Trumpismi, koronadenialismi ja putinismi

Trumputin -
Time-lehden kansikuva vuodelta 2018

Mitä yhteistä on Trumpilla, Putinilla ja koronapandemialla? Kaikkiin kolmeen liittyen löytyy ihmisiä, joiden näkemyksen mukaan yleinen mielipide on pahasti vääristynyt johtuen ns. valtamedian yksipuolisuudesta tai suoranaisesta valheellisuudesta. Tällaiseen ajatteluun liittyy usein myös kuvitelma jonkinlaisesta yleisestä salaliitosta, ja että suuri yleisö on vain sokea, eivätkä ihmiset näe, miten heille valehdellaan. Mielenkiintoista on se, että näitä kolmea eli Trumpia, Putinia ja koronapandemiaa koskeva “vaihtoehtoajattelu” tuntuu kulkevan usein käsi kädessä. Toisin sanoen ihminen, joka uskoo Trumpin puheita, uskoo usein myös Putinin sanoja eikä luota yleiseen koronauutisointiin. 

Toki näillä kolmella on myös eroja. Trumpin kannattaminen ei välttämättä tarkoita koronadenialismia tai koronadenialismi Putinin ymmärtämistä. Koronakriisiin liittyy paljon tasapainottelua erilaisten arvojen välillä, ja kriisi on iskenyt eri ihmisiin hyvin eri tavoin, joten on luonnollista, että vahvojakin näkemyseroja syntyy varsinkin sen suhteen, miten kriisiä tulisi käsitellä. Samalla on sitten syntynyt ajattelua siitä, miten media tai valtaapitävät valehtelevat. Trumpille ja Putinille on yhteistä se, että heitä molempia pidetään (ainakin lännessä) laajasti valehtelijoina. Erona on kuitenkin se, että Trumpin kohdalla valheisiin uskomisen ajurina on ehkä enemmänkin halu uskoa Trumpin agendaan ja tyytymättömyys yhteiskunnan yleiseen kehitykseen, kun taas Putinin kohdalla uskomukset pohjautuvat Venäjän propagandakoneistoon ja kriittiset äänet hiljentävään hallintoon. 

Vaikka Trumpin pääyleisö onkin Yhdysvalloissa ja Putinin propaganda vaikuttaa vahvimmin tietysti kotimaassaan Venäjällä, molemmille löytyy kannattajansa myös kotimaidensa ulkopuolelta. Trumpin osalta kirjoitin asiasta runsas vuosi sitten (kts. Trumpistien argumentit ja QAnon-liike), mutta sittemmin on tullut huomattua, että samoissa piireissä on ymmärretty Putinin pyrkimyksiä tai jopa hyväksytään Putinin käynnistämä sota. Viikontakaisessa kirjoituksessani kävin läpi Putinin ajamaa ajatusmaailmaa (kts. Mistä avaimet Ukrainan sodan päättymiseen?), mutta siinä lähtökohta oli enemmänkin se, miten Venäjän omat kansalaiset omaksuvat Venäjän hallinnon eli käytännössä Putinin ajaman ajatusmallin. Putinin ymmärtäjät ovat Ukrainan sodan alettua olleet toki huomattavasti pienemmässä marginaalissa kuin mitä Trumpin kannattajat, mutta heitäkin silti löytyy myös Venäjän ulkopuolelta.

Miksi jotkut sitten ajattelevat niin selvästi valtavirrasta poikkeavasti? Onko kyseessä henkilökohtaisen hyödyn tavoittelu? Trumpin yhdysvaltalaisten kannattajien kohdalla tällaista pragmatismia on varmasti esiintynyt paljonkin: moni on saattanut äänestää Trumpia, vaikkei hänestä ihmisenä pidäkään, koska on kokenut Trumpin ajavan äänestäjää hyödyttävää politiikkaa. Korona taas iskee ihmisryhmiin hyvin epätasaisesti, mistä johtuen monilla voi olla vahvat ja perustellutkin syyt vastustaa koronaan liittyviä rajoitustoimia esim. työnsä vuoksi, joskaan tämä ei välttämättä ole merkki siitä, että varsinaisesti epäilisi koronaan liittyvää uutisointia. Mutta Trumpin eurooppalaisten kannattajien, suoranaisten koronadenialistien tai ei-venäläisten putinistien kohdalla ajurit tuntuvat olevan jossain muualla kuin jonkinlaisiin järkisyihin perustuvasta oman edun tavoittelusta. 

Tuntuu, että yhteisenä nimittäjänä näissä on se, että valtavirtauutisoinnin ja -maailmankatsomuksen vastustamisesta on tullut näille ihmisille jotenkin itseisarvoista. Mikään uutislähdehän ei ole aina täydellisen objektiivinen saati kattava kaikessa uutisoinnissaan, joten terve kriittisyys on sinänsä hyvästä, mutta mikä saa ihmiset uskomaan vaikkapa epämääräisen YouTube-videon sisältöä enemmän kuin vakiintuneita, yleisesti luotettuja uutislähteitä? Keittiöpsykologisoin tuossa aiemmassa Trumpistien argumentit -blogijutussani vertaamalla salaliittoteoriauskoa syömishäiriöön: molemmissa voi syntyä todellisuudesta vieraantunut ajattelutapa, joka on kuitenkin houkutteleva siksi, että se on näennäisesti omassa hallinnassa. Toisaalta koronapandemia on saanut monet ahdistumaan tavalla, joka saa kaipaamaan suurempaa hallintaa elämästä, ja salaliittoteoriat voivat tarjota houkuttelevan yksinkertaisia malleja hahmottaa pandemian kaltaisia monimutkaisia kokonaisuuksia. 

Salaliittoteorioiden psykologiasta on sinänsä lukuisia tutkimuksia, joten ehkä tässä kohtaa taustalla olevia syitä olennaisempaa voi olla kysyä, miten reagoida näkemiinsä omituisilta tuntuviin näkemyksiin, tulivat näkemykset sitten läheisiltä, tutuilta, puolitutuilta tai tuntemattomilta. Tuntuu, että tyypillisesti nämä näkemykset elävät hyvin pitkälti omissa kuplissaan: keskustelu tapahtuu esim. omissa sosiaalisen median yhteisöissä ja salaliitoista paasaavien videoiden viestiketjuissa, joihin osallistujat ovat pääosin pitkälti samanhenkisiä ja saattavat esim. väittää "valtamedian" valehtelevan. Keskusteluja käydään sinänsä myös Facebookissa ihmisten henkilökohtaisten profiilien seinillä, missä moni "valtamediaa" vastustaviin piireihin kuulumaton Facebook-kaveri myös näkee viestit, mutta tuntuu, että näihin piireihin kuulumaton tyypillisesti vain ohittaa hämmentyneenä tällaiset viestit tohtimatta aktiivisesti omilla viesteillään kyseenalaistaa salaliittoteorioinnilta haiskahtavia viestejä. 

Vaikka erimielisten viestien ohittamisessa voi kyse olla toisinaan myös yksinkertaisesti konfliktin välttelemisestä, mielestäni pitäisi pyrkiä enemmän dialogiin. Keskustelu eri tavalla ajattelevien kanssa voi kasvattaa ymmärrystä erilaisia näkemyksiä kohtaan. Samalla molemmat osapuolet voivat oppia jotain: pääasiassa tavanomaisimpia uutislähteitä seuraava saattaa oppia salaliittoteoreetikolta jotain, mikä on oikeasti jäänyt tyypillisessä uutisoinnissa ehkä tarpeettoman vähälle tai jopa olemattomalle huomiolle, ja salaliittoteoreetikko saattaa ehkä oppia näkemään, että jokin salaliittoteoriassa esitetty väite ehkä onkin hölynpölyä. Ja vaikka selvästi uutta asiaa ei opittaisikaan, eri mieltä olevien keskusteluun osallistuminen voi silti olla hyödyllistä taistelua epärakentavaa kuplautumista vastaan. Jos ei pääse syntymään niin vahvoja kuplia, ei myöskään synny niin vahvaa polarisaatiota ihmisten välille, ja samalla katoaa osa niistä rakennuspalikoista, mistä kaikista omituisimmat tai vaarallisimmat salaliittoteoriat ehkä muuten rakentuisivat.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Mistä avaimet Ukrainan sodan päättymiseen?

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on järkyttänyt koko läntistä maailmaa. Sotaa pidetään yleisesti Venäjän presidentin Vladimir Putinin sotana, ja näin ollen Putin lienee tavalla tai toisella myös avain sodan päättymiseen: joko Putin saa sellaisen ratkaisun, minkä kokee voivansa esitellä jonkinlaisena voittona kotimaassaan, tai Putin syöstään tavalla tai toisella vallasta.

Tätä ajatellen Putinin tavoitteita (niin niitä todellisia kuin kansalle kommunikoitujakin) on nähdäkseni käsitelty ja analysoitu mediassa suhteellisen vähän. Putinia pidetään laajalti vallanhimoisena hulluna, ja vaikka tämä näkemys on helppo jakaa, ja sen jakavat monet varsinkin lännessä asuvat venäläisetkin, on hyvä yrittää ymmärtää, mihin putinistinen ajattelu pohjautuu. Syy tälle on se, että mitä paremmin niin poliittiset päättäjät kuin rivikansalaisetkin ymmärtävät, millaiseen ajatteluun Putin pyrkii ohjaamaan omaa kansaansa, sitä paremmat edellytykset on vaikuttaa Venäjällä asuviin venäläisiin niin, että sodan vastustus nousisi riittävän korkealle myös oman kansan keskuudessa - siis siinä osassa kansaa, joka ei ole vielä paennut ulkomaille (kts. juttu kotimaansa kovenevaa hallintoa pakenevista venäläisistä). Putinin omaan ajatteluun tuskin pystyy enää vaikuttamaan, mutta moneen Putinin toimia vielä tähän asti kannattaneeseen kyllä voi.

Hyvä näkymä Putinin ajatteluun löytyy hänen sodanjulistuspuheestaan. Suosittelenkin lukemaan sen kokonaisuudessaan siitä irrallisia poimintoja tekevien uutisten sijaan. Juttu on luettavissa HS:n sivuilla (kts. Vladimir Putinin sodanjulistuspuhe sanasta sanaan ).

Näen kolme pääteemaa Putinin perusteluissa sodalle.

1. Itä-Ukrainan suojelu ja Ukrainan vapauttaminen "natseista"

Yksi tekijä on väitetty itä-ukrainalaisten tai laajemmin koko Ukrainan suojelu. Venäjä kuitenkin miehitti Krimin ja tuki separatistitaistelijoita Luhanskin ja Donetskin alueilla, ja on siten ollut liikkeelle paneva voima konfliktissa ja siihen liittyvässä väkivallassa. 

Putin myös väittää uusnatsien napanneen vallan Ukrainassa ja  maassa olevan käynnissä kansanmurhan. Azov-pataljoonien mahdollisesti idän konfliktialueilla tekemät vääryydet eivät tee sisällissodasta kansanmurhaa, eikä se liioin tee Ukrainan valtion johdosta saati Ukrainan juutalaisesta (!) presidentistä natseja.

On ylipäätään mielipuolista perustella laajamittaista hyökkäystä koko maahan Itä-Ukrainan konfliktilla. Mutta ehkäpä se, että Putin kutsuu sotaa "erityisoperaatioksi" ei ole pelkästään esimerkki siitä, miten hän maalaa Venäjän tekemiä asioita valkoiseksi propagandatarkoituksessa, vaan se voi olla merkki myös siitä, että Putin uskoi "operaation" olevan nopeammin ohi, jolloin erityisoperaatio olisi voinut terminä upota hyvin suureen osaan Venäjän väestöä yksipuolisen propagandan hallitsemassa mediaympäristössä.

2. Naton laajentuminen

Toinen Putinin ajattelussa vuosikausia näkynyt näkemys on se, että Naton laajeneminen itsessään olisi suorastaan eksistentiaalinen uhka koko Venäjälle. Vaikutelma on, että tämän uhkan maalaaminen myös uppoaa "Itä-Ukrainan suojelu"-ajattelun tavoin moneen venäläiseen. Suomalaisesta näkökulmasta tilannetta kuvaa synkällä tavalla oheinen meemi: Natoon halutaan liittyä Venäjän pelossa, mutta siihen ei myöskään uskalleta liittyä Venäjän pelossa. Venäjän ja venäläisten olisi syytä kuitenkin nähdä, ettei Natolla ole mitään syytä hyökätä Venäjää vastaan. Venäjän laajamittainen hyökkäys jonkinlaisena “itsepuolustuksena” on ennemmin osoitus Naton kaltaisen yhteisen puolustuksen tarpeellisuudesta kuin sen perusteettomuudesta.

 

3. Historia

Kolmas Putinin puheista esille tuleva teema on Venäjän ja Neuvostoliiton historia mukaanlukien se, miten Ukraina on ennen kuulunut Venäjään, mutta Leninin päätösten seurauksena päätyi lopulta itsenäiseksi. Paitsi, että tämä on suomalaisesta näkökulmasta hyvin kuumottava perustelu, se on myöskin perustelu, jota ei propagandalla tai Nato-uhkakuvien maalaamisella voi maalata oikein miksikään muuksi kuin vaaralliseksi megalomaniaksi.

Lopuksi

Merkittävä osa venäläisistä on kannattanut Putinin erityisoperaatiota, mutta tämä johtuu varmasti suurelta osin siitä, ettei ole tiedetty, mistä oikeastaan on kyse. Missä määrin Putin sitten itse uskoo omaa propagandaansa ja missä määrin kyse on vain häikäilemättömästä työkalusta tavoitteiden saavuttamiseksi? Sitä on vaikea tietää, mutta olennaisempaa saattaakin olla, miten tavallisen kansan päät saisi näkemään "erityisoperaation" sinä, mitä se todellisuudessa on: järjetön Venäjän käynnistämä täysimittainen sota, jossa Venäjällä itselläänkään ei ole mitään voitettavaa. Tähän kysymykseen ei ole yksinkertaisia vastauksia, mutta näkisin sen silti olevan kysymys, joka ansaitsisi enemmän huomiota. Pakotteet ovat tehokas tavalliseen kansaankin vahvasti vaikuttava työkalu, mutta on tärkeää, että ahdinkoon ajautuneen kansalaisen syyttävä sormi löytää oikean kohteensa eli Venäjän hallinnon.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Rikosten käsittelyprosessien venymisen seuraukset

Oikeus vastatuulessa 
(Berliini 26.2.2013)

Helsingin Sanomat toi sunnuntaisessa jutussaan esille raiskausten ja muiden seksuaalirikosten poliisitutkinnoissa esiintyviä syviä ongelmia (kts. Aiheetonta viivytystä). Aihe on tärkeä, ja suosittelen lukemaan jutun kokonaisuudessaan, mutta lyhykäisyydessään kyse on siitä, että poliisitutkinnat jumiutuvat usein pitkiksi ajoiksi toisinaan jopa unohdettuina, ja kun aikaa kuluu enemmän, uhri kärsii enemmän, ja oikeuden toteutuminen muuttuu muutenkin epätodennäköisemmäksi. On ilmeistä, että järjestelmä toimii huonosti, mutta miten sitä voisi parantaa?

Hesarin jutun yksittäistapauksista ei sinänsä suoraan selviä, kuinka pitkään tapaukset tyypillisesti venyvät, mutta mitä ilmeisimmin usein, mikä tekee asiasta laajamittaisen ja merkittävän ongelman. Ja miksikö? Siksi, että kyse ei ole pelkästään siitä, että prosessi venyy, vaan asiaan liittyy useita muitakin haittoja:

• Ehkä keskeisin lisähaitta on uhrin asemassa: jos oikeustapausta pitää käsitellä vuosikausia, se voi olla muutenkin kovia kokeneelle uhrille todella raskas paikka, kun asiaa pitää toistuvasti palautella mieleen. Tämä voi vaikuttaa vahvan negatiivisesti siihen, miten uhri ja uhrin lähipiiri pystyy jatkamaan elämäänsä.
• Oikeuden saamisesta tulee aiempaa enemmän sattuman kauppaa. Jutun käsittely voi riippua esim. siitä kyseleekö asianajaja tutkinnan edistämisen perään.
• En tunne poliisin prosesseja, mutta kuvittelisin, että aivan kuten monissa muissakin prosesseissa, kiire voi myös aikaansaada tehottomuutta. Tästä näkyi hesarin jutussa esimerkkinä se, että jutut unohtuvat jonnekin työpöydälle ja välillä viestitellään vain pahoitellen, ettei kun tutkinta ei ole edennyt.
• Pahimmillaan koko tutkintaprosessi voi pitkityksen takia tyrehtyä: ajan kuluessa todisteiden saaminen vaikeutuu, kun fyysiset jäljet häviävät ja asianosaiset tai todistajat unohtavat yksityiskohtia, ja viime kädessä prosessin venyminen voi saada aikaan sen, että syyteoikeuskin ehtii jo vanhentua.

Pohjimmiltaanhan kyse on tietysti resursseista, ja resurssikysymykset ovat tietysti aina vaikeita: jos resursseja lisätään yhtäälle, mistä niitä resursseja vähennetään? Varmasti prosesseissakin on parantamisen varaa, mutta niihin on ulkopuolisen on äärimmäisen vaikea miettiä parannuskeinoja. Pari ajatusta tulee kuitenkin mieleen. 

Ensinnäkin tuntuisi perustellulta, että ainakaan näin ei saisi koskaan käydä (lainaukset HS:n jutusta):

"Asianajajan mukaan tutkija myönsi, että juttu oli jäänyt poliisilla pöytälaatikkoon. Unohtunut."

Kun juttu on otettu tutkittavaksi, kyllähän ihmisten oikeusturvan vuoksi järjestelmässä olisi syytä olla mekanismit, joilla varmistetaan, ettei tutkittavaksi tarkoitetut tapaukset vain unohdu? 

Toinen, ehkä vieläkin absurdimmalta tuntuva asia liittyy syyteoikeuden vanhenemiseen:

"Poliisin esitutkinta kesti lähes kolme vuotta, ilman mitään asiallista perustetta, ja kuuden rikoksen syyteoikeus vanhentui.".

"--syyteoikeus oli ehtinyt jo vanhentua, koska poliisi ei ollut saanut tutkittua asiaa kahdessa vuodessa."

"Poliisi kuitenkin tutki Liisan tapauksen niin hitaasti, että syyteoikeus kahdesta laittomasta uhkauksesta ja neljästä pahoinpitelystä ehti vanhentua."

Maallikkona voi toki kysyä: miksi syyteoikeuden ylipäätään pitää vanhentua? Tähänkin yksi syy lienee resurssien rajallisuus, mikä on sinänsä pätevä syy vanhenemisperiaatteelle yleisellä tasolla. Kaipa yhtenä syyteoikeuden vanhenemisen syynä pidetään myös rikollisen tekijän oikeuksia, mikä voi ainakin joissain tapauksissa tuntua jo kyseenalaisemmalta perustelulta. Eiköhän yleinen näkemys kuitenkin ole, että jos vaakakupissa on rikoksen tekijän ja rikoksen uhrin oikeudet, kyllähän rikoksen uhrin oikeuksien pitäisi painaa enemmän. Ja tästä tullaankin siihen, miten vanheneminen oikeastaan määritetään. Laissa näytetään todettavan seuraavasti:

"Syyte katsotaan vanhentumisajan kulumisen katkaisevalla tavalla nostetuksi, kun syytettävälle on laillisesti annettu haaste tiedoksi tai häntä vastaan on hänen henkilökohtaisesti oikeudenkäynnissä läsnä ollessaan tehty rangaistusvaatimus."

Tämä pykälä vaikuttaisi olevan nimenomaan rikoksen tekijän asemaa ajatellen, ei niinkään resursointia ajatellen laadittu. Rikoksen uhrin näkökulmastahan on sen sijaan täysin mieletöntä, että syyteoikeus vanhenee vain siksi, että tutkinnassa kestää liian pitkään. Eikä resursoinnin näkökulmastakaan siinä oikein ole järkeä, että ensin tutkitaan jonkin verran, mutta kun ei tutkita riittävän nopeasti, niin sitten koko siihenastinen tutkinta valuu tavallaan hukkaan, kun syyteoikeus menetetään. Toki laissa tarjotaan myös mahdollisuus hakea syyteoikeuden vanhentumisajalle jatkoa yhdellä vuodella, mutta se vaatii erillistä hakemusta, minkä lisäksi sillä on omat ehtonsa mukaanlukien se, että "erittäin tärkeä yleinen etu vaatii vanhentumisajan jatkamista",  joten kovin usein syyteoikeutta tuskin jatketaan. 

Siispä kysyisinkin: eikö asianomistajatapauksissa syyteoikeuden vanheneminen voisi katketa jo poliisitutkinnan aloittamisesta tai eikö poliisitutkinta voisi luoda tietyin edellytyksin automaattisen jatkoajan syyteoikeuden vanhenemiselle? Tämä heikentäisi rikoksen tekijän asemaa, mutta parantaisi uhrin asemaa merkittävästi ilman, että resursointi kai kuitenkaan mitenkään olennaisesti heikkenisi.

"Mikä ei ole oikeus ja jo kohtuus se ei voi olla lakikaan.", kuuluu vanha tuomarin ohje. Oikeus ja kohtuus ei kuitenkaan selvästikään aina toteudu rikosten tutkinta- ja syyteprosesseissa. Kaikilta virheiltä ei tietenkään voi välttyä oli järjestelmä mikä hyvänsä, mutta prosessin ongelmista näyttää monesti kärsivän erityisesti nimenomaan uhri, ja tuntuu, että suomalaisessa järjestelmässä paino on siirtynyt jo liiaksi rikoksesta epäillyn suojelemiseen.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Buffett-indikaattorin vajavaisuus

Warren Buffett, tuo “Omahan oraakkeli”, on maailman kaiketi tunnetuin sijoittaja. Vaikka ei olekaan yhtä sijoittamisen toimintamallia, joka sopisi kaikille yhtä hyvin, noudattamalla samansuuntaisia periaatteita kuin Buffett, ei sijoituksillaan pitäisi mennä ainakaan pahasti mönkään. Buffett on ansaitustikin saavuttanut sijoitusmaailmassa poikkeuksellisen gurun asemansa, mutta tuntuu, että samalla on syntynyt ainakin yksi gurun nimeä kantava asia, joka on lähtenyt elämään omaa luojastaan riippumatontakin elämäänsä saaden turhankin paljon huomiota. Viittaan tällä ns. Buffett-indikaattoriin, joka näyttää nyt korkeimpia lukemiaan koskaan, kuten näkyy alla olevassa:

Buffett-indikaattorin kehitys
(lähde www.longtermtrends.net )

Mikä sitten on Buffett-indikaattori? Se on mittari, joka vertaa julkisesti noteerattujen osakkeiden arvoa bruttokansantuotteeseen. Mitä suurempi arvo mittarilla on, sitä suurempi on osakkeiden arvostus suhteessa bruttokansantuotteeseen. Tästä Buffet sanoi aikoinaan vuonna 2001 IT-kuplan jälkimainingeissa seuraavaa: 

“The ratio has certain limitations in telling you what you need to know. Still, it is probably the best single measure of where valuations stand at any given moment.”

Eli että joistakin puutteistaan huolimatta se olisi luultavasti paras mittari kunkin ajanhetken valuaatioille. Minua on kuitenkin useampaan otteeseen ihmetyttänyt Buffett-indikaattorista toitottaminen ennen kaikkea kahdesta syystä:

1. Kaikki yritykset eivät ole pörssissä.

2. Yritykset luovat arvoa myös maan rajojen ja siten BKT:n ulkopuolella.

No, kaiveltuani nyt tätä juttua varten aiheesta hieman enemmän, selvisi, että ilmeisesti yleinen ajatus ei sinänsä olekaan verrata esimerkiksi eri maiden arvostustasoja keskenään, eli ei ole tarkoituskaan, että eri maiden Buffett-indikaattorilukemat tarkoittaisivat eri maissa samaa asiaa. Eri mailla voi siis olla huomattavankin erilaiset rakenteet, ja se Buffett-indikaattorin lukema, mikä voi jossain maassa viitata ylikuumentuneisiin arvostustasoihin, voikin toisessa maassa olla päinvastoin vielä merkki alihintaisista osakkeista. Tähän vaikuttavat varmasti juuri nuo edellä mainitsemani seikat.

Mutta siinä missä eri valtiot tai muut markkina-alueet eivät ole keskenään samankaltaisia, eihän Yhdysvaltojenkaan markkinat pysy rakenteiltaan vakioina vuosikymmenestä toiseen. Entä jos aiempaa suurempi osa yrityksien tuomasta tuloksesta syntyy nimenomaan julkisesti noteeratuissa yhtiöissä? Tai entä jos aiempaa suurempi osa suurten yritysten liikevaihdosta ja -voitosta tuleekin ulkomailta ja vieläpä niin, ettei se kirjaudu Yhdysvaltojen vienniksi, vaan syntyy ulkomailla joko luonnostaan suoraan tai sitten veroparatiisijärjestelyjen seurauksena? Uskoisin, että mm. Applen, Microsoftin, Alphabetin (eli Googlen) ja Amazonin kaltaisten IT-jättien kasvu on edistänyt molempia näitä kehityspolkuja: aina vain suurempi osa lisäarvosta syntyy julkisesti noteeratuissa firmoissa ja aina vain vahvemmin myös Yhdysvaltojen ulkopuolella. Molemmat näistä tekijöistä saa aikaan Buffett-indikaattorin kasvua ilman, että se olisi merkki arvostustasojen nousemisesta perusteettoman korkealle.

Näistä kommenteista voisi lukija ehkä esittää toteamuksen, että kyllä kai kannattaa ennemmin uskoa vuosikymmenestä toiseen menestyksekkäästi sijoittanutta miljardööriä kuin itseni kaltaista tavista, joka on talousasioiden suhteen vieläpä maallikko. Epäilemättä. Mutta oikeastaan tässä kritisoinkin enemmän talousmediaa ja talouden kommentaattoreita kuin Buffettia itseään. On syntynyt vaikutelma, että vaikka Buffett itse esittelikin kyseisen indikaattorin vuosituhannen taitteessa, hän ei itsekään antaisi sille sellaista painoarvoa, mitä talousmedia sille tuntuu toisinaan antavan. Hän on sittemmin ilmeisesti osin perunutkin aiemman kommenttinsa siitä, miten tällainen yksittäinen indikaattori voisi kuvastaa arvostustasojen pätevyyttä (kts. esim. www.currentmarketvaluation.com).

Ja miten Buffett sitten itse on toiminut? Hänen yhtiönsä Berkshire Hathaway on jatkanut sijoittamista, ja ainakin esim. vuonna 2017 hän kommentoi sen tutun ja varsin ilmeisenkin asian, että korkotaso on loppujen lopuksi se ratkaisevin asia (kts. “One metric tells me the most about the future”). Niin, matala korkotaso on tosiaan hyvin keskeisessä roolissa siinä, miksi arvostukset näyttävät historiallisen korkeilta. Korkotason huomioimatta jättäminen koskee sinänsä myös monia muitakin mittareita, ei vain Buffett-indikaattoria, mutta muihin mittareihin ei yleensä vaikuta se epäolennaisuus, että missä määrin valtion bruttokansantuote sattuu syntymään maan sisällä julkisesti noteeratuissa yrityksissä.

Voi olla, että markkinat ovat ylikuumentuneessa tilassa, mutta pelkän Buffett-indikaattorin vuoksi en siis sitä johtopäätöstä tekisi. Buffett-indikaattori on silti vähintäänkin viihdyttävä mittari muiden ohella, ja olisikin mielenkiintoista nähdä jonkinlainen tutkimus siitä, missä määrin edellä mainitut itse arvostustasojen korkeuden arviointia ajatellen epäolennaiset mutta Buffett-indikaattorin lukemaan vaikuttavat tekijät ovat muuttuneet vaikkapa viimeisten 20 vuoden aikana.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Osakesäästötilin tulevaisuus: perintösäästötili?

Minne viet meidät, osakesäästötili?
(Lux Helsinki 4.1.2020)

Vuoden 2020 alussa (sattumalta mainiosti ajoitetusti) lanseerattu osakesäästötili on nyt ollut suomalaisten käytettävissä täydet kaksi vuotta. Se on ehditty toteamaan menestykseksi mm. Nordean blogitekstissä  ja Hämeen Sanomien uutisjutussa. Avattujen osakesäästötilien lukumäärää ajatellen näin voi hyvällä syyllä sanoakin, sillä Pörssisäätiön jutun perusteella niitä oli syyskuun lopussa avattu jo lähes 230 000:lle ihmiselle. Mutta onko pelkkä käyttäjien lukumäärä hyvä mittari menestykselle? 

Kun kyse on poliittisen päätöksenteon pohjalta syntyneestä rakennelmasta, järjestelmän menestystä ei ratkaise ainoastaan sen käyttäjien järjestelmään kohdistama kiinnostus tai käyttäjien saama hyöty. Hyvänä esimerkkinä tästä on se, kun Helsingin apulaiskaupunginjohtaja oli ilmeisesti perustellut hitas-järjestelmän toimivuutta hitas-asuntojen kysynnällä. Samaan tapaan kuin polkuhintaisten asuntojen suosiolla ei voi perustella kyseisen järjestelmän hyvyyttä, ei myöskään osakesäästötilin hyvyyttä järjestelmänä voi perustella sillä, että monia kiinnostaa järjestely, joka edesauttaa säästämään verotuksessa. 

Varsinainen kysymys on se, auttaako osakesäästötili suomalaisia vaurastumaan kansakuntana - ja mielellään vieläpä siten, että lisääntynyt vauraus ei karttuisi vain harvoille. Sitä pohtiessa on syytä miettiä, mitä osakesäästötilille on odotettavissa tulevaisuudessa. Tähän liittyy paitsi se, miten osakesäästötili työkaluna itsessään tulee muuttumaan myös se, miten osakesäästötiliä tullaan pitkällä aikajänteellä käyttämään.

Osakesäästötilistä puhuttaessa on ainakin yksi asia, minkä luulisi lähes väistämättä muuttuvan jossain vaiheessa. Tämä asia on 50 000 euron talletuskatto. Monet sijoittajien asiaa ajavat haluaisivat talletuskaton nousevan jo nyt, mutta tehtiin sellaista muutosta nyt tai ei, jossain vaiheessa inflaation myötä paine talletuskaton nostamiselle tulee nousemaan, jotta raja pysyisi reaalisesti nykyisellä tasollaan.

Mutta on sitä toki moni toivonut perustavanlaatuisempiakin muutoksia. Esim. Suomen Osakesäästäjien toimitusjohtaja Victor Snellman haluaisi Osakesäästötili versio 2.0:n, josta talletusraja olisi poistettu kokonaan, ja jonne voisi ostaa kaikkia niitä arvopapereita, mitä perinteiselle arvo-osuustilillekin. Vaikka pidänkin kansankapitalismiin kannustamista hyvänä asiana, en ainakaan tällä hetkellä ja muun nykylainsäädännön huomioonottaen ole noin laajasti rajoittamattoman osakesäästötilin kannalla.

Miksikö en kannata rajatonta osakesäästötiliä? Lähdetään ensiksi siitä, mikä tekee mielestäni osakesäästötilistä hyvän asian:

• Se poistaa osakkeiden myymisen välittömät veroseuraamukset. Tämä on hyvä asia, koska verotuksen tulisi kohdistua mielestäni vaurastumiseen, eikä niinkään olla riippuvainen siitä, milloin varallisuutta ns. realisoidaan eli muutetaan käteiseksi. Näin veroseuraamukset eivät ohjaa sitä, milloin osakkeista luovutaan, minkä ansiosta ihmiset voivat kohdistaa varallisuutensa tehokkaammin niihin kohteisiin, mitkä koetaan parhaiksi.
• On kai makuasia, pitääkö perinteistä arvo-osuustiliä vai osakesäästötiliä yksinkertaisempana tapana sijoittaa, mutta selvää on, että osakesäästötili kannustaa nimensä mukaisesti säästämiseen, ja se on hyvä asia, jos ihmisiä kannustetaan ottamaan vastuuta omasta taloudestaan.
• Kun ihmisiä kannustetaan sijoittamaan, ihmisiä kannustetaan samalla myös opettelemaan yritysten toiminnan edellytyksiä. Oli sijoittaja sitten itse yrittäjä tai säännöllistä kuukausipalkkaa saava työntekijä, tällaisen ymmärryksen kasvaminen on yhteiskunnallisesti hyödyllistä.

Hyvien asioiden vastapainona huolena herää kysymys, aiheuttaako osakesäästötili toisenlaisia haitallisia insentiivejä sen poistamien tilalle tai edistääkö se mahdollisen uuden vaurauden kertymistä korostetun epätasaisesti. 

Olen huomannut monen osakesäästötilistä kirjoittaneen todenneen, ettei osakesäästötili poista tuottojen verotusta, vaan että se ainoastaan siirtää niitä myöhemmäksi. Tämä ei kuitenkaan päde kuin rajallisesti, sillä perittäväksi päätyessään osakesäästötilin tuottoja ei veroteta sellaisenaan lainkaan. Tämä tosiasia taas herättää kysymyksen, synnyttääkö järjestelmä tilanteen, jossa monien ei tee mieli kajota osakesäästötilin varoihin ollenkaan samalla kun rinnalla olevasta perinteisestä arvo-osuustilistä otetaan rahaa myös omaan käyttöön. 

Otetaanpa esimerkki. Oletetaan, että sijoittajalla on ollut rinnakkain nykyisen osakesäästötilirajoituksen mukainen 50 000 euroa tallennettuna sekä arvo-osuustilille että osakesäästötilille ja että sijoitukset ovat tuottaneet n. 8% vuodessa, mistä 3%-yksikköä on tullut osingoista, ja 5%-yksikköä arvonnoususta, josta 1%-yksikkö on realisoitu vuosittain, mutta jätetty käytettäväksi uusiin tililtä tehtäviin sijoituksiin. Tilanne näyttäisi suurinpiirtein seuraavalta:

	Sijoitus	Laskennallinen tuotto	Verotettavaksi realisoituneet tuotot 30 vuodessa	Verot 30 vuodessa	Verojen vuoksi menetetty tuotto	Tilanne 30 vuoden jälkeen
Arvo-osuustili	50 000 €	900%	186 000€	50 000€	75 000 €	375 000 €
Osakesäästötili	50 000 €	900%	0€	0€	0€	500 000 €

Taulukosta näkee, miten osakesäästötilillä rahat pääsevät kasvamaan tehokkaammin korkoa korolle, kun verottaja ei vie tuotoista välillä omiaan: paitsi, että verottaja on vienyt arvo-osuustililtä matkan varrella 50 000 euroa veroina, samalla verotuksen seurauksena on jäänyt 75 000 euron tuotot saamatta, kun taas osakesäästötilin varat ovat päässeet kasvamaan vapaasti, minkä seurauksena pääoma on nimellisesti 10-kertaistunut. Taulukon "verojen vuoksi menetetty"-sarake on siten havainnollistava osoitus siitä, miten osakesäästötili voi parhaimmillaan olla hyödyksi. Kuinka paljon edullisempi osakesäästötili loppujen lopuksi on, riipuu kuitenkin siitä, mitä tapahtuu seuraavaksi.

Tässä yhteydessä kiinnostavinta onkin se, mistä viimeisen "Tilanne 30 vuoden jälkeen"-sarakkeen summat koostuvat. Jos arvo-osuustililtä haluaisi ottaa rahoja ulos käytettäväksi esim. eläkkeelle jäämisen yhteydessä, osa tuotoista voi tulla luonnostaan arvo-osuustililtä löytyy luultavasti sijoituksia, joista voi luopua varsin kevyin veroseuraamuksin. Tähän on kolme syytä:

1. Osakkeenomistaja voi itse valita myytäväksi sellaisia osakkeita, joiden tuotto ei ole ollut tolkuttoman suurta.
2. Usein löytyy myös jotain tappiollisia sijoituksia, joiden realisoinnista voi saada voitoista vähennettäviä tappioita.
3. Viime kädessä yksittäisen luovutuksen verotuksellista seurausta rajoittaa hankintameno-olettama, jonka ansiosta korkeintaan 80% tai yli 10 vuoden omistuksista korkeintaan 60% on verotettavaa.

Jos siis myy arvo-osuustililtä vaikka 20% tuottaneita osakkeita, luovutuksesta menee vain 5% veroihin, vaikkei myisikään samalla tappiollisia sijoituksia. Osakesäästötilin kohdalla rahoja nostaessa ei sen sijaan voi valita, mistä kohtaa tiliä rahoja nostaa, vaan vero maksetaan suhteessa koko tilin tuottoon. Jos tuotto on esimerkin kaltainen +900%, tässä kohtaa veroja menee jo 27% luovutuksesta, sillä hankintameno-olettama ei koske osakesäästötiliä.

Ylläoleva esimerkki pohjautuu summien osalta osakesäästötilin 50 000 euron rajaan. Jos summat vaikuttavat korkeilta, esimerkin voi korvata myös vaikka 10 000 euron lähtösummilla tai tehdä laskentaesimerkki, jossa tileille talletetaan matkan varrella pikkuhiljaa lisää. Lopputulos on kuitenkin pohjimmiltaan sama: osakesäästötililtä rahojen nostaminen on pitkän sijoitusajan jälkeen huomattavasti kalliimpaa kuin arvo-osuustililtä. Tämä johtaa siihen, että ihminen ottaa tuotot ennemmin ulos arvo-osuustililtä, ja saattaa täysin välttää tuottojen ottamista osakesäästötililtä kokonaan.  Parhaan hyödynhän osakesäästötilistä saa, kun se realisoidaan vasta sen siirtyessä seuraavalle sukupolvelle, koska tällöin tuotosta ei makseta mitään veroja. Tällä tavoin osakesäästötilistä voi muodostua käytännössä silkka perintösäästötili.

Tässä kohtaa herää kysymys, onko tämä mielekästä? Voi kysyä, onko perusteltua kannustaa ihmisiä säästämään rahoja ihan vain perittäväksi, sillä sen voi nähdä tukevan epätasa-arvoistavaa kehitystä. Lisäksi siinä missä osakesäästötili poistaa arvo-osuustilin kohdalla pätevän insentiivin voitollisten osakkeiden myymisen välttämiseen, samalla osakesäästötilille syntyykin toinen, erilaisella tavalla haitallinen ja potentiaalisesti vieläkin vahvempi insentiivi olla nostamatta varoja koko osakesäästötililtä pois. Verotus ohjaa ihmisten käyttäytymistä, ja osakesäästötilissä tuo verorasite vain siirtyy toiseen paikkaan:

	Osakkeiden realisointi	Varojen nostaminen
Arvo-osuustili	Veronalainen	Ei veroseuraamuksia
Osakesäästötili	Ei verorasitetta	Veronalainen

Aiemmin jutussa linkkaamani "Osakesäästötili 2.0"-ehdotuksen osalta kannatan itsekin sitä, että osakesäästötilille saisi ostaa kaikkia niitä arvopapereita, mitä arvo-osuustilillekin (on esimerkiksi tuntunut erikoiselta, että merkintäoikeuksia ei voi osakesäästötilille ostaa, vaikka myydä voikin, sillä niitä voi sinne tietysti kuitenkin vanhojen osakkeiden omistusten nojalla muuten päätyä). Talletusrajan kasvattamisen sijaan näkisin kuitenkin ennemmin, että järjestelmää kehitettäisiin sellaiseen suuntaan, missä sekä osakkeiden realisointiin että varojen nostamiseen liittyvät veroseuraamukset minimoitaisiin tavalla, joka kuitenkin säilyttäisi osaketuotoista saatavan verokertymän jokseenkin ennallaan. Verrattuna nykymalliin tähän on nähtävissä ainakin kolme keinoa:

1. Yksinkertaisin keino tähän suuntaan olisi hankintameno-olettaman sisällyttäminen osakesäästötilin sääntöihin: se madaltaisi verokertymää joissain tilanteissa, mutta toisaalta se voisi saada aikaan myös sitä, että osa muuten verottamatta jäävistä tuotoista tulisikin verotettavaksi, mikä puolestaan nostaisi verokertymää. Lisäksi raha saattaisi päättyä enemmän käyttöön, mikä voisi nostaa verokertymää myös välillisesti. Hankintameno-olettaman puuttuminen ei sinänsä tee osakesäästötilistä huonoa, mutta hankintameno-olettama pienentäisi siihen liittyviä haitallisia insentiivejä.
2. Osakesäästötilin tuotot voisivat tulla jollain tapaa esimerkiksi osittain veronalaiseksi myös perintötilanteessa.
3. Perustavanlaatuisempi tapa hillitä verotuksen ohjaavaa vaikutusta olisi jonkinlainen maltillinen arvonnousuvero, jossa tuottoja verotettaisiin lievemmällä veroprosentilla jo tuottojen syntyessä, ei vasta niitä nostaessa. Verottajalle tulee jo nykyjärjestelmässä tieto osakesäästötilin arvon kehityksestä, joten tarvittava tieto on verottajalla jo saatavissa. Teknisiä esteitä tällaiselle ei siis juuri ole. 

Kohdista ensimmäinen olisi parannus osakesäästötilin käyttöehtoihin, kaksi jälkimmäistä taas heikennyksiä. Ensimmäistä kannatan käyttöönotettavaksi, mutta jälkimmäiset kaksi keinoa ovat ongelmallisempia. Syy sille on ennen kaikkea se, että jos arvo-osuustili toimii rinnalla yhä vanhoilla säännöillä, on myös syytä pitää huoli siitä, ettei osakesäästötiliä vesitetä tekemällä siitä perinteistä arvo-osuustiliä heikompaa sijoitusinstrumenttia. Jos osakesäästötilin ominaisuuksiin kajottaisiin enemmän, silloin voisi olla tarpeen kajota myös arvo-osuustilin verotusperiaatteisiin. Kaipa sekin on mahdollista, että joskus tulevaisuudessa on taas vain yksi tilimalli, jonka verotuskäytäntö ei vastaa täysin kumpaakaan nykymallin tilityypeistä.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Perusteeton osinkointoilu markkinavoimana

Minua on aina ihmetyttänyt monien sijoittajien intoilu osinkojen suhteen. Tokihan ne ovat sellaista sijoittajan saamaa tulovirtaa, joka syntyy ilmankin, että osakkeita myydään, mutta ei se poista sitä, että ne ovat pohjimmiltaan vain rahan siirtämistä taskusta toiseen. Siitä huolimatta osinkoja tunnutaan himoittavan tavalla, joka ei yleensä tunnu kovin rationaaliselta. Olen sinänsä ollut viime aikoina huomaavinani jonkin verran ylenpalttisen osinkointoilun hiipumista, mutta ajoittain se nostaa yhä päätään. 2020 maailmaa mullistanut pandemia on myös luonut ainakin pankkisektorille erikoisen tilaisuuden tarkkailla osinkojen siirtymisen vaikutusta yhtiöiden osakekursseihin.

Tyypillisimmin törmään osinkointoiluun lähinnä netin sijoituspalstoilla, mutta on ollut mielenkiintoista huomata, että samaa esiintyy myös kirjallisuudessa. Esimerkkejä:

• Seppo Saarion kirjassa todetaan, että "Pitkällä aikavälillä ainoastaan osingonjaon kasvattaminen kohottaa yhtiön pörssikurssia". 
• Kim Lindströmin kirjassa "Menesty osakesijoittajana" puolestaan todetaan, että "osinkopolitiikka ratkaisee kurssikehityksen" ja että "harjoitettu osinkopolitiikka ei ole lainkaan yhdentekevä osakkeen kurssikehityksen kannalta".

Vaikka tällaista ajatusmallia seuraamalla ei pahasti mönkään käytännön sijoituksissa mennä, eihän nuo väittämät yksinkertaisesti vain pidä paikkaansa. Paitsi että sen kertoo järki, sen kertoo myös käytännössä erityisesti Facebookin, Amazonin ja Alphabetin (Google) kaltaiset teknojätit sekä Berkshire Hathaway, jotka eivät ole tainneet koskaan maksaneet osinkoa, mutta ovat antaneet sijoittajille vuosien saatossa valtavat tuotot. 

Mielenkiintoinen juttu on myös se, että sekä Saario että Lindström perustelevat väitteitään tilastojen perusteella piirrettyjen graafien avulla samaan tapaan. Saario vertaa pörssi-indeksin kehitystä osingonjaon kehitykseen pörssi-indeksitasolla ja Lindström tuo esille korrelaation yksittäisten yhtiöiden kurssien nousun ja osinkojen nousun välillä. Eihän korrelaatiota käy kieltäminen, mutta molemmat tekevät sen saman perustavanlaatuisen virheen, että sekoittavat korrelaation kausaliteettiin eli syy-seuraus-suhteeseen.. Sekä osinkojen nousu että pörssikurssin nousu pohjautuvat molemmat pohjimmiltaan yrityksen tuloksentekokyvyn nousuun. On järkevää, että kurssi nousee, kun tulos nousee ja kun tulos nousee, monesti osinkokin nousee, mutta ei se tarkoita, että osingon jakaminen sellaisenaan olisi se järkevä perustelu kurssinousulle. 

Oma lukunsa on myös se, että vaikka osingon ja kurssin välillä olisikin toisinaan lyhyen välin syy-seuraussuhde, ei se tarkoita sitä, että se suhde olisi rationaalinen. Tätä saatetaan pystyä havainnoimaan pandemian jäljiltä mm. tänään mainion osavuosituloksen julkaisseen Nordean kohdalla, sillä EKP oli viime vuonna määrännyt pankit lykkäämään osinkojen jakoa, mutta nyt osinkohanoja ollaan näillä näkymin avaamassa. Jos Nordea jakaa vuoden 2020 tuloksen perusteella jaettavan osingon lisäksi myös suurimman osan (yli 80%) 2019 tulokseen pohjautuvasta osingosta syksyllä 2021, tällä ei pitäisi osingon irtoamisen (eli maksamisen) aikaansaavaa kurssipudotusta lukuunottamatta olla mitään vaikutusta kurssiin. Kuten yli 10 vuoden takaisessa Myytti tehokkaista markkinoista -blogijuttusarjassani kirjoitin, osakemarkkinat eivät kuitenkaan ole tehokkaat. Niinpä osinkointoilun takia Nordeankin erityisen korkeilla osingoilla saattaa hyvinkin olla nostavaa vaikutusta yhtiön pörssikurssiin. 

Käytännössä on sinänsä jokseenkin mahdotonta osoittaa, mikä osa mahdollisesta kurssinoususta on tällaista osinkojen perässä juoksua, ja mikä muihin tekijöihin perustuvaa kurssiliikettä. Tästä huolimatta voi toisinaan nähdä yhtiöiden kursseissa liikkeitä, joita on vähintäänkin jossain määrin ajanut nimenomaan yritykset hyötyä osinkojen irtoamisesta. Olen pitänyt Nordeaa aliarvostettuna läpi pandemian, ja näen yhtiön kurssissa yhä selvää nousuvaraa. Tällä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä sen kanssa, paljonko yhtiö jakaa osinkoa syksyllä 2021.

Ps. Vastuuvapauslausekkeena todettakoon, että omistan Nordean osakkeita, mutta tämä kirjoitus ei ole sijoitusneuvo. 🙂

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Eri osakevälittäjien erityiset seurantatyökalut

Välittäjiä vertaillessa tyypillisimmin puhutaan hinnastosta. Se onkin perustellusti yksi keskeisimpiä tekijöitä osakevälittäjän valinnassa. Merkityksellisiä ja jossain määrin esilletuotuja tekijöitä on myös mm. se, toimittaako välittäjä automaattisesti tiedot verottajalle, onko mahdollisuutta valuuttatiliin tai erilliseen sijoitusluottoon sekä toisaalta välittäjän tarjoaman kaupankäyntialustan yleinen käytettävyys. Harvemmin olen kuitenkaan nähnyt keskusteltavan välittäjän tarjoamista erityisistä seurantaominaisuuksista, joita muilta välittäjiltä ei ainakaan yleensä löydy. 

Esittelen tässä jutussa Nordnetin, Degiron ja Nordean osalta yhden kustakin palvelusta löytyvän, mielestäni hyödyllisen seurantatyökalun, jota ainakaan tämän kolmikon muut välittäjät eivät tarjoa.

Nordnet ja salkun kehityksen seuranta

Aloitetaan ominaisuudesta, joka on luultavasti parhaiten tunnettu. Nordnet tarjoaa sijoitusten tuottokehitystä kuvaavan käyrän, jota voi vertailla haluamaansa indeksiin, mistä näkyy esimerkki alla:

Nordnetin tuottoseurantakäyrä

Järjestelmä ottaa huomioon tililtä tehdyt nostot ja tilille tehdyt talletukset niin, että niiden vaikutus suodatetaan pois kurssikäyrästä, minkä ansiosta käyrä toimii nimenomaan suhteellisen tuoton kuvaajana. Käyriä voi myös tarkastella sekä kaikkien salkun tai vain yhden salkun osalta. Salkkuraporttien kautta voi myös palata tarkastelemaan kehitystä haluamallaan aiemmalla aikavälillä, kuten vaikka edeltävän kalenterivuoden aikana. 

Kaikkia erikoistilanteita kuten ainakin joitakin osakeanteja Nordnetin järjestelmä ei aina tunnu käsittelevän täysin oikein (näin oli tilanne ainakin vuoden 2020 Bilotin osakeannin kohdalla), mutta tästä huolimatta käyrä on mainio työkalu, kun halutaan seurata, millä aikaväleillä on onnistuttu tai millä aikaväleillä epäonnistuttu. Käyrää voi myös käyttää arvioimaan, onko osakepoiminta tuottanut tulosta, vai pitäisikö harkita indeksisijoittamista.

Degiro ja yksittäisen sijoituskohteen tuoton seuranta

Käytännössä kaikki välittäjät taitavat näyttää arvopaperikohtaisesti, kuinka paljon nykyinen hallussa oleva sijoituspositio on voitolla tai tappiolla. Tämä ei kuitenkaan kerro, miten paljonko osakeomistuksista on tullut osinkoa tai miten paljon jo myydyt erät ovat mahdollisesti tuottaneet voittoa. Degirolla löytyy muista välittäjistä poiketen kuitenkin oma kolumni myös tälle tiedolle, josta Degiro antaa seuraavan kuvauksen: "Tämä arvo näyttää tälle instrumentille tilin avaamisen jälkeen syntyneiden realisoimattomien ja realisoituneiden voittojen ja tappioiden summan".

Degiron "V/T Yhteensä"-sarake.

En osannut tällaista aiemmin edes kaivata, mutta kun huomasin Degiron näyttävän tällaisen tiedon suoraan salkkunäkymässään, olen alkanut kaivata tätä vahvasti myös muilta välittäjiltä. Jo pelkästään osinkojen näkyminen mukana on hyvää lisätietoa, mutta varsinkin tilanteessa, jossa osakkeita on myös jossain vaiheessa myyty, on mukavaa ja myös hyödyllistä nähdä, miten kyseinen sijoituskohde on ihan oikeasti kokonaisuudessaan tuottanut.

Nordea ja yksittäisten kauppojen graafinen seuranta.

Nordealta löytyy myös ominaisuus jota ei kahdelta muulta välittäjältä näytä löytyvän. Nordealla näkee nimittäin osakekaupat osakkeen pörssikurssikäyrään sijoitettuina.

Nordea ja kauppatapahtumien graafinen seuranta

Muillakin välittäjillä näkee toki, mihin hintaan osakkeilla on käyty kauppaa ja milloin, mutta osakkeen kurssikäyrään sovitettuna näkee huomattavasti helpommin, miten hyvin kauppojen ajoituksessa on onnistuttu. Tällainen onnistumisten ja epäonnistumisten arviointi taas auttaa parantamaan omaa toimintaansa jatkossa.

Tässäkin ominaisuudessa on kuitenkin puutteensa. Pienempänä tekijänä on se, ympyrät eivät näytä suoraan esim. erilaisella värityksellä sitä, onko kyseessä osto- vai myyntitapahtuma. Tätä ehkä ongelmallisempi on se, että ympyröiden sijoittelu voi helposti johtaa harhaan, sillä ne piirretään aina suoraan käyrälle, joka on käytännössä epätarkka kuvaus todellisuudesta: päivänsisäiset kurssivaihtelut jäävät aina puuttumaan, vuotta pidemmällä aikajänteellä yksi graafin askel ei vastaa edes päivää, vaan viikkoa, ja 10 vuoden aikajänteellä yksi askel vastaa jo kuukautta. Varsinkin kurssiliikkeiden ollessa merkittäviä, ympyrä saattaa piirtyä siis huomattavissa määrin erilaiseen kohtaan suhteessa todelliseen kauppahintaan, ja montakin eri hintaan käytyä kauppaa saattaa näkyä käyrällä yhtenä pallona. 

Jos näitä kahta puutetta tarkastellaan ylläolevan Volkswagen-esimerkin avulla, ympyröistä ensimmäinen on myyntitapahtuma ja toinen on ostotapahtuma, vaikka molemmat näkyvätkin käyrällä samanlaisina. Käytännössä myyntitapahtuma ei myöskään tapahtunut ihan niin hyvässä kohtaa kuin mitä kuvaajasta voisi päätellä (vaan 142 eurossa), mutta toisaalta taas ostotapahtuma tapahtui vielä parempaan hintaan kuin mitä kuvaajassa näkyy (82 eurossa). Siirtämällä hiiren ympyröiden päälle, näkee kuitenkin tarkat hinnat ja kauppa-ajankohdat, kuten myös saman ympyrän puitteissa mahdollisesti tehdyt useammat kaupat, joten käytännössä näillä puutteilla ei ole kovin isoa merkitystä, ellei käy todella paljon kauppaa.

Mikä ominaisuus on hyödyllisin?

Mikä näistä ominaisuuksista sitten on hyödyllisin? Asia on vähintäänkin jossain määrin tietysti mielipide- ja toimintatapakysymys. Itse kuitenkin koen, että kokonaisuuden seuranta merkitsee eniten, minkä vuoksi pidän Nordnetin seurantakäyrää selvästi hyödyllisimpänä ominaisuutena näistä kolmesta. Degiron ja Nordean ylläkuvatut ominaisuudet ovat kuitenkin myös molemmat sellaisia, mitä kaipaisin Nordnetin käyttöliittymään. On kuitenkin vaikea sanoa, kumpaa niistä pitäisin tärkeämpänä. Degiron kokonaistuottokolumnista saattaisi olla säännöllisempää iloa, mutta Nordean tapa näyttää kauppatapahtumat graafilla voisi ehkä helpommin vaikuttaa myös omaan toimintaan ja olla sitten hyödyllisempi.

Jos luit tämän jutun, kuulisin mielelläni, onko näitä ominaisuuksia mahdollisesti jollain muulla käyttämälläsi välittäjällä. Tai onko jotain muita erityisiä ominaisuuksia, joita itse arvostat jollakin osakevälittäjällä tai mitä kaipaisit pääasiallisen osakevälittäjäsi tarjoamaan työkalupakkiin?

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Kryptovaluuttojen verotus yhä ongelmallista

Tänä vuonna monet ovat 
tienanneet myös DogeCoinin
kaltaisilla "meemivaluutoilla".

Kirjoitin runsaat kolme vuotta sitten kaksi blogijuttua kryptovaluuttojen verotuksesta. Sittemmin moni asia on muuttunut, ja itse asiassa molemmat aiemmissa blogijutuissa käsittelemäni ongelmakohdat on korjattu. 

Ensinnäkin blogijutussani "Pääomatulojen verolainsäädännössä päivitettävää" kirjoitin syistä, miksi virtuaalivaluutoissa syntyneiden tappioiden pitäisi olla vähennyskelpoisia, ja vajaa 2 vuotta myöhemmin eli vuoden 2019 lopussa verotuskäytäntöä muutettiin KHO:n päätöksen seurauksena niin, että tappiot ovatkin vähennyskelpoisia (kts. verotusohjeistus vuodelta 2019).

Toisessa blogijutussani "Krypto-krypto-kaupankäynti todellinen haaste verottajalle" kirjoitin verotuksen käytännön ongelmallisuudesta ja yksityiskohtien määrittämisen puutteesta erityisesti siinä yleisessä tilanteessa, että kryptovaluutoilla ostetaan toista kryptovaluuttaa. Tämän blogijuttuni lähtökohtana oli  verottajan tuolloisen linjauksen ongelmallisuus siinä, että virtuaalivaluutan vaihto toiseen virtuaalivaluuttaan ei realisoi verotusta (kts. Ylen juttu aiheesta vuodelta 2017). No, tuo  linjaushan muuttuikin sitten vain muutamaa kuukautta myöhemmin (kts. Verotus-ohjeistus vuodelta 2018) niin, että kaikki vaihdot virtuaalivaluuttojen välilläkin ovat verotuksellisia realisointeja. Tämä poisti suurimmat epäselvyydet krypto-kryptokauppojen käsittelystä verotuksessa.

Tarkoittavatko edellämainitut kaksi muutosta, että verotus on nyt ongelmatonta? Eipä varsinaisesti, ja tähän on kaksi syytä.

Ensinnäkin verotusohjeet eivät vieläkään yksiselitteisesti määritä kaikkia tilanteita. Yksi tällainen näyttäisi olevan ainakin Proof of stake -protokollan mukaisesti koronomaisesti kertyneet lisävaluutat. Verottajan ohjeessa todetaan, että tällä tavalla kertynyt valuutta "realisoituu verotettavaksi sillä hetkellä, kun virtuaalivaluutan haltija saa uuden virtuaalivaluutan vallintaansa". Paitsi että tuo voi olla kirjanpidollisesti hyvin hankalaa, jos "koronmaksun" päiviä tai hetkiä on paljon, ohje ei myöskään määrittele, miten nämä valuutat lasketaan FIFO-periaatetta ajatellen: tulevatko ne aiempiin hankintaeriin sovitettuina (osakemaailman merkintäoikeuksiin pohjautuvien osakeantien tapaan), kaikkien siihenastisten hankintojen perään, vai niin, että "korkoina" saadut luovutetaan vasta sitten, kun kaikki mahdolliset varsinaiset hankintaerät on luovutettu? Oletan, että ensimmäistä ei haluta, koska se monimutkaistaisi asioita tarpeettoman paljon entisestään, ja kolmas on liian kaukana yleisestä FIFO-periaatteesta, joten toinen lienee oikea malli. Ohjeistus ei tätä kuitenkaan vielä mainitse. 

Verottajan ohjeistuksessa ei myöskään kerrota, miten pitäisi käsitellä se, kun virtuaalivaluuttakauppaan käytetään toista (tai kolmatta) virtuaalivaluuttaa kryptopörssin välityspalkkion maksamiseen. Jos valuutan A vaihdosta B:hen koituu esimerkiksi kustannuksia Binance Coineissa, realisoituuko tässä Binance Coinin luovutus eli luovutusvoitto tai -tappio samalla kuitenkin niin, että tuo summa vähennetään valuutan A luovutuksesta muodostuneesta realisoituneesta summasta? Näin olettaisin, mutta tämäkin olisi hyvä kuvata verottajan ohjeistuksessa.

Edellä mainitut on sinänsä suhteellisen helppoja tarkentaa, kuten myös mahdolliset muut epäselvyydet. Esimerkit tuovat kuitenkin omalla tavallaan esille näitä pieniä epäselvyyksiä suuremman ongelman kryptojen verotuksessa, nimittäin veroraportoinnin käytännön hankaluuden. Verottajan linjauksen muutos krypto-kryptokauppojen suhteen lienee ollut täysin oikea, sillä aiemmassa blogijutussani maalaamieni sekavien osto-myyntiverkostojen määrittely olisi ollut täysi painajainen. Mutta vaikka krypto-kryptokauppojen muuttuminen joka kerta verotuksen realisoiviksi tapahtumiksi poistikin epämääräisyyden ja lievensi kryptojen välisten kauppojen verotuksen määrittämisen ongelmallisuutta, se toi samalla sen uuden ongelman, ettei ole yksiselitteistä tapaa määrittää krypto-kryptokauppojen euromääräistä arvoa. Arvot pitää siis aina vain määrittää suunnilleen päivän (tai vielä tarkemmin kaupankäyntihetken) markkinahintojen perusteella. 

Lopputuloksen kannalta sillä ei sinänsä usein ole suurta merkitystä, valitaanko vaikkapa päivän sisältä vähän matalammat vai korkeammat arvot verotukseen, koska luovutusarvo vaikuttaa suoraan seuraavaan hankinta-arvoon, joten lähtökohtaisesti arvoja suotuisasti valitsemalla verotusta voi vain myöhäistää. Kirjanpito on kuitenkin kaiken kaikkiaan hyvin monimutkaista. Kryptopörssit ja muut palvelut eivät ainakaan pääsääntöisesti myöskään anna ulos tietoja sellaisessa muodossa, että ne suoraan soveltuisivat verottajalle ilmoitettavaksi. Lisäksi kryptojen veroraportointia vaivaa sama ongelma, joka vaivaa lievemmässä määrin myös osakeraportointia. Osakeluovutuksia varten voi lähettää liitetiedoston, mutta silloin ei voi käyttää ollenkaan järjestelmään automaattisesti raportoituja tai sinne itse syötettyjä/korjattuja tietoja, vaan on valittava jompikumpi. Tämä tuntuu älyttömältä tilanteessa, jossa merkittävä osa tiedoista on tullut verottajan järjestelmään automaattisesti. Kryptovaluuttojen kohdalla tilanne taitaa kuitenkin olla vielä pahempi: sähköinen veroilmoitus ei tue tällaisten tietojen lähettämistä järkevällä tavalla liitetiedostoina, ja manuaalinen tietojen syöttäminen rivi riviltä on varmasti monen kohdalla täysin mahdoton ajatus. 

Perussuomalaisten Ville Tavio esitti toukokuussa (kts. Kryptovaluuttojen verotus yksinkertaisemmaksi), että kryptovaluuttojen verotusta tulisi yksinkertaistaa osakesäästötilin kaltaiseksi eli sellaiseksi, että vasta kryptolompakosta tehdyt nostot realisoisivat verotuksen. Suhtaudun ehdotukseen kaksijakoisesti. Nykymalli, jossa jokainen transaktio realisoi verotuksen eli tappion tai voiton, on periaatteessa selvästi oikeampi, sillä se vastaa perinteistä osakesijoittamisen verotusta ja pitää verotuksen tehokkaammin ajan tasalla niin, että sijoittajalle ei jää niin hyvää mahdollisuutta keinotekoisesti viivästyttää tai välttää veronmaksua. Kryptojen verotuksen käytännön ongelmallisuuden takia yksinkertaistukselle olisi kuitenkin aitoa tarvetta.

Jos verotuksessa siirrytään uuteen malliin, se tulee kuitenkin suunnitella huolella. Suuri osa kryptosijoittajista tulkinnee Tavion ehdotuksen niin, että verotettavaa tulisi vasta silloin, kun nostot ylittävät talletukset, mutta tämä olisi täysin väärin, eikä vastaa OST-mallia, jossa vain osa nostosta on verotuksellisesti alkuperäistä pääomaa. Käytännössä verottajan järjestelmään tarvittaisiin täysin uusi lomakerakenne, jolla kuuluisi ilmoittaa kaikki tehdyt nostot ja talletukset sekä omistusten arvo nostojen ajankohtina joko kryptolompakkokohtaisesti tai sitten käsittelemällä kaikkia lompakoita yhtenä kokonaisuutena. Tämäkin aiheuttaisi omat kirjanpidolliset haasteensa, mutta ne olisivat huomattavasti pienemmät verrattuna nykytilanteeseen.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

"Sell in May"-ilmiön toimivuus pandemiavuoden lopussa?

Hinnat "kohti kuuta"
- mutta missä on kuu nyt?

Yksi tunnetuimmista sijoittamisanomalioista on ns. "Sell in May (and go away)"-ilmiö. Se viittaa siihen, että tilastojen perusteella ajanjaksot toukokuusta lokakuuhun ovat olleet heikompia kuin jaksot marraskuusta huhtikuuhun. Käytännön syitä tälle tehokkaiden markkinoiden teorian vastaiselle ilmiölle voi hakea vaikkapa lomajaksoista: kesäjaksoilla rahaa saatetaan haluta käyttää lomailuun osakkeiden sijaan ja toisaalta kesäisin yrityksissä tapahtunee vähemmän kiinnostavia osakekursseja nostattavia muutoksia. Ja kun ilmiöstä on alettu puhua, se on saattanut muodostaa myös itseään toteuttavan profetian.

Vaikka historiallisesti "Sell in May" on pitänyt keskimäärin paikkansa, näin ei tietenkään aina ole. Miltä näyttää siis vuoden 2021 tilanne osakkeiden kannalta? Entä kryptovaluuttojen näkökulmasta? 

Jos kesälomat toimivat tavallisina aikoina jonkinasteisena ajurina kurssien liikkeille, poikkeuksellisen pandemiavuoden jäljiltä nämä ajurit voivat olla tavalliseen nähden moninkertaiset. Syynä on se, että pandemiasta raskaasti kärsineillä aloilla työskenteleviä lukuunottamatta ihmiset ovat saaneet palkkaa tavalliseen tapaan, mutta kuluttamaan ei ole niin helpolla päässyt, mikä on ajanut monet sijoittamaan rahojaan, joita Yhdysvalloissa on tullut myös suorana helikopterielvytysrahana. Kun nyt toivon mukaan rajoituksista päästään rokotusten myötä, ihmisten patoutunut kysyntä pääsee purkautumaan. Osakemarkkinoilla on kuitenkin monenlaisia aloja ja yrityksiä. Osa esim. teknologiayrityksistä on saattanut kuplaantua vahvasti pandemia-ajan uuden sijoitusinnon myötä, kun taas osalle pandemiasta kärsineistä yrityksistä hinnoitellaan edelleen vaikeuksia tavalla, joka saattaa osoittautua ylimitoitetuksi. Näiden välimaastoon taas saattaa jäädä yrityksiä, jotka ovat jääneet osin unohduksiin. Vaikka ala- ja yrityskohtaisesti nähtäneen tavallista vuotta enemmän liikkeitä, mitä päätään nostava inflaatio voi osaltaan paikoin korostaa, koko osakemarkkinaa katsoessa ei liene syytä olettaa tämän vuoden näyttäytyvän mitenkään erityisenä vuotena "sell in may"-ilmiötä ajatellen: loppuvuoden kehitys tuskin on yhtä suotuisaa kuin vuoden tähänastinen kehitys puhumattakaan vuoden takaisesta tulleesta kehityksestä, mutta tuskin osakemarkkinoilta kannattaa poistuakaan.

Entä onko kryptovaluuttojen puolella tilanne toinen? Vaikka monia teknologiayrityksiä kuten Teslaa onkin ajanut kova spekulaatio, tuo spekulaatio on kuitenkin pääosin kalvennut kryptovaluutoilla spekulointiin verrattuna. Kryptovaluuttojen kuningas Bitcoinin kokemat viimeisen runsaan vuoden muutoslukemat ovat sinänsä olleet käytännössä samaa luokkaa Teslan kanssa, mutta Bitcoin onkin (tavallisiin valuuttoihin sidottuja "stablecoineja" lukuunottamatta) selvästi vakaimmasta päästä olevia kryptovaluuttoja, kun taas Tesla on kokenut teknologiasektoria ajatellenkin poikkeuksellisen kurssirallin. Siinä missä Teslan kurssi yli 10-kertaistui noin vuoden aikana keväästä 2020, Bitcoin noin 12-kertaistui vuoden 2020 pohjista 5000 dollarin pinnasta tämän vuoden huippuihin 64 000 dollarin paikkeille. Kryptovaluuttojen kakkonen eli Ethereum sen sijaan 38-kertaistui(!) ja tämän vuoden keväällä lukuisien pienempien kryptovaluuttojen kuten DogeCoinin arvot ovat muutamassa kuukaudessa tai jopa vain muutamassa viikossa yli 100-kertaistuneet.

Vaikka pelkästään tavallisia uutislähteitä seuraamalla kryptovaluutoissa tapahtuvien muutosten koko mittaluokka jääkin helposti pimentoon, se ei sinänsä ole varsinaisesti uutinen, että kryptovaluutoilla on osakkeita selvästi suurempi volatiliteetti. Käytännössä tämä on seurausta niiden luonteesta. 

Ensinnäkin siinä missä osakkeilla arvon määrityksen pohjana on yritysten liiketoiminta taseineen ja tuloksentekokykyineen, mitä sitten vain höystetään spekulaatiolla siitä, miten yritys pärjää tulevaisuudessa, sekä jossain määrin spekulaatiolla ihan vain kurssiliikkeistäkin, virtuaalivaluuttojen kohdalla kyse on enimmäkseen vain tuosta viimeisestä, eli puhtaasta kurssispekulaatiosta. Toki tämä spekulaatio pohjautuu osaltaan kunkin krypton kokonaistarjontaan eli siihen kuinka paljon kyseistä valuuttaa on kierrossa nyt ja kuinka paljon sitä tulee olemaan kierrossa tulevaisuudessa. Lisäksi joidenkin kryptojen kohdalla voidaan arvioida myös niiden käyttötarkoituksia muunakin kuin Bitcoinin tapaisena arvon säilyttäjänä, osassa kryptoista on sisäänrakennettuna mekanismi, joka tuottaa kyseisten kryptojen haltijoille eli "hodlaajille", ja osalla valuutoista voi kerryttää "staking"-menettelyllä ikään kuin korkoa,  mutta tuokin korko tulee käytännössä käsittääkseni kuitenkin aina samana kryptovaluuttana.  Pohjimmiltaan pääsääntö siis on kuitenkin, etteivät kryptovaluutat osakkeista poiketen sellaisenaan tuota mitään.

Toisekseen kryptovaluutoille vaikuttaa olevan ominaista se, että niihin sijoittavat nuoret, sekä monesti ihmiset, jotka eivät ole koskaan sijoittaneet esimerkiksi osakemarkkinoille. Kryptovaluutoissa mahdolliset valtavat tuotot tietysti houkuttavat, ja erityisesti tämän vuoden puolella myös osakemaailmassa nähty sijoittamisen yhteisöllisyys on nostanut entistä enemmän päätään, kun ihmiset toitottavat verkossa sitä, mihin pitäisi sijoittaa. Ja kun riittävän moni toitottaa samaa, kurssit voivat lähteä omalle paraboliselle raketoinnilleen hyvinkin lyhyessä ajassa. Kryptomarkkinan villiä länttä kuvaa hyvin se, että toisinaan kaikille voi olla selvää, ettei jossakin  sijoituskohteessa (kuten jossakin lukuisista "dogea" matkivista koiravaluutoista tai Elon Muskin mukaan nimetyistä valuutoista) ole lähtökohtaisesti mitään järkeä, mutta mukaan lähdetään sen toivossa, että ns. hype johtaisi massiivisiin tuottoihin. Moni lähtee siis mukaan vain ja ainoastaan siksi, että arvelee monen muunkin lähtevän mukaan. Niin mielipuoliselta kuin se kuulostaakin, käytännössä valtavat määrät ihmisiä ympäri maailmaa siis viskelevät pieniä ja joskus isompiakin summia ympäriinsä erilaisiin tiedostetusti ponzi-huijausten tapaan toimiviin rakennelmiin.

No, mitä tämä tarkoittaa "Sell in May":tä ajatellen? Jos erilaiset kasvuosakkeet kärsivät alkuvuodesta, kun spekulaatioon pohjautuvalle arvonnousulle alettiin pikkuhiljaa kaivata enemmän perusteita pandemian väistymistä odotellessa ja inflaation uhatessa, eikö ole luontevaa, että sama iskisi kovaa myös kryptovaluuttoihin, joissa hintaspekulaatio ei ole vain höyste tai merkittävä osa kakkua, vaan käytännössä koko homman ydin? 

Viimeisten viikkojen aikana kryptot ovatkin sinänsä tulleet rajusti alas. Yhtenä ajurina on ollut Elon Muskin viestintä ja erityisesti päätös lopettaa Bitcoinin hyväksyminen maksuvälineenä Tesla-autoja ostaessa, kun taas vain pari kuukautta aiemminhan päinvastainen ilmoitus puolestaan nostatti Bitcoinin kurssia. Ja toisaalta rajusta laskusta käännyttiin takaisin ylöspäin suurinpiirtein samaan aikaan kun Musk selvensi Twitterissä, ettei Tesla ole myynyt Bitcoinia (enempää kuin mitä oli myynyt aiemmin keväällä):

Musk onkin twiiteillään tuntunut ohjaavan markkinaa viime aikoina häiritsevän paljon - varsinkin Dogecoinin kohdalla koko viime aikainen hype Dogecoinin satakertaistumisineen lienee hyvin pitkälti Muskin toimien seurausta. Voi silti olla, että markkinaliikkeet olisivat Bitcoinin osalta olleet isossa mittakaavassa lähes samansuuruisia ja suunnilleen samanaikaisia ilmankin Muskia. Selvää on joka tapauksessa, että toukokuun alku olisi ollut ainakin lyhyellä tähtäimellä loistava paikka myydä kryptovaluuttaomistuksia.

Mutta entä toukokuusta eteenpäin? Kryptomarkkinoilla yleinen konsensus tuntuu olevan (tämän sukelluksen jälkeenkin), että kryptojen 4-vuotiseen sykliin kuuluva härkä- eli nousumarkkina on edelleen käynnissä ja tulisi jatkumaan vielä suurin piirtein tämän vuoden loppuun. Ehkä näin voi käydäkin, mutta itse en siihen usko, enkä vetäisi liiallisia johtopäätöksiä parin aiemman kryptosyklin perusteella. On luonnollista, että kun Bitcoinin ja koko kryptomarkkinan markkina-arvo kasvaa, myös liikkeiden suhteellinen suuruus pienenee. Institutionaalisten sijoittajien mukaan tuleminen sekoittaa myös pakkaa uudella tavalla. 

Ja entäs se taakse jäävän pandemiavuoden merkitys? Pandemiaolojen väistyminen vaikuttaa kulutuskäyttäytymiseen, mutta toisaalta voi kysyä, vaikuttaako kryptovaluuttojen kysyntään vielä enemmän pandemiaelvytyksen seurauksena tuleva inflaatio. Bitcoinin yksi keskeisistä ominaisuuksista on se, että sen tarjonta on euron ja dollarin kaltaisesta ns. fiat-rahasta poiketen ennalta määritetty. Bitcoin on inflatorisuuden sijasta käytännössä deflatorinen, ja siksi Bitcoin sekä valtaosa muista kryptoista voidaankin nähdä hyvänä suojana inflaatiota vastaan. Toisaalta kryptomarkkinoilla tavoiteltaviin tuhansien prosenttien voittoihin verrattuna parin prosentin inflaatio on aika lailla hyttysen ininää, joten voi kysyä, kuinka merkittävä ajuri suhteellisen maltillisena pysyvä inflaatio voi kryptojen kohdalla loppujen lopuksi kuitenkaan olla. Niinpä loppujen lopuksi kryptomarkkinoiden kehityksen toukokuusta lokakuulle saattaakin määrätä yksinkertaisesti vain yleinen usko kryptomarkkinasyklin pituudesta ja suuruudesta, ja siinä puhtaan spekulaation ja osin itseään toteuttavien profetioiden maailmassa pandemia ja inflaatio saattavat olla vain suhteellisen pieniä yksityiskohtia.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

WallStreetBets ja syntisten pöytä

WallStreetBets-subredditin tunnuskuva

Viime viikko oli osakemarkkinoilla aika historiallinen. Se ei ole näkynyt indeksitasoilla, kuten vaikkapa vuoden 1987 Musta maanantai, vaan yksittäisten osakkeiden ja erityisesti vaikeuksissa kulkevan GameStopin osakkeiden kohdalla. 

Taustalla on ollut tieto siitä, että GameStopin osakkeita on shortattu eli myyty lyhyeksi poikkeuksellisen paljon ja itse asiassa enemmän kuin koko firmalla on osakkeita. Redditin WallStreetBets-ryhmän (WSB) väki löysi tästä tilaisuutensa: jos GameStopin osakkeita ostettaisiin paljon, kurssi nousisi, ja lyhyeksimyyjät joutuisivat sulkemaan lyhyeksimyyntipositionsa ostamalla osakkeet takaisin. WSB:n väki on odottanut, että tästä syntyy ns. short squeeze, jossa osakkeen kurssi nousisi räjähdysmäisesti, koska lyhyeksimyyjien on lainattujen osakkeiden palauttamiseksi ostettava osakkeet markkinoilta, oli hinta mikä hyvänsä. Tällainen short squeeze on nähty mm. Volkswagenin osakkeella vuonna 2008, jolloin Volkswagenin arvo osakkeen arvo nousi parin päivässa päivässä viisinkertaiseksi tehden siitä hetkellisesti maailman arvokkaimman yhtiön. GameStopin tapauksesta tekee kuitenkin uudenlaisen se, että tässä liikkeelle panevana voimana on käytännössä toiminut miljoonien ihmisten nettiyhteisö. 

GameStopin short squeezeen pyrkimisessä on ylläpidetty narratiivia, jonka mukaan tässä ollaan ikään kuin tavallisten ihmisten asialla Wall Streetin rikkaita vastaan, ja osin jopa ikään kuin kostamassa vuoden 2008 finanssikriisiinkin johtanut häikäilemättömyys. Tämän kuun alussa GameStopin osake maksoi alle 20 dollaria kappaleelta, kun taas tällä viikolla siitä maksettiin enimmillään lähes 500 dollaria kappaleelta. Puolen vuoden takaisesta alle 5 dollarin hinnasta osakkeen kurssi on yli 100-kertaistunut! Osakkeen räjähdysmäisen ja täysin itse yrityksen bisneksen kehitykseen perustumattoman kurssinousun vuoksi hedgerahastot ovatkin ilmeisesti hävinneet 19 miljardia dollaria GameStopin osakkeen lyhyeksimyynnin takia, joten Wall Streetin näpäyttämisessä ryhmä on tosiaan ainakin onnistunut. 

Mutta onko touhussa sitten jotain ylevää? Onko ajuri WSB:n väen toimissa ollut yhdessä tekemisen hauskuus, Wall Streetin idealistinen vastustus, vai kuitenkin päällimmäisenä se sama kuin Wall Streetilläkin eli tavoite tehdä rahaa? Siinä missä rahastot ovat kärsineet mittavia tappioita, hyvin moni on nyt tehnyt paljon rahaa tai suorastaan rikastunut miljoonilla dollareilla (kts. Business Insiderin juttu) WSB:ssä masinoidulla GameStopin osakkeiden osto-operaatiolla. Suurimpia voittoja tehneet ovat tuskin olleet varsinaisesti köyhiä ennestäänkään, minkä lisäksi lienee mahdollista, että osa hedgerahastojen tappioista osuu käytännössä tavallisten ihmisten  eläkesäästöihin. Lisäksi on kyseenalaista, onko WSB:ssä tapahtunut touhu ollut edes laillista. 

WSB:n aikaansaamat vauhdikkaat markkinaliikkeet ovat saaneet monet puhumaan sijoittamisen demokratisoitumisesta (kts. HS:n juttu). Samalla se tarkoittaa, että jos Wall Streetin väen puuhat on nähty röyhkeänä keinotteluna, WallStreetBets on ikään kuin astunut Erika Vikmanin laulun nimeä mukaillen ihan omaan Syntisten pöytäänsä. Kun "pöytä on jo katettu", ei tarvitse kuin löytää sinne ajoissa, niin voi nauttia tuottoisan kattauksen antimista. Tästä herää vain sitten kysymys:

Onko tällaisen pöydän kattaminen luvallista? 

On hyvät perusteet sanoa, että ei. Markkinoiden manipulointi oman hyödyn tavoittelemiseksi on kiellettyä. SEC eli Yhdysvaltain arvopaperi- ja pörssikomission toteaa suoraan short squeezestäkin seuraavasti (kts. lähde):

Although some short squeezes may occur naturally in the market, a scheme to manipulate the price or availability of stock in order to cause a short squeeze is illegal.

Myös Suomen Fivan markkinavalvoja Juha Manu on HS:n haastettelussa puhunut tällaisen näyttävän markkinoiden manipulatiiviselta väärinkäytöltä. Ja myös sijoitusbloggari Aki Pyysing on povannut WSB-kirjoittajille "yllätyslinnaa" (kts. "Liian vanha shorttaamaan).

Edellä mainitusta huolimatta monen tuntuu olevan vaikea nähdä, että WSB:ssä ajettu masinointi olisi missään määrin laitonta, tai edes kyseenalaista touhua. Toki, kun yhteisössä on miljoonia jäseniä, joista merkittävä osa harrastaa samanlaista huutelua, ja tietynlainen näkemysten jakaminen on toki täysin sallittua, on vaikea todeta ainakaan yksiselitteisesti, missä kohtaa ja keiden toimesta laillisuuden raja olisi ylitetty. Samaten voi kysyä: eikö Wall Streetillä ylitetä samaa epämääräistä rajaa tämän tästä? Tai kuinka oikein oli, että piensijoittajien suosima Robinhood-palvelu rajasi viime viikon torstaina näiltä "meemiosakkeilta" kaupankäyntiä siten, että ostot eivät enää olleet sallittuja, vaan ainoastaan myynnit? Syy tähän oli ilmeisesti Robinhoodin perinteisestä osakevälityksestä poikkeava toimintamalli yhdistettynä äärimmäisen volatiliteetin aiheuttamiin hankaluuksiin vastata vakuusvaatimuksiin (joku asiaa ja Robinhoodin toimintaa paremmin tunteva osannee selittää paremmin), mutta ei se silti tee toimenpidettä millään muotoa ongelmattomaksi.

Joka tapauksessa vaikka oletettaisiin, että Wall Street toimisi usein moraalittomasti ja/tai lain rajamailla, paraneeko tilanne, jos verkkoyhteisöt synnyttävät samanlaisia synnin piirejä? Tai onko yleisen hyvän kannalta hienoa, että ihmiset alkavat tavoitella sellaista rikastumisen mallia, jossa ideana on vain huomata jonkin yhteisön ajama villitys tai laiton "bump and dump"-viritys ensimmäisten joukossa? Tällaiset voivat toimia myös vahvemmin piilossa kuin kaikille sinänsä avoin Reddit, jolloin reilun pelin ylläpitäminen voi olla entistäkin vaikeampaa.

Mitä tästä kaikesta seuraa? Hedgerahastoilla karkasi GameStopin kanssa homma lapasesta, ja he saivat tästä nyt WSB:n vetämänä kalliin oppitunnin. Jatkossa rahastot ovat varmasti varovaisempia shorttaamisen kanssa. Mutta tullaanko shorttaaminen kieltämään? Tuskinpa vain. Olisiko syytä? Ei oikeastaan. Shorttaamisen mahdollisuus toimii lääkkeenä osakkeiden ylihinnoittelua vastaan ja voi siten auttaa ehkäisemään toisenlaisia ongelmia markkinoilla. Hommassa vain pitäisi pysyä nyt nähtyä paremmin tolkku mukana. 

GameStopin lisäksi WSB-yhteisön tähtäimessä on ollut mm. elokuvateatteriyhtiö AMC, BlackBerry, kuulokevalmistaja Koss sekä jossain määrin jopa suomalainen Nokia. Hopeankin hinta on ollut nosteessa ja omana älyvapauden ilmentymänä alunperinkin meemiin pohjautuva virtuaalivaluutta DogeCoin sai meemikohtelun ja nousi hetkellisesti noin 1000%: jos yhteisön kirittämiä osakkeita kutsutaan meemiosakkeiksi, DogeCoin oli siis ainakin hetken tavallaan "meemimeemivirtuaalivaluutta". Vaikka (DogeCoinia lukuunottamatta) edellä mainittujen sijoituskohteiden markkinaliikkeet ovat olleet GameStopiin suhteutettuna maltillisia, on helposti tuntunut siltä, että WSB-yhteisön vaikutus on näkynyt viimeisen viikon aikana vähän joka puolella. Ilmiö säilynee kuitenkin tässä GameStopin saaman huomion kirittämässä mittakaavassa vain hyvin hetkellisesti, ja on jo nyt luultavasti hiljenemään päin. Markkinavalvojille julkisissa nettiyhteisöissä ja netin kätköissä tapahtuva markkinavaikuttaminen antaa kuitenkin hyvin uudenlaisia haasteita, ja tarvetta voi löytyä uudenlaiselle sääntelylle.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>