Onko tässä loppujen lopuksi mieltä?

Koko matkailukohteen yleistä viihtyvyyttä ajatellen toimintamalli on kovin epähedelmällinen: penkit lojuvat pitkään tyhjinä ihmisistä, vaikka halukkaita penkin ottajia voisi löytyäkin, ja toisaalta järjestelmästä kaiken irtiottavat joutuvat heräämään aikaisin. Eikö yleisen viihtyvyyden parantamiseksi olisi parempi, jos rannalle asetettaisiin opasteita, joissa ilmoitettaisiin, etteivät tuolit ole ruuhkatilanteessa varattavissa uimassa käyntiä pidemmäksi ajaksi kuin käyttämällä niitä oikeasti? Tällöin säännön rikkojien tavarat olisivat helposti siirrettävissä sääntöjen nojalla sivuun ja tuolien todellinen käyttöaste paranisi lähemmäs optimitasoa.

Edellä kuvattu ongelma on toki vähäpätöinen. Monet pienetkin säännöt - olivat ne sitten kirjoittamattomia tai kirjallisia - voivat kuitenkin lisätä yleistä viihtyvyyttä suhteessa huomattavastikin. Kuten tästäkin, useista vain pieniä yhteisöjä koskevista suhteellisen merkityksettömistäkin säännöistä voi olla myös vedettävissä analogioita yhteiskuntaan yleisemmällä tasolla: kuten rannallakin, myös yhteiskunnassa jotkut saattavat ottaa haltuunsa jonkin etuoikeuden, vaikka siitä olisi huomattavasti enemmän hyötyä joillekin muille.

Jos joku rantaelämästä erityisesti nauttiva ja aiheesta kokemusta omaava eksyy lukemaan tätä juttua, olisi mukava kuulla näkemyksiä aiheesta.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Miksi myyntivoitto on veroton juuri asunnoissa?

Yleisesti ottaen varallisuuden myymisestä saaduista voitoista joutuu maksamaan veroa, mutta jostain syystä tämä verotus ei ulotu oman asunnon myymiseen (2 vuoden asumisen jälkeen). Myyntivoiton verottomuutta perustellaan usein sillä, että myyntivoitto uppoaa kuitenkin kalliimman asunnon ostoon. Perustelu haisee kuitenkin mielestäni omiin intresseihin pohjautuvalta itsepetokselta! Voitto on täysin todellinen, meni voittorahat sitten uuteen asuntoon, hienoon autoon tai pitkään lomamatkaan - jos edeltävää asuntoa ei olisi omistanut, uuden aiempaa kalliimman asunnon osto olisi sitäkin raskaampi operaatio. Yhtä tyhjää täynnä on se usein nähtävä perustelu, että koti olisi vain koti, ei sijoitus.

Olen monessa kirjoituksessani käsitellyt jollain tavalla asuntomarkkinoihin liittyvää lainsäädäntöä, mutta vaikka tämäkin aihe on useasti käynyt mielessä, on siitä kirjoittaminen (vajaan vuoden takaista lyhyttä mainintaa lukuunottamatta) näköjään toistaiseksi jäänyt. Rehellisyyden nimissä osasyy tähän voi olla se, että tulen hyvin todennäköisesti itsekin ansaitsemaan voittoa nykyisen ensiasuntoni myynnistä, mutta eivät mahdolliset henkilökohtaiset voitot tee laista yhtään sen järkevämpää.

Tuoreimmassa Talouselämässä (27.8.) osakesäästäjäksi tunnustautuvan Timo Ruokolaisen puheenvuoro käsitteli itse asiassa samaa aihetta. Hänen motivaationsa kirjoittaa aiheesta yleisönosastolle saattaa liittyä juuri tuohon osakesäästäjyyteen, mutta sekään ei muuta itse asiaa. Mahdollisesti erilaisesta henkilökohtaisesta tilanteesta riippumatta olenkin Ruokolaisen kanssa täysin samaa mieltä, ettei siinä ole mitään järkeä, että asunnot ovat verotuskohtelussa muista poikkeavassa asemassa.

Mikä ratkaisuksi? Ruokolainen ehdotti, että karenssiaikaa voisi pidentää 5-10 vuoteen tai että veron voisi porrastaa omistusajan mukaan. Näiden ehdotusten suhteen en kuitenkaan ole samaa mieltä. Vaikka tuo vaikeuttaisi tai ehkä jopa estäisikin ammattimaista verovapaata asuntomuuttamista, karenssiajan pidennys tai porrastus ei muuttaisi sitä perusasiaa, ettei tuolle verottomuudelle ole kuitenkaan juuri mitään järkeviä yhteiskunnallisia perusteita. Samalla pitkät karenssiajat aiheuttaisivat keinotekoista ja (varsinkin ilman porrastusta) äärimmäisen epärakentavaa jähmeyttä asuntomarkkinoille ihmisten käytännön elämästä puhumattakaan, kun monet pysyisivät asunnossaan verotussyistä väkisin vielä sen viidennen vuoden, vaikka mieli tekisi jo muuttaa.

Ainoa oikea ratkaisu on mielestäni yksinkertaisesti se, että myyntivoittoja pitäisi alkaa verottaa täysipainoisesti tilanteesta riippumatta. Jo kerran saatuja etuja on toki väärin ottaa kertarysäyksellä pois, mistä johtuen verollisuuden palautus tulisi tapahtua portaittain periaatteena se, että vain lakimuutoksesta lähtien tapahtuva arvonnousu joutuisi verolle. Tuollaisen siirtymäajan käytännön toteutus vaatisi tietysti jonkin verran luovuutta. Verottaminen aiheuttaa tietysti myös hieman lisäbyrokratiaa asuntoon upotettujen kustannusten vähennysten selvittämisessä, mutta merkittävä verotulonlähde ja yleinen verotuksellinen oikeudenmukaisuus ja johdonmukaisuus painavat mielestäni vaakakupissa enemmän.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Tiukempi aselaki: ihmishenkien pelastaja?

Viime vuosien surulliset ampumavälikohtaukset ovat aiheellisesti nostattaneet keskustelun aselain uudistamisesta. Tästä on tietysti syntynyt vastakkainasettelu aseiden harrastajien ja vastustajien välille. Yhdet haluaisivat kieltää aseet kokonaan, kun taas toisten mielestä nykytilanne on hyvä. Kokonaisuutta tarkastellessa kyse voi olla kuitenkin muustakin kuin tasapainosta turvallisuuden ja harrastamisen vapauden välillä, sillä syy-seuraus-suhteet eivät välttämättä ole aina niin ilmeisiä, kuin voisi kuvitella.

Aiheuttavatko luvalliset aseet merkittävästi ongelmia?

Aseharrastajat vetoavat enimmäkseen kahteen tekijään:

1. Rikolliset saavat käsiinsä kyllä luvattomiakin aseita.
2. Aseiden harrastajat ovat vastuuntuntoista porukkaa.
   

Kohta 2 pitää epäilemättä suurimman osan kohdalla paikkansa. Myös kohta 1 pitää ainakin jossain määrin paikkansa. Mielestäni on kuitenkin järkevää pyrkiä katsomaan asiaa myös laajemmassa mittakaavassa. Koska tällaisten lakimuutosten lopulliset vaikutukset tullaan näkemään huomattavasti hitaammin kuin esim. verouudistusten kohdalla, tulee pyrkiä huomioimaan myös vähemmän itsestäänselviä, epäsuoria vaikutuksia.

Tarkastellaan ensin tuota selkeämmin mitattavissa ja arvioitavissa olevaa kohtaa 1. Luvattomilla aseilla tehdään toki enemmän rikoksia kuin luvallisilla, mutta laillisten aseiden saatavuus vaikuttaa myös laittomien aseiden saatavuuteen: laillinen ase voidaan esimerkiksi varastaa tai periä, jolloin siitä tulee luvaton. Itse asiassa suurin osa luvattomista aseista on alunperin ollut luvallisia (lähde). Jos luvallisten aseiden määrä vähenisi, vähenisi siis ajan myötä hyvin todennäköisesti myös luvattomien aseiden määrä, vaikka aseiden salakuljetus samalla luultavasti lisääntyisikin.

Kohdan 2 vastuuntuntoisuutta onkin hankalampi mitata. Myös vastuuntuntoisellakin harrastustoiminnalla voi kuitenkin olla negatiivisia vaikutuksia ympäristöön. Tuskin on tavatonta, että suhteellisen vastuuntuntoinenkin aseharrastaja esittelee ylpeänä asettaan aseharrastuksen ulkopuolisillekin tuttavilleen. Tämä voi synnyttää jossakussa aseharrastusta kohtaan hieman kieroutuneemman kipinän, jonka suurin painotus ei ole niinkään metsästämisessä tai tarkkuusammunnassa, vaan aseen omistamisessa itsessään esimerkiksi itsetunnon kohottajana. Jos taas kyseinen henkilö on muutenkin epätasapainoisempi, voi seuraukset pahimmillaan olla hyvinkin ikävät.

Synnyttääkö liian tiukka aselaki ongelmallisia lieveilmiöitä?

On mielestäni muun muassa edelläkuvatut tekijät huomioonottaen todennäköistä, että aselakien tiukentaminen vähentäisi henkirikoksien määrää. Liian rajuilla muutoksilla voi toisaalta olla täysin ei-toivottuja vaikutuksia, kuten näyttää käyneen hyvin tiukkojen aselakien Isossa-Britanniassa, jossa tiukat aselait ovat saattaneet jopa lisätä aseilla tapahtuvaa väkivaltaa. Voi siis olla, että maailma ei ole vielä valmis niin tiukalle aselaille kuin mikä Iso-Britanniassa on käytössä: koska muualla maailmassa aseita saa niin helposti, laittomia aseita riittää paljon myös Isoon-Britanniaan, jonka tiukka lainsäädäntö taas on tehnyt siitä laittomille aseille houkuttelevan markkina-alueen. Oli kokonaisuuden kannalta sopivin aseiden saatavuuden taso sitten mikä hyvänsä, liian raskaita muutoksia kannattaakin ehkä välttää.

Toisaalta aseenharrastajilla on myös täysi oikeus kyseenalaistaa, onko Iso-Britanniassa käytettävä lähes täysi käsiasekielto välttämättä ylipäätään tavoittelemisen arvoinen edes pitkällä tähtäimellä. Pelasti tiukempi aselaki sitten ihmishenkiä tai ei, on voitava ainakin kysyä, missä määrin on perusteltua rajoittaa ihmisten vapautta harrastaa yleisen turvallisuuden vuoksi. Uskon kuitenkin, että aselakia voidaan merkittävästikin tiukentaa ilman, että aseharrastajia ajetaan liian ahtaalle - tai ilman, että syntyisi Iso-Britanniassa havaittuja ongelmia.

Turvallisuudesta kannattaa maksaa

Puolustusvoimat on aseiden maailmassa tietysti täysin oma lukunsa - lyhyellä tähtäimellä aseiden merkittävään vähentämiseen on vaikea uskoa, mutta pitkällä tähtäimellä asevarustelun soisi maailmanlaajuisesti vähenevän. Myös metsästysaseilla on oma erityinen tarkoituksensa, minkä vuoksi niillä voi olla myös lain edessä erityinen asema. Sen sijaan käsiaseista herää kysymys, onko niiden todella tarpeen olla säilytettävissä kotona? Eikö aseharrastukseen riitä, että aseella voi ampua sille tarkoitetuissa paikoissa? Käsiaseiden pääsääntöisen kotona säilyttämisen kieltämiselle olen lukenut vastaväitteinä, että asetta pitää voida korjauttaa ulkopuolella, viedä mukana kilpailuihin ja viedä vähintäänkin muuton tai aseen myymisen yhteydessä mukana toisille ampumaradoille. Mutta kyllähän nuo kaikki ovat järjestettävissä. Muuttamisen tai korjauttamisen voi tehdä luvanvaraisten yritysten välisinä postituksina, ja kisoihin voisi aseen ottaa tarvittaessa henkilökohtaisesti mukaan, kunhan pystyy todistamaan, että on todella osallistumassa kisoihin. Eihän tuo toki silloinkaan estäisi täysin ampuma-aseella tehtyjen rikosten tekemistä, mutta eiköhän sillä estettäisi jokseenkin täysin ainakin juopuneessa tilassa tai muuten selvästi häiriintyneessä mielentilassa tapahtuvat surmat. Tottahan toki kaiken tuon järjestäminen tulisi maksamaan harrastajille ja alan yrityksille, mutta ei ampuminen olisi ensimmäinen harrastus, jonka edullisuudesta on jouduttu tinkimään turvallisuuden edistämiseksi.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Kuinka harvoin on harvoin tappamisesta puhuttaessa?

Helsingin Sanomat uutisoi eilen sivuillaan (ja paperilehdessä tänään) seuraavasti: "Henkirikoksesta tuomittu uusii harvoin tekonsa" . Perusteluna otsikolle oli seuraava tosiasia:

"Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan viime vuosina noin seitsemän prosenttia henkirikoksesta tuomituista on syyllistynyt aiemmin vastaavaan tekoon. "

Mitä tuo prosenttilukema oikeastaan kertoo? Toisin kuin tämänaamuisen Helsingin Sanomien Fakta-ruudussa omituisesti kirjoitettiin, tuo 7 prosenttia ei tarkoita, että 3-7 prosenttia tekee uuden henkirikoksen, vaan todellisuudessa uusijoita on päinvastoin huomattavasti enemmän kuin tuo 7 prosenttia. Jos esimerkiksi 30-vuotiaana tuomittu istuu parhaillaan linnassa vaikka 45-vuotiaaksi asti, hänellä on vielä paljon aikaa uusia rikoksensa. Hänen mahdollinen tuleva rikoksensa ei kuitenkaan tuohon tilastojen 7 prosenttiin mahdu. Todellisen uusijoiden prosentin saamiseksi pitäisikin olla tilastoa jo kuolleiden henkirikoksen tekijöiden historiasta. Tällöin toki tilasto olisi jo helposti käytännössä nykytilanteeseen nähden vanhentunut, joten todellisesta rikoksen uusijoiden lukumäärästä voikin esittää vain tiedossa oleviin faktoihin pohjautuvia arvioita.

Mitä tuo 7 prosentin osuus siis voisi tarkoittaa käytännössä? Koska ihminen ei kovin monta kertaa elämässä ehdi tulla tuomituksi henkirikoksesta, voidaan hyvin lähteä oletuksesta, että myös tuosta viime vuosina tuomittujen joukon ensikertalaisista tulee noin 7 prosenttia jossain vaiheessa tekemään uuden henkirikoksen. Se taas tarkoittaa sitä, että uusijoiden määrä on todellisuudessa lähempänä 14 prosentin luokkaa kuin 7 prosenttia. Lisäksi on ainakin periaatteessa mahdollista uusia rikoksensa useammankin kerran, ja se lopullinen uusimisten lukumäärähän on huomattavasti kiinnostavampi luku, kuin pelkkä uusijoiden lukumäärä.


Onko tuo 14 prosenttia tai edes tuo 7 prosenttia siis oikeasti vähän tai harvoin? Käytännössähän tuo 14 prosenttia tarkoittaisi sitä, että lähes joka seitsemäs vankilasta vapautuva henkirikoksen tehnyt tappaa uudelleen. Lisäksi on aina mahdollista, että uuden henkirikoksen myötä menetetään enemmän kuin yksi ihmishenki, kuten tuoreessa Porvoon ammuskelutapauksessa, jossa aiemmin vaimonsa murhasta elinkautisen istunut tappoi kolme ihmistä. Näin ollen totuus voi hyvinkin olla, että jo keskimäärin neljää vankilasta vapautuvaa henkilörikoksen tehnyttä kohden kuolee vapautumisen seurauksena yksi ihminen! Jarmo Paanilan väitöskirja ei liioin anna kovin valoisaa kuvaa vankilasta vapautuneista: tutkimuksen aikana pakkolaitoksesta vapautuneista kymmenestä henkilöstä kaikki ja muistakin rikoksenuusijoista 82% toistivat vakavia väkivalta- ja seksuaalirikoksia vapaaksi päästyään.

Pelson vankilan johtaja Päivi Ollila totesi Helsingin Sanomien mukaan, että "On ikävää, että tällaiset tapaukset leimaavat elinkautisesta vapautuvia." Tietysti ihmiset tulee lähtökohtaisesti nähdä yksilöinä, mutta eikö edellä kuvattu tilasto sitten anna aika vahvat perustelut leimaamiseen? Yleisesti ottaen en kritisoi suomalaisia, suhteellisen lyhyitä vankeustuomioita, mutta jos tosiaan nykyjärjestelmässä henkirikoksen tehneen vankilasta vapauttamisella on näin valtavan suuret ihmishenkiin kohdistuvat riskit kuin edellä varovaisesti arvioitu yksi tapettu lisää per neljä vankilasta vapautunutta, täytyy jossakin olla vikaa!

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Asuntoarpajaiset todella lottoon verrattavissa

Flooranaukion Hitas-asuntojen arvonta on suoritettu ATT:n mukaan tänään. Kuten runsaan kuukauden takaisessa jutussani toivoin, saapuneiden hakemusten määrä julkistettiin, mikä ainakin lisää avoimuutta Hitas-järjestelmässä, vaikka mätä toimintaperiaate pysyykin muuten samana.

ATT:n mukaan "Hakemuksia saapui kaikkiaan noin 1300 kappaletta". Tämä oli siis vaivaisesta 48 asunnosta, ja hyvin lyhyellä hakuajalla. Tuo tarkoittaa n. 3,69%:n todennäköisyyttä, että asunto osuisi suoraan omalle kohdalle, ja se, että asunto olisi halutunlainen on tietysti vielä epätodennäköisempää. Vertailun vuoksi lotossa on n. 1,13 %:n todennäköisyys saada 4 oikein yhdellä rivillä ja n. 2,49%:n todennäköisyys saada 3+1 oikein. Nuo lottovoitot ovat toki pieniä, mutta onhan se absurdia, että asunnon hakemisessa pitää ylipäätään laskea todennäköisyyksiä - puhumattakaan siitä, että todennäköisyydet liikkuvat samoissa lukemissa kuin lotossa.

Oma koominen lisukkeensa asiassa on vielä se, että yli 8 päivää ennen hakuajan päättymistä lähetetyt hakemukset ATT kadotti bittiavaruuteen! Siis ATT:n sanoin: "Teknisestä virheestä johtuen emme ole saaneet vastaanotettua yhtään hakemusta ennen em. (10.6. klo 14) ajankohtaa". Mikäli sivun alalaidassa näkyvä päiväys "Tiedot päivitetty 16.6.2010" pitää tuon lisäyksen osalta paikkansa, "liian aikaisin" hakemuksensa lähettäneet saivat siis kokonaista kaksi (2!) päivää aikaa huomata ilmoituksen, reagoida ja lähettää hakemuksensa uudelleen ennen 18.6.2010 ollutta hakuajan päättymistä. ATT:n ilmoituksen sanavalinta onkin huomionarvoinen: hakemuksia siis saapui n. 1300, mutta voisiko olla, että niitä lähetettiin vielä sitäkin enemmän?

En pidä mahdottomana, että kirjoitukseni aiheesta (ei tässä blogissa, mutta Helsingin Sanomien yleisönosastolla) myötävaikutti siihen, että ATT julkaisi tiedon hakemusten määrästä suoraan sivuillaan. Joka tapauksessa nyt nähtiin suhteellisen konkreettisesti voimassa oleva epäsuhta. Jotta tilanne voisi vaikuttaa edes jossain määrin normaalilta, pitäisi asioiden muuttua siten, että:

1. Hakemusten ja asuntojen määrä kohtaisivat lähes yksi yhteen.
2. Hakuaika ei olisi 2-8 päivää, vaan vähintään kuukauden verran.
3. Asuntoja markkinoitaisiin muodon vuoksi edes piirun verran muutenkin kuin lyhyinä mainintoina ATT:n sivuilla.

Hitas on blogissanikin tähänastisten kirjoitusten joukossa ainoa aihe, josta olen kirjoittanut useammin kuin kerran, mistä johtuen tuntuukin, että alan jo toistaa itseäni. Kyseessä on kuitenkin niin merkittävä yhteiskunnallinen omituisuus, että tästä on vaikea olla hiljaa. Toive avoimuudesta nyt toteutui ainakin osittain, mutta jääkö turhaksi toiveeksi, että tuo avoimuus myös saisi päättäjät siinä määrin havahtumaan koko järjestelmän älyvapauteen, että se vihdoin ymmärrettäisiin kuopata?

Ps. Mikäli joku ennen 10.6. klo 14 hakemuksen jättänyt on sattunut eksymään tätä blogia lukemaan, kommentoihan toki, miten asunnonhaussa kävi!

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Senttihuutokauppojen arpapeli

Oulun käräjäoikeus vapautti juuri Fiksuhuudon arpajaisrikossyytöksistä ( Lähteitä: 1, 2, 3, 4). Miksikähän näin? Mikä fiksuhuudossa muka EI viittaa arpajaisiin? Tarkastellaanpa puolustusehdokkaita:

1. Voitosta pitää maksaa rahaa.

Tuotteen hinta nousee joka huudolla aina kokonaisen sentin verran, joten sen täytyy olla huutokauppaa, niinkö? Missähän tämän ajatuksenjuoksun raja tulee vastaan. Entä jos tuotteen hinta nousisi 0,0001 euroa per huuto? Toisin sanoen sadan huudon jälkeen päästäisiin yhden sentin hintaan, ja 500 huudon jälkeen olisi jo kokonainen fyysinen viisisenttinen maksettavaa. Yhtä hyvin voidaan jatkaa leikkiä vaikka niin, että korotus olisi miljoonasosa eurosta, jolloin yhdestäkään voitosta ei takuulla jäisi maksettavaa.

Käytännössä tuotteesta maksettava hinta on senttihuutokaupoissa täysin sivuroolissa, kun pääroolia vetävät noin euron maksavat huudot. Näin ollen fiksuhuudon väittäminen huutokaupaksi on jokseenkin naurettavaa.

FAKTA 1 : tuotteesta maksettava hinta on täysin sivuroolissa, ja pääroolia vetävät noin euron maksavat huudot.

2. Olisiko pelissä kyse jostain muusta kuin sattumasta?

Sitähän voisi väittää, että taitava fiksuhuutaja osaisi löytää sopivat huutopaikat. Mitäs tämä tarkoittaisi käytännössä?

Onko niin, että jos 40 000 euron auton hinta on noussut 0,01 eurosta 500,00 euroon, se tulee jotenkin vähemmän houkuttelevaksi ostokohteeksi, ja siten taitava pelimies tietää huutaa juuri tuolloin, ja voittaakin auton itselleen? Eli onko tosiaan niin, että 39 500 euron säästö todelliseen arvoon verrattuna on niin tavattomasti heikompi tarjous, että "huonommat" pelaajat eivät tuota enää tajua hyödyntää, kun taas 39 999,99 euron säästön kohdalla jokainen huutaa, eikä noilla hinnoilla ole vielä mahdollisuutta voittaa? Tuskinpa.

FAKTA 2 : Näennäinen mahdollisuus valita "fiksut" huutotilanteet on jokseenkin pelkkää silmänlumetta.

3. Senttihuutokauppa ei toimi kuten arpajaiset

Senttihuutokaupassa ei tosiaan ole ennalta selvillä tiettyä voittavien arpojen joukkoa, kuten esimerkiksi Veikkauksen ässäarvoissa. Eikä senttihuutokaupassa edes ole määritettävissä minkäänlaisia voittojen todennäköisyyksiä, kuten lotossa. Tekeekö se senttihuutokaupasta jotenkin vähemmän sattumaan pohjautuvan? Ei. Vesa Keskisen Miljoonapilkkikin tuomittiin aikoinaan arpajaisrikokseksi, vaikka todennäköisyyksiä erityisvoitolle ei varsinaisesti ollut laskettavissa.

FAKTA 3 : Arpajaisten ei tarvitse perustua arpalappuihin tai tarkasti määritettyihin todennäköisyyksiin.

4. Olisiko niin, ettei laki tunnista senttihuutokauppaa arpajaisiksi?

Kuten kohdassa 3 todettiin, senttihuutokauppa ei ole perinteisen kaltainen sattumaan pohjautuva pelijärjestelmä. Niin ollen olisi mahdollista, että huonosti määritelty laki ei olisi tältä osin ajan tasalla. Mutta onko näin? Arpajaislain 2. §:ssä arpajaiset määritellään seuraavasti:

Tässä laissa tarkoitetaan arpajaisilla toimintaa, johon osallistutaan vastiketta vastaan ja jossa osallistuja voi saada kokonaan tai osittain sattumaan perustuvan rahanarvoisen voiton. Vastikkeena ei pidetä osallistumisilmoituksesta arpajaisiin osallistuvalle koituvia posti-, paikallis- tai kaukopuhelumaksuja taikka vastaavia kuluja, jotka eivät tule arpajaisten toimeenpanijan hyväksi.

Mikähän ihme euron maksu huutamisesta on, ellei sitten vastike osallistumisesta? Ja kyllä se on aivan varmasti rahanarvoinen voitto, jos saa ostaa esimerkiksi 500 euron tuotteen 10 eurolla.

FAKTA 4 : Laki antaa täydet edellytykset määrittää senttihuutokaupan arpajaisiksi.

Summa summarum:

Ottaen huomioon ylläolevat faktat, ei voi kuin ihmetellä Oulun käräjäoikeuden päätöstä. Ehkä vielä enemmän ihmetyttää joissakin uutislähteissä kuvatut käräjäoikeuden tarkemmat perustelut, kuten

Iltalehti & Nelonen & Itä-Savo : Oikeus sanoo päätöksessään, ettei tuotteen saanti nettihuutokaupasta perustu sattumaan. Koska sattuma ei vaikuta lopputulokseen, kyse ei ole arpajaisrikoksesta.

tai

Kaleva: Oulun käräjäoikeus totesi, että jos yksikään arpajaislain mukainen edellytys ei täyty, kyseessä ei ole arpajaislain mukaiset arpajaiset.

Siis ettäkö kyseessä ei olisi sattuma, ja ettäkö ei yksikään arpajaislain mukainen edellytys kuten osallistumisen vastikkeellisuus muka täyttyisi? Perehtyikö Oulun käräjäoikeus aiheeseen alkuunkaan, vai ovatko lehdet tulkinneet täysin omiaan?

Tässä asiassa tunnuttiin menneen kyllä todella pahasti metsään. Lopullisesti asia tullaan kuitenkin vielä ratkomaan korkeammissa oikeusasteissa. Senttihuutokaupoissa on jo ihan arkijärjellä kyse arpajaisista, joten sellaisina niitä tulee myös lain edessä käsitellä. Kokonaan oma lukunsa on vielä se, toimivatko senttihuutokaupat ylipäätään edes omien sääntöjensä mukaan, vai toimiiko järjestelmissä senttihuutokauppayritysten omia ohjelmoituja botteja, jotka varmistavat, etteivät tuotteet lähde liian halvalla asiakkaille. Jos tuollaista esiintyy, ei puhuta enää pelkästään arpajaislakirikoksesta vaan sen lisäksi myös paljon pahemmasta.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>