Älä ruoki veropakolaisuutta!

Kenenkäs rahat 
löytyivätkään veroparatiisista?
(HS 11.10.2013)

Finanssikriisin jälkimainingeissa veroparatiiseihin ja kansainvälisiin verotuksen pelisääntöihin on kiinnitetty aiempaa enemmän huomiota ja joitakin tuloksiakin on saatu, kuten äskettäisissä Casimir Ehrnroothin, Jorma Ollilan ja nyt Bertel Pauligin tapauksessa. Silti veropakolaisuuden torjuminen tuntuu välillä toivottomalta oli kyse sitten yritysten tai yksityishenkilöiden verotuksesta. Rahoja on vaikea jäljittää, suuryritykset voivat toimia siirtohinnoittelun epäreiluudesta riippumatta täysin lain kirjan mukaan, eikä veropakolaisuudesta kiinnijäämisestä välttämättä synny niin suurta riskiä, että se saisi maksamaan verot kiltisti. Jotkut ovat voineet päästä osittain pälkähästä myös ns. ne bis in idem -periaatteen ansiosta (kts. Vero.fi). Tämän suhteen on sääntöihin ja käytäntöihin varmasti tulossa periaatteen huomioonottavia parannuksia, mutta kansainvälinen talousympäristö tulee tarjoamaan houkuttelevia pakopaikkoja myös jatkossa, mikä näkyy sekä suorasti että epäsuorasti valtion budjetissa ja sitä kautta tavallisen veronmaksajan kukkarossa.

Siinä missä virkavallan keinot käyvät vähiin, voisiko apua löytyä sieltä, missä ongelmakin syntyy, eli markkinoilta? Jos kuluttajat alkaisivat kasvavissa määrin ottaa ympäristöystävällisyyden ja muiden eettisten arvojen lisäksi myös veroeettisyyden huomioon kulutusvalinnoissaan, varsinkin kulutustuote- ja palvelualoilla toimivien yritysten olisi pakko ottaa tämä paremmin huomioon. Starbucks ei maksanut vuosiin veroa Britanniassa, mutta on nyt taipunut maksamaan ainakin jotakin (kts. Starbucks maksoi ensimmäistä kertaa vuosiin yritysveroa Britanniaan). Syy tähän voi olla nimenomaan Starbucksin kuluttaja- ja palvelukeskeinen toimiala.

Veroeettisyyden merkitys lienee sinänsä vahvasti kansallisuussidonnaista. Suomalaista Starbucksissa kävijää ei luultavasti kovin paljon kiinnosta, maksaako Starbucks voitoistaan veroja Britanniaan vai ei. Suomessa pelibisneksen jättimenestyjät Supercell ja perässä myös Rovio (Talouselämä 18/2013) ovat kertoneet maksavansa veronsa kiltisti Suomeen. Tällä ei alan kansainvälisyydestä johtuen liene kuluttajiin juuri minkäänlaista vaikutusta, mutta ehkä juuri sen vuoksi olisi hienoa, jos tällaiset positiiviset ulostulot saisivat enemmän huomiota.

Jos yritysten ja niiden omistajien verotukseen kiinnitettäisiin huomiota myös kuluttajanäkökulmasta, yritysten olisi useammin katsottava veron maksua myös tästä näkökulmasta. Veroeettisyydestä pitäisi saada yrityksille markkinointivaltti ja veronkiertäjistä tulisi pitää kuluttajanäkökulmasta rakennettua mustaa listaa, joka pyrkisi mahdollisuuksien mukaan ottamaan huomioon niin yrityksen verojärjestelyt, yritysjohdon henkilökohtaiset veronkierrot, sekä koko alihankintaketjun. Tälle pohjalle voisi jo rakentaa kuluttajien veroeettisyystietoisuutta herättelevän kampanjan. Jos kuluttaja herää, on yritysten ja niiden rikkaiden johtajienkin pakko herätä. Tällöin voittajia ovat paitsi veronmaksajat, myös yleinen moraali.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Suurjohtajien uskottavuus

Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa jatkaa vakuutteluaan (kts. Siilasmaa puolustaa johtajasopimusta). Hän kertoo, kuinka kolmen vuoden takainen johtajasopimus, nyt tehty myynti ja Elopin palkkiot ovat kaikki ajaneet osakkeenomistajien ja suomalaisten etua. Varmemmaksi vakuudeksi hän täsmentää vielä näiden asioiden olevan "äärimmäisen monimutkaisia, vaikeita sopimuksia ja monimutkaista kieltä", joita he eivät harmillisesti "ole osanneet selittää paremmin." Mutta onko kyse siitä, ettei ole osattu selittää, vai onko niin, että sitä järkevää selitystä ei itse asiassa olekaan?

Siilasmaa perustelee Helsingin Sanomien jutussa palkkioita kansainvälisillä palkkiokäytännöillä. Voi olla, että sopimus vastaa kansainvälisiä käytäntöjä, voi olla että ei. Joka tapauksessa kansainväliset käytännöt on sellaisenaan hyvin ohut, lähestulkoon "mutta kun muutkin"-tyylinen perustelu. Toki voi sanoa, että oikeiden johtajien houkutteluun tarvitaan riittävät palkkiot. Jokainen yritys ja palkkaus on kuitenkin erillinen tapaus ja Nokian tapauksessa olisi pitänyt ottaa huomioon se, että se todennäköisin ostajaehdokas on samasta osoitteesta kuin se omasta kotimaastaan kauas muuttava ja luultavasti jossain vaiheessa takaisin kotimantereelleen kaipaava johtajakin. Samaten on huomioitava, että lähtökohtaisesti Nokiaa ei ollut tai ei ainakaan olisi pitänyt olla tarkoitus vain saattaa myyntikuntoon vaan luoda bisnestä. Jos esimerkiksi verrataan Motorolan myyntiin, siinä suurten palkkioiden taustalla oli yrityksen pelastaminen myyntikuntoon, ei sen markkina-arvon tuhoaminen.

Järkevämpi perustelu suurelle yrityskauppakorvaukselle voisi olla se, että se motivoi suurjohtajan myymään yrityksen (tai sen osan) silloin, kun se on osakkeenomistajille parhaaksi, vaikka johtaja itse periaatteessa mielellään jatkaisikin tehtävässään. Mutta oliko tässä tapauksessa näin? Elop oli kaukana kotoa, ostajana oli se vanha tuttu työnantaja, tehtävä tulee siirtymäajan pysymään jokseenkin samana, minkä jälkeen siitä tulee vain entistä houkuttelevampi, ja taskussa on myös mittava kasa osakkeita, joten myynnistä on muutenkin varmasti mukava saada maksimaalinen summa.

Siilasmaa kertoo olevansa "jopa vähän ylpeä" siitä, että sai Microsoftin maksamaan 70% Elopin palkkiosta. Toisin sanoen puhuttaessa pyöreästi 5 miljardin sopimuksesta, ylpeys syntyy siitä, että 5 miljardin maksaja maksaa myös 10 miljoonaa? Eli siitä, että kauppasummaan saatiin kokonaiset 0,2% lisää!

Tehdäänpä pari asiaa selväksi. Yhden johtajan palkkiosumma on Nokian ja varsinkin Microsoftin kannalta itsessään mitätön. Yleisen työmoraalin ja suurjohtajiin suhtautumisen merkitystä kuitenkin löytyy. Ja erityisesti merkitystä voi syntyä johtajalle annettujen insentiivien suhteen: Elop saa suurimmat rahat nimenomaan tilanteessa, jossa puhelinliiketoiminta myydään, mikä tarkoittaa sitä, että ainakin puhtaasti taloudellisessa mielessä Elopin kannatti tähdätä juuri siihen. Tähän ei vaikuta se, maksaako Nokia palkkiosta 30% vai 100%.

Kun kokonaisuutta katsoo, ei Windows-strategiassa, sen täytäntöönpanossa, Elopin palkkauksen yksityiskohdissa tai juuri muissakaan viime vuosien päätöksissä tunnu olevan juuri mieltä. Kun virheitä ei juuri koskaan myönnetä, eikä ole sitä vakuuttavaa selitystä, minkä puutosta Siilasmaa harmittelee, jää vain mahdollinen sokea usko "huippujohtajien" vakuutteluun.

Mutta jos tarkastellaan esim. viimeisimpien vuosien tapahtumia, onko näihin suurjohtajiin luottamista? Casimir Ehrnrooth ja Jorma Ollila piilottelevat rahojaan veroparatiiseissa sijaitstevilla tileillä. Kun asiasta kysytään, koko tilin tai vaihtoehtoisesti niillä olevien rahojen olemassaoloa ei muisteta. Mika Vehviläinen junailee omituisen henkilökohtaisen edun ja samalla sopivasti veroja välttelevän hyväveli-diilin, ja toteaa jälkikäteen, että olisi pitänyt myös miettiä, "miltä asiat näyttää". Olli-Pekka Kallasvuo sählää Nokian johdossa ollessaan ensitöikseen tullissa, Elop antaa tuon tuostakin melko selviksi valheiksi osoittautuneita lausuntoja (viimeisimpänä heinäkuun väite myyntiajatuksesta ), ja Siilasmaalta pääsi puolestaan Elopin sopimuksesta annettuun lausuntoon liittyen hänen omien sanojensa mukaan "työtapaturma".

On ymmärrettävää, että aina sanat eivät ehkä yllättävissäkin haastattelutilanteissa osu aivan kohdalleen, mutta tuollaisessa asemassa asiat ja sanojen asettelu tulisi vain yksinkertaisesti hallita paremmin. Monet tapaukset saavatkin koko "huippujohtaja"-termin kuulostamaan pikemminkin vitsiltä. Kun nämä johtajat kertovat jotain ilman, että samalla annetaan vakuuttavaa perustelua, tuntuuko siltä, että väitteeseen tulisi uskoa?

Ps. Elopille muuten tiedoksi, että vaikka ex-vaimo vaatisi puolikasta siitä noin 20 miljoonan loppukorvauksesta, ei se tarkoita sitä, että se oma puolikas olisi aivan pakko pitää kokonaan.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Stephen Elop ja myyräoptio

Stephen Elop - myyrä, vai jotakin muuta?
(kuva: JialiangGao)

Jotkut arvelivat Stephen Elopia myyräksi jo hänen Nokian johtoon astumisestaan lähtien kolme vuotta sitten. Teoria sai todellista tulta alleen ns. Palava lautta -muistion myötä 2,5 vuotta sitten, ja viime viikon uutinen toi tarinan ainakin jonkinlaiseen päätökseen.

Osoittuiko siis nyt, että Elop todella oli myyrä? Myyräteorian puolesta ja sitä vastaan on esitetty useita kommentteja, mutta ensin pitäisi määritellä, mitä myyrällä oikeastaan tässä yhteydessä tarkoitetaan tai ainakin kuinka täydellistä "myyryyttä" myyräteorian paikkansapitävyys oikeastaan vaatii.

Vakoojamaailmasta tutulla myyrän prototyypillä olisi vain yksi ainoa määränpää, johon ei millään tapaa kuuluisi soluttautumiskohteen etu. Tällainen myyrä Elop tuskin oli. Pitää kuitenkin kysyä, mikä Elopia henkilökohtaisella tasolla motivoi eniten. Menestystä hän varmasti tavoittelee, mutta mikä tie sinne tuntuu houkuttelevimmalta, onkin toinen kysymys.

Perjantain (13.9.2013) Tekniikka & Talous -lehden Perusinsinööri Veijo Miettinen toteaa myyräteoriaa vastaan:

"Hyvän bisneksen tuhoaminen valtausta varten on hullu strategia. Edes Steve Ballmer ei ole niin tyhmä, että yrittäisi sellaista."

Tokihan Microsoft haluaa jatkaa bisnestä Windows Phonen kanssa, joten ei sitä kannata tuhota. Sen sijaan tämä kiinnostus ei varmasti yltänyt Microsoftin osalta muiden käyttöjärjestelmien varaan rakennettujen kännyköiden suuntaan - pikemminkin päinvastoin. Microsoftin ensimmäinen prioriteetti lienee saada Windows Phone menestymään, ei niinkään myydä puhelimia, vaikka se toki tulee jatkossa hyvänä toissijaisena tavoitteena. Muihin käyttöjärjestelmiin pohjautuvan bisneksen tuhoaminen ei siis kuulosta Microsoftin kannalta yhtään hullulta, eikä myyräteoriaa voi siksi tällä perusteella kumota.

Microsoft haluaa Windows Phonen menestyvän ja Elop haluaa menestyä henkilökohtaisella tasolla. Elopin siirtyminen Nokian leipiin ja Nokian täydellinen naittaminen WP-järjestelmään ajoivat mainiosti molempia etuja. Elopille Windows-strategiassa ja Symbianin turhan tehokkaasti kommunikoidussa tappamisessa kyse oli epäsymmetrisestä riskistä: on helppo ottaa suuri riski, jos negatiivisemmasta skenaariosta ei juuri koidu harmia. Jos Nokia olisi menestynyt tällä kaikki munat yhteen koriin laittavalla strategialla, Elopia olisi voitu ylistää suureksi visionääriksi, joka uskalsi ohjata Nokian hallituksen rohkeisiin ja lyhyellä aikajänteellä kivuliaisiin päätöksiin. Jos (eli kun) näin ei käynyt, menetys ei ollut Elopille kummoinen. Windows Phoneahan saatiin kuitenkin entisen kännykkämaailman ykkösen voimin edistettyä huomattavasti, ja kuin bonuksena yritys saatiin yhden käyttöjärjestelmän strategialla näivetettyä halvaksi ostokohteeksi, ja kuin palkintona, Elop on nyt siirtymässä Microsoftin johtoon.

WP-strategiassa oli siis kaksi vaihtoehtoista skenaariota, jotka olivat Elopille molemmat varsin myönteisiä. Kävi sitten niin tai näin, hän luultavasti selviäisi ulos sankarina. Kysymys oli vain siitä, olisiko hän sekä Microsoftin että Nokian sankari, vai vain Microsoftin. Suomalaisten kannalta valitettavasti Nokia jäi tässä pelissä häviäjäksi.

Täydellinen sitoutuminen WP:hen irtautumalla Androidista käyttöjärjestelmävaihtoehtona ajoi varmasti Microsoftin etua, mutta tuskin Nokian. Samaten Symbianin täydellinen lyttääminen ennen korvaavan tuotteen saamista markkinoille edisti luultavasti Microsoftin asiaa, mutta tuskinpa vain Nokian. Nokian toimitusjohtajana Elopin olisi kuulunut ajaa vain ja ainoastaan Nokian etua, mutta ei siltä näiden tekijöiden valossa näytä. Syntyy kuva, että Elop ja Microsoftin väki osasivat amerikkalaisina applelandian supliikkimiehinä vetää oikeista naruista ja saivat epätoivoiseen tilanteeseen ajautuneen Nokian johdon näkemään Windows Phonen jonkinlaisena pelastajana.

Elämässä harva asia on täysin mustavalkoinen. Elopin myyräkysymyksessä kyse on lähinnä siitä, missä määrin hän oli Nokian toimitusjohtajaksi ryhtyessään ja toimitusjohtajana toimiessaan oikeasti Nokian mies ja missä määrin sympatiat liikkuivat suoremmin Microsoftin ja Windows Phonen puolella. Ajoiko hän 100-prosenttisesti vain Nokian etua? Mikäli ei, hänessä oli ainakin jonkin verran myyrää.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Lisääkö hallitus työttömyyttä?

Helsingin Sanomat kirjoitti 19.5. ja pääkirjoituksessa 21.5. kuinka "omistusasuminen lisää työttömyyttä". Mielestäni on erikoista, miten syypääksi asetetaan omistusasuminen itsessään. Jos verrataan omistusasumista ja vuokralla asumista sellaisenaan, voi oikeastaan tulla yhteiskunnallisilta seurauksiltaan päinvastaiseenkin päätelmään. Omistusasumiselle sellaisenaan on luontaista lähinnä se, ettei siitä tarvitse muuttaa pois, mutta hyvältä paikalta löydetystä vuokra-asunnosta voi joutua 6 kk:n irtisanomisajan puitteissa lähtemään. Tämä ei ehkä lisää varsinaisesti työttömyyttä, mutta voi pidentää työmatkaa, mikä muuttamispakon ohella lisää henkistä ja ehkä taloudellistakin rasitusta. Tämä taas voi vähentää työtehokkuutta, mistä omistusasumista syytettiin.

Mikä erottaakaan omistusasujan vuokralla asujasta?

Omistusasumisesta tulee yleisellä tasolla haitallista tavallaan päinvastaisella tavalla vuokralla asumiseen nähden eli silloin, kun muuttoa pyritään välttämään sen aiheuttaman taloudellisen rasitteen takia. Tämä johtuu kuitenkin enemmän muista tekijöistä kuin omistusasumisesta asumismuotona.

Ensinnäkin jos omistusasunnosta muutetaan työn perässä vuokralle ja jätetään oma asunto vuokralle, joutuu vuokratuloista maksamaan veroa, mikä aiheuttaa ylimääräisiä kustannuksia. Tämä on yksi tekijä omistusasumisen suosimisessa, mutta vaikuttanee suhteessa vähän muuttohalukkuuteen yleisellä tasolla, sillä moni ei halua eikä välttämättä edes pysty lähtemänä vuokranantajaksi tällaisessa tilanteessa. Lisäksi mikäli asunnon vaihto ei lähtökohtaisesti aiheuttaisi kustannuksia, olisi helpompi myydä vanha asunto ja ostaa uusi tilalle, jolloin tätä ongelmaa ei olisi.

Toisena tekijänä omistusasuntojenväliseen muuttamiseen liittyvistä asuntokaupoista syntyy sinänsä tyypillisesti kustannuksia jo välittäjäpalkkioiden muodossa. Asunnon voi kuitenkin välittää myös itse, mihin voisi haluttaessa kannustaa lainsäädännöllisin keinoin, mikä alentaisi tätä omistusasuntomuuttamiseen luontaisesti liittyvää kustannustekijää. Tällöin muuton kustannukset eivät kasvaisi juuri vuokra-asunnosta toiseen muuttamista suuremmaksi - jos verotusta ei siis oteta huomioon.

Kolmantena tekijänä tuleva verotus voikin sen väistämättömyyden takia nousta pahimmaksi muuttohalujen latistajaksi. Varainsiirtoveroprosenttia nostettiin tämän vuoden maaliskuussa asunto-osakkeiden osalta 25%:lla, minkä lisäksi sen veropohjaa laajennettiin, mikä nostaa uudistuotannosta maksettavaa varainsiirtoveroa melko helposti sadoillakin prosenteilla. Tätä veroa ei voi muuttaessa välttää, mikä johtaa tilanteeseen, jossa verotus kannustaa omistusasumiseen, mutta toisaalta olemaan muuttamatta. Tästä voisi tutkimuksen perusteella tulla siihen johtopäätökseen, että hallitus lisää toimillaan työttömyyttä tai ainakin työn tehokkuutta.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Koulukiusaamisen puolesta?

Yläkoulun opettaja Antti Korhosen potkut Alppilassa tuovat mieleen viime vuosina käydyn keskustelun koulukiusaamisesta ja sen seurauksista. Koulukiusauksen varsinaiset syyt ovat useimmiten kiusaavan oppilaan kotona, mutta avaimet sen jatkumisen estämiseen ovat kouluilla.

Monesti on ihmetelty, miksei kiusaamiseen kouluissa puututa. Korhosen potkut antavat siihen yhden vastauksen. Siihen ei puututa, koska ei ole valtuuksia tarvittaviin toimenpiteisiin. Toisaalta kun osa vanhemmistakin saattaa käydä kimppuun "liiallisesta" puuttumisesta, on vain helpompi olla tekemättä mitään. Korhosen potkut tekevätkin opettajista entistä varovaisempia ja antavat oppilaille entistä enemmän mahdollisuuksia toimia oman mielensä mukaan. Tämä tarkoittaa paitsi yleistä rauhattomuutta, myös koulukiusaamisen lisääntymistä, mikä voi jatkuessaan olla hyvin vahingollista hyvin monille. Tilanteesta kärsivät lopulta kaikki oppilaista opettajiin. Tästä näkökulmasta voisi oikeastaan sanoa, että Korhoselle annetut potkut olivat toimi koulukiusaamisen säilyttämisen puolesta.

Vaan voisiko Korhosen tapaus katkaista kamelin selän? Voisiko tapaus motivoida opettajien valtuuksia ja ehkä velvollisuuksiakin lisääviin muutoksiin, joilla kehitys olisi mahdollista saada käännettyä?

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Tyhjältä pöydältä 3 - Osinkoverotus

Yhteinen hyvä
hukassa?

Hallituksen osinkoveroremontti on mittava ja on sen vuoksi ymmärrettävästi nostattanut vahvoja mielipiteitä suuntaan jos toiseenkin. Vaikka Jan Vapaavuori viikko sitten totesi, että "Hallitus ei tule muuttamaan kehysriihessä tekemiään päätöksiä. Piste.", nyt tuoreimpana käänteenä myös Jyrki Katainen on todennut, että suuromistajien veronkevennykseen puututaan. Vaikuttaa yleisesti ottaen siltä, että koko päätöksentekoprosessi olisi sujunut enemmän lobbari- kuin virkamiesvetoisesti, ja nyt pyritään siivoamaan pahimmat virhearviot.

Mutta mitä tavoitteita hyvällä osinkoverotuksella tulisi olla? Katsotaanpa. Hyvin suunniteltu pääoma- ja osinkoverotus:

1. Kannustaa kasvuun.
2. Kannustaa yrittämään.
3. Kannustaa varojen tehokkaaseen allokaatioon.
4. Minimoi kannustimet veropakolaisuuteen.
5. Ei suosi ulkomaista sijoittajaa kotimaisen sijoittajan kustannuksella.
6. Kannustaa kuitenkin ulkomaisia investointeja.
7. On oikeudenmukainen.
8. Minimoi kannustimet kaikenlaiseen myös maan rajojen sisällä tapahtuvaan epämielekkääseen verokikkailuun kuten voittojen kierrättämiseen holdingyhtiöiden kautta.
9. Kerää riittävästi verotuloja, kun muiden tekijöiden kannustinvaikutukset on otettu huomioon.
10. On mahdollisimman yksinkertainen muiden kriteerien sallimissa puitteissa.

Hyviä tavoitteita on myös muita, kuten kannustaminen ajattelevaan ja osallistuvaan suoraan osakeomistamiseen. Itsessään hyvät tavoitteet ovat kuitenkin monesti keskenään ristiriidassa, joten ratkaisu on väistämättä jonkinlainen kompromissi. Esimerkkeinä:

• Alempi yhteisövero yhdistettynä korkeampaan osinkoveroon voi esimerkiksi kannustaa investoimaan, mutta toisaalta suosii ulkomaista sijoittajaa kotimaisen kustannuksella sekä kannustaa veropakolaisuuteen ja muuhun verokikkailuun.
• Suuri pääomavero kerää periaatteessa paljon verotuloja, mutta toisaalta latistaa halukkuutta yrittäjyyteen ja sijoittamiseen sekä heikentää myös varojen tehokasta allokaatiota muun muassa voittojen realisointiin sidotun verotuksen takia.
• Yrityksen osinkojen verottomuuden sitominen oman pääoman määrään voi periaatteessa kannustaa kasvuun ja liiketoiminnan vakauteen, mutta toisaalta pykälä ei ota huomioon erilaisten toimialojen erilaisia vaatimuksia ja voi muun muassa tästä johtuen painostaa rahojen perusteettomaan paikalleen sitomiseen.
• Rikkaiden yksityisihmisten tai suurten yritysten suosiminen veroparatiisihenkeä muistuttavilla verotuksellisilla erityiseduilla voi joskus olla verokertymämielessä kannattavaa kotimaata tunnistamattoman pääoman maailmassa, mutta sotii erittäin pahasti kaikkea oikeudenmukaisuutta vastaan niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla.

Nyt, kun osinkoverotusta remontoidaan selvästikin joka tapauksessa merkittävästi ja kehysriihen muutoksiin ollaan tekemässä tarkennuksia ainakin suuromistajien perusteettoman kevyen veron välttämiseksi, olisiko syytä pohtia myös laajemmin, miten osinkoverotus olisi syytä rakentaa? Jos lähtökohdaksi ottaisi esimerkiksi Timo Rothoviuksen tuoreen ehdotuksen (kts. Osakesäästäjien Rothoviukselta radikaali veroehdotus), nykykäytännöstä poiketen myös rahastot ja muut kapitalisaatiosopimuksen kautta sijoittavat joutuisivat maksamaan osingoistaan veroa. Tällöin kannustettaisiin aktiiviseen suoraan osakesijoittamiseen, veroparatiiseihin viedyillä sijoitusyhtiöillä ei pääsisi kiertämään veroa,  mahdollisuudet sekä tarve myös muuhun verokikkailuun vähenisi, ulkomaisia sijoittajia ei suosittaisi muttei myöskään syrjittäisi, ja veromalli yksinkertaistuisi nykyisestä. Koska veropohja laajenisi samalla huomattavasti, veroprosenttia voisi vähentää hyvin tuntuvasti ilman, että valtion verotulot vähenisivät.

Mallissa tuntuisi olevan paljon hyviä puolia, mutta on siinä Rothoviuksen ehdotuksen mukaisesti kuvattuna ongelmiakin. Jos kaikkia osinkotuloja oikeasti laskettaisiin niin paljon kuin Rothovius osakesäästäjien edunajajana ehdottaisi, 20%:iin lasketun yhteisöveron myötä kokonaisveroasteeksi muodostuisi 3%:n osinkoverolla vaivaiset 22,4%. Tämä ei olisi kovin reilua tavallisia palkansaajia eikä listaamattomien yritysten omistajia kohtaan. Samalla se aiheuttaisi perusteettoman suuret kannustimet ohjata pörssiyritysten palkkiojärjestelmiä palkkatuloista erilaisten palkitsemisjärjestelmien suuntaan, sekä voisi synnyttää epämielekkäitä kannustimia ja uudenlaisia instrumentteja verojen minimoimiseksi myös listaamattomien yritysten omistajille. Tämä taas voisi tarkoittaa myös tarvetta listaamattomien yritysten verotuksen entistä mittavampaan remonttiin. Lisäksi rahastojen saamien osinkojen verottaminen voisi johtaa moninkertaiseen verotukseen, missä yhdistyvät omistetun yhtiön yhteisövero, rahaston maksama osinkovero sekä rahaston realisoinnista maksettu pääomavero.

Vaikka vallitsevia rakenteita on mielestäni tervettä kyseenalaistaa kokonaisuudessaan, suuret muutokset voivat olla käytännön tasolla vaarallisia. Voisiko seuraavanlainen ehdotus toimia kompromissina? Laajennettaisiin osinkoveropohjaa Rothoviuksen ehdotuksen mukaisesti, ja veroprosentiksi asetettaisiin rahastoille ja säätiöille nykyisen 0%:n sijasta esimerkiksi tuo 3%. Tällä saataisiin aikaan se, että nykyistä 21-22,4% listattujen yritysten osinkoveroa ei yhteisöveron laskemisesta huolimatta tarvitsisi kiristää kehysriihen suunnitelman mukaiselle 30-32%:n tasolle. Rahastojen ja säätiöiden moninkertaisen verotuksen välttämiseksi näiden maksamat osinkoverot voisi vähentää aikanaan mahdollisesti syntyvistä luovutusvoitoista maksettavista pääomaveroista. Rahastosijoittajat eivät tällöin menettäisi muuta kuin 3% korkoa korolle -efektistä, mikä tarkoittaisi 5%:n osinkotuotolla ja kasvulla vain 0,008%:n vuotuista osuutta sijoitetusta pääomasta (siis 8 senttiä 1000 eurosta), mikä on alle sadasosa tyypillisistä rahastonhoitokuluista. Lopputuloksena verokertymä kasvaisi, veronkierto vähenisi, tavallisten osakesijoittajien asema säilyisi nykyisellään, eikä verojärjestelmän oikeudenmukaisuudesta jouduttaisi tinkimään.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Osingot aidosti samalle linjalle luovutusvoittojen kanssa

Hallitus on poistamassa listattujen yritysten osinkojen 30-prosenttisen verovapauden vuoden 2014 alusta lähtien. Tämän seurauksena osinkojen verotus nousee noin 43 prosenttia, mikä on suhteellisesti valtava muutos. Pankit voivat olla tässä kuitenkin voittajia. Syy on siinä, että rahastoissa osinkojen verotuksesta ei tarvitse kantaa huolta, mikä voimistaa pankkien kauppaamien rahastojen suhteellista houkuttelevuutta. Voittajia ovat myös ulkomaiset sijoittajat, jotka saavat hyödyn yhteisöveron tuntuvasta 18 prosentin laskusta joutumatta kärsimään osinkoveron noususta. Tavallisen suomalaisen osakesijoittajan asemaa muutos heikentää yhteisöveron laskemisesta huolimatta.

Suomalaisen sijoittajan kannalta voi toki todeta, että verotus myös yksinkertaistuu, sillä muutos asettaa osingot veroprosentin osalta samaan luokkaan luovutusvoitoista maksettavan veron kanssa. Eikö samalla voisi kuitenkin asettaa osingot samalle linjalle luovutusvoittojen kanssa myös muilta osin? Luovutusvoitoista voi nimittäin verotuksessa vähentää aiemmin syntyneet luovutustappiot, mutta sama vähennysoikeus ei nykylainsäädännöllä koske osinkoja. Tämä voi aiheuttaa tilanteen, jossa joutuu maksamaan sijoituksistaan pääomatuloveroa, vaikka sijoitukset olisivat tappiolla, eikä mitään tuloa siis olisi kokonaisuutta katsoen edes syntynyt. Tämä on paitsi epäoikeudenmukaista, se myös laskee tavallisen suomalaisen intoa ryhtyä osakesäästäjäksi.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

"Jos ministerikään ei viitsi..."

Heidi Hautalan oviremontista on noussut meteli - ja ihan aiheesta. Hautala ei ole ainoastaan ministeri, vaan myös harmaan talouden ministerityöryhmän jäsen, mistä johtuen hänen pitäisi tietää miten työtä teettäessä tulisi toimia.

Työn teettäminen - liikaa yksityiskohtia?

Hautalalla ja remontoijalla on omat näkemyksensä siitä, miten asiat ovat tapahtuneet. Kumpikaan versioista ei liene kovin täsmällinen, mutta totuuden täytyy löytyä jostain versioiden välimaastosta. Hautalan omista kommenteistakin selviää, ettei tässä ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan olla edetty. Blogissaan hän esimerkiksi myöntää seuraavaa: "Minä tein virheen siinä, että en pyytänyt kuittia käteismaksusta."

Oliko remontin hinta sitten lähempänä Hautalan väitettä 100 eurosta vai remontoijan väitettä 600-650 eurosta? Suhteellinen ero on järjetön, mutta osoittaa lähinnä vain sen, miten kaukana tarinat ovat toisistaan.  Monimiljonääri Niklas Herlinin esimerkki jos jokin osoittaa, että raha ei ole ainoa motivaattori jättää verovelvollisuuksia hoitamatta. Hän kirjoittaa blogissaan, kuinka vasta kotitalousvähennys teki mahdolliseksi teettää työtä laillisesti. Vaikka Hautalalla ei olekaan Herlinin rikkauksia, hänelläkään on oviremontissa tuskin ollut kyse rahasta, vaan viitsimisestä.

Ydinkysymys kuuluukin: jos harmaan talouden työryhmässä työskentelevä ministeri ei jaksa hoitaa verovelvollisuuksia oikeaoppisesti, miksi tavallinen mattimeikäläinen jaksaisi? Ja jos Hautalan asemassa oleva selviäisi verovelvollisuuksien kiertämisestä säikähdyksellä, miksi tavallisen kansalaisenkaan tarvitsisi asialla päätään vaivata? Vaikka oviremontti olisi ollut vain 100 euron hintainen, se heikentää pahasti tavallisen kansalaisen veronmaksumoraalia, ja sitä kautta oven hinta saattaa menetettyjen verotulojen myötä nousta 10 miljoonaan euroon.

Voisiko tapauksesta kuitenkin seurata jotakin hyvääkin? Jos ministeritason ihminen ei jaksa, viitsi tai pahimmassa tapauksessa edes osaa hoitaa työn teettämistä oikeaoppisesti, se on signaali, joka pitäisi ottaa vakavissaan. Paitsi että kotitalousvähennyksen tason vuodentakainen heikennys voisi olla syytä perua ainakin osittain, verovelvollisuuksien hoitamisesta olisi syytä tehdä huomattavasti helpompaa. Ei riitä, että verojen hoitaminen on taloudellisesti siedettävää. Sen pitää olla myös helppoa. Tässä on yksi keskeisistä haasteista, mihin harmaan talouden työryhmän tulisi puuttua.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Järjestelmän kierteet 18 - Luovutustappion kierrätys

Tämä kierre liittyy samaan peruslähtökohtaan kuin edellinenkin: mikäli osakkeiden luovutuksesta syntyy tappioita, nämä tappiot ovat vähennettävissä tulevista voitoista. Syy käytäntöön on selvä: eihän siinä olisi tolkkua, jos 100 euron menettämisen ja 100 euron saamisen yhdessä aiheuttamasta nollasummatilanteesta pitäisi maksaa 30 euroa veroa ja joutua siten verojen takia vain menettämään kokonaisuudesta rahaa. Säännölle on kuitenkin kaksi poikkeustilannetta, joissa veroa joutuu maksamaan tappioista huolimatta: edellisessä osassa mainitsemani osinkojen pakkoverotus, sekä tappioiden vanheneminen.

Yleisesti ottaen edellisessä kierteessä kuvattuun osinkojen välttelyyn ei ole kannattavaa ryhtyä, mikäli uskoo siihen, että  aluksi tappiolla olevat sijoitukset tulevat nousemaan voitollisiksi. Syy tähän on se, että tällöin aiemmin syntyneet tappiot voi vähentää kuitenkin myöhemmistä voitoista täysimääräisesti, jolloin siitä ei ole pidemmällä aikavälillä käytännössä haittaa, että joutuu välissä maksamaan hetkellisesti perusteettomia osingoista lankeavia veroja. Tilannetta muuttaa kuitenkin se, että lainsäädäntö asettaa aikarajan tappioiden vähentämiselle. Vuonna 2011 tappioiden vanhenemisaikaa kasvatettiin kolmesta vuodesta viiteen vuoteen, mikä oli selvä kehitysaskel, mutta tappioiden vanheneminen voi silti tulla vastaan.  Tämä synnyttää oman kierteensä, jonka taloudellinen merkitys voi helposti olla huomattavasti osingoista maksettavaa veroa suurempi.

Tappio odottamassa uudelleenjäädytystä.
(13.1.2013)

Kierre syntyy siitä, että tappioita voi pyrkiä kierrättämään, jotta tappioiden käyttämiselle saisi jatkoaikaa. Tarkastellaanpa asiaa esimerkin kautta. Edellisestä kierteestä tutulla esimerkkisijoittaja Niemisellä on seuraavanlainen lähtötilanne:

• Hänellä on huonosta sijoituksesta A syntynyt 3000 euron tappio, joka on verotuksellisesti vanhenemassa vuoden päästä.
• Hänellä on hyvästä sijoituksesta B jäljellä osakkeita, jotka myymällä hän saisi 1000 euron myyntivoiton.
• Hänellä on toisesta heikosta sijoituksesta C jäljellä osakkeita, jotka myymällä hän saisi 1000 euron tappion.
• Nieminen kokee, että sekä B ja C ovat yhä hinnaltaan aliarvostettuja, eikä hän halua luopua niistä.

Niemisellä on kaksi keinoa, jotka hänen kannattaa tässä tilanteessa hyödyntää. 

1. Ilmeisimpänä keinona hänen kannattaa tietysti luopua ainakin hetkellisesti voitollisista osakkeista B. Näin hän saa hyödynnettyä 1000 euroa 3000 euron voimassa olevista tappioista. Ostamalla osakkeet takaisin, hän saa säilytettyä sijoituksensa, ja mikäli jatkossa tulee lisää luovutusvoittoja, niistä jää vähemmän veroja maksettavaksi.
2. Koska tappioiden vanhenemiseen on vielä jonkin verran aikaa, hänen kannattaa myydä ja ostaa myös tappiolliset osakkeet C. Syy tähän on yksinkertaisesti, että mikäli C:n osakekurssi nousee, niistä tulee myynti-osto-operaation ansiosta voitollisia. Näin päästään tilanteeseen, jossa osakkeet C voi kannattaa myydä ja ostaa samasta syystä kuin kokonaisuudessaankin voitolliset osakkeet B. Vaikka toiminnasta syntyy voiton lisäksi myös tappio, tämän uuden tappion vanhenemiseen menee vuosia. Käymällä kauppaa, on siis ostettu lisäaikaa todellisten voittojen saavuttamiseksi.

Käyttämällä molemmat keinot, hän varmistaa, että ainakin 1000 euroa tappioista tulee käytettyä, sekä kasvattaa selvästi todennäköisyyttä sille, että saisi tasattua tappioista myös enemmän. Kaupankäynnistä koituu tietysti osinkojen välttelyn tapaan kaupankäyntikustannuksia. On kuitenkin kolme syytä, mitkä tekevät tämän kierteen käyttämisestä potentiaalisesti huomattavasti osinkojen välttelykierrettä kannattavampaa.

1. Siinä missä osingoista maksetaan vain 21-22,4 % veroa, luovutusvoitoista maksetaan 30-32% veroa. Potentiaalinen säästö on siis jo prosentuaalisesti merkittävämpi.
2. Osinkojen suuruus yksittäisenä vuotena on yleensä vain joitakin prosentteja osakkeen kaupankäyntiarvosta. Esimerkiksi  Helsingin pörssissä keväällä 2013 osinkotuotto on keskimäärin noin 4% ja korkeimmillaan vajaat 9%, mikä asettaa rajat sille, kuinka paljon yksittäisestä osinkojen välttämisoperaatiosta voi sellaisenaan hyötyä. Luovutustappion säästymisen osalta säästetylle summalle asettaa rajan vain säästyneen tappion suuruus (eli yllä olevassa esimerkissä enimmillään 3000 euroa).
3. Riski sille, ettei saa osakkeita toivomaansa hintaan takaisin on pienempi, sillä osto- ja myyntiajankohdat voi valita paljon vapaammin, kun kauppojen ajankohta ei ole sidottu muutenkin helposti turbulenttiin osakkeiden irtoamisaikaan. Teoriassa osakkeet voisi jopa myydä itselleen, jolloin hintariski eliminoituu.

Riippuu paljon ennen kaikkea tappioiden ja voittojen suhteellisesta suuruudesta, kuinka kannattavaa operaatioihin on ryhtyä, mutta parhaimmillaan vältettävän veron suuruus voi olla jopa 25% koko sijoitusomaisuudesta. Tilanne voi siis olla esimerkiksi se, että verotuksen takia yli 10% tappiolliseksi muuttumassa oleva sijoitusvarallisuus muuttuukin operaation avulla yli 10% voitolliseksi. Ja tämä vain siksi, että tekee näennäisesti järjettömät edestakaiset kaupat. 

Näytä/piilota kierretaulukko

Kierteen kuvaus	Myydään ja ostetaan osakkeita, jotka ovat tuntuvasti tappiolla tai tuntuvasti voitolla.
Aukko	Ei ole - Kierteen käytöllä vain säilytetään se tappioidenvähennysoikeus, jonka menettämiselle ei ole järkeenkäypiä perusteita. Aukosta ei siis ole kyse, koska menettelyllä ei saavuteta tilaa, joka sotisi lain perustarkoitusta vastaan.
Mutka	Melko suuri - Vaiva kaupankäyntiin ei ole suuri, mutta kaupankäyntikustannukset ja kurssiriskin huomioiden toimenpiteestä voi syntyä merkittäviä kuluja. Kymmenien prosenttien perusteettoman veron välttämiseksi se voi kuitenkin kannattaa.
Merkitys yksilölle	Melko suuri - Perusteettoman veron suuruus voi korkeimmillaan olla jopa 25,6% koko sijoitusvarallisuudesta - vero, joka siis syntyy, vaikka olisi tehnyt vain tappiota! Vaikka tuo on teoreettinen luku, joka ei ehkä kenelläkään täysimääräisesti toteudu, luku antaa osviittaa siitä, miten merkittävistä summista on kyse.
Merkitys yhteiskunnalle	Melko pieni - pieni - Haitallisena voi pitää periaatteessa jo sitä, että kierre ohjaa tekemään päätöksiä kaupoista sellaiselta pohjalta, mikä ei liity mitenkään itse sijoituskohteisiin. Tämän merkitys yhteiskunnallisella tasolla on niin olematon, että käytännössä yhteiskunnallinen merkitys rajoittuu samaan kuin edellisenkin kierteen osalta, eli siihen kuinka houkuttelevana sijoitustoimintaa pidetään. Se, että veroja voi joutua maksamaan jopa tappioista kasvattaa riskin epätasapainoa: ei ole ainoastaan niin, että voitoista menee osa valtiolle ja että tappiot kannetaan 100-prosenttisesti itse, vaan verottaja voi kasvattaa tappioita tuosta 100 prosentista entisestään - teoriassa ad infinitum. Yleisesti ottaen sijoittamiseen lienee hyvä kannustaa, joten käytäntöä voi pitää yhteiskunnalle haitallisena. Toisaalta vähennysoikeuden pitkittäminen kolmesta viiteen vuoteen vähentää kierteen merkitystä.
Korjattavuus	Helppo - Tappioiden ei tarvitsisi vanheta lainkaan.
Kokonaisälyttömyys	Melko korkea. Ainoa syy, minkä tappioiden vanhenemiselle voi nähdä on byrokratian keventäminen: vanhoista tappioista ei haluta pitää kirjaa ikuisesti. Nykyaikana muutaman luvun säilyttäminen verotiedoissa ei pitäisi kuitenkaan olla mikään ongelma.
Tuomio	Luovutustappioiden vähennysoikeudesta ikuinen. Tappioiden vähennysaikaa on jo pidennetty kolmesta vuodesta viiteen vuoteen, mikä riittää jo pitkälle. Ei ole kuitenkaan nähtävissä syitä, miksei tuota vähennysaikaa voisi jatkaa pidemmällekin.

Luovutustappioiden vanhenemisessa ja kierrätyksessä on kyse jälleen yhteiskunnallisesti vähäpätöisestä, mutta yksilötason oikeudenmukaisuuden kannalta ikävästä asiasta. Kuten osinkojen pakkoverotuskin, myös luovutustappioiden vanheneminen ja sen synnyttämä kierre:

• Voi aiheuttaa tilanteen, jossa joudutaan maksamaan "tuloveroa" toiminnasta, joka on jo ennen veroja aiheuttanut vain tappiota.
• Voi ajaa tekemään kauppoja pelkän verotuksen pohjalta, mikä aiheuttaa kuluja ja voi periaatteessa olla myös pois koko suomalaisesta sijoitusvarallisuudesta.
• Laskee sijoittamisen houkuttelevuutta.

Yhteisiä tekijöitä näiden kahden kierteen väliltä siis löytyy. Luovutustappioiden vanheneminen on vain luonteeltaan kertaluontoisempi ja taloudelliselta merkitykseltään potentiaalisesti suurempi kuin osinkojen pakkoverotus. Tappioiden vanhenemiskäytännölle ei ole mielestäni mitään perusteita, joten se tulisi poistaa.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Järjestelmän kierteet 17 - Osinkojen välttely

Osinkopudotus.

Mikäli sijoitukset eivät ole olleet kokonaisuudessaan voitollisia (edellisen kierteen tilanteesta poiketen), voi syntyä toisenlainen kierre, mikä on tyypillisesti ajankohtainen juuri näin keväisin. Jos arvopaperien luovutuksesta on syntynyt tappiota, tämän tappion voi vähentää muiden arvopaperien luovutuksesta tulevista voitoista. Osingoista maksettavista veroista samaa vähennystä ei kuitenkaan voi tehdä. Tämä tarkoittaa sitä, että voi joutua maksamaan veroa vaikka olisi vain tehnyt tappiota. Mihin tämä lainsäädäntö ajaakaan sijoittajaa?

Tarkastellaanpa tilannetta esimerkin kautta. Sijoittaja Nieminen on ostanut 200 kpl osakkeita 12 euron kappalehintaan eli yhteensä 2400 eurolla. Osakkeiden arvo on laskenut 11 euroon, ja yrityksen heikentyneistä näkymistä johtuen Nieminen on päättänyt vähentää omistuksiaan yhtiössä puoleen. Hän siis myy 100 kpl 11 euron hintaan, mistä syntyy 100 euron tappio. Yhtiön osakekurssi kuitenkin jatkaa laskuaan. Osakkeen ollessa 10 euron hintainen, yhtiö päättää kuitenkin maksaa joko tuoreista tai aiemmista voitoistaan avokätisen 1 euron osingon. Tämä tarkoittaa ainakin teoriassa odotusarvoisesti sitä, että myös osakkeen kurssi laskee tuon samaisen euron verran. Mikäli Nieminen ei halua pysyvästi luopua jäljellä olevista 100 osakkeestaan (eikä toisaalta kasvattaa positiotaan), tämän kierteen mukaiset vaihtoehdot ovat odotusarvoisine seurauksineen siis seuraavat:

1. Nieminen voi pitää osakkeet, jolloin
• Nieminen maksaa saamistaan 100 euron osingoista 21 prosenttia veroa, jolloin käteen jää 79 euroa käteistä.
• Niemisen 1000 euron laskennallinen osakevarallisuus muuttuu odotusarvoisesti 900 euron osakevarallisuudeksi.
• Nieminen on siis menettänyt 100 euroa luovutustappioina ja 300 euroa jäljellä olevien osakkeiden arvonalentumisena, mistä johtuen hän on 400 euroa tappiolla. Tämän lisäksi verottaja syventää tappiota 21 euron verolla. Mikäli kyseisen osakeomistuksen tai muiden sijoitusten arvo ei nouse jatkossa tuntuvasti, osingoista oli siis Niemiselle vain haittaa. Mikäli sama toistuu useana vuonna tai mikäli sama menetys tulee useasta yhtiöstä, menetys voi nousta huomattavan korkeaksi.
2. Nieminen voi myydä osakkeet ennen osingon irtoamista, ja ostaa ne sen jälkeen takaisin, jolloin
• Niemisen tilanne on odotusarvoisesti muuten kuten yllä, mutta 21 prosentin verojen sijasta maksettavaksi tuleekin osakkeiden kaupankäynnistä syntyneet välityspalkkiot.

Elleivät välityspalkkiot ole kohtuuttoman suuret, vaihtoehto kaksi on teoriassa kannattavampi. Jos Nieminen myisi lopuksi jäljellä olevat osakkeet, vaihtoehdossa 1 hänelle jäisi 979 euroa ja vaihtoehdossa 2 hänelle jäisi 1000 euroa vähennettynä välityspalkkioilla. Mitä suurempiin summiin liikutaan, sitä todennäköisemmin vaihtoehto 2 kannattaa. Syy tähän on se, että välityspalkkiot koostuvat tyypillisesti prosenttiosuudesta sekä minimipalkkiosta. Niemisen 1000 euroa ei prosenttiosuuden puolesta välittäjän hinnastosta riippuen välttämättä täytä minimiehtoa, mikä vähentää hänen kohdallaan vaihtoehdon 2 houkuttelevuutta. Nieminen saattaisi tempulla lähtökohtaisesti säästää ehkä 15 euroa tai pysyä nollilla, mutta 10 000 euron kaupoilla säästö voisi olla jopa 200 euroa.

Summista riippumatta vaihtoehdossa 2 on ongelmansa. Ensinnäkin se aiheuttaa tietysti ylimääräistä vaivaa, mikä voi varsinkin pienien veroseuraamuksien välttämisessä olla turhan suuri. Toisekseen se sisältää käytännössä merkittävän riskin siitä, että osakkeita ei saakaan siihen hintaan takaisin, kuin on odottanut, vaikka toisaalta riski toimii myös toiseen suuntaan: osakkeet saattavat menettää arvostaan myös osinkojen suuruutta enemmän, jolloin Nieminen voisi voittaa operaatiossa myös perusteettomien veroseuraamuksien välttämistä suuremmankin summan. Välityspalkkioitakin tärkeämpää voi siis olla miettiä yhtiön arvostustasoa, arvioida, kumpaan suuntaan riski on suurempi ja toimia sen mukaan.

Näytä/piilota kierretaulukko

Kierteen kuvaus	Myydään osakkeet ennen osinkojen irtoamista verojen välttämiseksi, ja ostetaan ne tarvittaessa osinkojen irtoamisen jälkeen takaisin.
Aukko	Ei ole - Kyse ei ole siinä mielessä aukosta, että on vaikea nähdä, miksi järjestelmä olisi tarkoituksella rakennettu rankaisemaan tappiollistakin toimintaa verolla, joka on vieläpä yksi tuloveron lajeista. Kokonaisuutta katsoenhan tuloa ei tässä tapauksessa ole tullut.
Mutka	Melko suuri - Julkisesti noteerattujen yhtiöiden osingoista maksettava 21-22,4 prosentin vero on sen verran suuri, että välityspalkkioista riippumatta osake voi kannattaa myydä ja ostaa takaisin osingon irtoamisen yhteydessä. Toisaalta toimenpide maksaa kuitenkin pienen vaivan lisäksi myös selvää rahaa välityspalkkioiden muodossa sekä sisältää merkittävän riskin siitä, ettei osaketta saakaan toivomaansa hintaan takaisin. Lisäksi vaikka 21-22,4 on prosentuaalisesti suhteellisen merkittävä luku, sen vuosikohtainen merkitys on pieni, sillä vuosittaisen osingon suuruus on yleensä vain viitisen prosenttia osakkeen arvostustasosta. Operaatio pitäisikin toistaa joka vuosi, mikäli osingoista maksettavat verot halutaan välttää myös jatkossa. Nämä tekijät tekee mutkan käyttämisestä helposti turhan raskasta, ja hyvin harva siihen käytännössä ryhtyy. Toisaalta ne tekevät myös sijoittamiseen ryhtymisestä astetta vähemmän houkuttelevaa.
Merkitys yksilölle	Kohtalainen - Verotuskäytäntö voi syventää sijoittajan tappioita, eikä kyse välttämättä ole ihan pienistä rahamääristä.
Merkitys yhteiskunnalle	Pieni - Yhteiskunnan kannalta kysymys on lähinnä kahdesta asiasta: siitä, miten houkuttelevana sijoittamista ylipäätään pidetään siitä, miten tehokkaasti sijoittajien varat kohdistuvat.  Yleisesti ottaen lienee koko yhteiskunnan etu, mitä useampi on kiinnostunut sijoitustoiminnasta, joten siinä mielessä asialla voi olla merkitystä myös yksittäisiä sijoittajia laajemmassa mittakaavassa. Tappiollisten sijoitusten verottaminen osinkojen kautta lienee kuitenkin melko vähäpätöinen tekijä sijoittamisen houkuttelevuuden kannalta, eikä useimmat tule edes tällaista asiaa ajatelleeksi.
Korjattavuus	Melko helppo - Puolihankala - Julkisesti noteerattujen yhtiöiden kohdalla ratkaisu olisi periaatteessa helppo: tappioiden verovähennysoikeuden laajentaminen myös osinkotuloja koskevaksi. Potentiaaliseksi ongelmaksi voidaan nähdä kuitenkin se, että se voisi helpottaa välttämään veroja myös silloin, kun sijoitukset ovat todellisuudessa kokonaisuutta ajatellen voitolla. Jos esimerkiksi on tehty suhteellisen tuntuva tappio yhtiön X osakkeilla, mutta tätä vielä selvästi suurempi voitto yhtiön Y osakkeilla, joita ei vain ole realisoitu, voi syntyä mahdollisuus pitkittää veronmaksua kierteen 16 hengessä. Toisaalta nykyisellään tuo veroilta välttyminen koskee joka tapauksessa osakkeiden arvonnousua, joten ei tuota välttämättä tarvitsisi nähdä ainakaan sitä suurempana ongelmana. Lisäksi arvonnousuvero poistaisi tämän ongelman.
Kokonaisälyttömyys	Kohtalainen. Monen kohdalla tilanne on älytön: joutuu maksamaan tuloveroa tulosta, jota ei kokonaisuutta katsoen ole olemassakaan. Toisaalta osinkojen vähennyskelpoisuus voisi avata menestyville sijoittajille turhankin hyvän keinon viivästyttää verojen maksua edellisen kierteen hengessä. Molemmat ongelmat ratkaisisi vain maailailemani arvonnousuvero, mitä olen ehdottanut kierteen 16 lisäksi ratkaisuksi myös asumisaiheisiin kierteisiin 9, 10  .
Tuomio	Tappiot vähennyskelpoisiksi myös osingoista. Nähdäkseni osingot voisi ainakin julkisesti noteeratuista yhtiöistä hyvin asettaa tappioista vähennyskelpoisiksi. Jos on osoitettavissa, että tämä aiheuttaisi jonkin pahanlaatuisen veronkierron mahdollistavan porsaanreiän, vähennysoikeudelle voisi osinkojen osalta asettaa vuosittaisen ylärajan, mikä suosisi piensijoittajia.

Se, että osingoista maksettavista veroista ei voi vähentää arvopapereiden luovutuksesta syntyneitä tappioita ei ole yhteiskunnallisesti merkittävä asia. Se voi kuitenkin asettaa monet epäoikeudenmukaiseen tilanteeseen, missä joudutaan maksamaan tuloveroa, vaikka todellisuudessa tuloa ei ole tullut. Samalla se voi joskus houkutella tekemään kauppoja osinkojen välttämiseksi sekä vähentää hieman osakesijoittamisen houkuttelevuutta. Siksi tappioiden vähennyskelpoisuus olisi mielestäni syytä laajentaa myös osinkoja koskevaksi.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>