Ruotsalainen osakevälittäjä Nordnet on muodostunut hyvin suosituksi myös Suomessa. Moni on kuitenkin myös kiinnittänyt huomiota siihen, miten suomalaiset näyttäisivät joutuvan maksamaan huomattavasti suurempia välityspalkkioita. Uteliaisuuteni sai minut vertailemaan kaikkien Nordnetin toimintamaiden eli Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan hinnastoja selvittääkseni maksavatko suomalaiset tosiaan aina enemmän, ja jos näin on, kuinka suuri tuo ero on. Eri maiden hintojen vertailu ei valitettavasti ollut aivan yksinkertaista, mutta kyllä niistä tietyt säännönmukaisuudet oli löydettävissä.
 |
| Suomen ja Tanskan perushinnastot - kaupankäyntiaktiivisuus ratkaisee. |
Yksi keskeisin hintavertailua hankaloittava tekijä on se, että eri maissa on suurelta osin erilaiset hinnoittelumekanismit. Suomessa ja astetta lievemmässä määrin Tanskassa on perushinnoittelussa käytössä hinnoittelutasot, jotka pohjautuvat kaupankäyntiaktiivisuuteen (kts. yllä) siten, että mitä enemmän kauppoja tekee, sitä halvemmaksi palvelu tulee (joskin Tanskassa minimivälityspalkkio pysyy samana). Ruotsissa päähinnoitteluluokat taas pohjautuvat vain asiakkaan valintaan, eikä edullisimman hinnoittelun valitseminen välttämättä ole kaikille yksiselitteistä (kts. alla). Erityisen huomionarvoista Ruotsin hinnoittelussa on kuitenkin erittäin alhainen 1 kruunun eli noin 0,10 euron minimipalkkio Mini-hinnoittelulla tehdyissä kaupoissa!
 |
| Ruotsin perushinnastot - ensisijaisesti kyse asiakkaan valinnasta. |
Norjassa taas on käytössä käytännössä näiden kahden yhdistelmä, eli asiakas voi valita, mutta toisessa valinnassa kaupankäyntiaktiivisuus ratkaisee hinnoittelun:
 |
| Norjan perushinnastot - valinta ja aktiivisuus |
Toinen vertailua monimutkaistava tekijä on se, että perushinnastojen lisäksi kaikissa maissa on myös varakkaille tai vähintäänkin paljon kauppaa käyville myös omat Active Trader ja Private Banking -asiakkuusvaihtoehdot, jotka voivat olla perushinnoitteluja edullisempia. Alla olevasta taulukosta näkyy mihin perushinnoittelu pohjautuu kussakin maassa, sekä mitä erikoisasiakasryhmään pääsy vaatii (Ruotsissa Active Traderista on lisäksi kaksi eri tasoa, Active Trader ja Active Trader Pro):
Mutta ne hinnat: mitä eri maiden hinnoittelumallit siis tarkoittavat käytännössä euroissa mitattuna erilaisilla käyttötavoilla? Katsotaanpa ensin, miltä kotimaan kauppojen hinnat näyttävät tutkimalla hintoja seuraavan 9 esimerkkiasiakkaan kohdalla:
- 550 euron kauppa joka toinen kuukausi
- 5500 euron kauppa joka toinen kuukausi (ei private banking)
- 550 euron kauppa kerran kuussa
- 5500 euron kauppa kerran kuussa (ei private banking)
- 550 euron kauppa 20 kertaa kuussa
- 5500 euron kauppa 20 kertaa kuussa (ei private banking)
- 550 euron kauppa 60 kertaa kuussa
- 5500 euron kauppa 60 kertaa kuussa
- 20000 euron kauppa 101 kertaa kuussa
Ensimmäiset 8 esimerkkitapausta tekevät siis kauppoja joko 550 euron tai 5500 euron hintaan, kauppojen määrä vain kasvaa. Tapaus 9 tekee todella paljon kauppoja ja suurilla 20 000 euron summilla. Hinta per kauppa näyttää eri maissa tällöin tältä (edullisin maa vihreällä, kallein punaisella, *-merkityt Active Trader -hinnoittelun piirissä, ja **-merkityt Suomen ja Tanskan Active trader -hinnoittelun pohjautuvat hinnat saattaisivat kaupankäyntiaktiivisuuden perusteella olla matalammatkin):
Taulukosta näkee selvästi, miten Ruotsissa pieniä kauppoja tekeviä hemmotellaan kaupankäyntiaktiivisuudesta riippumatta, kun taas Suomessa vähän kauppoja tekevät joutuvat maksamaan varsinkin pienistä kaupoista kovaa hintaa. Tässä piillee syy, miksi Suomen hinnasto harmittaa monia ja on maksanut huomattavasti myös minulle.
Aktiivisuuden kasvaessa tilanne kuitenkin muuttuu jonkin verran. Kun kauppoja tekee vähintään 11 kappaletta kuussa summilla, jotka ovat noin välillä 2000-6600 euroa jokainen, Suomi onkin Ruotsia edullisempi, ja mikäli kauppoja tapahtuu yli 50 kuukaudessa, mutta kuitenkin alle Active trader -vaatimusten (minkä määritys riippui maasta), Suomi on itse asiassa edullisin (ja tässä on myös huomioitava, että riittää, että joka kolmas kuukausi on näin aktiivinen). Mikäli kauppojen koko vaihtelee huomattavasti, voi hinnoitteluryhmän valintaan pohjautuvissa malleissa eli Ruotsissa ja Tanskassa joutua maksamaan osassa kauppoja epäideaalin hinnaston mukaisesti, mikä voi myös tasoittaa tilannetta lisää Suomen eduksi.
Toisaalta mikäli kauppasummat olisivat yli 10 000 euron kokoluokkaa, kuten Active trader -hinnaston piiriin kaikissa maissa pääsevällä esimerkillä 9, silloin Suomessa maksetaan ilmeisesti taas suurimpia hintoja - joskin ilmeisesti Suomen ja Tanskan osalta Active trader -hinnoittelussa prosenttiin pohjautuva hinta voi laskea vielä listalla määritetystä, mikäli kaupankäyntiaktiivisuutta on erityisen paljon. Toisaalta ehkäpä niin suurissa summissa muutamalla eurolla ei enää ole niin väliä?
Toisaalta mikäli kauppasummat olisivat yli 10 000 euron kokoluokkaa, kuten Active trader -hinnaston piiriin kaikissa maissa pääsevällä esimerkillä 9, silloin Suomessa maksetaan ilmeisesti taas suurimpia hintoja - joskin ilmeisesti Suomen ja Tanskan osalta Active trader -hinnoittelussa prosenttiin pohjautuva hinta voi laskea vielä listalla määritetystä, mikäli kaupankäyntiaktiivisuutta on erityisen paljon. Toisaalta ehkäpä niin suurissa summissa muutamalla eurolla ei enää ole niin väliä?
Vaan entä miltä hinnastot näyttävät, kun kauppaa käydään ulkomailla? Yksinkertaistuksen vuoksi alla oleva taulukko näyttää vain minimihinnat sekä prosenttiosuuteen pohjautuvaa hintaa demonstroivan massiivisen 100 000 €:n kaupan Active trader -hinnoittelulla. Ensimmäiset kolme riviä kuvastavat Suomen hinnat eri markkinoilla kauppaa käytäessä, ja muilla riveillä näkyy vastaavat hinnat muissa maissa. Tanskan osalta tähdellä (*) merkityssä kohdassa pohjoismaiden hinnat ovat maakohtaisesti kunkin pohjoismaan omassa valuutassa ilmaistu, mutta kaikissa käytännössä noin 8 euroa, ja kahdella tähdellä (**) merkityssä kohdassa hinta voi olla matalampi aktiivisuuteen pohjautuen:
Minimihinnoissa Ruotsi on taas ylivoimaisesti halvin ja Suomi selkeästi kallein. Active trader -hinnoittelussa tilanne on vaihtelevampi. Ruotsin hintoja en tosin Saksan markkinoille löytänyt.
Mitä kotimaan ja ulkomaan hinnastoista voi sitten yleisellä tasolla todeta? Alla oleva taulukko näyttää, minkälaisissa tilanteissa minkäkin maan hinnoittelu suosii:
Jokaisella hinnoittelulla on siis jollekin asiakasprofiilille vahvuutensa, mutta Norjan ja Tanskan hinnoittelut vaikuttavat selvästi tasaisimmilta: kumpikin on harvoin se kallein ja harvoin se halvin vaihtoehto, mutta käytännössä tyypillisesti kuitenkin lähempänä sitä halvempaa päätä. Ruotsissa alle 1000€:n kaupoissa selvästi pienin minimitaksa tekee kaupoista selvästi halvimpia, mutta 1000-6000€:n ja erityisesti 2000-6000€:n hinnoilla pienempiä välityspalkkioprosentteja tarjoavat hinnoittelut puolestaan asettavat kaupoille muiden maiden aktiiviprofiileja suuremmat minimitaksat, mikä taas voi tehdä Ruotsista tällöin kalleimman. Oma nyanssinsa on, että siinä missä Suomessa ja Tanskassa Active trader -hinnoittelu on ehtojen täyttyessä aina edullisin vaihtoehto, Ruotsissa ja Norjassa näin ei välttämättä ole, sillä "Mini"-hinnoitteluissa on matalampi minimitaksa.
Suomen osalta selvää on, että jos käy kauppaa vain vähän eikä kovin suurilla summilla, eikä ole Private Banking -hinnoittelun mahdollistamaa yli 200 000 euron varallisuutta Nordnetissä, joutuu käytännössä hyvin todennäköisesti maksamaan eniten. Samaten itse asiassa myös prosentuaaliset palkkiot ovat pääsääntöisesti muita maita kalliimmat, mistä johtuen myös valtavilla summilla kauppaa käydessä suomalainen maksaisi eniten. Suomen hinnoittelun etu tulee esille silloin, kun käy paljon kauppaa tuhannen tai muutaman tuhannen summilla, jolloin Ruotsin minimihintojen ja prosenttiveloitusten yhdistelmä on epädullinen, ja Suomen minimipalkkio edullisempi.
Vaikka eri maiden hinnoittelujärjestelmillä on vahvuutensa, sillä on suuri merkitys, miten asiakaskunta käytännössä jakautuu. Jokaisessa hinnoittelumallissa on tietysti selvää, että hinnoittelu vaikuttaa myös kaupankäyntikäyttäytymiseen, mutta tästä huolimatta Suomen kohdalla erityisesti vähän tai suhteellisen vähän ja ei kovin suurilla summilla kauppaa käyvät maksavat eniten. Tässä ryhmässä hintaerot ovat myös dramaattisimmat, minkä lisäksi arvelisin enemmistön suomalaisista piensijoittajista kuuluvan juuri tähän joukkoon.
Yleisesti ottaen on mielenkiintoista, että Nordnet on päätynyt näin erilaiseen hinnoitteluun eri maiden välillä. Syy on kaiketi yhdistelmä paikallista välittäjäkilpailutilannetta, osakesijoittamisen yleisyyttä ja toisaalta ehkä myös paikallisia lainsäädäntöjä, kuten suomalaista arvo-osuustilimallia. Kiusallista suomalaisen osakkeenomistajuuden ja piensijoittamisen kannalta on se, että siinä missä Ruotsin hinnoittelumalli mahdollistaa sen, että asiakas valitsee hinnoittelumallin omien tarpeidensa mukaan, Suomessa painostetaan siihen, että kaupankäyntiä tehtäisiin hinnaston perusteella.
Omaa karua kieltään Suomen suhteellisesta kalleudesta tavalliselle sijoittajalle kertoo se, että Nordnetin viime kesänä järjestämässä, monet suomalaiset ahkerammin kauppaa tekemään saaneessa halpojen pikkukauppojen kampanjassakin hinta oli edelleen käytännössä yli kaksinkertainen verrattuna ruotsalaisten vapaasti valittavissa olevaan mini-hinnoitteluun: suomalaisen kampanjahinta 0,99€ per alle 200 euron kauppa tarkoitti käytännössä osakkeen yksikköhinnasta riippuen pyöristettynä 0,5%-0,67%:n hintoja per kauppa, mutta ruotsalainen selviää Mini-hinnoittelun valitessaan aina 0,25%:n välityspalkkiolla!
Miksi hinnat sitten ovat Suomessa näin tuntuvasti korkeammat tavalliselle piensijoittajalle? Ei kyse ainakaan siitä ole, etteikö olisi lainkaan kilpailua tai halvempia vaihtoehtoja. Esimerkiksi hollantilainen DeGiro tarjoaa huomattavasti edullisempia hintoja, joskin palvelussa taitaa sitten olla muita heikkouksia mm. siinä, että verottajalle pitää koota tiedot itse. Onko kyse sitten suomalaisessa arvo-osuustilimallissa ja siinä, että Euroclear Finland vetää jokaisesta kaupasta oman osuutensa? Ei ainakaan pelkästään. Esim. Nordea tarjoaa nykyään 1%:n välityspalkkiokattoa, mikä tekee harvoin kauppaa käyvällä Nordeasta Nordnetia edullisemman vaihtoehdon alle 900 euron summilla.
Mikä sitten on neljästä hinnoittelumaasta keskimääräisesti koko sijoittaja- tai osakesäästäjämassaa ajatellen kallein? Ja ovatko suomalaiset otsikon mukaisesti Nordnetin asiakaskunnan paarialuokkaa? Mitään faktatietoahan minulla ei asiakasprofiilijakauman suhteen ole, mutta jos arvioidaan
Suomen osalta selvää on, että jos käy kauppaa vain vähän eikä kovin suurilla summilla, eikä ole Private Banking -hinnoittelun mahdollistamaa yli 200 000 euron varallisuutta Nordnetissä, joutuu käytännössä hyvin todennäköisesti maksamaan eniten. Samaten itse asiassa myös prosentuaaliset palkkiot ovat pääsääntöisesti muita maita kalliimmat, mistä johtuen myös valtavilla summilla kauppaa käydessä suomalainen maksaisi eniten. Suomen hinnoittelun etu tulee esille silloin, kun käy paljon kauppaa tuhannen tai muutaman tuhannen summilla, jolloin Ruotsin minimihintojen ja prosenttiveloitusten yhdistelmä on epädullinen, ja Suomen minimipalkkio edullisempi.
Vaikka eri maiden hinnoittelujärjestelmillä on vahvuutensa, sillä on suuri merkitys, miten asiakaskunta käytännössä jakautuu. Jokaisessa hinnoittelumallissa on tietysti selvää, että hinnoittelu vaikuttaa myös kaupankäyntikäyttäytymiseen, mutta tästä huolimatta Suomen kohdalla erityisesti vähän tai suhteellisen vähän ja ei kovin suurilla summilla kauppaa käyvät maksavat eniten. Tässä ryhmässä hintaerot ovat myös dramaattisimmat, minkä lisäksi arvelisin enemmistön suomalaisista piensijoittajista kuuluvan juuri tähän joukkoon.
Yleisesti ottaen on mielenkiintoista, että Nordnet on päätynyt näin erilaiseen hinnoitteluun eri maiden välillä. Syy on kaiketi yhdistelmä paikallista välittäjäkilpailutilannetta, osakesijoittamisen yleisyyttä ja toisaalta ehkä myös paikallisia lainsäädäntöjä, kuten suomalaista arvo-osuustilimallia. Kiusallista suomalaisen osakkeenomistajuuden ja piensijoittamisen kannalta on se, että siinä missä Ruotsin hinnoittelumalli mahdollistaa sen, että asiakas valitsee hinnoittelumallin omien tarpeidensa mukaan, Suomessa painostetaan siihen, että kaupankäyntiä tehtäisiin hinnaston perusteella.
Omaa karua kieltään Suomen suhteellisesta kalleudesta tavalliselle sijoittajalle kertoo se, että Nordnetin viime kesänä järjestämässä, monet suomalaiset ahkerammin kauppaa tekemään saaneessa halpojen pikkukauppojen kampanjassakin hinta oli edelleen käytännössä yli kaksinkertainen verrattuna ruotsalaisten vapaasti valittavissa olevaan mini-hinnoitteluun: suomalaisen kampanjahinta 0,99€ per alle 200 euron kauppa tarkoitti käytännössä osakkeen yksikköhinnasta riippuen pyöristettynä 0,5%-0,67%:n hintoja per kauppa, mutta ruotsalainen selviää Mini-hinnoittelun valitessaan aina 0,25%:n välityspalkkiolla!
Miksi hinnat sitten ovat Suomessa näin tuntuvasti korkeammat tavalliselle piensijoittajalle? Ei kyse ainakaan siitä ole, etteikö olisi lainkaan kilpailua tai halvempia vaihtoehtoja. Esimerkiksi hollantilainen DeGiro tarjoaa huomattavasti edullisempia hintoja, joskin palvelussa taitaa sitten olla muita heikkouksia mm. siinä, että verottajalle pitää koota tiedot itse. Onko kyse sitten suomalaisessa arvo-osuustilimallissa ja siinä, että Euroclear Finland vetää jokaisesta kaupasta oman osuutensa? Ei ainakaan pelkästään. Esim. Nordea tarjoaa nykyään 1%:n välityspalkkiokattoa, mikä tekee harvoin kauppaa käyvällä Nordeasta Nordnetia edullisemman vaihtoehdon alle 900 euron summilla.
Mikä sitten on neljästä hinnoittelumaasta keskimääräisesti koko sijoittaja- tai osakesäästäjämassaa ajatellen kallein? Ja ovatko suomalaiset otsikon mukaisesti Nordnetin asiakaskunnan paarialuokkaa? Mitään faktatietoahan minulla ei asiakasprofiilijakauman suhteen ole, mutta jos arvioidaan
- millaisilla summilla asiakkaat luultavasti tyypillisimmin käyvät kauppaa
- kuinka usein asiakkaat luultavasti tyypillisimmin käyvät kauppaa
- millä markkinoilla asiakkaat käyvät kauppaa (monesti mielellään muuallakin kuin kotipörssissä, ainakin jos hinnasto suo)
- millaisilla summilla hintaerot hinnastojen välillä ovat suhteellisesti suurimmat
