maanantai 7. lokakuuta 2024

Alankomaiden poikkeava pääomaverotus - selittäjä Degiron mystiselle "Total P/L"-luvulle?

Olen ollut lähes viisi vuotta Degiron asiakas. Melkein yhtä pitkään on häirinnyt se, että Degiron käyttöliittymän esittämä “Total P/L”-luku ei näytä kunnolla kuvaavan sitä, mitä Degiro väittää sen kuvaavan. Degiron FAQ kuvaa lukua seuraavasti:



Kuulostaa mukavan yksinkertaiselta ja informatiiviselta, mutta valitettavasti se ei tunnu näyttävän tuota, vaan vain jotakin sinnepäin. Nähdäkseni tuon Total P/L pitäisi olla niinkin yksinkertaisesti laskettavissa kuin:

Total P/L = Nykyinen käteinen + Nykyisten positioiden arvo - (Talletukset - Nostot)


Eli esimerkiksi jos olisi 500€ tilillä, nykyisissä positioissa 1000€, talletuksia olisi tehtynä yhteensä 1500€ ja nostoja 500€ (eli yhteensä rahaa sisään laitettuna 1000€), total P/L olisi 500€. Käytännössä omalla kohdallani käyttöliittymän ilmoittama P/L kuitenkin poikkeaa tuosta 20%:n luokkaa. Enkä ole ainoa, sillä esim. Redditin palstalla on ihmetelty samaa.


Miksen kysy Degiron asiakaspalvelusta? Koska luku on laskettavissa muutenkin, ja luku on ollut heittänyt alkuun vähemmän, en pitkään aikaan nähnyt ensin tarpeelliseksi kysyä, mutta lopulta kyllä kysyinkin. Seurasi pitkä viestinvaihto, ja lopulta vielä erikseen sovittu puheluaikakin, minkä seurauksena sieltä luvattiin kysyä teknisemmältä puolelta, mistä on kyse, mutta sittemmin ei taas olekaan asiasta mitään kuulunut.

Koska edelleen kiinnostaa, mistä kummasta ero johtuu, repesin pohtimaan, voisiko syy piillä jollain tavalla Degiron kotimaan eli Alankomaiden pääomaverotuksesta - ties vaikka siellä olisi jonkinlainen Suomen osakesäästötilin kaltainen järjestelmä, jota palvelemaan tuo Total P/L:kin olisi kehitetty. No, pienen etsinnän perusteella Alankomaissa todella on jokseenkin poikkeava verotusjärjestelmä, joka kulkee nimellä Box 3 (kts. linkki). Pikaisen silmäyksen perusteella se vaikuttaa samansuuntaiselta verotukseltaan kuin Ruotsin ISK-tili: siinä missä Ruotsissa maksetaan ISK:sta kiinteää prosenttia suhteessa pääomaan, Box 3:ssa määritetään fiktiiviset tuotot riippumatta siitä, mitä ne ovat todellisuudessa olleet, ja sitten verotetaan sitä tuottoa. Jos Alankomaiden malli olisi muistuttanut Ruotsin ISK-tilin sijasta osakesäästötilin kaltaisesta toimintaperiaatetta, missä nosto koostuu lähtökohtaisesti yhdistelmästä oman pääoman palautusta sekä tuottoja tai tappioita, se olisi voinut jotenkin ehkä selittää, miksi Total P/L näyttää niin oudolta. Mutta eipä näin näytä olevan.


En varsinaisesti pidä ISK-tilin tai Box 3:n veromallia kovin reiluna, mutta se on tämän Degiro-kysymyksen kannalta sivuseikka. Tuli tässä etsiessä opittua jotain Alankomaiden verotuksesta, mutta Degiron “Total P/L” jäi edelleen mysteeriksi.


Aiheeseen liittyviä tekstejä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti