Asuntoarpajaiset todella lottoon verrattavissa

Flooranaukion Hitas-asuntojen arvonta on suoritettu ATT:n mukaan tänään. Kuten runsaan kuukauden takaisessa jutussani toivoin, saapuneiden hakemusten määrä julkistettiin, mikä ainakin lisää avoimuutta Hitas-järjestelmässä, vaikka mätä toimintaperiaate pysyykin muuten samana.

ATT:n mukaan "Hakemuksia saapui kaikkiaan noin 1300 kappaletta". Tämä oli siis vaivaisesta 48 asunnosta, ja hyvin lyhyellä hakuajalla. Tuo tarkoittaa n. 3,69%:n todennäköisyyttä, että asunto osuisi suoraan omalle kohdalle, ja se, että asunto olisi halutunlainen on tietysti vielä epätodennäköisempää. Vertailun vuoksi lotossa on n. 1,13 %:n todennäköisyys saada 4 oikein yhdellä rivillä ja n. 2,49%:n todennäköisyys saada 3+1 oikein. Nuo lottovoitot ovat toki pieniä, mutta onhan se absurdia, että asunnon hakemisessa pitää ylipäätään laskea todennäköisyyksiä - puhumattakaan siitä, että todennäköisyydet liikkuvat samoissa lukemissa kuin lotossa.

Oma koominen lisukkeensa asiassa on vielä se, että yli 8 päivää ennen hakuajan päättymistä lähetetyt hakemukset ATT kadotti bittiavaruuteen! Siis ATT:n sanoin: "Teknisestä virheestä johtuen emme ole saaneet vastaanotettua yhtään hakemusta ennen em. (10.6. klo 14) ajankohtaa". Mikäli sivun alalaidassa näkyvä päiväys "Tiedot päivitetty 16.6.2010" pitää tuon lisäyksen osalta paikkansa, "liian aikaisin" hakemuksensa lähettäneet saivat siis kokonaista kaksi (2!) päivää aikaa huomata ilmoituksen, reagoida ja lähettää hakemuksensa uudelleen ennen 18.6.2010 ollutta hakuajan päättymistä. ATT:n ilmoituksen sanavalinta onkin huomionarvoinen: hakemuksia siis saapui n. 1300, mutta voisiko olla, että niitä lähetettiin vielä sitäkin enemmän?

En pidä mahdottomana, että kirjoitukseni aiheesta (ei tässä blogissa, mutta Helsingin Sanomien yleisönosastolla) myötävaikutti siihen, että ATT julkaisi tiedon hakemusten määrästä suoraan sivuillaan. Joka tapauksessa nyt nähtiin suhteellisen konkreettisesti voimassa oleva epäsuhta. Jotta tilanne voisi vaikuttaa edes jossain määrin normaalilta, pitäisi asioiden muuttua siten, että:

1. Hakemusten ja asuntojen määrä kohtaisivat lähes yksi yhteen.
2. Hakuaika ei olisi 2-8 päivää, vaan vähintään kuukauden verran.
3. Asuntoja markkinoitaisiin muodon vuoksi edes piirun verran muutenkin kuin lyhyinä mainintoina ATT:n sivuilla.

Hitas on blogissanikin tähänastisten kirjoitusten joukossa ainoa aihe, josta olen kirjoittanut useammin kuin kerran, mistä johtuen tuntuukin, että alan jo toistaa itseäni. Kyseessä on kuitenkin niin merkittävä yhteiskunnallinen omituisuus, että tästä on vaikea olla hiljaa. Toive avoimuudesta nyt toteutui ainakin osittain, mutta jääkö turhaksi toiveeksi, että tuo avoimuus myös saisi päättäjät siinä määrin havahtumaan koko järjestelmän älyvapauteen, että se vihdoin ymmärrettäisiin kuopata?

Ps. Mikäli joku ennen 10.6. klo 14 hakemuksen jättänyt on sattunut eksymään tätä blogia lukemaan, kommentoihan toki, miten asunnonhaussa kävi!

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Senttihuutokauppojen arpapeli

Oulun käräjäoikeus vapautti juuri Fiksuhuudon arpajaisrikossyytöksistä ( Lähteitä: 1, 2, 3, 4). Miksikähän näin? Mikä fiksuhuudossa muka EI viittaa arpajaisiin? Tarkastellaanpa puolustusehdokkaita:

1. Voitosta pitää maksaa rahaa.

Tuotteen hinta nousee joka huudolla aina kokonaisen sentin verran, joten sen täytyy olla huutokauppaa, niinkö? Missähän tämän ajatuksenjuoksun raja tulee vastaan. Entä jos tuotteen hinta nousisi 0,0001 euroa per huuto? Toisin sanoen sadan huudon jälkeen päästäisiin yhden sentin hintaan, ja 500 huudon jälkeen olisi jo kokonainen fyysinen viisisenttinen maksettavaa. Yhtä hyvin voidaan jatkaa leikkiä vaikka niin, että korotus olisi miljoonasosa eurosta, jolloin yhdestäkään voitosta ei takuulla jäisi maksettavaa.

Käytännössä tuotteesta maksettava hinta on senttihuutokaupoissa täysin sivuroolissa, kun pääroolia vetävät noin euron maksavat huudot. Näin ollen fiksuhuudon väittäminen huutokaupaksi on jokseenkin naurettavaa.

FAKTA 1 : tuotteesta maksettava hinta on täysin sivuroolissa, ja pääroolia vetävät noin euron maksavat huudot.

2. Olisiko pelissä kyse jostain muusta kuin sattumasta?

Sitähän voisi väittää, että taitava fiksuhuutaja osaisi löytää sopivat huutopaikat. Mitäs tämä tarkoittaisi käytännössä?

Onko niin, että jos 40 000 euron auton hinta on noussut 0,01 eurosta 500,00 euroon, se tulee jotenkin vähemmän houkuttelevaksi ostokohteeksi, ja siten taitava pelimies tietää huutaa juuri tuolloin, ja voittaakin auton itselleen? Eli onko tosiaan niin, että 39 500 euron säästö todelliseen arvoon verrattuna on niin tavattomasti heikompi tarjous, että "huonommat" pelaajat eivät tuota enää tajua hyödyntää, kun taas 39 999,99 euron säästön kohdalla jokainen huutaa, eikä noilla hinnoilla ole vielä mahdollisuutta voittaa? Tuskinpa.

FAKTA 2 : Näennäinen mahdollisuus valita "fiksut" huutotilanteet on jokseenkin pelkkää silmänlumetta.

3. Senttihuutokauppa ei toimi kuten arpajaiset

Senttihuutokaupassa ei tosiaan ole ennalta selvillä tiettyä voittavien arpojen joukkoa, kuten esimerkiksi Veikkauksen ässäarvoissa. Eikä senttihuutokaupassa edes ole määritettävissä minkäänlaisia voittojen todennäköisyyksiä, kuten lotossa. Tekeekö se senttihuutokaupasta jotenkin vähemmän sattumaan pohjautuvan? Ei. Vesa Keskisen Miljoonapilkkikin tuomittiin aikoinaan arpajaisrikokseksi, vaikka todennäköisyyksiä erityisvoitolle ei varsinaisesti ollut laskettavissa.

FAKTA 3 : Arpajaisten ei tarvitse perustua arpalappuihin tai tarkasti määritettyihin todennäköisyyksiin.

4. Olisiko niin, ettei laki tunnista senttihuutokauppaa arpajaisiksi?

Kuten kohdassa 3 todettiin, senttihuutokauppa ei ole perinteisen kaltainen sattumaan pohjautuva pelijärjestelmä. Niin ollen olisi mahdollista, että huonosti määritelty laki ei olisi tältä osin ajan tasalla. Mutta onko näin? Arpajaislain 2. §:ssä arpajaiset määritellään seuraavasti:

Tässä laissa tarkoitetaan arpajaisilla toimintaa, johon osallistutaan vastiketta vastaan ja jossa osallistuja voi saada kokonaan tai osittain sattumaan perustuvan rahanarvoisen voiton. Vastikkeena ei pidetä osallistumisilmoituksesta arpajaisiin osallistuvalle koituvia posti-, paikallis- tai kaukopuhelumaksuja taikka vastaavia kuluja, jotka eivät tule arpajaisten toimeenpanijan hyväksi.

Mikähän ihme euron maksu huutamisesta on, ellei sitten vastike osallistumisesta? Ja kyllä se on aivan varmasti rahanarvoinen voitto, jos saa ostaa esimerkiksi 500 euron tuotteen 10 eurolla.

FAKTA 4 : Laki antaa täydet edellytykset määrittää senttihuutokaupan arpajaisiksi.

Summa summarum:

Ottaen huomioon ylläolevat faktat, ei voi kuin ihmetellä Oulun käräjäoikeuden päätöstä. Ehkä vielä enemmän ihmetyttää joissakin uutislähteissä kuvatut käräjäoikeuden tarkemmat perustelut, kuten

Iltalehti & Nelonen & Itä-Savo : Oikeus sanoo päätöksessään, ettei tuotteen saanti nettihuutokaupasta perustu sattumaan. Koska sattuma ei vaikuta lopputulokseen, kyse ei ole arpajaisrikoksesta.

tai

Kaleva: Oulun käräjäoikeus totesi, että jos yksikään arpajaislain mukainen edellytys ei täyty, kyseessä ei ole arpajaislain mukaiset arpajaiset.

Siis ettäkö kyseessä ei olisi sattuma, ja ettäkö ei yksikään arpajaislain mukainen edellytys kuten osallistumisen vastikkeellisuus muka täyttyisi? Perehtyikö Oulun käräjäoikeus aiheeseen alkuunkaan, vai ovatko lehdet tulkinneet täysin omiaan?

Tässä asiassa tunnuttiin menneen kyllä todella pahasti metsään. Lopullisesti asia tullaan kuitenkin vielä ratkomaan korkeammissa oikeusasteissa. Senttihuutokaupoissa on jo ihan arkijärjellä kyse arpajaisista, joten sellaisina niitä tulee myös lain edessä käsitellä. Kokonaan oma lukunsa on vielä se, toimivatko senttihuutokaupat ylipäätään edes omien sääntöjensä mukaan, vai toimiiko järjestelmissä senttihuutokauppayritysten omia ohjelmoituja botteja, jotka varmistavat, etteivät tuotteet lähde liian halvalla asiakkaille. Jos tuollaista esiintyy, ei puhuta enää pelkästään arpajaislakirikoksesta vaan sen lisäksi myös paljon pahemmasta.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Yhteiskunta järjestää maksuttomat arpajaiset!

Jipii! Yhteiskunta tarjoaa maksuttomat arpajaiset! Vai pitäisiköhän puhua jo lotosta? Voittoa ei mitata miljoonissa euroissa, mutta ajan myötä laskennallisesti yli 100 000 € voi "parhaimmassa" tapauksessa olla tarjolla useillekin. Voiton maksavat käytännössä muut, jotka haluavat asua jossakin - ja useimmathan meistä haluavat.

Mistä sitten on kysymys? Hitas-järjestelmän asuntojenjakomenettelyä on haluttu muuttaa runsas kuukausi sitten nähtyjen jonojen vuoksi, minkä vuoksi saammekin nyt arpajaiset. ATT:n sivuilla kerrotaan:

Ennakkomarkkinointi ajoittuu touko-kesäkuun vaihteeseen, jonka jälkeen alkaa asuntojen hakuaika. Hakuajan päätyttyä hakijoille arvotaan järjestysnumerot, joiden perusteella asuntojen varaaminen tapahtuu.

Pelleneniä tai muuta epämielekästä jonottamista ei siis tarvita - jonotustyön sijaan on turvauduttava arpaonneen. Huikeata!

On myönnettävä, että arpajaiset ovat oikeastikin jonotukseen verrattuna huomattavasti järkevämpi vaihtoehto. Käytännössä valitsemistavan muutoksella kuitenkin vain lakaistaan yksi Hitas-järjestelmän ongelmien konkreettisimmista ilmenemismuodoista näennäisesti piiloon. Taustalla piilee arpomistilanteeseen jouduttaessa joka tapauksessa sama perusongelma: halukkaita on enemmän kuin asuntoja on tarjolla. Normaalisti toimivilla markkinoillahan tuohon vastattaisiin korottamalla hintoja, mutta koska Hitasissa ei näin tehdä, jotkut saavat tästä itselleen arpajaisvoiton.

Eli ei muuta kuin kaikki vain mukaan osallistumaan arpajaisiin! Toivottavasti ne kuitenkin järjestetään mahdollisimman läpinäkyvällä tavalla. Näin varmistuisi, ettei yhtään asuntoa jaeta muuten kuin arvonnan kautta. Lisäksi näin arvontaan osallistuvien määrän ja jaossa olevien asuntojen lukumäärien suhteesta näkyisi, kuinka suuri epäsuhta kysynnän ja tarjonnan välillä oikein on, minkä perusteella taas voidaan suurin piirtein arvioida, kuinka suuren arpajaisvoiton pieni ihmisryhmä yhteiskunnalta arvonnan kautta saakaan.

Kunnallisvaltuutettu Markku Vuorisen mukaan oikeisto vastustaa halpoja omistusasuntoja, kun hänen ehdotuksensa Hitas-rakentamisen lisäämisestä kerran torjuttiin. Tuskin asia sentään niin on. Hitas vain on täysin tehoton tapa vaikuttaa asuntojen hintoihin yleisellä tasolla.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Kreikan ja lainoittajien kannettava vastuunsa!

Tuoreen päätöksen mukaan Kreikka on suostumassa säästöihin, eli toisin sanoen Kreikka suostuu ottamaan apua vastaan. Voidaan pitää erikoisena, että apupaketin toteutuminen olisi ylipäätään voinut olla Kreikan suostumisesta kiinni. On ilmiselvää, että oli apupakettia tai ei, kriisi tulee näkymään vyönkiristyksenä tavallisen kreikkalaisen elämässä. Maalaisjärjellä ajateltuna EU- tai tarkemmin sanottuna euromaiden antaman tuen myötä kreikkalaisten lähitulevaisuus olisi kuitenkin astetta helpompi. Mitä syitä Kreikalla siis loppujen lopuksi olisikaan olla suostumatta pakettiin? Muilla euromailla sen sijaan olisi periaatteessa ainakin kaksi syytä olla suostumatta...

1. Kreikalla varaa maksaa velkansa muutenkin?

Ensimmäinen, joskin kokonaisuutta ajatellen mahdollisesti vähemmän merkityksellinen syy sille, miksi euromaiden ei ehkä soisi liikaa tukea Kreikkaa, on osittain moraalinen. Miksi pitäisi tukea maata, joka huijasi tilastoissa päästäkseen mukaan yhteisvaluutta euroon? Entä pitääkö muiden maiden tukea maata, jossa esimerkiksi mennään keskimäärin 53-vuotiaana eläkkeelle, virkamiehiä ei voi erottaa ja kuolleiden virkamiesten tyttäret voivat nostaa edesmenneiden eläkkeitä? Muista erikoisuuksista kuten ajoissa töihin tulemisesta saadusta bonuksesta, 14 kuukauden vuosipalkasta, tietokoneenkäyttölisästä tai tietokoneen käyttölisästä taas tulee lähinnä mieleen paikallisen kunniavartioston hiippatossuiset Evzonit (oikealla): tällaistako sirkusta muut euromaat rahoittavat?

Kreikan kriisi olisi varmasti ollut suurelta osin vältettävissä tiukemmalla eurokriteerien valvonnalla tai lainoituksen säännöstelyllä. Nyt tähän on kuitenkin päädytty, joten sen kanssa on elettävä. Kreikkalaisten virkamiesten omituisiin etuisuuksiin varmasti puututaan säästöpakettien myötä (ja toivon mukaan todella rankalla kädellä), mutta kysymys kuuluukin, kuuluisiko kreikkalaisilla itselleen kuitenkin suurempi vastuu itse aiheuttamistaan ongelmista? Vaikka valvontaa jatkossa varmasti kiristetäänkin, tukipaketti antaa silti valtioille yleisellä tasolla omituisen viestin: kyllä muut auttavat, kun ongelmiin päädytään - miksei siis jatkettaisi edesvastuutonta taloudenpitoa.

Jos Kreikalla ei olisi maksukykyä, maan vastuuta ei käytännössä voisi siitä lisätä. Mutta kuten Marjo Matikainen-Kallström (Kok.) toi esille (mm. HS 4.5.2010), Kreikalla on ilmeisesti 300 miljardin arvosta realisoitavaa omaisuutta (samasta uutisoi myös Taloussanomat). Jos summa pitää käytännössä lähimainkaan paikkansa, kyseessä on maailmanlaajuisestikin suhteellisesti poikkeuksellisen suuri summa. Suomi myi omaisuuttaan 1990-luvun laman yhteydessä. Samoin Islanti on tehnyt huomattavan tappiollisia pakkomyyntejä nykyisen finanssikriisin takia. Miksei ilmeisesti hyvin suuren varallisuuden omaavaa Kreikkaa siis voisi vaatia realisoimaan tästä varallisuudesta edes osaa? Eikö se voisi vähintäänkin olla osa euromaiden tarjoaman lainapaketin ehtoja?

2. Tuki menee velkojille

Toinen tekijä on se, että tuki on loppujen lopuksi suurelta osin tukea Kreikan velkojille, joista suurimmat lienevät ranskalaisia ja saksalaisia pankkeja. Tukemalla Kreikkaa, tuetaan siis pankkeja, joiden lainanantoon liittyvät riskit ovat nyt realisoitumassa. Saatavia on toki Saksan ja Ranskan lisäksi myös Suomeen, mutta käsittääkseni vähemmän - myös suhteessa. Jos näin on, tukipaketti on nettomääräisesti myös tukea Ranskalle ja Saksalle. Miksi näin? Lisäksi lainasaatavia on myös euromaiden ulkopuolelle. Onko niitäkin pakko tukea?

Tarkoituksenahan koko touhussa on taloudellisen vakauden ylläpito, selvähän se. Eikö se kuitenkin olisi mahdollista toteuttaa ilman, että taas annetaan viesti siitä, että pankit voivat kerätä suurellakin riskillä voittoja itselleen, mutta suurimmat tappiot tulevat kuitenkin sosialisoiduiksi? Kuten Pekka M. Palomäki (HS 6.5.2010) ehdotti, eikö velat voisi uudelleenjärjestellä siten, että pankkeja tukevat euromaat saisivat rahojensa vastineeksi osuuden kyseisistä pankeista? Eli käytännössä pankit voisivat tehdä lainoista tarvittavat alaskirjaukset, jolloin voisi suorittaa valtioille suunnatun osakeannin. Näin riski realisoituisi pankkien nykyisille omistajille, mutta rahoitusjärjestelmä säilyisi kunnossa.

=> Yhteisvastuu?

Tilanteen kokonaisuuden hahmottaminen, eri toimintamallien toteuskelpoisuuden arviointi sekä valintojen synnyttämien skenaarioiden ennustaminen on hyvin vaikeaa. Euromaiden motivaatio tukitoimiinhan ei sinänsä ole Kreikan pelastaminen sellaisenaan vaan taloudellisen vakauden ylläpitäminen. Edellä kuvatuista kahdesta syystä johtuen nykyinen euromaiden ajama tukimuoto tuntuu kuitenkin moraalisesti väärältä ja epärakentavia viestejä välittävältä ratkaisulta. Miksi euromaiden tulisi kantaa vastuu pankkien ja Kreikan virheistä? Eikö vastuuta voisi työntää edes osittain pankeille ja Kreikalle? Jos Kreikka myisi omaisuuttaan edes 50 miljardin edestä, ja euromaat saisivat tukensa vastineeksi siivuja lainoittajapankeista, kriisistä saataisiin huomattavasti parempi taloudellisen moraalin oppitunti.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Expo 2010 ja kiinalainen tulevaisuus

Tämän vuoden maailmannäyttely, Expo 2010 alkaa Shanghaissa, Kiinassa viikon kuluttua. Se kestää toukokuun 1. päivästä lokakuun loppuun, eli yhteensä kuusi kuukautta. Näyttely on pinta-alaltaan maailmannäyttelyiden historian suurin, ja uutta ennätystä odotetaan myös tapahtuman kävijämäärältä. Uskoisin, että se tulee myös ylittämään 70 miljoonan kävijän tavoitteensa - ja vieläpä helposti. Näyttely voidaan kuitenkin nähdä muunakin kuin pelkkänä valtavana yleisötapahtumana.

Kiina on pitkään vetänyt länsimaisia suuryrityksiä halvempien tuotantokustannuksien perässä. Luultavasti suurelta osin juuri Kiinan valtavan koon vuoksi koko ilmiötäkin on alettu kutsua Kiina-ilmiöksi. Se on myös edesauttanut Kiinan taloudellista nousua ja muuttanut kiinalaisten elämäntapaa aktiivisemman kuluttamisen suuntaan - varsinkin nuorempien ikäpolvien keskuudessa. Tehdastyön ja kasvavan kuluttajakulttuurin ohella uutena lähivuosien trendinä tullee olemaan myös valkokaulustöiden muuttaminen Kiinaan. Yksi tätä tukeva tekijä on englantia ja muita kieliä riittävissä määrin taitavien kiinalaisten määrän lisääntyminen. Tämä tulee osaltaan lisäämään Kiinan ja kiinalaisten vaikutusta maailmassa.

Kaikki tämä on saanut Kiinan talouden viime vuosikymmeninä kasvamaan noin 10%:n huimaa vuosittaista vauhtia. On lähestulkoon väistämätöntä, että se tulee jossain vaiheessa ohittamaan Yhdysvallat maailman suurimpana taloutena. Se tuskin tapahtuu vielä tällä vuosikymmenellä, mutta luultavasti kuitenkin jo 2020-luvun aikana. Valtavan yleisötapahtuman ohella Expo 2010 voidaan siis nähdä myös enteenä tulevasta. Samaan tapaan kuin Shanghain Exposta tulee tähänastisen historian suurin, myös Kiinasta itsestään tullee lähitulevaisuudessa maailman mahtavin valtio - ainakin taloudellisessa merkityksessä. Siinä mielessä 2100-luvun taitteesta historiaan katsottaessa tämän vuoden maailmannäyttelyä saatetaan pitää oivallisena poikkileikkauksena tältä taloudellisen valtasiirtymän aikakaudelta.

Mitä seurauksia tällä valtasiirtymällä lännestä itään sitten tulee olemaan, se jää nähtäväksi. Toivottavaa on, että ihmisoikeuksiin, korruptioon ja sananvapauteen liittyviin asioihin saadaan parannusta aikaiseksi ennen kuin Kiina saavuttaa maailman suurimman talouden aseman. Siinä vaiheessa Kiinan merkitys markkinana tulee nimittäin olemaan suurempi kuin koskaan, ja se tulee varmasti vaikuttamaan myös siihen, miten Kiina suhtautuu muuhun maailmaan. Koska Kiinassa pysymisestä tulee entistä tärkeämpää useimmille monikansallisille yrityksille, Kiinalle syntyy aiempaa vähemmän tarvetta miellyttää länsimaisia yrityksiä ja järjestöjä. Näin ollen motivaation muutokseen tulee lähteä Kiinasta itsestään.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Asumisoikeusasunnot eivät ole omistusasuntoja

Helsingin Sanomien mielipidepalstalla (18.4.) oli kaksi kirjoitusta, joissa perättiin parempia oikeuksia ASO-asunnoissa asuville. Läpinäkyvyyden ajatuksen ymmärrän, mutta muuten vaatimukset koskevat lähinnä tavalliseen vuokralaisuuteen itsestäänselvästi liittyviä asioita, ja kuulostavat sen vuoksi oudoilta. Tarkastellaanpa näitä ehdotuksia hieman lähemmin:

1. Asunto omaksi?

Asumisoikeusjärjestelmää torpparilaitokseen verrannut kolmikko ehdotti, että vastikkeen tulisi pienentyä ajan myötä, ja että asunto pitäisi olla lunastettavissa omaksi jossain vaiheessa. Jos näin olisi, miten tämä poikkeaisi omistusasumisesta? Tämä kuulostaa pahasti siltä, että halutaan ostaa oma asunto ja saavuttaa sen tarjoamat hyödyt ilman omistusasunnon ostamiseen liittyviä riskejä ja joustamattomuutta. Toisin sanoen riski sosialisoitaisiin ja mahdollinen hyöty kerättäisiin itselle. Jos ASO-asuminen tuntuu huonolta, miksei ASO-asuja sitten säästä riittävää summaa, ja osta sitten omaa asuntoa?

2. Vastikkeiden suhde vuokriin

Suomen Asumisoikeusasukkaat ry:n puheenjohtaja Eric Hällström puolestaan antoi ymmärtää, että on väärin, että vastike nousee sillä perusteella, että ympäristön vuokrat nousevat. Onko se väärin? Asumisoikeusasunnosta maksettavaa asumisoikeusmaksua, joka on tyypillisesti 15% asunnon hankintahinnasta, voidaan tavallaan pitää 15%:n osuutena asunnosta. Tämä taas tarkoittaa sitä, että loppu 85% on vuokrasuhteeseen verrattavissa. Mielestäni on siksi selvää, että vastike nousee, mikäli vuokrat alueella yleisesti ottaen nousevat. Itse asiassa laskennallisesti 15%:n omistusosuudella on perusteltavissa vain noin 10-12% yleistä vuokratasoa alhaisempi käyttövastike. Kuitenkin ASO-asunnoissa vastikkeet lienevät yleisesti ottaen tätä alhaisempia (kommentoikaa hintatasoa paremmin tuntevat, jos näin ei ole).

Paitsi että vastikkeiden suhteuttaminen vuokratasoon on loogista, se myös estää Hitas-järjestelmästä tuttujen haitallisten lieveilmiöiden leviämisen myös ASO-järjestelmään. Olettaen, että vuokrataso nousisi alueella kaksinkertaiseksi, mutta ASO-asuntojen vastiketaso jäisi selvästi yleisestä vuokrakehityksestä, syntyisi Hitasista tuttu pattitilanne, jossa asumisoikeutta ei missään tapauksessa kannattaisi myydä pois, sillä asunnosta saatava vuokratulo ylittäisi kaikilla mittapuilla käyttövastikkeen ja sidotun pääoman kustannuksen. Tällöin ASO-asunnoista pois muuttamaan haluaville iskee halu tulla ikuisiksi täyteen markkinahintaan vuokraaviksi vuokranantajiksi, mikä taas vesittäisi ASO-asumisen varsinaisen tarkoituksen. Toki ASO-asuntojen vuokraamista pyritään yleisesti ottaen rajoittamaan ainakin jossain määrin, mutta miksi varta vasten luoda sääntöjä, jotka pakottaisivat luomaan ja vahvistamaan muita hallittavia ja lisäbyrokratiaa vaativia sääntöjä, varsinkaan kun Hitasista saatujen opetusten myötä on selvää, että valvontaa on hyvin vaikea saada edes toimimaan. Ja vaikka vuokran perimiseen saataisiinkin luotua käytännössäkin toimiva rajoitus, laskevat vastikkeet voisivat joka tapauksessa luoda valtavan paikalleen jäämiseen houkuttelevan kannustinloukun, koska vuokratuloon verrattava asumistulo olisi yhtä lailla täysin suhteeton verrattuna asuntoon sidottuun 15%:n osuuteen.

Asuntomarkkinoille ei kaivata toista mätäpaisetta

Nykyisellään ASO-järjestelmä on varteenotettava vuokra-asumisen ja omistusasumisen välimaastoon asettuva vaihtoehto muun muassa niille, jotka vielä säästävät oman asunnon hankintaa varten. Järjestelmässä saattaa olla vielä kehitettävää, mutta HS:n mielipidekirjoituksissa mainitut edelläkuvatut asiat eivät tällaisia epäkohtia ole. Asumisoikeusasuminen ei ole omistusasumista, vaan lähempänä vuokralaisuutta, ja sellaisena se myös tulee pitää. Mikäli järjestelmää lähdettäisiin kehittämään liian pitkälle edelläkuvattujen mielipidekirjoitusten suuntaan, olisi vaarana, että toistaiseksi vielä toimivasta ja nykyiselläänkin kysytystä ASO-järjestelmästä kasvaisi Hitas-järjestelmän kaltainen etujärjestelmä ja yhteiskunnallinen mätäpaise.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Hitas-järjestelmästä luovuttava!

Näin uutisoi Helsingin Sanomien paperiversio ja digi-lehti 11.4.:

"Jonossa tienaa tonnin tunnissa"

Samasta asiasta kertoi myös Taloussanomat. Kommentti viittaa Hermanniin valmistuvien hitas-asuntojen jonottamiseen viime viikonloppuna, ja pyöreästi heitetty laskelma on lainattu asuntojonosta haastatellun Pekka Sallisen suusta. Yleisen oikeudenmukaisuuden ja jopa kansantalouden kannalta on hyvin surullista, että absurdi heitto voi käytännössä pitää paikkansa - ja varsinkin isompien asuntojen kohdalla voi pahimmillaan olla kyse jopa vähättelystä.

Tuskin kovin moni on eri mieltä siitä, ettei tällaiseen jonotukseen motivoivassa järjestelmässä ole järjen hiventä. Jos kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa, hinnan pitäisi nousta euroissa, ei jonotustunneissa. Eikä tässä ole kyse pelkästään siitä, että jonotuksesta saa järjettömän suuren "palkan". On mielestäni ylipäätään käsittämätöntä, minkä takia vain pientä asuntoryhmää pitäisi tukea tällaisella säännöstelyllä. Koska markkinahintoja edullisemmista vuokra-asunnoista poiketen kysymys ei edes ole siitä, että haluttaisiin tukea opiskelijoiden tai muiden vähätuloisten asemaa, on täysin mieletöntä, että pieni jonottamaan lähtevä ihmisryhmä voi ansaita käytännössä mittaviakin summia jonottamalla yön tai pari, kun muut maksavat lystin.

Kokonaisuutta ajatellen vain ongelmia aiheuttava järjestelmä

Paitsi että hitas-järjestelmä on jo lähtökohtaisesti omituinen ja heikosti perusteltu tapa vääristellä markkinoita, siihen liittyy myös useita häiritseviä lieveilmiöitä, kuten

1. Pimeät hitas-järjestelmään nähden ylihintaiset kaupat (esimerkkiuutinen)
2. Järjestelmän väärinkäyttö keräämällä sijoitukseen nähden suhteettoman suuria vuokratuloja (esimerkkiuutinen)
3. Asuntomarkkinoiden jumiutuminen (esimerkkiuutinen)
4. Turha byrokratia ja toimimaton hinnoittelu (esimerkkiuutinen)

Kohta 1 on järjestelmän sääntöjen rikkomista, mitä on vaikea ja kallis valvoa. Kohta 2 ei jostain syystä riko hitas-sääntöjä, mutta sotii todella pahasti hitas-järjestelmän tarkoitusta vastaan, ja on omalla tavallaan konkreettisimpia esimerkkejä hitas-järjestelmän ongelmista: x:n suuruisesta sijoituksesta hitas-asuntoon saa suuremman vuokratuoton kuin x:n suuruisesta sijoituksesta vapaarahoitteiseen asuntoon. Kohta 3 ei ole ehkä yhtä vakava ongelmakohta, mutta on räikeä osoitus siitä, miten hitas on vain pientä kansanryhmää koskeva asia. Kohta 4 taas on vain osoitus siitä, että tämän turhan järjestelmän hallinnointikaan ei ole ilmaista.

Epäkohdat vain ruokkivat toisiaan, ja kasvavat sitä suuremmiksi, mitä isommaksi kasvaa markkinahintojen ja hitas-hintojen ero. Tällä hetkellä matalien korkojen innostamilla markkinoilla tuo ero on kasvanut suureksi ja seurauksena on nyt nähty Hermannin asuntojonot.

On olemassa hyödykkeitä, joiden kohdalla hintasäännöstely voi olla perusteltua mahdollisimman suuren yhteisen edun saavuttamiseksi. Tällainen voi koskea koko väestöä (esim. puheluhintojen säännöstely), tai vain jotain tiettyä ihmisryhmää (esim. opiskelijat). Omistusasuntojen hintasäännöstelylle en näe kuitenkaan minkäänlaisia perusteita. Se ei tue yhteistä etua, eikä se (ainakaan hitas-muodossa) tue heikoimmassa asemassa olevaa vähemmistöä - esimerkkinä tästä on myös se, että Hermannin asunnoista löytyi myös yli 130-neliöisiä ja 2-kerroksisia jättiasuntoja.

Jos asuntojen hintataso koetaan kohtuuttomaksi, ei hitas siihen yleisellä tasolla auta. Muuten hintatasoa voidaan toki pyrkiä alentamaan erilaisin keinoin. Tärkein olisi tietenkin uusien asuinalueiden kaavoittaminen ja tarvittaessa rakennuttajien lainsäädännöllinen motivointi lisärakentamiseen. Tällöin kaikki hyötyisivät, eikä vain pieni hitas-asuntoihin muuttava ryhmä.

Mitä tulisi tehdä?

En ylipäätään ymmärrä, minkä takia hitas-järjestelmä on koskaan luotu (alle saa toki vapaasti kommentoida ja valistaa allekirjoittanutta!), mutta jos järjestelmä voidaan todeta heikosti perustelluksi ja toimimattomaksi, eikö virheen voisi todeta ja lopettaa järjestelmä kokonaan? Toki tällöin on erikseen mietittävä, miten se tehdään.

Ensimmäinen askel hitasin lopettamisessa olisi helppo: ei tehdä enää uusia hitas-asuntoja! Toinen askel hitas-järjestelmästä luopumisessa on hankalampi, mutta ei millään tapaa ylitsepääsemätön. Yksi vaihtoehto on se, että hitas-asuntojen (kuten esim. oheisessa kuvassa näkyvän Ruoholahden alueen markkinahintoihin verrattuna ilmeisesti puolihintaisten hitas-asuntojen) tonttien vuokraa nostetaan niin paljon nykyistä suuremmiksi, että niiden hintaetu suhteessa muihin asuntoihin häviää, jolloin asunnot voidaan vapauttaa hintasäätelystä. Toinen vaihtoehto on se, että hitas-asuntojen myynti pakotetaan julkiseksi ja asunnonvälittäjän kautta tapahtuvaksi siten, että asunnon uusi ostaja maksaa asunnosta markkinahinnan, mutta myyjä saa vain hitas-käytännön mukaisesti määritellyn indekseillä korotetun hinnan, ja näiden väliin jäävä erotus tilitetään kunnalle eli veronmaksajille. Muitakin keinoja varmasti löytyy. Paras ratkaisu olisi mahdollisimman oikeudenmukainen tasapaino tuoreiden ja vanhojen hitas-omistajien sekä muiden veronmaksajien välillä.

Mitä seuraavaksi?

Taloussanomien mukaan Asuntotuotantotoimiston toimitusjohtaja Sisko Marjamaa miettii jonotuksen takia nyt, onko varauskäytäntöä syytä muuttaa, kun Arabianrantaan valmistuvat hitas-asunnot tulevat varattaviksi kesän aikana tai mahdollisesti jo aiemminkin. Oma vastaukseni kysymykseen on jyrkkä ei! Koko kysymys on turha, sillä koko jonotusta ei tulisi tapahtua lainkaan, ja Arabianrannan asunnot pitäisi myydä markkinahintaan tavallisina asuntoina!

Eikö hyvänen aika jonotus jo itsessään ole merkki siitä, että jotain on pahasti pielessä jossain aivan muualla kuin jonotuksen käytännön toteutuksessa? Se on täysin yhdentekevää tapahtuuko jonotus kadulla telttamajoituksessa, mukavasti kotona netin ääressä, kaupungilla yleisön pällisteltävänä punanenäiseen pelleasuun pukeutuneena, tositv-kilpailussa, vai vaikkapa arvonnan kautta. Jos kysyntää on näin paljon enemmän kuin tarjontaa, oikea vastaus on, että hinnat ovat aivan liian alhaiset!

Parasta olisi, jos Arabianrannan asunnot myytäisiin markkinoiden ehdoilla. Paljon heikompi kakkosvaihtoehto olisi, että viime viikonlopun jonojen perusteella niistä pyydettäviä hintoja ymmärrettäisiin edes nostaa. Pahoin kuitenkin pelkään, että näin ei tapahdu, ja että Hermannin jonot olivat vain pientä esimakua Arabianrannan entistä pidemmistä jonoista. Jos ja kun jonotusta niidenkin asuntojen kohdalla nähdään, toivottavasti se edes havahduttaisi entistä vahvemmin näkemään järjestelmän mielettömyyden.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Ulkomaalaismummon hinta

Korkein hallinto-oikeus on päättänyt käännyttää venäläisen Irina Antonovan, 81, ja egyptiläisen Eveline Fadayelin, 65, takaisin kotimaihinsa (KHO:n päätös 8.3.2010). Ikävältä tuntuva päätös on nostattanut huomattavasti kritiikkiä muun muassa adressin ja mielenosoitusten sekä ulkoministeri Alexander Stubbin ja jopa presidentin kannanottojen muodossa, mutta toisaalta myös puolustusta. Eihän kukaan tieten tahtoen haluaisi perheitä hajottaa, saati tuomita iäkkäitä naisia selviämään yksin. Uutisten mukaan "käännyttämiselle ei ole esteitä", mutta toisaalta minkään lain perusteella ei myöskään käännyttämättä jättämiselle ole esteitä. Kyse on siis lähinnä lain tulkinnasta, ja siihen vaikuttaa inhimillisen puolen lisäksi olennaisesti raha.

Mikä siis on käytännössä maahan jäävän vanhuksen hinta ja tuottavuus kokonaisuudessaan? Enemmän esillä olleen Fadayelin tapauksessa aikuiset lapset ovat sinänsä luvanneet huolehtia tämän elättämisestä, mutta edellytykset tämän toteutumiselle ovat varsinkin pidemmällä tähtäimellä melko kyseenalaiset (joskin edellytyksiä voisi mahdollisesti lainsäädännön muuttamisella parantaa). Huolehtivat lapset isoäidistä tai ei, eihän pelkästään kaksi iäkästä tietenkään ole 5,3-miljoonaiselle kansalle juuri minkäänlainen kustannuserä. Totuus on kuitenkin, että yksittäistapauksia löytyy varmasti muitakin, minkä lisäksi tämä päätös voi toimia myös merkittävänä ennakkotapauksena.

Jos he saisivatkin jäädä, ennakkotapauksella voisi olla hintavat seuraukset, mikä ilmenisi ainakin kahdella tapaa. Ensinnäkin tällöin yhä useammat tulisivat maahan ja pyrkisivät saamaan pysyvämpää oleskelulupaa. Tämä johtaisi aiempaa useampiin kalliisiin oikeusprosesseihin. Ja toisaalta yhä useammille oleskelulupa tulisi myös myöntää. Tällöin kahden paljon näkyvyyttä saaneen tapauksen hinta voisikin muodostua jo suureksi - ainakin periaatteessa.

Hintaa isoäidillä saattaa siis olla, ja eihän isoäiti tuotakaan mitään, kun ei käy töissäkään - vai miten on? Miten suhtautuvat asiaan Fadayelin kolme aikuista lasta (joista kaksi suomen kansalaisia) ja kuusi lastenlasta? Kuinka tyytyväisinä he elävät osana suomalaista yhteiskuntaa, jos se kokee tarpeelliseksi häätää heidän äitinsä tai isoäitinsä yksin pois? Vaikuttaako se mahdollisesti heidän työmoraaliinsa ja haluun olla tuottava osa Suomea? Päätöksestä väistämättä syntyvä mielipaha leviää helposti paitsi Fadayelin lasten lähipiiriin ja lapsenlapsiin, myös maahanmuuttajien keskuuteen yleisemmällä tasolla. Tämä taas voi olla omiaan lisäämään myös turvattomuuden tunnetta ja sitä kautta myös levottomuutta. Kuten nyt on nähty, päätös on herättänyt huomattavan vahvoja reaktioita myös kantaväestössä. Fakta on, että onnellinen ihminen on tehokkaampi ihminen. Siten myös varsinaista ansiotyötä tekemätön isoäitikin voi loppujen lopuksi olla tuottava!

Inhimilliset tekijät + psykososiaalinen kokonaisvaikutus + suorat ja epäsuorat kustannuserät = perusta päätökselle

Johonkin raja on näissä asioissa vedettävä, sillä raha ei kasva puissa. Se on selvä. En ole kuitenkaan vakuuttunut siitä, että tämä tapaus toimisi niin merkittävänä ennakkotapauksena, että se avaisi vastaavien yrittäjien Pandoran lippaan. Siksi tuntuisikin, että ainakin Fadayelin tapauksessa olisi voitu antaakin oleskelulupa, mitä mieltä oli myös KHO:n presidentti Pekka Hallberg. En itse kuitenkaan koe tuntevani näitä tapauksia riittävän hyvin tai omaavani maahanmuuttoasioista riittävää periaatteellista ja tilastollista tietämystä, jotta voisin muodostaa asiasta erityisen vahvaa mielipidettä. Tästä huolimatta toivoisin, että kovan rahan ja pehmeän inhimillisyyden vastakkainasettelun lisäksi myös edellä kuvattu puolipehmeä isoäitien laajempi positiivinen vaikutus tulisi otettua tällaisissa tapauksissa huomioon.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Wincapita Oy - miten varjella ihmisiä ponzilta?

Yli 2000 rikosilmoitusta kerännyt "sijoitusklubi" Wincapita on tekemässä uutta tuloaan osakeyhtiön muodossa. Nyt siis noustaan tuhkista feenikslinnun tavoin ja valloitetaan maailma? Kun vanhan Wincapitan perustaja, eli hypnoosillakin henkisiä kykyjään kasvattanut Hannu Kailajärvi on konsultin roolissa, ei homma voi mennä pieleen? Niinpä niin.

Olisi voinut kuvitella, että tämä näytelmä olisi jo ohi, mutta näköjään ei. Yksi erikoisista piirteistä tässä uudessa tulemisessa on se, että Helsingin Sanomien (8.3.) mukaan yhtiö irtisanoutuu vanhasta Wincapitasta, mutta kovin näyttää touhu vanhanlaiselta verkostohuijaukselta. Edelleen on ilmeisesti tarkoitus kaupata "käyttöoikeuksia automatisoituihin valuuttakauppa- ohjelmistoihin", ja taustalla vaikuttaa sama herra Kailajärvi. Verkostohengessä pidettiin sunnuntaina (7.3.) myös yrityksen esittelytilaisuus, jonka pääsylipuilla oli enemmän hintaa kuin yleisimmillä Madonnan viimekesäiseen konserttiin myydyillä lipuilla; Madonnaa pääsi kuuntelemaan 99 eurolla, kun Wincapitan tilaisuudesta sai maksaa 100 euroa. Yhteensä 2000 osallistujan tilaisuudesta kertyi siis ilmeisesti 200 000 euron tulot!

Mitä tulijat sitten saivat vastineeksi? Ainakin kuultiin kankeasti suoraan paperista luettuja epämääräisen korkealentoisia lausahduksia kuten se, että Wincapita edistää "uusien teknologioiden omaksumista ekologisesti kestävillä ja laadukkailla tavoilla". Lainkaan vastauksia odottamattomiin kysymyksiin ei kuitenkaan ilmeisesti kuultu. Jonkinlaista pseudotietoa ripoteltiin luultavasti kuitenkin sen verran, että WC-uskovaiset tulevat vastaaviin tilaisuuksiin jatkossakin tyydyttämään tiedonjanoaan. Ehkä varsinainen peruste suurelle summalle oli kuitenkin pääsymaksun mukana saatu tunnus yhtiön suljetuille verkkosivuille. Niidenkin tarjonta on epäilemättä vain lisää samanlaisia epämääräisen tiedon rippeitä. Kailajärven kehittämä ohjelmistohan on puolestaan tulossa "kevään aikana". Tämä tarkoittaa käytännössä luultavasti alkukesää, minkä lisäksi alkuun ohjelmistossa on arvatenkin luvassa jonkinlaisia "toimintorajoituksia" tai muuta vastaavaa, millä epätietoisuuden tilaa pitkitetään.

Wincapita on kokoluokaltaan noin 100 miljoonaan euroon kasvanut viritelmä. Varsinaisesti pyramidihuijauksesta ei ole kysymys, vaan yhtä petollisesta ns. ponzi-huijauksesta. Valtaosa systeemiin lähteneistä on tappiolla, jotkut raskaastikin. Raskaat tappiot taas voivat itsesyytösten tai ulkoisten syytösten myötä johtaa vakaviin sosiaalisiin ongelmiin ja elämän ajautumiseen pahasti sivuraiteille - vaikka ei olisikaan ajautunut ylisuuriin velkoihin. Koska järjestelmään uponnut rahamäärä ja sen rakentamiseen osallistunut ihmisjoukko ovat niin suuria, ei myöskään puhuta enää vain yksittäisistä tarinoista, vaan kyseessä on yhteiskunnallisestikin merkittävä ilmiö. Senkin vuoksi on tärkeää, että tähän ja vastaavanlaisiin ilmiöihin reagoidaan ajoissa ja kaikin mahdollisin keinoin. Kuten niin monessa muussakin asiassa, ennaltaehkäisy tulisi halvemmaksi.

Miten sitten voisi taistella verkostohuijauksia vastaan? Miten todeta verkostohuijaukselta selvästi näyttävä järjestelmä vedenpitävästi verkostohuijaukseksi? Miten pysäyttää järjestelmä ennen kuin ihmisiä ehtii menettää rahojaan? Tai miten suojella ihmisiä, jos he vapaaehtoisesti esimerkiksi haluavat mennä hurmostilaisuuteen, vaikka joutuvatkin maksamaan siitä itsensä kipeäksi? Eihän sadan euron veloittamisessa puhetilaisuudesta tai käyttäjätunnuksesta ole sellaisenaan mitään laitonta. Valheellinen puhekaan tilaisuudessa ei välttämättä ole puhujan mielestä niin valheellista, jos viesti on vain ylemmältä tasolta tulleen "tiedon" toistoa. Miten siis saada hyvissä ajoin riittävät perusteet toiminnan lopettamiseksi?

Pyramidihuijaukset ja ponzit eivät ole uusi ilmiö. Niin ollen edellämainitut kysymyksetkään eivät ole uusia, eivätkä myöskään helppoja vastata. Internet on kuitenkin muuttanut myös näiden huijausrakennelmien toimintaympäristöä. Internetin tarjoama tiedon helppo etsintä- ja jakelukanava ei ainakaan vielä ole kuivattanut näiden huijausten kasvualustaa. Silti uskoisin, että uusi teknologia tarjoaa paitsi uudet välineet itse huijausverkostoille, myös paremmat keinot niidenvastaiseen taisteluun mm. erilaisten yhteisöpalvelujen avulla. Lisäksi viranomaiset luultavasti tarvitsisivat uusia valtuuksia vaatia yrityksiltä tai huijausepäilyn kohteilta suurempaa toiminnan läpinäkyvyyttä, jotta todellinen liiketoimintamalli kävisi ilmi. Uusi Wincapita Oy olisi syytä pyrkiä pysäyttämään alkutekijöihinsä kaikin mahdollisin keinoin. Niin voitaisiin saada alunperin vuoden 2003 aikoihin GiiClubista lähtenyt tarina viimein päätökseensä.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Suomalaisen maidon puolesta?

HOK-Elanto luopuu Valion perusmaitojen tarjoamisesta liikkeissään, uutisoi HS eilen. Päätös on aiheuttanut tuohtumusta ja nostanut nopeasti jonkinasteisen HOK-Elannon vastaisen kansalaisliikkeen. HOK-Elanto kiirehti eilen puolestaan puolustautumaan korostamalla, että myyty maito on edelleen suomalaista. Onko siis kansalaisliikkeelle oikeastaan perusteita? Tekikö HOK-Elanto virheen juostessaan laskennallisen säästön perässä? Maito on suomalaisille herkkä asia, ja jo ulkomaalaiselta kuulostava maito voi vieraannuttaa asiakkaat. Asiassa on kuitenkin muitakin puolia.

Vaikka Arla Ingman -maito tuleekin suomalaisilta maidontuottajilta (Arla-maitohan tulee Ruotsista), itse brändi on nykyään ruotsalais-tanskalainen. Niin ollen tukemalla Valiota, tukee vahvemmin suomalaista työtä. Toinen asia on, mitä kovalle hintakilpailulle antautuminen tekee paikallisille maidontuottajille pidemmällä aikavälillä. Kolmas tekijä on se, että vaikka kaupattu maito toistaiseksi tulisikin enimmäkseen suomalaisilta tuottajilta, mikä on tilanne jatkossa? Jos on valmiiksi jo totuttu siihen, että tarjolla on vain suomalaisittain vieraampaa Arla tai Arla Ingman -brändiä, askel oikeasti ulkomaiseen maitoon on huomattavasti pienempi. Näin on mitä ilmeisimmin jo käynyt esimerkiksi Ingmanin jogurteille, joista ei enää löydy Hyvää Suomesta -joutsenmerkkiä.

HOK-Elannolla on täysi oikeus päättää, mitä se pitää valikoimissaan. Mutta yhtä lailla kansalaisilla on oikeus äänestää lompakollaan. Järjestelmällistä protektionismia ei tule sallia, mutta sen sosiaalista versiota eli kotimaisuuden suosimista henkilökohtaisissa valinnoissa ei tulisi vähätellä. HOK-Elannon kannattaisikin ehkä harkita valinnan jättämistä kuluttajien tehtäväksi ja pitää sekä Arla Ingmanin että Valion maidot mukana valikoimissaan - vaikka se ei puhtaasti laskennallisesti näyttäisikään alkuun kannattavalta.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>