 |
| Yhteinen hyvä hukassa? |
Hallituksen osinkoveroremontti on mittava ja on sen vuoksi ymmärrettävästi nostattanut vahvoja mielipiteitä suuntaan jos toiseenkin. Vaikka Jan Vapaavuori viikko sitten totesi, että "Hallitus ei tule muuttamaan kehysriihessä tekemiään päätöksiä. Piste.", nyt tuoreimpana käänteenä myös Jyrki Katainen on todennut, että suuromistajien veronkevennykseen puututaan. Vaikuttaa yleisesti ottaen siltä, että koko päätöksentekoprosessi olisi sujunut enemmän lobbari- kuin virkamiesvetoisesti, ja nyt pyritään siivoamaan pahimmat virhearviot.
Mutta mitä tavoitteita hyvällä osinkoverotuksella tulisi olla? Katsotaanpa. Hyvin suunniteltu pääoma- ja osinkoverotus:
Hyviä tavoitteita on myös muita, kuten kannustaminen ajattelevaan ja osallistuvaan suoraan osakeomistamiseen. Itsessään hyvät tavoitteet ovat kuitenkin monesti keskenään ristiriidassa, joten ratkaisu on väistämättä jonkinlainen kompromissi. Esimerkkeinä:
Nyt, kun osinkoverotusta remontoidaan selvästikin joka tapauksessa merkittävästi ja kehysriihen muutoksiin ollaan tekemässä tarkennuksia ainakin suuromistajien perusteettoman kevyen veron välttämiseksi, olisiko syytä pohtia myös laajemmin, miten osinkoverotus olisi syytä rakentaa? Jos lähtökohdaksi ottaisi esimerkiksi Timo Rothoviuksen tuoreen ehdotuksen (kts. Osakesäästäjien Rothoviukselta radikaali veroehdotus), nykykäytännöstä poiketen myös rahastot ja muut kapitalisaatiosopimuksen kautta sijoittavat joutuisivat maksamaan osingoistaan veroa. Tällöin kannustettaisiin aktiiviseen suoraan osakesijoittamiseen, veroparatiiseihin viedyillä sijoitusyhtiöillä ei pääsisi kiertämään veroa, mahdollisuudet sekä tarve myös muuhun verokikkailuun vähenisi, ulkomaisia sijoittajia ei suosittaisi muttei myöskään syrjittäisi, ja veromalli yksinkertaistuisi nykyisestä. Koska veropohja laajenisi samalla huomattavasti, veroprosenttia voisi vähentää hyvin tuntuvasti ilman, että valtion verotulot vähenisivät.
Mallissa tuntuisi olevan paljon hyviä puolia, mutta on siinä Rothoviuksen ehdotuksen mukaisesti kuvattuna ongelmiakin. Jos kaikkia osinkotuloja oikeasti laskettaisiin niin paljon kuin Rothovius osakesäästäjien edunajajana ehdottaisi, 20%:iin lasketun yhteisöveron myötä kokonaisveroasteeksi muodostuisi 3%:n osinkoverolla vaivaiset 22,4%. Tämä ei olisi kovin reilua tavallisia palkansaajia eikä listaamattomien yritysten omistajia kohtaan. Samalla se aiheuttaisi perusteettoman suuret kannustimet ohjata pörssiyritysten palkkiojärjestelmiä palkkatuloista erilaisten palkitsemisjärjestelmien suuntaan, sekä voisi synnyttää epämielekkäitä kannustimia ja uudenlaisia instrumentteja verojen minimoimiseksi myös listaamattomien yritysten omistajille. Tämä taas voisi tarkoittaa myös tarvetta listaamattomien yritysten verotuksen entistä mittavampaan remonttiin. Lisäksi rahastojen saamien osinkojen verottaminen voisi johtaa moninkertaiseen verotukseen, missä yhdistyvät omistetun yhtiön yhteisövero, rahaston maksama osinkovero sekä rahaston realisoinnista maksettu pääomavero.
Vaikka vallitsevia rakenteita on mielestäni tervettä kyseenalaistaa kokonaisuudessaan, suuret muutokset voivat olla käytännön tasolla vaarallisia. Voisiko seuraavanlainen ehdotus toimia kompromissina? Laajennettaisiin osinkoveropohjaa Rothoviuksen ehdotuksen mukaisesti, ja veroprosentiksi asetettaisiin rahastoille ja säätiöille nykyisen 0%:n sijasta esimerkiksi tuo 3%. Tällä saataisiin aikaan se, että nykyistä 21-22,4% listattujen yritysten osinkoveroa ei yhteisöveron laskemisesta huolimatta tarvitsisi kiristää kehysriihen suunnitelman mukaiselle 30-32%:n tasolle. Rahastojen ja säätiöiden moninkertaisen verotuksen välttämiseksi näiden maksamat osinkoverot voisi vähentää aikanaan mahdollisesti syntyvistä luovutusvoitoista maksettavista pääomaveroista. Rahastosijoittajat eivät tällöin menettäisi muuta kuin 3% korkoa korolle -efektistä, mikä tarkoittaisi 5%:n osinkotuotolla ja kasvulla vain 0,008%:n vuotuista osuutta sijoitetusta pääomasta (siis 8 senttiä 1000 eurosta), mikä on alle sadasosa tyypillisistä rahastonhoitokuluista. Lopputuloksena verokertymä kasvaisi, veronkierto vähenisi, tavallisten osakesijoittajien asema säilyisi nykyisellään, eikä verojärjestelmän oikeudenmukaisuudesta jouduttaisi tinkimään.
Mutta mitä tavoitteita hyvällä osinkoverotuksella tulisi olla? Katsotaanpa. Hyvin suunniteltu pääoma- ja osinkoverotus:
- Kannustaa kasvuun.
- Kannustaa yrittämään.
- Kannustaa varojen tehokkaaseen allokaatioon.
- Minimoi kannustimet veropakolaisuuteen.
- Ei suosi ulkomaista sijoittajaa kotimaisen sijoittajan kustannuksella.
- Kannustaa kuitenkin ulkomaisia investointeja.
- On oikeudenmukainen.
- Minimoi kannustimet kaikenlaiseen myös maan rajojen sisällä tapahtuvaan epämielekkääseen verokikkailuun kuten voittojen kierrättämiseen holdingyhtiöiden kautta.
- Kerää riittävästi verotuloja, kun muiden tekijöiden kannustinvaikutukset on otettu huomioon.
- On mahdollisimman yksinkertainen muiden kriteerien sallimissa puitteissa.
Hyviä tavoitteita on myös muita, kuten kannustaminen ajattelevaan ja osallistuvaan suoraan osakeomistamiseen. Itsessään hyvät tavoitteet ovat kuitenkin monesti keskenään ristiriidassa, joten ratkaisu on väistämättä jonkinlainen kompromissi. Esimerkkeinä:
- Alempi yhteisövero yhdistettynä korkeampaan osinkoveroon voi esimerkiksi kannustaa investoimaan, mutta toisaalta suosii ulkomaista sijoittajaa kotimaisen kustannuksella sekä kannustaa veropakolaisuuteen ja muuhun verokikkailuun.
- Suuri pääomavero kerää periaatteessa paljon verotuloja, mutta toisaalta latistaa halukkuutta yrittäjyyteen ja sijoittamiseen sekä heikentää myös varojen tehokasta allokaatiota muun muassa voittojen realisointiin sidotun verotuksen takia.
- Yrityksen osinkojen verottomuuden sitominen oman pääoman määrään voi periaatteessa kannustaa kasvuun ja liiketoiminnan vakauteen, mutta toisaalta pykälä ei ota huomioon erilaisten toimialojen erilaisia vaatimuksia ja voi muun muassa tästä johtuen painostaa rahojen perusteettomaan paikalleen sitomiseen.
- Rikkaiden yksityisihmisten tai suurten yritysten suosiminen veroparatiisihenkeä muistuttavilla verotuksellisilla erityiseduilla voi joskus olla verokertymämielessä kannattavaa kotimaata tunnistamattoman pääoman maailmassa, mutta sotii erittäin pahasti kaikkea oikeudenmukaisuutta vastaan niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla.
Nyt, kun osinkoverotusta remontoidaan selvästikin joka tapauksessa merkittävästi ja kehysriihen muutoksiin ollaan tekemässä tarkennuksia ainakin suuromistajien perusteettoman kevyen veron välttämiseksi, olisiko syytä pohtia myös laajemmin, miten osinkoverotus olisi syytä rakentaa? Jos lähtökohdaksi ottaisi esimerkiksi Timo Rothoviuksen tuoreen ehdotuksen (kts. Osakesäästäjien Rothoviukselta radikaali veroehdotus), nykykäytännöstä poiketen myös rahastot ja muut kapitalisaatiosopimuksen kautta sijoittavat joutuisivat maksamaan osingoistaan veroa. Tällöin kannustettaisiin aktiiviseen suoraan osakesijoittamiseen, veroparatiiseihin viedyillä sijoitusyhtiöillä ei pääsisi kiertämään veroa, mahdollisuudet sekä tarve myös muuhun verokikkailuun vähenisi, ulkomaisia sijoittajia ei suosittaisi muttei myöskään syrjittäisi, ja veromalli yksinkertaistuisi nykyisestä. Koska veropohja laajenisi samalla huomattavasti, veroprosenttia voisi vähentää hyvin tuntuvasti ilman, että valtion verotulot vähenisivät.
Mallissa tuntuisi olevan paljon hyviä puolia, mutta on siinä Rothoviuksen ehdotuksen mukaisesti kuvattuna ongelmiakin. Jos kaikkia osinkotuloja oikeasti laskettaisiin niin paljon kuin Rothovius osakesäästäjien edunajajana ehdottaisi, 20%:iin lasketun yhteisöveron myötä kokonaisveroasteeksi muodostuisi 3%:n osinkoverolla vaivaiset 22,4%. Tämä ei olisi kovin reilua tavallisia palkansaajia eikä listaamattomien yritysten omistajia kohtaan. Samalla se aiheuttaisi perusteettoman suuret kannustimet ohjata pörssiyritysten palkkiojärjestelmiä palkkatuloista erilaisten palkitsemisjärjestelmien suuntaan, sekä voisi synnyttää epämielekkäitä kannustimia ja uudenlaisia instrumentteja verojen minimoimiseksi myös listaamattomien yritysten omistajille. Tämä taas voisi tarkoittaa myös tarvetta listaamattomien yritysten verotuksen entistä mittavampaan remonttiin. Lisäksi rahastojen saamien osinkojen verottaminen voisi johtaa moninkertaiseen verotukseen, missä yhdistyvät omistetun yhtiön yhteisövero, rahaston maksama osinkovero sekä rahaston realisoinnista maksettu pääomavero.
Vaikka vallitsevia rakenteita on mielestäni tervettä kyseenalaistaa kokonaisuudessaan, suuret muutokset voivat olla käytännön tasolla vaarallisia. Voisiko seuraavanlainen ehdotus toimia kompromissina? Laajennettaisiin osinkoveropohjaa Rothoviuksen ehdotuksen mukaisesti, ja veroprosentiksi asetettaisiin rahastoille ja säätiöille nykyisen 0%:n sijasta esimerkiksi tuo 3%. Tällä saataisiin aikaan se, että nykyistä 21-22,4% listattujen yritysten osinkoveroa ei yhteisöveron laskemisesta huolimatta tarvitsisi kiristää kehysriihen suunnitelman mukaiselle 30-32%:n tasolle. Rahastojen ja säätiöiden moninkertaisen verotuksen välttämiseksi näiden maksamat osinkoverot voisi vähentää aikanaan mahdollisesti syntyvistä luovutusvoitoista maksettavista pääomaveroista. Rahastosijoittajat eivät tällöin menettäisi muuta kuin 3% korkoa korolle -efektistä, mikä tarkoittaisi 5%:n osinkotuotolla ja kasvulla vain 0,008%:n vuotuista osuutta sijoitetusta pääomasta (siis 8 senttiä 1000 eurosta), mikä on alle sadasosa tyypillisistä rahastonhoitokuluista. Lopputuloksena verokertymä kasvaisi, veronkierto vähenisi, tavallisten osakesijoittajien asema säilyisi nykyisellään, eikä verojärjestelmän oikeudenmukaisuudesta jouduttaisi tinkimään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti