Yhteiskuntakelpoisuus testattavaksi avovankilassa

Avovankiloista pakeneminen eli "luvaton poistuminen" näyttää olevan melko yleistä huvia Suomessa. Tämän päivän Helsingin Sanomien mukaan tahti on viime vuosina ollut yli vangin verran viikossa, ja tämän vuoden alkupuoliskolla tahti on kiihtynyt tätäkin tiiviimmäksi. Nyt Tervashongan tapauksen seurauksena ongelma on nostettu ihan aiheellisesti mediassa esille.Avovankiloilla on sinänsä ongelmistaan huolimatta perusteltu tehtävänsä. Puhtaasti taloudellisesti ajateltuna ne ovat suljettuja vankiloita edullisempia, mikä sekin tietysti vaikuttaa. Tätä hyväksyttävämpi pääsyy avovankiloiden käytölle on kuitenkin se, että vangille tarjoutuu tilaisuus sopeutua takaisin osaksi yhteiskuntaa. Tämä on tärkeää, mutta avovankilaa voisi hyödyntää myös toisella tapaa.

Portti vapauteen? (kuva tammikuulta 2006)

Avovankilan merkitys syntyy siitä, minkälaisilla käytännöillä sinne sijoitetaan vankeja, sekä miten sieltä vapautetaan vankeja. Tämän päivän Helsingin Sanomat esitti jutussaan aiheeseen liittyen itse asiassa saman perusajatuksen sisältävän kysymyksen kuin mitä itse toin esille keskiviikkoisessa jutussani:

"Miksi avovankilasta karkaamista ei ole määritetty laissa rikokseksi, kuten karkaamista suljetusta vankilasta?"

Tähän kriminaalipoliittisen osaston päällikkö vastasi haastattelussa jotain täysin käsittämätöntä:

"Avovankeus perustuu luottamukseen, ja se toimii hyvin. Jos lähteminen tehtäisiin helpoksi ja säädettäisiin rangaistus päälle, järjestelmä olisi tietyllä tavalla epäjohdonmukainen."

Kommentin älyvapauden alleviivaaminen lienee turhaa, mutta tässä kuitenkin muutamia esimerkkejä, mihin samalla logiikalla päädyttäisiin:

• Rahapajalta 160 000 euron edestä kolikkoja varastanutta Rahapajan tuotantopäällikköä (kts. MTV3:n juttu) ei olisi ollut syytä tuomita rikoksesta, koska varastamisesta oli tehty luottamusaseman myötä niin helppoa.
• Oli kohtuutonta rangaista Sanna Sillanpäätä, kun hän kuitenkin ampui paikassa, jossa ampumisesta on tehty niin helppoa.
• Olisi epäjohdonmukaista pitää vääränä varastaa tikkari lapselta, koska se on niin helppoa.
• Pahoinpitely nyrkeillä on aseella tehtyä pahoinpitelyä vakavampi rikos, koska ase tekee pahoinpitelystä helpompaa.
• Vanhuksen ryöstäminen on enemmän ok kuin kolmekymppisen ryöstäminen, koska nuori pistää todennäköisemmin hanttiin.

Jos samaa logiikkaa siis käytettäisiin muissa asioissa, Suomesta saataisiin hetkessä täysi helvetti. Avovankeus perustuu tosiaan luottamukseen, mutta juuri sen vuoksi tuon luottamuksen rikkomisesta tulisikin rangaista!

Nykyinen käytäntö avovankilasta pakenemisesta eli ns. "luvattomasta poistumisesta" rankaisemisessa on käsittääkseni se, että vanki siirretään takaisin suljettuun vankilaan, mutta jäljellä oleva vankeusaika ei pitene päivälläkään. Vapautumispäivämäärä toki siirtyy lusimatta jääneiden päivien vuoksi pakoretken pituuden verran, mutta sitä nyt ei voi millään mittapuulla voi pitää rangaistuksena. Ilmeisesti tätä voi seurata se, että vanki pääsee vielä uudestaan avovankilaan ennen lopullista vankilasta vapautumista tai että vanki vapautetaan suoraan suljetusta vankilasta.

Oletetaan esimerkin vuoksi vanki, jolla on kymmenen vuoden tuomio, josta hän joutuisi lähtökohtaisesti istumaan ensikertalaisena vain viisi vuotta. Neljän vuoden istumisen jälkeen vanki päästetään avovankilaan opettelemaan vuodeksi yhteiskunnan tavoille. Tuon vuoden aikana hän kuitenkin karkaa avovankilasta ja joutuu takaisin suljettuun vankilaan. Nykykäytännöllä hän käsittääkseni vapautuisi kuitenkin jo tuon viiden vuoden kohdalla - oli hän siinä vaiheessa sitten suljetussa tai avovankilassa.

Eikö käytäntöä voisi muuttaa niin, että tuo esimerkin vanki joutuisi pakonsa takia suljetussa vankilassa vietetyn jäähyn jälkeen uudelleen avovankilakierrokselle, josta on pakko selvitä ilman luvattomia poistumisia, tai muuten ei vapaudu. Luvattomien poistumisten jatkuessa avovankilan ja suljetun vankilan kiertäminen voisi jatkua ainakin tuomion täyteen mittaan eli tuohon kymmeneen vuoteen asti.

Näin luvattomasta poistumisesta tulisi teko, jota vangit todella pyrkisivät välttämään. Luvattomaan poistumiseen sortuminen olisi vahva merkki itsekontrollin puutteesta, joten samalla avovankila saisi uuden merkityksen. Se ei olisi enää ainoastaan keino opettaa vankia takaisin osaksi yhteiskuntaa, vaan myös tapa testata, onko vanki valmis palautettavaksi siviiliin.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Kehitysaskeleita 2 - Pikavipit kuriin

Niin sanotut pikavipit ovat hyvin uusi, vasta muutaman vuoden vanha ilmiö. Siksi on luonnollista, että niiden pelisäännöissä on vielä kehitettävää. Pikavippien tai yleisemmin pikalainojen ottamisessahan ei järkyttävän suurien korkoprosenttien takia ole lähtökohtaisesti mitään järkeä. Voikin esittää kysymyksen, onko pikalainojen tyypillinen käyttäjä sellainen, joka olisi nuorempana "reputtanut" Walter Mischelin klassisessa vaahtokarkkitestissä (ks. video alla). Joka tapauksessa pienlainat perustuvat taloudellisessa ahdingossa olevien tai muuten rahankäyttöään surkeasti hallitsevien hyväksikäyttöön.

Walter Mischelin klassinen vaahtokarkkikoe - tapa tunnistaa potentiaalinen pikavippiin takertuja?

Pikalainayrityksiä on ollut vasta kuutisen vuotta. Tästä huolimatta niiden toimintaan on viime hallituskaudella syystäkin jo jonkin verran puututtu. 1.2.2010 astui voimaan uusi laki (844/2009), jonka myötä markkinoinnissa on ilmoitettava lainojen todelliset vuosikorot, asiakas on tunnistettava aiempaa tarkemmin, ja - mikä ainakin tietyntyyppisiä vippauksia ajatellen ehkä käytännössä merkityksellisintä - kello 23 ja kello 7:n välillä myönnettyjä lainoja ei saa ennen aamuseitsemää nostaa. En sinänsä näe syytä, miksi kello 23:n ja 7:n välillä pitää ylipäätään saada edes haettua tai myönnettyä lainoja, mutta hyödyllinen lisäys tuo on siitä huolimatta.

Käytännössä nykytilanteen voi nähdä kilparallina lainsäädännön ja pienlainayritysten välillä: pienlainayritykset yrittävät kiskoa mahdollisimman suuret tuotot sillä välin, kun lainsäädäntö vielä laahaa perässä. Tästä näkökulmasta onkin tavallaan irvokasta, miten Pikavippi.fi mainostaa itseään alkuperäisenä. Käytännössähän tuon voi tulkita muodossa:

"Me olemme rahastaneet ihmisten ahdingolla pisimpään!"

Edellä mainitut 1.2.2010 voimaan astuneet muutokset ovat mielestäni ilmiselviä parannuksia, jotka edistävät yksilötasolla järkevämpää taloudenpitoa ja talouden pysymistä hallinnassa. Myös nykyinen hallitus on ilmeisesti aikeissa kiristää pikalainalakeja (ks. Taloussanomien juttu). Tämä onkin toivottavaa, sillä pikalainayritystoiminnan kyseenalaisen luonteen vuoksi tietynasteinen kuluttajien holhoaminenkin on tässä asiassa yhteiskunnallisesti hyvinkin järkevää.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Lupa tappaa

Terhi Tervashonka oli kakkostekijänä Suomen rikoshistorian ehkä käsittämättömimmässä väkivaltarikoksessa eli Hyvinkään paloittelumurhassa vuonna 1998 (kts. uutinen vuodelta 1999). Hän vapautui nuorena tekijänä ehdonalaiseen kuitenkin jo 2003 ja syyllistyi uuteen tappoon vesurilla 2007. Sieltä hän on jo päässyt avovankilaan, mistä hän nyt sitten karkasi (kts. eilinen uutinen aiheesta). Nainen ei ole ehtinyt vielä täyttää edes 30, mutta on jo kahdesta tappamisesta tuomittuna jälleen kerran vapaalla jalalla. Tapauksesta on perustellusti herännyt kysymys siitä, päästetäänkö väkivaltaiset rikolliset liian nopeasti ja liian helpolla vapaalle.

On sinänsä sivistyneen yhteiskunnan merkki ja periaatteessa hyvä asia, että myös kovan luokan rikolliset pyritään integroimaan takaisin toimivaksi osaksi yhteiskuntaa. Tämä ei kuitenkaan saisi tapahtua siten, että se aiheuttaisi liian suurta muuhun väestöön kohdistuvaa riskiä. Kuten totesin vuoden takaisessa jutussani ( Kuinka harvoin on harvoin tappamisesta puhuttaessa?) henkirikoksen tehneiden kohdalla on mielestäni aivan liian suuri riski siihen, että he uusivat rikoksensa. Yhteiskuntaan sopeuttaminen ei siis selvästi toimi riittävän hyvin, mistä yksi pahimpia esimerkkejä on viimevuotinen Porvoon autokaistasurma. Tavallisen kansalaisen näkökulmasta tuntuisi selvältä, että seulaa, jonka läpi väkivaltarikoksen tehneet päästetään avovankilaan tai ehdonalaiseen, tulisi tiukentaa.

Maallikkona ja lainsäädännön ja vankeinhoidon ulkopuolisena voi toisinaan toki olla turhankin taipuvainen arvosteluun. Yksittäinen tapaushan tämäkin on periaatteessa, mutta toisaalta samansuuntaisia tapauksia tuntuu toisinaan olevan huomattavankin paljon, ja riittävä määrä yksittäistapauksiahan muodostaa jo säännön. Siksipä tästä herää useampia kysymyksiä:

• Onko vajaa neljä vuotta riittävä aika toista kertaa väkivaltaisesti tappaneen päästämiseksi avovankilaan?
  
• Eikö yhteiskunnan osana toimimista ja työntekoa pystyisi nykyistä paremmin harjoitella suljetussakin vankilassa?
  
• Rangaistaanko avovankilasta pakenemisesta riittävästi? Olen saanut kuvan, että tyypillisesti rangaistus on vain se, että siirretään tuomion loppuajaksi takaisin suljettuun vankilaan. Olisiko tästä syytä kirjata vangeillekin selvästi kommunikoitu ja nykyistä ankarampi rangaistus, joka myös pitkittäisi lopputuomion istumisaikaa?
• Onko oikein, että jo aiemmin henkirikoksen tehnyttä käsitellään ensikertalaisena, kunhan vankilasta vapautumisesta vain on kulunut vähintään kolme vuotta uuden rikoksen tapahtuessa? Jopa ehdonalaisessa rikoksensa tekevä saattaa siis olla "ensikertalainen"!
  

Näistä viimeinen ihmetyttää erityisesti. Koko ensikertalaisen statuksen takaisin saaminen tuolla kolmen vuoden säännöllä on mielestäni kyseenalainen käytäntö, mutta erityisen kyseenalaiseksi se muodostuu henkirikosten kohdalla. Vaikka ei edes ajateltaisi itse tekojen luonnetta, onko järkevää, että kolmen kuukauden vankeustuomion istunut saavuttaa "ensikertalaiskortin" samassa ajassa kuin kolmentoista vuoden vankeustuomion istunut? Entä onko järkeä, että aiemmin vähäpätöisen rikoksen tehnyt ei olekaan ensikertalainen saadessaan tuomion vakavasta rikoksesta, jos tuosta aiemmasta vähäpätöisemmän rikoksen tuomiosta selviämisestä on alle kolme vuotta? Koska ensikertalaisuutta ei ilmeisesti ole olemassa erillistä tasoa koville rikoksille, yksi taposta tuomittava voi siis toisin sanoen olla "ensikertalainen", vaikka hän olisi tappanut ennenkin, kun taas toinen taposta tuomittava ei välttämättä ole ensikertalainen, vaikka hän ei olisikaan tappanut ennen! Ei tunnu kovin oikeudenmukaiselta tai järkevältä.

Järjettömältä tuntuu myös se, että kolmen vuoden jonkinasteisen lainkuuliaisuuden jälkeen rikosten tekemisestä tulee jälleen ikään kuin hyväksyttävämpää, sillä "ensikertalaisena" tuomiosta joutuu käytännössä istumaan vähemmän. Henkirikoksen tehneen kohdalla tätä voi käytännössä tulkita puolittaiseksi luvaksi tappaa: ole kiltisti kolme vuotta, niin sitten tappaminen on taas yhtä ok kuin ennen ensimmäistä tuomiotasi.

Miksei ensikertalaisuus voisi olla ainutkertaista niin kuin se varsinkin itse tekoja ajatellen väistämättä onkin? Jos kerran tulisi tuomituksi henkirikoksesta, ei enää ikinä voisi olla millään tavalla ensikertalainen, eikä siten saisi enää kevennettyjä tuomioita.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Bryssel - Shangri-La

Paleface kritisoi kappaleellaan Helsinki - Shangri-La (kts. video youtubesta) suomalaisen yhteiskunnan nykytilaa. Euron kriisin kärjistymisen (esim. Kauppalehti tänään: Italian ja Espanjan tartuntariski voimistuu) "kunniaksi" kirjoitin uudet euroaiheiset sanoitukset samalle melodialle.

Bryssel - Shangri-La

Euron yhteisvaluuttaa kun Brysselissä luotiin
jotain varoituksen sanojakin jossain kai kuultiin,
hurahuhhahhei, niistä välitetty ei,
kun ilosanoma tää uus nyt meiltä maltin vei...

Helppo oli siitä lähin ulkomaille tallaa,
kun Forex ei kiskonut välist enää dallaa,
jallajallajei, britit, svedut leikist jäi,
kun muilta oma rahapolitiikka vietiin näin...

Elämä se siitä vain helpommaksi muuttui,
kun raja-aidat äkkiseltään ikään kuin puuttui,
hurahuhhahhei, kerjäläisten valtakuntaan siis,
kun romaneista kotimaissaan veisataan viis...

Otettiin mukaan kreikkalaisten joukko,
vaan tuli siitä lopulta pohjaton loukko,
hallelujahei, vilppi rahaliittoon vei,
ja liian halpa lainaraha illuusion loi...

Jenkeissä ne samaan aikaan kämpistänsä diggaa,
täytyyhän punaniskallekin oma luukku stikkaa,
hurahuhhahhei, pankit vaikeuksiin se löi,
subprime perus-Joen pikapikaa sillan alle vei...

"Ei koske Suomea" totesi Kataisen Jyrki,
taisi sanat tulla juuri sieltä mistä sylki,
uhahuhhahhei, karjui Strauss-Kahn,
nappas lama maan viennistä pian puolikkaan...

Ruotsi toipui lamasta suhteellisen vilkkaa
Suomi eurost huolimatta peräs melko hyvin jenkkaa,
hurahurrahei, vaan euron kriisi päällä lie,
ja kreikkalaisten eläkkeet ne verorahat vie...

Euromaat ne tukiaisia kriisimaille nakkaa,
saksalaiset pankit ne ilon tästä nappaa,
hurahuhhahhei, velkajärjestelyn tie,
tukiaisilla siitä saadaan vielä pidempi...

Irlanti ja Portugali siirtyi almujonon jatkeeks,
vielä Espanja ja Italia, siitä riemu ratkee
hallelujahei, setä Samulinkin vei,
Kiina uusi maailmannapa vuonna kakskymmentä...

Euron yhteisvaluuttaa kun Brysselissä luotiin
jotain varoituksen sanojakin jossain kuultiin,
hurahuhhahhei, niistä välitetty ei,
kun ilosanoma tää uus nyt meiltä maltin vei.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Kehitysaskeleita 1 - Luovutustappion vähennysaika

Uusi eduskunta on äskettäin aloittanut toimintansa. Nähtäväksi jää, millaisia uudistuksia uudella kaudella syntyy, mutta edellisellä kaudella saatiin varmasti ainakin joitakin yhteiskunnallisia parannuksia aikaiseksi. Yksi näistä liittyy pääomatulojen verotukseen.

Turska, joka ei ole vielä mädäntynyt

Luovutustappiot ovat aiemmin olleet vähennettävissä luovutusvoitoista kolmena tappion syntymistä seuraavana vuonna, mutta ei enää tämän jälkeen. Tämän vuoden alusta voimaan tulleen muutoksen myötä vuodesta 2010 eteenpäin syntyneiden tappioiden voimassaoloaika kasvaa kolmesta vuodesta viiteen (kts. lähde).

Tämä on kiistaton parannus verojärjestelmässä. Tappio ei tappiosta muuksi muutu, vaikka siitä aikaa kuluisikin. Ainoa mahdollinen syy, minkä näen aiemmin voimassa olleelle 3 vuoden rajoitukselle on mahdollinen byrokratinen rasite, joskaan senkään osalta on vaikea ymmärtää, miksei 5 vuoden lukuja pystyisi pitämään mukana jokseenkin yhtä helposti kuin kolmenkin vuoden. Oikeastaan periaatteessa tappioiden ei tarvitsisi vanheta lainkaan, vaan ne voisivat hyvin olla elinikäisiäkin.

Muutos oli ilmiselvä askel eteenpäin. Seuraavaksi olisi syytä korjata tähän hyvin läheisesti liittyvä epäkohta, nimittäin osinkotulojen verotus tappiotilanteessa (kts. Juttu koskien yli 200 prosentin vastuuta tappioista).

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Kehitysaskeleita - johdanto

Yhteiskunta elää jatkuvassa muutoksessa myös lakien ja säännösten osalta. Näitä muutoksia on kuitenkin erilaisia. Osa on vain jatkuvaa veroasteiden muutosten kaltaista hienosäätöä. Osa uudistuksista taas suunnitellaan alunperinkin väliaikaisiksi tai määritetään kokeiluluontoisiksi. Osa uudistuksista voi puolestaan osoittautua virheiksi. Osa muutoksista on kuitenkin sellaisia, että jo alun alkaen on vahva syy uskoa niiden olevan pysyviä askeleita eteenpäin. Askeleita, joita ei luultavasti koskaan peruta. Askeleita kohti valmiimpaa maata.

Jotkin yhteiskunnalliset muutokset ovat tietysti pysyvämpiä kuin toiset, mutta miten pysyvämmän muutoksen sitten voi tunnistaa etukäteen? Jos kyseessä on ilmiselvä yhteiskunnallinen parannus, eikö sellainen olisi sitten tehty jo aiemmin? Ei välttämättä. Syitä voi olla useita:

1. Ympäröivä yhteiskunta on voinut esimerkiksi teknologisen kehityksen tai muiden uusien ilmiöiden myötä muuttua pysyvästi tavalla, joka vaatii myös lainsäädännöllisiä uudistuksia. Kun tällaiseen muutokseen vastataan lainsäädännön muutoksella, kyseessä voi helposti olla pysyvä askel eteenpäin.
2. Voi olla kyse asiasta, joka on jo aiemmin todettu periaatteessa järkeväksi, mutta jonka toteuttamiseksi ei ole ollut aiemmin riittäviä teknisiä mahdollisuuksia tai olemassaolevaa riittävän tehokasta byrokraattista koneistoa.
3. Voi myös olla kyse syvällä kulttuuriperinteessä olevista asioista, joiden muuttaminen on henkisesti raskasta ja siksi hidasta.
4. Riittävää poliittista motivaatiota muutokselle ei ole aiemmin syntynyt.

Aloitan tämän kirjoituksen myötä uuden juttusarjan, jonka teksteissä tuon esille tuoreita muutoksia, jotka mielestäni vievät yhteiskuntaamme aidosti eteenpäin. Nähtäväksi jää, kuinka usein sellaisia tulee vastaan.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Ei naiskiintiöitä yritysten hallituksiin!

Valtiovarainministeriksi kivunnut Jutta Urpilainen on ilmoittanut pitävänsä pörssiyhtiöiden hallituksiin asetettavia naiskiintiöitä hyvin varteenotettavana vaihtoehtona (kts. Kauppalehden juttu). Käytännössähän kyse on perussuomalaisten nousun myötä vahvasti esilletulleesta ns. positiivisen syrjinnän käsitteestä, eli tietyn tai tiettyjen ihmisryhmien järjestelmällisestä suosimisesta muiden kustannuksella. Toisin kuin perussuomalainen konsensus tuntuu ajattelevan, tällainen suosiminen on joissakin asioissa mielestäni perusteltua. Toimintatapaan liittyy sovelluskohteesta riippumatta kuitenkin monia ongelmia, joiden esilletuominen on toki hyvinkin tärkeää - ja näin ollen perussuomalaisten räväkätkin kannanotot voivat olla hedelmällisiä keskustelunavaajia. Lisäksi toisin kuin Urpilainen näyttää ajattelevan, pörssiyhtiöiden hallitukset ovat kyllä täysin väärä paikka kiintiöiden soveltamiselle.

Yritykset eivät aina tee parhaita valintoja nimittäessään hallituksiinsa uusia jäseniä - joskus pätevyyden ohella liian suuren merkityksen voi saada esimerkiksi samanhenkisyys tai ystävyys. Idealistisesti ajateltuna naiskiintiön voisikin näin ajatella luovan raikasta uutta ajattelua ja dynamiikkaa yrityksen päätöksentekoon.

Mutta mitä pörssiyhtiöiden hallitusten naiskiintiöistä käytännössä seuraisi? Naisia tulisi hallituksiin tietysti enemmän. Kaikista ilmeisin ongelma on kuitenkin siinä, että pätevämpi ehdokas hallituksen jäseneksi voisi jäädä kiintiön takia valitsematta. Mahdollisesti vielä tätäkin ongelmallisempaa olisi se, että valinnan tiedettäisiin johtuneen kiintiöstä, mikä voisi helposti tehdä naisen ja muun hallituksen keskinäisestä työskentelystä nihkeää, ennakkoluuloista ja hedelmätöntä. Lisäksi ilmankin kiintiöitä hallitukseen valittavat naiset leimautuisivat hekin pelkiksi kiintiönaisiksi, mikä ylläpitäisi nihkeää suhtautumista heitä kohtaan eikä varmasti tekisi hyvää heidän ammatilliselle itsetunnolleen. Yrityksen tulevaisuuden, sen omistajien sekä myöskin itse palkattavien naisten kannalta kaikki nämä tekijät ovat haitallisia.

Tasa-arvo on tavoiteltava asia. On myös hienoa, jos erilaisissa yhteisöissä on tasapuolisesti eri ihmisryhmien ja molempien sukupuolien edustajia. Ryhmän monimuotoisuutta ei kuitenkaan voi pitää minkäänlaisena itseisarvona. Esimerkiksi asepalvelukseen tai vankiloihin ei tietenkään tarvitse väkisin tunkea suurempia naismääriä, kuten ei ole järkeä asettaa hoitoalallekaan mieskiintiöitä. Keskimäärin yrityksen hallitus tietää varmasti itse parhaiten, kenet sukupuolesta riippumatta kannattaa palkata mihinkin tehtävään. Yritykset saakoon siis jatkossakin tehdä itse päätöksensä sukupuolesta riippumatta. Näin vastuu niin onnistumisista kuin epäonnistumisistakin pysyy yrityksessä, eikä synny perusteita osoittaa syyttävää sormea valtiovaltaa kohtaan.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Ajatuksia hallitusohjelmasta

Hallitusneuvotteluissa on päästy vihdoin jonkinlaiseen sopuun. Merkittäviäkin kompromisseja on tehty, mutta uusi hallitus saadaan kuitenkin muodostettua. Uudesta hallitusohjelmasta (kts. neuvottelutulos) äänestäjät voivat löytää kannatettavia kohtia, kriitikin aiheita tai jopa perusteita sille, että kokee tulleensa vaalilupauksien suhteen petetyksi. Alla listaan muutamia ajatuksia hallitusohjelman sisällöstä - järjestys on kannatettavimmasta asiasta vähiten kannatettavaan.

Pääomatuloveron korotus + yhteisöveron lasku

Ihan hyvältä kuulostaa maallikosta. Käytännössä kokonaisverorasitus nousee piirun verran, mikä lienee tarpeen valtiontalouden tasapainottamiseksi. Lisäksi painotuksen siirto yhteisöverosta osinkotulojen verotuksen suuntaan ohjaa yrityksiä investoimaan, mikä lienee tässä taloudellisessa tilanteessa hyvä asia. Samalla pitäisi kuitenkin vihdoin korjata pääomatuloverotuksen selvä epäkohta: luovutustappiot pitäisi tulla vähennyskelpoisiksi myös osinkotuloista, ei vain luovutusvoitoista.

Perintöveron korotus

On mielestäni omituista, miten laajasti perintöveroa tunnutaan monesti vastustettavan. Eihän se kovin mittava verotulonlähde ole, mutta perintövero lisää verokertymän lisäksi tasa-arvoa, ja nyt ollaan kuitenkin korottamassa vain yli 200 000 euron perintöjä. Vaikea tässä on siis nähdä ongelmaa. Verohan on sitä paitsi ollut ennen ohjelmassa esitettyä korkeampikin - varsinkin kolmannen perintöveroluokan osalta, jonka osalta vero pystyi suurimmillaan olemaan lähes 48%.

Asuntolainan verovähennyksen pienentäminen

Ajatus asuntolainan verovähennyksen alentamisesta näyttää herättävän välillä omituisenkin voimakkaita reaktioita. Erikoisinta on, kun näkee pitkään asuntovelallisena olleen (ja siten asuntojen arvon kehityksestä hyötyneen) avautuvan, että nyt on hallitus ajamassa henkilökohtaista taloutta ahdinkoon. Periaatteessahan vähennykselle on hyvin vähän perusteluita, sillä asuntotuloa ei veroteta, joten ei pitäisi olla mitään mistä vähentääkään, koska palkkatulolla ei ole asumisen kanssa kuitenkaan mitään tekemistä. Omistusasunnosta tupataan pitää parempaa huolta kuin vuokra-asunnosta, joten siinä mielessä pieni omistajuuteen liittyvä etuasema lienee perusteltu, mutta se tulee sinänsä jo asuntotulon verottomuuden muodossa, joten verovähennyksen pienentäminen on ajatuksena ihan hyvä. Ajoitus vain on hieman kummallinen, kun korot ovat ennemminkin nousemassa kuin laskemassa ja ASP-lisäpalkkion määräaikakin on päättymässä.

Lehdille arvonlisävero

Tähän päätökseen suhtaudun lievän kielteisesti, sillä on mielestäni perusteltua tukea painetun sanan leviämistä ja sitä kautta ihmisten valveutuneisuutta. Toki arvonlisävero tulee korotuksesta huolimatta olemaan yleistä arvonlisäveroa matalampi, mutta internetin aiheuttama murros ei sekään ole tehnyt sanoma- ja aikakauslehtien elämästä helpompaa.

Kotitalousvähennyksen leikkaaminen

Nykyinen 60%:n kotitalousvähennys on toki korkea, mutta mielestäni sen alentaminen 45%:een ja 3000 eurosta 2000 euroon on tarpeettoman suuri. Kotitalousvähennys ohjaa monia töitä niille, jotka ne parhaiten osaavat, minkä lisäksi sillä on suuri merkitys taistelussa harmaata taloutta vastaan. Jos vähennystä on tarpeen leikata, eikö laskun voisi ainakin jättää pyöreään 50%:iin: se olisi helposti omaksuttavissa ja siten luultavasti tekisi kotitalousvähennyksen käyttämisestä paljon suositumpaa kuin 45%:n suuruisena, vaikka verotuloihin tuolla 5%:lla on kuitenkin hyvin rajallisesti merkitystä. Itse asiassa 50% on niin helposti käsitettävä luku, että 50-prosenttisena kotitalousvähennyksen käyttäminen voisi olla jopa yhtä suosittua kuin 60%:n suuruisena.

Ei homoavioliitoille

On harmillista, jos yksi pieni puolue kuuden joukosta riittää toimimaan taantumuksen äänenä tässä asiassa. Päivi Räsänen ja Kristillisdemokraatit taistelevat tuulimyllyjä vastaan. Sukupuolineutraali avioliitto tulee ennemmin tai myöhemmin - luultavasti jo ennen Räsäsen eläkeikää.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Valmistumisen jälkeinen koulutusvero

Tämän päivän Helsingin Sanomat nosti esille taloustieteen professori Matti Virénin jo aiemmin esille tuoman ajatuksen verosta, jota perittäisiin opiskelleilta valmistumisen jälkeen kuukausittaisena lisäverona (jos ei ole paperihesaria eikä tunnuksia Digilehden juttuun Lasku valmistumisen jälkeen, katso aiempi juttu Taloussanomista). Isossa-Britanniassa on tuotu esille vastaava ehdotus, jossa korkeampi tulotaso tarkoittaisi korkeampaa koulutusveroa. Luontainen vertailukohta verolle on opintolaina. Keskeisimmät erot ovat käsittääkseni seuraavat:

1. Koulutusveroa maksettaisiin vain tietyn tulotason ylittyessä.
2. Koulutusveroa maksettaisiin vain, kun on valmistuttu.
3. Koulutusveroa maksettaisiin vain kotimaassa saaduista tuloista.
4. Koulutusvero on pakollinen lisäkustannus, kun taas opintolaina vapaaehtoinen tukimuoto.
5. Koulutusveron määrälle ei välttämättä olisi ylärajaa.

Tällaisen veron oikeudenmukaisuudesta voi esittää perusteluita sekä puolesta että vastaan. Tätä tärkeämpää on kuitenkin kysyä: mitä käytännön seurauksia tällaisella verolla olisi?

Perusajatus Virénin kannattaman veron taustalla on mielestäni ihan hyvä: on oikein, että kaikilla on mahdollisuus hakea koulutusta, ja että kouluttautumiseen ei liity suurta riskiä kohtuuttoman ison opintolainan muodossa, mutta mikäli koulutus osoittautuu selvästi kannattavaksi, tästä koulutuksesta on tavallaan perusteltua myös maksaa. Tätä lähtökohtaa vastaan voi todeta, että isommista tuloista maksetaan joka tapauksessa suurempaa veroa, mikä voi hyvinkin kattaa nuo koulutuskulut. Tällöin vertauskohdaksi tuleekin ihmiset, joilla on suuret tulot ilman kallista koulutusta: he maksavat isot verot ilman, että ovat saaneet koulutusta. Tästä taas voidaan saada uudeksi vertailukohdaksi muun muassa terveydenhuolto: toiset tarvitsevat sitä enemmän, mutta eihän siitä hyvästä saa enempää veroja periä, sillä kyseessä on hyvin perustavanlaatuinen perusoikeuksiin kuuluva yhteiskunnan palvelu. Ei kai koulutuksestakaan siis ainakaan pelkästään tällä perusteella tarvitse veroa periä?

Tarkastellaanpa, mitä yllä listatut eroavaisuudet suhteessa opintolainaan käytännössä merkitsevät. Kohdat 1-3 ovat opiskelijan kannalta hyviä puolia suhteessa lainaan, kohdat 4-5 haittoja. Ensimmäinen kohta eli veron tulosidonnaisuus on koulutusveron ominaisuuksista paras: jos koulutuksesta ei ole taloudellista hyötyä, on kohtuutonta periä siitä veroa. Kohta 5 eli mahdollinen ylärajattomuus ei välttämättä olisi myöskään ongelma: jos suurempi tulo johtuu koulutuksesta, ei se välttämättä ole väärin, vaikka koulutuksesta joutuisikin maksamaan enemmän kuin mikä sen todellinen kustannus on ollut. Toisaalta tässä jää ongelmaksi se, että korkea tulotaso ei välttämättä ole edes pohjimmiltaan koulutuksen ansiota, jos on esimerkiksi päätynyt aivan toiselle alalle. Miten siis välttyä perusteettomalta veronperinnältä?

Ehkä keskeisimmät ongelmat liittyvät kuitenkin erolistan kohtiin 2-4. Yksi on se, että kesken opintojen työelämään päätyneen pienikin valmistumismotivaatio vedetään samantien pahasti negatiivisen puolelle, jos papereiden saamisesta napsahtaisi käytännössä kymmenien tuhansien eurojen verotaakka - koulutusveron sijasta voisikin puhua oikeastaan valmistumisverosta. Koska veroa maksetaan myös vain työskentelymaahan, tämä jos jokin on vahva ns. aivopaon edistäjä: jos siteet Suomeen ovat muutenkin esim. maahanmuuttajalla heikot, voi kynnys ulkomaille töihin lähtemiseen olla hyvin pieni. Koska koulutusvero on myös selvä lisäkustannus, se laskisi ainakin jonkin verran myös ihmisten motivaatiota opiskella. Onko se viesti, joka nuorille halutaan antaa?

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Kannustavuutta osa-aikaeläkkeeseen

Eläköitymiseen liittyy yksilötasolla kaksi keskeistä ongelmaa. Yksi on töissä jaksaminen eläkeikään asti, mikä koskee erityisesti ruumiillisen työn tekijöitä. Toinen on töistä pois jäämisen aiheuttama elämänsisällöllinen tyhjiö, jonka seurauksena voi olla esimerkiksi alkoholisoituminen. Vaikka ongelmat ovat tavallaan luonteeltaan vastakkaisia, ne eivät ole keskenään ristiriidassa.

Työurien pidentämisestä on puhuttu paljon, mutta urien "leveydestä" varsin vähän. Uskoisin, että nykyistä voimakkaammalla työurien loppupään ohentamisella eli tehtyjen työtuntien vähentämisellä olisi monenlaisia positiivisia vaikutuksia. Ensinnäkin ihmiset luultavasti jaksaisivat töissä pidempään, mikä saattaisi tarkoittaa jopa koko uralla tehtävien työtuntien määrän kasvamista työuran loppupuolen lyhyemmistä työajoista huolimatta. Toisekseen ihmiset saisivat pehmeämmän ja tasapainoisemman laskun eläkkeelle. Ei tulisi äkkinäistä elämänmuutosta, vaan eläkeikää lähestyvillä säilyisi työpaikan sosiaaliset kontaktit pidempään, mitä kautta he voisivat ylimääräisen vapaa-ajan turvin löytää mielekästä sisältöä myös varsinaiselle eläkkeelle.

Miten tähän sitten päästään? Meillähän on toki jo olemassa osa-aikaeläkejärjestelmä, joka on työntekijän näkökulmasta jo nyt suhteellisen houkutteleva. Houkuttelevuutta laskee kuitenkin se, että osa-aikaeläkkeellä eläkekertymä kutistuu, minkä seurauksena saman eläkkeen tavoittamiseksi tulisi töissä olla pidempään. Perusajatuksena tämä on toki luonnollinen ja oikea, sillä tuleehan työn palkita, mutta valintoja voisi tästä ajatuksesta tinkimättäkin vahvemmin ohjata osa-aikaeläkkeen suuntaan.

Lisäkannustavuus voisi onnistua esim. järjestelemällä uran loppuvuosien 4,5%:n superkarttuman uudella tavalla. Ennen vuotta 1953 syntyneillehän eläkettä kertyy osa-aikaeläkkeen ns. ansion alenemasta, kun taas vuonna 1953 ja sen jälkeen syntyneille ei. Ehkäpä ideaalisin malli voisi löytyä yhdistämällä näiden mallien ominaisuuksia muuntamalla superkarttuma-ajanjaksoa pidemmäksi, mutta samalla tiiviimmäksi ja ohuemmaksi. Tämä onnistuisi esimerkiksi seuraavasti. Superkarttuma olisikin 6%, mutta vain siltä osin, mikä alittaa 50% edellisten vuosien ns. vakiintuneesta ansiosta. Loppuosasta palkkaa taas kertyisi vain tavallista 1,9%:n karttumaa. Ansion alenemasta ei kertyisi lainkaan eläkettä, mutta lisätyöstä saatu alhaisempi karttuma olisi tästä huolimatta selkeä insentiivi osa-aikaeläkkeelle jäämiselle. Tällainen kertymämalli kannustaisi ihmisiä olemaan töissä pidempään, mutta kevyemmällä työpanoksella.

Osa-aikaeläkkeen tulee tietysti olla kannattava myös työnantajalle, joten työnantajalle kohdistetut tuet eivät ole myöskään mahdoton ajatus. Toisaalta mikäli vain työntekijää ohjataan vahvasti osa-aikaeläkkeen suuntaan, tulee siitä helpommin myös työnantajalle kannattava, jolloin erillisiä tukia ei tarvittane, eikä siten synny myöskään liiallisia mahdollisuuksia järjestelmän hyväksikäyttämiseen. Joillakin aloilla, kuten esimerkiksi terveydenhuollossa voi kuitenkin olla tarpeen lisätä mahdollisuuksia osa-aikaeläkkeeseen myös muilla keinoilla.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>