torstai 22. maaliskuuta 2012

Järjestelmän kierteet 7 - Asunto sieltä, missä arpaonni

Ensiasunnon erityisetujen (ks. Järjestelmän kierteet 5 - Ensiasunto) lisäksi on muitakin tekijöitä, jotka voivat saada ihmisen tekemään asunnon hankinnassaan päätöksiä, jotka eivät todellisuudessa vastaa parhaiten omia tarpeita. Yksi tällainen tekijä on käytäntö jakaa uusia Hitas-asuntoja arvontamenettelyllä.

Minne vie arpa?
(Kuvassa muutamia uusia Hitas-yhtiöitä viimeisen 6 vuoden ajalta)

Oletetaan, että asunnon ostoaikeissa olevalla on harkittavana alueet A, B ja C. Alue A on kallein ja mieluisin, B toiseksi kallein ja C halvin mutta kuitenkin osittain jopa mieluisampi kuin B. Hintalaatusuhteeltaan alueen C tavalliset asunnot osuvat parhaiten ostoa suunnittelevan tarpeisiin. Alueille A ja B olisi tarjolla tavallisten asunto-osakeyhtiöiden lisäksi myös uutta Hitas-tuotantoa, mikä nostaa alueen A Hitas-asunnot kaikista houkuttelevimmiksi.

Ostaja päättää osallistua sekä alueen A että B Hitas-arvontoihin. Ensisijainen toive asunnosta alueella A ei arpajaisissa toteudu, mutta alueelta B tarjoutuu asunto. Vaikka alueen C hintalaatusuhde olisi yleisesti ottaen ostajalle henk.koht. mieluisampi, Hitas-asunnon edullisuus vie lyhyen harkinnan jälkeen voiton. Ostaja päätyy siis asumaan alueelle B, vaikka C olisi ollut hänelle periaatteessa sopivampi. Samalla joku toinen ostaja voi tarjonnan vähäisyyden takia päätyä alueelle C, vaikka B olisi puolestaan ollut hänelle sopivampi. Arpajaisten synnyttämästä teennäisestä ulkoisesta tekijästä johtuen ihmisten asuinalueet voivat siis valikoitua kokonaisuutta ajatellen epämielekkäällä tavalla.


Kierteen kuvausEi hankita asuntoa sieltä, missä yleisesti ottaen hinta-laatu-sijainti-suhde kohtaa oman varallisuuden ja mieltymykset parhaimmalla tavalla, vaan sieltä, missä sattuu arpaonni osumaan Hitas-asunnon hankinnassa.
AukkoisuusEi ole.
MutkaisuusMerkittävä. Mutka on merkittävä, jos arpajaisten vuoksi viivästyttää asunnon ostamista tai muuttaa alueelle, joka yleisesti ottaen ei olisi itselle se sopivin.
Merkitys yksilölleMelko suuri. Kodin sijainti ja muut ominaisuudet ovat merkittävä osa elämää.
Merkitys yhteiskunnallePieni. Yhteiskunnallisella tasolla asuinpäätöksiin vaikuttaminen tällä tavalla koskee vain rajallista ihmisryhmää.
KorjattavuusHelppo - Lopetetaan uusi Hitas-tuotanto.
KokonaisälyttömyysMelko suuri Tuntuu hölmöltä ohjata asunnon ostokäyttäytymistä tällä tapaa. Sijoitusasuntonahan sijainnilla ei ole samanlaista merkitystä, joten ongelma koskee nimenomaan Hitasin ns. "varsinaista tarkoitusta" eli omaa kotia, jonka sijainnin arpajaiset voivat tällä tavoin osittain määrätä. Tämä ei välttämättä ole Hitasin suurimpia ongelmia, mutta toisaalta myös helpommin ratkaistavissa kuin osa muista ongelmista.

Hitas-järjestelmässä on monia ongelmia, joista ei voi päästä eroon muuten kuin luopumalla järjestelmästä kokonaan. Olemassaolevan sääntelyn purkaminen ei ole ongelmatonta, mutta tästä kierteestä eli arpajaisvetoisesta asunnon ostamiskäytännöstä luopuminen ei onneksi sitä vaadikaan. Riittää kun lopetetaan uusien Hitas-kohteiden rakentaminen.

Aiheeseen liittyviä tekstejä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti