Kehitysaskeleita 4 - Eroon televisiolupamaksusta

Yle kaupallisella kanavalla nähtynä

Jo pitkään puheissa ollut Yle-vero näyttää olevan tulossa vuonna 2013 (ks. Ylelle tulossa rahoitus Yle-verosta). Parhaasta rahoitusmallista ja koko Ylen olemassaolosta voi perustellusti esittää monenlaisia mielipiteitä, mutta televisiolupamaksujärjestelmä on ainakin jo pidemmän aikaa tuntunut selvästi vanhentuneelta, mistä johtuen pidän Yle-veroon siirtymistä kehitysaskeleena.

Nykyisessä televisiolupamaksussa on useampia ongelmia. Ensinnäkin se on kallis yksinasuville: ei mielestäni ole perusteltua olettaa, että yksin asuva käyttäisi kaksin kerroin enemmän Ylen palveluja kuin kahden hengen taloudessa asuvat. Toisekseen byrokratiaan hukkuu huomattavat määrät resursseja (työvoimana n. 100 henkilöä), jotka voidaan työllistää yhteiskunnan kannalta hyödyllisempiinkin tehtäviin. Kolmantena seikkana valvonta on byrokratista huolimatta vaikeaa, mistä johtuen monet vain jättävät maksun maksamatta, mikä ei ole oikeudenmukaista niitä kohtaan, jotka maksavat maksun tunnollisesti.

Tietysti voi kysyä, miksei voisi kustantaa Ylen toimintaa suoraan valtion budjetista. Voi hyvin olla, että Yle-vero toimiikin välivaiheena kohti suoraa budjettirahoitteisuutta. Suurta eroa vaihtoehdoilla ei sinänsä ole. Rahallisesti ero on lähinnä se, että opiskelijat ja toimeentulotuella elävät voivat nyt suunnitellunmukaisesta Yle-verosta selvitä maksutta, kun taas suurimmalle osalle palkansaajista kyse on euromääräisestä tasasummasta, ei niinkään prosenttiosuus palkasta - progressiosta puhumattakaan. Erillisessä Yle-verossa on joka tapauksessa ainakin se hyvä puoli, että rahat on selkeästi korvamerkitty, jolloin veron maksaja tietää suoraan, mitä Ylen pyörittäminen kustantaa. Toisaalta tästä herää nopeasti kysymys, pitäisikö muitakin veroja sitten korvamerkitä samalla tavalla: poliisivero, terveyspalveluvero, koulutusvero jne. Ehkä sellaiseen ei kuitenkaan ole tarvetta mennä.

Kaiken pohjalla on joka tapauksessa kysymys siitä, mistä rahaa maksetaan. Useimmat Yle-maksua vastustavat taitavat vedota siihen, etteivät he käytä Ylen palveluita tai että käyttävät niitä vain vähän. No, harva kai kaikkia julkisia palveluita käyttääkään. Ylen tapauksessa kyse on kuitenkin nähdäkseni enemmästäkin kuin pelkästään siitä, kuka käyttää tai ei käytä Ylen palveluita. Se, että on olemassa Ylen kaltainen toimija vaikuttaa väistämättä myös siihen, millaista sisältöä esim. MTV3 ja Nelonen tuottavat. Tämä kaikki taas vaikuttaa vielä internetinkin aikakaudella siihen, miten yhteiskunnallista keskustelua käydään. Yleisesti ottaen voikin kysyä: jos Yleä ei olisi ollut esim. viimeisen 30 vuoden aikana, miten erilaiselta kaupalliset toimijatkin nykyään näyttäisivät? Vaikka Yleä ei televisiosta tai netistä seuraisikaan, sen vaikutuksen kyllä kokee jokainen muodossa tai toisessa.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Järjestelmän kierteet 3 - Asunto opintotuen saamiseksi

Tyhjä soluasunto (toukokuu 2005)

Vähätuloinen ja -varainen voi saada tukea asumiskulujensa maksamiseksi. Hän saa siis tukea asuntoa varten. Opintotukijärjestelmä voi kuitenkin synnyttää myös päinvastaisen tilanteen, jossa asunto hankitaan tukea varten.

Vanhempansa luona asuva 17-19-vuotias ei ole oikeutettu lainkaan opintotukeen, mikäli hänen vanhempansa tienaavat yli 61 000 euroa vuodessa. 20 vuotta täyttäneillä kotona asuvilla korkeakouluopiskelijoilla tuki on vastaavassa tilanteessa 122 euroa. Vanhempien luota muuttaessa tilanne kuitenkin muuttuu.

Mikäli korkeakouluopiskelija muuttaakin asumaan itsenäisesti, hän saa 298 euroa opintotukea kuukaudessa, kunhan vain on täyttänyt 18 vuotta. Se tarkoittaa 20 vuotta täyttäneille 176 euroa ja alle 20-vuotiaille 298 euroa enemmän kuukaudessa aiempaan verrattuna. Asuminen toki aiheuttaa piirun verran lisäkuluja, mutta veroton asumislisä voi tehdä näistä kuluista hyvin marginaalisia. Käytännössä vuokrakulujen omavastuu jää soluasunnoissa n. 40-50 euron paikkeille kuukaudessa. Omavastuu vuoden ajalta toki kasvaa, jos vietetään kolme kesäkuukautta ilman opintotukea ja asumislisää.

Muuttujia on useita. Alla olevassa kahdessa taulukossa on selvyyden vuoksi esitetty, miten paljon enemmän tai vähemmän rahaa kussakin tapauksessa jää vuokran jälkeen, kun soluasunnon vuokra on melko hintava 250 euroa:

VANHEMPIEN VUOSITULO YHT. YLI 61000 €.	Ilman kesäkuukausia	Kesäkuukaudet tuettomina huomioiden
18-19-vuotias toisen asteen opiskelija	-50 € / kk	-100€ / kk
18-19-vuotias korkeakouluopiskelija	248 € / kk	123,5 € / kk
20+-vuotias toisen asteen opiskelija	116 € / kk	24,5 € / kk
20+-vuotias korkeakouluopiskelija	126 € / kk	32 € / kk

VANHEMPIEN VUOSITULO YHT. ALLE 22769 €.	Ilman kesäkuukausia	Kesäkuukaudet tuettomina huomioiden
18-19-vuotias toisen asteen opiskelija	100 € / kk	12,5 € / kk
18-19-vuotias korkeakouluopiskelija	118 € / kk	26 € / kk
20+-vuotias toisen asteen opiskelija	16 € / kk	-50,5 € / kk
20+-vuotias korkeakouluopiskelija	-19€ / kk	-76,8 € / kk

Ylläolevissa taulukoissa ei ole huomioitu verojen vaikutusta. Asumislisä on kuitenkin veroton, ja opintotukea nostavan veroprosentti pieni, joten käytännössä verojen merkitys on tässä yhteydessä pieni, eli vain parinkymmenen euron luokkaa miinuksen suuntaan. Enemmän on kuitenkin oikeastaan merkitystä sillä, että soluasunnot ovat yleensä halvempiakin kuin tuo 250 €, jolloin vuokralaisuudesta tulee vastaavasti kannattavampaa.

Taulukkoja katsomalla voi joka tapauksessa todeta, että asunnon ottaminen lukukauden ajaksi kannattaa periaatteen tasolla useimmissa tapauksissa, vaikka asunto ei oikeasti kiinnostaisikaan. Vaikka kesä menisikin ilman tukia, asumisesta tulee silti tyypillisesti käytännössä täysin ilmaista.

Taulukkojen kahdeksasta rivistä kaksi ensimmäistä muodostavat kuitenkin selvät poikkeukset. Mikäli vanhemmat tienaavat riittävästi, 18-19-vuotiaalle toisen asteen opiskelijalle asunto on vain kustannuserä, vaikka toki asumislisän ansiosta pieni sellainen. Sen sijaan 18-19-vuotiaalle korkeakouluopiskelijalle asunnon vuokraaminen on itse asiassa hyvinkin merkittävä tulonlähde: verojenkin jälkeen jää lukukauden aikana yli 200 euroa ylimääräistä käyttörahaa kuukaudessa! Asunto siis kannattaa selvästi vuokrata itselleen, vaikka asunnossa ei edes todellisuudessa asuisi.

Kierteiseltä tukijärjestelmä tuntuu varsinkin viimeksi mainitun tapauksen osalta. Tarkistellaanpa kierteen ominaisuuksia kuitenkin erillisessä taulukossa sarjan aiempien osien tapaan:

Kierteen kuvaus	Hankitaan mahdollisimman halpa soluasunto opintotuen saamiseksi tai opintotuen suuruuden kasvattamiseksi.
Aukkoisuus	Ilmeinen. Tuki saattaa tulla vapaa-ajan tukemiseen sen varsinaisen tarkoituksen eli asumisen ja itsenäisen elämisen tukemiseen.
Mutkaisuus	Ilmeinen. Saatetaan nähdä vaivaa asunnon hankkimiseksi, vaikka käytännössä tarve tai halu asuntoon olisikin pieni tai olematon.
Merkitys yksilölle	Kohtalainen. Järjestelmä kannustaa tai tietyin edellytyksin jopa painostaa itsenäistymään.
Merkitys yhteiskunnalle	Melko pieni - ainakin negatiivisessa mielessä. Negatiivisena puolena soluasuntoja saattaa olla olemattomassa tai hyvin vähässä käytössä, vaikka joku toinen voisi tarvita soluasuntoa selvästi enemmän. Se taas voidaan nähdä positiivisena puolena, että kannustetaan itsenäistymään.
Korjattavuus	Melko helppo. Mikäli tähän haluttaisiin puuttua, tukisääntöjen muuttaminen olisi helppoa.
Kokonaisälyttömyys	Pieni. Suurimmassa osassa tapauksia asunnon vuokraamisella ei varsinaisesti pääse tienaamaan, mikäli kesäkuukaudet lasketaan tuettomina osana kokonaisuutta. 18-19-vuotiaiden korkeakouluopiskelijoiden pieni ryhmä muodostaa tässä poikkeuksen, ja erikoiseltahan se tuntuu, että vuokraamalla asuntoa jää enemmän rahaa käteen kuin jos asuisi vanhemmillaan. Mikäli itsenäistymiseen kannustaminen nähdään näin vahvasti tavoittelemisen arvoisena, kyseessä voi kuitenkin olla kokonaisuutta ajatellen jopa hyvä asia.

Itsenäisyyteen kannustaminen on luultavasti vain hyvä asia, joten siinä mielessä pieni palkinto vanhempien luota muuttamisesta voi olla perusteltu. Soluasunnoille on kuitenkin aina huomattava kysyntä, eikä niitä kaikille välttämättä löydy heti, kun olisi tarve. Siksi on ainakin pohtimisen arvoinen kysymys, tarvitseeko 18-19-vuotiaita keski- tai korkeatuloiset vanhemmat omaavia korkeakouluopiskelijoita kannustaa kotoa muuttamiseen niin vahvasti kuin nykyinen tukisäännöstö tekee.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Vakuuttamatta paras?

Tasa-arvo on aina tavoittelemisen arvoinen asia oli sitten kysymys sukupuoleen tai muuhun jaotteluun perustuvista eroista. On kuitenkin asioita, joissa pitäisi vain hyväksyä, että eroja on olemassa, eikä niistä pakottamalla eroon päästä. Tuntuu, että nyt EU:n päättävät elimet ovat iskeneet lusikkansa taas sellaiseen soppaan vaatimalla samansuuruisia vakuutusmaksuja miehille ja naisille (ks. Naisten vakuutusmaksut nousevat - tasa-arvon nimissä).

Mitä tuo muutos käytännössä tarkoittaa? Ensinnäkin miesten kohdalla korkean riskin sisältävissä vakuutuskohteissa miesten vakuutusmaksut laskevat ja naisten maksut nousevat. Vastaavasti joissakin vakuutuskohteissa hinta laskisi naisilla ja nousisi miehillä. Nämä ovat kuitenkin vasta välittömät seuraukset.

Vakuutukset ovat pohjimmiltaan maksu turvasta: koko asiakaskunta häviää keskimäärin rahaa, mutta tämä odotusarvoinen menetys on yksilötasolla niin pieni, että se monesti kannattaa maksaa, kun toisessa vaakakupissa on elämässä mahdollisesti vastaan tulevien vaarojen kohtaaminen ilmanturvaa. Jos naisten vakuutusmaksut kuitenkin nousevat selvästi, myös tämä odotusarvoinen menetys naisilla kasvaa tuntuvasti. Se tarkoittaa sitä, että naisten kannattaa entistä vähemmän vakuuttaa itsensä. Se taas johtaa siihen, että entistä harvempi nainen vakuuttaa itsensä, kun taas miehistä hieman useampi luultavasti vakuuttaisi itsensä.

Kun entistä harvempi nainen vakuuttaa itsensä ja entistä useampi mies vakuuttaa itsensä, vakuutusten hinnat nousevat hyvin lähelle nykyistä miesten vakuutusten hintaa. Miesten vakuutusten hinnat siis laskevat hyvin vähän, kun taas naisten vakuutusten hinnat nousevat todella tuntuvasti. Halutaanko, että vakuutukset jakautuvat miesten ja naisten vakuutuksiin, kun monet eivät halua ottaa sukupuolelleen epäedullista vakuutusta?

Vakuutusyhtiöt hinnoittelevat riskiä joka tapauksessa ainakin iän perusteella. Onko sukupuolten välisen tasa-arvon tavoittelu riittävä syy sille, ettei sukupuolta voisi säilyttää myös yhtenä kriteerinä?

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Kun liiketoiminnan haitat ylittävät hyödyt

Suomeen on muutaman viime vuoden aikana kasvanut kaksi yritysten ryhmää, joiden toimintaa moni pitää joko moraalittomana tai laittomana - ellei sitten molempia.

Ensimmäinen ja samalla tunnetumpi näistä yritystyypeistä on pikavippiyritykset, jotka käyttävät ihmisten taloudellista ahdinkoa tai lyhytnäköisyyttä häikäilemättömästi hyväkseen. Toiminnan yleisesti moraalittomana pidetystä luonteesta riippumatta ne eivät riko mitään lakeja, vaikka esim.Sampsa Kataja haluaakin kieltää pikavipit kokonaan.

Toinen arveluttavien yritysten joukko on ns. senttihuutokaupat, joissa huuto nostaa tuotteen hintaa vain sentillä, mutta "huutaminen" itsessään maksaa euron verran. Huutaja hyötyy, mikäli saa tuotteen ostettua pienellä huutomäärällä, mutta halvalla loppuhinnalla. Tavallisen käyttäjän on kuitenkin vaikea tietää, onko osa huutajista palvelun omia robotteja. Mikäli niiden toiminta kuitenkin on rehellistä, ne eivät sinänsä sellaisenaan ole välttämättä sen moraalittomampia kuin mikä tahansa uhkapeli. Perusongelma on siinä, että kaiken arkijärjen mukaan ne ovat silti päivänselviä arpajaisia, mikä taas on Suomessa luvanvaraista ja veronalaista toimintaa. Jostakin käsittämättömästä syystä ensimmäinen senttihuutokauppa Fiksuhuuto kuitenkin vapautettiin arpajaisrikossyytöksistä vuosi sitten.

Vaikka Fiksuhuuto voittikin oikeudenkäyntinsä, hauskana ajankohtaisena aiheeseen liittyvänä tapauksena uusi senttihuutokauppa Teknihuuto saattoi ampua itseään kuitenkin pahasti jalkaan markkinoinnissaan. Se erehtyi mainostamaan palveluaan MuroBBS:ssä, joka on useampaan otteeseen kuten mm. Wincapitan tapauksessa tullut mainituksi mediassa crowdsourcing-henkisestä salapoliisityöstään. MuroBBS:ssä näkyvän mainoksen johdosta keskusteluforumin käyttäjä perusti eilen vetoomuksen, jossa vaadittiin Teknihuuto-yhteistyön lopettamista sekä näiden mainosten poistamista. Ei mennyt kuin päivä, kun vetoomus otettiin tosissaan, ja yhteistyö lopetettiin. Lopputuloksena Teknihuuto päätyi murolaisten varmaksi silmätikuksi, mikä ei välttämättä ole kovin hyvä asia esim. mahdollisia tulevia oikeudenkäyntejä ajatellen.

Kävi Teknihuudon jatkossa miten tahansa, senttihuutokaupat ovat nähdäkseni jo nykylainsäädännöllä laittomia, joten on merkillistä miten ne saavat jatkaa toimintaansa. Pikavippiyrityksiä puolestaan pitää koko kansan enemmistö moraalittomina, vaikka ne ovatkin pohjimmiltaan laillisia. Mielestäni molemmat yritystyypit ovat kuitenkin sekä sosiaalisesti että kansantaloudellisesti haitallisia, minkä vuoksi ne tulisi pyrkiä kieltämään.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Hitas arpajaisveron piiriin?

Jätkäsaaren Hitas-asuntojen arvonnat on nyt pidetty sekä ATT:n että Lemminkäisen asuntojen osalta. Tuhansia osallistui arpajaisiin, mutta vain muutamat kymmenet selvisivät voittajina. Mm. Akateemisen talousblogin keskusteluissa on nostettu esille kysymys, pitäisikö verottajan kiinnostua aiheesta. Eli pitäisikö tällaisista arpajaisista maksaa arpajaisveroa - vai soveltuisiko kenties jokin muu vero paremmin Hitas-arpajaisiin?

Hitas-lotto

Jotta voisi olla jotakin verotettavaa, pitää tietysti olla jokin rahasumma tai arvo, josta veroa peritään. Periaatteessa voisi sanoa, että Hitas-asunnon edullisuutta laskee se, että myyntihinta on rajoitettu. Tämä on kuitenkin mielestäni arvoa laskettaessa epäolennainen tekijä, sillä asunnon voi omistaa tästä iäisyyteen, jolloin mahdollisella myyntihinnalla ei ole merkitystä.

Todellinen Hitas-arpajaisvoiton arvoa laskeva tekijä on Hitas-asuntojen sijainti vuokratontilla. Sen merkitystä voi arvioida esimerkiksi vertaamalla muiden uudiskohteiden tonttien lunastusosuuksiin, mitkä tietysti vaihtelevat alueittain. Konalaan tulevassa Helsingin Greipissä tuo lunastusosuus on alle 600€ neliöltä, kun taas Lauttasaareen rakenteilla olevassa Gneississä lunastusosuus on yli 1000€ neliöltä. Nyt arvotuissa Jätkäsaaren asunnoissa todellisuus lienee lähempänä jälkimmäistä.

ATT:n kauppaamien asuntojen keskihinta on 4130€, kun taas Lemminkäisen kauppaamien Paasirannan asuntojen keskineliöhinta vain 3378€. Jos näihin lisättäisiin laskennallinen 1000€:n tontin lunastusmaksu, hinnat olisivat siis 5130€ ja 4378€ neliöltä. Jätkäsaaresta ei ole vielä myynnissä vapaarahoitteisia vertailukohteita lukuunottamatta asukkaiden poikkeuksellista itse perustamaa asunto-osakeyhtiötä Juutinraumankatu 6:ssa, joka sijaitsee itse asiassa sekin vuokratontilla. Vertailupohjaa löytyy Helsingistä kuitenkin muualtakin kuten esim. Helsingin Wilhelm Vallilassa, keskineliöhinnaltaan 5569€ sekä em. Lauttasaaren Gneissi, lunastuksen sisältävältä keskineliöhinnaltaan 6551€. Hitaseja huomattavasti kalliimmista hinnoista huolimatta nämä hinnat lienevät melko tyypillisiä tapauksia toisin kuin Kampin kalliit 9000€ neliöhintaiset Oscar-asunnot.

Sijainnin lisäksi on tietysti myös muita muuttujia, joiden vuoksi ylläolevia lukuja ei voi suoraan verrata. Ottaen huomioon, että ei taida olla aivan tavatonta saada arvonnoissa varsinkaan suosituimpien Hitas-asuntojen kohdalla yli 100:n meneviä sijanumeroita, arvontojen suosiosta voi kuitenkin jo suoraan päätellä, että arvontavoitolla on hyvinkin todellista arvoa. Lisäksi merellinen sijainti on yleisesti arvostettu asia, mikä tuskin heikentää Jätkäsaaren asuntojen arvostusta eli ihmisten valmiutta maksaa niistä korkeampaa hintaa. Niin ollen vuokratonttilisälläkin laskettuna näiden Hitas-asuntojen hinta lienee reippaasti vastaavia ei-hitas-uudisasuntoja halvempi.

Mitä tämä sitten tarkoittaa tämän jutun lähtökohdan eli verotuksen kannalta? Jos Hitas-voiton arvoksi todettaisiin vaikka 500€ neliöltä, tämä tarkoittaisi keskikokoisesta 75 neliön kämpästä yhteensä 37 500€:n suuruista voittoa. Hitas-arpajaisten omituisen ainutlaatuisen luonteen vuoksi suoraa vertailukohdetta ei ole, mutta käytännössä arpajaiset osunevat arpajaislaissa määritettyjen "muiden arpajaisten" piiriin. Tämä tarkoittaa 30%:n veroa, joka lankeaisi arpajaisten järjestäjän eli tässä tapauksessa Lemminkäisen ja ATT:n maksettavaksi. 37 500€:sta summa olisi 11 250 €.

Mikäli asuntoja jaettaisiin muuten kuin nykyisellä arpajaismenettelyllä, tilanne olisi toinen. Aiemmin käytössä ollut jonotusmenettely ei mielestäni vastaa arpajaislaissa määriteltyä kuvausta näennäissuorituksesta, jolloin näissä tapauksissa voitto menisi jo tuloverotuksen puolelle eli lankeaisi asunnon ostajan maksettavaksi. Suuruudeltaan vero olisi arpajaisveroa suurempi: tuosta 37 5000 €:sta tulisi keskituloisella suomalaisella veroa maksettavaksi yli 15 000 €.

Ajatus asunnon alihintaisuuden verottamisesta voi kuulostaa oudolta, mutta itse asiassa se on Hitas-järjestelmän ulkopuolella täysin todellinen käytäntö: mikäli asunto myydään hinnalla, joka verottajan näkemyksen mukaan on alle 75% asunnon todellisesta arvosta, koko alihintaisuudesta määrästä tulee maksaa lahjavero. Jos etu on 500 € neliöltä, se ei sinänsä vielä tuota 75%:n ehtoa täytä, mutta muussa tapauksessa tuo 37 500 € tarkoittaisi 8030 € suuruista veroa.

Summat ovat sen verran merkittäviä, että kuvittelisi verottajaa kiinnostavan. Verottaja arvioi joka tapauksessa lahja- ja perintöveroja kerätäkseen ahnaasti ja enemmän tai vähemmän mielivaltaisesti niin metsä- kuin asunto-omaisuuttakin, joten miksei Hitas-arpajaisten voittojakin?

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Markkinoiden oppivuodet

Italian ja Saksan lainakorot (lähde: Talouselämä 39/2011 / FactSet)

Ulkomaankauppa- ja eurooppaministeri Alexander Stubb haluaa kolmen A:n luottoluokituksen omaaville euromaille lisää päätäntävaltaa EU:ssa (kts. MTV3:n juttu). Lausunnon merkitys riippuu siitä, katsotaanko EU:ta sen nykyisessä kriisissä vai pidemmällä tähtäimellä. Nykyisessä kriisissä AAA-maiden muodostaman ytimen valta lienee joka tapauksessa aiheellisesti korostettu. Ehkä tätä valta-asemaa olisi mahdollista vielä korostaa virallistamalla luottoluokituksen merkitys EU-politiikassa. Tämä voisi kuitenkin kasvattaa eripuraa EU-maiden välillä ja antaisi toisaalta yksityisille luokituslaitoksille entistä enemmän valtaa.

Jos kuitenkin katsotaan lausunnon ajatusta pidemmällä aikavälillä, kysymys ei ole ensisijaisesti siitä, miten se asettaa maat eri kasteihin. Tärkein ajatus lienee silloin se, että kaikki maat pyrkisivät pääsemään tähän AAA-ryhmään, jolloin euroalueesta tulisi kokonaisuudessaankin hyvin vahva. On kuitenkin huomattava, että normaalioloissa hyvällä taloudenpidolla on jo itsessään tärkeä merkitys. Se vain pääsi euron ensimmäisinä vuosina unohtumaan, kun kaikkien euromaiden lainakorot seurasivat valtioiden talouksien kunnosta riippumatta samoja polkuja - mikä näkyy oivallisesti oheisessa viime viikon Talouselämässä julkaistussa graafissa. Markkinat eivät osanneet suhtautua yksittäisiin EU-valtioihin oikealla tavalla, mutta ovat saaneet asiasta parin viime vuoden aikana kovan oppitunnin. Kysymys kuuluukin, tarvitaanko tämän oppitunnin jälkeen enää erillistä poliittista motivaattoria valtion talouden kunnossapitoon?

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Järjestelmän kierteet 2 - Mukaopiskelu

Parhaat päivänsä nähnyt teekkarilakki.

Opiskelijoiden tukemiseen liittyy muitakin kiemuroita kuin pari viikkoa sitten kuvaamani opintotukiavioliitot. Opintotuen lisäksi opiskelija nauttii erinäisistä muistakin eduista, eikä niistä moni huvin vuoksi luovu, vaikka siirtyisikin pysyvästi työelämään ilman että jatkaisi enää opiskelujaan.

Mikäli opiskelija siirtyy täysipäiväiseen työelämään, hän menettää suurempien tulojen myötä oikeutensa opintotukeen. Tulojen kasvu ei kuitenkaan ole esteenä muiden opiskelijaetujen saamiselle. Hän saa edelleen hyvin tuntuvaa alennusta niin paikallis- kuin kaukoliikenteestäkin, voi ruokailla erittäin halvalla opiskelijaruokaloissa, pystyy ehkä edelleen käyttämään YTHS:n palveluja sekä asumaan hyvin edullisessa opiskelija-asunnossa (ks. esim. Ikuisuusopiskelijoiden asumista syynätään Oulussa).

Kaiken kaikkiaan opiskelijaedut ovat ilmankin opintotukea houkutteleva paketti, mistä johtuen moni voi haluta pitää opiskelijastatuksensa, vaikkei välttämättä olisi enää edes aikomusta lukea opintoja loppuun - tai ehkäpä opinnot on suoritettu loppuun, mutta jossakin toisessa oppilaitoksessa. Opiskelijastatuksen säilyttämiseksi opiskeluista todellisuudessa sivuun jäävän ei tarvitse monesti muuta tehdä kuin pysyä koulussa kirjoilla, mikä maksaa esim. Aalto-yliopistolla alle 100 euroa vuodessa eli huomattavasti vähemmän kuin edut, mitä opiskelijan asema voi tuoda tullessaan.

Onko kyse pahasta kierteestä järjestelmässä? Katsotaanpa.

Kuvaus	Pysytään kirjoilla koulussa nimellistä lukukausimaksua vastaan opiskelujaetujen säilyttämiseksi.
Aukkoisuus	Ilmeinen. Käytetään hyväksi byrokratian ja valvonnan puutteita.
Mutkaisuus	Lievä. Aukon hyväksikäyttämiseksi voi riittää ilmoittautuminen lukukaudeksi. Toisaalta lisäesteen voi aiheuttaa moraalinen ongelma: jos ei koe olevansa oikeutettu etuun, ei sitä ehkä halua itselleen järjestää, vaikka se onnistuisikin.
Merkitys yksilölle	Kohtalainen. Merkityksen suuruus riippuu useista tekijöistä, joihin kuuluu myös työelämässä saavutetusta tulotasosta. Mikäli on pienituloinen, on hyvä mahdollisuus käyttää opiskelijaruokailua säännöllisesti ja käyttää paljon julkista liikennettä vaikka pitkiinkin matkoihin, hyöty voi olla hyvinkin merkittävä.
Merkitys yhteiskunnalle	Melko pieni. Uskoisin merkityksen olevan kokonaisuudessaan melko pieni. Räikeä järjestelmän hyväksikäyttö ei liene kovin yleistä mm. Korjattavuus-kohdassa mainituista syistä. Lisäksi edut koskevat lähinnä kotimaisten palvelujen kulutusta ja ovat siitä johtuen vähemmässä määrin yhteisten varojen kuluttamista kuin puhdas raha. Toisaalta pelkästään tukiperustein oppilaitoksessa kirjoilla olevat voivat vääristää tilastoja. Lisäksi etujen hamstraaminen voi heikentää etuja heiltä, jotka niitä enemmän tarvitsevat.
Korjattavuus	Puolihankala. Opintoaikoja on pyritty rajaamaan, mutta ei se järjestelmän perusteetonta hyödyntämistä täysin estä. Toisaalta intoa väkinäiseen etuihin tarrautumiseen voi heikentää se, että työttömyyden kohdatessa opiskelijastatus voi ainakin tietyin edellytyksin olla esteenä niin ansiosidonnaisen päivärahan kuin työmarkkinatuenkin saamiselle.
Kokonaisälyttömyys	Melko pieni. Tukijärjestelmä itsessään on perusteltu, joten kysymys on vain siitä, tulisiko edun jakamista valvoa tiukemmin. Vaikka paikallisesti saattaa esiintyä pitkäänkin jatkuvaa mukaopiskelua ja järjestelmän hyväksikäyttöä, valtakunnallisella tasolla tarpeettomasti jaettujen etujen yhteiskunnallinen merkitys lienee pieni suhteessa siihen, mitä tarkempi valvonta vaatisi. Koska kattava kontrollointi ei ole aivan yksinkertaista, ei selviä parannuskohteita välttämättä ole.

Kyseessä on yhteiskunnallisesti merkittävä aihe, ja joissain tapauksissa järjestelmästä saatetaan kiskoa törkeälläkin tavalla täysin perusteetonta hyötyä. Koska tukijärjestelmän olemassaolo on kuitenkin yleisesti ottaen perusteltu ja hyväksikäyttäjien valvonta on vaikeaa, ei aukotonta ratkaisua kierteen poistamiseksi ole ainakaan kovin helposti löydettävissä. On joka tapauksessa hyvä tiedostaa järjestelmän ongelmakohdat ja ylläpitää asiasta käytävää keskustelua.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Kehitysaskeleita 3 - Progressiivinen pääomavero

Kapitalistin renkipoikia hommissa (9.8.2010).

Suomalaiseen syksyttäiseen tapaan mediassa on taas julkaistu suurituloisimpien verotiedot (ks. esim. HS:n sivuilta). Tämä nostaa jokavuotiseen tapaan ihmisissä hämmästystä siitä, miten suurituloisimpien kokonaisveroprosentti on tyypillisesti alle 30% eli matalampi kuin monen tavallisen palkansaajan, ja selvästi matalampi kuin hyvätuloisen palkansaajan. Hyvin epäreilultahan se vaikuttaa. Vaikka todellisuus ei olekaan niin mustavalkoinen kuin mediassa julkaistujen taulukoiden maalaama kuva antaa ymmärtää, ihmetys ja kritiikki ovat mielestäni perusteltuja. Nykyisen hallitusohjelman mukaan pääomaverotukseen onkin luvassa lievä progressio, mikä nostaa pääomatulojen veroprosenttia 50 000 ylittävältä osuudelta 30 prosentista 32 prosenttiin (ks.vm:n tiedote).

Miljoonatuloisten tilastoissa näkyvät alle 30%:n veroprosentit näyttävät suhteettoman matalilta, mutta tuo kokonaisverotuksen mataluus on ainakin osin näennäistä. Osakeyhtiöiden osingoista maksetaan nykyverokannalla henkilökohtaista veroa vain 19,6%, mutta kyseinen summa tulee voitosta, josta on jo maksettu 26% yhteisöveroa. Kokonaisuudessaan veroaste on siis 40,5%, mikä on toki matalampi kuin suurituloisimmilla palkansaajilla, mutta selvästi enemmän kuin keskituloisilla palkansaajilla, vaikka verotilastoissa tällainen näkyykin vain 19,6%:n suuruisena. Oma lukunsa on listaamattomat yhtiöt, joista voi nostaa maksimissaan 90 000 euron tulot verottomana olettaen että yrityksen nettovarallisuus on yli miljoonan. Tällainen näkyy tilastoissa 0 prosentin verona, vaikka todellisuudessa voitosta on maksettu 26%:n yhteisövero. On kuitenkin myös tuloja, joista maksetaan vain 28%:n pääomavero. Tällaisia ovat esimerkiksi vuokratulot ja yrityksen tai muun omaisuuden myynnistä saadut voitot. Osaa pääomatuloista kohdellaan siis kevyemmin kuin ansiotuloja, mutta osaa kovemmin.

Monen tavallisen kansalaisen mielestä pääomatuloja tulisi verottaa paljon tiukemmin. Kaavailtu suurten pääomatulojen verotuksen nousu 30 prosentista 32 prosenttiinkin kirvoitti yhdessä blogissa kommentin: "progressio my ass". Vastaavasti sijoittajapiireissä enemmän tai vähemmän yllätyksettömästi kaikki pääomatulojen tiukentamiseen tähtäävät toimet nähdään väärinä toimenpiteinä (ks. Nordnet-blogi - Hallituksen verolinjauksissa populismia). Näkemykset tällaisista asioista voivat helposti olla joko vajaaseen tietoon pohjautuvia tai puolueellisia ellei sitten molempia.

On selvää, että pääomatulot eroavat luonteeltaan usealla tavalla ansiotuloista. Tästä johtuen lienee perusteltua, että niitä myös käsitellään erikseen, vaikka ennen vuoden 1993 uudistusta näin ei ollutkaan. Pääomatulojen jonkinasteinen eriyttäminen mahdollistaa paremmin yritystoiminnan kasvuun, vakavaraisuuteen ja työllistämiseen kannustavien veroporkkanoiden rakentamisen ja voi siten olla kaikkien etu niin lyhyellä kuin pidemmälläkin tähtäimellä. Ei se kuitenkaan mielestäni estä sitä, etteikö pääomaverokin voisi olla progressiivinen, sillä onhan se nyt erikoista, että 100 euron pääomatuloista maksetaan lähtökohtaisesti suhteessa saman verran veroja kuin 1 000 000 euron pääomatuloista.

Aivan kuten ansiotuloissakin, pääomatulojen progressio lisäisi yhteiskunnan tasa-arvoisuutta. Yhteiskunnallinen tasa-arvo taas lisää yhteiskunnan onnellisuutta, joten lähtökohtaisesti progressiota tulisi kannattaa. Pääomatulojen tasaverotukselle on kuitenkin perusteluita, jotka eivät päde ansiotuloihin:

1. Pääomatulojen progressio kannustaa epäterveeseen verosuunnitteluun.
• Nordnet-blogin väite pitää paikkansa, joskin nyt tulossa oleva 2 prosenttiyksikön progressio verossa tuskin kuitenkaan kovin merkittävää verosuunnittelua saa aikaan. Isompi progressio toki vaikuttaisi enemmän, mutta en silti näe kovin vaarallisena sitä, jos yksityishenkilö hieman tasoittaa peräkkäisten vuosien pääomatulovirtaa. Isompi kysymys on oikeastaan se, että ansiotuloista poiketen pääomatuloja on myös helppo siirtää perheenjäsenille, jolloin progressio menettää merkityksensä. Tämän taas voi nähdä tarpeettomana järjestelmän mutkana. Vielä tätä vaarallisempi tekijä voi olla verojen kiertäminen ulkomailla tai verotussyistä erikseen perustettavan yhtiön kautta.
2. Progressio halvaannuttaisi mahdollisuuden yrityskauppoihin
• Mikäli pääomatuloille lätkäistäisiin sellaisenaan mittava progressio, yritystään myyvät joutuisivat erikoiseen asemaan: heille voisi kertyä yhtenä yksittäisenä vuonna mittavat pääomatulot, joita progression vuoksi verotettaisiin rankasti, vaikka edeltävien ja seuraavien vuosien tulot olisivatkin mitättömät. Tällaisia tilanteita varten pitäisi verotusta kehittää niin, että verovelvollinen voisi halutessaan jyvittää suuresta kertakaupasta saadut tulot peräkkäisille vuosille ylimitoitetun progression välttämiseksi.

Paitsi progressiota sellaisenaan, myös tuota tulossa olevan 32%:n pääomaveron suuruutta on kritisoitu erilaisin perustein:

1. Pääomatuloihin liittyy riski, minkä vuoksi kevyempi pääomavero on perusteltu.
• Niin liittyy riski, mutta tämä tekijä liittyy mielestäni vain siihen, miten yhteiskunta kohtelee liiketoiminnassaan epäonnistuneita yrittäjiä tai sijoitustoiminnan tappioita. Suurista pääomatuloista perittävillä verovaroillahan on mahdollista auttaa heitä, joiden yritystoiminta ei olekaan onnistunut yhtä hyvin.
2. Yrittäjyyden tulee kannattaa.
• Ehdottomasti. Mutta progressio voi jopa parantaa kannattavuutta yrittäjyyden alkutaipaleella.
3. Nordnetblogi: "Pääomatuloja ei saa, ellei sijoita omaa rahaa, joka on ainakin kertaalleen verotettu."
• Selvä sijoittajanäkökulma, mutta sellaisenakin ontto: verottaja käy monessa välissä niin yritysten kuin yksityisten ihmistenkin kukkarolla, mutta niin moderni yhteiskunta vain sattuu toimimaan.
4. Inflaatio syö pääomaa, mikä voi pitkällä aikavälillä muodostua suureksi summaksi.
• Pitää paikkansa. Ei olisi mahdoton ajatus, että verotettaisiin vain reaalista tuottoa. Mitä suurempi veroprosentti, sitä tärkeämmäksi muodostuu tuottojen korjaaminen inflaatiolla tai jonkinlaisella normaalituotolla.
5. Verojen kiertäminen ulkomailla
• Mahdollisesti merkittävä tekijä ainakin lyhyellä tähtäimellä. Pidemmällä tähtäimellä tällaiset pitäisi kuitenkin saada kuriin kansainvälisellä yhteistyöllä.

Pääomatuloilla on omat erityispiirteensä, eikä niiden progressiivinen verotus ole yhtä ongelmatonta kuin palkkatulojen. Tästä johtuen suunnitteilla oleva askel progression suuntaan ei ole samalla tavoin kiistaton kehitysaskel kuin tämän juttusarjan edellisessä tai varsinkaan ensimmäisessä osassa mainitut uudistukset. Muutos tällaisessa asiassa tulee hitaasti, ja on mahdollista, että tuloillaan olevasta lievästä progressiosta palataan vielä tasaveroon. Tästä huolimatta uskon, että pitkällä tähtäimellä myös pääomatuloja tullaan verottamaan progressiivisesti, mistä johtuen pidän progressioon siirtymistä askeleena eteenpäin.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Järjestelmän kierteet 1 - Opintotukiavioliitto

Aikuisuuden kynnyksellä ja opiskelemaan lähtiessä lisärahalle tulee helposti tarvetta. Opintotuki auttaa tässä, mutta sen muodostumisessa on omat sääntönsä, ja muiden tukijärjestelmien tavoin siihen liittyy myös lukuisia kiemuroita. Yksi näistä voi saada ihmiset solmimaan avioliittoja jopa pelkästään rahan vuoksi.

Opintotukihäissä ei hääkakkua tarvittane.

Syy avioliiton taloudelliselle kannattavuudelle opintotuen näkökulmasta on yksinkertainen. Sen voi nähdä tarkastelemalla esimerkiksi Kelan sivuja (kts. Opintorahan määrä). Lyhykäisyydessään kyse on siitä, että 17-19-vuotias vanhempansa luona asuva saa opintorahaa vanhempien tulotasosta riippuen jotakin 0 euron ja 96 euron väliltä, mutta naimisissa ollessaan 246 euroa. Toisin sanoen parhaimmillaan avioliittoon astelevat voivat tienata 246 euroa per nuppi eli yhteensä 492 euroa kuukaudessa vain olemalla naimisissa. Alle 20-vuotiaana tuo on iso raha. Alle 18-vuotiaana avioon ei pääse yhtä helposti kuin täysi-ikäisenä, mutta jos naimisissa oleskellaan täysin ikävuodet 18-19, tämä voi tarkoittaa kokonaisuudessaan yli 10 000 euroa ylimääräistä tienestiä.

Onko tässä oikeastaan mitään järkeä? Tarkastellaanpa kierteen ominaisuuksia (taulukossa käytettävien termien aukko ja mutka määritelmät löytyvät juttusarjan johdannosta):

Kuvaus	Hankkiudutaan avioliittoon opintotuen saamiseksi tai kasvattamiseksi.
Aukkoisuus	Ilmeinen. Käytetään hyväksi järjestelmän erikoisia pykäliä, jotta valtiolta saisi enemmän rahaa.
Mutkaisuus	Ilmeinen. Nähdään rahan vuoksi vaivaa hankkiutumalla avioon, vaikkei muuten olisikaan ainakaan vielä tahtoa avioitua. Samalla saattaa tulla otettua jonkinasteinen taloudellinen riski ainakin mikäli avioehto jätetään tekemättä.
Merkitys yksilölle	Kohtalainen. Merkitys voi olla hetkellisesti melko tuntuvakin, mutta pienenee, kun on täyttänyt 20 vuotta. Toisaalta mikäli opintotukiavioliiton avioero ei sujukaan ongelmitta, voi periaatteessa tulla isompiakin ongelmia.
Merkitys yhteiskunnalle	Pieni. Pykälä koskee merkittävästi vain pientä osaa väestöstä, eikä heistäkään kovin moni ole valmis tämänlaiseen ylimääräiseen kikkailuun. Pykälän hyväksikäyttämisen potentiaali on toisaalta suurempi, mikäli lakia tulkitaan niin, että se koskee myös rekisteröityjä parisuhteita - laissa puhutaan nähdäkseni yksiselitteisesti avioliitosta, mutta ilmeisesti esim. kahden naisen muodostamille rekisteröidyillekin parisuhteille on ylimääräistä tukea myönnetty. Pidemmällä tähtäimellä voidaan nähdä myös kyseenalaiseksi se, että nuori opetetaan tällä tavoin jo alle 20-vuotiaana käyttämään sosiaalijärjestelmän aukkoja hyväksi.
Korjattavuus	Helppo korjata. On vaikea nähdä syytä sille, miksi avioliitto sellaisenaan olisi syy lisätuelle. Miksei opintotuki voisi olla sama, oli avioliitossa tai ei?
Kokonaisälyttömyys	Kohtalainen.Tämän opintotukilainsäädännön koukeron merkitys ei yleisesti ottaen ole kovin suuri. Sen poistaminen olisi kuitenkin helppoa, ja sille on vaikea nähdä järkeviä perusteluita, joten kokonaisuudessaan sääntö tuntuu kohtalaisen älyttömältä.

Opintotukiavioliitot ovat yhteiskunnallisesti vähäpätöinen ja yksilönkin tasolla melko merkityksetön ilmiö. Koska sille on vaikea nähdä järkeviä perusteluita ja se houkuttelee ihmisiä käyttäytymään luonnollisten motivaatioittensa vastaisesti ja mahdollisesti harkitsemattomasti, kyseisen erityisaseman voisi kuitenkin aivan hyvin jättää yksinomaan elatusvelvollisille.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Kun blogista kasvaa blogisto

Viime kuussa kirjoittamani blogin 2-vuotiskatsauksen jälkeen laajensin kuukausi sitten blogin kirjoitusharrastustani Uuden Suomen puolelle. Sitä myöten pitämieni blogien määrä on kasvanut jo viiteen. Tästä herää uusi kysymys siitä, mitä kirjoituksia tulisi julkaista missäkin? Mitä juttuja olisi perusteltua julkaista useammassa paikassa, ja mitkä jutut kannattaisi pitää vain yhdessä blogissa.

Yhdestä blogista kasvoi viisi.

Kuten blogin taustasivulla kerron, ajatus blogin pitämisestä lähti liikkeelle Helsingin Sanomien mielipideosastolle kirjoittamistani mielipidekirjoituksista. Seuraavaksi aloitin blogin kansainvälisen vastineen In a complete world, minkä jälkeen heräsi ajatus vielä viihdeaiheisen Entertainment Evolution -blogin kirjoittamisesta. Kun minulle asiaa viime vuoden lopulla ehdotettiin, rupesin julkaisemaan juttujani sitten myös talousasioita käsittelevässä verkkolehti Piksussa. Viimeisin aluevaltaus Uuden Suomen puolelle syntyi halusta saada lisää yleisöä kirjoituksille.

Blogeista selvimmin muista erottuu viihdeaiheinen Entertainment Evolution, joka on toisaalta myös ollut passiivisimmassa asemassa. Toinen englanninkielinen blogi In A Complete World lähti siitä, että käänsin suomenkielisiä kansainvälisiä juttujani erikseen englannin kielelle. Kääntäminen on kuitenkin puuduttavaa ja tylsää, joten tehokkaita markkinoita käsittelevän The myth of an efficient market -juttusarjan jälkeen päätin lopettaa kääntämisen ja julkaista jutut aina vain yhdellä kielellä. Kyseiseen blogiin kirjoitan jatkossa kansainvälisistä tulevaisuutta tai yhteiskunnallisia ilmiöitä kansainvälisestä perspektiivistä käsitteleviä artikkeleita.

Mikä on sitten kolmen suomalaisen blogin tehtävänjako? Piksu keskittyy talouteen, joten sinne soveltuu vain osa artikkeleista, ja Uusi Suomi on yleisesti ottaen tätä blogia poliittisemmin virittynyt. Tässäkin blogissa olen käsitellyt paljon yhteiskunnallisia talouteen liittyviä asioita, ja lievemmästä poliittisesta virittyneisyydestä huolimatta päällekkäisyys Uudessa Suomessa käsiteltävien aihepiirien kanssa on huomattava. Aihepiirien päällekkäisyydestä johtuen tuntuu luontevalta, että kirjoitan monet tekstit joko samassa tai lähes samassa muodossa kuhunkin kolmesta suomalaisesta blogista. Kaikilla blogeilla tullee kuitenkin säilymään myös eksklusiiviset juttunsa:

• Selkeimmin ryhmästä erottunee Piksu. Puhtaasti taloutta tai liiketoimintaa ilman poliittisia tai yhteiskunnallisia kytköksiä käsittelevät jutut sopivat lähinnä Piksuun. Näitä juttuja on toisaalta toistaiseksi tullut vasta yksi ( "Älä osta tuotteitamme vuoteen" ).
• Poliittisimmat jutut julkaissen vain Uudessa Suomessa. Lisäksi Uuteen Suomeen saattaa päätyä jutut, jotka ovat turhan kansainvälisiä tähän blogiin, mutta liian suomalaisesta näkökulmasta tai suomalaisittain ajankohtaisesta aiheesta ollakseen sopiva In a Complete World -blogiin. Tästä esimerkkinä Kun amerikkalainen ja eurooppalainen ajattelutapa kohtaavat. Lisäksi Uuden Suomen aktiivisuuden vuoksi saatan kirjoittaa sinne juuri keskustelun aiheena olevista ajankohtaisista aiheista lyhyempiä blogijutun muodossa tehtyjä keskustelunavauksia.
• Tiettyjä aihepiirejä käsittelevät Juttusarjat pitänen tämän blogin omana piirteenä. Tämän lisäksi Uuden Suomen blogialustan rajoitteiden vuoksi ainakin jotkin videoita, flash-animaatioita (toistaiseksi vain Onko myyntivoiton verotuksen lukitusvaikutus vältettävissä) tai useampia kuvia sisältävät jutut saatan julkaista vain tässä blogissa.
• Mahdolliset metablogitukset (kuten tämä kirjoitus) ovat blogikohtaisia.

Palaute on jälleen tervetullutta. Onko samojen juttujen julkaisemisessa monessa paikassa haittapuolia? Tai syntyykö monessa paikassa julkaisemisesta helposti kuva, että kaikki jutut löytyisi jokaisesta blogista? Onko kokemuksia?

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

ASP-säästäjien ratkaisun hetki

ASP:n säästöpalkkion exit alkaa olla käsillä. Mitä löytyy ikkunan takaa?

Kirjoitin tasan kaksi vuotta sitten ASP-lainojen 3000 euron säästöpalkkiosta (kts. ASP-kuplaa odotellessa). En nähnyt palkkiolle perusteluita silloin, enkä näe edelleenkään: sillä on vain annettu ylimääräinen piristysruiske asuntomarkkinoille, joita on muutenkin hellitty ennätysalhaisella korkotasolla. Parin kuukauden päästä tuon lisäpalkkion saamiseksi asetettu aikaraja on kuitenkin tulossa vastaan. Miten tämä vaikuttaa ASP-säästäjien asunnonostosuunnitelmiin ja asuntomarkkinoiden kehitykseen?

Kaksi vuotta sitten oli vielä epäselvää, minkälainen taloudellinen tilanne tulisi olemaan vuoden 2012 taitteessa. Jonkinasteiset säästökuurit ympäri Eurooppaa olivat odotettavissa, mutta harva osasi ennustaa nykyisenkaltaista pahenevaa velkakriisiä. Ohjauskorko on noussut hieman, mutta talouden ongelmista johtuen vähemmän, mitä suurin osa taisi tuolloin arvella. Lainaraha on siis edelleen halpaa, mutta talouden epävarmuus saa asunnon ostajatkin epäröimään.

Korkojen hieman maltillisempaa nousua lukuunottamatta nyt on itse asiassa käymässä jokseenkin niin kuin runsaat puolitoista vuotta sitten uumoilin: Euroopan ollessa mm. Kreikan takia pahassa kriisissä asuntolainojen korkojen verovähennysoikeutta leikataan samalla kun ASP-lisäpalkkiostakin luovutaan. Vaikka kyseisillä tuilla ei alun alkaen olekaan kovin järkeviä perusteluita, asuntomarkkinoita lyödään siis nyt monelta suunnalta. Tällaista soutamista ja huopaamista ei voi ajoituksen kannalta järkevästi perustella suhdannetekijöillä.

Mutta mitä tilanne käytännössä tarkoittaa asuntomarkkinoita ja asunnon ostoa ajatellen? Asuntojen hinnat ovat nyt laskeneet hieman kahtena peräkkäisenä kuukautena (kts. Asuntojen hinnat painuivat laskuun koko maassa), ja moni ASP-säästäjä pohtii, pitäisikö kiiruhtaa asunnon ostamiseen. Vaikka uskon edelleen jonkinlaiseen ASP-vetoiseen kysyntäpiikkiin, en usko asuntojen hinnoissa olevan merkittävää kuplaa. Vuoden vaihteen jälkeen asuntoja saa luultavasti keskimäärin hieman vuoden vaihdetta edeltävää halvemmalla, mutta toisaalta 3000 euron säästöpalkkio on varmaa rahaa, kun taas asuntojen hintakehitys lähinnä spekulaatiota. Mikäli asunnon hankinta on ollut ja on edelleen lähivuosien suunnitelmissa, eikä talous ole kovin epävarmalla pohjalla, en pidä asunnon hankintaa kovin riskikkäänä askeleena. Asunnon omistaminen kannattanee edelleen pitkällä aikajänteellä, ja ASP-säästäjää suojataan vielä korkoriskiltä ilmaisella 70-prosenttisella korkokatolla.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Tyhjiä uhkauksia

Hitas-järjestelmän ongelmia vatvotaan jälleen (kts. Hitas-rötöstelijät halutaan kuriin pakkolunastuksella). Hitas-järjestelmän peruselementtiä eli asuntojen maksimimyyntihintoja voidaan kiertää laittamalla kaupan ehdoksi esim. sohvaryhmän kauppaaminen törkeään ylihintaan vaikkapa 30 000 eurolla, ja tällaiseen käytäntöön Helsingin asunto-osaston päällikkö Markku Leijo on nyt ilmaissut haluavansa puuttua. Uutinen kontrollointipyrkimyksestä on surullinen monesta syystä:

1. On käsittämätöntä, että järjestelmän sääntöjen ilmiselvältä rikkomiselta ei ilmeisesti ole rahan puutteesta johtuen ollut tyypillisesti edes keinoa puolustautua.
2. Nytkin on ilmeisesti vain "halu" saada keinottelu kuriin, mutta on hyvä syy epäillä, ettei nytkään löydy riittävästi poliittista intressiä tilanteen parantamiseksi lisärahoituksella - ei vaikka arkijärjellä kuvittelisi rahantarpeen ylipäätään olevan pakkolunastuksissa korkeintaankin väliaikainen.
3. Vaikka rahoitus saataisiin, valvonta olisi edelleen vaikeaa.
4. Vaikka valvontakin toimisi kohtuullisen hyvin, kannattaa myyjän käsittääkseni silti yrittää saada ylihintaa, koska kiinni jäädessäkin asunnosta saa Hitas-sääntöjen maksimihinnan.
5. Vaikka valvonta toimisi täysin ja asuntoja ei ylihintaan enää myytäisi, olisi silloinkin päihitetty vain yksi Hitas-nimisen sairauden oireista. Jäljelle jäisi edelleen mm. kysynnän ja tarjonnan epäsuhta, yhteisen omaisuuden jakaminen järjettömällä arpajaismenettelyllä, Hitaslaisten jumiutuminen Hitas-osakkeeseensa myynnin kannattamattomuudesta johtuen, Hitas-asuntojen päätyminen sijoitusasunnoiksi sekä entistä suurempi ja kallis byrokratia.

Kysymys kuuluukin: eikö voisi jo lakata lääkitsemästä oireita ja keskittyä olennaiseen eli poistamaan koko sairaus?

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Verottoman tulon perusteet

Tyypillisesti kaikesta ansaitusta tai saadusta rahasta maksetaan Suomessa veroja ainakin jossakin muodossa. Tämä lähtökohta on sen verran vahva, että mikäli jostakin varsinkin työpanokseen liittyvästä rahasta ei tarvitsekaan maksaa veroa, sille pitäisi olla vahva perustelu. Aina näin ei kuitenkaan tunnu olevan.

Yleisellä tasolla en keksi verottomuudelle kuin kaksi tai hyvällä tahdolla kolme potentiaalista perustetta:

1. Raha on selvästi tarkoitettu jotakin käyttötarkoitusta varten.
   
2. Veroetu toimii kannustimena rahan antajalle.
3. Verotusbyrokratian vähentäminen

Verojääkarhu, verokarhun laiska serkku?

Malliesimerkki ensimmäisestä on opintotuen asumislisä: raha menee suoraan asumisen kustannuksien kattamiseen. Samaan kategoriaan menee myös mm. lapsilisät sekä työmatkoista maksettavat päivärahat, joskaan niistä varsinkaan jälkimmäisessä rahan saaminen ei ole samalla tavalla sidottu siihen, että raha todella käytettäisiin siihen, mihin se on tarkoitettu. Kakkoskategoriaan voitaneen laskea yleishyödyllisille järjestöille tehtävät lahjat, joita jopa tuetaan verotuksessa: maksetut summat ovat verovähennyskelpoisia. Kolmosryhmä koskenee kaikkia verottomia etuuksia, mutta uskoisin sen merkityksen olevan melko pieni, ellei jopa olematon.

On olemassa verottomia etuuksia, joita ei voi perustella kuin korkeintaan tuolla byrokratian vähentämisellä. Yksi hyvä esimerkki on presidentin palkkio, jota ollaan torstaisten uutisten perusteella itse asiassa nostamassa tuntuvasti 160 000 euroon vuodessa. Verovapaus nostaa presidentin omalla tavallaan muun kansan yläpuolelle. Presidentin osalta voi toki todeta, että verorahoinhan palkkio joka tapauksessa maksetaan, ja toisaalta presidentillä tuskin on juuri muita tuloverotettavia tulonlähteitä, joten verovapauden merkitys on lähinnä symbolinen.

Tätä suurempi merkitys onkin kirjastoapurahoilla, joiden jakoperiaatteita ja suuruuksia käsiteltiin Helsingin Sanomien tuoreimmassa kuukausiliitteessä. Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki haluaisi kirjastoapurahat pois hyvätuloisilta kirjailijoilta, mikä tuntuukin ajatuksena perustellulta: jos tienaa jo valmiiksi hyvin, miksi sitä pitäisi vielä erikseen tukea verovaroin? Toisaalta eikö kirjastoapurahoista voisi vain yksinkertaisesti tehdä veronalaista tuloa? Oli kirjastoapurahoista ja niiden epämääräisistä jakeluperusteista yleisesti ottaen mitä mieltä tahansa, verottamalla muutenkin hyvin tienaavien apurahoista ainakin palaisi merkittävämpi osa takaisin kansakunnan yhteisiin varoihin.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Sairastuneen Euroopan surutyö

Eurooppa on sairastunut: se potee pahaa velkakriisiä. Kuten usein sairastumisen yhteydessä, on nytkin käytävä läpi surutyön viisi vaihetta.

1. Kieltäminen
Valtiovarainministerimme toteaa, että kriisi ei koske Suomea.

2. Vihantunteet
Valtiovarainministerimme ottaa aggressiiviset otteet käyttöön ja tahtoo saada niskalenkin markkinavoimista.

3. Kaupankäynti
Sairaus tiedostetaan, mutta nyt alkaa tinkiminen. Kreikalle tarjoillaan apupaketteja, ja valtiovarainministerimme toteaa, että mehän tienataan tällä.

4. Masennus
Valtiovarainministerin pallilta uuteen rooliin siirtynyt pääministerimme toteaa, että "Kriisi on äärimmäisen vakava ja vaarallinen". Lopputuloksena jatketaan rahan syytämistä velkamaille kuin se olisi ainoa vaihtoehto.

5. Hyväksyminen
Hyväksytään, ettei loputon rahan syytäminen kriisimaille ehkä olekaan oikea ratkaisu.

Surutyössä näytetään virallisesti elettävän tällä hetkellä neljättä vaihetta. Päällisin puolin vaikuttaisi siltä, että tavalliset kansalaiset ovat kuitenkin edenneet tässä surutyössä jo poliitikkoja pidemmälle.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Laajentumisen hinta

Schengen-alue (merkittynä sinisellä)

Talouselämän tuorein numero (32/2011) esitteli "Suomen laskun tähän mennessä" viitaten velkakriisin hoidon kustannuksiin. Tähän laskettiin Islannille ja Kreikalle annetut suorat 1050 miljoonan euron lainat sekä ERVV:n kautta Irlannille ja Portugalille maksetut 1830 miljoonan lainat, joista tulee yhteensä n. 2,9 miljardia euroa. Takausvastuineen summa on 9 miljardia euroa, ja mikäli eduskunta hyväksyy ERVV-sopimuksen laajennukset, kokonaislasku sitoumuksineen nousee jo yli 16,1 miljardiin euroon.

Ylioptimistisesti ajateltuna lainat saadaan takaisin, eikä sitoumuksia tarvitsisi panna täytäntöön. Ainakin Kreikan osalta tuo on kuitenkin täyttä toiveajattelua. Käytännössä kustannukset näkyvät jo talouden epävarmuutena, ja voivat ajan mittaan levitä konkreettisesta "rahalaskusta" myös kasvaneisiin valtiolainan korkoihin. Pohjimmiltaan syy kaikkeen voi olla harkitsematon laajentumisen halu.

Lienee liioittelua väittää, että syy talouden ongelmiin olisi vain Kreikassa. Ihan tässä jamassa euroalue tuskin kuitenkaan ilman Kreikkaa olisi - ainakaan vielä. Onhan sinänsä mahdollista, että Kreikan täysin rapautunut talous sai vain kriisin puhkeamaan aiemmin, ja myöhemmin kriisistä olisi tullut tätäkin pahempi. Kreikasta talouden epävarmuus nyt kuitenkin lähti leviämään, joten ilman parempaa tietoa Kreikan kuuluminen euroalueeseen on tullut maan suhteellisesta pienuudesta huolimatta kalliiksi koko euroalueelle muun muassa kriisin hoitamisen pitkittymisestä johtuen.

Kreikka ei ilmeisesti olisi aikoinaan perusteellisella tarkastelulla edes täyttänyt euroon liittymisen kriteereitä. Tästä herää kysymys, pidetäänkö yhteistyön laajentamista Euroopassa liian suurena itseisarvona: halutaan vain uusia maita kiireellä mukaan, koska halutaan levittää ilosanomaa, ja rakentaa yhteistä utopiaa. Kaunis ajatus sinänsä, mutta maltti on valttia. Euroalueen laajentaminen Kreikkaan asti jo vuonna 2001 näyttää osoittautuneen virheeksi, mutta tuosta virheestä on toivon mukaan opittu jotakin.

Tuorein esimerkki eurooppalaisen yhteisön laajentumispyrkimyksistä on kiista Bulgarian ja Romanian ottamisesta mukaan Schengen-alueeseen. Vain Suomi ja Alankomaat vastustavat liittymistä, joskin myös Ruotsi, Tanska, Saksa ja Ranska ovat esittäneet epäilyksiä kaksikon kyvystä hallita laitonta maahanmuuttoa ja rikollisuutta (lähde). Schengen-alueeseen ottaminen ei ole ehkä yhtä laajamittainen tai käytännön tasolla yhtä vaikeasti peruutettavissa oleva muutos kuin euroalueeseen ottaminen, mutta eikö euro-valuutan ja siten käytännössä koko Euroopan kriisi ole vahva syy ottaa aikalisä laajentumisten suhteen? Ilmeisesti Bulgaria ja Romania täyttävät paperilla tietyt Schengeniin liittymiseen vaadittavat kriteerit ja ovat siten "teknisesti valmiita" liittymään, mutta koska näitä kriteerejä on viimeksi tarkastettu? Täyttihän Kreikkakin EMU-kriteerit, kun vain sai itse loihtia kasaan taloutensa tilaa kuvaavat tilastot, joten kuinka hyvin voimme oikeasti luottaa, että Bulgaria ja Romania olisivat kypsiä liittymään Schengen-alueeseen?

Kun yksi maa pääsee osaksi jotakin valtioiden ryhmää, toinenkin haluaa. Lisäksi kun maa pääsee valtioiden ryhmään X, se haluaa myös valtioiden ryhmään Y. Mikäli tämä taas ei onnistu, siitä nousee mekkala. Näin on käynyt nyt Bulgarian tapauksessa. Bulgaria liittyi Romanian ohella Euroopan unioniin vuonna 2007, minkä seurauksena koimme kerjäläisten vyöryn myös Suomeen. Mutta kun Schengen-alueeseen liittymiselle onkin näytetty jarrua, Bulgaria aloitti kiukuttelun uhkaamalla laittaa kapuloita koko EU:n päätöksenteon rattaisiin (kts. YLE: Bulgaria uhkaa vaikeuttaa EU:n päätöksentekoa). Taloudellisten ja sosiaalisten ongelmien lisäksi laajentuminen voi siis halvaannuttaa koko eurooppalaisen päätöksenteon. Tätäkö EU-maat haluavat?

Anna laajentumiselle pikkusormi ja se vie koko käden.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Järjestelmän kierteet - johdanto

Yhteiskunnan yksittäisistä laeista on ajan myötä nivoutunut monimutkainen sääntöjen verkosto. Niin uusista kuin vanhoistakin säännöistä voi kuitenkin löytyä varsinkin yhteiskunnallisten muutosten myötä joskus aukkoja, jotka mahdollistavat järjestelmän käytön yksilön etua ajaen järjestelmän varsinaisen tarkoituksen vastaisesti jättäen mahdollisesti huomiotta asioita, jotka olisivat arkijärjen mukaan oleellisia. Osa laeista ja verotuskäytännöistä puolestaan ohjaa ihmisten käyttäytymistä suuntaan, joka on epämielekäs paitsi yksilön, usein myös yhteiskunnan kannalta - kutsun tällaisia tekijöitä järjestelmässä piileviksi mutkiksi.

Tämä teksti toimii johdantona uuteen juttusarjaani, jossa tarkastelen näitä tavallisen ihmisen arkea tai järjestelmän toimintaa epähedelmällisellä tavalla mutkistavia tekijöitä.

Aukko sekä tässä lanseeraamani mutkan käsite ovat tietysti keskenään selviä sukulaisia. Useimpien aukkojen hyödyntäminen vaatii selvää vaivannäköä, jolloin niissä voidaan nähdä myös mutkan ominaisuuksia. Vastaavasti kun yksilö antaa yhteiskunnan sääntöjen ohjata itseään epämielekkäältä tuntuviin toimintamalleihin, samalla haetaan yleensä omaa etua, joten mutkan voi toisinaan nähdä myös aukkona.

Aukoilla ja mutkilla on kuitenkin erojakin. Yksi keskeinen ero on näkökulma: kumpi on järjestelmän ominaisuuden suurempi uhri, yksilö vai yhteiskunta. Mutkaisuudesta kärsii ensisijaisesti yksilö, aukkoisuudesta ympäröivä yhteisö eli yhteiskunta. Mutka johtaa ihmisen tekemään järjenvastaisia asioita, jotka saattavat olla vaivalloisia tai maksaa selvää rahaa. Aukko taas saattaa maksaa yhteiskunnalle selvää rahaa tai olla vastoin yleistä oikeudenmukaisuutta tai vähintäänkin lain alkuperäistä tarkoitusta.

Sekä aukot ja mutkat ovat siis sellaisenaan ei-toivottuja ilmiöitä. Kun tällainen erikoisuus on huomattu, voidaan lainsäädäntöä korjaamalla kuitenkin pyrkiä paikkaamaan aukko tai oikaisemaan mutka. Aina se ei ole kuitenkaan helppoa, eikä toisaalta välttämättä tarpeellistakaan. Vaikka aukolla kierretäänkin jotakin yhteiskunnan säännöistä, se ei välttämättä aina vähennä yhteistä hyvää. Vastaavasti vaikka mutkat aiheuttavat aina enemmän tai vähemmän ylimääräistä päänvaivaa, tuo päänvaiva voi olla pieni verrattuna siihen, mitä mutkan oikaiseminen käytännössä vaatisi tai mistä jouduttaisiin luopumaan oikaisemisen takia.

Vaikka kaikista aukoista ja mutkista ei voi koskaan päästäkään eroon, osaa voi vähintäänkin lieventää. Siksi niiden tiedostaminen ja esille tuominen on perusteltua. Listatessani juttusarjassani erilaisia yhteiskunnan kierteitä, arvioin samalla kierteen merkitystä niin yksilön kuin yhteiskunnankin kannalta, sekä pyrin mahdollisuuksien puitteissa esittämään potentiaalisen tavan ratkaista ongelma.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Blogin 2-vuotiskatsaus

Lokki avaamassa ääntään (16.3.2011)

Olen nyt pitänyt tätä blogia kaksi vuotta. Kokeilevan alun jälkeen tästä muodostuikin astetta vakavampi harrastus: toisen vuoden kirjoitustahti osoittautui näköjään keskimäärin täsmälleen samaksi kuin ensimmäisenäkin vuonna: 30 kirjoitusta vuodessa. Ei se erityisen paljon ole, mutta silti enemmän kuin olisin blogia aloittaessani osannut arvata.

Ainakin yksi kaveri on kysynyt, miksi oikeastaan kirjoitan blogia. Tuohon on vaikea antaa suoraa vastausta. Raha se syy ei ainakaan sellaisenaan ole. Toisin kuin yllättävän moni juuri julkaistuun Blogibarometriin (kts. toissapäivän tiedote) osallistuneista muoti-, kauneus-, ruoka- ja sisustusblogeista, tästä blogista ei tuloja kerry.

Yksi keskeisimpiä motivaation lähteitä kirjoittamiselle on oikeastaan halu vaikuttaa - koko blogiajatushan lähti liikkeelle Helsingin Sanomien mielipideosastolle kirjoittamistani teksteistä. Toinen syy kirjoittamiselle on omien ajatusten ja mielipiteiden selkiyttäminen jo itsellenikin. Samalla voi myös seurata, muuttuvatko omat mielipiteet ajan kuluessa. Kirjoittaminen voi yksinkertaisesti olla mukavaa ja yhteiskunnallisista asioista kirjoittaessa oppii sivussa ainakin välillä väkisinkin myös jotakin uutta. Tämä on tietysti hieno asia ja hyvä ominaisuus harrastukselle.

Mielipiteistä on tietysti myös mukava saada palautetta, mitä ei kuitenkaan ole kovin paljon tullut. Yksi merkittävä syy tähän on se, että tämä blogi on itsenäinen, eikä siten yhtä helposti löydettävissä kuin vaikkapa Uuden Suomen sivuille kirjoitetut kannanotot. Toinen tekijä on se, että itsenäisen blogin ympärille ei myöskään synny samanlaista yhteisöllisyyttä kuin useita rekisteröityneitä käyttäjiä omaavilla sivustoilla. Tämä ilmennee alhaisempana kiinnostuksena kommentoida sekä kommenttien anonyymiytenä. Olen itse asiassa ehtinyt kokea tämän eron konkreettisesti, kun aloin viime joulukuussa kirjoittaa tekstejä myös verkkolehti Piksuun. Vaikka se ei olekaan yhtä tunnettu kuin Uusi Suomi, ovat tekstini silti saaneet siellä suhteessa enemmän palautetta. Koska Piksu on kuitenkin talousasioihin keskittynyt, kaikki tekstini eivät sinne sovellu, ja toisaalta itsenäisemmän blogin pitämisessä on joka tapauksessa oma viehätyksensä.

Vaikka kirjoittaisin jatkossa myös muualle, aion jatkaa myös tämän blogin pitämistä. Niin ollen nyt ottaisin erityisen mielelläni vastaan palautetta, liittyi se sitten blogin pitämiseen yleensä, tähän nimenomaiseen blogiin, tai joihinkin aiempiin juttuihini. Olisi myös mukava kuulla ketkä tätä blogia sattuvat lukemaan, joten myös simppelit tervehdykset ovat erittäin tervetulleita.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Yhteiskuntakelpoisuus testattavaksi avovankilassa

Avovankiloista pakeneminen eli "luvaton poistuminen" näyttää olevan melko yleistä huvia Suomessa. Tämän päivän Helsingin Sanomien mukaan tahti on viime vuosina ollut yli vangin verran viikossa, ja tämän vuoden alkupuoliskolla tahti on kiihtynyt tätäkin tiiviimmäksi. Nyt Tervashongan tapauksen seurauksena ongelma on nostettu ihan aiheellisesti mediassa esille.Avovankiloilla on sinänsä ongelmistaan huolimatta perusteltu tehtävänsä. Puhtaasti taloudellisesti ajateltuna ne ovat suljettuja vankiloita edullisempia, mikä sekin tietysti vaikuttaa. Tätä hyväksyttävämpi pääsyy avovankiloiden käytölle on kuitenkin se, että vangille tarjoutuu tilaisuus sopeutua takaisin osaksi yhteiskuntaa. Tämä on tärkeää, mutta avovankilaa voisi hyödyntää myös toisella tapaa.

Portti vapauteen? (kuva tammikuulta 2006)

Avovankilan merkitys syntyy siitä, minkälaisilla käytännöillä sinne sijoitetaan vankeja, sekä miten sieltä vapautetaan vankeja. Tämän päivän Helsingin Sanomat esitti jutussaan aiheeseen liittyen itse asiassa saman perusajatuksen sisältävän kysymyksen kuin mitä itse toin esille keskiviikkoisessa jutussani:

"Miksi avovankilasta karkaamista ei ole määritetty laissa rikokseksi, kuten karkaamista suljetusta vankilasta?"

Tähän kriminaalipoliittisen osaston päällikkö vastasi haastattelussa jotain täysin käsittämätöntä:

"Avovankeus perustuu luottamukseen, ja se toimii hyvin. Jos lähteminen tehtäisiin helpoksi ja säädettäisiin rangaistus päälle, järjestelmä olisi tietyllä tavalla epäjohdonmukainen."

Kommentin älyvapauden alleviivaaminen lienee turhaa, mutta tässä kuitenkin muutamia esimerkkejä, mihin samalla logiikalla päädyttäisiin:

• Rahapajalta 160 000 euron edestä kolikkoja varastanutta Rahapajan tuotantopäällikköä (kts. MTV3:n juttu) ei olisi ollut syytä tuomita rikoksesta, koska varastamisesta oli tehty luottamusaseman myötä niin helppoa.
• Oli kohtuutonta rangaista Sanna Sillanpäätä, kun hän kuitenkin ampui paikassa, jossa ampumisesta on tehty niin helppoa.
• Olisi epäjohdonmukaista pitää vääränä varastaa tikkari lapselta, koska se on niin helppoa.
• Pahoinpitely nyrkeillä on aseella tehtyä pahoinpitelyä vakavampi rikos, koska ase tekee pahoinpitelystä helpompaa.
• Vanhuksen ryöstäminen on enemmän ok kuin kolmekymppisen ryöstäminen, koska nuori pistää todennäköisemmin hanttiin.

Jos samaa logiikkaa siis käytettäisiin muissa asioissa, Suomesta saataisiin hetkessä täysi helvetti. Avovankeus perustuu tosiaan luottamukseen, mutta juuri sen vuoksi tuon luottamuksen rikkomisesta tulisikin rangaista!

Nykyinen käytäntö avovankilasta pakenemisesta eli ns. "luvattomasta poistumisesta" rankaisemisessa on käsittääkseni se, että vanki siirretään takaisin suljettuun vankilaan, mutta jäljellä oleva vankeusaika ei pitene päivälläkään. Vapautumispäivämäärä toki siirtyy lusimatta jääneiden päivien vuoksi pakoretken pituuden verran, mutta sitä nyt ei voi millään mittapuulla voi pitää rangaistuksena. Ilmeisesti tätä voi seurata se, että vanki pääsee vielä uudestaan avovankilaan ennen lopullista vankilasta vapautumista tai että vanki vapautetaan suoraan suljetusta vankilasta.

Oletetaan esimerkin vuoksi vanki, jolla on kymmenen vuoden tuomio, josta hän joutuisi lähtökohtaisesti istumaan ensikertalaisena vain viisi vuotta. Neljän vuoden istumisen jälkeen vanki päästetään avovankilaan opettelemaan vuodeksi yhteiskunnan tavoille. Tuon vuoden aikana hän kuitenkin karkaa avovankilasta ja joutuu takaisin suljettuun vankilaan. Nykykäytännöllä hän käsittääkseni vapautuisi kuitenkin jo tuon viiden vuoden kohdalla - oli hän siinä vaiheessa sitten suljetussa tai avovankilassa.

Eikö käytäntöä voisi muuttaa niin, että tuo esimerkin vanki joutuisi pakonsa takia suljetussa vankilassa vietetyn jäähyn jälkeen uudelleen avovankilakierrokselle, josta on pakko selvitä ilman luvattomia poistumisia, tai muuten ei vapaudu. Luvattomien poistumisten jatkuessa avovankilan ja suljetun vankilan kiertäminen voisi jatkua ainakin tuomion täyteen mittaan eli tuohon kymmeneen vuoteen asti.

Näin luvattomasta poistumisesta tulisi teko, jota vangit todella pyrkisivät välttämään. Luvattomaan poistumiseen sortuminen olisi vahva merkki itsekontrollin puutteesta, joten samalla avovankila saisi uuden merkityksen. Se ei olisi enää ainoastaan keino opettaa vankia takaisin osaksi yhteiskuntaa, vaan myös tapa testata, onko vanki valmis palautettavaksi siviiliin.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Kehitysaskeleita 2 - Pikavipit kuriin

Niin sanotut pikavipit ovat hyvin uusi, vasta muutaman vuoden vanha ilmiö. Siksi on luonnollista, että niiden pelisäännöissä on vielä kehitettävää. Pikavippien tai yleisemmin pikalainojen ottamisessahan ei järkyttävän suurien korkoprosenttien takia ole lähtökohtaisesti mitään järkeä. Voikin esittää kysymyksen, onko pikalainojen tyypillinen käyttäjä sellainen, joka olisi nuorempana "reputtanut" Walter Mischelin klassisessa vaahtokarkkitestissä (ks. video alla). Joka tapauksessa pienlainat perustuvat taloudellisessa ahdingossa olevien tai muuten rahankäyttöään surkeasti hallitsevien hyväksikäyttöön.

Walter Mischelin klassinen vaahtokarkkikoe - tapa tunnistaa potentiaalinen pikavippiin takertuja?

Pikalainayrityksiä on ollut vasta kuutisen vuotta. Tästä huolimatta niiden toimintaan on viime hallituskaudella syystäkin jo jonkin verran puututtu. 1.2.2010 astui voimaan uusi laki (844/2009), jonka myötä markkinoinnissa on ilmoitettava lainojen todelliset vuosikorot, asiakas on tunnistettava aiempaa tarkemmin, ja - mikä ainakin tietyntyyppisiä vippauksia ajatellen ehkä käytännössä merkityksellisintä - kello 23 ja kello 7:n välillä myönnettyjä lainoja ei saa ennen aamuseitsemää nostaa. En sinänsä näe syytä, miksi kello 23:n ja 7:n välillä pitää ylipäätään saada edes haettua tai myönnettyä lainoja, mutta hyödyllinen lisäys tuo on siitä huolimatta.

Käytännössä nykytilanteen voi nähdä kilparallina lainsäädännön ja pienlainayritysten välillä: pienlainayritykset yrittävät kiskoa mahdollisimman suuret tuotot sillä välin, kun lainsäädäntö vielä laahaa perässä. Tästä näkökulmasta onkin tavallaan irvokasta, miten Pikavippi.fi mainostaa itseään alkuperäisenä. Käytännössähän tuon voi tulkita muodossa:

"Me olemme rahastaneet ihmisten ahdingolla pisimpään!"

Edellä mainitut 1.2.2010 voimaan astuneet muutokset ovat mielestäni ilmiselviä parannuksia, jotka edistävät yksilötasolla järkevämpää taloudenpitoa ja talouden pysymistä hallinnassa. Myös nykyinen hallitus on ilmeisesti aikeissa kiristää pikalainalakeja (ks. Taloussanomien juttu). Tämä onkin toivottavaa, sillä pikalainayritystoiminnan kyseenalaisen luonteen vuoksi tietynasteinen kuluttajien holhoaminenkin on tässä asiassa yhteiskunnallisesti hyvinkin järkevää.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Lupa tappaa

Terhi Tervashonka oli kakkostekijänä Suomen rikoshistorian ehkä käsittämättömimmässä väkivaltarikoksessa eli Hyvinkään paloittelumurhassa vuonna 1998 (kts. uutinen vuodelta 1999). Hän vapautui nuorena tekijänä ehdonalaiseen kuitenkin jo 2003 ja syyllistyi uuteen tappoon vesurilla 2007. Sieltä hän on jo päässyt avovankilaan, mistä hän nyt sitten karkasi (kts. eilinen uutinen aiheesta). Nainen ei ole ehtinyt vielä täyttää edes 30, mutta on jo kahdesta tappamisesta tuomittuna jälleen kerran vapaalla jalalla. Tapauksesta on perustellusti herännyt kysymys siitä, päästetäänkö väkivaltaiset rikolliset liian nopeasti ja liian helpolla vapaalle.

On sinänsä sivistyneen yhteiskunnan merkki ja periaatteessa hyvä asia, että myös kovan luokan rikolliset pyritään integroimaan takaisin toimivaksi osaksi yhteiskuntaa. Tämä ei kuitenkaan saisi tapahtua siten, että se aiheuttaisi liian suurta muuhun väestöön kohdistuvaa riskiä. Kuten totesin vuoden takaisessa jutussani ( Kuinka harvoin on harvoin tappamisesta puhuttaessa?) henkirikoksen tehneiden kohdalla on mielestäni aivan liian suuri riski siihen, että he uusivat rikoksensa. Yhteiskuntaan sopeuttaminen ei siis selvästi toimi riittävän hyvin, mistä yksi pahimpia esimerkkejä on viimevuotinen Porvoon autokaistasurma. Tavallisen kansalaisen näkökulmasta tuntuisi selvältä, että seulaa, jonka läpi väkivaltarikoksen tehneet päästetään avovankilaan tai ehdonalaiseen, tulisi tiukentaa.

Maallikkona ja lainsäädännön ja vankeinhoidon ulkopuolisena voi toisinaan toki olla turhankin taipuvainen arvosteluun. Yksittäinen tapaushan tämäkin on periaatteessa, mutta toisaalta samansuuntaisia tapauksia tuntuu toisinaan olevan huomattavankin paljon, ja riittävä määrä yksittäistapauksiahan muodostaa jo säännön. Siksipä tästä herää useampia kysymyksiä:

• Onko vajaa neljä vuotta riittävä aika toista kertaa väkivaltaisesti tappaneen päästämiseksi avovankilaan?
  
• Eikö yhteiskunnan osana toimimista ja työntekoa pystyisi nykyistä paremmin harjoitella suljetussakin vankilassa?
  
• Rangaistaanko avovankilasta pakenemisesta riittävästi? Olen saanut kuvan, että tyypillisesti rangaistus on vain se, että siirretään tuomion loppuajaksi takaisin suljettuun vankilaan. Olisiko tästä syytä kirjata vangeillekin selvästi kommunikoitu ja nykyistä ankarampi rangaistus, joka myös pitkittäisi lopputuomion istumisaikaa?
• Onko oikein, että jo aiemmin henkirikoksen tehnyttä käsitellään ensikertalaisena, kunhan vankilasta vapautumisesta vain on kulunut vähintään kolme vuotta uuden rikoksen tapahtuessa? Jopa ehdonalaisessa rikoksensa tekevä saattaa siis olla "ensikertalainen"!
  

Näistä viimeinen ihmetyttää erityisesti. Koko ensikertalaisen statuksen takaisin saaminen tuolla kolmen vuoden säännöllä on mielestäni kyseenalainen käytäntö, mutta erityisen kyseenalaiseksi se muodostuu henkirikosten kohdalla. Vaikka ei edes ajateltaisi itse tekojen luonnetta, onko järkevää, että kolmen kuukauden vankeustuomion istunut saavuttaa "ensikertalaiskortin" samassa ajassa kuin kolmentoista vuoden vankeustuomion istunut? Entä onko järkeä, että aiemmin vähäpätöisen rikoksen tehnyt ei olekaan ensikertalainen saadessaan tuomion vakavasta rikoksesta, jos tuosta aiemmasta vähäpätöisemmän rikoksen tuomiosta selviämisestä on alle kolme vuotta? Koska ensikertalaisuutta ei ilmeisesti ole olemassa erillistä tasoa koville rikoksille, yksi taposta tuomittava voi siis toisin sanoen olla "ensikertalainen", vaikka hän olisi tappanut ennenkin, kun taas toinen taposta tuomittava ei välttämättä ole ensikertalainen, vaikka hän ei olisikaan tappanut ennen! Ei tunnu kovin oikeudenmukaiselta tai järkevältä.

Järjettömältä tuntuu myös se, että kolmen vuoden jonkinasteisen lainkuuliaisuuden jälkeen rikosten tekemisestä tulee jälleen ikään kuin hyväksyttävämpää, sillä "ensikertalaisena" tuomiosta joutuu käytännössä istumaan vähemmän. Henkirikoksen tehneen kohdalla tätä voi käytännössä tulkita puolittaiseksi luvaksi tappaa: ole kiltisti kolme vuotta, niin sitten tappaminen on taas yhtä ok kuin ennen ensimmäistä tuomiotasi.

Miksei ensikertalaisuus voisi olla ainutkertaista niin kuin se varsinkin itse tekoja ajatellen väistämättä onkin? Jos kerran tulisi tuomituksi henkirikoksesta, ei enää ikinä voisi olla millään tavalla ensikertalainen, eikä siten saisi enää kevennettyjä tuomioita.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Bryssel - Shangri-La

Paleface kritisoi kappaleellaan Helsinki - Shangri-La (kts. video youtubesta) suomalaisen yhteiskunnan nykytilaa. Euron kriisin kärjistymisen (esim. Kauppalehti tänään: Italian ja Espanjan tartuntariski voimistuu) "kunniaksi" kirjoitin uudet euroaiheiset sanoitukset samalle melodialle.

Bryssel - Shangri-La

Euron yhteisvaluuttaa kun Brysselissä luotiin
jotain varoituksen sanojakin jossain kai kuultiin,
hurahuhhahhei, niistä välitetty ei,
kun ilosanoma tää uus nyt meiltä maltin vei...

Helppo oli siitä lähin ulkomaille tallaa,
kun Forex ei kiskonut välist enää dallaa,
jallajallajei, britit, svedut leikist jäi,
kun muilta oma rahapolitiikka vietiin näin...

Elämä se siitä vain helpommaksi muuttui,
kun raja-aidat äkkiseltään ikään kuin puuttui,
hurahuhhahhei, kerjäläisten valtakuntaan siis,
kun romaneista kotimaissaan veisataan viis...

Otettiin mukaan kreikkalaisten joukko,
vaan tuli siitä lopulta pohjaton loukko,
hallelujahei, vilppi rahaliittoon vei,
ja liian halpa lainaraha illuusion loi...

Jenkeissä ne samaan aikaan kämpistänsä diggaa,
täytyyhän punaniskallekin oma luukku stikkaa,
hurahuhhahhei, pankit vaikeuksiin se löi,
subprime perus-Joen pikapikaa sillan alle vei...

"Ei koske Suomea" totesi Kataisen Jyrki,
taisi sanat tulla juuri sieltä mistä sylki,
uhahuhhahhei, karjui Strauss-Kahn,
nappas lama maan viennistä pian puolikkaan...

Ruotsi toipui lamasta suhteellisen vilkkaa
Suomi eurost huolimatta peräs melko hyvin jenkkaa,
hurahurrahei, vaan euron kriisi päällä lie,
ja kreikkalaisten eläkkeet ne verorahat vie...

Euromaat ne tukiaisia kriisimaille nakkaa,
saksalaiset pankit ne ilon tästä nappaa,
hurahuhhahhei, velkajärjestelyn tie,
tukiaisilla siitä saadaan vielä pidempi...

Irlanti ja Portugali siirtyi almujonon jatkeeks,
vielä Espanja ja Italia, siitä riemu ratkee
hallelujahei, setä Samulinkin vei,
Kiina uusi maailmannapa vuonna kakskymmentä...

Euron yhteisvaluuttaa kun Brysselissä luotiin
jotain varoituksen sanojakin jossain kuultiin,
hurahuhhahhei, niistä välitetty ei,
kun ilosanoma tää uus nyt meiltä maltin vei.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Kehitysaskeleita 1 - Luovutustappion vähennysaika

Uusi eduskunta on äskettäin aloittanut toimintansa. Nähtäväksi jää, millaisia uudistuksia uudella kaudella syntyy, mutta edellisellä kaudella saatiin varmasti ainakin joitakin yhteiskunnallisia parannuksia aikaiseksi. Yksi näistä liittyy pääomatulojen verotukseen.

Turska, joka ei ole vielä mädäntynyt

Luovutustappiot ovat aiemmin olleet vähennettävissä luovutusvoitoista kolmena tappion syntymistä seuraavana vuonna, mutta ei enää tämän jälkeen. Tämän vuoden alusta voimaan tulleen muutoksen myötä vuodesta 2010 eteenpäin syntyneiden tappioiden voimassaoloaika kasvaa kolmesta vuodesta viiteen (kts. lähde).

Tämä on kiistaton parannus verojärjestelmässä. Tappio ei tappiosta muuksi muutu, vaikka siitä aikaa kuluisikin. Ainoa mahdollinen syy, minkä näen aiemmin voimassa olleelle 3 vuoden rajoitukselle on mahdollinen byrokratinen rasite, joskaan senkään osalta on vaikea ymmärtää, miksei 5 vuoden lukuja pystyisi pitämään mukana jokseenkin yhtä helposti kuin kolmenkin vuoden. Oikeastaan periaatteessa tappioiden ei tarvitsisi vanheta lainkaan, vaan ne voisivat hyvin olla elinikäisiäkin.

Muutos oli ilmiselvä askel eteenpäin. Seuraavaksi olisi syytä korjata tähän hyvin läheisesti liittyvä epäkohta, nimittäin osinkotulojen verotus tappiotilanteessa (kts. Juttu koskien yli 200 prosentin vastuuta tappioista).

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Kehitysaskeleita - johdanto

Yhteiskunta elää jatkuvassa muutoksessa myös lakien ja säännösten osalta. Näitä muutoksia on kuitenkin erilaisia. Osa on vain jatkuvaa veroasteiden muutosten kaltaista hienosäätöä. Osa uudistuksista taas suunnitellaan alunperinkin väliaikaisiksi tai määritetään kokeiluluontoisiksi. Osa uudistuksista voi puolestaan osoittautua virheiksi. Osa muutoksista on kuitenkin sellaisia, että jo alun alkaen on vahva syy uskoa niiden olevan pysyviä askeleita eteenpäin. Askeleita, joita ei luultavasti koskaan peruta. Askeleita kohti valmiimpaa maata.

Jotkin yhteiskunnalliset muutokset ovat tietysti pysyvämpiä kuin toiset, mutta miten pysyvämmän muutoksen sitten voi tunnistaa etukäteen? Jos kyseessä on ilmiselvä yhteiskunnallinen parannus, eikö sellainen olisi sitten tehty jo aiemmin? Ei välttämättä. Syitä voi olla useita:

1. Ympäröivä yhteiskunta on voinut esimerkiksi teknologisen kehityksen tai muiden uusien ilmiöiden myötä muuttua pysyvästi tavalla, joka vaatii myös lainsäädännöllisiä uudistuksia. Kun tällaiseen muutokseen vastataan lainsäädännön muutoksella, kyseessä voi helposti olla pysyvä askel eteenpäin.
2. Voi olla kyse asiasta, joka on jo aiemmin todettu periaatteessa järkeväksi, mutta jonka toteuttamiseksi ei ole ollut aiemmin riittäviä teknisiä mahdollisuuksia tai olemassaolevaa riittävän tehokasta byrokraattista koneistoa.
3. Voi myös olla kyse syvällä kulttuuriperinteessä olevista asioista, joiden muuttaminen on henkisesti raskasta ja siksi hidasta.
4. Riittävää poliittista motivaatiota muutokselle ei ole aiemmin syntynyt.

Aloitan tämän kirjoituksen myötä uuden juttusarjan, jonka teksteissä tuon esille tuoreita muutoksia, jotka mielestäni vievät yhteiskuntaamme aidosti eteenpäin. Nähtäväksi jää, kuinka usein sellaisia tulee vastaan.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Ei naiskiintiöitä yritysten hallituksiin!

Valtiovarainministeriksi kivunnut Jutta Urpilainen on ilmoittanut pitävänsä pörssiyhtiöiden hallituksiin asetettavia naiskiintiöitä hyvin varteenotettavana vaihtoehtona (kts. Kauppalehden juttu). Käytännössähän kyse on perussuomalaisten nousun myötä vahvasti esilletulleesta ns. positiivisen syrjinnän käsitteestä, eli tietyn tai tiettyjen ihmisryhmien järjestelmällisestä suosimisesta muiden kustannuksella. Toisin kuin perussuomalainen konsensus tuntuu ajattelevan, tällainen suosiminen on joissakin asioissa mielestäni perusteltua. Toimintatapaan liittyy sovelluskohteesta riippumatta kuitenkin monia ongelmia, joiden esilletuominen on toki hyvinkin tärkeää - ja näin ollen perussuomalaisten räväkätkin kannanotot voivat olla hedelmällisiä keskustelunavaajia. Lisäksi toisin kuin Urpilainen näyttää ajattelevan, pörssiyhtiöiden hallitukset ovat kyllä täysin väärä paikka kiintiöiden soveltamiselle.

Yritykset eivät aina tee parhaita valintoja nimittäessään hallituksiinsa uusia jäseniä - joskus pätevyyden ohella liian suuren merkityksen voi saada esimerkiksi samanhenkisyys tai ystävyys. Idealistisesti ajateltuna naiskiintiön voisikin näin ajatella luovan raikasta uutta ajattelua ja dynamiikkaa yrityksen päätöksentekoon.

Mutta mitä pörssiyhtiöiden hallitusten naiskiintiöistä käytännössä seuraisi? Naisia tulisi hallituksiin tietysti enemmän. Kaikista ilmeisin ongelma on kuitenkin siinä, että pätevämpi ehdokas hallituksen jäseneksi voisi jäädä kiintiön takia valitsematta. Mahdollisesti vielä tätäkin ongelmallisempaa olisi se, että valinnan tiedettäisiin johtuneen kiintiöstä, mikä voisi helposti tehdä naisen ja muun hallituksen keskinäisestä työskentelystä nihkeää, ennakkoluuloista ja hedelmätöntä. Lisäksi ilmankin kiintiöitä hallitukseen valittavat naiset leimautuisivat hekin pelkiksi kiintiönaisiksi, mikä ylläpitäisi nihkeää suhtautumista heitä kohtaan eikä varmasti tekisi hyvää heidän ammatilliselle itsetunnolleen. Yrityksen tulevaisuuden, sen omistajien sekä myöskin itse palkattavien naisten kannalta kaikki nämä tekijät ovat haitallisia.

Tasa-arvo on tavoiteltava asia. On myös hienoa, jos erilaisissa yhteisöissä on tasapuolisesti eri ihmisryhmien ja molempien sukupuolien edustajia. Ryhmän monimuotoisuutta ei kuitenkaan voi pitää minkäänlaisena itseisarvona. Esimerkiksi asepalvelukseen tai vankiloihin ei tietenkään tarvitse väkisin tunkea suurempia naismääriä, kuten ei ole järkeä asettaa hoitoalallekaan mieskiintiöitä. Keskimäärin yrityksen hallitus tietää varmasti itse parhaiten, kenet sukupuolesta riippumatta kannattaa palkata mihinkin tehtävään. Yritykset saakoon siis jatkossakin tehdä itse päätöksensä sukupuolesta riippumatta. Näin vastuu niin onnistumisista kuin epäonnistumisistakin pysyy yrityksessä, eikä synny perusteita osoittaa syyttävää sormea valtiovaltaa kohtaan.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>