lauantai 24. lokakuuta 2009

Eläkejärjestelmä suosii nuorimpia

Vuoden 2005 eläkeuudistuksesta lähtien eläkejärjestelmä on selvästi suosinut nuorimpia ikäluokkia. Ennen vuotta 2005 eläkettä ei kertynyt alle 23-vuotiaana tehdystä ansiotyöstä, kun taas nykyään sitä kertyy jo 18-vuotiaasta lähtien. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että 1.1.1987 tai myöhemmin syntyneet ehtivät saada eläkekertymää 5 vuodelta enemmän kuin vuoden 1981 lopussa tai aiemmin syntyneet. Varsinaisissa eläkkeissä tämä ilmenee selvimmin niillä, jotka ovat siirtyneet täysipäiväiseen työelämään jo 18-vuotiaasta lähtien. Jos on esimerkiksi ansainnut keskimäärin 1500 euroa kuukaudessa ikävuosien 18-22 aikana, tarkoittaa se lopulliseen eläkkeeseen 1500*0.015*5 eli 112,50 euroa enemmän kuukaudessa verrattuna aiemmin syntyneisiin. Jos ehtii elää eläkkeellä esimerkiksi 30 vuotta, on ero näiden elinvuosien osalta yhteensä yli 40 000 euroa - ja tämä summa siis nykyrahassa mitattuna, sillä kertymiin kohdistetaan vuosittaiset indeksikorjaukset.

Tämä oli toki vain esimerkki, mutta on muistettava, että vuoden 2005 uudistus koskee myös opiskelijoita. Vuoden 2005 jälkeen suoritetuista opinnoista voi kertyä noin 50 euron kuukausittaiset lisätulot eläkkeeseen, minkä päälle tulee tietysti myös opiskelun ohessa tehdystä työstä kertynyt eläke. Lopputuloksena päästään taas helposti tuohon runsaan 100 euron erotukseen kuukausittaisissa eläketuloissa verrattuna ennen vuotta 2005 opiskelleisiin.

Toisin kuin vuoden 2005 uudistus, eläkeiän tuleva korottaminen on paitsi tarpeellinen, myös sosiaalisesti hyväksyttävä muutos kahdesta syystä. Ensinnäkin on luultavaa, että keskimääräinen elinikä on edelleen kasvussa. Toisekseen korotus 63 vuodesta 65 vuoteen toteutetaan järkevästi portaittain 12 vuoden aikana, minkä ansiosta ei synny merkittäviä väliinputoajia. Samaten eläkejärjestelmässä ensi vuodesta lähtien sovellettava elinaikakerroin on mielestäni oiva, ikäluokkien tasapuoliseen kohteluun pyrkivä ratkaisu eläkejärjestelmää väistämättä kohtaaviin haasteisiin.


Ranta Lauttasaaressa, lokakuu 2009Joku voisi todeta, että kyllähän eläkejärjestelmä ehtii joka tapauksessa muuttua tässä vuosikymmenten aikana ennen kuin nämä nuorimmat ikäluokat pääsevät eläkkeelle. Ehkä niin, mutta jos tämän epäkohdan korjaaminen myöhemmin olisi joka tapauksessa tarkoituksena, minkä takia tällaista lakimuutosta on alunperinkään tehty? Miksei laista voisi tehdä kertaheitolla niin valmista kuin se vain suinkin on laadintahetkellä mahdollista? Edellä kuvattu tapa suosia nuorimpia ikäluokkia muodostaa heikosti perustellun ja kohtuuttoman suuren ikäluokkienvälisen epätasa-arvon, jota tulisi pyrkiä jollain tavalla kompensoimaan - ja mitä aiemmin, sen parempi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Aiheeseen liittyviä tekstejä...