Ne bis in idem on yleinen oikeusperiaate, jonka mukaisesti samasta asiasta ei saa antaa tuomiota kahteen kertaan. Suomessa tämä ilmenee esim. siinä, miten luonnollinen henkilö ei voi enää lähtökohtaisesti saada rikosoikeudellista syytettä veropetoksesta, jos hänelle on määrätty jo veronkorotus, sillä hallinnollisesti määrätty veronkorotus rinnastetaan rikosoikeudelliseen rangaistukseen.
Mutta miten on, toimiiko sama oikeusperiaate myös lainsäädännön ulkopuolella? Varsinkin julkisuuden henkilöillä varsinainen rikosoikeudellinen seuraus voi olla vähäpätöinen suhteessa siihen, mitä tapauksen saama julkisuus voi aiheuttaa.
Suomessa ehkä yksi parhaita esimerkkejä tästä on Axl Smithin tapaus: hän sai rikostuomion, ja samalla hänen uransa päättyi kuin seinään, ja luultavasti myös sosiaaliset suhteet murenivat. Tuoreena esimerkkinä taas on Wille Rydman, jonka kohdalla rikosoikeudellinen tulos on vielä epäselvä, mutta poliittinen ura saattoi tulla joka tapauksessa käytännössä päätökseensä.
Maailman kuuluisimpien näyttelijöiden osalta taas on voitu seurata esim. Kevin Spaceyn tapausta, jonka kohdalla oikeudenkäynnit ilmeisesti jatkuvat yhä, mutta ura taitaa olla käytännössä ns. cancelöity: House of Cardsin viimeiselle kaudelle Spacey ei enää kelvannut, vaikka koko sarja oli käytännössä henkilöitynyt häneen, ja All the Money in the World -elokuvasta hänet poistettiin, vaikka elokuvan kuvaukset oli jo tehty.
On tietysti selvää, että rikokset tai muuten yleisesti tuomittavat teot vaikuttavat sosiaalisiin suhteisiin, ja joissain tapauksissa myös siihen, miten hyvin voi luottaa tuomitun luotettavuuteen työtehtävissään. Mutta vaikuttaisi myös tyypilliseltä, että mitä julkisempi syytetyn asema on, sitä suurempi tämä ei-rikosoikeudellinen seuraus on. Voi kysyä, milloin ja erityisesti missä määrin tällainen on perusteltua.
Jos ajatellaan Jari Aarnion tapausta, tuntuu ilmeiseltä, että hän on rikoksillaan rikkonut juuri sitä luottamusta, joka on keskiössä hänen ammatissaan poliisina, joten tällaisessa tilanteessa uran päättyminen tuntuu oikealta. Mutta miten on näyttelijöiden tai muiden esiintyjien kohdalla? Näyttelijän rikokset eivät välttämättä sellaisenaan ole merkki siitä, etteikö näyttelijä voisi suoriutua varsinaisesta työstään, mutta näyttelijän kohdalla työn arvoa ajatellen merkittävä tekijä on tietysti henkilöbrändi, joten on ymmärrettävää ja selvää, että ihmisen teot vaikuttavat siten myös näyttelijän kysyntään. Sama pätee, joskin suhteellisen erilaisella dynamiikalla, myös poliitikkoihin. Näyttelijöiden kohdalla yleisö ja poliitikkojen kohdalla äänestäjäkunta siis reagoivat, ja negatiivinen reaktio voi tietysti syntyä myös täysin laillisista, mutta mahdollisesti muuten moraalisesti arveluttavista teoista tai näkemyksistä.
Rikoksista kuuluu tuomita ja väärin toimimisella on väistämättä seurauksensa myös rikosoikeuden ulkopuolella, mutta mennäänkö siinä toisinaan woke-hengessä yli, kun elokuvateollisuus tai puolueet ennakoivat yleisön reaktiota, ja toimivat sen pohjalta? Johnny Deppin ja Amber Heardin tapaus on tätä ajatellen mielenkiintoinen esimerkki: Disney oli jo hyllyttänyt Deppin Pirates of the Caribbean -elokuvista oikeudenkäynnin vuoksi, mutta oikeudenkäynnin päätyttyä Disney onkin kosiskellut Deppiä takaisin elokuvasarjaan (kts. Iltalehden juttu).
Sosiaalisillekin reaktioille on paikkansa, mutta olisiko myös niin, että toisinaan niin suuri yleisö kuin toisaalta myös suuren yleisön reaktioita pelkäävät instituutiot voisivat pitää jäitä hatussa ja jättää seuraamusten pääpainoa enemmän oikeuslaitoksen puolelle? Vai onko vain niin, että julkisuuden valokeilassa olevilta tyypillisesti suhteellisen etuoikeutetuilta ihmisiltä pitää voida vaatia tavallista tallaajaa enemmän? Eli korkeasta asemasta pudotessa matka alas voi kai perustellusti olla pidempi? Ehkä Ne bis in idem ei tässä mielessä aina toteudu, mutta ehkä se ei toisinaan tapahtuvia ylilyöntejä lukuunottamatta pääsääntöisesti haittaakaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti