maanantai 10. syyskuuta 2012

Blogin 3-vuotiskatsaus

Blogini täyttää tänään kolme vuotta ja lähentelee jo sadan jutun rajapyykkiä. Sen kunniaksi on taas pienen itsetutkiskelun paikka. Tätä kolmatta vuotta kuvastaa erityisesti kaksi asiaa. Ensinnäkin laajensin kirjoitusharrastustani Uuden Suomen puolelle. Toisekseen tämän alkuperäisen blogin kirjoitukset painottuivat suurelta osin (38-prosenttisesti) uuteen Järjestelmän kierteet -juttusarjaani. Tämän jutun merkittävin anti lienee lista niistä Uuteen Suomeen kirjoittamistani jutuista, joita ei tästä blogista löydy. 

Kolmas vuosi liittymässä joukkoon
Kolmas vuosi ottamassa paikkansa (31.3.2012).

Minkälaisia kokemuksia ensimmäinen vuosi Uuden Suomen puolella toi? Kuten oli odotettavissa, yksi merkittävä ero itsenäisemmän blogin pitämiseen verrattuna on, että Uuden Suomen yhteisöllisyyden myötä jutut saavat herkemmin palautetta ja voivat herättää suoranaista keskustelua. Tähän asti eniten keskustelua on herättänyt Uuden Suomen etusivun poimintoihinkin nostettu "Kilometrikorvausten väärinkäsitykset", jonka hieman eri tavalla otsikoitu versio tässä blogissa on vastaavasti toistaiseksi kerännyt vain 2 ulkopuolista kommenttia.

Useimmat jutut julkaisen sekä Uudessa Suomessa että tässä blogissa (sekä osan myös Piksussa), joskin otsikot saattavat poiketa hieman toisistaan. Kuitenkin jälkikäteen tarkasteltuna oikeastaan yllättävän monta on tullut kirjoitettua pelkästään Uuteen Suomeen. Tässä on niistä kronologiseen järjestykseen asetettu lista sekä jonkinlainen perustelu sille, miksi en ole tässä blogissa kyseistä juttua julkaissut:

Uusi alusta, uusi alkuAloitusteksti ymmärrettävästi vain Uudessa Suomessa
Kun eurooppalainen ja amerikkalainen ajattelutapa kohtaavatKansainvälisempi aihe.
Mätäpaise nimeltä HitasTiivistelmä tässä blogissa tehdistä kirjoituksista.
Vakuusdiilin anatomiaPoliittisempi ja ajankohtaisempikin aihe kuin tämän blogin kirjoitukset tyypillisesti, mutta olisin voinut hyvin kirjoittaa myös tänne.
Tarina EuroopastaKansainvälisempi aihe.
Pikavippiyhtiöt: "Pikavippejä otetaan tarpeeseen"Lyhyt uutislainaus ja keskustelunherätys.
Asuntoarpajaiset täydessä käynnissäLyhyt uutislainaus ja vain lyhyen ajan ajankohtainen keskustelunherätys.
Mitä liikkuu hysteerisen pohjois-korealaisen mielessä?Lyhyt uutislainaus ja keskustelunherätys.
Uusia Hitas-asuntoja tarjolla vuokralleLyhyt uutislainaus ja keskustelunherätys (aiheesta jota vatvonut tässä blogissa paljon)
Guggenheim - paraatipaikan pikaruokalaTämä vain jäi jostain syystä julkaisematta tässä blogissa.
Oikeus vain yhteen asuntoon riittävä Hitas-rajoitusTarpeeksi käsitelty aihe tässä blogissa.
Koko kansan presidenttiTätä aihetta sivusin tässä blogissa jo jutussa "Verottoman tulon perusteet", joten en nähnyt toistolle tarvetta.
Rädyn "virhe" harkittu?Lyhyt ajankohtainen keskustelun herätys aiheesta, joka ei liity suomalaiseen yhteiskuntaan yleisemmällä tasolla.
Gaddafin ylistys, holokausti ja sananvapausKansainvälisempi aihe.
Neljä askelta järjestelmän kuppaamiseenLyhyt keskustelun herätys.

Vuoden aikana kirjoittamistani jutuista 15 olen siis kirjoittanut vain Uuteen Suomeen ja ainakin 14 Järjestelmän kierteet -juttusarjan juttua vain tähän blogiin. Kun esim. tähän blogiin on tullut yhteensä 37 vuoden aikana, tuo tarkoittaa melko suurta eroa blogien sisältöjen välillä.

Onko eroille perusteita? Juttusarjat haluan pitää vain tämän blogin puolella, mutta miksi en ole julkaissut ylläolevan listan juttuja tässä blogissa? Syyt voi jakaa neljään ryhmään:
  1. Metablogitus. Aloituskirjoitus oli puhtaasti Uuteen Suomeen tarkoitettu.
  2. Aiheiden päällekkäisyys tämän blogin aiempien juttujen kanssa. 
  3. Lyhyt ajankohtainen kommentti tai keskustelunherätys. Olen jättänyt kopioimatta tähän blogiin ne jutut, jotka eivät ole pitkäikäisiä kannanottoja, vaan pikemminkin hetkeen sidottuja kommentteja, joiden ajankohtaisuus häviää nopeasti.
  4. Kansainvälisemmät tai poliitisemmat aiheet. Tämä on perusteluista kyseenalaisin, sillä vaikka blogini keskittyy suomalaiseen yhteiskuntaan, olen varsinkin EU-aiheista kirjoittanut myös tässä blogissa.
Näiden ulkopuolelle jää oikeastaan vain Guggenheim-juttu, joka vain jäi jostain syystä kopioimatta tähän blogiin. Jälkikäteen tarkasteltuna Guggenheim-jutun lisäksi nuo kansainvälisemmätkin jutut olisi pääosin vallan hyvin voinut kopioida myös tähän blogiin.

Entä mitä voi todeta Järjestelmän kierteet -juttusarjasta? Tämä juttusarja vaati juttusarjan nimeä ja "kierre"-termin muotoutumista myöten jonkin verran etukäteissuunnittelua. Minulla oli jo juttusarjaa aloittaessani n. 15 jutun lista aiheista, joista aikoisin kirjoittaa. Sarjan edetessä huomasin "kierretaulukko"-rakenteen olevan kuitenkin vähän turhan raskas, joten uusimmista jutuista olen laittanut sen lähtökohtaisesti piiloon - lukija voi sen halutessaan napsauttaa esille, jos on halukas näkemään oman subjektiivisen "pistetykseni" näille kierteisyyden ulottuvuuksille, joiden määrittelykään ei ole millään muotoa yksiselitteistä. 

Järjestelmän kierteet -sarjan perusajatus on mielestäni joka tapauksessa hyvä: oli epämielekkääseen käyttäytymiseen ohjaavan lainsäädännön yhteiskunnallinen merkitys sitten pieni tai suuri ja oli kärsijänä sitten enemmän yksilö tai ympäröivä yhteiskunta, tällaiset asiat on hyvä tiedostaa. Vähemmän tärkeitäkin asioita on hyvä joskus käsitellä, sillä pienikin parannus yhteiskunnan toimivuuteen on aina askel oikeaan suuntaan - varsinkin jos muutos vaikuttaa vuosikymmeniä! Tästä mielestäni loistava esimerkki on lauantai lomapäivänä. Sen yhteiskunnallinen merkitys ei ole suuri, mutta sen järjettömyyttä tuskin kukaan voi kiistää, joten kyllä lainsäädännön korjaamiseen olisi tullut löytyä riittävästi poliittista tahtoa viimeisen lähes 50 vuoden aikana, jolloin työviikko on kuitenkin käytännössä ollut viisipäiväinen. 

Mitä sitten on tiedossa blogin neljäntenä vuotena? Varmaa on ainakin se, että tulen jatkamaan näitä niin sanottuja kierteitä käsittelevää juttusarjaani, sillä listallani on edelleen useita käsittelemättömiä aiheita.

Aiheeseen liittyviä tekstejä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti