perjantai 27. joulukuuta 2013

Kehitysaskeleita 6 - Ravintolatupakointi

Berliiniläisen baarin vessapeili
(14.12.2013)
Äskettäinen käynti Saksassa toi haisevan muistutuksen menneestä. Suomen ravintoloissa ei ole 1.6.2007 lähtien saanut tupakoida isompia ravintoloita koskevaa parin vuoden siirtymäaikaa lukuunottamatta kuin erillisessä tupakointitilassa. Saksassakin kielto on tullut vuotta myöhemmin voimaan, mutta se ei koske pieniä kapakoita, eikä käytännön valvonta taida muutenkaan olla samalla tasolla.

Vaikka tupakoimiseen onkin syytä antaa mahdollisuus, voi tässä asiassa mielestäni olla tyytyväinen Suomen Saksaa tiukemmasta holhouksesta, eikä sen suhteen paluuta vanhaan ole. Rajoitus antaa ennen kaikkea ravintolatyöntekijöille, mutta myös ravintolassa kävijöille mahdollisuuden välttää passiivinen tupakointi - eikä seuraavana päivänä ole myöskään tupakalta haisevia vaatteita muistutamassa ulkona vietetystä illasta.

Aiheeseen liittyviä tekstejä

2 kommenttia:

  1. Mielestäni tupakoinnin rajoittaminen seinän taakse entisten avointen tupakointialueiden sijaan oli sinänsä hyvä uudistus, kun kunnon ilmastointiakaan kukaan ei oikein osannut tehdä, mutta juomakielto tupakointitilassa on kyllä liian rajoittava. Tämä on toki vain minun mieltymykseni asiaa ja liberaalina en olisi valmis pakoittamaan ketään tällaisiinkaan rajoituksiin.

    Työntekijöiden terveyden takia joitan sääntöjä voi oikeuttaa, mutta on niitä vaarallisempiakin töitä. Osittain suljettu tila hyvällä ilmastoinnilla olisi varmaan ollut riittävä vaatimus työntekiijöiden terveyden kannalta ja olisi myös tehnyt tilasta viihtyisämmän tupakoijankin kannalta.

    VastaaPoista
  2. Eipä omakohtaisesti niin kosketa, mutta on kyllä ollut sama ajatus, ettei se juomakielto olisi niin tarpeellinen. Jos on niin tarkkaa, ettei tilassa tarvitse muiden kuin tupakoijien käydä, voisihan olla ohjeistus tuoda tuopit mukana pois tupakkatilasta. Eihän siihen voi täysin luottaa, että viihteellä olijat sitä aina noudattaisivat, mutta toisaalta ei sen valvominen niin tavattomasti hankalampaa olisi kuin juomakiellonkaan. Jos sitten jokunen tuoppi jäisikin tupakkatilaan, olisiko se niin vaarallista? Enkä muuten ole niin varma kuinka tarkkaan tuota juomakieltoakaan valvotaan(?).

    VastaaPoista